Keskustelu

poliittinen tarkkailijaOlli Rehn ei kasvanut korkoa Suomen Pankissa3.8.2019 22.55
"Austerity ja Kivihiili Ollin" ralli taannoin EKP:n johtajaksi päättyi surkeasti ulosajoon, kun EU:ssa otettiin takasteluun Ollin CV-tiedot.

Etelä- ja itä eurooppalaisilla oli kuitenkin vielä hyvässä muistissa, kuinka Olli luettuaan väärät kansantalouden oppikirjat kuritti etelä- ja itä-eurooppalaisia oikein olan takaa käsittämättömällä austerity politiikallaan.

Ollihan pyrki lähinnä pelastaman rötöstelleet saksalaiset ja ranskalaiset pankit ja pelastusohjelman maksumiehiksi tuli tavalliset työtä tekevät veronmaksajat.

Kyykytettyään EU:n veronmaksajia "Austrity Olli" keksi vielä lisäksi kepuloisten Terra Sipilän hurahdettua bioenergiakonsultiksi sen, että kivihiili on kaikkein pahin polttoaine, jonka käyttö täytyy lopettaa lähes välittömästi lähes kaikissa sivistysmaissa ja tietenkin etenkin Itä-Euroopan maissa, joissa energiahuolto on perinteisesti perustunut laajasti edullisen kivihiilen käyttöön.

Ryhdyttyään kivihiilen vihaajaksi "Austerity ja Kivihiili Olli" alkoi liputtaa vahvasti venäläisen maakaasun ja tietysti myös sikäläisen ydinvoiman puolesta.

Suomessakin "Kivihiili Olli" oli vahvasti mukana, kun Fennovoimalle järjesteltiin voimalalupa Suomeen ja Fortum lähti avustamaan poliittisesti erittäin räjähdysherkkää Nordstream 2 kaasuputki hankettakin, vaikka Ollia ja muitakin suomalaisia poliitikkoja varotettiin tällaisestä seikkailupolitiikasta.

Varotuksen sanat menivät kuitenkin "Austerity ja Kivihiili Ollilta" toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Olli Rehnin EKP-rallissa tapahtuneen ulosajon jälkeen Sammakko Antti ja Terra Sipilä löivät lisää löylyä kiukaalle ja pyysivät Ollia hakemaan vielä EKP:n johtoon valitun IMF:n johtajan Christine Lagarden jäljiltä tyhjäksi jäänyttä Maailman Pankin haarakonttorin eli IMF:n pääjohtajan paikkaa.

Sammakko Antti, Terra Sipilä ja Mika Lintilä kirjoittivatkin EU:n komissiolle pitkän suosittelukirjeen, jossa todettiin, että "Austerity ja Kivihiili Olli" on ansiodensa mukaan kaikkein paras pankkiasiantuntija IMF:n johtoon.

"Austerity ja kivihiili Ollin" suosittelukirje vuodatettiin heti kohta sen lähettämisen jälkeen kansainväliseen lehdistöön ja tietysti Suomessa Helsingin Sanomat sekä YLE alkoivat välittömästi levittää tietoa, että Olli on paras IMF:n johtaja ja näköjään valitaan EU:n ehdokkaaksi IMF:n johtoon.

Eilen tuli sitten kylmää kyytiä Sammakko Antin ja Terra Sipilän valitsemalle IMF:n kärkiehdokkaalle.

Komission vasta valittu uusi komissaari Ursula von der Leyen oli kuitenkin jo aiemmin todennut, että Itä-ja Etelä Euroopan asukkaista ei voida enää kyykyttää lisää kaiken maailman idealistisilla tavoitteilla.

Joku järki pitää olla tässä "Austerity" hommassakin mukana.

Niinpä Ursula von der Leyen valittiin komissaariksi vahvalla Itä- ja Keski Euroopan johtajien tuella.

"Austerity ja Kivihiili Ollin" valinta EKP:n johtajaksi olisi siis ollut kuin märän rätin heittämistä suoraan vasta valitun Ursula von der Leyenin silmille.

Kun vielä USA asetti sanktiot niille yhtiöille, jotka ovat olleet mukana Nordstream 2 kaasuputken rakentamishankkeessa, niin näytti jo siltä, että "Austerity ja Kivihiili Ollin" kuningastie IMF:n johtoonkin tulee osoittautumaan myös umpiperäksi.

EU:n komissio valitsikin 2.8.2019 IMF:n johtajaehdokkaaksi Bulgarian Kristalina Georgievan (65 v).

Georgieva on toiminut Wold Bankin pääjohtajana vuodesta 2017 lähtien ja hänen toimintaansa World Bankin johtajana on laajasti kiitelty. Georgieva CV tiedoista löytyy seuraava tietojyväset:

 the World Bank announced that Georgieva would become the first CEO of the bank starting on 2 January 2017

 She served as Acting President of the World Bank Group from 1 February 2019 to 8 April 2019.

 Georgieva was named "European of the Year" in 2010 and "EU Commissioner of the Year" as an acknowledgment of her work, in particular, her handling of the humanitarian disasters in Haiti and Pakistan.

 Kristalina Georgieva holds a PhD in Economics and an MA in Political Economy and Sociology from the University of National and World Economy in Sofia, Bulgaria. Her thesis was on "Environmental Protection Policy and Economic Growth in the USA".

 She also did post-graduate research and studies in natural resource economics and environmental policy at the London School of Economics in the late 1980s and at the Massachusetts Institute of Technology.

 She has written over 100 academic papers and has also authored a microeconomics textbook.

 She held a range of academic and consulting positions in Bulgaria and the US, and has lectured on development topics in universities, including

 the Australian National University, Massachusetts Institute of Technology,
 Tsinghua University
 Yale University
 Harvard University
 London School of Economics
 the University of the South Pacific and others.

Georgieva is fluent in Bulgarian, English, and Russian, and can also speak some French.

"Austerity ja Kivihiili Ollin" lyhyestä CV:stä löytyy mm. seuraavat tiedot:

Studies:

 1996 Doctor of Philosophy, University of Oxford in international political economy; D.Phil. thesis: Corporatism and Industrial Competitiveness in Small European States

 1989 Master of Soc. Sc. in political science, University of Helsinki

 1982-83 studies in economics, international relations and journalism at Macalester College, St Paul, Minnesota, USA
Main activities:

 2003-4 Economic Policy Adviser to the Prime Minister of Finland

 2002-3 Professor and Director of Research, Department of Political Science & Centre for European Studies, University of Helsinki

 1998-2002 Head of Cabinet, the European Commission"
Other:

 Columnist in several newspapers or magazines since 1985.

 Military service: Savon Prikaati & the Reserve Officer School, class 168, 1981-82. Lieutenant (reserves) in 1990.

 Salesman (spare parts; during holidays), Mikkelin Autotarvike 1975-82.

 Chairman of the Football League of Finland 1996-97.

 Associated football since 1968 in several clubs, including FC Mikkelin Palloilijat (youth teams 1968-78, first team 1979-82)

 FC Finnish Parliament (1991-) and

 CS Eurocommission II (1998-2002)

Special interests:
 Political economy. Rock and jazz. Reading.

Kyllä kepuloistenkin täytyy myöntää, että Olli Rehnin ansiot kalpenee Kristalina Georgievan ansioiden rinnalla. Mika Lintilänkin on turha vedota Kristalinan ikään, kun amerikkalaisetkin ovat todenneet, että Kristalinan ikä ei ole mikään ongelma.

Amerikkalaisten painoarvo IMF:n asioissa on yli 20% ja Suomen vain 0.6%, joten Mika Lintilän suosituksilla ja ohjeilla ei ole paljon painoa.

Amerikassahan esim. FEDin pääjohtaja legendaarinen Alan Greenspankin johti pankkia vielä täysissä ruumiin ja sielun voimissa 80 vuotiaana.

Myös amerikkalainen liikemies Warren Buffet on hyvä esimerkki amerikkalaisesta ajattelusta, johon kuluu ahkera työteko ja yritteliäisyys.

Buffetkin on yhä tiukasti kiinni 84.2 miljardin USA taalan bisneksissään, vaikka ikää on 88 vuotta.

Pikku riikkisessä Suomen Pankissa johtajilla on niin kovat työ- ja harrastuspaineet, että siellä eläkkeelle on perinteisesti hakeuduttu jo 60 vuotiaina.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: