Keskustelu

alan kolmas miesAlamäki Antin ja kepuloisten ketkuilu päättyy mahalaskuun29.11.2019 17.18
Alamäki Antti tarttui SAK:n miekkaan ja tulee SAK:n miekkaan myös hukkumaan.

Antti ajatteli, että kepuloiset saadaan laittomalla Maakunta Sotella houkuteltua keksimään kaikenlaisia vastuuttomia vasemmistolaisia ja ilmiöohjelmia, joiden maksajiksi Antti oli valinnut SAK:n tuella vielä heikossa hapessa olevat yritykset ja ihan tavalliset veronamaksajat.

Postigate on hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun ministerivalat rikotaan ja tärkeisiin ministeritehtäviin valitaan henkilöitä, joiden ainoa meriitti on demujen tai kepuloisten jäsenkirja.

Nyt iso osa demuja on joutunut jo "lataamoon", kun totuudessa on ollut vaikea pysyä ja taidot eivät ole riittäneet vaativiin tehtäviin.

Alamäki Antti on herättänyt huomiota "innokkaalla esiintymisellään" jo laajasti EU:n päättäjienkin keskuudessa.

Tällainen liiallinen into rakentaa Suomesta kokoansa suurempaa maata ja kansaa on naurettava, kun väestö on selvästi lasku uralla ja maassa mielenterveyspotilaiden kustannuksetkin ovat jo 20-25% koko teollisuuden bruttokansantuoteosuudesta.

Olisikohan meillä jo aika YLE:n A Studiossa ja Eduskunnassakin puhua jostain muusta kuin palkoista ja eläkkeistä.

Puhuttaisi joskus ihan kunnolla vaikka veroista ja eurosta, joista kaikki nämä Postinkin vaikeudet johtuvat.

Jos Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö sekä Manu Koivisto eivät olisi tehneet katastrofaalista euro-kytkentää, niin meillä ei olisi Postin ongelmaa, meillä liksat riittäisi kaupassa, bensa pumpuilla olisi ilo käydä, asumiskustannukset olisi hallinnassa, maalla olisi hyvä asua ja vanhuksillakin hoito pelaisi.

Alamäki Antti näyttää pelaavan jo ihmistenkin terveydenkin kustannuksella.

Minusta on väärin, että Alamäki Antti on sysännyt Postin ongelmista kaiken vastuun heiveröisen ja neuvottoman Sirpa Paateron ja myös Postin hallituksen niskaan.

Sirpa on omien taitojensa mukaan varmaan tehnyt parhaansa, eikä Postin hallituskaan ole rikkonut osakeyhtiölain säädöksiä.

Alamäki Antti on tässä ollut kuitenkin Sirpan esimies, joten kyllähän tässä Alamäki Antti nyt selvästi näyttää harjoittavan pahinta mahdollista työpaikkakiusaamista, kun itse ei näköjään ota Postin kärhämästä mitään vastuuta, joka hänelle ilman muuta nimen omaan kuuluu.

Antille näyttää jääneen taannoiset AKT:n aikaiset johtamismenetelmätkin päälle.

Me kaikkihan olemme saaneet seurata sitäkin, kuinka AKT:ssä SAK:n rasvanahkat kiusasivat mm. omaa puolutoveriaan Hilkka Ahdetta niin, että Hilkkakin taisi päätyä ainakin lähes sairaalakuntoon.

Kuulostaa todella kornilta, kun SAK:n palkkaneuvottelijat joka neuvottelussa vouhkaa siitä, etteivät työntekijät voi muka luottaa työnantajiin.

Keskeinen kysymys työmarkkinoilla näyttääkin olevan se, että työtekijät ei voi luottaa toisiin työtekijöihin ja omiin ammattiyhdistystensä johtajiin, joiden liksatkin alkaa isoissa liitoissa olla jo kohta korkeampia kuin yritysten johtajien palkat.

Huvittavinta on se, että ammattiyhdistysliikkeet eivät maksa edes veroja, koska ovat muka yleishyödyllisiä yhdistyksiä.

Minusta laittomat lakot, tukilakot ja yleislakot eivät mitenkään täytä yleishyödyllisten organisaatioiden tunnusmerkkejä.

Olisi korkea aika jo murtaa ammattiyhdistysliikkeiden työmonopli, joka johtaa aina siihen, että palkat laskee.

Kepuloiset eivät myöskään ole demujen tapaan ymmärtäneet monopoleihin liittyviä vaaroja.

Valion maitomonopolikin on pitänyt huolen siitä, että maidon tuottajahinta on vain noin 50-60% sellun hinnasta.

Ei sitten ole mikään ihme, että maitotilojakin kaatuu kuin heinää ja maaseutu tyhjenee, vaikka valtio syytää maataloustukeakin jo noin 3.5 miljradin euron vauhtia vuosittain.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: