Keskustelu

alan kolmas miesPOTKUPALLOINTO MENI LIIALLISUUKSIIN30.6.2021 14.20
HUUHKAJIEN VAATIMATON POTKUPALLOESITYS SAI SUOMALAISET HURMOKSEEN ja POLIITIKOT SAIVAT PÄÄHÄNSÄ, ETTÄ SUOMI ON POTKIJOIDEN LUVATTU MAA.

EDUSKUNNSSA "MINÄ AJATTELISIN ANU" ilmoitti eilen jämäkästi, että VTV:n TYTTI YLI-VIIKARILLE annetaan kylmästi POTKUT, vaikka kukaan ei ole pystynyt osoittamaan, että valtion rahoja olisi hoidettu huonosti TYTIN JOHDOLLA.

TYTIN NS. "VIRKARIKOKSIA" EI OLE OIKEUDESSA TESTATTU.

EDUSKUNTA SÄÄTÄÄ LAKEJA, MUTTA EDUSKUNTA EI OLE TUOMIOISTUIN.

TYTIN EROTTAMISELLE TARVITAAN SIIS ENSIN LAKI, JONKA PERUSTEELLA TYTTIÄ VOIDAAN SYYTTÄÄ.

TYTIN ON MYÖS SAATAVA PERUSTUSLAISSA MAINITTU TASAPUOLINEN KOHTELU OIKEUDESSSA.

TYTIN ONKIN SYYTÄ HAKEA OIKEUTTA TUOMIOISTUIMISTA ENSIN SUOMESTA ja JOS OIKEUTTA EI LÖYDY SUOMESTA, NIIN SITTEN EIT:STA.

Kysymys ei ole minkäänlaisesta virkarikoksesta, jos TYTTI mielellään lukee runoutta.

Viimeisimpään valtiontalouden tarkastusraporttiin TYTTI oli myös siteerannut Veikko Huovisen HAVUKKA-AHON AJATTELIJAN AATOKSIA.

Minusta nämä aatokset ansaitsevat ilman muuta enemmän huomiota kuin TOVE JANSONIN MUUMITARINAT tai PAULA NOROSEN SUPERMARSUN SEIKKAILUT.

TYTILLÄHÄN on tiettävästi viisi lastakin, joten kyllä heidän ÄIDIN on hallittava iltasatujen luku tai muuten joku sosiaalitantta tai viherpipertäjä saattaa puuttua jo TYTIN perhe-elämäänkin.

Aamulla huomasin, että HESARI etusivullaan oli heittäytynyt jo KKO:si ja antoi tuomionsa pääkirjoitussivullaan:

"Kansliatoimikunnan päätös erottaa TYTTI on oikea."

Jotta Hesari saisi sanomansa mahdollisimman selväksi, niin Hesarin sisäsivuilla toimittaja Joona Aaltonen oli vielä haastatellut prof. Olli Mäenpäätä ja sen perusteella otsikoi haastattelun seuraavasti:

"Professori: Irtisanomiselle vakuuttavat perusteet".

Mäenpään haastattelusta ja muistakin yhteyksistä voidaan todeta, että nykyisessä EDUSKUNNASSA meno on ollut täysin perustuslain vastaista.

PUKIT OVAT NYT SELVÄSTI TYTIN KIMPUSSA!!!!

TYTILLE TULI NYT KUITENKIN MYÖS ERINOMAINEN TILAISUUS PUHKAISTA KORONA SANNAN HALLITUKSEN EDUSKUNTAAN SYNNYTTÄMÄ TULIPUNAINEN MÄTÄPAISE!!!

Minusta vaikuttaa siltä, että lähes kaikilla kansanedustajilla on ollut täysin sama käytäntö esim. FINNAIRIN pisteiden kohdalla kuin TYTILLÄ.

Kansanedustajien ja MEPPIEN kululaskut onkin myös tasapuolisuuden nimissä otettava tarkempaan syyniin.

Syynin suorittajaksi ei tietysti kelpaa Eduskunnan sisäinen tarkastus, vaan edellytetään riippumatonta tarkastuselintä.

Tällainen riippumaton elin ei voi myöskään olla joku iso kansainvälinen tilintarkastusyhteisö, koska sellaiset eivät ole riippumattomia poliittisesta päätöksenteosta.

SANNA MARININ RUOKAEDUN TUTKINTA JÄTETTIIN SILLEENSÄ, kun KORONA SANNA EI TIENNYT KENEN PIIKKIIN HÄNEN TALOUDESSAAN SYÖTIIN PORUKALLA "AAMUPUUROT ja MUUT MUROT".

PÄIVI NERGIN YLI 400 SOTE-MILJOONAN TUTKINTA on myös jäänyt ns. VAIHEESEEN.

alan kolmas miesRe: POTKUPALLOINTO MENI LIIALLISUUKSIIN1.7.2021 2.25
EDUSKUNNASSA POTKITTIIN TYTTI NIMISTÄ VIIDEN LAPSEN ÄITIÄ PÄÄHÄN, VAIKKA TYTILLÄ OLI KUULUSTELUTILAISUUDESSA TURVANAAN SATUKIRJA, KUN EDUSKUNNAN KANSLIATOIMIKUNTA OLI TODENNUT, ETTÄ TYTTI ON MENETTÄNYT TYÖSSÄÄN KANSLIATOIMIKUNNAN LUOTTAMUKSEN.

ILTALEHTI oli jo helmikuussa 2021 tehnyt kyselyn kansanedustajille. Kyselyssä selvisi, että kansanedustajilla oli miljoonia rahanarvoisia FINNAIR PLUS-pisteitä, jotka ovat kertyneet EDUSKUNNAN maksamista matkoista.

EDUSKUNNAN matkustussääntö edellyttää, että EDUSKUNNAN MAKSAMASTA MATKASTA kertyvät bonus-pisteet ja muut etuudet käytetään EDUSKUNNAN HYVÄKSI.

EDUSKUNNAN HALLINTOJOHTAJA PERTTI RAUTIO on todennut, että mikäli pisteitä käytetään tietoisesti säännön vastaisesti, niin menettely voidaan katsoa petokseksi.

RAUTIO on nyt TYTILLE ANNETUN TUOMION JÄLKEEN todennut, että näitä FINNAIR PLUS-pisteitä on alettava tarkemmin selvittämään.

RAUTIO näyttää nyt heräävän tässä selvästi rakenteellisen korruption ytimeen kuuluvassa asiassa ns. jälkijunassa.

Kansanedustajia äänestäneet veromaksajat odottavatkin nyt RAUTIOLTA läpinäkyvää selvitystä kaikkien nykyisten kansanedustajien FINNAIR PLUS-pisteiden käytöstä.

VEROTTAJA on jo todennut, ETTÄ KORONA SANNAN VEROTUKSEEN ON PUUTUTTAVA, VAIKKA KORONA SANNA on luvannut maksaa takaisin valtiolle laittomasti perimänsä koko perheensä RUOKAEDUN.

TIETYSTI myös kansanedustajien FINNAIR PLUS-pisteet kaipaavat nyt myös VEROTTAJAN SELVITYKSIÄ.

On muistettava, että VEROVELAT VANHENEVAT 5 vuodessa, niin tästähän seuraa, että kaikkien viiden viimeisimmän vuoden aikana kansanedustajina olleiden henkilöiden kohdalla FINNAIR PLUS-selvitykset joudutaan tekemään vastaavalla pieteetillä, jota kansliatoimikunta on nyt soveltanut TYTIN TAPAUKSESSA näköjään ainakin osittain jälkijättöisesti.

PÄÄHÄN POTKITUN TYTIN TAPAUKSESSA tulee herkästi mieleen tietysti Ranska ja siellä Ranskan entisen kuninkaan LUDVIG XVI:n puoliso ja kuningatar Marie-Antoinette Josèphe Johana de Habsbourg-Lorraine. Marie-Antoinette oli Ludvig XVII :n äiti.

Marie-Antoinette oli alkuaan Unkarin ja Böömin Prinsessa, mutta hänestä tuli Ranskan vallankumouksen aikana vihattu henkilö politiikkansa, käytöksensä ja myös syntyperänsä vuoksi ja Marie-Antoinettea alettiin syyttää kaikenlaisesta vehkeilystä aristokraatteja vastaan.

Asiassa ei auttanut, vaikka Marie-Antoinette rakennutti Versaillesin puistoon maalaistyylisen idyllisen kylänkin, joka siihen aikaan oli Ranskassa aristokraattien tyypillistä toimintaa.

Lokakuun 3. päivänä 1793 yleinen syyttäjä Antoine Quentin Fouquier-Tinville haastoi Marie-Antoinetten vallankumoustribunaalin eteen.

Jos Marie-Antoinetten puolison Ludvig XVI:n oikeudenkäynnissä oli noudatettu kohtuullisesti oikeudenkäynnin muodollisuuksia, ne kaikki unohdettiin kuningattaren oikeudenkäynnissä.

Kuningatar Marie-Antoinette tuomittiin kuolemaan syytettynä maanpetoksesta 16. lokakuuta 1793 noin kello neljältä aamulla.

Samana päivänä Marie Antoinette kuljetettiin teloituspaikalle kärryillä, kädet selän taakse sidottuina. Hän käyttäytyi arvokkaasti ja osoitti kansanjoukoille rohkeutensa viime hetkeen saakka.

Hän myös kieltäytyi ripittäytymästä hänelle määrätylle perustuslailliselle papille.

Viimeiset sanansa kuningatar lausui mestaajalleen astuttuaan tämän varpaille giljotiinilavalle noustessa: "Anteeksi, monsieur, se ei ollut tarkoitukseni."

Hieman yli puolenpäivän Marie-Antoinette teloitettiin giljotiinilla ja giljotiinin ympärille kerääntynyt kansanjoukko huusi riemuissaan:

"NYT SE ON TEHTY, MAANPETTURISTA PÄÄSTIIN EROON!!!"

AINAKIN KAKSI SEURAAVAA YHTEISTÄ PIIRRETTÄ ON TYTIN JA MARIE-ANTOINETTEN TAPAUKSISSA:

□ Molemmat ovat kohtalaisen hyvännäköisiä NUOREHKOJA NAISIA (Marie-Antoinette 38 v, Tytti 45 v)

□ Molemmat ovat useiden lasten ÄITEJÄ (Marie-Antoinette 4 lasta, Tytti 5 lasta)

□ Molemmat puhuvat ilmeisesti sujuvasti RANKAA ja monia muita vieraita kieliä

On selvää, että tällainen ihminen ottaa päähän ns. suomalaista "TOLKUN IHMISTÄ" ja on siten vaaraksi suomalaiselle demokratialle.

eeroRe: POTKUPALLOINTO MENI LIIALLISUUKSIIN1.7.2021 8.02
Eihänse ihan noin ole AKM

Minä en juurikaan kommentoi poliittisia asioita ja politiikassa esiinyvää kieroilua ja sitäkautta veronmaksajien rahojen väärinkäyttöä.

Mut tamä koomikkoviikarin selittelyt ylitti minunkin sietokyvyn.

Mikä opintomatka butaniin, missä on tämä maa, mitä siellä opittiin valtiontalouden tarkastamisesta ???

Ja ne sadat muut matkat ympäri maailmaa, Alan kolmannenkin eläkkeestä pidätetyillä euroilla.

Ja minun pienestä eläkkeestä.

Ei voi olla hyväksyttää. EI EI ja EI

Tänäpäivänä puhutaan paljon työhyvinvoinnista.

VTV:n henkilöstö on jo pidemmän aikaa julkituonut ko. työyhteisön henkisesstä pahoinvoinnista pääjohtajan käytöksestä aiheutuvana.

Joten AKM

En ymmärrä sinun suhtautumistasi asiaan ja puolusteluun viikaria kohtaan.

Anu Vehviläisen tomera ote ko. asiaan on täysin oikein ja kengänkuva viikarin perseelle oli ainut oikea päätös epsodille.

alan kolmas miesRe: POTKUPALLOINTO MENI LIIALLISUUKSIIN1.7.2021 15.07
HYVÄ sielunveli EERO. Asia ei tietenkään ihan noin ole.

Asia on kuitenkin niin, että TYTTI on joutunut potkinnan kohteeksi, mutta samaan aikaan muut ja jopa vielä suuremmat SYNTISET on jätetty vielä törkeämmistä tempuista potkimatta.

TYTIN, MARIE-ANTOINETTEN ja JESUKSEN tapauksissa on paljon samoja piirteitä, joita minä taas en voi hyväksyä.

Kaikkein pahin on massahysteria, jonka varjolla nykymaailmassa tehdään paljon vahinkoa yksittäisille ihmisille ja sitten jopa isommille kansaryhmille LYÖMÄLLÄ IHMISIIN TIETTY LEIMA.

EERO:

Missä oli TOMERA ANU, silloin kun kalliiksi käyneet RIKKIDIREKTIIVIT iskettiin sukkana suomalaisten niskaan.

Missä oli TOMERA ANU silloin, kun SAVONLINASSA LAITAATSILLAN REMORTIN YHTEYDESSÄ RATAKISKOT HUUTOKOSKELLE PANTIIN RULLALLE.

TOMERAN ANU TOIMET LIIKENNEMINISTERINÄ EIVÄT KESTÄ PÄIVÄNVALOA EDES EERON ALALLA!!!

MISSÄ OLI TOMERA ANU SILLOIN, KUN KEPULOISET PÄÄTTIVÄT LAKKAUTTAA SAVONLINNAN OPETTAJAKOULUTUSKESKUKSEN, JOSSA TOMERA ANU HARJOITTI OPINTOJAAN?

MISSÄ ISTUUKAAN NYT TOMERA ANU, KUN SAVONLINNAN KESKUSSAIRAALAAKIN OLLAAN AJAMASSA ALAS TAI OLLAAN SIIRTÄMÄSSÄ KUOPIOON TAI MIKKELIIN?

OLEN ITSE SAANUT ERINOMAISTA HOITOA KYSEISESSÄ SAIRAALASSA JA NIIN ON KYMMENET SUKULAISENI.

LÄHEISIÄ SUKULAISIA ON OLLUT SAIRAALASSA TÖISSÄ JNE.
SUKUHAUTAKIN ON SAVONLINNASSA.

MISSÄ OLI TOMERA ANU JA KOKO KEPULOISTEN PORUKKA, KUN SAVONLINNAN HISTORIALLINEN JA KAUNIS KULTTUURIKAUPUNKI HÄVISI EUROOPAN KULTTUUTIKAUPUNGIN TITTELIN OULULLE.

OULU ON MINULLE TUTTU JA RAKASKIN KAUPUNKI, KOSKA KÄVINHÄN SIELLÄ INTIN POHM TR:SSÄ KESKELLÄ KAUPUNKIA.

OLIN SILLOIN YLPEÄ OULUSTA JA SEN PERINTEESTÄ - OLEN EDELLEENKIN, MUTTA TYPPI OY:N HAJU EI EDUSTANUT KULTTUURIA SILLOIN EIKÄ MUUTU KULTTUURIKSI NYTKÄÄN MILLÄÄN TAVALLA, VAIKKA OULU ON NYKYÄÄN YKSI SUOMEN INNOKKAIMMISTA JÄÄKIEKKOKAUPUNGEISTA.

Kun TYTILLE on annettu ns. KENKÄÄ, niin tästä pitäisi seurata, että isolle joukolle TYTIN TEURASTAJISTA PITÄISI MYÖS ANTAA KENKÄÄ!!!!

KUN TÄMÄ TAPAHTUU, NIIN SILLOIN VOI HYVÄKSYÄ TYTIN KOHTALON.

VALTA ON SIINÄ MIELESSÄ VAARALLISTA, ETTÄ SIIHEN LIITTYY MYÖS VASTUU. KAIKKI EIVÄT TÄTÄ ASIAA AINA YMMÄRRÄ!!!

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: POTKUPALLOINTO MENI LIIALLISUUKSIIN1.7.2021 16.25
Akm puhuu vertauksilla. Tällaista on vaikea ymmärtää.
On sanottava suoraan, että rötösherrat kiikkiin ja samoin - rouvat. Tämä on esivallan tehtävä.

alan kolmas miesRe: POTKUPALLOINTO MENI LIIALLISUUKSIIN1.7.2021 17.21
Virallinen ääni vierastaa vertauksilla puhumista.

Vertauksilla puhuminen oli keino, jota myös JEESUS KÄYTTI, mutta HÄNETKIN RISTIIN NAULITTIIN ja FARISEALAISET PESIVÄT KÄTENSÄ.

Tätä KÄSIEN PESUA HARRASTAA NYT VALITETTAVASTI MYÖS KESKUSTAN VIRALLINEN ÄÄNI.

Vaikka virallinen ääni ei tunnu ymmärtävän vertauksia, niin kuitenkin virallinen äänikin on kanssani samaa mieltä siitä, että RÖTÖSHERRAT JA ROUVAT ON SEKÄ SETELISELKÄRANKAISET PÄÄTTÄÄJÄT ON KAIKKI LAITETTAVA VASTUUSEEN SANOISTAAN JA ETENKIN TEOISTAAN!!!

SEURAAVISSA EDUSKUNTAVAALEISSA ALKAA TODELLINEN VALCOPESU!!!!

alan kolmas miesRe: POTKUPALLOINTO MENI LIIALLISUUKSIIN1.7.2021 23.16
ILTALEHDEN toimittaja JUHA RISTAMÄKI on otsikoinut tämän päivän numerossaan TYTIN TAPAUKSEN seuraavasti:

" VTV:n ongelmat paljastuivat median ansiosta"

Se on totta, mutta lukiessani RISTAMÄEN kolumnin minut yllätti se, että en olekaan ollut ainoa, joka on kiinnittänyt HUOMIOTA "POTKUPALLOKISOISSA" TYTILLE ANNETTUUN PUNAISEEN KORTTIIN.

Harvoin, tuskin koskaan, olen ollut samaa mieltä DEMUJEN kanssa, mutta nyt huomaan, että TYTIN TAPAUKSESSA DEMUJEN KIMMO KILJUNEN "ON SOUTANUT KESKUSTELUSSA TOISEEN SUUNTAAN".

Kiljunen oli todennut, että "yksilön oikeusturva on vakavasti haasteellinen tässä tilanteessa".

Heti kohta RISTAMÄKI löi keskusteluun lisää löylyä ja luettelee kuin liukuhihnalta ne rikokset, joista TYTTIÄ syytetään tai tutkitaan.

RISTAMÄEN on syytä tutustua ennen julkisten lausuntojensa antamista myös Suomen vahvistamiin ihmisoikeussopimusten säännöksiin.

AKM:n käsityksen mukaan todistustaakka TYTIN epäilyissä rikoksissa on kantajan eli pääsääntöisesti SYYTTÄJÄN vastuulla.

Ihmisoikeussopimuksissa on vahvistettu kuitenkin syyttömyysolettama (EIS 6 art.2k. ja KP-sopimuksen 14 art. 2. k.), mikä vielä korostaa todistustaakan asettamista SYYTTÄJÄLLE.

Syyttömyysolettama edellyttää, että rikosasia käsitellään puolueettomassa tuomioistuimessa, joka pyrkii aineelliseen totuuteen, epäselvissä näyttökysymyksissä noudatetaan in dubio pro reo-periaatetta ja syytetyllä on oikeus esittää vastanäyttöä tai pysyä passiivisena.

Tuomioistuin voi kumota syyttömyysolettaman vain, kun syyttäjä on esittänyt väittämistaakkansa alaisista oikeustosiseikoista niin vakuuttavan näytön, että niitä voidaan pitää ilman järkevää epäilyä tosina.

TYTIN RIKOLLISEKSI VÄITETYSTÄ TOIMINNASTA EI OLE TOISTAISEKSI MITÄÄN AUKOTONTA NÄYTTÖÄ.

ASIASSA EI RIITÄ SE, ETTÄ YLEINEN MIELIPIDE ON TAVALLA TAI TOISELLA KÄÄNNETTY TYTTIÄ VASTAAN.

NÄYTTÄÄ SILTÄ, ETTÄ ILTALEHTI ON NÄHTÄVÄSTI HALUNNUT PALJASTAA VTV:n TOIMINNAN MÄDÄNNÄISYYDEN, MUTTA MINUSTA VALITTU KEINO ON AINAKIN OSITTAIN VÄÄRÄ.

AIKOINAAN KEPUN RAVIMIES TIMO KALLI PALASTI KEPULOISTEN KETKUTTELUT VAALIRAHOITUKSEN KOHDALLA, mikä päättyi sitten useiden henkilöiden rikosoikeudelliseen vastuuseen.

FINNAIR PLUS-pisteissä ymmärtääkseni kaikki kansanedustajat voivat hyvinkin runsaiden matkustelujensa johdosta olla henkilöitä, jotka ovat saaneet miljoonien arvosta PLUS-pisteitä, joiden käyttö on saattanut olla täysin identtinen VTV:n TYTIN kanssa.

Toivottavasti tässäkin jupakassa liputetaan vielä iso joukko kansanedustajia ja valtion virkamiehiä ulos pelikentiltä.

Korostan vielä sitä, että VTV:n toiminnassa asian keskiössä ei ole FINNAIR PLUS-pisteet, KÄMPIN tarjoilulaskut tai KILJUSEN mainitsemat kampaamolaskut vaan se, miten valtionvaroja käytetään ja tässä katsannossa on katsottava ns. ISOA KUVAA eli mm. TERRA SIPILÄN kehittämiä TERRAFAMEN, VAKE OY:n virityksiä, ilmastorahastoja ja muita HASARDI HOMMIA jne.

Sitä paitsi kyllä minusta on parempi, jos esim. Suomesta ulkomaille lähdetään edustamaan, että naisetkin ovat siististi pukeutuneita (ei tatuoituja) ja hiukset on mielellään kauniisti aseteltuina.

Meitä voitaisiin pitää metsäläisinä, jos joku valtion naispuolinen viranomainen tai poliitikko lähtee ulkomaan matkalle papiljotit päässään.

Se oli meilläkin ennen vanhaan saunan jälkeen ns. MAAN TAPA, kun ÄITI MUORI katsoi mustavalkoista telkkaria ja samalla kutoi lapsilleen villapaitoja ja sukkia.

alan kolmas miesRe: POTKUPALLOINTO MENI LIIALLISUUKSIIN2.7.2021 14.29
Nyt ILTALEHDEN sensaatiotoimittaja MARKO OSKARI LEHTONEN alkoi ihmetellä kuin LEHMÄ UUTTA SANKKOA, mikä oli TYTIN VIESTI hänen kainalossaan olleessa kansiossa, jonka kanteen oli painettu isolla tulipunaisella maalattu tyylitelty A-kirjain.

VERKKOUUTISISTA LEHTONEN oli saanut vinkkiä, että TYTIN järjestämässä ELOKAPINAN tapaisessa manifestissa TYTTI viittasi amerikkalaisen Nathaniel Hawthornen The Scarlet Letter romaaniin ja siinä erityisesti Hester Prynne nimiseen naiseen, joka puritaanisessa yhteisössä oli synnyttänyt aviottoman lapsen.

MERKKIKIELISSÄ vielä harjoittelijan asteella oleva LEHTONEN tarkisti TYTIN viestin merkityksen vielä Itä-Suomen yliopiston amerikkalaisen kirjallisuuden dosentilta ja lehtorilta Sirpa Saleniukselta.

Salenius vahvisti, että LEHTONEN on oikeilla jäljillä kirjan osalta.

Sitä SALENIUS ei kuitenkaan voinut LEHTOSELLE vahvistaa, että kysymys oli TYTIN tapauksessa aviottomasta lapsesta tai siitä, että TYTTI on mediassa ja ANU VEHVILÄISEN TOIMESTA myös EDUSKUNNASSA MESTATTU ELÄVÄLTÄ.

MERKKIKIELI on siitä ihmeellistä, että parhaillaan YLE:ssä on ollut asiaa käsittelevän ohjelmasarja menossa, jossa toimittaja ELLA KANNINEN on minusta miellyttävällä tavalla ohjannut suomalaisia MERKKIEN SALOIHIN.

MINULLE oli yllätys, että meillä pannaan julistettu NATSIEN HAKARISTIN taustalla näyttää olevankin ikivanha kreikkalainen viittaus ONNEEN.

Tästä voidaan päätellä, että TYTTI on saattanut A-kirjaimella viestittää jostain suuremmasta asiasta, joka hänelle on virkansa puolesta tullut tietoon hänen tarkistaessaan valtion raha-asioista.

TYTTIHÄN on jo vuosikausia päässyt syynäämään valtionvarojen käyttöä, jota nykyään on määrärahojen kohdalla vuoden 2021 budjetissa jo 64.2 miljardia EUR:a.

Kyllähän tuosta summasta muutama miljardi voidaan hyvin johonkin poliittisesti hyväksi havaittuun "projektiin" ohjata, eikä tavallinen "TOLKUN IHMINEN" havaitse asiassa mitään epätavallista.

Kuitenkin tällaisella "myymälävarkaudella" voidaan ohjata laittomasti valtion varoja lähes tulkoon mihin tahansa enemmistöhallituksen hyväksi katsomiinsa hankkeisiin.

Juuri eilenhän media meille raportoi, että UNILUKKARI lakkautti 1.5 vuodeksi koko Suomen sotejärjestelmän, mutta tänään EDUSKUNNAN MINÄ AJATTELISIN ANU totesi, että ei hätää muutetaan vain UNILUKKARIN HYVÄKSYMÄSSÄ LAISSA 3 § vain 2 §:ksi seuraavasti:

"Voimaanpanolain 69 §:ssä on virheellisesti viitattu kyseisen lain 3 §:ään kun tarkoitus on ollut viitata 2 §:ään. Puhemies esittää, että sosiaali- ja terveysministeriö ryhtyy Suomen säädöskokoelmasta annetun lain 17 a §:ssä tarkoitettuun oikaisumenettelyyn virheen korjaamiseksi, tiedotteessa todetaan."

Minä luulen, että TYTIN A-KANSIO on saattanut hyvinkin manifestoida tästäkin asiasta, jota on laittomasti rakennettu kuin IISAKKIN KIRKKOA ainakin 15 vuotta ja tulos on juuri se, miltä näyttää eli täydellinen kansallinen sosioekonominen katastrofi.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: POTKUPALLOINTO MENI LIIALLISUUKSIIN2.7.2021 17.25
Jos Tytti olisi tehnyt edes nimeksi oikeita töitä tarkastajana, hän voisi vihjaista ja vuotaa löydöksistään, mutta ei tällaisesta ole pelkoa. Syyttäköön nyt itseään.

alan kolmas miesRe: POTKUPALLOINTO MENI LIIALLISUUKSIIN2.7.2021 19.13
NÄYTTÄÄ VAHVASTI KYLLÄ SILTÄ, ETTÄ TYTILLE OLI LAITETTU LÄNGET KAULAAN.

VIRALLINEN ÄÄNIKIN TIETÄÄ SEN, ETTÄ SEN LAULUJA LAULAT, KENEN LEIPÄÄ SYÖT!!!!

TYTIN JULKINEN TEURASTUS EI SANOTTAVASTI POIKKEA MARIE-ANTOINETTEN MESTAUKSESTA.

Kohta varmaan aloitetaan PÄIVI RÄSÄSEN POLTTO ROVIOLLA.

Vasta 15 amerikkalaista oikeustieteilijää on ottanut kantaa PÄIVIN AJOJAHTIIN.

KIINASSA UIGUURITKIN on pantu ahtaalle, kun kommunistinen ilosanoma ei tunnut viehättävän köyhää kansaa ja ikiaikaisia perinteitä.

alan kolmas miesRe: POTKUPALLOINTO MENI LIIALLISUUKSIIN3.7.2021 19.28
MITÄ TEHTÄVIÄ TARKASTUSVIRASTO SUORITTAA???

TYTTI YLI-VIIKARIN LAATIMA RAPORTTI VALTION VUODEN 2020 TILINPIDOSTA JA MYÖS AIKAISEMMILTA VUOSILTA KANNATTAA LUKEA LÄPI KANNESTA KANTEEN LIITTEINEEN ENNEN KUIN LÄHDETÄÄN ANTAMAAN NS. ?KOKONAISARVIOTA? TYTIN TYÖSTÄ, JONKA KEPULOISTEN ?MINÄ AJATTELISIN ANU? ON TYTISTÄ EDUSKUNNSSA ANTANUT VIHREIDEN OUTI ALANKO-KAHILUOMAN ANTAMAN LAUSUNNON PERUSTEELLA.

MINÄ JOUDUN ANTAMAAN KORKEAT PISTEET TYTIN TOIMINNASTA MERKITYKSELLISESSÄ TEHTÄVÄSSÄ, JOSSA TYTTI NÄYTTÄÄ NOUDATTANEEN HÄNELLE LAISSA MÄÄRÄTTYJÄ TEHTÄVIÄÄN.

ERI ASIA ON TIETYSTI SE, ONKO TULIPALO SAMMUTETTU OIKEIN TAI VÄÄRIN!!!

ALLA LAINAUKSIA VUODEN 2020 TILINPÄÄTÖKSEN OSALTA:

KANSAINVÄLINEN TILINTARKASTUSVERKOSTO JA TEHTÄVÄT

"Tarkastusvirasto toimii vuoden 2021 kesään saakka hallintoneuvoston jäsenenä Euroopan ylimpien tarkastusviranomaisten yhteistyöjärjestössä EUROSAIssa.

Lisäksi tarkastusvirasto on vuodesta 2020 lähtien toiminut puheenjohtajana INTOSAIn ympäristötarkastuksen työryhmässä. Vuonna 2020 tarkastusviraston asiantuntijoita osallistui INTOSAIn julkisen velan tarkastuksen, Big Datan, IT-tarkastuksen, rahoitusmarkkinoiden valvonnan ja sääntelyn, julkisen vallan arvioinnin ja kansallisten indikaattoreiden työryhmiin.

Lisäksi tarkastusvirasto osallistui EUROSAIn ympäristötarkastuksen, tarkastuksen ja etiikan, IT-tarkastuksen sekä kuntatalouden ja julkisen sektorin tarkastuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden työryhmiin. Tämän lisäksi tarkastusvirasto johti puhetta finanssipolitiikan tarkastuksen EU-verkostossa ja osallistui aktiivisesti EU-yhteistyöhön arvonlisäverotyöryhmässä, pankkiunionityöryhmässä ja Eurooppa 2020 -strategian tarkastuksen verkostossa.

Tarkastusvirasto osallistui vuoden aikana kolmeen rinnakkaistarkastukseen. Lisäksi tarkastusvirasto osallistui pohjoismaiseen yhteistyöhön sekä toimi ennakointi- ja data-analytiikkaverkostoissa. Tarkastusviraston perustehtäviin kuuluu lakisääteinen kansainvälinen tarkastus- ja valvontayhteistyö Euroopan unionin taloudenhoidon ulkoisessa tarkastuksessa sekä riippumattoman finanssipolitiikan valvonnassa.

Tarkastusvirasto toimii Euroopan tilintarkastustuomioistuimen kansallisena yhteistyöviranomaisena.

Tarkastusvirasto toimii ulkoisena tilintarkastajana Itämeren suojelukomissio HELCOMissa. Lisäksi se toimii ulkoisena tilintarkastajana Euroopan eteläisessä observatoriossa ESOssa vuoteen 2022 saakka ja Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksessa CERNissa vuoteen 2022 asti.

Tarkastusviraston pääjohtaja toimii myös OECD:n Audit Commiteen jäsenenä vuosina 2019?2021."

TARKASTUSVIRASTON RAPORTIT EDUSKUNNALLE

"Valtiontalouden tarkastusvirasto raportoi toiminnastaan säännöllisesti eduskunnalle. Tarkastusvirasto esitti syyskuussa 2020 antamassaan vuosikertomuksessa keskeiset havaintonsa valtion taloudenhoidon laillisuudesta, tarkoituksenmukaisuudesta ja talousarvion noudattamisesta.

Vuosikertomus sisälsi havaintoja useista tarkastuksista, jotka oli koottu neljään teemaan: julkisen talouden ennusteet ja finanssipolitiikka, valtion taloudenhoito, työllisyyden hoito sekä valtion omaisuuden elinkaaritarkastelu.

Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus valtion vuoden 2019 tilinpäätöksen ja hallituksen vuosikertomuksen tarkastuksesta annettiin kesäkuussa 2020.

Joulukuussa 2020 julkaistiin finanssipolitiikan valvonnan raportti, joka sisältää arvion julkisen talouden tavoitteenasettelusta sekä finanssipolitiikan EU-sääntöjen ja kansallisen finanssipoliittisen lainsäädännön noudattamisesta.

Finanssipolitiikan valvonnan arviossa keväällä 2020 tarkastusvirasto tarkasteli koronapandemiasta johtuvaa tilannetta, jossa EU:n finanssipoliittisten sääntöjen noudattamisesta voitiin poiketa ja kotimaiset finanssipolitiikan ohjausvälineet oli siirretty osittain lepotilaan.

Arvion mukaan finanssipolitiikan vakiintuneista suunnittelukäytännöistä poikkeaminen on perusteltua kriisin vuoksi, mutta valtioneuvoston tulee pyrkiä palaamaan normaaliin julkisen talouden suunnitteluun mahdollisimman pian.

Valtiontalouden tarkastusvirasto valvoi vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa vaalirahoituksen ja vaalikampanjan kulujen ilmoitusvelvollisuuden noudattamista laissa säädetyllä tavalla.

Vaalikohtainen kertomus vaalirahoituksen valvonnasta vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa annettiin tammikuussa 2020. Kaikki vuoden 2019 europarlamenttivaalien ehdokkaat tekivät vaalirahoituksestaan ja vaalikampanjakuluistaan vaalirahoituslaissa säädetyt ilmoitukset.

Tarkastusvirastossa on arvioitu viraston sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilaa. Arvioinnissa on käytetty sisäisen valvonnan arviointikehikkoa, joka sisältää arviot vastuualueittain sekä tarkastusvirastoa koskevan yhteenvedon. Itsearviointi on toteutettu valtiovarain controllerin suositteleman COSO 13 -arviointikehikon perusteella. Arvioinnissa on hyödynnetty myös edellisvuosien yhteenvetoja.

Lausumassa on otettu huomioon sisäisen tarkastuksen havainnot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilasta.

Vuoden aikana on vahvistettu henkilöstön sitoutumista yhdessä tekemiseen yhtenäistämällä prosesseja ja toimintatapoja sekä järjestämällä yhteisiä tilaisuuksia. Projektimalli ja sisäiset työmarkkinat otettiin käyttöön vuoden aikana.

Tilintarkastuksen toteuttamismalli uudistettiin. Tarkastus- ja valvontatoiminnan sekä viraston muun toiminnan ohjeiden päivitykset viimeisteltiin. Vuoden aikana käynnistyi finanssipolitiikan valvontatoiminnan vertaisarviointi ja päätettiin aloittaa suunnittelu- ja tarkastustoiminnan vertaisarvioinnin valmistelu.

Tarkastusviraston asianhallintajärjestelmä uusittiin. Lisäksi luotiin tarkastusviraston tiedonhallintamalli, jonka avulla kuvataan tiedonhallinnan näkökulmasta tietojen eheys, käytettävyys, jäljitettävyys ja suojaus.

Eduskunnan oikeusasiamies antoi Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajalle ja johtajalle huomautuksen vastaisen varalle (päätös 2.12.2020). Asia koski virkasuhteen päättämissopimusta vuodelta 2016.

Tarkastusviraston johto toteaa tehdyn arviointityön pohjalta, että sisäinen valvonta ja riskienhallinta täyttävät niille säädetyt vaatimukset.
Arviointiyhteenvedossa eivät nousseet esiin matkustamiseen liittyvät havainnot.

Julkisuudessa esillä olleiden matkustamiseen liittyvien asioiden johdosta eduskunnan tarkastusvaliokunta päätti 4.2.2021, että se ryhtyy selvittämään tarkastusviraston sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa tarkastusviraston taloudenhoidossa.

Tarkastusvirasto ottaa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan kehittämisessä huomioon ne havainnot, joita tarkastusvaliokunta mahdollisesti esittää. Tarvittaessa tarkastusvirasto muuttaa tai täydentää ohjeistustaan ja käytäntöjään."

FINANSSIPOLITIIKAN VALVONTA

"Koronapandemia vaikutti voimakkaasti finanssipolitiikan säännölliseen valvontaan. Kriisin takia kansalliset ja EU-sääntelyn mukaiset finanssipoliittiset tavoitteet eivät olleet voimassa, minkä takia arvioinnissa ei käsitelty finanssipoliittisten sääntöjen noudattamista.
Keväällä tarkastusvirasto arvioi poikkeusoloissa laaditun julkisen talouden suunnitelman yhteensopivuutta finanssipoliittisen lainsäädännön kanssa.

Hallituksen finanssipoliittisiin toimiin koronakriisin vaikutusten pienentämiseksi kiinnitettiin erityistä huomiota.

Tarkastusvirasto arvioi säännöllisesti myös talouspolitiikan pohjana käytettyjen makrotalouden ja julkisen talouden ennusteiden realistisuutta.

Lisäksi tarkastusvirasto teki arvion valtiontalouden kehysten voimassaoloon tehdyistä poikkeuksista.
Finanssipolitiikan valvonta julkaisi koronakriisiin liittyvistä aiheista kiinnostusta herättäneen ajankohtaisblogien sarjan.

Tarkastusvirasto antoi lausunnon eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle julkisen talouden suunnitelman käsittelyn yhteydessä keväällä 2020.
Joulukuussa 2020 tarkastusvirasto antoi eduskunnalle finanssipolitiikan valvonnan erilliskertomuksen.

Siinä arvioitiin laajemmin jo kevään raporttiin sisältyneitä teemoja sekä käsiteltiin muun muassa työllisyystoimien etenemistä, velkakestävyyden näkymiä ja hallituksen kestävyystiekarttaa. Kertomus saavutti suuren medianäkyvyyden.

Tarkastusvirasto antoi kertomukseen perustuvan lausunnon eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle vuoden 2021 talousarvion yhteydessä ja julkisti lausunnon. "

YHTEENVETO HAVAITUISTA VÄÄRINKÄYTÖKSISTÄ

"Ei havaittuja väärinkäytöksiä."

AKM:N LAUSUNTO:

TYTTI NÄYTTÄÄ UUDISTANEEN MERKITTÄVÄSTI VALTION TILINTARKASTUSTOIMINTAA SINÄ AIKANA, KUN HÄN ON TOIMINUT VTV:N PÄÄJOHTAJAN NYKYISEN OIKEUSKANSLERI TUOMAS PÖYSTIN JÄLKEEN.

TYTIN LAUSUNTO VUODEN 2017 VALTION TILINPÄÄTÖSTEN OSALTA ALLA (TYTIN TOINEN VUOSI PÄÄJOHTAJANA):

"Politiikantekoon osallistuvien toimijoiden ja päätösten valmistelusta ja toteuttamisesta vastaavien virkamiesten keskinäinen luottamus rakentuu keskustellen, ja se vaatii aikaa ja tilaa.
Murrosvaiheessa luottamusta tukee parempi ymmärrys toisen periaatteista ja tavoitteista sekä häneen vaikuttavista yhteiskunnan odotuksista.

Tavoitteena tulee olla, että puolin ja toisin kumppanille tarjotaan sitä, mikä auttaa hänen työtään.

Virkamiesten tulee valmistelutyössään huomioida, että nykypolitiikassa äänestäjät odottavat nopeita toteutuksia.

Samoin poliitikkojen on annettava osassa asioita virkamiehille tilaa vaiheittain tapahtuvalle, pitempikestoiselle valmistelulle ja toimeenpanolle.

Poliittiset päättäjät ja julkishallinto hyötyvät siitä, että uusia tapoja puhaltaa yhteen hiileen kokeillaan avoimuuden ilmapiirissä.

Usein kuitenkin pitkään jatkuneet toimimattomuudet jäävät hiertämään ja edistystä tapahtuu vasta yhdessä todettujen epäonnistumisten ja kriisin kautta.

Hallinnon tulee voimakkaasti uudistua, jotta vanhoista pelisäännöistä voidaan hallitusti irrottautua ilman luottamuskriisiä.

Seuraavien seitsemän vuoden aikana valtionhallinnon virkamieskunta uusiutuu vahvasti eläköitymisen ja rakenteellisten ratkaisujen takia.

Uudistumisen näkökulmasta tarvitsemme seitsemän lihavaa vuotta laihojen vuosien sijaan. Tähän voimme kaikki valinnoillamme vaikuttaa. Milloin viimeksi sinä teit jotain ensimmäistä kertaa?

Luottakaamme kykyymme kohdata yhdessä uutta. Meillä on erinomaiset edellytykset menestyä, mutta toteutus on meistä itsestämme kiinni.

Kuten TOPELIUS kiteyttää: Onnellinen se maa, jonka helmassa tuhannet järvet lainehtivat ja jonka merenrannat käsittävät sataneljäkymmentä peninkulmaa! Meri luo valtaa ja vapautta, meri antaa varoja ja sivistystä; meri on viljelyksen tuoja maan päälle, ja maa, joka on yhteydessä meren kanssa, ei voi koskaan jähmettyä hädän ja sorron alle, jos se vain ei itse ole siihen syypää."

MINÄ AJATTELISIN ANU NÄYTTÄÄ TEHNEEN TYTISTÄ VIRHEELLISEN ANALYYSIN (VRT. TAANNOINEN UNILUKKARIN LAUSUNTO VENÄJÄN UPSEERIN KARTTAHARJOITUKSISTA).



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: