Keskustelu

alan kolmas miesKAKSI JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA SUOMESSA20.7.2021 3.41
MIKSI KAUNIS NAINEN HALUTAAN JULKISESTI HIRTTÄÄ SUOMESSA JA
MUUALLA?

Ranskassa Jeanne d?Arc eli "Orléansin neitsyt" poltettiin roviolla Ranska Rouenin kaupungissa 30.5.1431 noituuden vuoksi.

Lukutaidoton Jeanne oli pelastanut Ranskan englantilaisten käsistä johtaen ranskalaisia joukkoja ja tuki Kaarle VII:n valintaa Ranskan kuninkaaksi.

Kuninkaaksi tultuaan Kaarle alkoi kuitenkin vehkeillä englantilaisten ja paikallisten burgundilaisten kanssa, jonka jälkeen englantilaiset alkoivat syyttää Jeannea kerettiläisyydestä ja noituudesta.

Jeanne ei taipunut kirkon syytteisiin ja hänet poltettiin roviolla, koska Jeanne piti jumalaa paavia korkeampana auktoriteettina.

Jeannen maine puhdistettiin virallisesti vuonna 1455.

Tuolloin Pariisiin kerääntyneet ja Jeannen kanssa tekemisissä olleet henkilöt vähättelivät osuuttaan tämän kohtaloon ja vierittivät kaiken syyn englantilaisten ja kolmen edesmenneen tuomarin niskoille.

Seuraavien vuosisatojen aikana Jeanne saavutti myyttisen maineen ja häntä alettiin pitää Ranskan suojeluspyhimyksenä.

Virallisesti hänet kuitenkin julisti pyhimykseksi eli kanonisoi vasta paavi Benedictus XV vuonna 1920.

Jo aiemmin olen jo kiinnittänyt huomiota myös Ranskan kuningatar Marie-Antoinetteen, joka Ranskan vallakumouksen aikana mestattiin Pariisissa 16.10.1793 vain 37vuotiaana.

Mestauksen syy oli Marie-Antoinetten harjoittama politiikka, käytös ja syntyperä.

Amerikassa Amerikan 45. Presidentin vaimo Melania Trump on paikallisessa valtamediassa ja ympäri maailmaa myös "sosiaalisesti mestattu", koska hän on erinomaisen ja konservatiivisen Presidentin Donald J. Trumpin vaimo.

Kaikki klassisen mallin mitat ja myös käytöksen osalta täyttävä Melania ei ole kelvannut muotilehti VOGUE:n kanteen, vaikka kaikkien aiempien presidenttien vähemmän edustavia vaimoja on esitelty VOGUESSA lähes viikoittain.

Suomessa PÄIVI RÄSÄSESTÄ on valtamediassa kuten YLE:ssä ja HESARISSA tehty yksisilmäinen uskonnollinen bimbo ja kansankiihottaja, kun PÄIVI on esittänyt ihmisyyteen kuuluvia näkemyksiään vastoin ns. enemmistön käsityksiä.

PÄIVI on oikea lääkäri, 5 lapsen ÄITI (voisi sanoa URAÄITI) ja ollut naimisissa Niilonsa, teologian tohtori, kanssa vuodesta 1985 lähtien.

TYTTI YLI-VIIKARI on myös 5 lapsen ÄITI, myös URAÄITI ja hän on naimisissa ranskalaisen miehen kanssa.

TYTTI ei ole esiintynyt INTAGRAMMEISSA eikä muissakaan PINTALIITÄJIEN PIPPALOISSA.

Kuitenkin kysymyksessä on kaikin puolin edustava naisihminen, joka kelpaa varmasti malliksi korkeaan ja arvostettuun virkaan pyrkivälle PANU HATTU PÄISELLE DEMARILLEKIN.

MUTTA TYTTI LUKEE FILOSOFISIA KIRJOJA JA JOPA SEISKA LEHDEN PALJASTUSTEN MUKAAN KÄY ITSE OSTAMASSA PERHEELLEEN RUOKAA RUOKAKAUPASSA SUHTEELLISEN VAATIMATTOMALLA AUTOLLA.

TYTIN KÄYTÖS ON SIIS ERILAINEN KUIN ESIMERKSI KORONA SANNAN JA KEPULOISTEN RUUNEPERIN.

MTV:n entinen uutisankkuri HELENA PETÄISTÖ on viime kevään antanut TYTISTÄ alla olevan lausunnon:

"Siksi ihmetyttävät syytökset Yli-Viikarin liiasta kansainvälisyydestä. Kyllä aktiivisesta kansainvälisestä osallistumisesta kaikissa mahdollisissa kokoonpanoissa on aina hyötyä Suomelle, jos sellaisiin pääsee mukaan.

Myös valtiontarkastajilla niin kuin kaikilla muillakin on kansainväliset järjestönsä, onhan sellainen jopa valtionpäämiesten keittiömestareilla vuosikokouksineen milloin missäkin päin maailmaa.

Ei niissä vuositapaamisissa opetella paremmin kokkaamaan presidentille, vaan niissä luodaan kansainvälistä kontaktiverkostoa. Ja hyvin hyödyllistä verkostoa luodaankin, sillä kyökin kautta on asioita hoidettu kautta maailmanhistorian.

Tuntematta Yli-Viikarin matkojen yksityiskohtia, en puutu niiden aiheellisuuteen.

Mutta jos valtiontarkastajien kansainvälisen järjestön vuosikokous on vaikka Brasiliassa, on sinne mentävä. Ja jos kehitysapukohde on Bhutanissa, sinnekin on yhtä lailla mentävä. Jos suomalaisia kansanedustajia on saatu kiinni turhasta huvimatkailusta, se on taas aivan eri lukunsa kuin Suomen tarvitsema verkostoituminen.

Vielä kalliimmaksi tulee kansainvälisessä verkostoitumisessa säästäminen.

Suomi syyti valtavasti rahaa YK:n turvaneuvostopaikan saamiseen - ja ranskankielinen Lilliputti-Luxemburg puhalsi paikan meiltä.

Olen aivan varma, että koko ranskankielinen Afrikka ja muu frankofoninen maailma antoi sille äänensä.

Sellaiseen verkostoitumiseen on juuri ENA parhaimpia paikkoja Suomen kaltaiselle pohjoiselle maalle. Afrikasta löytyy useitakin ENA:n käyneitä valtionpäämiehiä.

Yli-Viikarin melkoisista kauneudenhoitokuluista en osaa itse aina itseni televisiossakin meikanneena sanoa yhtään mitään.

Mutta pienen nootin lähettäisin kuitenkin miehille: Vasta sitten on sukupuolten tasa-arvo toteutunut, kun naisjohtaja kelpaa framille yhtä harottavilla hiuksilla kuin Britannian pääministeri Boris Johnson.

Mieleen on jäänyt se vanha Vappu-Äpy, jossa teekkarit irvailivat jollekin, joka heidän mielestään ymmärsi kosmetiikasta yhtä paljon kuin Golda Meir, Israelin silloinen hallituksen päämies. Suomessa asti piti siis pilkata yhtä meikkaamatonta naispääministeriä.

Veikkaanpa, että jos miehiltä odotettaisiin samaa, olisi siihen heti budjettikin.

Naiset maksakoon omasta pussistaan."

Viimeisin TYTIN KIMPPUUN KÄYNYT FAKE NEWS TOIMITTAJA ON ILTA-SANOMIEN 17.7.2021 numerossa esiintynyt TUOMAS MANNINEN.

TUOMASTA oli ottanut päähän, kun TYTTI oli rohkeasti esiintynyt Suomi Areenan keskustelutilaisuudessa ja oli siteerannut Shakespearen draamaa "Kuningas Learia".

Tästä innostuneena TUOMAS alkoi suurena kirjallisuuden asiantuntijana verrata Shakespearia jo Mauri Sariolan "Isänmaan partureihin".

MANNISTA otti päähän se, että vuonna 1985 kuolleen Sariolan aikaan vielä viranomaisten korruptiosta vielä kirjoitettiin melko brutaalisti, mutta nykyään virkamiehelle voidaan maksaa palkkaa siitä, ettei virkamies tee muuta kuin pitää suunsa kiinni.

FAKE NEWS TOIMITTAJA MANNINEN unohtaa kirjallisessa laudaturtyössään sen tosiasian, että TYTTIKIN on vain virkamies, joka toteuttaa hänelle annettuja tehtäviä Suomessa voimassa olevan lainsäädännön mukaan.

TYTTI EI PÄÄTÄ ESIM. VALTION BUDJETISTA TAI MÄÄRÄRAHOISTA. NÄMÄ MÄÄRÄYKSET TULEVAT EDUSKUNNALTA LAKIEN MUODOSSA.

TYTIN TEHTÄVÄNÄ ON KATSOA, ETTÄ MYÖNNETYT RAHAT KÄYTETÄÄN SOVITUSTI JA LAKEJA NOUDATTAEN, KUTEN POLIITIKOT OVAT SOPINEET. TÄMÄN TYÖN TYTTI ON TEHNYT MALLIKKAASTI.

TYTILLÄ OLI PÄÄLLÄÄN SUOMI AREENAN KESKUSTELUJEN AIKAAN ERITTÄIN ONNISTUNUT KESÄINEN MEKKO, JOKA SOPI TYYLIIN ERINOMAISESTI.

ILTA-SANOMIEN TOINEN FAKE NEWS TOIMITTAJA SALLA JANTUNEN HAASTATTELI MYÖS UNILUKKARIN KESÄKUULUMISIA SUOMI AREENAN KYSELYTUNNILLA.

UNILUKKARI KERTOI, ETTÄ PERHE ON SELVINNYT HELTEESTÄ HYVIN, KUN AARO ON KÄYNYT MUUTAMAN KERRAN JÄRVESSÄ.

UNILUKKARI MYÖS KERTOI, ETTÄ AARON KANSSA ON KÄYTY RUNSAASTI MUSEOISSA. HELSINGISSÄ ELÄINTIETEELLISSÄ JA TURUN BIOLOGISESSA MUSEOSSA UNILUKKARI ON KÄYNYT LUKEMAATOMIA KERTOA.
UNILUKKARIA KIINNOSTAA MYÖS PUUTARHAN PERUSTAMINEN.

UNILUKKARI PITÄÄ ERITYISEN PALJON VALKOAPILOITA, KOSKA VALKOAPILA ON "KAUNIS JA TOTTELEVAINEN KASVI".

AIKAISEMMIN EI OLE VIELÄ TULLUT ESILLE, ETTÄ UNILUKKARI ONKIN "VIHERPEUKALO".

SE MINUA KUITENKIN IHMETYTTÄÄ, ETTÄ UNILUKKARI PUHUU "TOTTELEVAISISTA KASVEISTA".

MINÄ EN OLE KOSKAAN PYRKINYT KOMENTELEMAAN KASVEJA. EI OLE SITTEN MIKÄÄN IHME, ETTÄ UNILUKKARI EHDOTTI KORONAN SAAVUTTUA SUOMEEN "KORONANYRKIN PERUSTAMISTA".

VARMASTI TÄSTÄ KOMENENTELUPIIRTEESTÄ JOHTUEN UNILUKKARIN SUOSIO ON SELVÄSTI YLI 90%, MIKÄ YLITTÄÄ PUTININ TASON JA ON LÄHELLÄ KIINAN JOHTAJA XI:N SUOSIOTA.

alan kolmas miesRe: KAKSI JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA SUOMESSA25.7.2021 20.01
FAKE NEWS HESARI VIE JO PÄIVI RÄSÄSTÄ GOGATALLE!

TUTKIVA JOURNALISTI ON NYT KIRJAILLUT HESARIN SUNNUNTAINUMEROONSA KULTTUURIVALLANKUMOUKSESTA.

JOURNALISTIN MIELESTÄ PÄIVI PUOLUSTAA USKONNON- JA SANANVAPAUTTA, MUTTA SUOMESSA VALTAMEDIA JA OIKEUSLAITOS PITÄÄ SITÄ VANHANAIKAISENA JA ÄÄRIKOIKEISTOLAISENA AJATTELUNA.

HESARIN TUTKIVA JOURNALISTI ON KAIVANUT KÄSITYKSILLEEN TUEN PERÄTI AMERIKAN KAUKAISESTA MAASTA.

JOURNALISTI OLI HAVAINNUT, ETTÄ USA:N JOHTAVIEN YLIOPISTOJEN JURISTIT OVAT ALKANEET KYSEENALAISTAMAAN SUOMEN OIKEISLAITOKSEN TOIMIA.

MEILLÄHÄN PERUSTULAKI ON ASTUNUT VOIMAAN 11.6.1999 JA SEN LAATIJANA OLI ANTERO JYRÄNKI.

LAKIA ON PIDETTU MODERNINA, MUTTA MEILTÄ PUUTTUU PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIN.

TÄSTÄ SYYSTÄ SUOMESSA PERUSTUSLAIN RIKKOMUKSISTA EI TULE TUOMIOTA.

USA:N PERUSTUSLAKI TAAS ASTUI VOIMAAN JO 25.9.1789 ELI SATOJA VUOSIA ENNEN MEIDÄN VASTAAVAA LAKIA TAI EU:N VASTAAVIA SÄÄNNÖKSIÄKÄÄN.

AMERIKASSA PERUSTUSLAKI ON KOETELTU MONIARVOISESSA YHTEISKUNNASSA LÄHES JOKA NURKALTA SATOJEN VUOSIEN AIKANA JA SEN SÄÄNNÖKSIÄ ON HYÖDYNNETTY MYÖS KANSAINVÄLISESSÄ OIKEUDESSA JA IHMISOIKEUSJULISTUKISSA.

SIKÄLÄISEN PERUSTUSLAIN KULMAKIVIÄ OVAT USKONNON- JA SANANVAPAUS JA NE ASIAT OTETAAN USA:SSA HUOMIOON VAKAVASTI.

EI OLE SIIS MIKÄÄN IHME, ETTÄ PAIKALLISET OIKEUSPROFESSORIT OVAT PUUTTUNEET PÄIVI RÄSÄSEN "JULKISEEN HIRTTÄMISEEN".

MIELESTÄNI HESARI ON LÄHTENYT TÄSSÄ ASIASSA NYT SELVÄSTI TULELLA LEIKKIMÄÄN.

PÄIVI RÄSÄSEN PUOLESTA KIRJEITÄ KIRJOITELLEET EIVÄT OLE MITÄÄN KYLÄJURISTEJA, JOTEN JOS SOPIVAAN JENKAAN TÄSSÄKIN ASIASSA JOUDUTAAN, NIIN KANSAINVÄLINEN- JA KOTIMAINENKIN VAHINKO VOI OLLA SUURI.

HESARIN PÄÄOMISTALLA JA HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJALLA ON SUURET TALOUDELLISET INTRESSIT KIINASSA JA AMERIKKALAINEN OTIS ON KOVA KILPAILIJA HISSIMARKKINOILLA.

SUOMALAISTEN YRITYSJOHTAJIIN TAI MUIHIN KOHDISTETUT VIISUMIKIELLOT JA SANKTIOT SAATTAVAT KÄYNNISTÄÄ SAMANLAISEN TULITIKKULEIKIN, JOSSA JÖRÖ JUKALLE KÄVI HUONOSTI.

JOSTAIN KUMMASTA SYYSTÄ HESARILLA ON PAKKOMIELLE KÄYDÄ TAISTELUA USA:N EHKÄ KAIKKIEN AIKOJEN PARASTA PRESIDENTTIÄ VASTAAN JA TÄSTÄ SYYSTÄ PÄIVI RÄSÄSEN TAPAUKSESSAKIN ON HAETTU SYYLLISEKSI TAAS DONALD J. TRUMP.

PÄIVI RÄSÄNEN ON JO TODENNUT, ETTÄ HÄN PITÄÄ OMAA TAPAUSTAAN "ÄÄRIMMÄISEN VAKAVANA SANAN- JA USKONNONVAPAUSKYSYMYKSENÄ".

HÄN MYÖS TOTESI, ETTÄ ASIA VIEDÄÄN EIT:EEN ASTI, JOS SUOMESSA TULEE TUOMIO VIELÄ KORKEIMMASTA OIKEUDESTAKIN.

EIT on jo alkanut antamaan tuomioita myös Suomen oikeuslaitoksen toimista.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies MAIJA SAKSLININ ankarat moitteet STM:lle ja THL:N virkamiehille ovat merkki siitä, että poliittisin päätöksin ja/tai huutoäänestyksen perusteella Suomessakaan ei saa nykyään ketään enää "julkisesti hirttää".

KUN SUOMESSA PÄIVI RÄSÄSTÄ ON JO VUOSITOLKULLA VAINOTTU HÄNEN MIELIPITEIDENSÄ VUOKSI SEKÄ POLIITIKKONA ETTÄ IHMISENÄ JA 5 LAPSEN ÄITINÄ, NIIN TUNTUU SELVÄLTÄ, ETTÄ EIT:SSÄ SUOMELLE TÄSSÄ ON TULOSSA NOLO TUOMIO.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: KAKSI JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA SUOMESSA26.7.2021 8.52
Suuri suomalaisten enemmistö on tässä asiassa Päivi Räsäsen puolella. Antaa prosessin jatkua ja katsotaan miten oikeuslaitos ja järjestelmämme kestää kansan tuomion.
Maalliset tuomarit eivät voi astua Raamatun tulkinnan mestareiksi. Jos Räsäselle käy huonosti valtavirrasta seilatessaan, miten käy vähemmistöjen. Kristillisissä piireissäkin on eroja saati sitten ei-kristillisiä piirejä.
Milloin tuomiolle joutuvat vanhoillislestadiolaiset entäpä peräti jehovalaiset?

alan kolmas miesRe: KAKSI JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA SUOMESSA16.8.2021 3.23
TYTTI YLI-VIIKARIKIN on joutunut tekemään laittomalta vaikuttavan irtisanomisen vuoksi valituksen Helsingin Hallinto-oikeuteen. HAO on kertonut, että YLI-VIIKARIN tekemän valitus oli kirjattu heinäkuun lopulla.

Minulla on käsitys, että TYTTI YLI-VIIKARI on henkilönä ja ihmisenä tehty hyvin lähelle samasta puusta kuin PÄIVI RÄSÄNEN.

Molemmat ovat joutuneet ns. "POLIITTISEN APPARAATIN" JYRÄYKSEN KOHTEIKSI JA "POLIITTINEN APPARAATTI" KUVITTELEE, ETTÄ SUOMESSA TAI JOSSAIN MUUSSA OIKEASSA LÄNSIMAASSA VOIDAAN NAISIHMINEN JA VIELÄ SUUREN PERHEEN ÄITI HIRTTÄÄ JULKISESTI KESKELLÄ KIRKASTA PÄIVÄÄ SAMAAN TYYLIIN, JOLLA IRAKISSA TAI AFGANISTANISSA RAISKATAAN JA KIVITETÄÄN NUORIA TYTTÖJÄ KUOLIAAKSI, JOS TYTÖT HALUAVAT SIVISTÄÄ ITSEÄÄN KOULUISSA.

TÄYTYY IHMETELLÄ, MISTÄ TÄLLAINEN IHMISVIHA SUOMESSA KUMPUAA JA KENEN ETUJA NÄISSÄ AJETAAN TAKAA.

ASETELMAT OVAT SELVÄT:

□ Päivin kohdalla PL 6§, 8§, 10§, 11§, 12§, 21§ ja 22 § on säädetty jo 1999 eli siis 22 vuotta sitten

□ Tytin kohdalla PL 6§, 8§, 10§, 12§ , 21§ ja 22§ tulee myös harkittavaksi, hänenkin kohdallaan pykälät siis säädetty jo 22 vuotta sitten

Pykälien selitykset:
6 § Yhdenvertaisuus lain edessä
8 § Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate
10 § Yksityiselämän suoja
11 § Uskonnon ja omantunnon vapaus
12 § Sananvapaus ja julkisuus
21 § Oikeusturva
22 § Perusoikeuksien turvaaminen

SUOMEN FAKE NEWS MEDIA ON JO MOLEMMISTA TUTKINNAN KOHTEENA OLEVISTA "RÖTÖKSISTÄ" TUOMIONSA ANTANUT.

KUN SUOMESSA EI OLE PERUSTUSLAKI TUOMIOISTUINTA, NIIN ON OLEMASSA VAARA, ETTÄ PAIKALLISET OIKEUDET VOIVAT YLEISEN MIELIPITEEN PAINOSTUKSESSA TODETA PÄIVIN SYYLLISTYNEEN JOHONKIN KANSANKIIHOTUKSEEN.

KANSAHAN EI OLE KUITENKAAN PÄIVIN TOIMEN TAI PUHEIDEN JOHDOSTA KORVAANSA LOTKAUTTANUT TAI KÄYTÖSTÄÄN MILLÄÄN TAVOIN MUUTTANUT.

SEN SIJAAN ELOKAPINALLISET JA MUUT HÄIRIKÖT OVAT SYSTEMAATTISESTI KÄYNEET KIINNI KODEISSA JA ULKOSALLA OIKEISTOLAISESTI AJATTELEVIIN IHMISIIN JA JOPA RYNNÄNNEET KADUILLE RAUHANOMAISIA IHMISIÄ HÄIRITSEMÄÄN JA NUORIA LAPSIA PELOTTELEMAAN JOPA EDUSKUNNAN PORTAILTA JA PYLVÄISTÄ.

LÄHES 450 000 SUOMALAISTA ON TÄLLÄ MAAILMANLOPUN PELOTTELULLA JO SAATU HENKISESTI SAIRAALAKUNTOON.

TYTTI YLI-VIIKARIN JULKISTA VAINOA VOIDAAN TAAS VERRATA FAKE NEWS MEDIAN KORONA SANNAN TOIMIEN GLORIFIOINTIIN KANSAINVÄLISESSÄ MEDIASSA JA HELSINGISSA HIEKKALAATIKON LAIDALLA.

TYRANNIN OTTEIN MAATA JOHTANUTTA KÖYHISTÄ JA VAIKEISTA KOTIOLOISTA POLIITTISEN KÄHMINNÄN KAUTTA "URARAKETTINA" PÄÄMINISTERIKSI NOUSSEESTA KORONA SANNASTA ONKIN TEHTY KANNATUKSEN LASKIESSA MARIA VEITOLAN YÖKYLÄ VIERAILUN AIKAN YHT'ÄKKIÄ LÄMPÖINEN JA LEMPEÄ PERHEENÄITI, JONKA EI OLE TARVINNUT KANTAA HUOLTA SIITÄ, KUKA KOKO SUVUN AAMU- JA ILTAPALAT SEKÄ HUONEKALUT KUSTANTAA.

HARVA PÄÄMINISTERIKÄÄN PÄÄSEE NYKYÄÄN PAPILJOTIT PÄÄSSÄÄN ENÄÄ VOGUE-LEHDEN KANTEEN, JOHON NS. ISOPÄISET PEP-HENKILÖT NYKYÄÄN KUVATAAN KUSTANNUKSIÄ SÄÄSTÄMÄTTÄ.

TUSKINPA KORONA SANNANKAAN JULKISTEN RAHOJEN KÄYTTÖ MITENKÄÄN POIKKEAA MUIDENKAAN VALTION LUOTTOKORTIN JA KANSANEDUSTAJIEN RAHOJEN JA FINNAIRIN PLUS PISTEIDEN KÄYTÖSTÄ TAI, KUN PUHUTAAN MINISTEREIDEN LAITTAUTUMISESTA VOGUE-TASOISTEN LEHTIEN KANSIIN TAI ULKOMAISTEN VIERAIDEN KESTITYKSIIN.

Vähän arveluttavaa on myös se, että KORONA SANNAN tuore aviomies näyttää olevan ainakin julkisuudessa olleiden tietojen mukaan jonkun tyyppinen aloitteleva "SARJAYRITTÄJÄ", jonka johtamista ja omistamista yrityksistä ainakin PREZELLA OY on asetettu konkurssiin heinäkuussa 2021.

Vuoden 2020 tilinpäätöksessä PREZELLA OY.n tulokset olivat seuraavat:

□ Liikevaihto 0.00 EUR
□ Tulos -7 036.76 EUR
□ Osakepääoma 2 500.00 EUR
□ Muut rahastot 60 000.00 EUR
□ Kertyneet tappiot -314 284.91
□ Tilivuoden tappio -7 036.76 EUR
□ Oma pääoma yhteensä -258 821.67 EUR
□ Vieras pääoma yhteensä 263 571.99 EUR
□ Taseen loppusumma 4 750.32 EUR

ON HUOMATTAVA, ETTÄ VALTIOKONTTORI OLI KONKURSSIHETKELLÄ RAHOITTANUT KORONA SANNAN MIEHEN OMISTAMAA PREZELLA OY:TÄ ENITEN eli yli 201 000 EUR:lla.

MUISTA VELKOJISTA MAINITTAKOON AITO SÄÄSTÖPANKKI 16 000 EUR:LLA.

TIETYSTI YHTIÖLLÄ ON MYÖS OLLUT MERKITTÄVIÄ VELKOJA VARMAAN ESIM. VAKUUTUSYHTIÖILLE JNE.

Amerikan seniilillä Presidentti JOE BIDENILLA on vakavista huumeongelmista kärsinyt ja julkista rahanpesua harjoittava HUNTER niminen poika, joka on onnistunut luomaan hyviä liiketoimintasuhteita ukrainalaisten, venäläisten ja etenkin kiinalaisten liikemiesten kanssa. Kysymyksessä on ilmeisesti jopa miljardit USA:n taalat.

Onneksi Suomessa päättävissä poliittisissa asemassa olevien henkilöiden sukulaiset ja aviomiehet eivät vielä ole aivan samoihin ansioihin yltäneet, mutta onhan siinä ainakin jonkinlainen eettinen ongelma, jos esim. pääministerin tai ministerin jokin sukulainen saa merkittävää valtion rahoitusta heikosti kannattavaan yritykseensä vaikka vaikean terveydellisen pandemian tai muun syyn varjolla.

SINÄNSÄHÄN AKM:LLÄ EI TITENKÄÄN OLE MITÄÄN SITÄ VASTAAN, JOS KORONA SANNA ON NUORI JA EDUSTAVAN NÄKÖINEN.

TYTIN KOHDALLA ONGELMAKSI ON NOUSSUT SE, ETTÄ ENSIN ON TÄYTYNYT KEKSIÄ RIKOS JA SEN JÄLKEEN "POLIITTINEN APPARAATTI" ON MIETTINYT JA HOITANUT ASIAT NIIN, ETTÄ ITSENÄISESTI AJATTELEVASTA VIRKANAISESTA PÄÄSTÄÄN MUKAVASTI EROON IKÄÄN KUIN HUOMAAMATTA.

SAMALLA VOIDAAN HOITAA MYÖS VTK:SSA TARPEELLISEKSI KATSOTTU "SUKUPOLVEN VAIHDOS", KOSKA KORONAN VARJOLLA OTETTUJEN JÄTTILÄISVELKOJEN JAKO JA -KÄSITTELY EDELLYTTÄÄ SITÄ, ETTÄ "ITSENÄISET TILINTARKASTAJAT" EIVÄT PÄÄSE VALTION TILEJÄ SOTKEMAAN.

AINAKIN PÄIVI ON TODENNUT, ETTÄ TARVITTAESSA OIKEUTTA HAETAAN EUROOPAN IHMISOIKEUSTUOMIOISTUIMESTA.

TYTTIKIN NÄYTTÄÄ KATSONEEN, ETTÄ HÄNET ON OTETTU "MAALITUKSEN" KOHTEEKSI, JONKA VAGINGOLLISUUDESTA JOPA UNILUKKARI ON HUOMAUTTANUT VALTIOPÄIVIEN AVAJAISISSA.

NÄYTTÄÄKIN SILTÄ, ETTÄ ITSENÄINEN TYTTI VALVOESSAAN VALTION TILINPITOA ON JOSSAIN YHTEYDESSÄ ASTUNUT "POLIITTISEN APPARAATIN VARPAILLE", JOLLOIN ON VARMAAN KATSOTTU, ETTÄ TÄLLAISESTA KORKEAN KOULUTUKSEN SAANEESTA "ITSENÄISESTÄ TÄDISTÄ", JOKA EI OLE MIKÄÄN RUMMPPI ON PÄÄSTÄVÄ EROON.

KOSKA "MINÄ AJATTELISIN" ANU NÄYTTÄÄ PAINANEEN TYTIN EROTTAMISNAPPIA YHDESSÄ VIHERPIPERTÄJIEN OUTI ALANKO-KAHILUOMAN KANSSA, NIIN EPÄILYS KOHDISTUU TIETYSTI HERKÄSTI PERUSTUSLAIN VASTAISEEN SOTEUUDISTUKSEEN JA TERRAFAMEN HÄMÄRIIN RAHOITUSKUVIOIHIN SEKÄ "KAINUUN IHMEEN" MASSIIVISEN YMPÄRISTÖKATASTROFIN PEITTELYYN.

alan kolmas miesRe: KAKSI JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA SUOMESSA10.12.2021 1.00
Syytteet on nyt luettu TYTILLE ja tilanne on juuri sellainen kuin olin arvellutkin.

TYTTI halutaan hirttää julkisesti, koska TYTIN organisaatiossa on ollut vaativissa valtiontalouden tilintarkastustehtävissä sellainen henkilö, joka ei ole pystynyt suorittamaan hänelle annettuja tilintarkastustehtäviä 1990-luvun alusta lähtien.

Julkisuuteen ei ole tarkemmin kuitenkaan kerrottu, onko kyseinen kyvytön tilintarkastaja tullut aikoinaan hoitamaan hänelle annettuja tehtäviä kenties vaikka pelkästään jonkun puoleen jäsenkirjan turvin.

Syyttäjä vaatii nyt TYTILLE ennen näkemätöntä ehdollista vankeusrangaistusta, kun TYTTI on tehnyt "eläköitymissopimuksen" vuosikymmeniä työkyvyttömänä tärkeissä valtion tilintarkastustehtävissä toimineelle virkamiehelle, joka ei ole suoriutunut hänelle annetuista tehtävistä.

Voi jopa olla niin, että irtisanottu henkilö on jopa tarkastanut valtion tilejä tavalla, joka ei ole vastannut VTV:ssä tilintarkastukseen annettuja ohjeita.

Eleisestihän on tiedossa sekin, että esim. Päivi Nerg ainakin pyrki pimittämään Edukunnalta muistaakseni peräti 420 milj. euron verran SOTE-KUSTANNUKSIA, kun Iisakin kirkon tapaista SOTE-HANKETTA väännettiin lähes kaikissa kunnissa valtion varoin, vaikka rahoituksesta ei ollut tehty kunnollista rahoituspäätöstä (lakia).

TYTIN ja KOIRASEN laatima "eläköitymissopimus" maksoi valtiolle 67 000 EUR:a, mutta sopimuksen kautta valtio säästi laittoman irtisanomisen välttämisen kautta 300 000 EUR:a.

TYTIN ja KOIRASEN tekemä "eläköitymissopimus" on tavallinen tapa, jolla yksityisellä puolella esim. yrityskauppojen ja muiden organisaatioiden tehostamistoimien kautta organisaatiota virtaviivaistetaan.

Tällaisissa tapauksissa on tavanomaista, että isoillekin viskaaleille järjestetään ns. kultaisia kädenpuristuksia, joilla vältettään tarpeeton ja kallis riitely mahdollisesti monissa oikeusasteissa.

Kunnallisella puolella tällaisiin tapauksiin on jo usein jouduttu esim. Kittilässä ja muistaakseni viimeksi Ruokolahdella.

Kittilän kunnallisten sekoilujen johdosta , rikos- ja prosessioikeuden professori emeritus Pekka Viljanen ja yliopistonlehtori, julkisoikeuden, erit. kuntaoikeuden, dosentti Matti Muukkonen totesivat pari viikkoa sitten HESARISSA ja KUUNTALIITON lehdessä seuraavasti:

"On aihetta kysyä, millä tavalla rikosasioita käsittelevät tuomioistuimet käyttävät hallintotuomioistuinten päätöksiä omien tuomioidensa tukena.

Mikä merkitys annetaan kunta- ja hallintolaeissa edellytetylle asialliselle ja lainmukaiselle päätöksenteolle?

Tarkoittiko Rovaniemen hovioikeus, että irtisanomisen perusteet saisivat olla jopa pääosin paikkansa pitämättömiä, kunhan niiden paikkansa pitämättömyys ei ole ilmeistä eli selvää?

Voidaanko oikeusvaltio Suomessa irtisanoa viranhaltijoita hovioikeuden käyttämällä perustelulla ilman, että siitä seuraa virkavastuu?

Kuitenkin perustuslain 2.3 §:n mukaan kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia, ja rikoslain mukaan sen 40 luvun virkarikossäännökset koskevat myös kuntien luottamushenkilöitä.

Laajasti tulkiten Kittilän HOVIOIKEUDEN KITTILÄÄ KOSKEVA PÄÄTÖS voi johtaa sellaiseen oikeuskäytäntöön, ettei virkamiestä nykyään saada tuomittua käytännössä mistään rikoksesta.

Vaikuttaa siltä, että TYTIN ja KOIRASEN tapauksessa erikoissyyttäjä Mari Mattila on lähtenyt etenkin TYTTIÄ JULKISESTI HIRTTÄMÄÄN, koska erikoissyyttäjä näköjään haluaa perustaan Suomeen sellaisen oikeuskäytännän, että virkamies on erehtymätön, virkamies on nimitetty virkaansa ikuisiksi ajoiksi, eikä hänen työsopimustakaan voida muuttaa tai lakkauttaa näköjään millään sellaisella syyllä, mitä perustuslain tasavertaisuuspykälät näyttävät kuitenkin vaativan.

TYTIN SYYKSI oli myös luettu Finnair Plus pisteiden osalta syytteet virkavelvollisuuden rikkomisesta ja maksuvälinepetoksesta, kun TYTTI ei ole tehnyt tarkkaa selkoa, miten virkamatkoilta kertyneet Finnairin Pluspisteet on käytetty.

Tämäkin syytekohta vaikuttaa vähintäänkin tekaistulta, koska samalla tavalla syytettyjen penkille pitäisi nyt TYTIN lisäksi haastaa kaikki TYTTIÄ erottaneet Eduskunnan johtohenkilöt ja kansanedustajat, jotka vastaavalla tavalla ovat suurella todennäköisyydellä käyttäneet Finnairin pisteet, miten ovat parhaaksi katsoneet.

Sen lisäksi myös Edukunnassa on syytä tarkastaa ja tarpeen tullen ottaa syyttämisen kohteeksi myös kaikkien Eduskunnassa olevien virkamiesten ja kansanedustajien taksimaksujen oikeutus ja vapaa-aikana yhteiskunnan piikkiin tapahtunut matkustelu kaiken maailman kotimaisiin ja myös ulkomaisiin "tärkeisiin tutustumis ja edustustilaisuuksiin".

Olkoon Perustuslaissa mainitut oikeudet samat kaikille Suomen kansalaisille!!!

alan kolmas miesRe: KAKSI JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA SUOMESSA13.12.2021 4.29
Tosiasiat paljastuu hitaasti TYTIN JULKISESSA HIRTTÄJÄISISSÄ.

Näyttää kovasti siltä, että muka kaltoin kohdeltu ylitarkastaja oli ollut kymmeniä vuosia sitten kuuden laudaturin ylioppilas ja eläväinen kauppatieteen opiskelija.

Tällaiset luonnehdinnat eivät tietenkään ole merkityksellisiä, koska VTV:n organisaatiossa oli laajasti todettu, että kyseiselle ylitarkastajalle näyttää tulleen jonkinlainen LOPPUUNPALAMINEN jo kymmeniä vuosia sitten.

Toistaiseksi ei ole tullut esille sellaisia asioita, että kysymyksessä olisi ollut esim. alkoholiin liittyviä ongelmia.

Jostai kummasta syystä ylitarkastaja ei ole kuitenkaan halunnut jäädä ilmeisen tarpeessa olleelle sairaslomalle.

Sairasloman tarpeessa oleva virkailija on jo työpaikallakin turvallisuusriski, joten esimiehillä täytyy olla mahdollisuus saattaa tällainen henkilö sairaslomalle tai päättää hänen työsuhteensa.

Onhan täysin järjetöntä, jos tehtäviinsä pystymätöntä virkamiestä vuosikymmeniä roikutetaan tärkeässä valtion organisaatioissa mukana kuin pintä lastentarhassa olevaa pikkulasta.

Psyykkiset ongelmat ovat kuitenkin monisyisiä, joten ylitarkastajalla on saattanut olla vakavia huolia kotirintamalla tai kenties tarkastajalla on ollut ongelmia myös valtion tilien tarkastuksessa.

On saattanut olla pelkotiloja, kun hän on joutunut antamaan lausuntoja valtion organisaatioiden rahankäytöstä ja tarkastaja on mahdollisesti nähnyt ongelmia olleen esim. ministerien biletyskustannuksissa tai matkusteluissa valtion piikkiin ympäri maailmaa, mutta ei ole uskaltanut hiiskahtaa niistä jostain syystä mitään.

Alla Ilta-Sanomien kerrontaa VTV:n haastettujen todistajien lähes arvottomilta vaikuttavista todistajien lausunnoista:

"Yli-Viikari on syytteessä sopimuksesta, jonka hän solmi alaisen kanssa vuonna 2016.

Ylitarkastajasta hankkiuduttiin eroon maksamalla hänelle ennen eläkkeelle lähtöä yli kaksi vuotta palkkaa siitä, ettei hän tehnyt töitä.

□ Hänelle oli vaikeaa suorittaa ihan yksinkertaisiakin työtehtäviä, Yli-Viikari sanoi oikeudessa.

Hänen mukaansa ylitarkastaja ei ollut tehnyt töitään yli 20 vuoteen.

Lue lisää: Tytti Yli-Viikari puolustautui käräjillä teilaamalla entisen alaisensa maan rakoon - ?Hänelle oli vaikeaa suorittaa ihan yksinkertaisiakin työtehtäviä?

Yli-Viikarin lausunto on herättänyt hämmennystä. Hänen kertomansa perusteella valtion virastossa oli siis palkkavirassa ylitarkastaja, joka vuodesta 1991 lähtien ei käytännössä olisi tehnyt lainkaan työtä.

IS haastatteli kolme tapauksen hyvin tuntevaa lähdettä. He kertovat, että ylitarkastajan ongelmallinen tilanne oli VTV:ssä laajalti tiedossa.

Tilanne ei heidän mukaansa kuitenkaan ollut niin yksioikoinen kuin Yli-Viikari oikeudessa antoi ymmärtää.

□ Ei pidä paikkaansa, että hän olisi ollut aivan tuuliajolla vuosikymmeniä niin kuin tässä nyt on esitetty, sanoo yksi haastateltava.

□ Se oli ongelma organisaatiossa, mutta Yli-Viikari kyllä liioittelee hänen aikaansaamattomuuttaan, sanoo toinen.

□ Tapaus on todella surullinen tarina työnantajan puuttumattomuudesta. Hänet jätettiin pitkälti heitteille useiden esimiesten toimesta, näkee kolmas.

Tytti Yli-Viikarin arvostelema virkamies viettää eläkepäiviään pientalovaltaisella asuinalueella Helsingissä.

TARINA alkaa jo 1980-luvulta, jolloin ylitarkastaja tuli töihin VTV:hen. Nuori mies oli lähteiden mukaan huipputason opiskelija. Ylioppilaaksi hän kirjoitti kuuden laudaturin arvosanoin.

□ Kauppakorkeakoulussa hän oli hyvin elävä kaveri. Veti melkein kaikista kursseista täysiä pinnoja. Ihan huippujätkä siinä mielessä, kertoo yksi haastateltava.

Ensi alkuun työt sujuivat tavallisesti, mutta 1990-luvun alussa tapahtui käänne, kun mies oli ollut VTV:llä muutaman vuoden.

□ Häneltä meni työteho ihan pois.

Osansa asiaan saattoi olla VTV:n töiden uudelleenjärjestelyllä, joka tapahtui noihin aikoihin.

Tuolloin tilintarkastus ja tuloksellisuustarkastus eriytettiin toisistaan ja tarkastajat saivat valita, kumman ottavat urakseen.

Yhden haastateltavan mukaan tuloksellisuustarkastus ei ollut kaikille sen valinneille paras valinta.

□ Se on pitkäjänteisyyttä, keskittymiskykyä ja paneutumista edellyttävää työtä, joka vaatii ihmiseltä aika paljon, vaikka olisi täydet sielun ja ruumiin voimat jäljellä.

Jos on vähänkin yksityispuolella hankaluutta, niin se näkyy aikaansaamisessa. Oli ihmisiä, joille tuli henkilökohtainen lukko, kauhu ja paine.

VTV ei ole tämän lähteen mukaan virastona helpoimmasta päästä työtehossa ilmenevien ongelmien ratkaisemiseen.

□ Monessa muussa organisaatiossa on monenlaisia tehtäviä, joihin ihmisiä voi suunnata elämäntilanteen ja taipumusten mukaan. VTV:ssä ei paljoa ole.

TYTTI YLI-VIIKARIN ja PÄIVI RÄSÄSEN JULKISET HIRTTÄJÄISET FAKE NEWS MEDIASSA OVAT KUIN YKSI YHTEEN AMERIKASSA ÄSKETTÄIN OIKEUDESSA OLLEIDEN KYLE RITTENHOUSEN JA JUSSIE SMOLLETTEN TAPAUKSIEN KANSSA.

Molemmissa oikeustapauksissa SENIILIÄ JOE BIDENIÄ myöten Presidentti, varapresidentti ja koko vahvasti liberaaleihin ja vasemmistoon nojaava FAKE NEWS MEDIA syyttivät vain 17-vuotiasta RITTENHOUSEA MURHAMIEHEKSI, kun hän puolustautui henkensä hädässä päälle käyneitä BLACK LIFE MATTERS anarkisteja ja kovimman luokan rikollisten hyökköystä vastaan.

Aluksi FAKE NEWS MEDIA syötti eetteriin, että kyseessä oli äärioikeistolainen mies, joka kävi kiinni mustiin BLM anarkisteihin.

Kävi kuitenkin ilmi, että Rittenhousen kimppuun käyneet rikolliset olivat valkoihoisia anarkisteja, joiden ainoa tehtävä on käydä kaduilla kiinni polttopullojen ja muiden aseiden kanssa ohikulkeviin tavallisiin ihmisiin ja polttopulloilla polttaa ravintoloita ja pikkuliikeitä.

JUSSIE SMOLLETTIN tapauksessa taas oli kysymyksessä ns. VIHARIKOS, jossa homo HOLLYWOOD TÄHTI SMOLLETT muka hakattiin Chigagon syrjäisellä kadulla DONALD TRUMPIN kannattajien toimesta.

Tietenkin tässäkin tapauksessa SENIILI JOE BIDEN ja varapresidentti KAMALA HARRIS levittelivät kaikilla kaapelikanavilla, että Chigago oli muka muuttunut TRUMPIN ANSIOSTA ns. MAGA COUNTRY:ksi.

Tällaisessa MAGA-maassa kaikki asiat ovat nykyään rasistisia ja kaikki mustat ja homot hakataan Chigagon kaduilla, vaikka todellisuudessa Chigagossa asiat ovat aivan päinvastoin ja Chigago on vahvasti OBAMAn rasistisen HUUMAN vallassa oleva kaupunki, jossa demokraatit ovat käynnistäneet ohjelman, jossa katuja vartioivat poliisitkin on karkoitettu pois vartiotehtävistä: ns. Police Defund - programin kautta, jotta katurikollisuus ja jengien välinen väkivalta ja murhamiehet saisivat kaikessa rauhassa riehua ilman rajoituksia.

JURY kuitenkin totesi, että Rittenhouse oli hätätilassa puolustanut henkeään ja vapautti hänet kaikista syytteistä.

SMOLETTIN tapauksessa JURY myös totesi 5:ssä syytekohdassa kuudesta, että SMOLLETT oli lavastanut viharikoksen ja HOLLYWOOD tähti näyttää nyt saavan kolmen vuoden LINNAREISSUN LAVASTETUN RIKOKSEN JOHDOSTA.

On käsittämätöntä, kuinka USA:ssa ilmeisen vaalivilpin avulla valtaan noussutta Presidenttiä myöten nykyistä hallitusta tukevat kaapeliuutiskanavat yrittävät tuomita ilman oikeudenkäyntejä ihmisiä teoista, joita he eivät ole tehneet, kun vain julkiset syytteet saadaan istutettua uutiskanavien keskenään sopimaan rasistiseen kerrontaan, jossa konservatiivisesti ajattelevista ihmisistä on tehty demokratian suurimpia vihollisia ja jopa kotimaisia terroristeja.

Suomessa täytyy pitää tiukasti kiinni siitä, että perustuslaissa jokaiselle Suomen kansalaiselle turvattu riippumaton oikeusturva on taattu, eikä lähdetä kenenkään henkilön julkisiin hirttäjäisiin samaan tapaan kuin pimeänä Keskiaikana ja myöhemminkin oli vielä yleistä Euroopassa.

Viimeinen noitahan Suomessa poltettiin roviolla ilmeisesti jo 1689 Tenalassa.

Emme tarvitse enää kahta "naisnoitaa" roviolle Suomessa.

Meille riittää se, jos KORONA SANNA ilmoittaa juhlallisesti, että nykyisen vihervassarihallituksen eväät on syöty ja tarvitaan uudet verekset vetojuhdat, jotta nykyinen hallitus voi jatkaa bilettamistä karaokebaareissa valomerkkiin saakka.

RaunoRe: KAKSI JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA SUOMESSA13.12.2021 20.42
Tytti joutaa Hämeenlinnaan, siellä odottaa selli ja saippua. Kirjoja mukaan, siellä on aikaa lukea.

alan kolmas miesRe: KAKSI JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA SUOMESSA14.12.2021 1.05
TYTTI VOISI PISTÄÄ HAKUPAPERIT SISÄÄN, VTV:n YLIJOHTAJAN VIRKAAN, KOSKA TYTIN EROTTAMISELLE EI OLE OLLUT MITÄÄN JURIDISIA PERUSTEITA.

VIHERVASSARIEN ALANKO-KAHILUOTO JA "MINÄ AJATELISIN" ANU OLIVAT MENETTÄNEET LUOTTAMUKSEN TYTTIIN, MUTTA EIHÄN SILLOIN KYSYMYKSESSÄ OLE MINKÄÄN ASTEEN VIRKARIKOS, EIKÄ EDES NISKUROINTI VIRKAVALTAA VASTAAN.

ALANKO-KAHILUODOLLA EIKÄ MYÖSKÄÄN "MINÄ AJATTELISIN" ANULLA OLE MYÖSKÄÄN MITÄÄN POLIISIVALTUUKSIA LÄHTEÄ TONKIMAAN TYTIN YKSITYISYYDEN SUOJAAN KUULUVIA ASIOITA.

TYTTI ON JOUTUNUT POLIITTISEN AJOJAHDIN KOHTEEKSI JA TÖRKEÄSTI MAALITETUKSI SUOMEN VALTAMEDIAN JA POLIITIKKOJEN TOIMESTA.

SAMA KOSKEE MYÖS PÄIVI RÄSÄSTÄ.

TOSIASIAHAN ON, ETTÄ KOKO SUOMEN KANSA ON MENETTÄNYT TÄYSIN LUOTTAMUKSEN KAIKKIIN KEPULOISIIN, JOTKA ISTUA TAPITTAA LÄHES KAIKILLA VALTAKUNNAN TÄRKEIMMILLÄ PALLEILLA JA JAKELEE OIKEUTTA MUILLE IHMISILLE, VAIKKA HEIDÄN KANNATUKSENSA ON NYKYÄÄN KORKEINTAAN 10%:N LUOKKAA.

SAMA LUOTTAMUSPULA KOSKEE MYÖS VIHERVASSAREITA, JOTKA YHDESSÄ KEPULOISTEN JA SOSSUJEN TOIMESTA OVAT OHJANNEET MILJARDEITTAIN SUOMALAISTEN SELKÄNAHASTA REVITTYJÄ VEROVAROJA EU-KOMISSAARIEN MOOLOKIN KITAAN JA SUURELTA OSIN TARPEETTOMIIN ILMASTON UTOPIA-JA DIGIHANKKEISIIN.

NÄILLE ILMASTOHANKKEILLE EI LÖYDY VALITETTAVASTI AUKOTONTA TIETEELLISTÄ POHJAA, MUTTA TIETYSTI NE TULEVAT KALLIIKSI, KUN KIILUSILMÄISET POLIITIKOT NIITÄ KILVAN KEKSII.

JOS FOSSIILISET POLTTOAINNEET ON SUOMEESSA TODETTU PANNAAN JULISTETTAVIKSI MAAILMAN PAHIMPANA KATASTROFINA JA MAAILMANLOPUN UHKANA, NIIN MIKSI SITTEN FAKE NEWS MEDIASSA PERÄTI 16 VUOTTA PUTKEEN "YDINFYYSIKOKSI MAINOSTETTU" VAPISEVA KANSLERI MERKEL PÄÄTTI VÄKISIN PERUSTAA SAKSAN JA KOKO EU:N ENERGIAHUOLLON PÄÄASIASSA VENÄLÄISEN MAAKAASUN JA RUSKOHIILEN VARAAN.

TÄTÄ MANTRAA EI AINAKAAN RANSKALAISET TULE KOSKAAN HYVÄKSYMÄÄN.

KAUPPALEHDESSÄ NÄYTTI TÄNÄÄN OLEVAN PÄÄSTÖOIKEUDEN HINTAKÄPPYRÄKIN, JOKA NÄYTTI JO HIPOVAN 100 EUR/tonni, kun vielä vuosina 2011-2016 hinta oli muistaakseni vain noin 5 EUR:n tasolla.

NOUSUA ON SIIS OLLUT NOIN 10 VUODESSA PERÄTI 1900%:a ja kuitenkin meille on poliitikkojen toimesta syötetty sellaista pajunköyttä, että EU:ssa inflaatio on ollut lähes olematonta.

On tietysti täysin selvää, ettei mitään järkevää liiketoimintaa voida suunnitella tällaisen päästökauppajärjestelmän varassa, jonka EU:n poliitikot ovat kaistapäisyyttään syöttäneet koko EU:n laajuiseksi energiaohjelmaksi.

Kiistatta on käynyt selväksi, että volatiili päästökauppa järjestelmä johtaa massiiviseen niukkojen pääomien tuhlaamiseen, lisää merkittävästi koko EU:n alutta koskevaa köyhyysriskiä ja on siten EU:n turvallisuudenkin kannalta mitä suurimmassa määrin suurin ajateltamissa oleva turvallisuusriski, joka voi vielä äärimmilleen vietynä johtaa jopa koko mannerta koskevaan aseelliseen selkkaukseen.

Merkelin käynnistämä ILMASTOHYSTERIA MUISTUTTAA SUURESTI TAANNOISTA HITLERIN KEHITTÄMÄÄ SAKSALAISTEN "LEBENSRAUM"-HYSTERIAA, JOKA JOHTI TOISEEN MAAILMANSOTAAN.

Ihmetellä täytyy, että Suomesta demujen MOOSES on ollut aktiivisesti mukana tässä Saksan FOSIILIENERGIAN VOUHOTUKSESSA.

Muistaakseni myös TERRA SIPILÄKIN totesi, että NORD STREAM 2 on vain ympäristöasia Suomen näkökulmasta tarkastellen.

Ei ole sitten mikään ihme, että Terra Sipiläkin voitti taannoin vuoden 2005 vaalit, kun laittoi "Suomen kuntoon" ja esitteli yleisölle bioenergiaan nojaavan häkäpönttöautonsa.

Nythän tiedetään sekin, että puuklapien polttaminenkin on jo EU:ssa todettu pahimmaksi mahdolliseksi pienhiukkaspäästöjen lähteeksi.

Kun vielä 20 tulevaa vuotta tätä EU vouhotusta koetaan lisää, niin Suomessa suurin osa kansasta on siirtynyt asumaan metsien siimekseen, jossa valtion metsistä hakattuja nuotion pilkepuita saa ostaa PILKEKORTILLA samaan tyyliin kuin LEIPÄÄ aikoinaan Helsingissä 1940-luvulla.

Tietysti EKP:n johtajat kuitenkin totavat, että inflaatiokin on vain pieni tilapäinen hyppäys kustannustasossa, kun energian hintakin on nostettu sellaiselle tasolle, että ainoa hutera toivo säilyttää siedettävä lämpö asunnossa on RUKOUS KELAN ASUMISTUEN HAKULUUKULLA!!!

YLE:n tuoreen tutkimuksen mukaan koekeakouluopiskelijoistakin jo 30-40% on todettu masentuneiksi!!

Veikkaanpa, että kohtta THL:n asiantuntijat määrittelevät taudin VAKAVAKSI ILMASTOSYNDROOMAKSI, jonka määrittämiseen tarvittava pikatesti pannaan vuodenvaihteen jälkeen levitykseen kaikkiin S-Ryhmän ja myös K-Ryhmän vähittäistavarakauppohin.

RaneRe: KAKSI JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA SUOMESSA14.12.2021 18.26
Tytti on sairas ihminen. Kyllä sen pää vika hoidetaan.
Mutta ensiksi linnaan lusimaan ja sen jälkeen Mustasaaren sairaalaan.

HemmoRe: KAKSI JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA SUOMESSA14.12.2021 18.35
tytti voi ottaa perheensä ja perseensä ja mennä sinne Ranskaan takas. Lentopisteet riittää meno lippuun.

alan kolmas miesRe: KAKSI JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA SUOMESSA15.12.2021 1.04
Ovatko RANE ja HEMMO avanneet ainuttakaan valtiontalouden tarkastuskertomusta, joita TYTIN JOHDOLLA ON VTV:N TOIMESTA LAADITTU??

Nämä tarkastuskertomukset ovat olleet EDUSKUNNASSA kyllä kaikkien luettavaissa, eikä niistä ole pahaa sanaa sanottu.

TYTTI ei tietenkään ole ollut vastuussa siitä, jos hänen johtamaansa organisaatioon on pesiytynyt joskus 1980-luvulla sellaisia henkilöitä, jotka eivät ole hallinneet tilintarkastamista tilintarkastus- kirjanpitolakien mukaisesti:

1 §
Tilintarkastajan yleinen kelpoisuus

Tilintarkastajana ei voi toimia henkilö, jolle on määrätty edunvalvoja, jonka toimintakelpoisuutta on rajoitettu, joka on vajaavaltainen taikka joka on konkurssissa tai liiketoimintakiellossa.

9 §
Tilintarkastajan erottaminen ja eroaminen

Tilintarkastajan voi erottaa toimestaan kesken toimikauden se, joka on tilintarkastajan valinnut, määrännyt tai osoittanut tehtävään.

Tilintarkastajan erottamiseen kesken toimikauden on oltava perusteltu syy. Jos tilintarkastaja erotetaan kesken toimikauden, sen, joka on erottanut tilintarkastajan, on annettava jäljempänä 7 luvun 1 §:ssä tarkoitetulle Tilintarkastusvalvonnalle selvitys erottamisesta ja sen syistä.

Tilintarkastaja voi erota toimestaan kesken toimikauden ilmoittamalla siitä yhteisölle tai säätiölle. Tilintarkastajan on ilmoitettava ero rekisteröitäväksi kahden viikon kuluessa siitä, kun hän teki ilmoituksen. Lisäksi tilintarkastajan on annettava Tilintarkastusvalvonnalle selvitys eroamisesta ja esitettävä sille perusteltu syy.

Jos tilintarkastajan toimi tulee avoimeksi kesken toimikauden tai jos tilintarkastaja menettää kelpoisuutensa sanottuun toimeen, eikä varatilintarkastajaa ole, tilintarkastajan valintaan osallistuvien yhtiömiesten, hallituksen tai vastaavan toimielimen on huolehdittava siitä, että uusi tilintarkastaja valitaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

10 §
Tietojen antaminen seuraavalle tilintarkastajalle
Tilintarkastajan erotessa, tullessa erotetuksi tai tilintarkastajan toimikauden päättyessä tämän on pyynnöstä annettava seuraajalleen tiedot, jotka ovat tarpeen tilintarkastuksen suorittamista varten.

Mitä 1 momentissa säädetään koskee myös tilintarkastusyhteisöä, jonka palveluksessa tilintarkastaja on ollut.

TYTILLÄ JA KOIRASELLA ON SELVÄSTIKIN OLLUT "PERUSTELTU SYY" SELLAISEN TILINTARKASTAJAN VIRKASUHTEEN PÄÄTTÄMISEEN, JOKA SYYSTÄ TAI TOISESTA OLI TULLUT TOIMINTAKELVOTTOMAKSI TAI NÄKÖJÄÄN LÄHES KOKONAAN MENETTÄNYT TOIMINTAKYKYNSÄ.

TYTIN JOHDOLLA VIIMEISIN TARKASTUSRAPORTTI KOSKI VALTION TILEJÄ VUODELTA 2019 JA SANOMA OLI SEURAAVA:

Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa tämän tilintarkastuskertomuksen valtion tilinpäätöksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2019.

Tarkastuksen ovat suorittaneet tilintarkastusneuvos Susanna Falck, johtava tilintarkastaja Mari Brusila ja johtava tilintarkastaja Anna-Marja Kari. Tarkastusta on valvonut apulaisjohtaja, JHT Väinö Viherkoski.

Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun lain 17 a §:n tarkoittamaan valtion tilinpäätökseen sekä lain 18 §:ssä tarkoitettujen oikeiden ja riittävien tietojen antamiseksi tarpeellisiin liitetietoihin, siltä osin kuin ne koskevat valtion talousarviotaloutta.

Tarkastukseen on sisällytetty talousarvion toteutumalaskelma, tuotto- ja kululaskelma, tase, rahoituslaskelma ja liitetiedot sekä tilinpäätöstietojen perustana oleva valtion keskuskirjanpito.

Tarkastusta on kohdennettu myös niihin menettelyihin, joilla turvataan tietojen muuttumattomuus ja oikeellisuus keskuskirjanpidossa ja valtion tilinpäätöksen valmistelussa.

Valtion tilinpäätös

Valtion tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko valtion tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein.

Valtion keskuskirjanpito on järjestetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti.

Kiinnitämme huomiota tilinpäätöksen liitteellä 12 (Valtiontakaukset ja -takuut sekä muut monivuotiset vastuut) esitettyjen vastuiden määrään.

Liitteen mukaan valtion tilinpäätöksessä 31.12.2019 esitetyt takaukset ja takuut ovat yhteensä 44,76 miljardia euroa sekä muut ehdolliset ja monivuotiset vastuut yhteensä 20,87 miljardia euroa.

Erilaisten vastuiden määrä valtionhallinnossa on jatkuvasti noussut ja ne ovat olennaisesti nousseet vielä tilinpäätösten laatimisen jälkeen."

Lisäksi seuraava VTV:n tiedote:

"VTV on tarkastanut valtion, ministeriöiden ja muiden virastojen tilinpäätökset vuodelta 2019 ja antanut niistä tilintarkastuskertomukset.

Joka neljäs tarkastettu sai huomautuksen tilinpäätöksen tai taloudenhoidon puutteista. Huomautuksia annettiin yhtä suurelle osalle tarkastetuista kuin vuonna 2018.

Valtiontalouden tarkastusvirasto tarkastaa vuosittain valtion, ministeriöiden ja muiden tilinpäätösvelvollisten virastojen tilinpäätökset.

Lisäksi VTV tarkastaa kolmen valtion talousarvion ulkopuolisen rahaston tilinpäätökset. Yhteensä tarkastusvirasto on antanut 65 tilintarkastuskertomusta vuodelta 2019.

Joka neljäs kirjanpitoyksikkö sai huomautuksen tilinpäätöksen tai taloudenhoidon puutteista.

Valtaosa tarkastetuista, kolme rahastoa ja 46 kirjanpitoyksikköä, sai puhtaan tilintarkastuskertomuksen, eli taloudenhoidossa ei havaittu puutteita tilinpäätöksessä tai taloudenhoidon menettelyissä.

Mukautettu eli huomautuksen sisältävä tilintarkastuskertomus annettiin valtion ja viidentoista kirjanpitoyksikön tilinpäätöksestä. Huomautuksen sai siis joka neljäs kirjanpitoyksikkö."

Kuten yltä nähdään, niin TYTTI-YLIVIIKARIN JOHTAMA VIRASTO ON VARSIN KRIITTISESTI TARKASTANUT TILEJÄ, MUTTA KOSKA VALTIO TARKASTAA OMIA TILEJÄÄN, NIIN ON TIETYSTI TÄYSIN SELVÄÄ, ETTÄ TYTTI EI VOI LÄHTEÄ EROTTAMAAN ESIM. EDUSKUNNAN PUHEMIES "MINÄ AJATTELISIN" ANUA TAI PÄÄMINISTERI KORONA SANNAA, JOTKA OVAT SELVÄSTI VASTUUTTOMASTI NOSTANEET VALTION TAKAUKSET JA VASTUUT JO PERÄTI 44.76 MILJARDIIN EUROON.

KYSEINEN VAKUUSRISKIHÄN VOI MILLOIN TAHANSA TOTEUTUA MM. UUDENKAUPUNGIN AUTOTEHTAAN TAI TERRAFAMEN JA VAKE OY:N ILMASTORAHASTON OSALTA, JOS ESIM. KIINASSA KIINTEISTÖYHTIÖ EVERGRANDE EI SELVIÄ VELOISTAAN.

TAI EKP:N KORKO LÄHTEE ÄKILLISEEN NOUSUUN KIIHTYVÄN INFLAATION JOHDOSTA!!!

KUKAHAN SITTEN EROTETAAN VIRASTAAN????

JUANKOSKELLAHAN OLI MYÖS AIEMMIN KUNTALIITON TILITARKASTUS FIRMANA KUNTALIITON OMISTAMA AUDIATOR OY, JONKA TILINTARKASTAJA JOKA VUOSI HYVÄKSYI KIITOKSELLA MM: JUANKOSKENKIN LAITTOMAT TILIT.

KUN SITTEN JALASJÄRVELLÄ KOULUTUSKESKUS JAKK:IN KYMMENIEN MILJOONIEN AVUSTUSPETOS LAUKESI KÄSIIN, NIIN AUDIATORIN "VALOHOITO TILINTARKASTUKSET" PÄÄTTYIVÄT SIIHEN.

"ja aiemmin pääasiassa Kuntaliiton omistama Audiator yhdistyi 2013 BDO-konserniin, josta Kuntaliitto omistaa 20 prosenttia. Takavarikko liittyy jo kauppaa edeltäneesen aikaan. Johtokin on välissä vaihtunut.

Kyse on aikuiskoulutusta valtakunnallisesti tarjoavan Jalasjärven aikuiskoulutuskeskuksen JAKK Koulutus Oy:n valtiontukiin liittyvistä epäselvyyksistä.

Keskusrikospoliisi on vaatinut yhteensä 17 miljoonaa euroa vakuustakavarikkoon oppilaitoksen tilejä tarkastaneelta tilintarkastajalta ja tämän edustamalta tilintarkastusyhteisöltä."

Ei ole mitään epäilystä siitä, että myös VALTION TILIEN TARKASTUKSESSA ON OLLUT RUNSAASTI ERILAISTA FILUNKIA, JOSTA TYTTI YLI-VIIKARI ON SELVÄSTI OLLUT VARMAAN MYÖS TIETOINEN, MUTTA EI OLE POLIITTISEN OHJAUKSEN VUOKSI PYSTYNYT OTTAMAAN SITÄ ESILLE SAMALLA TAVALLA KUIN RIKOSPOLIISI TEKI JAKK:IN TILINTARKASTUKSEN TAPAUKSESSA.

VIIMEISIMMÄSSÄ TYTIN ALLEKIRJOITTAMASSA RAPORTISSA HÄN KYLLÄ SELVÄSTI SEN SANOI, ETTÄ VALTION TILINPIDOSSA ON RUNSAASTI HUOMAUTETTAVAA!!!!

UllaRe: KAKSI JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA SUOMESSA15.12.2021 20.02
Pöystikö tänne kirjoittelee?

ottoRe: KAKSI JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA SUOMESSA15.12.2021 20.51
Kyllä tämä tytti on käräjänsä ansainnut ihan ite.

Toisesta voi olla taas eri mieltä.

TarkkailuunRe: KAKSI JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA SUOMESSA16.12.2021 0.06
Löytyykö kaavilta "tyttejä" ?

alan kolmas miesRe: KAKSI JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA SUOMESSA16.12.2021 1.46
Korruptoitunut PÖYSTI on kuitenkin jo kertonut julkisestikin, että VIRANOMAISTEN TÄYTYY TOIMISSAAN NOUDATTAA TIUKASTI VAIN LAKIA.

Kun VTV:n ylitarkastaja oli tullut pätemättömäksi tarkastamaan valtion tilejä, niin silloin TYTILLÄ JA VTV:n hallintojohtaja KOIRASELLA ei valitettavasti ole ollut muuta laillista mahdollisuutta kuin irtisanoa hänet tai laatia hänelle inhimillisempi "ELÄKÖITYMISSUUNNITELMA", jonka virkamies oli itse vielä vastaan panematta vapaaehtoisesti hyväksynyt.

Suomessa on sentään vielä voimassa sopimusvapaus.

Uskoisin, että se koskee myös kaikkia työ- ja virkasopimuksia.

Erilaisia eläköitymisopimuksia tehdään ja on kautta akain tehty Suomessa ja myös muuallakin kaikille isoillekin johtajille, jos tulevat jostain syystä kyvyttömiksi hoitamaan tehtäviään.

Suomessa myös virkamies voi viedä tällaisen sopimuksen työoikeuden arvioitavaksi, mutta käsittääkseni yli-tarkastajan tapauksessa kumpikaan osapuoli ei ole näin tehnyt, joten kysymys on ollut sopimuslain mukaisesta vapaaehtoisesta eläköitymissopimuksesta.

Sellainen sopimus ei voi olla rikollinen sopimus, jos asiaa tarkastellaan esim. EIT:n oikeuskäytännön näkökulmasta.

Finnair Plus pisteiden käytön muuntaminen jotenkin maksuväline petokseksi vaikuttaa myös varsin omituiselta/tekaistulta syytteeltä.

Tuskin tästäkään syytteestä Suomessa on ollut ainuttakaan aiempaa oikeustapausta, vaikka käytäntö lienee ollut vastaava kaikilla valtion virkamiehillä ja kansanedustajilla, joiden kollegio on nyt ensimmäisenä lähtenyt laulukuoroon TYTIN irtisanomiseksi muka "luottamuspulan vuoksi", kun TYTIN kampaamolaskuja ja tarjoiluja venäläisille virkaveljille alettiin käsittelemään toimittajien toimesta SOMESSA.

Näin jälkikäteen on vain hyvä, että meillä on ollut edustava LADY hoitamassa suhteitä venäläisiinkin.

Jos TYTTI on saanut KÄMPIssä venäläiset virkamiehet hyvälle tuulelle ja myötäsukaisiksi esim. Suomen ja Venäjän välisissä rahaliikenteessä, niin pari kallista viinipulloa ja hyvä illallinen on pieni hinta sille, että Suomesta saadaan vietyä vaikeuksitta vaikka OLTERMANNI juustoa Venäjälle ja saadaan siitäkin vähän rajat talteen ja jakoon maanviljelijöillekin saakka.

Luottamuspula ei käsittääkseni ole mikään virkarikos. Sammakko Anttikin erotettiin pääministerin tehtävistä kepuloisten luottamuspulan vuoksi, mutta ei kukaan ole kuitenkaan Sammakko Anttia oikeuteen ollut vielä viemässä törkeän virkarikoksen tai jonkun petollisen toiminnan vuoksi, vaikka Sammakko Antti ainakin lehtitietojen mukaan lähes koomassa laati Suomeen hallitusohjelmankin, jonka ensimmäisessä lauseessa todettiin, että Suomi on kokoansa selvästi suurempi maa.

Varmuutta ei kuitenkaan ole siitäkään, tarkoittiko lähes koomassa ohjelman laatimista johtanut Sammakko Antti sitä, että Suomi on jopa Saksaakin suurempi maa, koska meiltähän on jouduttu Sammakko Antin laatimassa hallitusohjelmassakin avustamaan köyhää Saksaa vuosittain useiden miljardien eurojen vaihtotaseen vajeen muodossa.

Meikäläistä veronmaksajaa ihan sääliksi käy noiden kylmissään värjöttelevien saksalaisten ekokapinallisten ja paikallisten pankkien sekä yritystenkin köyhyys.

Kekkosen ajoilta tulee mieleen sekin, että Harri Holkeri joutui saattamaan Suomen Pankin pääjohtaja Ahti Karjalaisenkin vuonna 1981 Sveitsiin katkaisuhoitoon, kun Ahti oli VOLVOLLAAN kärynnyt rattijuoppoudesta ja kompuroinut toistuvasti kännissä edustustehtävissä.

Alkuaan sosiaalinen media otti TYTIN ja PÄIVIN hampaisiinsa ja ovat lähteneet vaatimaan kyseisiä julkisuuden henkilöitä hirtettäväksi, mutta kysymyksessä on kuitenkin poliittinen ajojahti ja törkeimmän luokan maalitus.

Tytinkin tapauksessa TYTIN paikkaa on ensimmäisenä tietysti ollut hamuamassa moni hänen entinen alaisensa, joten ei voi välttyä siltä, että asiassa on vahva "ASTIANKIN MAKU".

Toivon, että TYTTI YLI-VIIKARI ja PÄIVI RÄSÄNEN vievät nämä julkiset hirttäjäiset vielä myöhemmin myös EIT:n arvioitaviksi, jos tuomiot tullee, niin ehkäpä sitten saadaan vihdoin päätepiste julkiselle maalitukselle ja WOKE ajattelulle myös Suomessa.

alan kolmas miesRe: KAKSI JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA SUOMESSA17.12.2021 3.06
Eilen alkoi purkautua myös taannoin ILTYLEHDEN jankuttama julkisesti hirtetyn TYTIN LENTOPISTEIDEN SYYTE.

Keskusrikospoliisi oli kaivanut esille kaikki TYTIN vuosina 2016-2020 tapahtuneet lentopisteiden käytöt ja tax free ostokset.

Erikoissyyttäjä Mari Mattila vaati oikeudessa, että kaikkien TYTIN lasten ja aviomiehenkin suorittamat matkat oli julkistettava kaikelle kansalle tiedoksi ja arvioitaviksi.

Kaikkiaan KRP oli kaivanut esille laskennallisesti n. 5 900 EUR:n edestä pluspisteiden käyttöä ja näiden johdosta erikoissyyttäjä totesi, että rikoshyöty on ollut 4 500 EUR:a.

Syyttäjä on esittänyt, että kysymyksessä on ollut maksuvälinepetos ja yhdistettynä kyvyttömän tilintarkastajan laittoman "eläkesopimuksen" hyväksymiseen erikoissyyttäjä näyttää innostuneen vaatimaan JULKISESTI JO HIRTETYLTÄ TYTILTÄ vielä 9 kuukauden ehdollista vankeutta ja viraltapanoakin.

Taannoin hoivakoteja koskevassa asiassa rikosoikeuden professori MATTI TOLVANEN puolestaan totesi, että petostapauksissa Suomessa vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan petos on törkeä, jos petoksella saatu rikoshyöty on 20 000 EUR:a.

Tässäkin valossa erikoissyyttäjän vaatimukset vaikuttavat täysin ylimitoitetuilta, koska rikoshyöty näyttää jäävän riitaiseksi ja käytännössäkin vähäiseksi.

AKM arvelee, että tämä asia saattaa hyvinkin mennä vielä EIT:n tarkasteltavaksi.

Tässä voi vielä käydä samalla tavalla kuin kävi ULVILAN MURHATAPAUKSESSA, jossa AUERILLA jouduttiin maksamaan mojova vahingonkorvaus, kun näyttö murhasyytteille oli hatara ja julkinenkin piinakin oli pitkä, eikä syytetty edes ollut aivan puti puhtoinen pullantuokuinen äiti käytökseltään, vaikka oli onnistunut kuitenkin itsestään muovaamaan sellaisen kuvan mediassa.

TYTIN JULKISEN HIRTTÄMISEN SYYTTEET JA TODISTEET OVAT MYÖS VÄHINTÄÄN HATARAT JA SAMA KOSKEE MYÖS TOISTA JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA ELI PÄIVI RÄSÄSTÄ.

On myös huomattava, että KOKKOLASSA PERSUJEN KANSANEDUSTAJA MAURI PELTOKANGAS JOUTUI VALTAKUNNAN SYYTTÄJÄN HAMPAISIIN PUHEISTAAN JA KÄRÄJÄOIKEUDESSÄ KANSANEDUSTAJA MAURI PELTOKANGASTA SYYTETTIIN KIIHOTTAMISESTA KANSANRYHMÄÄ VASTAAN.

KORKEAN PROFIILIN SYYTTEET KUITENKIN KAATUIVAT KÄRÄJÄOKEUDESSA, KUN ASIAAJAJA KARI UOTI OLI ASIASSA KIISTÄNYT SYYTTEEN JA VEDONNUT MM. KAKSOISTANDARDIIN SEURAAVASTI:

"Pohjanmaan käräjäoikeus hylkäsi valtakunnansyyttäjän nostaman syytteen perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangasta vastaan. Käräjäoikeuden huolellisesti perustellun päätöksen mukaan Peltokankaan Facebook-kirjoitukset eivät olleet kiihottamista kansanryhmää vastaan.

Tuomio on lähes historiallinen, sillä valtakunnansyyttäjän nostamat kiihottamissyytteet johtavat yleensä langettavaan tuomioon. Valtio joutuu maksamaan Peltokankaalle yli 8 000 euron korvaukset oikeudenkäyntikuluista.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen nostamassa syytteessä oli kyse kahdesta Mauri Peltokankaan noin vuoden takaisesta Facebook-kirjoituksesta.

Valtakunnansyyttäjän mukaan kirjoituksia on pidettävä pakolaisia ja turvapaikanhakijoita solvaavina ja panettelevina niiltä osin kuin niissä on mainittu "loisivat elintasosurffarit" ja kehotettu heitä poistumaan maasta sekä viitattu "vuohipaimeniin", millä ilmauksella on luotu mielikuva siitä, että turvapaikanhakijat olisivat ihmisryhmänä alempiarvoisia ja että heidän kulttuurinsa olisi kauttaaltaan jälkeenjäänyt.

Kansanedustaja Mauri Peltokangas kiisti syyllistyneensä rikokseen.

Hänen juristinsa Kari Uoti toi oikeudenkäynnissä esille valtakunnansyyttäjän kaksoisstandardin, koska Toiviainen ei ollut halunnut nostaa syytettä keskustan kansanedustaja Juha Pylvästä vastaan samasta "loisivat elintasosurffarit" -nimityksestä."

Käräjäoikeus perusteli historiallista päätöstään vetoamalla perustuslaissa mainittuun sananvapauteen!!!

SENSAATIOLEHTIEN JULKISELLE MAALITTAMISELLE ON SYYTÄ LAITTAA VÄHITELLEN PÄÄTEPISTE MYÖS SUOMESSA.

ERIKOISYTTÄJÄ on AKM:n mielestä TYTIN TAPAUKSESSA myös pahasti myöhässä JULKISESTI HIRTETYN TYTIN VIRALTAPANONKIN KANSSA, KOSKA SUOMESSAKAAN SAMASTA ASIASTA EI SAA TUOMITA KETÄÄN KAHTEEN KERTAAN.

TÄMÄ ON JOHTAVA OIKEUSPERIAATE MYÖS EIT:N OIKEUSKÄYTÄNNÖSSÄ.

EDUSKUNTAHAN OLI JO LUOTTAMUSPULAN JOHDOSTA VIENYT TYTILTÄ VIRAN ILMAN OIKEUDENKÄYNTIÄKIN.

ERIKOISYYTTÄJÄ ON KÄRÄJÄOIKEUDESSA MONIN TAVOIN LOUKANNUT MYÖS SYYTÖKSILLÄÄN TYTIN JA HÄNEN PERHEENJÄSENTENSÄ PERUSTUSLAILLISIA YKSITYISYYTEEN LIITTYVIÄ OIKEUKSIAKIN.

ILTA-SANOMAT oli tänään otsikoinut oikeustapauksen lehden tärkeimpänä uutisena seuraavasti: "MAKSOI LENTOPISTEILLÄ LASTEN LENTOJA".

Sensaatiolehti oli toimittaja Rami Mäkisen ja Sanni Matilan kirjoittamaan juttuun kirjoittanut mm. seuraavasti:

"Valtaosa lennoista suuntautui Helsingistä Pariisiin, jossa FRANKOFIILIKSI TUNNUSTAUTUVA YLI-VIIKARI on mm. asunut ja opiskellut.

Lisäksi lentoja oli tehty Brysseliin, Manchesteriin ja New Yorkiin. New Yorkin lento oli business-luokassa muut economy-luokassa."

Toimittajien artikkelissa TYTTI poseerasi oikeudessa mustassa puvussa jälleen kirja käsissään. Tällä kertaa Anne Morrow Lindberghin "GIFT FROM THE SEA".

Muistelen, että eräässä allekirjoittamassaan VTV:n tilitarkastuskertomuksessa TYTTI taisi siteerata jopa HAVUKKA-AHON ajattelijaa. Minusta tämäkin osoittaa, että TYTTI ei ole ihan tavallinen HARMAA VALTION VIRKAMIES, JOKA PAHINTA VEROKARHUA MUISTUTTAA.

On korkea aika siihenkin, että HARMAAT VALTIONKIN VIRKAMIEHET RYHTYVÄT AJATTELEMAAN INNOVATIIVISESTI JA TEHOKKAASTI.

INNOVATIIVISUUTTA JA TEHOKKUUTTA JA MYÖS LAINMUKAISUUTTA TYTTI NÄYTTÄÄ KOKO AJAN OLLEEN AJAMASSA MYÖS JOHTAMASSAAN VTV:n ORGANISAATIOSSA.

TÄTÄ TODISTAA MYÖS HÄNEN VAATIMUKSENSA ESIM. VALTION OMAISUUTEEN LIITTYNEISSÄ LAUSUNNOISSA JA KIRISTYNEESSÄ PUOLUERAHOITUKSEN SEURANNASSAKIN.

MYÖS KANSAINVÄLISTEN ASIOIDEN HUOMIOON OTTAMINEN ON SELVÄSTI KOROSTUNUT VTV:N ORGANISAATION TOIMINNASSA.

Nämäkään asiat eivät ole olleet TYTIN KEKSINTÖJÄ vaan seurausta siitä, että impivaaralainen SUOMIKIN ON yhä enemmän kytkeytynyt kansainvälisiin ja ylivaltiollisiin sopimuksiin ja säännöksiin.

NYKYÄÄNHÄN JUURI KANSAINVÄLISEEN RAHOITUKSEEN JA RAHOITUKSEN VALVONTAAN LIITTYVÄT ASIAT KUTEN ESIM. VARSIN YLEISEEN RAHANPESUUN LIITTYVÄT ASIAT OVAT ERITYISESTI KOROSTUNEET.

ON SELVÄÄ, ETTÄ TÄLLAISET AJATUKSET JA VAATIMUKSET VOIVAT AIHEUTTAA VUOSIKYMMENIÄ VALTIONKIN ORGANISAATIOIHIN PESIYTYNEISIIN TOIMINTATAPOHIN JA KÄYTÄNTÖIHIN SEKÄ VARMASTI MYÖS YKSITTÄISTEN HENKILÖIDEN KOHDALLA SOPEUTUMISONGELMIA JA TIETYSTI MYÖS NURINAA JA NISKUROINTAKIN, JOS ASIAT EIVÄT SYYSTÄ TAI TOISESTA ETENE PUOLIN JA TOISIN HALUTTUUN SUUNTAAN.

Ym. Ilta-Sanomien toimittajat olivat nyt myös kuvanneet aukeamalle nähtävästi FINNAVIAN lentokenttää, jossa rampeilla näytti olevan ainakin 10 FINNAIRIN koneita ilmeisesti lähtövalmiina viemään koko TYTIN PERHEEN PARIISIIN TAI EHKÄ JOPA NEW YORKIIN.

Suurten lentokenttien kuvaaminen lehtiin ja KISSAN KORKUISTEN OTSIKOIDEN KÄYTTÄMINEN ei kuitenkaan millään tavoin lisää toimittajien esittämien todisteiden todistusvoimaa, jos asia on tarkoitus käsitellä jossain puolueettomassa oikeusistuimessa.

Kaikesta oikeuskattauksesta näkee, että TYTIN kohdalla ei ole kysymyksessä tavallisesta oikeudenkäynnistä, vaan selvästi poliittisesta AJOJAHDISTA, jonka todelliset syyt JULKISELLA HIRTTÄMISELLÄ JA MAALITTAMISELLA ON PYRITTY PAINAMAAN VIHREÄN VERAN ALLE.

Toimittajien maininta TYTIN FRANKOFIILISYYDESTÄ on vähintään yhtä suuri rötös kuin se, että romaaneja aletaan oikeudessa kutsumaan mustalaisiksi tai vaikka minkälaisiksi hirviöksi, vaikka kunnon romaanin käytöstavat ovat usein jopa paremmat kuin ns. tolkun ihmisten "sivistyneet tavat", joilla kunnon kansalaisia maalitetaan mennen tulle esim. eduskunnassa ja tietysti sosiaalisessa mediassa.

Eduskunnassahan kaikki persut ja kokoomuslaiset on jo moneen kertaan julistettu vaikka millaisiksi demokratian vihollisiksi.

Mitä tulee noihin VTV:n pluspistesääntöihin, niin ainakin Ilta-Sanomien ym. artikkelista käy ilmi, että ns. pluspisteiden käytöstä olleet ohjeet ja niiden seuranta ovat historiallisestikin olleet vähintään epämääräisiä.

Samalla tavalla kuin on ollut epämääräistä myös esim. KORONA ja BILE SANNAN "aamiaistarjoilu ja remontoinnit" KESÄRANNASSA ja tietysti myös LUONNON KAUNIIN KATRI KULMUNIN JA VARMAAN MONIEN MUIDENKIN POLIITIKKOJEN KÄYTÄNTÖ ESIM. ESIINTYMISKOULUTUKSENKIN OSALTA.

VOISIN VEIKATA, ETTÄ KRP PYSTYISI KYLLÄ SELVITTÄMÄÄN MELKO MONEN POLIITIKON FINNAIRIN PISTEILLÄ TEKEMÄT KIELIKURSSIMATKAT TAI MUUTKIN REISSUT, JOS ISO REMMI KERRAN HALUTAAN LAITTAA PÄÄLLE JA LÄHTEÄ SYYTTÄMÄÄN ESIM. KANSANEDUSTAJIA JA MUITA HALLINNON KORKEITA VIRKAMIEHIA SEKÄ ERITYISAVUSTAJIA SAMALLA TAVOIN KUIN NYT VAIN TYTIN KOHDALLA ON TEHTY.

UNILUKKARIKIN ON TIETTÄVÄSTI MELKO AHKERAAN OPISKELLUT VENÄJÄN KIELTÄ.

AKM TAAS EI PIDÄ SITÄ KYLLÄ MITENKÄÄN PAHANA, KOSKA JOUTUUHAN UNILUKKARI TAVAN TAKAA SOITTAMAAN PUTINILLE JA KYSELEMÄÄN, MIKÄ SE TURVALLISUUSTILANNEKIN ON KULLOINKIN SUOMESSA JA MUUALLAKIN MAAILMASSA.

MINUSTA VOIDAAN KYSYÄ, ONKO SUOMALAISTEN VIRANOMAISTEN JA ERILAISTEN ILMASTOAKTIVISTIENKAAN MATKAILU ESIM. GLASGOWN TAPAISIIN ILMASTOKOKOUKSIIN SIINÄ LAAJUUDESSA TARPEELLISTA KUIN NIISSÄ KOKOUKSISSA SUOMALAISILLA DELEGAATIOILLA TUNTUU OLEVAN TAPANA.

MONI SAATTAA OLLA SIELLÄKIN JOPA MARKKINOIMASSA JOIDENKIN SUOMALAISTEN YRITYSTENKIN EKOTEKNIIKKAAKIN VALTION PIIKKIIN.

SE ON AINAKIN TIEDOSSA, ETTÄ JULKISESTI HIRTETTY TYTTI ON TULLUT KANSAINVÄLISEN KOULUTUKSEN SAANEENA IHMISENÄ ERITTÄIN HYVIN TOIMEEN MM. VENÄLÄISTEN KANSSA.

TYTIN KIRJALLIUSUUSHARRASTUS VIITTAA MYÖS SIIHEN, ETTÄ TYTTI ON TAVALLISTA PULLIAISTA SELVÄSTI LAAJEMMIN SIVISTYT HENKILÖ ja SEHÄN TIEDETÄÄN, ETTÄ TÄLLÄINEN RIIPPUMATTOMUUS ON AINA OTTANUT SUOMALAISIA TOIMITTAJIA PÄÄHÄN JA SAANUT HEIDÄT SELVITTÄMÄÄN KOHTA JOPA ALUSVAATTEITA MYÖTEN, ONKO PÄÄLLÄ MAHDOLLISESTI JOTKUT MERKKIKUTEET.

NYTHÄN YLEkin oli jo joutunut pyytämään anteeksi, kun YLE:n edustava MARIA JUNGNER

"esiintyi maanantaina Ylen TV1-kanavalla Louis Vuittonin huivissa. Ranskalaisen muotitalon nimi pisti esiin Jungnerin huivista huomiota herättävällä tavalla.

Ylen ohjelmatoiminnan ja sisältöjen eettisissä ohjeissa (OTS) todetaan muun muassa, että Yle ei asetu mainonnan välikappaleeksi ja että tuotesijoittelu ja piilomainonta on kielletty.

Kuluttajavirasto taas linjaa, että kaupallisia viestejä ei saa piilottaa muuhun viestintään ja että piilomainonta on kiellettyä kaikissa olosuhteissa.

Ylen etiikkapäällikkö: "Muutamia palautteita on tullut?

Iltalehti kysyi asiasta Yleltä. Vastaukset antoi Ylen etiikkapäällikkö Timo Huovinen sähköpostilla.

IL kysyi:

1) Oliko kuuluttaja Maria Jungnerin huivi piilomainontaa?

2) Jos oli, niin miksi?

3) Jos ei ollut, miksi ei ollut?

Huovinen antoi näihin kolmeen kysymykseen yhteisvastauksen.

□ Yle pyrkii tietenkin välttämään toiminnassaan piilomainontaa niin kuin kaikki vastuulliset journalistit tekevät ja kuten Ylen ohjelmatoiminnan eettisissä ohjeissakin edellytetään. Nyt tapahtui kuitenkin virhe, ja tästä otetaan opiksi."

ONKO SIIS EDUSTAVA MARIA JUNGNERKIN IKÄVÄSTI FRANKOFIILI?

AKM on kyllä enemmän ollut huolestunut siitä, että joka ikinen YLE:n UUTISLÄHETYS ALKAA TIETYLLÄ SEKAVALLA INTROLLA, JOSSA UUTISANKKURIT KUVATAAN OMITUISESTI KATOSTA, JOLLOIN KAIKKIEN ANKKUREIDEN KENKÄVARUSTELU TULEE ENSIMMÄISENÄ ESIIN.

KUN SITTEN PROMPTERILUKIJAT PERÄKANAA MARSSII ESIIN JA ASETTELEE ITSENSÄ OIKEAAN KULMAAN TAUSTAAN JA KAMERAAN NÄHDEN, NIIN JOKAINEN UUTISLÄHETYS MUISTUTTAA JOITAIN KYMMENIEN VUOSIEN TAKAISTA PUHETILAISUUTTA SEUROJEN TALOILLA.

ERITYISESTI URHEILUTOIMITTAJIEN KOHDALLA OLEN PANNUT MERKILLE MYÖS SEN, ETTÄ MONI TOIMITTAJA ESIINTYY JOKO ADIDAKSEN, NIKEN, TAI PUMAN LENKKAREISSA, JOKA MINUSTA ON VÄHINTÄÄN YHTÄ TÖRKEÄTÄ KUIN MARIA JUNGNERINKIN HUOLITELTU ESIINTYMINEN TELKKARISSA HUIVI KAULASSAAN.

TÄSSÄ YHTEYDESSÄ MEIDÄN MYÖS PITÄSI VAROTTAVANA ESIMERKKINÄ MUISTAA TARZAN TAANNOINEN RAAHATTAVA KÄSILAUKKU JA PANU HATTU MAATALOUSNÄYTTELYSSÄ.

EIKÄ BILE SANNAN TAHDITON ESIINTYMINEN KARAOKEBAARISSA JA JULKISESSA MEDIASSA MYÖSKÄÄN VÄLTTÄMÄTTÄ OLE OLLUT SUOMELLE LOPULTA EDUKSI, VAIKKA BILE SANNA ON INTOUTUNUT JOPA TWITTERI-VAIHTOON ELON MUSKIN KANSSA.

MINULLA ON SELLAINEN TUNNE, ETTÄ BILE SANNA ON MAHDOLLISESTI SALAA TOIVONUT, ETTÄ MUSK SAATTAISI RYHTYÄ LIIKETOIMINTASUHTEISIIN BILE SANNAN SARJAYRITTÄJÄMIEHEN EPÄONNISTUNEITA HANKKEITA RAHOITETTAESSA, KUN VALTION PIIKKI ON NÄHTÄVÄSTI JOUDUTTU PANEMAAN KIINNI TAANNOISEN KONKURSSIN TAKIA.

alan kolmas miesRe: KAKSI JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA SUOMESSA30.3.2022 17.40
KÄRÄJÄOIKEUS LAITTOI PÄÄTEPISTEEN PÄIVI RÄSÄSEN JULKISISSA HIRTTÄJÄISISSÄ.

Erinomainen asia!!!

Pitkään on PÄIVI RAUKKAA ROIKOTETTU SYYTTÄ HIRTTOLAVALLA KÖYSI KAULASSA, mutta nyt tuli tällaiselle WOKISMILLE ONNEKSI STOPPI KÄRÄJÄOIKEUDESSA.

Valtakunnan syyttäjä kuitenkin herkitsee vielä, jatkaako hän PÄIVI RAUKAN KIUSAAMISTA vielä lisää, koska VALTAKUNNAN SYYTTÄJÄ HALUAA ASETTUA SYYTTÄJÄN TOIMENSA OHELLA MYÖS TUOMARIN ROOLIIN.

Tällaista oikeuskäytäntöä on perinteisesti ollut havaittavaissa NEUVOSTOLIITOSSA, VENÄJÄLLÄ ja SENIILIN BIDENIN AIKANA MYÖS WOKISMIIN HURAHTANEESSA AMERIKASSA.

TYTTI YLI-VIIKARIA ei vielä ole Suomessa saatu vapautettua hirttoköydestä, mutta kyllä sekin köysi tullaan vielä katkaisemaan.

TYTTI on Eduskunnan entisen puhemies MINÄ AJATTELISIN ANUN johdolla tuomittu virkavirheistä ilman oikeudenkäyntiä, vaikka MINÄ AJATTELISIN ANULLA TAI MUILLA KANSANEDUSTAJILLA EI OLE OIKEUTTA TUOMITA KETÄÄN.

KANSANEDUSTAJIEN TEHTÄNÄHÄN ON VAIN LAATIA LAKEJA, EI TUOMITA KETÄÄN.

TYTIN TOIMINNASSA HÄNEN VIRKATEHTÄVISSÄÄN EI OLE NÄYTETTY TAPAHTUNEEN YHTÄÄN AINUTTA VIRHETTÄ, joten HÄNTÄ ei voi siis tuomiota VIRKAVIRHEESTÄ.

Kuitenkin käräjäoikeudessa TYTILLE annettiin tuomio, kun KÄRÄJÄOIKEUS katsoi, että KÄRÄJÄOIKEUDEN TÄYTYY NOUDATTAA POLIITIKKOJEN TAHTOA.

TYTTI on toiminut muka väärin hoitaessaan korruptoituneiden poliitikkojen tilien tarkastusta, vaikka tarkastussäännöt on laadittu korruptoituneiden kansanedustajien antamien ohjeiden mukaan.

TYTIN TAPAUKSESSA VELLIT JA PUUROT MENI SIIS KÄRÄJÄOIKEUDESSA SEKAISIN, kun ILTALEHTI NOSTI WOKISTISENA UUTISENA FRAMILLE SEN, KUN TYTTI OLI KÄYNYT KAMPAAJALLA, EDUSTANUT SUOMEN VALTIOTA KÄMPISSÄ SIISTISTI LAITETTUNA JA LENTÄNYT FINNAIRIN KONEELLA PLUS PISTEILLÄ PARI KERTAA ULKOMAILLE.

Vastaavalla tavalla kaikki valtion virkamiehet , kansaedustajat ja MEPIT ovat myös lennelleet ympäri maailmaa enemmän tai vähemmän laitettuina ja se on KYLLÄ ULKOMAILLAKIN JO HAVAITTU, mutta ketään muuta ei ole lähdetty IP-lehdissä maalittamaan puhumattakaan, että jotakuta olisi lähdetty oikeuteen haastamaan.

TYTIN TAPAUKSESSA ON SIIS SELVÄSTI ASTIAN MAKU.

TYTTI ON valittanut tuomiostaan ja me tulemme sitten pitkän kaavan kautta toteamaan, että TYTTI EI OLLUTKAAN MIKÄÄN RIKOLLINEN.

HÄN OLIN VAIN FAKE NEWS MEDIAN MAALITTAMA VIIDEN LAPSEN KUNNIALLINEN PERHEEN ÄITI.

Veikkanpa, että TYTIN MAALITUS OLISI jäänyt MEDIASSA PUOLITIEHEN, JOS TYTTI OLISI OLEMUKSELTAAN KAMREERIMAINEN LAIHA HARMAATUKKAINEN LUUVIULU.

ottoRe: KAKSI JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA SUOMESSA31.3.2022 10.22
No, Räsäsen juttu jatkuu. Pahoin pelkään, että viimeistään korkeimmassa muuttuu.

Onhan tämä kansa vajonnut jo niin syvälle.

Voimia Räsäselle edelleen...

Tytin juttu oli vähän toisenoloinen.

Lopputuleman kannalta ehkä kohtuuton,
sai tosin mitä tilasi.

Siinä keississä lähtöruutu on tosin jäänyt ilman riittävää huomioita.

Miten sillä koulutuksella ylipäätään voidaan valita tuollaiseen tehtävään?

Kysyn taas.

Eniten tässä peiliin tulisi katsoa niiden, jotka hänet valitsivat.

Hyvä tyyppi, sanoi Heinäluomakin...

alan kolmas miesRe: KAKSI JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA SUOMESSA31.3.2022 18.04
FAKE NEWS HESARI yritti tämänkin aamun lehdessä tietysti vielä tuomita jälkikäteen PÄIVI RÄSÄSEN, vaikka KÄRÄJÄOIKEUS oli aivan oikein pysäyttänyt SYYTTÖMÄN IHMISEN MAALITUKSEN eilen käräjäoikeudessa.

HESARIN JÄLKIKÄTEEN ANTAMAA TUOMIOTA TÄYTYY IHMETELLÄ, koska HESARI KUVITTELEE OLEVANSA JOPA SUOMEN OIKEUSLAITOKSEN YLÄPUOLELLA TUOMITESSAAN SELVÄN AJOJAHDIN KOHTEENA VUOSIKAUSIA OLLEEN SYYTTÖMÄN PÄIVI RÄSÄSEN.

HESARIN PÄÄKIRJOITUS: "SURKEAN JUTUN ODOTETTU PÄÄTÄS" osoittaa taas selvästi sen, millaiselle kartalle HESARIN kirjoitukset helposti asettuvat, vaikka HESARI markkinoi itseään SANANVAPAUDEN SUURIMMAKSI VAALIJAKSI.

HESARIN KOHDALLA KYSYMYS ei kuitenkaan ole riippumattomasta massatiedotusvälineestä, vaan lehdestä, joka tuntuu asettaneen WOKISMIN KESKEISEKSI TOIMITUKSELLISEKSI OHJENUORAKSEEN.

TÄMÄKIN WOKISTINEN NARRATIIVI paljastuu nyt mm. seuraavista ym. pääkirjoituksen lausunnoista.

□ Räsänen esiintyi prosessin aikana uhrina ja rakensi tapauksesta spektaakkelia niin kotimaassa kuin ulkomailla. Hänelle oikeudenkäynti oli myös periaatteellinen, sillä hän tulkitsi joutuneensa mittakepiksi, jota vasten uskonnollista sananvapautta testataan.

□ Tämä ei kuitenkaan peitä sitä tosiasiaa, että Räsäsen puheet ja kirjoitukset olivat loukkaavia.

□ Syytteiden nostamisesta päätti valtakunnansyyttäjä. Poliisi oli saanut asiasta tutkintapyyntöjä, mutta oli päätynyt ennen valtakunnansyyttäjää, ettei niissä ollut syytä epäillä rikosta.

□ VIHAPUHE on ollut valtakunnansyyttäjä RAIJA TOIVIAISEN erityisenä kohteena.

□ Tuomio oli ymmärrettävä, VAIKKA RÄSÄNEN KIISTATTA LOUKKASI SEKSUAALI- JA SUKUPUOLIVÄHEMMISTÖIHIN KUULUVIA JA HEIDÄN LÄHEISIÄÄN SEKÄ USKONNOLLISILLA ETTÄ TIETEELLISEKSI ESITTÄMILLÄÄN VÄITTEILLÄ.

□ Tapauksessa ei ole voittajia ja häviäjiä. RÄSÄNEN ON NÄKEMYKSINEEN JO NURKASSA.
Kulttuurisota on ehtinyt jo kaun sitten siirtyä muihin kysymyksiin...

PÄIVI RÄSÄNEN mielipiteineen tuntuu enää kaiulta menneisyydestä!!!!

Tämän HESARI PÄÄKIRJOITUKSEN PERUSTEELLA ei ole mitään epäilystä siitä, että HESARI on pyrtkinyt ja vielä käräjäoikeuden päätöksen jäkeenkin pyrkii jatkamaan PÄIVI RÄSÄSEN maalittamista.

Merkillepantavaa on myös se, että valtakunnansyyttäjällä näyttää HESARIN pääkirjoituksen perusteella olevan ERITYISENÄ MISSIONA "VIHAPUHE" ja HESARI näyttää tämän yhdistävän vielä konservatiivisesti ajattelevien ihmisten puheisiin.

EI PÄIVI RÄSÄNEN OLE TÄSTÄ TEHNYT SPEKTAAKKELIA.

Spektaakkeliksi tämä asia tuli, kun VALTAKUNNAN SYYTTÄJÄLLÄ ON OLLUT VIHAPUHE ADDIKTIO, JOTA WOKISTINEN HESARI JA MUU VALTAMEDIA ON VIELÄ VAHVISTANUT.

Tässä suhteessa HESARIN toimituksellinen linja ei näy millään tavalla poikkeavan nykyisestä amerikkalaisesta FAKE NEWS VALTA MEDIAN wokistisesta ja radikaalista ajattelusta, jossa sosiaalisessa mediassa lähes kaikki konservatiivinen viestintä sensuroidaan entisestä presidentti Donald J. Trumpista lähtein, mutta samaan aikaan valtamediassa ja etenkin sosiaalisesa mediassa ihannoidaan mm. paikallista kotimaista katuväkivaltaa harjoittavia ANTIFA, BLM anakisteja ja iranilaisia terroristeja sekä rasitisia huligaaneja.

HESARIN vielä jälkikäteen MAALITTAESSA ja MOLLATESSA oikeudessa syyttömäksi todettua PÄIVI RÄSÄSTÄ, HESARI näyttää nostaneen vielä TIETEENKIN LYÖMÄASEEKSI.

NÄIN väittäessään HESARI ei näy ymmärtävän edes sitä, että ABSOLUUTTISTA TIEDETTÄ EI OLE OLEMASSAKAAN.

SE, mitä HESARI PITÄÄ TÄNÄÄN TIETEENÄ, todistetaan mahdollisesti jo parin kolmen vuoden päästä täydelliseksi puoskaroinniksi.

Olihan aikoinaan maailmakin "tieteellisesti" litteä, jonka reunalta saattoi pudota kadotukseen.

Jos PÄIVI on puhunut ihmisen psykososiaalisesta kehityksestä, niin kyllähän PÄIVI, jolla on sentään lääkärin paperit ja HIPPOKRATEEN VALA VANNOTTUNA, lienee suurempi ihmisen asiantuntija kuin konsanaan HESARIN INNOKAS PÄÄKIRJOITTAJA.

Lausunnoissaan PÄIVI ei kuitenkaan ole voinut sortua minkäänlaiseen alkemiseen ajatteluun, kun hän aivan oikein näyttää huomioivan ihmisen kehityksessä ympäröivan maailman sekä psyykkisen että biologisen ja siis myös geneettisen kehittymisen.

Tämä jopa maallikonkin ymmärtämä asia ei vielä tee kuitenkaan PÄIVISTÄ EPÄONNISTUNUTTA TIEDENAISTA, jonka HESARI NYT PYRKII EPÄTOIVOISESTI TODISTAMAAN KAIKILLE SUOMALAISILLE.

Samalla tavalla sinä päivänä, kun HESARIN MAINOSTULOT LAKKAA, niin HESARI MYÖSKIN POISTUU SUOMALAISTEN TUOMIOISTUINTEN JOUKOSTA.

HESARISSA KAIVATTAISIIN NÄKÖJÄÄN TAAS AARNO LAITISEN KALTAISTA TOIMITTAJAA, joka laittasi kaikki YMPÄRISTÖUSKOVAISET VIHDOIN RUOTUUN.

ENOUGH IS ENOUGH!!!!

alan kolmas miesRe: KAKSI JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA SUOMESSA20.4.2022 1.07
Hienoa, että SUOMESSA JULKISESTI HIRTETYT NAISET panevat vastaan HIRTTÄJÄISIÄ.

PÄIVI voitti jo käräjäoikeudessa, mutta TYTILTÄ vietiin virka, vaikka EDUSKUNNAN PUHEMIESNEUVOSTO ei ole tuomioistuin.

TYTIN toimissa ei ole ollut huomauttamista, kysymys on ollut kateellisten VTV:n kalkkeutuneiden virkamiesten käynnistämästä ajojahdista ja maalittamisesta etenkin ILTALEHDESSÄ.

Onneksi TYTTIKÄÄN ei ole antanut periksi, vaan on tehnyt valituksen hallinto-oikeuteen laittoman irtisanomisen perusteella.

Suomeen on valitettavasti Amerikasta levinnyt FAKE NEWS MEDIAN pyörittämä disinformaatioon perustuva kampanjointi, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin lisätä FAKE NEWS MEDIAN etupäässä mainostuloja.

Rehellisistä ihmisistä ja vähänkin enemmän koulutusta ja sivistystä saaneista ihmisistä voidaan SUOMESSAKIN tehdä rikollisia ja tuhota ihmisten urat ja mahdollisesti myös MAALITAULUIKSI otettujen ihmisten perheetkin.

Tällaiselle toiminnalle on pantava loppu, koska näillä julkisilla mestaajilla on yhtä hatarat käsitykset kuin keskiaikaisilla kirkonmiehillä, mikä on soveliasta ja mikä ei.

Näillä julkisilla mestaajilla ei ole myöskään käsitystä siitä, mitä esimerkiksi Suomenkin perustuslain 10 §:ssä todetaan Yksityiselämän suojasta:

"Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla.

Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton.

Lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. (5.10.2018/817)

Lailla voidaan säätää välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä, turvallisuustarkastuksessa ja vapaudenmenetyksen aikana sekä tiedon hankkimiseksi sotilaallisesta toiminnasta taikka sellaisesta muusta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta. (5.10.2018/817)"

Tai perustuslain säännökset yksilön oikeusturvasta:

21 §
Oikeusturva
Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.

Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.

22 §
Perusoikeuksien turvaaminen
Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

TYTTI ei ole syyllistynyt minkäänlaiseen Suomen turvallisuutta vaarantavaan toimintaan, joten TYTIN yksityisasioiden tonkiminen ja käsittely SENSAATIOLEHTIEN palstoilla olisi edellyttänyt asiaa koskevan lain säätämisen.

Tällaisesta laista ei ainakaan entinen kepuloisten Eduskunnan puhemies ANU "Minä ajattelisin" ole missään vaiheessa tehnyt aloitetta EDUSKUNNASSA, vaan on heti lähtenyt TYTIN jäljille kuin ajokoira, kun joku tyytymätön VTV:n virkamies on vihjannut TYTIN Ranskan hienoissa yliopistoissa saamasta koulutuksesta, kampaajalaskuista ja edustustehtävistä.

Muistaakseni myös Oikeuskansleri Tuomas Pöystin on aiemmin ollut hyvin tyytyväinen TYTIN toimintaan.

Edes SEIKSA LEHTI ei ole onnistunut kuvaamaan TYTTIÄ muussa yhteydesä kuin vain taannoin kauppareissulla, jossa TYTTI oli käynyt ilmeisesti läheisestä S-Marketista ostamassa viisi lapsiselle perheelleen vaatimattomat eväät.

Ihailtavaa on, että TYTTI on myös ollut Suomen RUGBYN MAAJOUKKUEEN PÄÄVALMENTAJA.

TYTIN SYYTTÄJIÄ ON VARMAAN OTTANUT PÄÄHÄN, kun TYTTI ON NYKYÄÄN POLIITTISESTI SITOUTUMATON, koska VTV:n virathan on tietysti läänitetty Suomessa kulloisenkin valtiovaranministerin puoluekannan mukaan.

Nyt valtiovarainmnisterinä on kepuloisten ANU "Minä ajattelisin" puoluetoveri RUUNEPERI SAARIKKO, joten on selvää, että nyt täytyy VTV:n riippumattomat virkamiehet karistaa tehtävistään ja siihen riittää nyt TYTILLE käräjäoikeudessa anettu 1 680 EUR:n sakko.

Rikoshyötynä saatu hyöty ja VTV:n vahinkona tuli TYTILLE korvattavaa 12 334 EUR:a ja sen lisäksi TYTTI juutunsa hävinneenä joutui maksamaan vielä omat oikeudenkäyntikulunsa 61 000 EUR:a.

Joten melkoinen lasku tästä TYTILLE tuli, vaikka TYTIN JA KOIRASEN tekemä kyvyttömän virkamiehen eläköitymissopimus oli toteutettu kaikkien voimassa olevien säännösten mukaisesti.

Veikkanpa, että mikäli TYTTI olisi irtisanonut kyvyttömän virkamihen kylmästi, niin siitä olisi varmaankin koitunut valtiolle huomattavasti suurempi lasku ja oikeudenkäyntikulut vielä päälle, jos sille tielle olisi lähdetty.

Tässä asiassahan ei ole mitään suhteellisuustajua, kun ajatellaan esim. RALLI MESTARI TOMMI MÄKISTÄ. Tommihan sai ensin 37 000 EUR:n sakot ylinopeudesta, mutta puhumalla sakot pudotettiin 3 000 EUR:on, jonka jälkeen TOMMILLE taas pamautettiin 47 000 EUR:n sakot, kun oli ilmoittanut tulonsa vilpillisesti.

TYTTIHÄN ei voi valtionvirassa mitenkään ilmoittaa tulojaan väärin, koska kyllä verottaja seuraa tarkasti joka ikisen viranomaisen tulot ja menot.

Kuten tunnettua, toista on ollut kansanedustajilla, jotka nyt ILTALEHDEN PALJASTUSTEN jälkeen ovat yhtäkkiä kirkastuneet niin oikeusperiaatteen edustajiksi, että ihan tavallista maatiasta hävettää, kun edes TIITISEN LISTAA ei uskalleta paljastaa, vaikka kohta on jo SALAINEN NATO ÄÄNESTYSKIN KÄSILLÄ.

Ym. SEISKAN kuvassakin TYTTI oli ihan selvin päin ja aivan tavallisissa kuteissa ja ruokaostokset ei selvästikään sisältäneet ainakaan alkoholijuomia.

TYTIN autokaan ei ollut mikään TESLA, vaan ihan tavallinen vaatimaton virkamiehen sähköauto NISSAN LEAF.

Ihmetyttää, että KRP:n tutkijat ovat lähteneet TYTINKIN LENTOPISTEITÄ metsästämään.

FINNAIRin lentopisteet on tunnetusti nimenomaan EU:n MEPPEJÄ varten tehty korruptiojärjestelmä, jonka heikosti kannattanut valtioenemmistöinen FINNAIR on kehittänyt.

Kun tuonkin korruptiojärjestelmän laillisuus selvitetään vaikka EU:n tuomioistuimessa, niin saattaa hyvin tulla sellainenkin päätös, että koko järjestelmä on EU direktiivien vastainen.

Aikamoinen soppa näistä kahden naisen julkisesta hirttämisestä on kehittymässä, koska uskoisin, että kumpikaan HIRTTOLAVALLE VIETY NAINEN ei vapaaehtoisesti suostu hirtettäväksi.

AKM:n mielestä olisi parempi, jos HUUME AARNIO hirtettäisiin ensin ja vasta sen jälkeen mietiään, onko NAISTEN JULKINEN HIRTTÄMINEN SUOMESSA nykyaikana ylipäätään soveliasta.

AKM:n mielestä Suomessa ei ole soveliasta myöskään lähteä kivittämään kauniimman sukupuolen edustajia, kuten vielä tunnutaan tekevän sellaisissakin maissa, jonne oikeusvaltioperiaatteesta niin sinnikkäästi kiinni pitävä puritaaninen Suomi jakaa avokätisesti eri "tyyppistä kehitysapua" vielä tänäkin päivänä. Afganistanissahan tämä apu ainakin menee suoraan TALEBAN SISSIEN toimittamien naisten kivityskampanjoiden maksuun ja tietysti myös kansainväliseen huumekauppaan.

Kehitysavun osalta en siis tarkoita UKRAINAA.

alan kolmas miesRe: KAKSI JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA SUOMESSA3.10.2022 23.14
PUHEET SUOMESTA OIKEUSVALTIONA on syytä lopettaa välittömästi.

Eduskunnalla on oikeus säätää lakeja, mutta EDUSKUNTA ei ole TUOMIOISTUIN.

Kuitenkin EDUSKUNNASTA on tullut TUOMIOISTUIN, kun tavaksi on tullut valita eduskuntavaalien jälkeen maahan aina ENEMMISTÖHALLITUS, joka voidaan perustaa vain siten, että KEPU soittaa aina ENSIVIULUA.

KEPUN ylivaltaa Suomen lainsäädäntötyössä esim. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNASSA ei voi vähätellä, vaikka PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN tulisi olla itse asiassa puoluepolitiikasta riippumaton lainsäädäntöelin.

Irvokasta on myös, että Eduskunnan apulaispääsihteeriksi valittiin vuonna 1990 kepulainen SEPPO TIITINEN, josta vuonna 1992 tuli Eduskunnan pääsihteeri.

Pääsihteerin virassaan TIITINEN toimi yhtäjaksoisesti peräti 23 vuotta vuoteen 2015 saakka, jonka jälkeen Eduskunnan pääsihteeriksi valittiin nykyinen viranhaltija Maija-Leena Paavola.

Tunnetustihan TIITINEN oli toiminut ennen Eduskunnan pääsihteeriksi valintaansa SUPON johtajana vuosina 1978-1990.

Näin ollen TIITINEN on myös ollut URHO KEKKOSEN ns. LUOTTOMIES, kun Suomi eli pahinta SUOMETTUMISAIKAANSA Kekkosen pitkän uran 1956-1981 aikana.

SUPON JOHTAJAN VALINTA EDUSKUNNAN PÄÄSIHTEERIKSI EI MILLÄÄN TAVOIN POIKKEA SIITÄ, jos VENÄJÄLLÄ DUUMAN SIHTEERINÄ HEILUISI PUTLERIN HYVÄ YSTÄVÄ FSB:n (ent. KGB) johtaja kenraali Alexander Bortnikov.

VENÄJÄLLÄ ei duuman johtoon kuitenkaan tarvita FSB:n edustajaa, koska maan presidenttinä on entinen KGB:n agentti, joka ei välitä kansainvälisestä oikeudesta mitään.

Suomessa maata taas johtaa TYÖVÄEN PRESIDENTTI eli UNILUKKARI, joka taas kyllä mielellään puhuu OIKEUSVALTIOSTA, jota Suomessa ei kuitenkaan tunnu olevan.

Suomessa suojelupoliisin yhteydet valtiojohtoon olivat kiinteimmillään vuosina 1972-1990, jolloin virastoa kutsuttiin presidentin poliisiksi, ensin Urho Kekkosen aikana, kun hän oli nimittänyt luottomiehensä Arvo Pentin päälliköksi, ja sitten Mauno Koiviston aikana.

Koivisto päätti tehdä muutoksen parlamentaariseen suuntaan ja siirsi päätöksenteon Suojelupoliisin asioissa valtioneuvoston tasolle.

KEKKOSEN ja ARVO PENTIN kiinteiden suhteiden vuoksi voidaankin päätellä, että keskustalainen ARVO PENTTI on ollut se henkilö, joka on ERKKI TUOMIOJALLE vuodattanut muistion KEKKOSEN ja BREZNEVIN välisistä ns. ZAVIDOVON keskusteluista toimittaja Tor Högnäsille, jonka selostus ZAVIDOVON keskusteluista julkaistiin Dagens Nyheterissä 31.10.1972.

Kyseinen tietovuoto varmisti sen, että URKILLE myönnettiin jatkoaika ilman vaaleja ja URKIN jälkeenkin voitiin sitten valita Presidentiksi tunnettu VENÄJÄN ystävä MANU, joka taas URKIN LUOTTOMIES SEPPO TIITISEN tultua SUPON päälliköksi päätti vuonna 1990 tallettaa TIITISEN LISTAN SUPON kassakaappiin periaatteella "ikiajoiksi".

SUOMEN EDUSKUNNASSA ja VALTIONEUVOSTOSSA on siis vuosikymmenet ollut vallalla laajamittainen salailu ja vahva kepulaisten poliitikkojen ja virkamiesten edustus riippumatta siitä, mikä on ollut esim. eduskuntavaalien tulos.

Ei ole siis mikään ihme, että vuoden 2015 eduskuntavaaleissa KEPU kärsittyään rökäletappion vaaleissa heittäytyi vasemmistolaiseen PUNAMULTA HURMOKSEEN ja kuinka ollakaan KATRI KULMUNISTA tuli valtiovaranministeri, joka sittemmin savustettiin viralta ja tilalle valittiin ensin HARMAA MATTI, jota taas seurasi ORIPÄÄN EHTOINEN EMÄNTÄ ja tietysti Eduskunnan puhemieheksi nousi "MINÄ AJATTELISIN ANU" ja lopulta tietysti "MINÄ AJATTELISIN ANUN" tehtävät ajautuivat sitten kuin itsestään taas vielä HARMAA MATILLE.

FAKE NEWS ILTALEHDEN paljastettua TYTTI YLI-VIIKARIN kampaamokuvat ja muutaman FINNAIRIN PISTEEN käytön "MINÄ AJATTELISIN ANU" käynnisti lähes välittömästi yhdessä Eduskunnan pääsihteeri Paavolan kanssa kansliatoimikunnassa TYTIN viraltapanomenettelyn, koska TYTTI oli menettänyt "MINÄ AJATTELISIN ANUN" luottamuksen.

TYTTI oli tietysti saatava savustettua viralta, koska TYTIN on täytynyt olla tietoinen mm. kepuloisen PÄIVI NERGIN Eduskunnalta salaamista n. 400 milj. euron SOTEN kehittelyrahoista.

Kun EDUSKUNNAN KANSLIATOIMIKUNNALLE oli selvinnyt, että TYTTI oli käynyt edustuskuvia varten kampaamossa VTK:n piikkiin ja oli joutunut laatimaan eläköitymissopimuksen jonkun kyvyttömän virkamiehen saattamiseksi kunniallisesti eläkkeelle, niin eikös EDUSKUNNAN TARKASTUSVALIOKUNNAN puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluotokin kauhistellut asiaa FAKE NEWS ILTALEHDEN sivuilla seuraavasti:

"Iltalehden tietojen mukaan pääjohtaja Tytti Yli-Viikarin aikana VTV:n varsinaista tarkastustoimintaa on ajettu alas, raportteja muutettu tarkastuskohteita miellyttäviksi ja peitelty epäkohtia, tarkastusaineistoa hävitetty sekä alaisia johdettu pelolla.

□ Hirvittävää ja järkyttävää, sanoo eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr)."

AKM on muutamia kymmeniä vuosia harrastanut myös tilintarkastusta ja voi sen kyllä todeta, etteivät JULKISESTI HIRTETYN TYTIN kampaamolaskut tai FINNAIRIN pisteet ole olleet kaatamassa valtiontaloutta yhtään mihinkään.

Kyllä valtiontalouden heikon kunnon osalta syylliset löytyvät aivan varmasti SYYTTÄJIEN PENKEILTÄ.

VIRKARIKOKSISTA ja LUOTTAMUSPULASTA TYTTIÄ syyttämään lähtenyt EDUSKUNNAN KANSLIATOIMIKUNTA ja KANSANEDUSTAJISTA koostuva TARKASTUSVALIOKUNTA ovat itse syyllisiä siihen, että esim. VALTION VUODEN 2021 tilinpäätöksessä valtiolla oli kaikkiaan varoja enää vain 61.5 miljardia euroa, mutta velkoja oli jo 143.5 miljardia euroa.

Tältäkin osin voidaan todeta, että TYTTI vahvisti viimeisimmän valtiontalouden tilintarkastuskertomuksen allekirjoituksellaan 20.11.2020 (Dnro 109/53/2019), jossa TYTTI jo huomautti valtiontalouden riskeistä ja vastuista seuraavasti:

"Kiinnitämme huomiota tilinpäätöksen liitteellä 12 (Valtiontakaukset ja -takuut sekä muut monivuotiset vastuut) esitettyjen vastuiden määrään.

Liitteen mukaan valtion tilinpäätöksessä 31.12.2019 esitetyt takaukset ja takuut ovat yhteensä 44,76 miljardia euroa sekä muut ehdolliset ja monivuotiset vastuut yhteensä 20,87 miljardia euroa.

Erilaisten vastuiden määrä valtionhallinnossa on jatkuvasti noussut ja ne ovat olennaisesti nousseet vielä tilinpäätösten laatimisen jälkeen."

Kyllä tästäkin näkee, että TYTTI on ollut tehtäviensä tasalla ja hoitanut hänelle annetut tehtävät asianmukaisesti ja vielä varottanut hyvissä ajoin EDUSKUNTAA ja kansanedustajia holtittomasta rahankäytöstä, joten ei ole olemassa sellaisia perusteita, joilla esim. "MINÄ AJATTELISIN ANU" voi väittää TYTIN hoitaneen huonosti hänelle annettuja tehtäviä.

Jos kysymys olisi yksityisestä firmasta, niin koko "johtoporukka" istuisi nyt ainakin 10 vuoden tuomiota linnassa ja syyttäjien omaisuus olisi tietysti jo aikaa sitten pantu uloshakuun.

Tämän kaiken lisäksi vielä kepulaiset ja muut sosialisti ministerit panivat vielä lihoiksi myös FORTUMIN UNIPER-omistuksetkin, joista tappioita syntyi kertalaakista suuruusluokaltaan ainakin 10 miljardia euroa.

Kuinka onkaan mahdollista, että UNIPER-sopimuksessa omistajaohjauksesta vastaavat virkamiehet ja ministerit luovuttivat UNIPERIN omistamat Ruotsin ydin- ja vesivoimalatkin Saksan valtiolle vain muutamalla sadalla miljoonalla eurolla, kun kyseiset voimalat tahkoavat rahaa tulevan 40 vuoden aikana verojen jälkeen kumulatiivisesti jopa yli 30 miljardia euroa.

TYTTI ON nämäkin valtion omaisuuteen ja velkoihin kirjatut summat joutunut viran puolesta vahvistamaan valtion tilinpäätöksissä, kun EDUSKUNNASSA on valtion varoja hoidettu sellaisten ihmisten toimesta, jotka eivät ymmärrä rahan käytöstä yhtään mitään.

TYTIN asia on nyt hallinto-oikeuden käsittelyssä ja riippumatta HAO:n päätöksestä on nähtävissä, että TYTIN asiaa tullaan vielä käsittelemään Suomessa korkeammissa tuomioistuimissa.

Todennäköistä myös on, että asia viedään vielä EIT:n käsiteltäväksi, kun kysymyksessä näyttää olleen FAKE NEWS MEDIAN käynnistämästä ajojahdista, josta varjo lankeaa myös "MINÄ AJATTELISIN ANUN" päälle, koska jo FAKE NEWS MEDIAN ensi paljastusten jälkeen ANU puuttui asiaan kehumalla VALPASTA MEDIAA, vaikka "MINÄ AJATTELISIN ANUN" olisi pitänyt viitata esim. EUROOPAN IHMISOIKEUSSOPIMUKSEEN, josta pari pykälää on kirjattu alle:

"6 artikla
Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin

1. Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä.

2. Jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen.

3. Jokaisella rikoksesta syytetyllä on seuraavat vähimmäisoikeudet:

a) oikeus saada viipymättä yksityiskohtainen tieto häneen kohdistettujen syytteiden sisällöstä ja perusteista hänen ymmärtämällään kielellä;

b) oikeus saada riittävästi aikaa ja edellytykset valmistella puolustustaan;

c) oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä, ja jos hän ei pysty itse maksamaan saamastaan oikeusavusta, hänen on saatava se korvauksetta oikeudenmukaisuuden niin vaatiessa;

d) oikeus kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan, ja saada hänen puolestaan esiintyvät todistajat kutsutuiksi ja kuulustelluiksi samoissa olosuhteissa kuin häntä vastaan todistamaan kutsutut todistajat;"

"MINÄ AJATTELISIN ANUN" johtama EDUSKUNNAN KANSLIATOIMIKUNNAN päätös virasta pidättämiselle ja erottamiselle muistuttaa epäilyttävällä tavalla VENÄJÄN PUTLERIN OIKEUDELLISTA TULKINTAA UKRAINAN ALUEIDEN LAITTOMSTA LIITTÄMISESTÄ ÄITI VENÄJÄÄN.

alan kolmas miesRe: KAKSI JULKISESTI HIRTETTYÄ NAISTA SUOMESSA5.11.2022 7.51
SENIILIN JOE BIDENIN aikana WOKISMI, PRIDE- ja TRANSU AATE ovat levinneet USA:ssa jo kaikkiin valtion rahoittamiin kouluihin ja tietysi myös yliopistoihin ja Black Lives Matter anarkia kaikkiin demokraatti johtoisten kaupunkien kaduille ja teltta-asutuksiin.

WOKISMI, PRIDE- ja TRANSU AATE ovat tietysti Amerikasta levinnneet SOMEN ja FAKE NEWS MEDIA toimesta myös Suomeen.

Nyt jo kertaalleen JULKISESTI HIRTETTY PÄIVI RÄSÄNEN Cancelloitiin Suomen "Sivistyksen kehdossa" eli Helsingin Yliopistossa pari viikkoa sitten.

PÄIVI tiedotti Twitterissä ja ILTALEHDESSÄ seuraavasti:

"Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) syyttää Helsingin yliopistoa "cancel-ilmiöstä".

Helsingin yliopisto kieltäytyi vuokraamasta tiloja 13. lokakuuta järjestettyyn Suoraan sanoen -sananvapauspaneelikeskusteluun.

Tilaisuuden järjestivät Sanan- ja uskonnonvapaus ry ja Kristittyjen ihmisoikeusryhmä.

Tilaisuudessa puhuivat muun muassa kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) (ps) ja toimittaja Ivan Puopolo.
Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen (ps) lähetti videotervehdyksen Ruandasta.

□ On kyse cancel-ilmiöstä, huolestuttaa sananvapauden puolesta, Räsänen sanoo Iltalehdelle.

Myös Oodi kieltäytyi

Myös Helsingin keskustakirjasto Oodi kieltäytyi järjestämästä tilaisuutta. Paneelikeskustelu järjestettiin lopulta Rikhardinkadun kirjastossa Helsingissä.

□ Verovaroin ylläpidetty Oodi ei suostunut ottamaan keskustelua vedoten epämääräisiin arvoihin, Räsänen kertoo Iltalehdelle.

Räsänen kirjoitti aiheesta Twitterissä perjantaina. Hän käyttää viestissään aihetunnisteita "cancel" ja "woke".

Räsäsen mukaan yliopisto vetosi epämääräisesti "arvoihin".

□ Samaan aikaan yliopisto teki tiivistä yhteistyötä Helsinki Priden kanssa, Räsänen kirjoittaa Twitterissä.

Helsingin yliopiston tiloista ja kiinteistöistä vastaava toimitilajohtaja Teppo Salmikivi vetoaa Helsingin yliopiston sääntöihin, jotka kieltävät tilojen vuokraamisen muun muassa puoluepoliittisiin tai uskonnollisiin tilaisuuksiin.

□ Katsoin tuolloin kesällä, että kyseinen tilaisuus oli uskonnollinen, Salmikivi perustelee Helsingin yliopiston päätöstä olla vuokraamatta tiloja.

Sanan- ja uskonnonvapaus ry kertoo toimintaperiaatteistaan kotisivuillaan.

□ Tarkoituksena on edistää ja valvoa sanan- ja uskonnonvapauden toteutumista Suomessa. Järjestö korostaa vapautta ilmaista ja harjoittaa julkisesti Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa ja vakaumusta.

Järjestön hallituksen puheenjohtaja on Santeri Marjokorpi.

Marjokorpi on myös Suomen teologisen instituutin pääsihteeri.

Tunnetuin yhdistyksen hallituksen jäsenistä on entinen kansanedustaja Timo Soini.

"Korkeatasoinen"

Päivi Räsänen kertoo sananvapauskeskustelun olleen korkeatasoinen. Hän sanoo, että tapahtuma ei ollut uskonnollinen.

□ Ei ollut kysymys politiikasta eikä uskonnosta, Räsänen sanoo.

Räsäsen mukaan tilaisuuteen osallistui "eri tavoin ajattelevia ihmisiä".

□ Ei ollut mitään, mikä olisi ollut jotain vähemmistöä vastaan, Räsänen sanoo keskustelusta.

Räsänen ei ollut itse järjestämässä tapahtumaa, mutta osallistui siihen panelistina.

KERTAALLEEN JULKISESTI HIRTETTY ON AINA JULKISESTI HIRTETTY.

Ketään ei ole kuitenkaan otettu vielä edes POLIISIN PUHUTTELLUUN, kun eilenkin FAKE NEWS HESARI kirjoitti Helsingin kaupungin omistamassa KAAPELITEHTAAN "KULTTUURIKESKUKSESSA" järjestetystä EROTIIKKAMESSUISTA.

MESSUILLA kännissä ollut 27-vuotias parisuhteessa ollut tyttö kutsuttiin lavalle TANSSIJANA esiintyneen naistanssijan avustajaksi harrastamaan TANSSIJAN kanssa ORAALISEKSIÄ yleisön edessä!!!

Selvästi humalassa ollut nainen ei kuitenkaan ihan kaikkein "pyhimpiä paikkoja nuollut", mutta oli järkyttynyt, miten tällaista voi SUOMESSA NYKYÄÄN tapahtua.

Kun JULKISESTI HIRTETYN PÄIVIN takia verovaroin ylläpidetty Helsingin Yliopisto pitää filosofisia WOKISTISIA luentoja PRIDE- ja TRANU aatteista ja
Helsingin Kaupugin verovaroin ylläpidetty KAAPELITEHAS järjestää EROTIIKKAMESSUJA, mutta SANANVAPAUDESTA ei voi puhua edes verovaroin ylläpidetyssä OODI kirjastossa, niin jossain on todella runsaasti mätää.

AINAKAAN EI VOIDA PUHUA SIITÄ, että PERUSTUSLAIN luvun 2 6 §:ssä mainittu yhdenvertaisuus tai 12 §:ssä mainittu sananvapaus toteutuu nykyään enää Suomessa:

12 § Jokaisella on sananvapaus.

"Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla.

Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia."



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: