Keskustelu

ääni kaaviltaKaavi4.10.2020 17.43
Valtuuston päätös,onko kokous kutsuttu koolle laillisesti ja onko kokous päätösvaltainen, Asiasta äänestettiin ja kokous oli laillisesti kokoonkutsuttu ja päätösvaltainen, ainakin enemistön mielestä. Näin itsenäinen Kaavi toimii,Onko joillakin tietoa,voiko kokouksessa päätetyistä asioista valittaa (valtuusto käyttää korkeinta päätösvaltaa ). Kiusataanko Kaavilla myös kuntalaisia eikä vain viranhaltijoita. Toimitaan historiasta opitulla tavalla,jos et kuulu perässähiihtajiin kyyti on kylmää ( myös omien piirissä ). Milloin Kaavilla päästään nykyaikaan, muistellaan 80 lukua ja Kekkosen aikaa ja toimitaan vielä samalla tavalla. Toivotaan että kelloja siirretään nykyaikaan myös Kaavilla.

juristin alkuRe: Kaavi6.10.2020 3.11
Kunnallisista päätöksistä voi tietysti valittaa annettuna määräaikana seuraavaasti:

"Hallintoasiassa tehtyyn viranomaisen päätökseen tyytymätön voi tehdä asiasta valituksen hallinto-oikeuteen.

Valitus voi olla vapaamuotoinen, mutta valituskirjelmästä on tultava ilmi:

1. Mitä päätöstä valitus koskee

2. Miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä vaaditaan muutettavaksi

3. Perusteet, joilla muutosta vaaditaan

4. Valittajan nimi, kotikunta ja yhteystiedot

Valitus hallinto-oikeuteen on aina tehtävä kirjallisesti.

Asian vireillesaamiseksi riittää, että valitus on toimitettu hallinto-oikeudelle määräpäivänä klo 16.15 mennessä. Liitteitä valitukseen voi toimittaa myöhemminkin.

Valituksen voi toimittaa postitse, sähköpostitse tai telekopiona hallinto-oikeuden kirjaamoon .

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten sähköisessä asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimetAvautuu uuteen ikkunaan."

Jos valituksen perusteet ovat kunnossa, niin hallinto-oikeus saattaa jopa kumota kunnallisen laitoman tai virheellisen päätöksen.

Suomessa on kuitenkin korkea kynnys siihen, että esim. viranomaisen päätöksen saa muuttumaan, koska virkamieslaissa viranomaisille on turvattu ns. harkintavalta.

Kunnallisen päätöksenteon on kuitenkin perustuttava tarkoin lakiin.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti on kuitenkin nykyisen hallituksen toimia arvoidessaan vielä todennut, että viranomainen ei voi käyttää harkintavaltaansa väärin, siis toimia lain vastaisesti.

mielenkiintoistaRe: Kaavi21.11.2020 16.25
Kaavilainen kunnallispolitiika on pysynyt ainakin noin 40 vuotta samanlaisena. Yksi on kaikkien yläpuolella ja toiset taputtaa. Kaikki toiset päättäjät on roskaa jos ei taputa viisaalle ja ole samaa mieltä.Vanha hokema, nyt tulee huonot ajat minua tarvitaan sama toistuu vaaleista toiseen. onko Kaavilla demokraattista päätöksenteka ollenkaan kyselee kuntalaiset. Mistä puolueesta tämä viisas on vai itse loistaa viisaudellaan toiset ei huomaa näikö asia on. Hän ei käyttäydy epäasiallisesti, vai käyttääkö valtaansa väärin. Pelko voi olla syy miksi asiat salataan, kuntalaiset / äänestäjät kuka tai ketkä on käyttäytyneet epäasiallisesti ja minkäläisestä käytöksestä on kysymys. Ketkä hyväksyy, suojelee ja salaa äänestäjät haluaa tietää. Jos on tietoa kaavilla käsitelyssä olleesta asiasta, jota käsitelty pitkään, kannattaa tuoda asiat julki.

alan kolmas miesRe: Kaavi21.11.2020 17.47
Kaavi ei ole poikkeus Suomen kunnallisesta korruptoituneesta päätöksenteosta.

Kysymys on systeemisestä valuviasta.

Samat virkamiehet eli ns. tolkun ihmiset vuosikymmenet läpeensä junailee hommat haluamallaan tavalla ns. maan tapaa noudattaen.

Kunnallista päätöksentekoa valvoo hallinto-oikeudet, jotka varmistavat sen, ettei yksittäisen kuntalaisen ääni kuulu.

Tavallisella Suomen kansalaisella ei ole käytännössä mitään mahdollisuutta voittaa hallinto-oikeuksissa asiaansa, koska kunnilla on aina suuremmat resurssit mm. huippujuristien ja muidenkin asianajajien käyttöön.

Suomen virkamiehiä koskeva lainsäädäntö on myös kivikautinen.

Virkamieslain lähtökohtahan on se, että viranomainen on aina oikeassa ja jos hän ei ole oikeassa, niin viranomaiselle on vielä suotu ns. harkintavalta.

Tosin oikeuskansleri Tuomas Pöysti on äskettäin julkisuuteenkin todennut, että viranomaisen pitää noudattaa tiukasti lakia ja harkintavaltaa ei saa väärin.

Sitä Tuomas Pöysti ei ole tarkemmin määritellyt, milloin viranomainen käyttää harkintavaltaansa väärin.

Viranomainen saattoi harkintavaltansa turvin harkita Juankoskellakin, että Faroconin Hangossa alivuokralaistontilla oleva 50 vuotta vanha peltihalli on lähes 9 milj. euron arvoinen turvaava vastavakuus 5 milj. euron kunnan omavelkaiselle toissijaiselle takaukselle, kun varastohallin todellinen realisaatiohinta varastohallinen konkurssihuutokaupassa oli vain 200 000 euroa.

Tämä Juankosken kunnan virka- ja luottamusmiesten harkintavallan selvä väärinkäyttö johti siihen, että Juankosken kaupunki hävisi maailman kartalta ja kylä muuttui autiokyläksi, jossa on alettu sitten mm. systemaattinen kyläkoulujen lahtaus ja ensimmäisenä on päätetty panna Säyneisen hyväkuntoinen kyläkoulu lihoiksi.

Juankosken virallinen äänikin pitää tällaista hyväkuntoisiin kiinteistöihin kohdistuvaa hölmöläisten toimintaa muistuttavaa purkuvimmaa erinomaisena investointihankkeena.

Tällä tyylillä Koillis-Savoon ei jää ainuttakaan itsenäistä kuntaa pystyyn.

Lopputuloksena on siis autio Koillis-Savo ja massiiviset kansantaloudelliset vahingot, kun tilojen ja muiden kiinteistöjen arvot alkavat lähennellä nollaa tai korkeintaan kitukasvuisen metsämaan arvoa.

Lapissa taitaa saada ostaa metsää 1200 eurolla per hehtaari ja joutomaan arvo ympäri Suomen niemen on verottajan tiedon mukaan vain 50 euroa per hehtaari.

Tässäkin tilanteessa tuntuu oudolta, että PAAVO I SUURIKIN pyrkii jopa Helsingin pormestariksi, kun PAAVON pitäisi olla ensimmäisenä autioituvia Koillis-Savon pieniä kuntia auttamassa.

Järkyttävää on, että kepuloisten RUUNEPERI ANNIKAKIN ja HARMAA MATTI vain saarnaavat, kuinka tärkeätä kunnallinen päätöksenteko on, kun koko itäinen Suomi näyttää tyhjenevän asukkaista ja yrityksistä.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Kaavi21.11.2020 19.58
Kun kaavilainen kysyy neuvoa tältä palstalta, oletan hänen kohdistavan avunpyyntönsä Juankosken keskustaan. Meillä onkin jonkun verran kokemusta kuntatalouden vaikeuksista.

Johtavia luottamusmiehiä valittaessa kannattaa pitää mielessä pari perusperiaatteita. Kuntataloutta voi hoitaa vain sellainen luottamusmies, joka hoitaa omaa taloaan kelvollisesti.
Toinen periaate on se, että kuntaa ei voi johtaa mies, joka ei johda omaa taloaan. Minut kammettiin keskustan johdosta juuri tämän jälkimmäisen vaatimuksen vuoksi.
Kylällä oltiin sitä mieltä, että vaimollani olisi paremmat edellytykset keskustan johtoon.
Nyt kannattaa Kaavillakin tutkia onko johtajaksi pyrkivällä luottamusmiehellä nämä taustatekijät kunnossa.
Pyydän nimimerkki "mielenkiintoista" selvittämään nämä lähtökohdat, jotta pääsemme asiassa eteenpäin.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kaavi21.11.2020 21.23
Sen verran voin auttaa, että ensimmäinen ehto selviää, kun katsoo millaisella autolla tämä omasta mielestään kelpo ajaa. Jos ajaa Volvolla, Mersulla tai Bemarilla, niin oma talous on kunnossa. Jos auto vaihtuu vähintään joka kolmas vuosi, niin silloin tämä kelpo mies on isäntä myös talossaan ja sopiva esim. hallituksen tai valtuuston puheenjohtajaksi. Tämän paremmin en pysty asiassa auttamaan. Ja tämäkin koskee vain omiani eli keskustan luottamusmiehiä. Muiden puolueiden edustajista en pysty sanomaan mitään.
Einon olen nähnyt vanhojen autojen näyttelyssä. En osaa sanoa mitä tämä merkitsee. Pelkään, ettei ainakaan hyvää.

alan kolmas miesRe: Kaavi21.11.2020 21.31
Minä olin kuvitellut, että virallisen äänellä oli vaimona sävyisä viisas vaimo.

Mutta virallinen ääni näyttää raportoivan, että kepuloiset hyväksy johtaviin tehtäviin muuta kuin "Pirttihirmuja".

Täytyy vain toivoa sitä, ettei virallinen ääni vielä paljastu tohvelisankariksikin.

Siitä olen virallisen äänen kanssa samaa mieltä, että isännätön talo on kohta entinen talo.

Sama periaate koskee myös kunnallista päätöksentekoa.

Juankoskella olin sikäli onneton tilanne, että Kangasveijari ei koskaan ollut muuta kuin kepuloisten korruptoituneiden operattoreiden marionetti, jonka toimivalta perustui vuosikymmeniä kestäneeseen päätöksenteon määräenemmistövaltaan.

Juankoskellahan oli tapana, että päätökset oli jo kirjattu paperille ennen sitä, kun asiasta edes virallisesti päätettiin.

Tällaiseen päätöksentekoon ei Kaavilla pidä ryhtyä.

Mitä taas tulee johtajiksi mahdollisesti pyrkiviin luottamusmiehiin, niin Kaavillakin tulee välttää sellaista tilannetta, että johtaviin asemiin valitaan Päivi Nergin kaltainen peräti valtiovarainministeriön kansliapäälliköksi pyrkivä kepuloinen henkilö, jonka ainoa meriitti kansliapäällikön virkaan on KEPUN JÄSENKIRJA.

Päivi Nerghän pimitti eduskunnalta Terra Sipilän ojauksessa vuosina 2018-19 yhteensä peräti lähes 450 milj. euroa veronmaksajien rahoja, kun Terra Sipilä oli väkisin yrittänyt saada voimaan perustuslain vastaisen ylileveän Maakunta Sotensa.

Kyllä tavallinen kadunmieskin sen tajuaa, ettei sellaista taloa voida lähteä rakentamaan, johon ei ole rakennuslupaa.

Rakennusluvaton rakennus on ollut tapana määrätä heti purettavaksi tai siirrettävä muualla rakennuspaikastaan.

Lakihan on näissä asioissa ihan yksinkertainen ja hyvin ymmärrettävä.

Nyt Terra Sipilä kuvitteli, että eihän tämä laiton Sote-talon rakennus tule ilmi, jos laiton Maakunta Sote saadaan läpi.

Nyt kuitenkin kävi niin onnettomasti, että sotelakeja ei saatu läpi ja hallitus kaatui siinä samassa.

Nyt on siis Terra Sipilän ja Päivi Nergin sote-asiat olleet oikeuskansleri Tuomas Pöystin pöydällä ja kansliapäällikön virka on jouduttu panemaan uudestaan hakuun.

Tuntuu oudolta, että Suomen MEPITkin huutaa EU:n parlamentissa kurkku suorana oikeusvaltioperiaatteesta, kun Puola ja Unkari eivät ole suostuneet EU:n läpeensä korruptoituneeseen menoon.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Kaavi21.11.2020 23.14
Meillä oli hyvät ja luottamukselliset suhteet poliittisen johdon ja virkamiesjohdon välillä. Totta kai hyvät suhteet hyödyttävät molempia osapuolia niin isäntää kuin renkiäkin.
On aivan selvää, että vahvalla isännällä on nöyrä renki. Hänelle voi isäntä uskoa asioitaan. Yhteiset ajatukset toteutuvat lopulta sanomattakin. Se oli hienoa aikaa. Harvassa kunnassa yhteistyö oli niin saumatonta.
Vahvoissa kunnissa ja vahvoissa valtioissa on vain yksi totuus. Meillä se oli keskustan totuus niin valtiossa, maakunnassa, kunnassa, pankissa, Leijonissa, metsästysseurassa, osuuskaupassa, eläkeläisten yhdistyksessä, kylätoimikunnissa, tienhoitokunnissa, kalastuskunnissa. Oli se hyvää aikaa. Kehitys oli voimakasta.
Sitten vain tuli loppu. Eikä syy ollut meidän, oikeastaan. Alkoi tulla niitä, jotka huomauttivat virheistä. Jouduimme tekemään huonoja päätöksiä, kun tahdoimme näyttää kuka Juankoskella päättää. Tähän voiman näyttöön se lopulta kaatui tämä kunta. Mutta hyvin meidän lopulta kävi. Mikä meidän on ollessa kuopiolaisina.
Ainakin Muuruvedellä olemme tyytyväisiä. Nyt ei Juankoski ole sen kummempi kylä kuin on tämä omammekaan.
Eikä se Kaavillakaan ole helppoa. Siitä näkee, että kaikki ratkaisumme, kipeätkin, ovat olleet oikeita.

alan kolmas miesRe: Kaavi21.11.2020 23.52
Virallinen ääni ei vieläkään ole pystynyt lähettämään ensimmäistäkään faktatietoa Säyneisistä.

Toistan siis kunnioittavasti uudelleen nöyrän pyyntöni:

"Mikä on Säyneisen kylätaajaman nykyinen asukasluku?"

Minä arvaan, että virallisen äänen on vaikea vastata asiakysymyksiin, koska kepuloisilta ei yleensäkään saa selvää vastausta mihinkään asiaan.

Kepuloisilla on aina tapana vain viitata Santeri Alkion aatoksiin, mutta Santerihan jo kauan sitten kuollut ja maatunut maan tomuksi.

Väestön ikäjakautumaa on varmaan turha pyytää ja tässä Juankosken keskeisten päättäjien tietämättömyydessä on se juurisyy, miksi Juankosken ennen niin vauras kaupunki teki "itsemurhan" ja hävisi maailman kartalta.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Kaavi22.11.2020 1.02
Sanotaan nyt, että taajamamerkkien sisäpuolella asuu 250 asukasta ja entisen Säyneisen kunnan alueella 700 asukasta. Pekka Vartiainen voi korjata lukuja, jos tietää paremmin. Arvelen, että tarkkuus on +/-10%. Puolet asukkaista yli 65 vuotiaita.

pai pai paipyRe: Kaavi29.11.2020 0.36
Kiusaako toinen toistaan ,pelottelee, voiko liki 80v päättää valita kuntaan työtekijöitä, nykyaikaa?
Ja "jos täähän vielä lisätään vittuilu",,sanoitusin itseni irti ennen vuoten vaihdet.
sähköpostit julkisuuteen ,rohkeesti.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kaavi29.11.2020 8.54
Akm:n tietokonetta ei voi sanoa supertietokoneeksi. Kovin se on hidas. Faktatietoa annoin keskellä yötä, jotta Säyneinen saataisiin taas nopeasti nousuun.
Taitaa vain olla niin, ettei mitään ole tehtävissä tai sitten Akm on hylännyt Säyneisen.
Säyneisessä asuu kuitenkin esim. Pekka Vartiainen, joka voi vielä nousta Kuopion valtuustoon, jos vain tahtoo.
Keskustalla ei valitettavasti ole edustajaa Säyneisestä ja tämä näkyy nyt alueen kehityksessä.
Rauno Kettunen kun asuu entisen Säyneisen kunnan alueella Viitaniemessä, mutta Raunoa säästämme maakuntavaaleihin, mikä onkin viisasta.
Luulin, että New Stroms jättäisi Kuopion kaupungille ostotarjouksen koulusta, mutta näin ei käynyt.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: