Keskustelu

Juankosken keskustan virallinen ääniSuomalainen viestinjuoksu23.5.2020 9:29
Olen seurannut koronaviruksen torjuntaa Suomessa. Pätevät asiantuntijat ovat sitä mieltä, ettei kannata yrittää nyt aivan tosissaan, kun tulossa on toinen ja kolmas aalto. Ruotsistakin kuuluu jatkuvasti iloisia huutoja, että toinen aalto on suomalaisille raskas ja kuolemia tulee lopulta saman bverran kuin Ruotsissa.

Ajatellaanpa, että Suomen viestijoukkue talviolympialaisissa hiihtäisi samalla asenteella kuin viruksen torjunnasta päättävät ajattelevat. Viestin aloittaja joutuu ensimmäisessä mäessä tiukille ja sanoo itselleen: " Mittee tämä vakkauttaa ottaa kaikkea irti, kun seuraavalla ossuuvella on Heimo, ja sitten Rauno. Ei myö pärjätä kummiskaan." Ei tällainen asenne ole mistään kotoisin.

Jokaisen on tehtävä vuorollaan parhaansa. Muuten ruotsalaiset pääsevät sanomaan, että nyt näette. Mitä me sanoimme.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: