Keskustelu

alan kolmas miesJYMY UUTISTEN PÄIVÄ!!!!18.4.2020 2:46
YLE:n politiikan toimittaja Ari Hakahuhta osui tänään asian ytimeen, kun Ari käynnistettäessä massiivista Valtioneuvoston "Suomi toipuu" erikoisuutislähetystä vihjasi valtiojohdossa riehuvaan kolmiodraamaan.

Hakahuhta totesi, että nyt valtion korkeimmalta taholta tulee vakava kannustusviesti koko Suomen kansalle, kun THL oli ilmoittanut, että maassa on löydetty koronatartuntoja urheilutomittaja Antti-Jussi Sipilän kertomana kaikkiaan 3 489 kpl. Nousua oli torstaista 120 todettua tartuntaan.

Urheilutoimittaja Antti-Jussi ei tiennyt avauksessaan menehtyneiden määrää, mutta sen Antti-Jussi tiesi, että kansakunta on vajonnut synkkyyden tilaan ja kaipaa nyt vahvaa kannustusta.

Ari Hakahuhta totesi terävästi, että hän ei toisin ole suorittanut Maanpuolustuskurssia, mutta nyt suuren hädän hetkellä Hakahuhta päätteli, että "Suomi toipuu" mielenkorotuskampanja on kuin suoraan kriiisinjohtamisen käsikirjasta otettu toimintaohje.

Saadakseen voimaa sanomalleen Hakahuhta tuli paljastaneeksi myös valtiojohdossa jo pitempään muhineen kolmiodraamankin.

Ei ole kuin vähän yli viikko siitä, kun Unilukkarin ja Punahuuli Viisikon demupääministeri Sanna Marinin kesken käytiin kiivasta sapelien kalistelua, kun Unilukkari oli ehdottanut Sanna Marinille, että paljain "nyrkein" käydään taisteluun Piruksi heittäytynyttä koronavirusta vastaan.

Nyt tilanne on näköjään jo rauhoittunut ja Hakahunta totesi insertisään, että hetken kuluttua "Maan Isä ja Maan Äiti" käynnistävät massiivisen "Suomi toipuu" kampanjan.

Minä tietysti odotin hartaasti television ääressä, että kohta saamme kuulla Saulin ja Jennin pitämän hengen korotustilaisuuden, mutta petyinkin pahasti, kun Sauli sitten vannoi etänä, että kyllä Suomi ilman muuta pystyy mahdottomia vihollisia ja jopa Pirunkin voittamaan.

Minulle oli sitten kyllä todellinen pettymys, kun Saulin puheen jälkeen Hakahuhdan mainitsema "Maan Äiti" eli täysin kokematon Sanna Marin heittäytyy "Maan Äidin" rooliin ja puhuu niistä haasteista, joita hänenkin yhden lapsen nuori perhe joutuu nyt kohtaamaan.

Jotta "Suomi toipuu" sanoma olisi mennyt perille, niin tietysti Sanna Marin oli kutsunut erikoislähetykseen myös naispuoliset SPR:n ja Pelastakaa Lapset ry:n edustajat puhumaan, kuinka perheissä Punahuuli Viisikon toimien johdosta syntyneessä kaaoksessa asiat saadaan vielä jotenkin järjestykseen.

Minä olisin ymmärtänyt hyvin, jos tiedotustilaisuuden olisi pitänyt esim. Sauli ja Jenni ja ottanut tilaisuuteen mukaan vaikka Aaron ja Lennun.

Mutta sitä minä en ymmärrä lainkaan, että kyseiseen tilaisuuteen oli raahattu Sanna Marin "Maan Äidiksi", koska ainakin minusta Sanna, vaikka on innokas tyttö esiintymään ja pitämään puheita tasa-arvosta ja muista arvoista, niin ei todellakaan vastaa millään tavoin "Maan Äitiä" kokemuksensa ja arvovaltansa johdosta.

Se, että Sanna on kuvauttanut itsensä Lontoossa Vogue-muotilehteen ja sitten nojailemassa Seurasaaren sillankaiteeseen mietteliäänä, ei tee Sannasta "Maan Äitiä" millään ilveellä.

Juho Kustilla oli Maan Äitinä Alli, Urkilla oli Maan Äitinä Sylyvi ja monet muut Äidit, Manulla oli Maan Äitinä Tellervo ja Maralla taas Eeva. Kaikki tunnetut Maan Äidit ovat olleet virallisesti naimisissa Presidenttien kanssa.

Nyt kuitenkin toimittaja Hakahuhta jo punaviherpiperryksen keskellä näyttää ihan avoimesti vihjailevan siihen suuntaan että entinen puolivallaton leskimies olisi joutunut jo yli-innokkaan Sanna Marinin pauloihin.

Vasta YLE:n erikoislähetyksen jälkeen selvisi taas YLE:n uutisissa lisää:

□ THL:n tilastot täysin pielessä, hoitolaitosten kuolonuhrit jäänyt ilmoittamatta. Puolet lisää kuolleita. Tilasto-ohjeistus oli jäänyt puuttumaan.

□ Herää kysymys, tietääkö joku Punahuuli Hallituksen ministereitä enemmän noista kuolleista, kun sosiaalisessa mediassa on esiintynyt kuvia siitä, kun erilaisten sairaaloiden pihoille on alettu kuskaamaan jäähdytyskontteja ruumiita varten.

□ Punahuuli Viisikon salatuissa touhuissa on jo samoja piirteitä, kun Hitlerin aikaan Saksassa, kun keltapukuisia juutalaisia kuskattiin härkävaunuissa salaa kaasukammioihin. Aluksi vain vai vihkaa pienessä mitassa, mutta myöhemmin jo sitten junalasteittain jatkuvana virtana kuin mulleja konsanaan.

□ Tilatut ja maksetut koronamaskit ovat jo näköjään aiheuttaneet pahoja allergisia oireita käyttäjille. Mitähän demujen Kirsi Varhila ja Tuula Haatainen nyt sanovat?

□ Kiinan Wuhanissa ainakin puolet kuolleista on jätetty kylmästi kommunistipuoleen määräyksellä ilmoittamatta.

□ Kanki Kaikkonen aikoo näköjään ihan poliitikkopohjalta päättää, mistä häivehävittäjät tilataan. Puolustusvoimien entiset komentajat eivät sovi myyntiagenteiksi, koska heillä ei ole kepun tai demujen jäsenkirjaa.

□ Jos häivehävittäjien ostobudjetti on 10-15 miljardia euroa, niin kyllä siitä 3% on ihan kohtuullinen korvaus, joka voidaan kenelle tahansa kepuloisten tai demujen jäsenkirjalla varustetulle ja lentokoneen ohjaajan paperit omaavalle kauppamiehelle ohjata vaivan palkkana.

□ Terra Sipilällä ja Nokian entisellä toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuolla ainakin on nuo lentäjän paperit kunnossa ja tietääkseni myös erittäin läheiset suhteet myös elinkeinoministeri Mika Lintilään.

Mikäli olen oikein ymmästänyt, niin Terra Sipilä ja Olli-Pekkahan ovat molemmat ikään kuin vailla kunnon rahakkaita hommia nykyään.

Mika Lintilä ja Kallasvuohan ovat taas myös noita innokkaista Hipposmiehiä. Olli-Pekalla oli vielä aina tapana ulkomaan matkoiltaan palatessaan kuskata tullin ohi verotta matkalaukussaan vielä kalliita Rolex-kellojakin.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: JYMY UUTISTEN PÄIVÄ!!!!18.4.2020 4:50
Hoitokodin asukkaat ovat vanhoja ja ne olisivat muutenkin olleet kuolemassa pian. Kuolintilastot menevät Suomen kannalta Nut huonoiksi sen takia, että nämäkin pitää laskea mukaan. Pitää nyt ensin varmistua, että muutkin maat ovat laskeneet vanhuksetkin.
Suomi on tähän asti ollut korona hoidon mallimaa, mutta nyt käy hieman nii kuin dopingtarkastuksessa. Ensin epäilimme Kiinan ja Venäjän lukuja ja heti seuraavaksi kärähdime itse.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: