Keskustelu

mualainenKittilä28.6.2019 11.21
Niinevuan Kittilän piättäjät vältty hirsipuulta.

juristin alkuRe: Kittilä28.6.2019 15.45
Poromiesten käräjäoikeus teki odotetun päätöksen.

Nyt täytyy odottaa, lähteekö syyttäjä asiassa hoviin, jossa poromiehillä ei taida olla niin vahvaa edustusta.

Syytteissä kuitenkin puhuttiin törkeistä virkarikoksista ja näyttöhän vaikuttaa ilmiselvältä.

Huumepoliisi Jari Aarnion tapauskin osoittaa, että myös virkamies voi jopa Suomessa jo saada tuomion virkarikoksista.

Hallinto-oikeushan on jo myös todennut, että Kittilän poromiesten päätöksenteko ei ole ollut linjassa vallitsevan lainsäädännön kanssa.

Täytyy kysyä sitäkin, vaikuttiko poromiesten käräjäoikeudessa virkamiesten vapauttavaan tuomioon se, että Sammakko Antti on myös antanut lausuntoja Kittilän hissijupakassa, eikä tarkasti muistanut, mitä oli päätetty, kun päätöksiä tehtiin sähköjen "katkettua" otsalamppujen valossa.

Suomesta puuttuu vielä juridinen ennakkopäätös rakenteellisesta korruptiosta.

Suomi taitaakin olla tässä "maan tavassa" vielä ainoa EU:n jäsenmaa, jossa virkamiehiä tai poliitikkoja ei ole pantu vastuuseen laittomasta menosta.

Jopa Venäjällä alkaa olla merkkejä siitä, että korruptiota ei aina katsota hyvällä silmällä.

Tähän viittaa Moskovassa korruptiota tutkineen toimittajan vapauttaminen sellistä noin viikko sitten.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Kittilä28.6.2019 16.42
Kittilää koskeva päätös oli helpotus myös meille. Unettomat yöt loppuivat tähän. Korvausrahaston kartuttaminen päättyi niinikään. Muuruveden moukarinheittopaikka rakennetaan säästörahoilla ja siitä tehdään Suomen paras. Faroconin hallille tapahtukoon mitä tahansa. Se ei meitä kiinnosta. Opiksi otamme takauksen merkityksen ja lupaamme, että Juankosken kunta ei takaa enää koskaan mitään. Kaupunginjohtaja Kangasperkolta pyydämme anteeksi kaikkien ymmärtämättömien kriitikoiden puolesta.
Kunnallinen itsehallinto merkitsee sitä, että kunta on oikeutettu tekemään päätöksiä olivatpa ne sitten hyviä tai huonoja. Tässä tehtävässä ei toimivaltaa voi ylittää tai ei voinut silloin, kun vielä olimme päätöksiä tekemässä. Nythän tilanne on toinen, kun lait ovat muuttuneet.
Raunolta ja Heimolta ja Joukoltakin pyydämme anteeksi. Ymmärtämättömiä olimme. Meidän parhaaksemme teitte työtä ja häpeän vain saitte palkaksi. Se oli väärin.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Kittilä4.7.2019 15.32
Renki ryhtyy käymään oikeutta isäntäänsä vastaan. Rengin palkka ja edut pitäisi etukäteen määritellä niin, ettei tällaiseen tilanteeseen jouduta. Meillä asiat saattoivat joskus riidellä, mutta eivät miehet.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Kittilä6.7.2019 23.21
Suomen Kuvalehti antaa olettaa, että Käräjäoikeuden päätös muuttuu hovissa. Juankosken tapausta ei ole käsitelty vielä käräjäoikeudessakaan
Ilmeisesti on tehty syyttämättäjättämispäätös, joka on unohdettu uutisoida. Vai onko tehty tätäkään. Olisi mukava kuulla Pekka Vartiaisen näkemys asiasta nyt. Hän voisi tarkastella Juankosken tapausta Kittilän laintulkintaa vasten.

juristin alkuRe: Kittilä8.7.2019 18.03
Suomi on EU.n jäsenmaana sitoutunut noudattamaan EU sopimuksen myötä myös ns. SEUT sopimuksen artiklojen 107 ja 108 kohdan 3 säännöksiä, joten ei meikäläisillä syyttämättäjättämispäätöksillä ole sen enempää painoarvoa kuin Metsä-Tissuen vessapaperilla.

Sammakko Anttikin on jo moneen kertaan joutunut antamaan poskisuudelmia kaikille Brysselin herroille ja rouville.

Näitä kuoleman suudelmia antaessaan ainakin valokuvissa Sammakko Antti vaikuttaa ainakin pikkuisen vaivautuneelta.

Mutta alkuhämmennyksistä selvittyään Sammakko Antti on kyllä ollut vahvasti liputtamassa ns. oikeusvaltioperiaateen perään.

Olisihan se kerrassaan noloa, jos Brysselissä huomattasiin, että Sammakko Antti näyttää pelaavan ns. kaksilla korteille.

Brysselissä Samakko Antin erityisneuvonantajat juottaa kokousväkeä raanavedellä ja syöttää niukkaa pettuleipää sekä pelastaa koko maailmaa ilmastonmuutokselta.

Kotimaassaan Sammakko Antin oikeusvaltioperiaatteilla ei tarvitse tietenkään elämöidä, koska Suomen oikeulaitoshan on suorastaan maailman kuulu siitä, että meillä ei kukaan ole koskaan syyllistynyt minkäänlaiseen korruptioon, joka EU:ssakin muualla on hyvin yleistä.

Pienessä maassahan kaikki asiat pitää tietysti keskittää ja pitää kaikki langat yksissä käsissä.

Tästä syystähän meillä onkin katsottu parhaaksi sellainen käytäntö, että julkisilla verorahoilla ja liukkailla liikemiehillä täytyy tietysti aina olla yksi ja yhteinen kassa.

Eihän se oikein sovi, että Suomessa raavaat miehetkin alkaa jo toisiaan hipeloimaan ja vielä ihan julkisesti. Meillä hoidetaan asiat pragmaattisesti.

Helsingissäkin suhmuroitiin jo ennen kepuloisten Anne Bernerin taksi- ja muita liikenteen kärkihankkeita peräri 54.2 milj. euron edestä ihan lähiliikenteessä.

Nyt Brysselin herrat ovat kuitenkin katsoneet hieman tarkemmin noita EU-sopimuksia ja ovat todenneet, että Koiviston Auto Oy:n vilpillä saadut veronmaksajien rahat onkin nyt perittävä takaisin.

Onhan se selvä, ettei verovaroja voi missään tapauksessa yrityisille yrityksille ruveta syytämään.

Juankosken pyykkikin tullaan kyllä harjaaman ihan kunnolla, kunhan EU:n bryrokratiassa aika ehtii.

Kouraan ajattelijaRe: Kittilä21.8.2019 22.38
Luottamusmies ei voi rikkoa lakia. Kittilässä saatiin ennakkopäätös.
Kunnallinen luottamusmies voidaan tuomita vain vaaleissa äänestäjien toimesta.

Pekka VRe: Kittilä24.8.2019 14.02
Moi,
Jos syyttäjän vaatimus rangaistukseen tuomitsemisesta rikoksesta syytetylle, syyttäjän on näytettävä toteen tahallisuus tai törkeä tuottamus. . Nyt ei ollut tahallisuudesta kysymys eikä törkeästä tuottamuksesta, vaan siitä, että luottamushenkilöt luulivat tekevänsä kunnalle hyvän työn. Myös luottamustehtäviin kuuluu arviointi siitä, onko kunnanjohtaja toiminut päätösten mukaisesti.
Kunnanjohtajan erottaminen kuului hallinto-tuomioistuimelle ei rikostuomioistuimelle.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: