Keskustelu

mauskiALL LIVES MATTER19.9.2020 22.54
Jos mietitään tätä BLACK LIVES MATTER sanomaa, onhan se hyvä sanoma itsessään mutta myös rasistinen. George Floydin elämä merkitsi minulle, ketään ei tarvitse pinnata niskasta 9min asvaltilla, täysin perusteetonta väkivaltaa, poliisiväkivalta on ehdottomasti väärin. Ja niin on myös väkivalta poliiseja kohtaan. Olen nähnyt videoita joissa jotkut ihmiset kaivelevat taskujaan ja poliisi ampuu heidät koska ajattelevat heidän kaivavan asetta. Tutkimuksissa on käynyt ilmi että asetta ei ollut. Olen myös nähnyt videon vuonna 2016 tapahtuneesta ampumavälikohtauksesta jossa musta poliisi joutui mustan kaverin ampumaksi, loukkaantui mutta onneksi selvisi. Rodulla ei ole väliä mutta ajattelin nyt vaan mainita.. Hiljattain tapahtui myös tilanne jossa mustan poliisin kimppuun kävi musta mies kahden "sai" tyylisen veitsen kanssa, poliisi ampui ensin etälamaannuttimella, ei tehonnut, sitten oikealla aseella. Olen myös nähnyt valkoisten poliisien ampuvan valkosia aseistettuja ihmisiä, osa ihan syystä, kyseessä on ollut hengenvaaratilanne. Poliisi todennäköisesti ampuu jos liikkuu veitsen tai pyssyn kera, toki eräs video oli myös kyseenalainen, siinä valkoset poliisit ampuivat valkoista miestä lähi etäisyydeltä mielestäni perusteettomasti. Poliisilla oli tilanteessa kosketus etäisyys, kaverin käsissä ei ollut mtn ja kaveri olisi saatu painimalla maahan, on eri asia jos on välimatkaa henkilöön ja kaivelee taskuja. Police Activity kanavalla löytyy näitä videoita.. Olen paljonkin nähnyt videoita myös mm. Ync com sivustolta. En suosittele vierailemaan mutta ilmeisesti jotkut ihmiset pitävät pahimpina roistoina natseja ja valkoisia poliiseja. Kuitenkin tilastojen valossa todellisuus on toinen. On huume kartelleja, katu kangstereita, seksuaali vähemmistöjen kaltoin kohtelijoita, terroristeja kuten Uuden Seelannin moskeja iskijä, tai ranskan rekka iskijä joka surmasi myös lapsia, yksittäinen massa rikollisuus kuten "normaalit" murhaajat, eläinrääkkäys, eläinten joukkoteurastus kyseenalaisilla tavoilla kuten halal teurastus mikä aiheuttaa kipua ja tukehtumisen tunteen jne. Kaikissa roduissa ja eri eläinlajeissa on uhreja. Itse haluan olla kaikkien kaveri, siksi sanon ALL LIVES MATTER :)



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: