Keskustelu

alan kolmas miesAlamäki Antin pajunköysi umpisolmussa12.11.2019 0.02
YLE:n Lauantai aamussa "toimittaja Viherkumpu" yritti moneen kertaan maalittaa Päivi Räsästä raamatun tulkintaa koskevasta 15 vuotta sitten annetusta lausunnosta.

"Viherkumpu" kysyi kristillisten Sari Essayhilta, onko Raamattu tärkeämpi lakikirja kuin Suomessa voimassa olevat lait.

Sari Essayh totesi epätietoiselle "Viherkummulle", että Suomen perustuslaissa on kaikille turvattu uskonnon- ja sananvapaus siitä riippumatta, jos vaikka "toimittaja viherkummulla" on asiasta toinen käsitys.

Demujen "Husu" jouduttiin laittamaan demujen toimesta arestiin, kun "Husu" oli valheellisesti ja tietysti populistisesti esittänyt valheellisia ja rasistisia syytöksiä taksikyytiläisestä.

Ilta-Sanomien mukaan osa-aikaisena taksikuskina työskentelevä Hussein myönsi maanantaina valehdelleensa taksiyön tapahtumista.

Taksi Helsinki kertoi niin ikään, ettei Husseinin kertomus heidän selvityksensä mukaan pitänyt paikkaansa.

- En kokenut siinä hetkessä valehtelevani, vaan olin vihainen, kun kirjoitin sitä, Hussein selitti asiaa IS:lle."

On valitettavaa, että Alamäki Antin punavihreässä Ilmiöhallituksessa ja myös julkisissa ja yksityisissä palvelutehtävissa sallitaan vihapuhe ja maalitus.

Maahan tarvitaan näistä Ilmiöpuheista riippumaton hallitus, joka keskittyy maan asioiden hoitoon, eikä räksytä valheellisia syytöksiä, kun tolkun ihmiset yrittää selvitä normaalissa arjessaan niillä vähäisillä pennosilla, jotka Ilmiöhallituksen kiihko tuloverotuksen ja bensaveron jälkeen jää vielä niukin naukin käteen.

poliittinen tarkkailijaRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa12.11.2019 17.01
Demujen arestiin laitettu HUSU näyttää aloittaneen rasistisen rumputulen. Ampuu jo kaikkia kyytiläisiä tulituksellaan ja rikosilmoituksilla.

Tästä sen näkee, että himoverottajien maassa kahden työn tekijän hermot ei enää kestä.

Alamäki Antin kannalta tämä ei pääty hyvin.

Näillä näkymillä seuraava puolueiden kannatusgalluppi antaa demuille korkeintaan 10% kannatuksen.

Vassarien 7.9%:n kannatustaso ei ole enää kaukana. Kiri, kiri, Antti yritä etes.

Ihmeellistähän se olisi, jos oikeistolaisessa maassa vasemmistolla on korkein kannatus.

Oli kyllä arvattavissa, että melkoinen nukketeatteri maahan saadaan, kun lomamatkalta koomassa palannut Alamäki Antti pani Sitran neuvojen mukaisesti pystyyn ns. Ilmiöhallituksen.

Minusta on parempi, jos maata hallitaan ilman mitään suurempia ilmiöitä ihan faktapohjalta.

Onneksi Alamäki Antin pesti EU:n puheenjohtajana päättyy jo noin kuukauden kuluttua, jotta Antti voi keskittyä luomansa nukketeatterin johtoon.

Aika lailla on tässä alkanut ihmetyttää myös se, miksi kepuloiset ovat omasta aloitteestaan mukana Alamäki Antin nukketeatterissa, jonka loppunäytös on täydellinen mahalasku.

poliittinen tarkkailijaRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa23.11.2019 1.12
Alamäki Antin lääketokkura ei osoita hellittämisen merkkejä.

17.7.2019 Alamäki Antti kävi luennoimassa EU:n mepeille oikeusvaltioperiaatteista ja tietysti myös kaiken kattavasta ilmaston muutoksesta.

Antin höpinöitä kuunteli lähinnä vain suomalaiset mepit, jotka olivat siinä uskossa, että nyt EU:n Messias on puhunut ja Antti pelastaa harhateille joutuneen EU:n.

Kansainvälisen lehdistön edustajat kuitenkin hymyilivat hyväntahtoisesti lääketokkurassa esitetyille lausunnoille.

Alamäki Antin Ilmiöhallitukseen nimitettiin 19 Ilmiöministeriä ja heille vielä 20 Ilmiövaltiosihteeriä avuksi.

Nyt demujen Ilmiöministeri Sirpa Paatero ja Alamaki Antti ovat sotkeneet Postin kikkailuissaan koko Suomen työmarkkinakentän.

Tilanne näyttää siltä, että maa ajautuu yleislakkoon mahdollisesti jo jouluksi.

Tammikuussa olisisikin hyvä aika lopettaa Ilmiöhallituksen sähläys, kun EU:n puheejohtajuuskausikin onneksi päättyy vuoden lopussa.

Alamäki Antti nimitti valtionyhtiöiden ohjausministeriksi puoluetoverinsa Sirpa Paateron.

Tällaista nimitystä voidaan pitää täysin edesvastuuttomana, koska Sirpalle annettiin tehtäväksi ohjailla valtionyhtöitä, joiden markkina-arvo on marraskuussa 2019 peräti 27.97 miljardia euroa.

Samaan aikaan esim. UPM:n markkina-arvo on vain 16.23 miljardia euroa.

UPM:n pääjohtaja Jussi Pesonen on kansainvälisesti arvosettu yritysjohtaja, jonka johdolla UPM onkin menestynyt hyvin.

Pesosen Jussi on koulutuksesltaan diplomi-insinööri ja ollut liikkeenjohdollisissa tehtävissä kymmeniä vuosia. Jussin isä Jori Pesonekin on ansioitunut Kajaani Oy:n ja Valmetin entinen yritysjohtaja.

Valtionyhtiöiden omistusohjauksesta vastaavan demujen ilmiöministeri Sirpa Paateron koulutus on puolestaan hänen eduskunnan CV-tietojen mukaan seuraava:

"ylioppilas 1984 (Katariinan lukio), mallipukineiden valmistaja 1986 (Kotkan ammatillinen oppilaitos), käsilaukuntekijä oppisopimuksella 1988 (Nahasta oy), askartelunohjaaja 1991 (Valtion askarteluohjaajaopisto), kasvatustieteen approbatur 1992 (Helsingin yliopisto), päihdetyön moniammatillinen lisäkoulutus 1997 (Etelä-Karjalan ammattikoulu), terveyskasvatuksen approbatur 1998 (Jyväskylän yliopisto)"

Opintojen perusteella voidaan päätellä, että kasvatustieteet ovat olleet lähellä Sirpan sydäntä.

Nähtävästi tästä syystä Sirpa onkin sitten pätevöitynyt ehkäisevän päihdetyön ohjaajaksi, jota työtä Sirpa myös hoiti Kotkan kaupungin terveydenedistämisyksikössä vuonna 1995.

Kyseisen tehtävän jälkeen Sirpa on toiminut mm. Suomen pankin varatilintarkastajana ja monissa muissa luottamustehtävissä.

Varsinaista liikkeenjohdollista osaamista Sirpalle ei valitettavasti kuitenkaan ole enempää kuin vastavalmistuneella ja opintojaan aloittavalla lukiolaistytöllä.

Herääkin aiheellisesti kysymys, kuinka tällaisilla ansioilla voidaan Suomessa valita ministeri valvomaan valtion lähes 28 miljardin euron arvoista yrityssalkkua ja yrityksissä tapahtuvaa päätöksentekoa.

Ei sitten ole mikään ihme, että Sirpalla on mennyt täysin pasmat sekaisin Postin ja Veikkauksen monopolifirman kanssa.

Postista on jo potkittu (sanoutui irti "luottamuspulan" vuoksi) pois yhtiön toimitusjohtaja, joka oli kuitenkin hoitanut Postia mallikelpoisesti annettujen ohjeiden mukaan.

Kun Postin toimitusjohtaja oli saatu erotettua, niin alkoi työtekijöiden asioiden hämmentäminen ja kohta maassa on tästä syystä nähtävästi yleislakko.

Ilmiöhallituksen 19 ministeriä ja 20 valtiosiheeriä eivät enää ole pystyneet selvittämään postin työriitoja ja apuun on nyt jouduttu vielä kutsumaan seuraavat 4 selvityshenkilöä:

- Jukka Ahtela
- Lasse Laatunen
- Lauri Ihalainen
- Ann Selin

Kaikki ym. henkilöt ovat työmarkkinajärjestöjen konkareita, jotka eivät valitettavsti ole toimessa ollessaan pystyneet uudistamaan Suomen työmarkkinakenttää muuttuvan maailman tahdissa.

Tästäkin näkee sen, että Ilmiöhallitus ei ole parlamentaarisesti valittu hallitus, vaan kalkkeutuneiden ammattiyhdistysliikkeiden täydellisessä ohjauksessa pystyyn laitettu punavihreä kansanrintamahallitus.

Postin kärhämää ulkopuolelta seuraaville on myös käynyt selväksi, että Alamäki Antti näyttää kokonaan unohtaneen lääketokkurassaan sen, että hän johtaa Ilmiöhallitusta ja Unilukkari on hänet valaehtoisesti nimittänyt kyseistä tehtävää hoitamaan maan parhaaksi, mutta ei työmarkkinajärjestöjen asettamilla perustuslain vastaisilla ehdoilla.

Herääkin kysymys, onko Alamäki Antti oikein sisäistänyt ja ymmärtänyt ne tehtävät, joihin hänet on valittu.

Eduskunnan kyselytunnillakin Alamäki Antti vaahtosi, että Suomesta hänen Ilmiöhallituksensa tulee "kitkemään työmarkkinajärjestöjen työehtosopimuskikkailun".

Työtuomioistuimen entinen presidentti Jorma Saloheimo puolestaan pitää Tehyn ehdotusta työnantajan ilmeisistä työehtojen heikennysaikeista ongelmallisena.

Saloheimon mukaan Alamäki Antin mainitsemaa työehtoshoppailua on vaikea suitsia lainsäädännöllä.

Työoikeuden asiantuntija arvioikin, että "työehtosopimuskikkailuilmiön" hävittäminen lakiteitse, jota työmarkkinaministeri Alamäki Antti nähtävästi tavoittelea, puuttuisi vapaaseen markkinatalouteen ja siten rikkoisi EU:n liikkeenluovutusdirektiiviä ja tietysti samalla myös Suomen perustuslakia.

Saloheimo toteaakin, että järjestö- ja yritysrakenteet elävät ja toimialat muuttuvat vuosien saatossa, jolloin työehtosopimustenkin soveltamispiirit muuttuvat samalla.

Yritysrakenteiden muutokset johtuvat yleensä muista syistä kuin siitä, että työehtoja halutaan heikentää.

Näyttääkin siltä, että Alamäki Antin ja Sirpa Paateron käynnistämä "työmarkkinajärjestöjen ristiretki" on täysin ristiriidassa EU:n oikeusvaltio- ja sopimusvapausperiaatteiden kanssa.

Ei ole mikään ihme, että kansainvälinen lehdistö hymyili hyväntahtoisesti Alamäki Antille, kun hän innokkaana vei Suomen terveiset heinäkuussa EU:n byrokraateille Strasbuorgiin ja Brysseliin.

On erinomainen asia, että Suomen puheenjohtajuus päättyy kohta EU:ssa, koska nyt EU:n komissio ja IMF:kin ovat jo huomauttaneet Alamäki Antin Ilmiöhallitukselle, että Suomen taloudenpito näyttää olevan hyvin lähellä syöksykierrettä.

Huvittavaa on myös se, että Migrin tannoisen johtaja Päivi Nergin ja nykyisen valtiosihteerin käynnistämät turvapaikan hakijoiden palautuskyyditykset Finnairin koneelle poliisien kanssa käsiraudoissa on tuomittu jyrkin sanoin EU:n ihmisoikeustuomioistuimessa, kun Suomesta on kylmästi lähetetty turvattomia ihmisiä suoraan tykkitulen ruoaksi Irakiin.

Näissäkin pakkopalautuksissa liiallinen into on nyt johtanut siihen ,että ainakin 400 pakkopalautusta joudutaan käsittelemään uudestaan oikeuslaitoksissa.

Jos nuo onnettomat pakkopalautetut tapetaan Irakissa tai muualla, niin näistähän voi tulla Suomelle jopa 800 milj. euron lasku.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa23.11.2019 2.15
Oma kompetenssini rajoittuu Juankosken ja valtakunnan tasolla ainoastaan keskustan tekemisiin. Mielelläni kuitenkin puolustan keskustaa tukevia muitakin puolueita kuten demareita.
Tästä syystä olen puolustanut myös Veijo Tirkkosta, joka on ilmoittanut antavansa Juankosken kartonkitehtaalle uuden takauksen, jos sellainen tulee päätettäväksi.
Seurasin eduskunnan kyselytunnilla Anttia ja Krista Kiurua. Molemmat olivat tosi kireällä.
Luulisi vanhojen tekijöiden ymmärtävän, että opposition nokittelu kuuluu asiaan. Siihen voi vastata mieluummin puolileikillään ymmärtävästi hymyillen, mutta nyt molemmat menivät juuri siihen loukkuun, joka oli viritetty heitä varten.
Voi arvata, että samanlainen nokittelu tulee jatkumaan, koska heikko kohta on löydetty.
Kiurun ja Rinteen paikalle olisi demarien kannattanut panna keskustalaiset ministerit. Molemmat ovat joutuneet työntämään jalkansa liian suuriin saappaisiin.
Olen lopulta ollut iloinen, ettei Hanna Kaisa Heikkisestä tullut ministeriä. Hänen luonteellaan tehtävästä olisi tullut vaikea.
Ei Kaavilla enempää kuin valtakunnan tasollaakaan voi sanoa, että asiat riitelevät, ei henkilöt.
Siitä kuitenkin olen iloinen, että Juankoskella vallitsee rauha ja yhteisymmärrys. Juankosken asioita hoidettaessa ei poliittisia painotuksia ja intohimoja ole lainkaan.
Mitenkähän tällaiset asiat voivatkaan muuttua näin hetkessä aivan toisarvoisiksi.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa29.11.2019 15.38
Voi, voi. Ei mennyt viikkoakaan tuosta edellisestä huomiostani, kun Antti on täysin paniikissa.
Antin piti kysyä Paaterolta, että eroaako hän vai eroavatko molemmat. Paatero uhrautui. On aivan selvää, että Antin ryöpytys jatkuu. Antti joutuu antamaan suoria haastatteluja ja senhän tietää mitä sitä seuraa. Antti joutuu päivästä toiseen oikaisemaan sanomisia ja lähtö tulee lopulta.
Tämä on harmi. Olisimme niin mielellämme jatkaneet yhteistyötä hallituksessa.
Nyt on iso vaara, että ajaudumme uusiin vaaleihin ja siitä ei hyvä seuraa.

mualainenRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa29.11.2019 19.03
Kun virallisen iänen ainova olevinnaan oikea näkemyskanta on vuan nii kepulainen, nii kohta tullaan näkemmään, et tuollasella koko yhteiskunnan asijoitten ajamisella on tien piä tulossa.
Jo nyt kepu on vaipunna ulos kärkiryhmästä ja piakkoin kepu on puoluvveista sarjassa ynnämuut.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa29.11.2019 23.10
Keskustelu hallituksen tulevaisuudesta on jatkunut puolueemme sisällä kuumana koko illan. Itse kannatan sellaista ratkaisua, että hallitus jatkaa nykyisellä ohjelmapohjalla. Ainoastaan pääministeri vaihtuu, mutta paikka säilyy demareilla.

Ratkaisu on demareille kipeä, mutta isänmaan etu vaatii tätä. Kokoomus on polttanut siltansa liian moneen suuntaan. Sellaista enemmistöhallitusta, jossa Kokoomus olisi pääministeripuolue, ei synny.

Antti Rinne on viisas mies ja hän varmasti pitkän stressaavan kauden jälkeen suorastaan nauttii rivikansanedustajan työstä. Istumapaikka pitäisi löytyä aivan etupenkistä.

poliittinen tarkkailijaRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa30.11.2019 4.24
Minä olen sitä mieltä, että mikään ei enää pelasta Alamäki Anttia eikä Ilmiöhallitusta.

Kepuloisillekin käy nyt kalpaten, kun Katrikin poltti siipensä tuon hourehtivan Antin kanssa.

Katrikaan ei olisi voinut pottumaata kitkiessään typerämpää ajatusta saada päähänsä kuin Terra Sipilän jo kertaalleen perustuslain ja EU oikeuden vastaiseksi todetun Maakunta Soten vyörytyksen jatkamisen yhdessä Antin demu joukkueen ja vassarien kanssa.

Nythän näyttää jo siltä, että maakuntia alkaa syntyä kuin sieniä sateella ja tehokolmikko Antti, Katri ja Krista ovat nyt jo panemassa lihoiksi Uudellamaallakin Suomen korkeimman luokan HUSin sote palvelutkin.

Tässäkin tuhotyössä on tarkoitus hajoittaa yli miljoonan ihmisen terveydenhuolto ja korkeimman luokan erikoissairaanhoito kuten syöpähoidot sun muut.

Kyllä se tosiasia on niin, ettei kepuloisia pidä päästää ihmisten terveydenhuoltoa sotkemaan.

Minusta kepuloiset sopii paremmin eläinlääkäreiksi ja seminologeiksi.

Tunnettu tosiasiahan on, että maalla ei ole koskaan saatu ihmisten terveydenhuoltoa kuntoon kepuloisten ohjeilla.

Maallahan mielenterveys huollostakaan ei tiedetä mitään, mikä onkin ymmärrettävää, koska eihän meillä juurikaan eläinlääkäreiltä vaadita eläinten mielenterveyden hoitopalveluja.

Agressiiviset ja vesikauhuiset koirat ja muut eläimet saadaan kyllä rauhallisiksi, kun isketään piikki kylkeen tai nappi otsaan.

Ihmisten kohdalla nykyään ei enää näin radikaaleja otteita mielellään käytetä, vaan päästetään lääkehumalassa häiriintyneet ja sekavia puhuvat hörhöilemaan tavallisten ihmisten joukkoon, kun kunnalliskoditkin on vissiin jo ajaettu alas.

Minun täytyy ihan onnitella itseäni, kun annoin Antille kolme ohjetta, miten päästään demujen puheenjohtajaksi ja lopulta pääministeriksi.

Antllta on jäännyt kaikki nämä hyvät neuvot vaiheeseen, kun SAK:n rasvanahat keräsivat 1.4 milj. euron kolehdin Antille Vapauden valtakuntaa varten.

Minä kyllä sanoin Antille, että minä en ole koskaan äänestänyt demuja, enkä tule koskaan äänestämäänkään.

Kyllähän se jo nyt on nähtävissä, että uudet vaalit tässä tulee joulun jälkeen.

Kun meillä nyt on jo noin lyhyessä ajassa saatu erittäin laajapohjaisesta vasemmistolaisesta Ilmiöhallituksesta tällaista arvokasta kokemusta, niin meidän ei missään tapauksessa tarvitse havitella mitään enemmistöhallituksia enää tähän maahan.

Parasta olisikin lähteä hakemaan vähemmistöhallitusta, joka saisi koostua ns. tolkun tai täysjärkisistä ihmisistä, ei mistään taivaanrannan maalareista.

Ilmiöt on nyt meillä jo nähty. Nyt on tekijöiden aika vähän samaan tapaan kuin Amerikassa.

Minä olisin sitä mieltä, että kyllä tuohon vähemmistöhallitukseen voidaan myös teräväpäisiä kepuloisia hyväksyä, mutta kepuloiset ei voi olla vähemmistöhallituksessa enemmistössä, koska kannatus on vain korkeintaan 10%:n tasolla.

Eilen oli muistaakseni EU:ssa hätäkokousäänestys ilmaston muutoksesta ja se paljasti ainakin minulle taas monta asiaa.

Vassarit, demut ja tietysti Ville Niinistö etunenässä siellä oli taas vouhkaamssa ruotsalaisen koulupinnari Greta Thunbergin terroristiohjlemista.

Onneksi Siltarumpu Mauri, kokoomuslaiset ikivihreätä Sirpa Pietikäistä lukuun ottamatta ja tietysti myös Tepu Hakkarainen totesivat, että nyt on pantava päätepiste tuolle ilmastohysterialle.

Tästä nähdään, että esim. Siltarumpu Mauri voisi olla ihan hyvä ja ahkera myös vähemmistöhallituksessa.

Tietysti vähemmistöhallitukseen pitäisi myös valita johtohenkilöt suurimmista oppositiopuolueista, joissa teräväpäistä porkkaa tuntuu olevan runsain mitoin.

Silloin ei ainakaan ministerivaloissa tule heti valehteluja samaan tyyliin, mitä Antin Ilmiöhallituksessa on näköjään laidasta laitaan tehty.

Minä olisin kyllä nostamassa vähemmistöhallituksen sakkiin myös kristillisten Sari Essayahin, jolla on paljon taloudellista ja sosiaalista tietämystä.

Ruotsalaiset näkyy menneen jo niin vasemmalle, että vaikea sieltä on enää löytää perinteistä oikeistolaista ajattelua.

poliittinen tarkkailijaRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa1.12.2019 16.16
Kokematon Katri Kulmuni lähti pelaamaan politiikassa pokeria ja Venäläistä rulettia, kun oli jostain kuullut, että Esko Aho on kova pelaamaan pokeria ja tottunut pelaamaan kaksillla korteilla.

Politiikka on kuitenkin shakkipeli, jota ei voiteta uhkapelillä.

Kepuloiset tekivätkin pahan virheen, kun innostivat kokemattoman Katrin takin kääntöön vaaleissa koetun rökäletappion jälkeen.

Maassa on nyt syvä hallituskriisi, joka ei oikene enää sillä, että pääministeri vaihdetaan tai että ministerien salkkuja jaetaan uusiksi.

Kepuloisten rökäletappion syynä oli Terra Sipilän menetetty luottamus ja se, että kepuloisten Suomi kuntoon ohjelma osoittautui ilmapalloksi, joka tyhjeni.

Ilmapallon tyhjennyksessä Terra Sipilä osoittautui varsinaiseksi mestariksi ja piti väkisin kansan tahdon vastaisesti pystyssä hallituksensa Timo Soinin Sinisten avulla.

Terra Sipilä lopulta petti myös oikeistolaiset äänestäjänsä ja uhrasi yrittäjät ja sivistyneistön SAK:n rasvanahkojen alttarilla.

Terra Sipilä, Timo Soini ja Siniset pettivät äänestäjänsä, kun Mäntyniemeen marssittiin Turun U-käännöksen jälkeen muina miehinä ja jatkettiin hallituksessa laittoman Maakunta Soten vyörytystä hampaat irvessä.

Tähän poliitiikan Venäläiseen rulettiin kansa antoi sitten keväällä eduskuntavaaleissa selvän vastauksensa ja se oli: Siniset hävisivät maailman kartalta katkerasti.

Kokematon Katri Kulmuni lähti nyt Timo Soinin tapaiseen pokerin ja Venäläisen ruletin peluuseen. Tämän peluun lopputulos tiedetään jo nyt.

Kysymyksessä on kokemattoman Katri Kulmunin ja kepuloisten shakista tunnettu ns. kolmen siirron koulumatti.

Katrin ja kepuloisten kädessä on nyt valitettavasti vain huonoja kortteja.

Pokeristakin tiedetään, että hailla ei kovassa pelissä kovin pitkälle päästä.

Vahvasti näyttää siltä, että vallanhimo vei kokemattoman Katri Kulmunin pelaamaan poliittista pokeria, kun olisi pitänyt pelata hyvin harjoiteltua shakkia.

Jos Katri näyttää luottamuksensa menettäneelle Antti Rinteelle vihreätä valoa, niin kepuloisille tulee noutaja viimeistään seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Jos taas Katri ei näytä Antti Rinteelle vihreätä valoa, niin edessä on ilmeisesti koko hallituksen kaatuminen ja uudet vaalit.

Kepuloisten ja demujen kortit tulevat olemaan olemaan seuraavissa vaaleissa kuitenkin heikot.

Kepulla voi hyvin olla edessä Sinisten kohtalo. Pettäjän tie on aina julma.

Demujen kohtalo ei voi olla paljon parempi. Demujen aatteet ei kiinnosta nuoria ja Alamäki Antin luurankokaapin sisältö on karmeata katseltavaa:
- Manun, Paavon ja Saulin eurosopimus
- Tiitisen lista Supon kassakaapissa
- Al-taeen Irakin suurlähettilään työt
- Husun taximatkat ja rusetti YLE:n A Studiossa
- Tarja Halosen kulttuurineuvoksen arvonimi vankilassa istuvalle Veijo Balzarille
- Alamäki Antin Kittilän hiihtohissin tarjousneuvottelut kepuloisten kanssa taskulampun valossa,.,,,

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa1.12.2019 18.18
Olemme päättäneet tarkistaa Antin kannan joihinkin epäselviin asioihin. Meitä kiinnostaa tietää riittääkö puu Kuopion, Paltamon, Kemin ja Kemijärven biotuotetehtaisiin. Myös se kiinnostaa, että onko liha ja maito terveellisiä ruokia ja onko ruuantuotannon omavaraisuudesta huolehdittava. Sekin kiinnostaa, että onko turve hyvä energian lähde vuoteen 2035 saakka.
Erityisesti olemme kiinnostuneita Antin ideoista koko Suomen asuttuna pitämisestä ja hänen ideoistaan joidenkin verotuksellisten ratkaisujen toteuttamisesta tämän asian edistämiseksi.
Olemme kuulleet, että Antti ajattelee tänä päivänä joistakin asioista toisin kuin vielä puoli vuotta sitten.

poliittinen tarkkailijaRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa1.12.2019 20.54
Ottiko Alamäki Antti suoran jatkolennon Janukovicin tapaan Moskovaan?

Poistui lentokentältä takakautta näköjään lähtörampille.

Brysselistäkin on taas tullut jobin postia Alamäki Antin lausunnoista maatalouspolitiikan ja rahoituksen osalta.

Ilmiöhallitus törmäsi siis SAK:n ja MTK:n muuriin, kun pitäisi löytää jo parissa kuukaudessa 60000 uutta työpaikkaa valtion hallinnossa ja hoitajamitoituskin on luvattu nostaa 0.7 vaikka hoitajia ei meillä ole nykyliksoilla enää edes mitoitukseen 0.4.

Ei ole ihme, että virallinen äänikin jo raportoi Antin ailahtelevista lausunnoista.

Vakava lääketokkura siis jatkuu ja kepuloiset käyttivät Alamäki Antin hädänalaista tilaa hyväkseen saadakseen muutaman ministeripostin ja koko joukon alivaltiosihteereitä ja muita eritysiasiantuntijoita alkiolaisten asioidensa lobbaukseen.

EU:sta on myös jo huomautettu, että Suomi ei näköjään halua uudistaa mitään työmarkkinarakenteita tai antiikkista maatalouspolitiikkaansa.

Suomea pidetään jo EU:ssakin pahana häirikkönä.

Suomessa tarvitaan nyt taitavia alamäki laskijoita, kun perässähihto ja mäkihyppy ei meiltä luonnistu enää.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa2.12.2019 1.16
Neuvottelut hallituspuolueiden välillä päättyivät äsken. Ennen yhteistä tilaisuutta saimme hetkenpuhutella Anttia kahden kesken. Saimme kuulla, että puuta riittää, liha ja maito on terveellistä, turve on kotimaista kivihiiltä, maakuntamallista sotea kiirehditään ja pienten keskustaenemmistöisten kuntien elämää helpotetaan.
Vihreilläkin näytti olevan jotakin kahden kesken puhuttavaa.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa2.12.2019 1.45
Vihreille on luvattu uuden ajan risupaketti ja maatilakohtaisia biotankkausasemia jokaiseen kuntaan. Näitä oli Antti itse suositellut. Hyviä asioita. Ei meillä tullut mieleenkään.

poliittinen tarkkailijaRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa2.12.2019 2.32
Minua ihmetyttää suuresti, miksi Antti oli lähtenyt Lappia kiertämään, kun hallitus on täydessä kaaoksessa ja Lii Anderrsonkin tuntuu makaavan Kajaanissa hotellin lattialla täysin muissa maailmoissa.

Saattaa olla, että Antilla oli pakottava tarve käydä neuvomassa Lapin matkallaan myös Kiitilän hiihtohissin laittoman tarjouskilpailun todistajia ihan kädestä pitäen.

Onkin parempi, ettei Antti enää luota mihinkään kirjallisiin ja virallisiin papereihin, kun tuossa Postin jupakassakin Antti jäi täysin rysän päältä kiinni.

Espanjan matkan jälkeen Antin ulosannissa onkin ollut havaittavissa höpertelyä ja muutoinkin on ollut havaittavissa epävarmaa esiintymistä, jota Antti on sitkeästi yrittänyt petrata nostamalla ääntään mm. eduskunnassa.

Kun selvästi on nähtävissä, että Postin hallituksen puheenjohtaja Pohjola näyttää kokeneen pankkimiehen tapaan perustavan tiedotustoiminnan löysien puheiden sijaan ilmeisesti selviin asiapapereihin, niin herää tietysti kysymys, mahtaako Antilla olla vielä tuon turmiollisen Espanjan matkan jäljiltä jonkin tyyppistä lukihäiriötäkin.

Antin kannalta on erittäin onnetonta, että Antti lähti sitten vielä erottamaan parhaan tukijansa eli Sirpa Paateron niin rankoin ottein, että Sirpa joutui sairaalakuntoon.

Kaikkein pahinta asiassa on se, että Antti ei ole enää luotettujen kirjoissa noiden EU:n päättäjienkään keskuudessa.

Eikä EU:n päättäjät muutoinkaan ole ehtineet tekemään tuttavuutta Katrinkaan kanssa.

Enkä usko oikein sitäkään, että EU:n byrokraatit korvaa lotkauttavat, vaikka kuinka Katri itkien kitkee perunapeltoja perintökaulakoru kaulassaan.

Pitäisi Katrinkin ymmärtää, että suurin osa Suomen perunapelloista on talvella lumen alla, joten sieltä on vaikea saada varhaisperunaa ennen juhannusta, jos sattuu oikein luminen ja kylmä talvi.

Antti teki myös ison virheen Venäjän Medvedevin kanssa, kun meni taannoin kyselemään Stalinin hommista Talvisota hengessä.

Antille informaatio ei taaskaan ollut tullut perille ennen Moskovan matkaa siitä, että Stalinia pidetään nykyisin jo taas Venäjän suurimpana sankarina.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa2.12.2019 12.33
Valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo oli selvästikin lukenut yölliset kommenttini. Tämä kävi ilmi hänen lausunnoistaan aamutv:ssa. Tai sitten omat arvioni ovat säilyneet professoritasoisina.
Paloheimo sanoi, että keskustan ja vihreiden ei kannata kaataa hallitusta, ei edes erottaa Rinnettä. Jatkossa Antti on kumppaneidensa, etenkin keskustan nöyrä palvelija.

poliittinen tarkkailijaRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa2.12.2019 15.02
RKP:n Anna-Maja Henriksson, viherpipertäjien Marja Ohisalo ja prof. Heikki Paloheimo sekä monet muut ovat virallisen äänen tapaan näyttäneet Alamäki Antille vihreätä valoa.

Tilanne ei ratkea sillä, että toimittajat toteavat, ettei kukaan halua uusia vaaleja, koska persuilla on korkea kannatus.

Persuilla on korkea kannatus siksi, että Suomessa on demokratia. Jos establishment ei halua vaaleja, niin maahan täytyy silloin nimittää poliittisen tarkkailijan ehdottama teräväpäisten ja rehellisten virkamiesten vähemmistöhallitus, joka palauttaa luottamuksen Suomen oikeusvaltioon.

Suomi ei ole mikään hollitupa tai isännätön talo, jossa asiat ratkaistaan huutoäänestyksen avulla.

Tilanne on nyt vain päässyt niin pahaksi, että kansan syvät rivit eivät ole enää pitkään aikaan luottaneeet Alamäki Anttiin ja kepuloisiin.

Kepuloisilla ja demuilla on olematon kannatus kasvukeskuksissa ja siellä päätökset nykyään tehdään, myös maaseudun hyväksi tai pahaksi.

Tätä asetelmaa ei muuta se, vaikka kaikki eläkkeelle jääneet professorit ja toimittajat sanoisivat mitä tahansa.

Virallinen äänkin näyttää yllä esittävän kepuloisille jo kolmatta isoa lehmän kauppaa peräkkäin:

1. Terra Sipilän perustuslain ja EU oikeuden vastainen Maakunta Sote
2. Kepuloiset hallitukseen rökäletappion jälkeen
3. Läpeensä ryvettyneelle ja höpertelevälle Alamäki Antille täysi tuki pääministerinä ja uusi yritys laittoman Maakunta Soten pääarkkitehtina yhdessä kepuloisten ja vihervassarien kanssa

Persut ja kokoomus sanoo tälle perustuslain vastaiselle toiminnalle: NO; NO; NO!!!

On olemassa parempikin vaihtoehto: Suomi nousuun ja siitä vaan Huuhkajien tielle!!!!!

Tarvitaan uudet vaalit, jotta luottamus Suomen oikeusvaltioon voidaan palauttaa.

Tässä suhteessa esim. oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin ja Mika Lintilänkin on syytä myös erota, koska eivät ole digi-innossaan pystyneet valvomaan edes sitä, että verottajakin on perustuslain vastaisesti vuosikausia ulkoistanut verovalvonnankin tietokoneille, jotka syytää viattomille veronmaksajille perustuslain vastaisesi arvioverolappusia tiuhempaan tahtiin kuin pahimmat pikaluottofirmat.

Tämäkin on selvä merkki siitä, että Alamäki Antin, kepuloisten ja vihervassarien johtama "maailman onnellisin" maa on täydessä paniikissa, kun rahta eivät riitä jukulauta!!!!!

Pannaan pensselit santaan ja rukkaset naulaan, kun ei rahat riitä jululauta!!!!!

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa2.12.2019 17.14
Keskusta on yhteistyökykyinen puolue, joka pitää aina tärkeimpänä isänmaan etua. Tietysti tämä oikea toiminta koituu myös puolueen eduksi.
Meillä on suuri houkutus kostaa Jäätteenmäen kohtelu, mutta keskusta ei halua jatkaa koston kierrettä.
Antti on hyvä mies ja hyvällä kohtelulla hänestä tulee entistä parempi. Antti tulee huolehtimaan, että kaikki keskustalle tärkeät asiat toteutuvat. Me tiedämme, että yhteistyö persujen ja/tai kokoomuksen kanssa ei koskaan yllä samaan.

poliittinen tarkkailijaRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa2.12.2019 18.13
Kyllä se niin on, että Katrin poliittinen shakkipeli päättyi nyt kepuloisten osalta koulumattiin. Maa on vapaassa pudotuksessa ja alamäki lasku on nyt kunniassa. Meillä ei ole toimintakykyistä hallitusta, kun Alamäki Antti piiloutui eilen illalla Mersun takapenkille ja media koko hallitusta läpi yön ympäri Helsinkiä, kunnes sitten yömyöhällä valot lopulta havaittiin valtioneuvoston peräkammarin ikkunoista. Tänäänkin kepuloiset kokoustivat tuntitolkulla ryhmähuoneessaan ja kamerat oli suunnattuna suljettuun oveen.Aivan samalla tavalla viime viikolla kameroilla zoomattiin tuntitolkulla valtakunnansovittelija Piekkalan ovea, Onkohan niin, että ensi viikolla kamerat alkaa zoomata jo Unilukkarinkin suljettua ovea Mäntynimessä tai Itsenäisyyspäivänä Presidentin linnan pihalla? Tuota hallituksen nykyistä touhua ja kuuropiiloa seuratessa tuli vain mieleen, että mistä hallitus sitten meillä mahtaisi löytyä, jos ns. pienet vihreät miehet rantautuisivat vaikka Kolera Altaan laituriin, kun Unilukkari viettää ns. laatuaikaa Aaron ja Jennin kanssa Mäntyniemen puistossa. Kyllä itsenäisessä maassa pitäisi kuitenkin kaikissa oloissa olla toimintakykyinen hallitus. Nythän näyttää siltäkin, että Pekka Haavisto on ulkoministerinä lähtenyt samoille teille demujen vangitun kulttuurineuvos Balzarin kanssa, kun on erottanut ulkoiministeriön virkamiehenkin, kun virkamies on rohjennut kyseenalaistaa Haaviston ISIS-lasten "salakuljetushankkeet" konsulinkyydillä al-Holin ISIS leiriltä Suomeen. Alamäki Antin hallituksesta näköjään paljastuu ilmiöitä ilmiöiden perään!!! Saattaisi olla viisasta Katrinkin kääntää vielä takki uudestaan ja palata nöyrästi aiemmille linjoille, jossa kepuloisten paikka on pienpuolueena kiltisti oppositiossa. Oppositiossa on nyt vahvat voimat: persut ja kokoomus. Liittoutumalla oppositioon kepu voi pelastaa vielä nahkansa ja pitkässä juoksussa voi saada ansaitsemiaan ministeripostejakin. Onhan se selvää, että kepua kyllä tarvitaan vielä pitkään Suomen elintarvikehuollossa ja metsätaloudessakin. Kuitenkaan kepun luonnollinen poliittinen paikka ei ole demujen ja vihervassareiden apupuolueena, koska demut ja vihervassarit ovat sisäistäneet Kiinan silkkitien ja "globaalin liberaalin idean", joka pitää sisällään kaikkien kansainvälisten sopimusten rikkomisen, ympäristön saastuttamisen, vähemmistöjen sorron ja ihmisten salakuuntelun, orwellilaisen seurailun sekä laajamittaisen orjatyön ja tietysti luonnonvarojen kaikkinaisen riiston.

poliittinen tarkkailijaRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa3.12.2019 3.44
Katri Kulmuni taisi varovaisella lausunnollaan pelastaa kepuloiset vielä elävien kirjoihin, mutta kyllä Katri olisi ehkä saanut olla vähän selkeäsanaisempi puhuessaan hallituspohjasta ja ohjelmasta.

Huomenna näyttää keskusteluun nousevan vahvasti myös vihreiden ja Pekka Haaviston oudolta vaikuttava toiminta ISIS-teroristien kuljettajana.

Niin vain matkaoppaita kirjoittanut "melkein jo Presidentiksi" median nostama Pekkakin jäi vain rysän päältä kiinni, kun Alamäki Antti ei pystynyt valvomaan, mitä yli innokkaassa Ilmiöhallituksessa oikein puuhataan.

Minua epäilyttää, että tulevan kevään aikana meillä on vielä työmarkkinoilla isot rähinät, kun SAK:n rasvanahkat odottaa demulta modernissa Pro Quid Quo-hengessä vastapalveluksia Alamäki Antilta, joka näköjään joudutaan vaihtamaan joko nuoreen Sanni Mariniin tai Antti Lindtmaniin.

Täytyy sanoa, että tällaista Alamäki Antin keittämän sopan selvittelyä ja kunniavelkaa SAK:n suuntaan en olisi millään halunnut nuorelle Sannille tai Lindtmanin Antille, kun molemmilla on vielä hoidettavanaan nuori ensimmäinen lapsikin.

Niin rupea nyt siinä eläkeiässä olevien demujen ja SAK:n rasvanahkojen sotkuja selvittämään.

Halla-ahon Jussi ja kokoomuksen Antti Häkkäsellä näytti olevan tuosta Haavisto asiasta ja Alamäki Antin keittämästä sopasta melko yhteneväiset nuotit MTV:n haastattelussa.

Luulisin, että Katrin joukkue voisi tässäkin asiassa olla lähempänä opposition edustajia kuin konsanaan vihervassareita, jotka haluaa lopettaa turkistarhauksen, turpeen hyötykäytön, metsä- ja karjatalouden sekä modernin elintarvikehuollonkin,

Vihervassareillahan yksinomaisena tavoitteenakin näyttää olevan taivaanrannan maalaus kukkahattu päässä, perustulon varassa järvillä toimettoma soutelu ja Atlantilla katamaaripurjehdus sekä muurahaisten ja koppakuoriaisten tutkiminen.

Katri tekee kyllä oikein, kun puhuu toimintakykyisestä hallituksesta.

Oppositiossa onkin tällä hetkellä vahvoja voimia kuten persut, kokoomus, Sari Essayhin puolue ja myös Hjalliksen Nyt.

Aikaisemmin Hjallis ei ole saanut suutaan juuri auki, mutta nyt Hjalliskin on ottanut ammattiyhdistyslikkeen rasvanahkat ja verokikkailijat suurennuslasin alle.

Eihän siinä ole todellakaan mitään laitaa, että Pörssiyhtiö Kojamokin on puoliksi ammattiyhdistyksen omistuksessa, mutta maksaa silti satojen milj. eurojen osingotkin, joista ison osan ammattiyhdistysliikkeelle.

Tämänkin asian otin jopa henkilökohtaisesti esille muutama vuosi sitten Alamäki Antin kanssa, mutta eipäs Antti saanut mitään rotia tähänkään asiaan.

Anttihan se on itsekin istunut aiemmin myös VVO eli Kojamon hallituksessakin, eikä siinäkään tehtävässään tuntenut mitään tunnontuskia tähtitieteellisestä VVO:n vuokrista.

Anttia ei siis voi kovin suurena köyhien ystävänäkään pitää.

Antilla näyttää vain tavoitteena olevan henkilökohtainen etu SAK:n rahalahjojen avulla.

Ahneen loppu on paskanen!!!!

Turhaan Antti vouhkaa telvisiossa toimittajille omasta oikeusturvastaan pääministerinä.

Pääministeri on antanut ministerivalan siinä missä muutkin ministerit ja ministeriksi voidaan valita vain rehellisiä ja taitavaksi koettuja Suomen kansalaisia.

Jos nämä ehdot ei pääministerillä täyty, niin sen jälkeen on pääministerinkin turha puhua omasta oikeusturvastaan ministerin tehtäviin liittyen mitään.

Pääministerin tehtävä on ennen kaikkea luottamustehtävä.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa3.12.2019 4.20
Antti ei ole tottunut tällaiseen työsuhdeturvaan, joka on pääministerillä. Sääliksi kävi aikanaan Jutta Urpilainen, kun Antti kävi puheenjohtajataistelua. Nyt huolettaa Antin terveys. Ei taida uni tulla ilman lääkkeitä.
Juha Sipilä oli hieno mies. Hän ei olisi alentunut pyytämään todisteita. Tämä on aivan turhaa. Tällaisen ulostulon jälkeen Antin mahdollisuudet selviytyä ovat aika olemattomat.
Voi, voi. Olisin niin tykännyt Antista. Valitettavasti pelisilmä petti nin Antilta kuin minultakin.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa3.12.2019 16.19
Iso houkutus oli antaa kiitollisuuden velkaan jäävän Antti Rinteen jatkaa, mutta alkoi käydä selväksi, että tällainen ratkaisu olisi leimattu keskustan taktikoinniksi ja peliksi.

Tämän vuoksi annoimme Antin mennä eikä tämä niin huonolta vaihtoehdolta enää tuntunutkaan, kun tiedettiin, että korvaajat ovat varsin kokemattomia untuvikkoja.

Uskon, että pääministerin vaihdolla ei Suomelle koidu minkäänlaista vahinkoa.

poliittinen tarkkailijaRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa4.12.2019 0.15
Olipa outo YLE:n Annika Damströmin järjestämä A-Studio ja totuutta kyllästymiseen asti etsivän Matti Rönkän uutiset tänään.

Maassa on juuri kaatunut täydelliseen luottamuspulaan ajatunut hallitus ja pääministeri eli Antti Rinne on joutunut eroamaan tehtävistään valehdeltuaan ja sählättyään muutoinkin eduskunnassa sekä jopa ulkomailla.

Kuitenkin YLE:n toimittaja Damström alkaa haastatella puoleksi tunniksi demujen varmasti esiintyvää Sanna Marinia ja kepuloisten erittäin epävarmaa Katri Kulmunia, jotka molemmat totesivat, että hallituspohja on erittäin hyvä ja Ilmiöhallituksen ohjelma vielä parempi ja aivan demujen linjan mukainen.

Nyt vaan aletaan rakentaa luottamusta puolueiden välille, kun Katri Kulmuni kertoi, että kepu oli tehnyt hallitustyöstä kokonaisarvion ja todennut, että luottamus yhteistyöhön on mennyt.

Luottamushan on sellainen ikävä ominaisuus, että se voidaan menettää vain kerran.

Sekä Marin että Kulmuni totesivat Damströmille, että maa tarvitsee toimintakykyisen hallituksen ja yhdessä on päätetty jatkaa hyvää yhteistyötä, vaikka keskinäisen luottamuksen rakentamiseen menee nyt kyllä aikaa.

Sanna Marin ehdotti vielä, että vapaa-aikanakin voitaisiin alkaa kyläilemään toisten luona, jotta luottamus punamulta aatteeseen vahvistuu.

Kun Sanna Marin ja Katri Kulmuni olivat todenneet, että keskinäinen tahto luottamuksen parantamiseen on olemassa, niin sitten toimittaja Damström kysyi, ovatko demut jo päättäneet, tuleeko Sanna Marinista vai Antti Lindtmanista uusi viiden puolueen hallituksen pääministeri.

Marin ja Kulmuni eivät osanneet tätä vielä päättää, mutta sitten Sanna Marin kuitenkin ilmoitti, että hallitusta ryhtyy nyt ainakin tunnustelemaan demujen täysin luottamuksensa menettänyt ja eroamaan joutunut demujen entinen pääministeri Antti Rinne.

Marin ja Katri eivät olleet varmaan vielä panneet merkille tai ymmärtäneet sitä, että Alamäki Anttiin ei enää kukaan ainakaan tässä maassa luota ja Antin luottamus on mennyt myös Brysseliä myöten.

Antin puheejohtajuuskin jai Strasbourgissa vaiheeseen ja ainoa asia, josta Suomi sielläkin muistetaan, on askeettiset eväät ja juomat tärkeissä Suomen järjestämissä neuvotteluissa.

Marin ja Kulmuni ilmoittivat yksimielisesti toimittaja Damströmille, että koska viiden puolueen hallituksen kaikki puolueet ovat jo sopineet, että samalla hyvällä pohjalla jatketaan poikkeuksellisen hyvän hallitusohjelman toteuttamista, niin perustuslain hallituksen muodostamista koskevat säädökset voidaan nyt asioiden nopeuttamiseksi kokonaan unohtaa.

Lentävällä lähdöllä vaihdetaan vain muutamia epäonnistuneita ministreitä ja demut jatkavat vaikeassa valtionyhtiöidenkin omistajan ohjausksessa, koska demujen sairaalakuntoon joutunut ja valtionyhtiöitä ohjannut Sirpa Paatero oli laatinut omistajaohjaukselle niin vahvat pohjat, että siitä on hyvä jatkaa.

Kuitenkin Sirpan työtaakka muodostui niin raskaaksi, että Sirpa uupui parissa kolmessa kuukaudessa taakan alle ja Antti Rinne joutui sitten isällisesti neuvomaan, että Sirpan olisi nyt syytä mahdollisimman nopeasti pyrkiä pääsemään sairaslomalle.

Toimittaja Damström piti pitkään A-studiossa neuvonpitoa vain erittäin epävarman Katrin ja erittäin varman Sanna Marin kanssa.

Minä jo ehdin ihmettelemään, että missä ne YLE:n mainostamat opposition edustajat oikein ovat, kun studiossa oli oppositiolle varattuna enteellisesti ja symbolisesti vain kaksi tyhjää tuolia.

Damströmin suorittaman Katrin ja Sannan syvähaastattelun jälkeen Damström antoi lyhyet puheenvuorot myös opposition edustajille eli Petteri Orpolle ja Halla-ahon Jussille.

Petteri totesi, että uutta hallitusta muodostettaessa olisi aiheellista käydä eduskunnassa kunnolliset perustuslain mukaiset hallituksen muodostamiskeskustelut, jota myös Halla-ahon Jussi näytti kannattavan.

Joskaan Jussi ei tyrkyttäytynyt hallitukseeen, kun tiesi, että lopulta kansa tulee huutamaan persut vielä hallitukseen

Damström totesi, että eihän kokoomus ja persut voi osallistua hallituksen muodostukssen, koska Katri ja Sanna niin totesivat.

Damström pitikin pahana, että kokoomus ja persut voivat edes ehdottaa, että heitä otettaisiin mukaan hallitukseen tai kunnon neuvotteluihin, kun muut ovat jo toisin päättäneet, vaikka hallitus on neuvottomana juuri kaatunut.

Halla-ahon Jussi tapansa mukaan kertoi taas varsinaisen syyn Antti Rinteen hallituksen kaatumiseen.

Hänen mukaansa varsinainen syyhän hallituksen katumiseen on se, että nykyisten mielipidetiedustelujen mukaan kepuloisia nykyään kannattaa vain noin 8% äänestäjistä ja demuja ehkä enintään 13%.

Näillä äänimäärillä ei taatusti tule demuille eikä myöskään kepuloisille tulevissa vaaleissa pääministrin paikkaa ja hyvä, jos ovat edes hallituksessa.

Tässä on se juurisyy, miksi YLE:n politiikan erikoistoimittajat ja muut asiantuntijat pitävät nykyistä tulipunamultaista ja vihervassarien tukemaa hallituspohjaa ja ohjelmaa hyvänä.

Kukaan ei muka halua uusia vaaleja!!!

Tästä syystä Petteri Orpon ja Jussi Halla-ahon kannattaa vain rauhassa odotella demujen ja kepun seuraavaa keskinäistä räjähdystä, kun alkaa varmistua, että Katri Kulmuni näyttää olevan varsin heikoilla eväillä varustettu ja hyvn epävarmalta vaikuttava puolueen puheenjohtaja.

A-studion oudossa Damströmin järjestämässä haastattelussa Sanna Marin ja Katri Kulmuni kyllä selvästi paljastivat suuren huolensa siitä, kun Petteri Orpo kyseli jo kepun ja viherpipertäjien halukkuutta siirtyä oikeistolaisten leiriin, jossa Petterin mukaan on halukkuutta muodostaa maahan kestävällä pohjalla oleva hallitus ja hallitusohjelma.

Ketään ei tässä hallituksessa syrjitä.

Jyrkkä kieltäytyminen yhteistyöstä osoitti Marinin ja Kulminin kohdalla suurta tyhmyyttä ja loi käsityksen että nykyisiä 5 eripurauista ja neuvotonta hallituspuoluetta yhdistää ainoastaan äänestäjien pelko.

Heillä tuntuu olevan sellainen käsitys, että 200 henkilön eduskunnassa vain vähän yli 100:lla kansanedustajalla, joilla on demujen, kepun, viherpipertäjien ja vassarien jäsenkirja, on oikeus toimia Suomen parlamenttaarisessa järjestelmässä.

Tällainen harha-ajatushan ei tietenkään voi kovin kauaa olla kestävällä pohjalla.

Reporadion ja Urkin aikaan tämä oli vielä mahdollista, mutta nykyisenä nettiaikana tuollainen ajatustapa on yhtä hyvä, kun jäniksellä joka suojautuu kettuja ja pistää päänsä pensaaseen.

Kettuhan nähtiin jo luikkivan valtioneuvoston nurkillakin, kun Sammakko Antti oli eilenkin myöhään yöllä hiillostettavana puoluekätyreidensä kanssa valtioneuvoston nurkkakamarissa.

Petteri Orpo ja Halla-ahon Jussi voivat kaikessa rauhassa vaalien kautta odottaa, milloin kepuloisten ja demujen marjat ovat kypsyneet tarpeeksi, jotta ne voidaan poimia pakastearkkuun.

Tässä mielessä ensi keväänä todennäköisesti eteen tulevat vaalit tulevat asettamaan eduskunnan nokkimisjärjestyksenkin aivan uuteen uskoon.

Ei ole mitenkään mahdotonta, että Kokoomuksella ja Persuilla on vaaleissa jo yhteensä yli 50%:n kannatus, jolloin ystäviä alkaa kyllä löytyä sekä vasemmalta että oikealta.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa4.12.2019 8.49
Nyt viitataan keskustan juonitelleen demareita vastaan edellisen pääministerin johdolla. Kyllä tällainen toiminta tuntuu aika vieraalta. Tunnen sentään keskustan toimintaperiaatteet vuosikymmenten ajalta.
En muista, että ainakaan Juankoskella tällaista juonittelua olisi tapahtunut.

poliittinen tarkkailijaRe: Alamäki Antin pajunköysi umpisolmussa5.12.2019 1.49
Ei Terra Sipilä juonitellut Alamäki Anttia vastaan. Minustakin tällainen väite on täysin väärä.

Terra Sipilä juonitteli kokoomuksen Petteri Orpoa vastaan ja sopi Alamäki Antin kanssa, että hän kaataa hallituksen, jotta Alamäki Antin kanssa voidaan panna pystyyn perustuslain ja EU oikeuden vastainen Maakunta Sote vaalien jälkeen.

Likaisen työn tekijäksi oli hyvä valita nuori ja epävarma Lapin sirkeäsilmäinen Katri, jolla oli venäjän kielen taito, mutta ei lainkaan juridiikan osaamista.

Katri on kyllä sitkeä kitkemään perunapeltoja, vaikka ei vaarmasti sitä mielellään ole koskaan tehnyt, mutta on jounut tekemään, kun nähtävästi isä on häntä pyytänyt vastenmielisen homman hoitamaan.

Nyt nähtävästi Terra Sipilä neuvoi ja pyysi nuorta ja epävarmaa Katria taas tekemään ns. "likaisen työn".

Ja nyt jo telkkaristakin näkee Katrin kehonkielestä, että Katri ei ole toiminut omassa asiassaan, vaan kepuloisten vanhojen pelimiesten ohjauksessa.

Ei muutoin Katri olisi haastatteluissa katsonut lähinnä kenkiensä kärkiä, kun olisi pitänyt vakuuttaa haastattelija katsomalla haastattelijaa suoraan silmiin.

Tässä pelimiesten ohjauksessa oli kuitenkin se vika, että Katrin kuiskaajat opastivat nuorta ja epävarmaa Katria kepuloisten harrastamaan uhkapeliin, kun kysymyksessä on ollut jo vuodesta 2015 lähtien vakava pitkän tähtäyksen poliittinen shakkipeli.

Ei ole sitten mikään ihme, että tässä shakkipelissä kepuloiset menettivät Alamäki Antin kanssa ensin kuningattaren, kun Nikkeli ja Kivihiili Olli havaittiin kevyeksi pankinjohtajaksi EKP:n ja IMF:n nimityksissä.

Nyt sitten kepuloisten nuorelle ja epävarmalle Katrille tuli muutamassa viikossa vielä poliittisessa shakissa kolmen siirron koulumatti, kun lähti soitellen sotaan joka käänteessä ryvettyneen Alamäki Antin kanssa.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: