Keskustelu

poliittinen tarkkailijaSari Essayah erinomainen ehdotus25.7.2019 4.05
Minä olen aina herkällä korvalla kuulostellut, mitä Sari Essayahilla on sanottavana.

Olen havainnut, että Sarilla on tapana aina puhua pelkkää asiaa ja Sari ymmärtää numeroiden päälle.

Nyt kun Sammakko Antti kävi pitämässä 17.7.2019 EU:n parlamentissa Suomen puheenjohtajakauden avauspuheen, niin 751 päisestä parlamentistä oli paikalla yhteensä vain 39 Meppiä, joista 13 oli Suomesta.

Parlamentin kuunteluaste oli siis vain 5.2%.

Antin sanoma ei siis kovin suuria otsikoita EU:ssa nostanut, vaikka suomalaiset kuvittelivat, että vaatimaton "raanavesilinja" puree nyt erityisen hyvin Brysselin byrokraattien ja vihervassareiden keskuudessa.

Sammakko Antti nosti EU:n keskeisimmäksi haasteeksi taistelun ilmastonmuutosta vastaan.

Sammakko Antti ei ymmärtänyt sitä, että käytännössä ilmat vaihtelee. Kesällä on lämpöistä ja talvelle vähän kylmenpää.

Hakkaraisen Teuvo piti myöhemmin lyhyen puheen parlamentissa, jossa Teuvo kertoi, että ilmaston lämpeneminen johtuu auringosta, joka tuottaa kaiken lämmön maa nimiselle planeetalle.

Sammakko Antin ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.) puolestaan kiisti välittömästi Teuvon analyysin ja totesi, että maapallon lämpö johtuu ihmisen pahoista teoistä.

Sari näyttää seuranneen hyvinkin tarkkaan Brysselissä tapahtuvaa päätöksentekoa ja on ilmeisesti havainnut, että innokkaat suomalaiset Mepit olivat jo olleet ehdottamassa taannoin jopa luopumista kellojen siirtelystä kesä- ja talviaikoihin.

Tietysti Suomessa THL antoi välittömästi lausunnon liikenneministeri Bernerille, joka totesi, että pysyvä talviaika on meille ilman muuta paras.

Bernerillähän oli paljon muitakin lennokkaista ajatuksia ja ennen kaikkea Anne Berner tietysti Terra Sipilän suojeluksessa huolehti siitä, että ainakin Bernerin suvun kiinteistöille löytyy käypä korvaus, jos kiinteistöt saattuvat jostain syystä joutumaan esim. lentokenttätyömaan vaikutuspiiriin.

Kellojen siirrosta puhuttaessa muistaakseni Ilmatieteen laitoksen tutkijat taas todistivat, että kesäaika lisää suomalaisten valoisaa aikaa enemmän kuin talviaika ja kesäaika on liikenteessäkin jonkin verran turvallisempi kuin talviaika.

Suomalaisten ehdottamasta kellojen siirrosta luopumisesta tehtiin sitten unionissa myös kysely, jossa vain 4.6 miljoonaa ihmistä vastasi kyselyyn. Kyselyssä 80% kannatti kellojen siirrosta luopumista.

Kuitenkin EU:ssa on noin 510 milj. asukasta, joten 4.6 miljoonaa kellokallea edustavat vain alle 1%:a koko EU:n väestömäärästä. Pitäisiköhän tuosta kellojen siirrostakin järjestää vielä uusi kysely tai peräti kansanäänestys?

Tietenkin suomalaisten kelloaloitetta oli kiivaasti kannattamassa vihreiden Heidi Hautala, joka omasta mielestään halusi karsia vain EU:n byrokratiaa.

Yksisilmäinen Hautala ei tietenkään tässäkään yhteydessä ottanut lainkaan huomioon niitä positiivisia vaikutuksia, joita laajassa mitassa syntyy eri EU-maissa ja myös Suomessa, kun kansalaisten keskuudessa valoisa aika pyritään maksimoimaan.

Sari Essayah on toista maata kuin vihreiden Hautala.

Sari on tutkinut tarkasti Mätäkuun historiaa ja tietää, että Mätäkuu alkaa 23. heinäkuuta ja vielä vuoteen 1995 saakka Mätäkuun alkaminen oli merkitty Helsingin yliopoiston virallisissa almanakoissakin.

Minäkin muistan aina kun kävin hakemassa maitoa kesälomien aikaan läheisestä maatalosta ja myös vierailin kalastusta harjoittavien ihmisten tuvissa keskustelemassa, että tupien katossa oli vartaat leipiä ja kalastuspyyntojä varten, mutta aina näiden vartaiden lähellä oli myös Helsingin yliopiston viralliset almanakat.

Näistä almanakoista ihmiset saattoivat heti tarkistaa mm. sen, milloin alkaa Mätäkuu ja milloin alkaa ja loppu ns. naisten viikko. Almanakoista löytyi myös tarkat ajat, milloin aurinko nousi ja laski ja tietysti myös kuun kierto.

Perinteisestihän myös kuun kierrolla ollut merkittävä vaikutus ihmisten elämään, koska kuun asennosta on voitu määrittää mitä erilaisempia asioita lähtien sään ennustuksesta, aina marjastukseen ja leipomiseen asti.

On suuri sääli, että globalisoituneessa maailmassa Suomessakaan ei näistä perinteisistä asioista tiedetä enää yhtikäs mitään.

Unikeon päivänkin muistaminen oli myös erittäin tärkeätä ja minutkin taidettiin kerran heittää Saimaan aaltoihin, kun en ehtinyt vielä saada aamulla silmiäni auki.

Ennen vanhaan myös aprillipäiviä pidettiin kunniassa, mutta nykyään sekin hieno perinne on jo suurelta osin jäänyt unholaan.

Iltalehden 24.7.2019 kolumnissaan Sari toteaa, että Mätäkuusta ei enää löydy merkintää virallisesta almanakasta.

Sari ei ole vielä löytänyt selvää syllistä, kuka ja mikä on määrännyt Mätäkuun poistetavaksi allakoista. Tosin Sari epäilee, että määräys Mätäkuun poistamisesta on saattanut tulla, joistakin Brysselin käytäväkeskusteluista.

Näyttää siis siltä, että Brysslistä ei vielä ole tullut varsinaista direktiiviä Mätäkuun poistamiseksi.

Koska asia on siten vielä tällä tavoin avoin, niin Sari ehdotaakin, että Mätäkuu täytyy mahdollisimman nopeasti kansalaisaloitteen voimin palauttaa allakoihin perinteiselle paikkalleen.

Minustakin Sarin perustelut Mätäkuun palauttamiselle ovat täysin kiistattomat ja ei tule olemaan mitään vaikeuksia löytää 50 000 nimeä näin hienon kansalaisaloitteen allekirjoittajiksi.

Sari epäilee, että nyt kun Suomella on Ilmiöhallitus ja puheenjohtajuus EU:n ministerineuvostossakin, niin kyllä Suomen tuleva kansanäänestys Mätäkuun palauttamisesta kiinnostaa aivan varmasti EU:n päättäjiä ja korkeita virkamiehiä.

Sari näkee Mätäkuun tunnustamisella ja paluttamisella omalle paikalleen olevan myös merkittäviä kansanterveydellisiä ja terveydenhoitokustannusvaikutuksiakin, koska ihmiset jo luonnostaan ottavat huomioon sen, että Mätäkuun aikana haavat tulehtuvat helposti ja sattavat ruveta märkimään.

Eikä kukaan tietysti mielellään lähde sairaaloihin ja kalliisiin leikkauksiiin juuri Mätäkuun aikana, kun tyypillisesti on vielä hyvät lomakelitkin.

Minä kannatan lämpimästi Sari Essayahin ehdottamaa kansalaisaloitetta Mätäkuun palauttamiseksi omalle paikalleen.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: