Keskustelu

alan kolmas miesHAUTAJAISET TIEDOSSA!!!26.4.2021 20.33
Oli iso VIRHELIIKE lähteä SANNA MARININ johdolla lahoon ja seiniltään mustuneeseen VÄLIRIIHEEN neuvottelemaan veroeurojen jaosta.

Jokainen maalaisjärjellä varustettu suomalainen veronmaksaja tietää sen, että pimeässä riihessä ei voida raha-asioista neuvotella.

Raha-asioista neuvotellaan päivän valossa.

Kuitenkin SANNA MARIN on halunnut, että HARMAAN TALOUDEN RAHOISTA neuvotellaan HARMAAN MATIN ohjeiden mukaan mustaseinäisessä riihessä.

Nyt ollaan päästy jo PATTITILANTEESEEN ja SANNAKIN on jo menettänyt TOIVONSA.

PATTITILANTEESSA neuvottelujen pitkittäminen ei auta.

On johtopäätösten aika.

Korona on jo saatu hallintaan, koska THL:N KORONAKENRAALI MIKA SALMINENKIN on jo PIIKITETTY.

Nyt näyttää jo vahvasti siltä, että kesäkuun kunnallisvaaleja siirretään ja aletaan valmistautua EDUSKUNTAVAALEIHIN!!!!

ottoRe: HAUTAJAISET TIEDOSSA!!!27.4.2021 7.25
" ...on sulla hautajaiset, mulla häät" Ei se noin tule menemään. Arhinmäkikin tuli puskasta ulos todeten jotta palaset ovat jo pöydällä. Tämä kadulta aloittanut kuokkavieras. "Jumalahan astui jo ulos koneesta" Pula-ahon ja kommunisti Soininvaaran hahmossa kertoen ettei tässä mitään hätää. Sitä pulputtaa YLE aamutunnit nyt solkenaan. Kyllä sieltä itse Tarjakin vielä tulee kunhan toiselle viikolle mennään. Eihän kysymys todellakaan ole kuin muutamasta sadasta miljoonasta... Rinteen Antin tehdessä ensimmäistä vappusatasbudjettiaan, sen tulopuoli jäi auki tuollaiset 2000 miljoonaa siis 2 miljardia. Kun puikkoihin sitten loikkasi jo sairaslomaa kertaalleen tuurannut Sanna Marin, alkoi välystä tulla lisää. Vieläpä ilman mitään rajaa. Näihän ei voi olla, totesi Sitran asiamies kommunistin nyökytellessä siinä sivussa. Eipä niin. Jotain rajaa pitää löytyä ja se pitää löytää vielä yhdessä. Kyllä se raja sieltä löytyy ja sitten tullaan kameroiden eteen. Yhdessä. Yhtäjalkaa käyden. Tämä yleisdemokraattinen hallitus. Ja sen jälkeen onkin hyvä aloittaa kampanja kuntavaaleihin. Näin se käy - voi ihme sentään.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: HAUTAJAISET TIEDOSSA!!!27.4.2021 20.21
Olen ollut viime päivät kiireinen. Tiedätte kyllä, miksi. Aika ei ole kuitenkaan mennyt hukkaan. Lopputuloksen kuulette piakkoin. Sanna jatkaa pääministerinä, mutta me sanelemme ohjelman. Odotamme, että Suomen kansa palkitsee ponnistelumme tulevissa vaaleissa.

alan kolmas miesRe: HAUTAJAISET TIEDOSSA!!!27.4.2021 22.19
RUUNEPERI teki historiaa, kun hän tomerasti ilmoitti YLE:n toimittajalle:

"Enemmistöhallitus ei riitä. Pitää olla toimiva hallitus."

Tämän selvemmin ei ole kukaan Suomen poliitikko pystynyt koskaan aiemmin lausumaan.
Erinomainen lausunto RUUNEPERILTA.

Tällaisista lausunnoista mie piän!!!

Eiköhän ne kuntavaalit siirretä, koska rokotettu THL:n Mika Salminen kohta ilmoittaa Henrikssonille, että rokotuksesta huolimatta intialainen koronamuunnos tarttui häneen sähköpyörällä töihin ajaessaan ja THL:n koronamallin mukaan kesäkuun vaalien aikaan pitäisi olla INTIALAINEN PIIKKI, koska Intiassa happi tuntuu oleva kortilla.

Onneksi meillä on sentään VOIKOSKEN happitehdas, joten meillä kyllä happi riittää ja Euroopan harvaan asutuimassa maassa TURPEEN ÖYHYTTÄMINEN on vain hyväksi, koska se kiihdyttää fotosynteesin kautta VIHREIDEN METSIEN JA MUIDENKIN VIHERKASVIEN KASVUA.

NYT ON TOSI HIENOA, ETTÄ RUUNEPERI EI PUHU ENÄÄ DESIMAALEISTA VAAN TALOUSPOLITIIKAN SUURISTA LINJOISTA. Tästäkin mie piän!!!

Nyt taisi mennä myös SANNAN neuvottelema EU:n KORONAPAKETTIKIN JÄIHIN, kun näköjään tarvitaan 2/3 äänet, jotta 6.6 miljardin EUR:n shekki voidaan EU:n KORRUPTIOHEROILLE JA -ROUVILLE lähettää. Tästäkin mie piän!!!!

Minä en ymmärrä tätä negatiivista EURO JACK POTTIA ollenkaan.

Parasta olisi laittaa 6.6 miljardia EUR:a kasvurahastoon 10%:n korolla, niin kaikilla meillä raha riittäisi ruokaan.

10% korko on vuodessa noin 660 milj. EUR:a.

Tämä voitaisiin myös käyttää bensaveron alennukseen. Vuonna 2019 liikenteessä polttoainevero oli jo 2 635 milj. EUR:a.

Kun bensassa veron osuus on noin 75%, niin karkeasti laskien se voisi pudottaa 95 okt bensan hinnan noin 1.3 EUR/l.

Se ei meitä vielä pelasta, mutta kun Suomihan saa velkaa miinus korolla, niin tietysti kannattaa laittaa kasvurahastoon vaikka 15 miljardia EUROO, niin silloin saadaan bensan hintakin jo EUROn hujakoille.

Tällä järkevällä EKOPOLITIIKALLA kaikki kynnelle kykenevät lähtee töihin ja SUOMI SAADAAN NOUSUUN.

VIHERVASSARIT ELÄÄ JOSSAIN KOIJÄRVILIIKKEEN HURMOKSESSA, VAIKKA LINKOLAN KALAREISSUTKIN PÄÄTTY JO KAUAN SITTEN.

VIHERPIPERRYS ON PAHIN MAHDOLLINEN KEHÄPÄÄTELMÄ.

Siispä kirjaan alle Wikipediasta kehäpäätelmän piirteet alle:

"Yksinkertaisimmillaan kehäpäätelmä kuuluu:

Koska asia on näin, asia on näin. Kehäpäätelmän yleinen kaava on seuraava:

A on B:n premissi
Todisteeksi B:lle esitetään A
Alkuehdoksi (premissiksi) A:lle esitetään B

Tavallisesti kehäpäätelmät piiloutuvat monimutkaisen esitystavan taakse eikä kehäpäätelmästä ole siksi helppoa antaa selkeää esimerkkiä. Kehäpäätelmässä voi olla myös useampia termejä kuin vain kaksi. Esimerkiksi seuraava päättely on kehämäistä:

Jos suurin osa ihmisistä pitää jotakin väitettä totena, niin se on tosi.

Koska suurin osa ihmisistä pitää edellistä väitettä totena, on sen oltava tosi.

Siis: Jos suurin osa ihmisistä pitää jotakin väitettä totena, niin se on tosi.

Kehäpäätelmä tunnetaan myös latinankielisillä nimillä petitio principii, circulus in probando ja circulus vitiosus."

Suurin osa suomalaisista (FAKE NEWS TIEDOTE) ja etenkin YLE:n toimittajat ovat sitä mieltä, että Suomen EU demuvetoiselle politiikalla tai ENEMMISTÖHALLITUKSELLE EI OLE VAIHTOEHTOA.

Jokainen järkevä ihminen kuitenkin takaraivossaan ymmärtää, mitkä on vaihtoehdot, kun jopa RUUNEPERI toteaa julkisesti eetteriin, että LUOTAMUS NYKYISEEN ENEMMISTÖHALLITUKSEEN ON MENNYT.

SUOMALINEN VOI MENETTÄÄ LUOTTAMUKSEN VAIN KERRAN!!!

KEHOTAN KAIKKIA HANKKIMAAN PIKA PUOLIIN TUMMAT PUVUT!!!!

alan kolmas miesRe: HAUTAJAISET TIEDOSSA!!!27.4.2021 23.52
Hyvä, että virallinen äänikin on palannut kommentoimaan.

Minua oli jo alkanut pelottaa, oliko virallisen äänen HAMMASKALUSTO alkanut oireilemaan. Se on varmin merkki, että asiat eivät ole enää hallinnassa.

Minulla ei ole tässä asiassa huolen häivää, koska minulla on varma hammashuolto ihan oman pojan käsissä.

SANNAN SÄÄTYTALON NEUVOTTELUT PÄÄTTYI JO PARI TUNTIA SITTEN.

NEUVOTELTAVAA EI SIIS ENÄÄ OLLUT, KOSKA TÄTÄ ENNENHÄN ON NEUVOTELTU YÖTÄ PÄIVÄÄ 7 PÄIVÄÄ PUTKEEN.

NYT LÄHDETTIIN VARMAAN VETÄMÄÄN HAPPEA JA MIETTIMÄÄN, MITEN HUOMENNA SUOMEN KANSALLE KERROTAAN, ETTÄ SANNA ON LÄHTENYT UNILUKKARIN LUO KYSYMÄÄN NEUVOA SIITÄ, VOIDAANKO TURVENUIJIEN SUUNNITTELEMÄ VAPPUMARSSI KIELTÄÄ TERRORISTISENA TEKONA TURVALLISUUSPOLIITTISISTA SYISTÄ JA MITEN SE KANSALLE KERROTAAN???

ottoRe: HAUTAJAISET TIEDOSSA!!!28.4.2021 6.21
Ehei. EI tästä hautajaiset tule. Ei sinne päinkään. Kepulaisten kesäteatterin kolmas näytös on alkamassa. Toisessa näytöksessä nostettiin tunnelmaa äänestämällä opposition kanssa tasajalkaa perustuslakivaliokunnassa. Kokoomuspa nakkasi pallon takaisin. Ähäkutti. Hyvin vaan media on tähän teatteriin istutettu. Ilmainen lippu, hyvä tarjoilu, pientä extraa tiskin alta... Kolmannessa näytöksessä ollaan sitten aivan hiuskarvan varassa. Valtaosa kansaa on aivan varma jotta nyt hallitus hajosi. Ei se vaan hajoa. Ei nimittäin ole yhdenkään yleisdemokraattisen puolueen etu lähteä kuntavaaleihin savuavan riihen raunioilta. Ei. Ratkaisu, jossa jokainen saa ainakin pikkuriikkisen sitä hyvää, on aina parempi. Jopa Hoskonen. Tiukallahan kepu on siinä "maakunnassa" demareiden kanssa jo ennestään. Kahdet rattaat, kahdet rattaat... Mutta missä Paavo luuraa? Kepun salainen ase, joka ek-vaaleihin aivan varta vasten ihan kaksi puoluetta perusti. Tietyllä tarkoituksella. Sai varmaan hyvät rahat. Eivät vaan riittäneet... Enpä pidä yllättävänä jotta hänkin tässä vielä nähdään. Ja sitten kaikki on taas hyvin. Ainakin näyttää hetken siltä.

ottoRe: HAUTAJAISET TIEDOSSA!!!28.4.2021 10.10
Öinen puhelu siis ratkaisi. Mutta mikä oli pihvi?

alan kolmas miesRe: HAUTAJAISET TIEDOSSA!!!28.4.2021 12.56
Kyllä tässä hautajaiset lopulta tulee.

OTTO on siinä oikeassa, että JOKU soitti yöllä RUUNEPERILLE, että alkaa tuo KEPUN KESÄTEATTERIN SEURAAVA NÄYTÖS.

Ennen kuntavaaleja nähdään vielä KEPUN KLIIMAKSI.

HARMAA MATTI ENTEILI SITÄ ILLALLA A-STUDIOSSA, kun totesi rauhallisin mielin, että EU:n 6.6 miljardin shekki EU:n korruptioherroille ja rouville on jo lähetty sähköisessä muodossa URSULALLE.

Tuskin tässä pihvistä on kysymys, mutta RUUNEPERI on luvannut järjestää perinteiset VAPPUBILEET, jossa tarjotaan RUUNEPERIN leipomia TIPPALEIPIÄ ja KOTISIMAA.

SE ON SELVÄ, ETTEI KUKAAN VIIDEN VASEMMISTOPUOLUEEN MINISTERI VOI KUNNON VAPPUBILEITÄ LAISTAA!!!

TÄYTYY AINA MUISTAA, ETTÄ RUUNEPERI NUKKUU DEMARIN KANSSA SAMASSA SÄNGYSSÄ JA JÄLKI KYLLÄ NÄKYY!!!!

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: HAUTAJAISET TIEDOSSA!!!28.4.2021 12.59
Vastuulliset hallituspuolueet hoitivat työnsä käsikirjoituksen mukaisesti. Seuraavaksi hoidetaan EU:n kautta tuleva elpymisraha hyviin tarkoituksiin niin, että Suomi lähtee taas nousuun. Kiitän keskustaa ja Annika Saarikkoa oman osuuden näyttävästä suorituksesta. Uskon, että Suomen kansa on nyt ymmärtänyt vahvan keskustan tarpeellisuuden tulevaisuudessakin.
Hyvä on nyt lähteä kunnallisvaalitaistoon Juankoskellakin.

alan kolmas miesRe: HAUTAJAISET TIEDOSSA!!!28.4.2021 14.12
RUUNEPERIN VENKOILU DEMARISÄNGYSSÄ TULI NYT TÄYSIN SELVÄKSI.

Tämän faktanhan minä olen jo kertonut moneen kertaan ja tästä oli kysymys, kun LUONNON KAUNIS KATRI heitettiin kylmästi perunapellon laitaan.

KATRIKIN on käyttänyt muistaakseni vain yhden puhevuoron eduskunnassa sen jälkeen, kun RUUNEPERI NOUSI LANTAKASAN KUNINGATTAREKSI.

RÖKÄLETAPPIO ON KEPULLE TULOSSA JA TÄLLE FAKTALLE EI ENÄÄ VOI MITÄÄN!!!

ottoRe: HAUTAJAISET TIEDOSSA!!!28.4.2021 14.13
Mitä se kepu muuten sai?

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: HAUTAJAISET TIEDOSSA!!!28.4.2021 22.32
Jotkut keskustaystäväni ovat loukkaantuneet minuun, koska paljastin juonen ja lopputuloksen etukäteen. Olen kuulemma vienyt uskottavuuden koko puolueeseen. Pyydän anteeksi. Ihmettelen, että minä, joka olin ajatuksen isä, en enää saa ajatella ääneen. En ole täysin varma, että käsikirjoitukseni on edes puolueen edun mukainen "pitkässä juoksussa". Tämä tarkoittaa kunnallisvaalien äänestyspäivään mennessä.

alan kolmas miesRe: HAUTAJAISET TIEDOSSA!!!29.4.2021 0.29
EILEN ENNUSTIN, ETTÄ UNILUKKARI PUUTTUU HALLITUKSEN KEHYSRAAMEIHIN.

JA NIIN KÄVI.

EN OLE VARMA MENIVÄTKÖ SANNA MARIN JA RUUNEPERI VALTINEUVOSTON AUTON PERÄKONTISSA TAPAAMAAN YÖLLÄ UNILUKKARIA, VAI KÄVIKÖ UNILUKKARI JONKUN TUNTEMATTOMAN MUSTAN AUTON PERÄKONTISSA TAPAAMASSA SANNAN JA RUUNEPERIN JOSSAIN SALAISESSA PAIKASSA.

Joka tapauksessa on selvää, että MAASSA ON NYT ERITTÄIN SYVÄ PERUSTUSLAILLINEN KRIISI.

UNILUKKARIN ROOTELIIN EI KUITENKAAN KUULU SISÄPOLITIIKKA, EIKÄ MYÖSKÄÄN EU-POLITTIIKKA. UNILUKKARI EI SIIS JOHDA SISÄPOLITIIKKAA!!!!

UNILUKKARI ONKIN MOLEMMILLA ALUEILLA NYT YLITTÄNYT PAHASTI PERUSTUSLAILLISET OIKEUTENSA.

UNILUKKARIN ja MINISTEREIDEN TOIMINNAN LAILLISUUSVALVONTA ON OIKEUSKANSLERILLA.

OIKEUSKANSLERI PÖYSTI on taas hirttänyt itsensä VTV:n pääjohtaja TYTTI YLI-VIIKARIN EDUSKUNNAN VAROJEN "VALVONTAAN" = VALVOMATTOMUUTEEN.

ONKOHAN TÄSSÄKIN ASIASSA OHJEET TULLEET BRYSSELISTÄ????

PÖYSTI on jo ARMAHTANUT TYÖPAIKKAKIUSAAJA HAAVISTONKIN.

JA PÖYSTI on kirjoittanut suurimman osan nyt jo toiseen kertaan kansalle syötettävänä olevasta PERSUSTUSLAIN VASTAISESTA HYVINVOINTIALUEIDEN SOTESTA.

NÄYTTÄÄ MELKO SELVÄLTÄ, että EU:n Perussopimuksen ja Suomen Perustuslain vastaisesta 6.6 miljardin EUR:n lahjoituksesta EU:n korruptioherroille ja rouville on myös tullut BRYSSELISTÄ määräys UNILUKKARIN kautta.

UNILUKKARI SIIS ARVOVALLALLAAN SIUNASI SEN, ETTÄ SUOMESSA HYVÄKSYTÄÄN LÄHES EUROOPAN ALHAISIN TYÖLLISYYSASTE JA LÄHES MAAILMAN KORKEIN VEROTUSASTE.

UNILUKKARIN MIELESTÄ SUOMALAISTEN VARAT OVAT PARHAITEN TALLESSA, KUN NE LAITETAAN PANKKITILILLE, JONKA KORKO ON MIINUSMERKKINEN.

ottoRe: HAUTAJAISET TIEDOSSA!!!29.4.2021 12.22
Bryssel (vuoteen 1991 Moskova) on siis puhunut. Eivät luottaneet kepuun vaan rohkaisua tarvittiin.

Siis se öinen puhelu ja siitä seuranneet öiset puhelut.

Olisihan sama lopputulos tullut ilmankin.

Ex-itäblokki ostettiin rahalla. Maksupuolella ollaan vaikka lähellä tuota blokkia oltiin mekin.

Mutta mitä se kepu sitten sai tällä? 70 miljoonaa saattohoitorahaa alalle, josta oli jo viime vuonna leikkaantunut pois neljännes.

Lopullinen saldo selviää 13.6.

SItä ennen nähdään vielä monta volttia eteen ja taakse, kierteillä ja ilman.

ottoRe: HAUTAJAISET TIEDOSSA!!!6.5.2021 8.22
Hautajaisia ei siis tullut. Ei vielä tällä kertaa.

Lähellä se kyllä oli. Oli lähellä totisesti.

Syksyyn tässä mennään. Letkuissa.

Pölyn laskeuduttua onkin hyvä vilkaista mitä se kepu tällä sai. Saiko muuta kuin pyytää ja olla ilman.

Kannatuskaan ei nousuun lähtenyt vaikka Patekin paluun teki.

Hauskasti sen tekikin, rannikon kautta koukaten...

Tuli silloin sanottua, jotta katsokaa miten pian 12 pinnaa paukahtaa. Väärässä olin vaikka harvoin olen.

Oikeassa olin kun sanoin jotta hautajaisia ei tule.

Syksyyn se menee jos silloinkaan. Kepu näet osaa vaaliensa jalkatyön.

Rollaattoreilla ja ilman.

ottoRe: HAUTAJAISET TIEDOSSA!!!13.5.2021 8.06
Hautajaiset ovat kyllä tulossa.

Ei suinkaan hallituksen vaan Suomen hautajaiset.

Päivämääräkin tarkentuu vielä. Ei tainnutkaan olla suomalaisuuden päivä kuten oli suunniteltu.

Pöydälle jäi.

Oli näet ajateltu jotta Snellmanin päivä 12.5. olisi sopiva hetki tälle. Sopiva hetki sulkea ympyrä.

Kansallisesta herätyksestä kansalliseen kuolonuneen.

Tämäkin tapahtuu vaikka kaikki eivät sitä huomaa. Vähän samanlaista kuin se rekkaralli kartonkitehtaalla joskus.

Onhan se korkea ikä tuo 103 vuotta ja risat.

Kestimme ryssän mutta emme bryssää.

Niinhän se usein käy jotta ulkoa tuleva on sisältä tulevaa helpompi torjuttava.

Hupaisaa tässä on havaita miten kovakalloisimpienkin "kallosten" silmät lopulta aukeavat.

Jopa Ilaskiven.

Mitä se vaan enää auttaa.

alan kolmas miesRe: HAUTAJAISET TIEDOSSA!!!14.5.2021 1.03
YLE:n uutisissa Salapoliisikirjailija Matti Rönkä tiedotti, että eduskunnassa PERSUJEN JUHO EEROLAN puheenjohtajuusvuorot laitettiin jäähylle, kun perustuslainvastaista EU:n koronapakettia yritetään väkisin syöttää Suomen kansalle.

Tällainen perustuslainkin sananvapauden kannalta täysin käsittämätön eduskunnan toiminta alkaa muistuttaa aikaa, jolloin VEIKKO VENNAMO kannettiin EDUSKUNNASTA ulos, jotta korruptoituneet poliitikot saattoivat jatkaa tietämättömän kansan harhauttamistaan.

Iltalehtikin raportoi, että Eduskunnassa oli jo jouduttu lukemaan jo Punahilkka satuja ja myös sellaistakin viestiä korviini on kantautunut, että jopa Raamatun lukemiseenkin on jouduttu turvautumaan, kun perustuslaissa turvattua sananvapauttakin peräti eduskunnassa on hallituspuolueiden voimin pyritty rajoittamaan.

Nyt olisi hyvä kutsua paikalle ne ulkomaiset "laatulehdet", jotka niin innokkaina kuvasivat JÄMERÄÄ KORONA SANNAA "laatulehtien" kansiin.

KORONA SANNA voisi nyt pitää kyseisten "laatulehtien" toimittajille yhteisen SATUILLAN keskustan RUUNEPERI SAARIKON kanssa.

SATUILLAN päätteeksi he voisivat todeta, että näin meillä Suomessa yksi teollisuuden ala toisensa jälkeen saatellaan haudan lepoon, koska Suomi tunnetaan siitä, että Suomi on maailman onnellisin maa, joka vielä haudan takaakin maksaa kaikki velat pois, jotta ikuinen uni saa jatkua rauhassa.

ottoRe: HAUTAJAISET TIEDOSSA!!!18.5.2021 10.00
Tänään ne sitten pidetään.

Erkin päivänä kuinkas muuten. Hautajaiset Suomenmaalle ja kansalle.

Kaksi vanhaa pieruparkaa voivat olla tyytyväisiä vaikkei osaksi neuvostoliittoa silloin päästykään. Onhan tämä lähellä sitä...

Hautajaiset tästä sittenkin tulivat.

Toimitus alkaa klo 14.00.

Otan osaa.

Sanna Saatanan palvelijaRe: HAUTAJAISET TIEDOSSA!!!19.5.2021 14.25
perkeleen kepu minkä teki!! eiköhän se kusi valu kepuloisen omaan housuun. Saarikko tuhosi kaiken.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: HAUTAJAISET TIEDOSSA!!!19.5.2021 16.13
Hoskonen ja Kettunen pettivät, ei Saarikko.

Sanna saamarin tunariRe: HAUTAJAISET TIEDOSSA!!!19.5.2021 18.01
Kettunen turpa kiinni!

Tunari sinäkin.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: