Keskustelu

poliittinen tarkkailijaKatrin ura päättyi kahteen möläytykseen19.6.2020 3.22
Eduskuntavaalien rökäletappion jälkeen Katri antoi lausunnon, että "Rökäletappion jälkeen kepun paikka on oppositiossa."

Tiettävästi tuolloin Katri ei vielä ollut saanut TEKIRin esiintymis- ja puhekoulutusta.

Saatuansa TEKIR-kolutusta Katri kertoi kepuloisille itkeneensä kitkiessään ja hänet valittiin kepuloisten puheenjohtajaksi.

Kanki Kaikkonen hävisi loppumetreillä puheenjohtajuuden, kun Kanki ei ollut saanut TEKIR-koulutusta ja Kanki muisteli vain Lasse Virenin juoksuja.

TEKIR-koulutuksen saatuaan Katri huomasi jo heti, että Sammakko Antti oli vielä heikossa hapessa, joten Katri ilmoitti, että "kepuloiset ovat alkaneet tuntea epäluottamusta aina niin luotettavaa Sammakko Anttia kohtaan."

Katri oli tuolloin jo TEKIR-viestintäkoulutuksessa oppinut, että poliitikon täytyy aina katsoa varpaisiinsa, kun antaa tärkeän lausunnon.

Sammakko Antti on myös antanut lausuntoja jo EU:n komissiossakin ja katsellut launtoja antaessaan kenkiensä kärkiä.

Tuohon toiseen tärkeään lausuntoon ja töppäykseen päättyi siis Katrin lyhyt "poliittinen kanan lento", vaikka Katri oli jo hyvin pitkälle TEKIR-koulutettu.

Minusta Katrin on ensinnäkin vaadittava nyt TEKIR:ltä rahat takaisin, koska TEKIR-koulutus meni karkeasti pieleen.

Kokematon Katri TEKIR-koulutettiin ylikuntoon.

Vai onko niin, että TEKIR-koulutuksella on vain perävalotakuu?

Näyttää kuitenkin ilmeiseltä, että Katrin on nyt syytä palkata jo itselleen asianajaja, koska Katri ei voi vyöryttää TEKIR-koulutuksen tilaamista jonkun Jääskeläinen kontolla.

Ajat ovat muuttuneet siitä, kun Martti Vainio sai aikoinaan fysiotrapeuttista ja mentaalista valmennusta talomieheltään Alpo Nyröseltä.

Muistelen, että Martin juoksijan ura päättyi siihen. Martille tuli kilpailukielto ja hän ryhtyi muistaakseni Kouheron lomahotelli-yrittäjäksi ja taisi lopulta alkaa harrastaa myös höyryveturien entisöintiä.

Ylikuntoon valmennettu Katri joka tapuksessa töppäsi vielä siinäkin asiassa, että lähti TEKIR-valmentajien ohjeiden mukaan suorittamaan Al-Holin ISIS-leirin terroristeja koskevia palautuskyselyjä Suomen kansalta.

TEKIR-kouluttajat olivat varmaan ajatelleet niin, että tällä avauksella kaikki viherpipertäjät saadaan hiljaisiksi Terrafamen katastrofaalisen Oulujärven ja Saimaan vesistön pilaamisen osalta.

Tietenkin viherpipertäjät saadaan samalla lisäksi ohjaamaan valtion varoja 450 milj. EUR:a täysin kannattamattomaan kaivokseen ja sen akkukemikaalitehtaaseen, joka ei ole vielä edes pystyssä.

Minä olisin ymmärtänyt sen, jos Katri olisi sondeerannut kansan NATO tunteita, mutta että Katri menee TEKIR-valmennuksessa näin arveluttaville vesille.

Herää myös kysymys, kuinka montaa muuta PUNATULKKU PARVEN ministeriä on koulutettu puheiden pidossa tai esiintymisessä TEKIR:in tai jonkun muun poliittisen konsulttifirman toimesta.

Kysymys on vakavasta ulkoparlamentaarisesta agitaatiotoiminnasta, jolle pitäisi olla oikeusvaltiossa nolla toleranssi.

Katrin ehdotus, että hän palauttaa viekkauvella ja vääryyellä TEKIR-koulutusta varten hänelle valtion varoista myönnetyt varat, eivät poista asiassa tuottamuksellisuutta eikä myöskään tahallisuutta, koska vähäisen kokemustaustan omaava Katri oli ilmoittanut, että hän tarvitsee tällaista kolutusta, jotta voi ylipäätään hoitaa vastuullista ministerin tehtävää.

Näin ollen silloin, kun ministerin tehtävään on valittu ja nimitetty sellainen henkilö, jolla ei ole tehtävässä tarvittavia juridisia tai muita merkityksellisiä edellytyksiä, tehtiin selkeästi lainvastainen ministerin, siis virkamiehen nimitys.

VVM:n virkamiesten osalta vuonna 2019 on annettu alla olevat yleiset kelpoisuusohjeet:

"Taito-, kyky ja koeteltu kansalaiskunto

Virkanimityksissä sovellettava perussäännös on perustuslain (731/1999) 125 §, jonka mukaan yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Nimitysperusteista taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja sekä muulla tavoin osoitettua tietopuolista perehtyneisyyttä virkaan kuuluviin asioihin.

Kyvyllä tarkoitetaan henkilökohtaisia ominaisuuksia kuten esimerkiksi luontaista lahjakkuutta, työkykyä, aloitteellisuutta, kykyä tulokselliseen työskentelyyn, johtamistaitoa sekä kansainvälisiä valmiuksia.

Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan sekä nuhteetonta käytöstä että yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja, viran tehtävien hoitamisen kannalta merkityksellisiä ansioita.

Nimittämisperusteita tulee arvioida täytettävänä olevan viran
tehtävän näkökulmasta."

On täysin selvää, että Valtiovarainministeriltä edellytetään vielä suurempaa osaamista kuin alemmilta virkamieltä tai -henkilöitä.

Kun Katrilla ei ole ollut esim. minkäänlaista näyttöä merkityksellisten taloudellisten tai kansantaloudellisten asioden hoidosssa koulutuksen tai muun kokemuksen kautta, niin hän on valitettavasti ollut alusta lähtien pätemätön hoitaamaan valtiovarainministerin tehtäviä.

Tässä tehtävässä Katrin olisi tullut myös kehittää VVM:n toimintaa ja organissaatiota, mutta tässäkin asiassa Katri meni asettamaan kepun puoluekirjan ainoaksi valintakriteeriksi ja ehdotti moneen kertaan sitäkin, että maa- ja metsätaloustieteen maisteri Päivi Nerg voitaisiin valita peräti valtiosihteeri kansliapäälliköksi erittäin kokeneen valtiotieteen tohtori Martti Hetemäen paikalle.

Tältä osinhan poliittinen tarkkailija totesi jo silloin, kun nykyinen PUNATULKKU PORUKKA nimitettiin tehtäviinsä, että kysymyksessä on Nukketeatterin näytös nro 2.

Nyt vaan odotellaan rauhassa, milloin Oikeuskansleri Tuomas Pöysti joutuu toteamaan, että meidän on parasta järjestää mahdollisimman nopeasti uudet vaalit, koska ulkomaiset luottoreittajaat voivat kohta todeta, että Suomelle ei ole syytä sijoittajien enää lainata killinkiäkään, kun maassa ei osata laskea edes bruttokansantuotteen määrää ja kaikki lainatut rahatkin näyttää menevän pätemättömien ministerien ja virkahenkilöiden puhe- ja esiintymiskoulutukseen.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: