Keskustelu

alan kolmas miesNyt tuli Katri Kulmunille mietittävää!!!31.7.2019 19.28
USA:n senaatin Foreign Relations Committee on juuri hyväksynyt lakiehdotuksen, jossa sanktiolistoille laitetaan ne yritykset, jotka puuhastelevat Nordstream 2:n kanssa.

Komitea äänesti 20-2 sanktioiden puolesta. Mikäli ehdotus tulee hyväksytyksi täydessä senaatin istunnossa, niiin silloin Katri Kulmunillekin tulee heti tuoreeltaan iso pähkinä purtavaksi. Tokko Katri sitten enää ehtii hoitaa kiikarissa olevaa kepun puheenjohtajan tehtävääkään

Tuon putken takia meillä saattaa tässä mennä vielä moni muukin asiaa ikävään jenkaan venäläisten ja amerikkalaisten kanssa.

Tästäkin asiastahan on tullut jo aikaisemminkin hieman ennakkotietoa ja varoituksiakin, mutta Terra Sipilä, Mika Lintilä, Austerity Olli ja Unilukkarikaan eivät ole nähneet mitään ongelmaa siinä, että valtionyhtiö Fortum puuhastelee Nordstream 2:n kanssa.

Terra Sipilähän linjasi taannoin Nordstream 2 hankkeesta seuraavasti:

"Tähän kauppaan ei liity ulko- ja turvallisuuspoliittisia ulottuvuuksia. Se lähtee ihan yhtiön omista tarpeista, ja yhtiön hallitus on katsonut tämän tarpeelliseksi, pääministeri Juha Sipilä sanoo MTV:n Uutisextran haastattelussa."

"Itse putkihankkeeseenkaan Sipilä ei liitä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, vaikka esimerkiksi Ruotsi suhtautuu siihden kriittisesti juuri tästä syystä."

"Se on edelleen Suomelle puhtaasti ympäristö- ja talousvesienkäyttölupakysymys, pääministeri sanoo."

"Suomi ei hänen mukaansa ole osapuoli hankkeessa oikeastaan mitenkään."

"Kaasuputki menee ihan muualle kuin Suomeen, Sipilä sanoo."

Nyt USA:n senaatti on näköjään kuitenkin todennut, että hankkeessa on muitakin ulottuvuuksia kuin "liikemies" Terra Sipilän ja Mika LIntilän mainitsemat ulottuvuudet.

Herää kysymys, kuka on vastuussa niistä mahdollisista taloudellisista vahingoista, joita Suomelle ja Fortumille voi koitua tästäkin hasardihommasta??

Kyllä nyt Samakko Antin olisi hyvä vähän hillitä noita Suur-Suomi puheitaan ja tarpeetonta intoilua kaiken maailman arvojen ja oikeusvaltioperiaatteidenkin kanssa.

Suomi on kansainvälisissä asioissa täsmälleen oman kokoisensa maa, joten on turha ainakaan kansainvälisillä foorumeilla ryhtyä henkseleitä räpsyttelemään.

Täytyy myös muistaa, että tuo Suomen EU:n ministerineuvoston puheejohtajuus on vain puolen vuoden mittainen ja tulevana tammikuuna voi olla jo kovatkin pakkakset.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Nyt tuli Katri Kulmunille mietittävää!!!31.7.2019 21.36
Kaasuputki sitoo euroopalsisia maita toisiinsa. Sekä Venäjän että Saksan etu on rauhan säilyminen. Silloin kauppa käy, hyvinvointi kasvaa. Maakaasu on kivihiiltä parempi energian lähde.
Euroopan ei tarvitse olla Trumpin pelinappula. Amerikkalaisten enemmistö ei halua jakaa maailmaa kylmän sodan aikaisiin blokkeihin.
Kuka suomalaisista tahtoo riidellä tällä asialla?

alan kolmas mies Re: Nyt tuli Katri Kulmunille mietittävää!!!2.8.2019 14.49
Kepuloisten puheenjohtajan vaali ratkesi tänään ja voittajaksi tulee syyskuussa näköjään sirkeäsilmäinen Lapin tyttö Katri Kulmuni.

Minä jo eduskuntavaalien jälkeen totesin, että Katri on oikeilla linjoilla, kun puhui oppositioon menemisestä.

Sen jälkeen Terra Sipilä houkutteli Katrin ilmiöhallitukseen ja Katri on ilmiöhallituksessa esiintynyt minusta ihan asiallisesti, vaikka tietysti nuoruus ja kokemattomuus paistaa läpi,

Mutta eihän marginaalipuolueen puheenjohtajan tarvitse olla pääministeri. Riittää, kun on vain joukon jatkona.

Panin merkille, että jossain YLE:n pointtiohjelmassa Katrilla oli koko lailla erilaisia näkemyksiä kuin demujen utopisti Sanna Marinilla ja viherpipertäjien "köyhyystutkija" Maria Ohisalolla.

Katri vuodatti nyt taitavasti julkisuuteen tiedon, että hänen miehensä Jyrki Peisa onkin Metsäteollisuus ry:n sektorijohtaja.

Tämä oli todella hyvä tieto, koska minä olen vuosikymmeniä taistellut metsäteollisuuden puolesta ja olen tuntenut erittäin runsain mitoin näitä Suomen patrioottisia ihmisiä, jotka aina ovat laittaneet Suomen edun kaiken maailman houkutusten edelle.

Osuuskunta Tuontiöljy asiassakin olin silloin Metsäteollisuus ry luottokonsultti, kun monopoliyhtiö Neste toi Suomeen venäläistä raakaöljyä edullisesti ja rokotti sitten metsäteollisuutta korkeilla myyntihinnoilla.

Mutta ei siinä mitään, kyllä nämäkin monopolihommat saatiin sitten järjestykseen.

Nyt panenkin siis ilolla merkille, että sirkeaäsilmainen Lapin tyttö Katri Kulmini on näköjään alan mihen kanssa naimisissa. Se on hyvä merkki. Aina kannattaa olla tekemisissä alan miesten kanssa.

Demujen Sirpa Paateron suhteista metsäteollisuuteen en vielä tiedä tarpeeksi, mutta Sirpahan vastaa valtionyhtiöiden ohjauksesta.

Nyt näyttää ainakin Fortum ajaneen karille ja etenkin Sirpalla on 30 miljradin salkku valtion yhtiöitä päältä katsottavana.

"Liikemies" Terra Sipilä epäonnistui tässä taseiden ohjailussa. Näin tulee käymään myös Sirpa Paaterolle, ellei ota yhteyttä alan miehiin.

Ei hyvältä näytä. Suomi on pikku maa maailman merillä ja se on hyvä muistaa, kun puhuu kaiken maailman ilmiöistä.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: