Keskustelu

alan kolmas miesAZZURI ON MESTARI12.7.2021 3.58
Olipa hieno päätös POTKUPALLOKISOILLE.

Parhaasta joukkueesta leivottiin mestari.

Jännäksi meni. Engelsmannit yritti tietysti kaikkia vippaskonsteja ja Tanskan ottelussakin molari yritettiin sokaista Wembelyn stadionilla laserilla.

Englantiin oli levinnyt myös Amerikasta Black Lives Matter villitys, jota aiemmin positiivisena toimittajana pitämäni toimittaja TERO KARHU luonnehti vastuulliseksi ja hienoksi toiminnaksi.

Tämä EU:n komissiossakin "vastuulliseksi toiminnaksi" todettu selvä terroristinen toiminta on johtanut USA:ssa lähes kaikissa demokraattien johtamissa kaupungeissa ja osavaltioissa järkyttävään anakismiin, jossa suurten kaupunkien kaduilla virkavalta ja tavalliset ihmiset, yritykset ja julkiset rakennukset ovat joutuneet ryöstöjen, molotovin koktailien ja mielettömän väkivalta- ja murha-aallon kohteiksi.

Seniilin JOE BIDENIN käynnistämä CANCLE CULTURE on johtanut siihen, että USA:ssa konservatiivejä kannattavista ihmisistä on tehty rikollisia, joiden puheet sosiaalisessa mediassa on sensuroitu tehokkaammin kuin konsanaan kommunistisessa Kiinassa ja Venäjällä.

Onneksi tähän on tulossa muutos!!!

Urheiluun tämä tauti on levinnyt USA:ssa siten, että BLM aktivistit kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa jopa polttavat USA lippuja ja satoja miljoonia taaloja tienaavat koris- ja jalkapallotädet ovat nousset avoimeen sotaan isänmaataan vastaan ja siten muka edistävät köyhien asemaa.

Sikäläiseksi isoksi ongelmaksi on noussut myös se, että naisurheilussa aktivistit ovat ryhtyneet ajamaan sellaista käytäntöä, että miespuoliset transhenkilöt voivat osallistua naisten kisoihin ja mennä naisten pukuhuoneisiin, jolloin naisilla ei olekaan enää mitään asiaa palkintopalleille.

Nämä vapaamieliset ajatukset näyttävät saaneen jo hyvän kaikupohjan myös Suomessa.

Aamullakin havaitsin HESARISTA taas kulttuurisivuilta toimittaja Annikka Mutasen esseen "Unelman pimeä puoli".

Annikka oli edustanut Suomea judokana Barcelonan olympialaisissa vuonna 1992.

Silloin hän toivoi näkevänsä USA koripallojoukkueen, Dream Teamin. Ensimmäisen kerran olympialaisten historiassa joukkue sai koostua USA:n parhaista pelaajista.

Sittemmin Annikkan iän ja kokemuksen myötä moni olympiajärjestelmän piirre on alkanut kummastuttaa häntä yhä enemmän.

Nyt TOKION KISOJEN kynnyksellä Annikkaa on alkanut koronan vuoksi koko olympia-aate hiertämään yhä enemmän.

ANNIKKA viittasikin jo SUL:n eli yleisurheilulajiliiton puheenjohtaja SAMI ITANIN toivomukseen, jonka ITANI oli esittänyt HESARIN VIERASKYNÄSSÄ ennen juhannusta.

ITANI oli toivonut, että TOKION kisat peruttaisiin ja ettei nykymuotoisia olympalaisia enää järjestettäisi olenkaan.

ITANI oli myös todennut, etteivät olympialaiset sovi nykyisellään yhteen esim. kestävän kulutuksen ja ihmisoikeuksien kanssa, vaan ne ruumiillistavat ahneutta, näköalattomuutta ja yhteiskunnallista välinpitämättömyyttä.

ANNIKKA ihmetteli, ettei tämä näkemys ollut saanut suurempaa huomiota muiden urheilujohtajien taholta.

ANNIKKA pitää pahana, että olympiaunelmaa markkinoidaan urheilusta innostuneille lapsille pienestä pitäen.

Kansakunnan kollektiiviseen tajuntaan on iskostettu itsestäänselvyytenä ajatus, että hienoin saavutus urheilussa on päästä mukaan olympialaisiin ja menestyä siellä.

ANNIKKA esittää esseessään vielä lukuisia ajatuksia, kuinka vastenmielistä menestyminen olympialaisissa on.

ANNIKKA puuttuu myös olympiakomitean huippu-urheiluyksikön rahanjakoon ja valmentajien palkkaukseen.

Näissä asioissa saattaa hyvinkin olla parantamisen varaa, mutta kuulostaa odolta, kun ITANI on sanonut kirjoituksessaan toivovansa, että urheilua globaalisti ohjaava kattokerros kaatuisi kokonaaan tai menettäisi monopolinsa urheilun "omistajana".

ANNIKKA ei ymmästänyt, mitä ITANI oli sanonut, joten ANNIKKA soitti ITANILLE.

ITANI selitti monopolia seuraavasti:

"Kuulantyöntäjällä Jämsässä on yläpuolellaan yhdeksän organisaatiokerrosta. Hänellä ei ole käytännössä mahdollisuutta työntää kuulaa muuten kuin alimmaisena nappulana tässä hierarkisessa järjestelmässä, jossa hänen ääntään ei kuulla mitenkään."

MINUA ainakin ihmetyttää, miksi jonkun lahjattoman jämsäläisen kuulantyöntäjän äänen pitäisi kuulua olympiakomitean puheejohtajalle tai sihteerille.

Tällaisen urheilujohtajan asenteilla ja valmennusohjeilla Suomeen ei taatusti synny ainuttakaan piirinmestaria puhumattakaan siitä, että hätyyttelisi pakintopallisijoja olympialaisissa tai MM-kisoissa.

ITANI toivoo, että urheilijat ryhtyisivät haastamaan järjestelmää, järjestäytyisivät ja vaatisivat valtaa päätöksenteossa, Jos se ei vastaa heidän toiveitaan, urheilijat voisivat kehittää nykymallien tilalle omia rippumattomia tapoja toteuttaa urheilua.

Niin tekevät uudenpien elämäntapalajien urheilijat.

Lumilautailijat, rullalautailijat ja parkourin harrastajat ovat alusta asti luoneet itse omat tapansa harjoittaa lajiaan, kilpailla keskenään ja rahoittaa intohimonsa lajinsa kautta ansaitsemillaan tuloilla, kirjoitti ITANI.

Minun tietääkseni yksikin kuuluista lumilautailija on nyttemmin siirtynyt metsurin hommiin ja pitää sitä huomattavasti mukavampana ammattina kuin raihnainen entinen lumilautailija.

Joten näissä elämäntapalajeissa näyttää olevan sama vika, mikä on myös perinteisissä urheilulajeissa.

Ei entisen lumilautailijan äänikään kuulu mitenkään, kun hän on urheilu-uransa jälkeen ryhtynyt metsuriksi ja EU:n ilmastoaktivistit ja maailmanlopun ennustelijat ovat tekemässä metsien hoidostakin jo rikollista puhaa.

ANNIKKA kirjoittaa vielä, että valtaosa perinteisistä lajeista sen sijaan kärsii yhä siitä, että olympiakiihko romutti niiden ansaintamallit yli 100 vuotta sitten.

ANNIKKA jatkaa edelleen mm. seuraavasti:

"Koska vain yksi voi voittaa, suurimmalle osalle urheilijoista olympialaisten varsinainen anti on pääsy tietynlaiseen klubiin. Vaikka kisoissa tulisi takkiin, kuten ANNIKKALLEKIN kävi, jäljelle jää olympiaurheilijan laatuleima, joka ei koskaan lähde pois."

"On pakko myöntää, että olen itsekin iloinen statuksesta, jonka ansiosta tulen kuulluksi, kun puhutaan urheilusta."

"Silti urheilijoiden kannattaa punnita, onko klubileima arvokkaampi kuin kovemmat urheilulliset tavoitteet, oman parhaan suorituskyvyn saavuttaminen ja urheilijan sananvapaus."

"Tähän asti olympiaurheilija ei ole saanut kisojen aikana ilmaista sanoin, elein tai vaikkapa kynsilakalla kantaansa mihinkään urheilua suurempaan kysymykseen."

"Viime viikolla KOK lievensi sääntöä ja ilmoitti, että urheilijat saavat nyt kertoa mielipiteensä haastatteluissa ja sosiaalisessa mediassa."

"Polvistuminen ja muut kantaa ottavat eleetkin sallitaan kentällä ennen kisaa, kunhan ne eivät suuntaudu ketään ihmistä, mitään maata eivätkä mitään järjestöä vastaan, eivät häitse ketään ja sopivat olympiahenkeen."

ANNIKKA päättää urheilunvastaisen esseensä seuraavasti:

"Olympialaisten jatko ei ole suomalaisten käsissä. Suomen urheilun pitäisi kuitenkin kääntää oma junansa ja riisua määrätietoisesti olympialaisilta kaikki liika arvo, joka niille on lastattu. Sen jälkeen olisi helpomi urheilla ja hengittää."

Kun Suomessa urheilun puolesta levitetään tällaista vastenmielistä propakandaa ja suoranaisesti kiihotetaan ihmisiä nousemaan barrikaadeille kaikkia urheilujärjestöjä vastaan, niin silloin kyllä tehdään masiivinen karhunpalvelus suomalaiselle urheilulle ja niille ihmisille, jotka polittisista näkemyksistä riippumatta haluavat kehittää itseänsä urheilijoina ja ihmisinä.

Se on tunnustettava, että kaikista ihmisistä ei tule urheilijoita mm. siksi, että ihmiset ovat sekä henkisesti että muilta ominaisuuksiltaan erilaisia.

Toisia urheilu kiinnostaa ja toisia ei. Ja juuri tässä onkin se urheilun suola.

Silti minä en näe mitään pahaa siinä, että hyvin menestyneitä urheilijoita ihaillaan ja heitä saatetaan käyttää esikuvina. Onhan meillä menestyneitä urheilijoita päässyt jopa eduskuntaan asti ja olihan URKKIKIN aikoinaan lahjakas urheilija.

Nythän meillä olisi Suomessa taas tarvetta, että joku Hannes Kolehmaisen tapainen urheilija taas juokisi Suomen maailman kartalle.

Minä pidän tällaista esimerkkiä huomattavasti arvokkaampana kuin sitä, että Suomessa pyritään maailman johtavaksi ilmastonmuutosta vastustavaksi maaksi.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: