Keskustelu

leipäjonon valvojaELOKAPINA PÄÄTTYI LYHYEEN23.8.2020 4.26
Joukko mahdollisesti "Niuvanniemeltä karannutta" viherpertäjää oli heittäytynyt 12 päivän nälkälakkoon ja pystyttivät leirin Eduskuntatalon portaille.

Olivat saaneet päähänsä, että turvesuot pitää maisemoida ja Grönlanti pitää pelastaa.

Olivat ilmeisesti saaneet ruotsalaisen koulupinnari Greta Thunbegin EU komissiolle lähettämän nälkälakkoviestin pantavaksi täytäntöön.

Ainostaan viherpipertäjien vesitutkija ja ympäristöministeri kävi tarkastamassa huolestuneenna lakkolaisten leirin.

YLE tiedotti tästä elämää suuremmasta tapahtumasta seuraavasti:

"Mielenilmaisijat kävivät syömälakon aikana keskusteluja erityisesti ohikulkijoiden kanssa.

Ensimmäisellä viikolla protestissa vieraili myös ympäristöministeri Krista Mikkonen.

Syömälakkoon osallistuneet Elina Kauppila, Till Sawala ja Eeva Kaila olivat kuitenkin pettyneitä mielenilmauksen lopputulokseen.

□ On silmiä avaavaa, että muista ministeriöistä ei käyty. Krista Mikkosen vierailu jäi yhteen kertaan. Dialogi ei jatkunut siitä. Vaatimuksiimme ei reagoitu mitenkään. Hiljaisuus puhuu puolestaan ja kertoo juuri siitä, että hallitus varmaan itsekin tiedostaa, että sanojen ja tekojen välillä on aika iso kuilu, Kauppila sanoo."

12 päivässä karkulaisten eväät oli siis lopussa. Ei olisi enää montaa päivää tarvittukaan lisää, niin kohta olisi jouduttu kutsumaan korona-ambulanssi paikalle.

Kuvista päätellen vain yhdellä karkurilla oli päällä Krista Kiurun edellyttämä virallinen koronamaski, eikä leirissä selvästi noudatettu demujen Kirsi Varhilan ja THL:n suosittamia turvavälejäkään.

Leiriläiset olivat innostuneet syömättömyyteen, kun vuonna 2018 YK:n toimesta julkaistiin Maailmanlopun tuorein ennuste eli IPCC:n ilmastoraportti, joka löi jalat alta kaikilta heikkohermoisilta.

Nuorista suomalaistakin SITRAn tutkimuksen mukaan peräti 38% masentui mielisairaalakuntoon.

YK WHO lähetti tammikuussa jo toisen maailmanlopun ennusteensa, kun se ilmoitti vihdoin viheliäisen COVID 19 - viruksen karanneen nähtävästi Wuhanin viruslaboratoriossa tehdyistä lepakkokokeista.

Lepakot oli nähtävästi karanneet paikalliselle lihatorille ja sieltä levisivät ympäri maailmaa.

Maailmassa on nyt kaksi maailmanlopppuun vievää kehitystä meneillään.

Molempien juuret ovat kommunistisen Kiinan puoluekoneistossa.

Minulla on sellainen käsitys, että "Niuvanniemen karkuritkin" vaarantavat vain henkensä heittäydyttyään nälkälakkoon sellaisten megatrendien kanssa, joihin ei muuten saada järjestystä kuin sillä, että Kiinassa siirrytään länsimaiseen demokratiaan.

Tähän voi mennä vielä 20-30 vuotta, joten aika laihoiksi "Niuvannimen karkurit" sinä aikana päätyvät, jos eivät lopeta täysin mieletöntä lakkoiluaan.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: