Keskustelu

alan kolmas miesVAIENNETTU KANSA14.8.2020 13.53
Suomen nykyinen media on istuvan punamulta hallituksen tiukassa ohjauksessa.

Tältä osin tilanne on meillä täysin vastaava kuin Venäjällä ja Valko-Venäjällä.

Opposition ääni ei kuulu tai sitä pidetään kansankiihotuksena.

Keväällä 2020 kansainväliseksi pandemiaksi levinnyt COVID-19 virus antoi jo syntymässään valuvikaiselle hallitukselle ("Suomi on kokoansa suurempi maa") oikeuden rikkoa lähes kaikkia maassa voimassa olevia perustuslaillisia oikeuksia mukaan lukien myös sanan- ja kokoontumisvapaus.

PL 12§:
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.

PL 13§:
Jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin.

Herää kysymys, millä oikeudella nykyinen Sanna Marinin (demu) johtoinen hallitus syöttää maan johtavien tiedotusvälineiden kautta kansalaisille täysin totuudenvastaisia tietoja, joita ei nykyaikana voi perustella millään tieteellisesti oikeaksi todistetulla perusteella?

THL:n julkaiseman tiedotteen mukaan Suomessa oli 10.8.2020 mennessä testattu yhteensä 408 500 henkilöä ja jä väitettiin, että nykyinen testauskapasiteettimme on noin 13 000 hlö/pv.

Eilel illalla HUS toimitusjohtaja Juha Tuominen, joka tietää nämä asiat tarkasti kuitenkin totesi, että HUS:ssa kapasiteetti on 3000 hlö/pv ja muualla korkeintaan 6 000 hlö/pv.

Toimitusjohtajan mukaan kapasiteetttia ei ole myöskään mahdollista nostaa lähiaikoina tasolle 25 000 khö/pv, johon STM:n johtaja demujen Kirsi Varhila on ilmoittanut päästävän jo aivan lähiaikoina.

Tuomisen mukaan maassa ei ole tarvittavaa testaushenkilökuntaa eikä myöskään tarvittavia reagensseja.

THL:n tiedotteessa 10.8.2020 todettiin vielä, että Suomessa on koronaan kuollut yhteensä 333 ihmistä, joista valtaosa eli 274, on todettu Uudellamaalla.

Sairaalahoidossa on viisi koronapotilasta, joista yksi on tehohoidossa.

Covid-19 tartuntatestejä tehdään eniten Helsingissä ja Espoossa. Viimeisen kahden viikon aikana tartuntoja on ollut niissä seraavasti:

□ Helsinki 2 828 testiä, 56 tartuntaa (saanto 2.0%, koko väestö 0.01%)

□ Espoo 877 testiä, 34 tartuntaa (saanto 3.9%, koko väestö 0.01%)

□ Vantaa 931 testiä, 19 tartuntaa (saanto 2.0%, koko väestö 0.01%)

□ Tampera 143 testiä, 2 tartuntaa (saanto 1.45, koko väestö 0.00%)

□ Oulu 98 testiä, 3 tartuntaa (saanto 3.1%), koko västö 0.00%)

□ Kuopio 62 testiä, 0 tartuntaa (saanto 0.0%, koko väestö 0.00%)

Tilastollisesti testit eivät tue väittämiä, että Koronan toinen aalto olisi uhka koko Suomen väestöllä.

Kysymys on koronahysterian luomisesta.

Kyseisen hysterian avulla nykyinen hallitus ja sen ohjausnuorassa oleva valtamedia pyrkii ylläpitämään mielikuvaa, että Suomen asiat kehittyvät muka hyvään suuntaan nykyisen täysin kyvyttömän hallituksen johdolla.

On irvokasta, että entinen presidentti Tarja Halonen lähtee vielä valtamediaan arvostelemaan mm. Ruotsin koronatilanteen hoitoa.

Nostamalla käsittämättömästi vakavan kansainvälisen pandemian hoidossa sukupuolten välisen tasa-arvon keskeiseksi lääkkeeksi koronan hoidossa Tarja Halonen ja nähtävästi muutkin nykyhallituksen ministerit kuvittelevat, että demujen jäsenkirja on paras rokote virustautien infektioissa.

Ilmaisutaitoa lukiossa ennen kansanedustajan uraansa Ulvilan lukiossa opettaneelta demu Krista Kiurulta karkasi mopo täysin käsistä YLE:n tiedotustilaisuudessa 10.8.2020, kun Kiuru nähtävästi Tarja Halosen rohkaisema töksäytti eetteriin, että "nyt on otettu kovat piippuun", kun ulkomailta palanneet henkilöt eivät lentoasemalla syystä tai toisesta menneet koronatestiin vapaaehtoisesti.

Määräilemään tottuneella demujen Kiurulla oli siis taas mennyt vellit housuun, kun hän huomasi, että kanslaiset jostain kumman syystä toimivat täysin Suomen perustuslain suomien oikeuksiensa mukaisesti.

"Kovat piippuun" koronasaunassa pistänyt Kiuru löi löylyä lisää ja väläytti 10.8.2020 sitäkin THL:n Mika Salmisen säestyksellä, että pakkokaranteenitkin otetaan käyttöön ja karanteenimääräysten rikkojille määrätään sakko tai pahimmissa tapauksissa 3 kk vankeusrangaistus.

Krista Kiuru ja demuvetoinen THL näyttää ottaneen jo oikeuden omiin käsiinsä ja selvästikin puuttuvat suomalaisten perustuslaillisiin ihmisoikeuksiin.

Koronahysteria on meillä siis viety jo sille tasolle, että koronasäännösten rikkomisesta rangaistukset alkavat jo lähennelle tasoa, jonka ensikertalainen murhasta tuomittu rikollinen kohtaa käräjäoikeudessa.

Ei ole siis mikään ihme, että Kiurun uhkaamista pakkotoimista on jo noussut mekkala ensinnä hallituksen keskuuudessa ja muutamat ripeimmät ovat jo tehneet kanteluita Oikeuskanslerillekin, jotta hän puuttuisi tähän Sanna Marinin hallituksen harjoittamaan koronaterrorismiin.

Vaikka YLE päivittäin parin tunnin välein tiedottaa uutisissa ja Korona tiedotustilaisuuksissa ja muu valtamedia perässä, että meillä on viimeisen parin kolmen kuukauden aikana kuollut 2-3 vanhaa ihmistä ilmeisesti koronaan, niin tosiasia on, että suomalaisissa syystä tai toisesta näyttää olevan laajalle levinnyt immuniteetti koronaa vastaan.

Suomessa oli tehty koronatestejä 10.8.2020 yhteensä 408 500 kpl eli korkeintaan 7.4% koko kansasta, koska joistakin henkilöistä on voitu ehdä useita testejä.

THL:n tietojen mukaan noin 20-30% testeista epäonnistuu.

THL:n tilastojen mukaan tartuntoja oli todettu 10.8.2020 vain 7 601 kpl eli vain 0.14% koko kansasta. THL on kuitenkin aiemmin arvioinut, että Suomessa tartuntoja voi olla 20-30 kertainen määrä todettuihin tartuntoihin verrattuna eli siis enimmillään 4.1% kansasta.

THL:n 13.8.2020 tiedotteen mukaan testien määrä oli nyt noussut 440 500 kpl:seen, tartuntoja oli löydetty 7 683 kpl. Kuolleita oli 333 eli vain 5 ihmistä enemmän kuin 26.6.2020.

Korona ei siis ole suomalalsten kannalta erityisen tappava tauti. Kesäaikana huomattavasti enemmän ihmisiä kuolee erilaisissa onnettomuuksissa, uimareissuilla, katoa marjamatkoilla, ampuu naapurinsa sorsasssa, tekee itsemurhan tai tappaa toisia koronahysterian aiheuttaman taloudellisen tai muun ahdistuksen vuoksi.

THL:n testaustiedon perusteella voidaan päätellä, että korona ei yksinkertaisesti tartu suomalaisiin tai korona on jo laajalle levinnyt yhteiskuntaan, jolloin ollaan jo lähellä laumaimminiteettia, koska korona tapauksia on sairaus- ja potilaiden kuolleisuustilastoissa häviävän vähän.

Oleellinen asia onkin, miksi Suomessa koronasta media on kehittänyt tällaisen härdellin ja käytönnössä jopa uskonnon kaltaisen opin?

Valitettavsti kotoiset korona-asiantuntijat eli epidemiologit ja virologit eivät ole pystyneet esittämään koronasta sen parempia tietoja kuin vain tartuntamäärät, testimäärät ja havaittujen sairaiden tai kuolleitten määrät.

Koronaa hoidetaan siis pitkälle poliittisen hallituksen ohjauksessa mutu-tuntumalla!!!!

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: VAIENNETTU KANSA15.8.2020 0.22
En valitettavasti nyt ehdi ottamaan kantaa tähän akm:n kirjoitukseen. Syynä pn poikkeuksellisen runsas herkkusienisato. Joudun nousemaan aamulla varhain, koska minun on vietävä puolisoni sienimetsään Kaavin puolelle.
Kaavi on keskenään nahistelevien kyläpoliitikkojen kunta, mutta sienetsiellä kasvavat hyvin. En ole mistään lukenut, että timanttipitoinen maaperä olisi otollinen kasvualusta herkkusienelle, mutta näin täytyy olla.
Jos Kaavilla olisi vähänkään yksituumaisuutta, menisivät ihmiset joukolla sienimetsään ja kohentaisivat kunnan taloutta. Liikaa on tätä vaatia kaavilaisilta.

alan kolmas miesRe: VAIENNETTU KANSA15.8.2020 3.32
Minusta näyttää siltä, että KVÄ on oikeassa tuon Kaavin keskenään nahistelevan porukan kanssa, kun eivät ehdi edes sienimetsään lähtemään.

Korona on varmaan halvaannuttanut koko Kaavin pikkukylän.

Korviini ei ole kuitenkaan kantautunut tietoja siitä, että Kaavilla olisi tavattu edes yhtä koronavirusta, vaikka kylässä on ruotsalaisen Boldidenin koronalinko ylläpitotilassa.

Kun sinä KVÄ nyt menet sinne Kaaville sienimetsään, niin otapa Eino Miettistä ja Ari Sopasta niskasta kiinni ja pyydä heitä järjestämään aloituskokous, jossa porukalla aletaan laittaa Kaavia ja samalla Juankoskenkin seutua kuntoon.

Kesälomakausi on jo päättynyt. Kohta alkaa syyssateet!!!

Minä arvasin sen, että TEKIR koulutettu Katri on ylivoimainen tulevassa puheenjohtajavaalissa.

Nytkin Katri totesi heti, että VVM:n työllistämistoimiin on heti ryhdyttävä, kun taas demut ja vassarit totesivat tietysti, että velkarahalla on paljon mukavampi viettää laatuaikaa kotisohvalla.

Kuten arvata saattoi, niin myös Anu Vehviläinen ja tietysti KORVABUUSTI Annikakin ovat jo tilanneet 20 000 EUR:n TEKIR koulutuspaketin Harri Saukkomaalta.

Selvästi näyttää siltä, että KORVABUUSTI Annikan kohdalla naisten lehtien kansikuva kampanja ja YLE:n 8 minutin haastattelu ei ole tuottamassa toivottua tulosta.

Kello käy, eikä KORVABUUSTI Annikaa näy!!!

Kanki Kaikkonen on sentään tajunnut panna lapsen edun oman etunsa edelle ja vaihtaa jatkuvalla syötöllä vasta syntyneelle lapselleen vaippoja.

Kangen arvomaailma näyttääkin olevan oikeassa järjestyksessä.

Toisin on asianlaita vain valtaa tavoittelevan KORVABUUSTI Annikan kohdalla.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: VAIENNETTU KANSA15.8.2020 9.13
No niin, toin vaimoni tänne Kaaville sienimetsään. Itse istun täällä autossa ja mietin miksi Kaavin kunnalla menee niin huonosti. Kun katselen ympärilleni, ei täällä voi havaita mitään niin poikkeuksellista, mikä selittäisi tilanteen.
Sanoisin, että Kaavin heikon kehityksen syyt johtivat huonosta politiikasta. Kauniaisissakin nuoriso tappelee keskenään piiloon ja puntarein. Eihän tällaista kuitenkaan Kaavilla tapahdu.
Voi olla, että saan istua tässä pitkäänkin. Olen joka tapauksessa tyytyväinen Juankosken kehitykseen. Meillä ei riidellä. Tehdään vain työtä kaikessa rauhassa ja nautitaan hyvästä kehityksestä kuopiolaisina.
Nyt ryhdyn kahvin juontiin. Menen tuohon järven rantaan. Olen kiitollinen vaimolleni. Hän leipoi lämpimäiset aamuvarhaisella.

Akka ratissaRe: VAIENNETTU KANSA15.8.2020 20.03
Ollaampa sitä kateellisia itsenäiselle kunnalle, KAAVILLE.
Onhan tietenkin ongelmia ollut reilu pari vuotta henkilöstösuhteissa, no yksikössä. Jospa kuntapäällikkö Eino ottasi Arin kanssa ohjat ja pistasi pihalle myrkyttäjän.
PS. Pitää olla täynnä ihteesä jos leivottaa vaimollaan aamuvarhaisella eväitä ja jää vielä makailemaan autoon kun vaimo rakas ahkeroi keräämällä sinulle metsän antimia, et edes viitsi auttaa.
Ja, kasvaako herkkusieniä suomen metsissä, EI. Taidat olla aikamoinen satusetä,,

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: VAIENNETTU KANSA15.8.2020 20.27
No, herkkutattejahan ne sienet olivat. Kiitos vain niistä. Ei ajatustyö tällä tasolla mitenkään kevyttä ole. Nytkin jouduin nukkumaan odotellessani. Tulomatkalla poikkesimme Juankoskella vanhojen autojen näyttelyssä. Siellä muuten Einokin oli.
Kaavi ja Juankoski ovat näin likeisiä naapureita. On mukava, että meillä on kanssakäymistä.
Mukavaa on myöskin tämä ystävällinen ajatusten vaihto.

alan kolmas miesRe: VAIENNETTU KANSA16.8.2020 0.54
Minä olin koko päivän taas valveilla ja työn touhussa samaan aikaan, kun KVÄ vetää lonkkaa, vaimo raukka kerää sieniä ja pitää perheen kiinni leivän syrjässä.

Juankoskellekin ruoja meni vanhoja autoja ihmettelemään, muttei uskaltanut mennä jututtamaan Einoa.

KVÄ näköjään arveli, että Eino tiesi AKM:n jo esittäneen Kaavin kehittämisen osalta aloituskokouksen järjestämistä porukalla, johon tietysti Sopasen Ari ja KVÄ:kin olisivat myös tervetulleita.

Virallista ääntä näköjään pelottaa, että Juankosken kaupungin taannoinen katastrofi otetaan aloituskokouksessa heti käsittelyyn esimerkkinä siitä, miten ei ainakaan pidä toimia, jos aiotaan säilyttää kunnallinen itsehallinto, hyvinvointi ja lähipalvelut kunnassa.

Minusta Kaavilla ei pidä ottaa mallia Kilpisjärveltä, jossa lähin poliisi on 220 km päässä ja sairaalaan on matkaa yli 400 km.

Se on aivan selvää, ettei Kaavilla tarvitse myöskään olla sydänsiirtosairaalaa päivystämässä.

Riittää toimiva terveyskeskus, joka on auki 24h/7 periaatteella. Samassa keskuksessa saadaan hampaatkin hyvin hoidettua.

Minä luulen, että KVÄ saattaa kohta koronan pelossa ehdottaa etäkokousta, jossa kaikilla osallistujilla on maskit päällä, ettei korona vain pääse tarttumaan.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: VAIENNETTU KANSA17.8.2020 12.46
Kaavi tarvitsee eloonjäämisohjelman. Sen laatimiseen on pakko ottaa poliittisten ryhmien edustus. Ei vaikuta kovin todennäköiseltä, että jokin puolue nimeäisi edustajansa oman kunnan ulkopuolelta. Itse olisin valmis tähän työhön, jos Kaavin keskusta nimeäisi minut edustajakseen. Lisäksi edellytän, että olisin keskustan ainoa edustaja toimikunnassa. Olisi aika röyhkeää alkaa vaatia tällaista kunnan ulkopuolelta, joten esitänkin asian vain täällä. Tieto leviää kyllä riittävästi. Tunnen ainakin kaksi kaavilaisia keskustalaista, jotka lukevat sivujamme. Toinen ehto on se, että ns. asiantuntijapalveluja ei osteta Eero Laesterän yritykseltä. Pidän Laesterän kyllä asiantuntijana, mutta hän on liian altis vaikutuksille, jotka tulevat työn maksajan edustukselta. En tunne akm:n referenssejä tällaisesta konsulttityöstä, mutta epäilen vähän, että häntäkin vaivaa samanlainen vamma. Jäljelle jää ainoastaan sellainen vaihtoehto, että asiantuntijapalvelut ostettaisiin omalta taustayhteisöltä eli Juankosken keskustalta. Kun tämän kaiken lukee näin painettuna, vaikuttaa kovin epätodennäköiseltä, että tulisin osallistumaan Kaavin kunnan eloonjäämisohjelman laadintaan kovin keskeiseltä paikalta.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: VAIENNETTU KANSA17.8.2020 18.49
Näytin tuossa vaimollenikin "Akka ratissa"-nimimerkin kirjoitusta. Olin nimittäin esittänyt vaimolleni, että voisin käyttää hyväkseni sienestysajan hyödyntämällä Kaavin tunnetusti hyviä kaupallisia palveluja. Vaimoni taas oli sitä mieltä, että minulle parasta olisi pysytellä auton lähistöllä eikä lähteä minnekään. Vaimoni sanoi, että Kaavin akkojen ei tarvitse opettaa hänelle tasa-arvoa eikä kenenkään muunkaan niin kauan kuin hän on emäntänä talossani. Kiitän kuitenkin nimimerkkiä. Hänen huomionsa oli minustakin paikallaan. Lopuksi voin sanoa, että ikääntymisen merkit alkavat näkyä kehossani, Pitkin kesää vaimoni on päihittänyt minut moukarinheitossa. Tässä lajissa tulostaso on valtakunnalllisestikin lähes samoissa miehillä ja naisilla. Meillä tosin heitämme miesten moukarilla molemmat.

mol.fiRe: VAIENNETTU KANSA28.8.2020 0.30
Kaavilla kaikki hyvin, piip hyvin.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: VAIENNETTU KANSA29.8.2020 11.58
Kaavin kunnantalo on purettu, mutta Iloharjun liikuntatilat ovat yhä käytössä. Onko tämä tilankäytön priorisointi osoittautunut hyväksi? Kysyn tätä sen vuoksi, että meilläkin kaupungintalo tyhjenee pian. Meillä on myös pallohalli, jonka purkamiseksi olemme ponnistelleet jo 30 vuotta. Näyttää siltä, että kyläyhteisön evoluutio johtaa meilläkin samaan. Oli siis onnemme, että pallohallin purkuponnistelut eivät onnistuneet. Kukapa tämän olisi arvannut. Kaupungintalon purkaminen on kallista. Asbestikartoituskin maksaa satoja euroja. Kuopion kaupunki voisi selvittää olisiko pallohalli vaihdettavissa kaupungintaloon.

Valtaa mielivaltakinRe: VAIENNETTU KANSA29.8.2020 21.42
Priorisointi johti ISOOON työhuoneeseen, jossa voi tehdä iiisoja päätöksiä. Kaiken Ä ja Ö.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: