Keskustelu

Juankosken keskustan virallinen ääniHallitustyötä on jatkettava2.8.2020 10.57
Nyt on tärkein halltuskausi aikoihin.keskustan on pysyttävä mukana paineista huolimatta. Tämä hallitus ratkaisee Soten ja maakuntahallinnon. Suurin osa maakunnista on jatkossakin keskustan käsissä. Maakunnille on saatava enemmän tehtäviä ja verotusoikeus.
Maakunnissa tulee olemaan paljon luottamusmiespaikkoja. Virkamieshallintoonkin on saatava maaseudun tarpeet ymmärtävä ihmisiä.
Keskusta pysyy vahvana, jos maakuntien tehtäviä voidaan lisätä ja valtion keskushallinnon voidaan keventää maakuntien hyväksi
Ei kukaan voi tietää maakuntien tarpeita paremmin kuin siellä asuvat ihmiset.
Pienet kummatkin voivat jatkaa olemassaoloaan, jos raskas sotetaakka siirretään leveämmille hartioille eli maakunnille.

alan kolmas miesRe: Hallitustyötä on jatkettava2.8.2020 15.20
Keskustan virallisella äänellä näyttää taas olevan virheellinen lähtökohta hallitusyhteistyöhön.

Kepuloisia kannattaa käytännössä vain 5-8% äänestäjistä. Ei niillä lihaksilla voida päättää miten Suomea kehitetään.

Maakunnilla on jo verotusoikeus mm. valtionosuuksien ja maataloustuen muodossa.

Ongelmana on se, että Perustuslaissa kunnille ja kaikille ihmisille turvatut perusoikeudet eivät kunnissa kuitenkaan toteudu, koska asioista päätetään valtakunnallisesti valtaa pitävien puolueiden toimesta.

Tässä suhteessa kepuloisten toiminta vastaa kuitenkin täydellisesti Neuvostoliiton aikaista kommunistista komentoa.

Perustuslain mukaan kunnilla pitäisi olla itsemääräämisoikeus, mutta valtio ajaa kuntia väkisin yhteen ja yhtenevään päätöksentekoon, aina kohti suurempia yksiköitä.

Jokainen järkevä ihminen tietää sen, että organisaatioiden koon kasvattaminen vain heikentää organisaatioiden tehokkuutta ja kykyä nopeasti puuttua havaittuihin epäkohtiin.

Ystävällisesti neuvon virallista ääntä perehtymään kommunistisen naapurimaamme asioihin ja järkyttävään historiaan.

Noin 75 vuodessa nähtiin sielläkin, että keskitetty päätöksenteko johtaa täydelliseen katastrofiin.

Keskustan virallinen ääni elää menneessä maailmassa, jota ei enää ole.

Kunnallisesti johdettu terveydenhuolto on syytä avata aidosti kilpailulle, mutta tietysti kilpailulla täytyy olla myös säännöt, jotka on yhteisesti hyväksytty.

Moukarinheitossakin keskustan virallinen ääni on tehnyt ennätyksiään, kun on mitannut heittojensa pituuden katkaistulla mitalla - siis tehnyt vilppiä.

KVÄ teki vilppiä myös Premium Boardin asiassa ja sekin johti katastrofiin.

Pienet kunnat voivat aivan hyvin selvitä tehtävistään itsenäisesti, jos kunnissa on asiansa osaavat päättäjät, eikä valtio (eduskunta) säädä esim. Juankosken tapaiselle pikku kylälle sellaisia palvelutarpeita, joita tarvitaan esim. Helsingin tai Espoon kaltaisissa kaupungeissa..

KVÄ ei pysty esittämään ainuttakaan järkeen käypää faktaa, jonka perusteella perustuslain vastainen Ylileveä Maakunta Sote johtaisi nykyistä parempaan Suomeen.

Nykyinen peruskoululakikin vaatii jo oleellista korjaamista. Suomessa lukutaito on jo yleistä ja nyt tarvitaan jo muitakin taitoja.

Luetun ymmärtäminen on myös tärkeä taito ja tässä meillä on pahoja puutteita opetustoiminnassa kaikilla tasoilla, lastentarhasta yliopistoihin.

Johtamiskoulutus ja rahanlaskentataito olisi myös aloitettava jo peruskolussa.

Kuntien tarkastuslautakuntiin ei voida valita henkilöitä, joilla laskennassa on huonekalukauppiaan paperit.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Hallitustyötä on jatkettava2.8.2020 17.49
Politiikassa oikeudenmukaisuus päätetään vaaleissa. Juankoskella keskusta on aina toteuttanut vaaleissa delogoitua valtaa. Me olemme päättäneet mikä on totta ja oikeaa.

Kaipaamme tätä mennyttä ja menetettyä aikaa tässä suhteessa. Maakuntahallinto voi palauttaa suureen osaan Suomea sellaiset ajat, jotka näyttivät jo jääneen taakse.

Onhan Akm:lläkin hyviä muistoja. Näin olen lukenut. Puolanka ja Pyhäjärvi ovat aina olleet keskustalaisia kuntia. Lasken Akm:n hyvän sivistystason keskustan ansioksi, vaikka onhan geneettisellä perimälläkin oma merkityksensä.

alan kolmas miesRe: Hallitustyötä on jatkettava3.8.2020 2.46
Minusta on ihan mukavaa, että KVÄ on kiinnostunut minun taustoistani.

Olen ollut onnekas, että esi-isäni ovat Itä-Savosta kotoisin ja kuitenkin olen saanut kiertää laajaa Suomen maata eri puolilla.

En koskaan ole kuitenkaan ollut Satunnainen Matkailija, mutta silmät ja korvat olen aina pyrkinyt pitämään auki.

En koskaan myöskään ole kuvitellut, että minä joutuisin puuttumaan joskus Juankosken tapaisen pikku kaupungin päätöksentekoonkin, mutta niin vain kävi ja sekin perustui lopulta tarkkaan harkintaan.

Työni on Juankoskella vielä ns. vaiheessa, mutta näissä asioissa noudatan Allahin ohjetta.

Tietämäni mukaan Allah on antanut meille aikaa ja hänhän on antanut kaikille meistä riittävästi aikaa.

Keskustan virallinen ääni halajaa entiseen pysähtyneeseen kepuloiseen yksinvaltaan, minä taas olen aina ollut noniarvoisen muutoksen ja kehityksen puolella.

Progressiiviset konservatiivit ovat sellaisia.

Lahden lähellä Kärköläkin on ollut perinteisesti kepuloinen kunta, mutta ei ole enää.

Luulisi, että hitaat päijät-hämäläiset eivät osaisi Kärkölässä tehdä päätöksiä, mutta se on harhaluulo.

Kunnallisen päätöksenteon hitaus sen sijaan näyttää olevan suurin Pohjois- ja Koillis-Savon kuntien kehityksen este. Se on yleinen savolaisten vika.

Kunnan kehitykselle ei myöskään ole eduksi se, että kunnanjohtaja saattaa istua virassaan jopa 27 vuotta kuin tatti, vaikka kylä on konkurssin partaalla.

Pörssiyhtiöissä riittää vuosi tai korkeintaan kaksi tappiollista toimintavuotta, niin toimitusjohtaja joutuu vaihtoon.

Yhdessä yössä vaaleissa ja äänestyksessä Kärkölässä siis tahti muuttui ja nykyään Kärkölässä on voimassa pormestariperustainen hallintomalli.

Valtuutossa oli 2012 kaikkiaan 27 valtuutettua jakaantuen seuraavasti:

□ kepulit 9
□ demut 7
□ kok 7
□ persut 3
□ vassarit 1

Vuoden 2017 vaaleissa vanhaan menoon oli kyllästytty ja kunnanjohtaja vaihdetiin pormestarimallin.

Uuden valtuuston kokoonpano on seuraava:

□ Kärkölä ryhmä 14
□ demut 4
□ kok 3
□ kepulit 3
□ persut 1
□ sit 1
□ vassarit 1

Kärkölälle on jo laadittu uusi toimintavisio seuraavasti:

"Visio
Kärkölä on ulospäin suuntautuva ja myönteisesti tunnettu, terve, itsenäinen, yhteisöllinen sekä menestyvä ‐ ihmisen kokoinen kunta.

Arvot
□ Luottamus
□ Aktiivisuus
□ Vastuullisuus
□ Yhteisöllinen välittäminen"

Uudistetun kuntastrategian avulla Kärkölän tappiollinen tulos aiotaan nostaa voitolliseksi seuraavasti (x 1000 EUR):_

□ Tulos 2018: -706
□ Tulos 2019: -1 996
□ TA 2020: 39
□ TA 2021: 220
□ TA 2022: 500

Tästä voidaan päätellä, että pienikin 4 334 asukkaan kunta voi hyvin säilyä elinkelpoisena, kun tuloveroprosentti on esim. 22%, kuten näyttää olevan Kärkölän taloussuunnitelmissa.

Kun Kärkölän toimintakulut vuonna 2020 ovat yhteensä noin 30.2 mij. EUR:a ja kunnan työttömyysaste on 10%:a, niin tällaisella pikkukunnalla ei ole mitään tarvetta liittyä esim. 27.9 km:n automatkan päässä olevaan Lahteen.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Hallitustyötä on jatkettava3.8.2020 8.52
Olenhan minä toki lukenut kaiken mitä Akm on täällä kirjoittanut. Se on kohteliasta.
Pitkään oli päällä uhkaus leivättömän pöydän ääreen joutumisestakin, mutta puolustusta varten kerätyt rahat on käytetty nyt vaalikuluihin. Rikos, jos sellainen on tapahtunut, on vanhentunut.
Olemme koko ajan menneet täälläkin kohti parempia aikoja,se on myönnettävä. Liitos Kuopioon kevensi menoja. Minun ja vaimoni tilille karttuu joka vuosi 2500 euroa liitoksen ansiosta. Verot ja maksut pienenivät.

Silti on ikävä entisiä aikoja. Oli mukava lähteä kokouksiin. Sai pistää puvun päälle ja lähteä kotoa. Sai puuttua toisten asioihin ja kaikesta tästä kunta vielä maksoi.

Rehellisesti myönnän, että paremmin asioita nyt hoidetaan, mutta onhan ihmisellä ikävöimisen oikeus.

Odottaahan Akm:kin sellaista päivää, jolloin vihervasemmisto joutuu luopuu vallasta. En minä osaa tällaisesta loukkaantua.

alan kolmas miesRe: Hallitustyötä on jatkettava3.8.2020 17.29
Minä olisin suonut jo 2011, että Juankoskellekin olisi tullut oma uusi uimahalli ja se aikoinaan osaltaan vaikutti siihen, että lähdin ajamaan Juankosken kaupungin asioita, kun minulle paikalliset syväkurkut olivat kertoneet, että sellaista on vuosikausia toivottu.

Minähän jo ehdin neuvomaan, että Olympiakisoissa pahasti epäonnistunut mutta muissa asioissa paremmin menestynyt Jani Sievinen olisi kutsuttu uimavalmentajaksi Juankoskelle uuteen uimahalliin.

Minun kiinnostukseni uimahalleihin oli kovaa senkin vuoksi, että Pyhäjärvellä (ent. Pyhäsalmi), joka on myös aina ollut kepuloinen kunta, saatiin kuitenkin sentään oma uimahalli aikaiseksi.

Pyhäjärven uimahalli rakennettiin osakeyhtiöpohjalta ja arvostettu isäni oli silloin myös osakkaana muutamalla osakkeella.

Perunkirjoituksessa totesimme, että osakkeet ovat siirtyneet perikunnan haltuun, emmekä aio luopua niistä. Kun menen käymään entisessä kotikunnassani, niin voi silloin tietysti käydä myös uimassa omassa uimahallissa.

YLE ilmoitti tänään uutisissaan, että Kuopioon oli rakennettu verovaroin kallis uimahalli.

Suuruudenhullut kuopiolaiset olivat tavoitelleet Suomen suurinta uimahallia, mutta uimahallin koko jäi vain 2046 neliöön, joka jäi muutamalla neliöllä pienemmäksi kuin Suomen suurin uimahalli Turussa.

Suuruudenhulluille kuopiolaisille ei riitänyt Niiralan vanha 900 neliön uimahalli, jossa kävijöitä oli käynyt perinteisesti 250 000 vuosittain.

Uuteen halliin toivotaan nyt tulevan vuosittain 350 000 kävijää, kun uudessa hallissa saa uima-asutkin kuivattua muutamassa sekunnissa.

Minulla on noissa uimahalliasioissa taas käynyt hyvä onni, koska tuossa muutaman sadan metrin päässä on Espoon suurin uimahalli. Halli on juuri taas avattu peruskorjattuna ja kävijämäärä oli jo vuonna 2014 340 000.

Tietysti minulla on myös eläkeläisen ilmaiskorttikin halliin. Uimahousut pitää olla omasta takaa, kun pitkäkyntiset tuntuu olevan niistäkin kunnan vehkeistä kiinnostuneita.

Minä uskon, että kävijämäärä nousee Espoonlahdessakin kohta lähelle 400 000 ja onhan meiltä tullut ihan noita huippu-uimareitakin kuten esim. Kasvio ja monet muut.

Minulla ei ole tietoa siitä, millainen uimataito on keskustan virallisella äänellä, mutta jos Juankoskelta joutuu lähtemään Kuopioon asti uimahalliin, niin onhan sitä taas tehty Juankosken, Muuruveden ja Säyneisen asukkaillekin taas oikein emäluokkaan kuuluva kunnallisen verokarhun palvelus.

Juankoskenkin keskustasta tulee Kuopion Uimahalli reissulle matkaa jo ilmeiseti 160 km ja Kuopiossa täytyy käydä jo ilmeisesti ravintolassakin ruokailemassa uintireissun jälkeen.

Tässä se Kuopion keskittämisen etu taas nähdään. Minulta menee Espoonlahden uimahallimatkalle korkeintan 10 min ja sen jälkeen voin käydä vaikka läheisessä amerikkalaisessa McDonald's uudessa ravintolassa syömässä vaikka vegaanin hampurilaisen.

Kyseisessä hampurilaiskuppilassa, jossa autolinja on auki 24h/7, koronarajoituksetkin on jo lopetettu.

Sen voi myös sanoa, että parhaat ravintolapäälliköt ovat ulkomaisia, mutta en kotimaisiakaan moiti.

Minä olenkin aina pitänyt siitä, että kyllä suomalaisillekin palvelujen täytyy pelata ja olla saatavilla ihan lähimaastossa, jos tarve tulee.

Mitä tavallisen ihmisen palvelutarpeisiin taas tulee, niin tavallinen ihminen tarvitsee seuraavat:

- elintarvike- ja vaatehuolto (muk. lukien Alko)
- terveydenhuolto
- turvallisuus (poliisi, palokunta)
- pankki
- posti
- asunto
- koulut ja kirjastot

Ainakin kaikki nämä täytyy olla paikallisesti saatavissa reaaliaikaisesti.

Minun ymmärtääkseni suurin osa näistä peruspalveluista kuitenkin puuttuu Juankoskelta nykyään, mutta ovat saatavissa kyllä Kuopion keskustassa.

Koska Juankoskelta suurin osa ym. palveluista puuttuu, niin tietysti asukkaat muuttavat muihin kuntiin.

Eihän kukaan erämaassa voi asua ja perhettä sinne perustaa. Afrikassakin tämä nykyään tiedetään ja siksi meillä on nämä viheliäiset pakolaisvirratkin.

YLE:n Kuopion uuden uimahallin katselmuksessa haastateltiin myös porealtaassa nautiskellutta perhettä.

He pitivät poreallasta mukavana. Minäkin olen muutaman kerran porealtaassa käväissyt, mutta en kyllä innostunut. Lämpimässä altaassa tulee helposti tukala olo, jos siellä pitempiä aikoja lilluu.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: