Keskustelu

alan kolmas miesLAUTAPÄÄT UURNILLE ALUEVAALEISSA3.9.2021 18:36
KEPULOISTEN JOHTAJA TERRA SIPILÄN KEKSIMÄ MAAKUNTAMALLI AJETTIIN EDUSKUNNAN POLIITTISESSA PERUSTUSLAKIVALIOKUNNASSA VÄKISIN (=SIIS PERUSTUSLAIN VASTAISESTI) LÄPI UUDELLA NIMELLÄ:

"HYVINVOINTIALUEIDEN SOTE"

Tähän perustuslain vastaiseen eksponentiaaliseen SOTE MALLIIN liittyvästä MAAKUNTAVEROSTA on tarkoitus päättää vielä depoloisten KORONA SANNAN ja kepuloisten RUUNEPERIN toimesta meneillään olevan vaalikauden aikana.

MAASEUDUN TULEVAISUUS selvitti äänestäjien suhtautumista ALUEVAALEISTA ja sai elokuussa seuraavan tuloksen Helsingin ulkopuolella:

□ vain 67.7% aikoo äänestää
□ 24.1% ei osaa sanoa äänestääkö
□ 8.2% ei aio äänestää

Kun helsinkiläisiltä ei ole kysytty äänestävätkö he, vaikka helsinkiläisillä on huomattavia kiinteistöomistuksia ja hoidettavia sukulaisiakin ns. HYVINVOINTIALUEILLA ja Helsingin seudulla asuu nykyään jo 1 500 000 milj. suomalaista, niin voidaan todeta, että MAASEUDUN TULEVAISUUDEN tekemä gallup ei missään mielessä täytä riippumattoman ja objektiivisen kansantaloudellisen tai sosiaalisen tieteellisen tutkimuksen vaatimuksia.

Mikäli Helsingin seudulla olevien ihmisten mielipiteetkin olisi otettu kyselyssä huomioon, niin varmojen äänestäjien osuus olisi ollut selvästi alle 50%:a.

KYSELYSSÄ SAATIIN MYÖS JÄRKYTTÄVÄ TULOS SIITÄ, MISTÄ ÄÄNESTÄJIEN MIELESTÄ ÄÄNESTYKSESSÄ ON KYSYMYS:

□ yli 52% äänestävistä sanoi olevansa tietämätön, mistä asioista aluevaaleissa päätetään

□ vain noin 33% äänestäjistä on tietoinen, mistä asioista päätetään ja

□ 14% äänestäjistä ei osaa sanoa aluevaltuustojen tehtävistä mitään

Kun tämän kyselyn tulos VÄÄNNETÄÄN RAUTALANKAMALLIIN, NIIN TULOS ON SEURAAVA:

□ Kuntavaalit 2021
□ Äänioikeutettuja 4 460 299

□ Aluevaalit 2022
□ Äänioikeutettuja noin 4 460 299
□ Helsingin alueen äänestäjät noin 1 500 000
□ Muiden alueiden äänestäjät noin 2 960 299

□ 67.7% eli 2 004 122 muiden alueiden äänestäjistä aikoo äänestää

□ 52% eli 1 042 143 näistä äänestäjistä ei tiedä mistä asioista alueiden valtuustot päättävät

□ 14% eli 280 577 äänestävistä äänestäjistä ei osaa sanoa, mistä asioista alueiden valtuustot päättävät

□ 33% eli 661 360 äänestävistä äänestäjistä tietää, mistä asioista alueiden valtuustot päättävät

Lopputulos siis on, että 66% eli 1 322 720 äänestävistä äänestäjistä eivät tiedä, mistä asioista alueiden valtuustot päättävät ja vain 661 360 äänestävistä äänestäjistä tietävät, mistä asioista päätetään.

Aluevaalien pitäisi KEPULOISTEN ja KORONA SANNAN mielestä lisätä demokraattista kehitystä maaseudulla.

Kuten yllä esitetyn laskeman perusteella on selvästi osoitettu, niin ALUEVAALIT valitettavasti kuitenkin johtavat vain siihen, että seuraava vaatimaton osa kansasta päättää suomalaisten asioista:

□ 661 360/4 460 299 = 14.8%

Kysymys ei ole millään tasolla kansanvallasta vaan poliittisten pyrkyrien ja keinottelijoiden harvainvallasta, jolle PERUSTUSLAIN VASTAISENA asiana esim. harvainvallan verotuksen osalta on laitetta päälle NELIRAAJAJARRUTUS KAIKIN MAHDOLLISIN KEINOIN.

PÄÄTÖSVALLAN KESKITTÄMINEN JOHTAA LOPULTA KOMMUNISMIIN. SITÄ EI YKSIKÄÄN SUOMALAINEN HALUA. SE KOKEILU ON JO NÄHTY NEUVOSTOLIITON AIKANA VENÄJÄLLÄ JA MUUALLA.

Alla esitetyn MT:n uutisen lopusta selviää, mistä POLIITTISISSA PERUSTUSLAIN VASTAISISSA ALUEVAALEISSA OIKEASTI ON KYSYMYS.

Eduskuntatutkimuksen erikoistutkija JENNI KARIMÄEN kommentit MT:n gallupista kertoo kaiken:

"Eipä se yllätä. Ensinnäkin sote-uudistuksen tekeminen on kestänyt vuosia ja sen yhteydessä on ollut esillä hyvin erilaisia malleja, milloin mitäkin. Kun uudistus saatiin sitten kesällä maaliin, on aihe pudonnut kokonaan ulos julkisesta keskustelusta."

"Karimäki uskoo, että ihmisten tietämys aluevaaleista kasvaa syksyn ja talven mittaan, kun mediauutisointi aiheesta kiihtyy."

TARKOITUS SIIS ON, ETTÄ SYKSYN KULUESSA FAKE NEWS MEDIA AVULLA JUNTATAAN SUOMALAISTEN TYHMIIN PÄIHIN, ETTÄ ALUEVAALIT JA KUNNALLISTEN PALVELUJEN KESKITTÄMINEN ON HYVÄ ASIA, KUN TODELLISUUDESSA MAAKUNTAMALLI AJAA KOKO MAAN TERVEYDENHUOLLON JA MUUT JULKISET PALVELUT KAAOKSEEN.

"MT:n elokuussa tekemästä kyselytutkimuksesta käy ilmi, että yli puolet äänestäjistä ei tiedä, mistä asioista tammikuun aluevaaleissa valittavat valtuustot päättävät.

Helsingin ulkopuolella asuvista vastaajista yli 52 prosenttia kertoo olevansa tietämätön, mitkä asiat ovat jatkossa aluevaltuustojen päätäntävallassa.

Aluevaaleja ei järjestetä Helsingissä, koska siellä kaupunki vastaa jatkossakin sosiaali- ja terveyspalveluista.

Reilu 33 prosenttia vastaa olevansa tietoinen aluevaltuustojen päätäntävaltaan kuuluvista asioista ja reilu 14 prosenttia vastasi "en osaa sanoa."

Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkijaa Jenni Karimäkeä ei yllätä, ettei enemmistö vastaajista tiedä, mistä aluevaaleissa ja -valtuustoissa on kysymys.

"Eipä se yllätä. Ensinnäkin sote-uudistuksen tekeminen on kestänyt vuosia ja sen yhteydessä on ollut esillä hyvin erilaisia malleja, milloin mitäkin. Kun uudistus saatiin sitten kesällä maaliin, on aihe pudonnut kokonaan ulos julkisesta keskustelusta."

Karimäki uskoo, että ihmisten tietämys aluevaaleista kasvaa syksyn ja talven mittaan, kun mediauutisointi aiheesta kiihtyy."

ottoRe: LAUTAPÄÄT UURNILLE ALUEVAALEISSA4.9.2021 7:40
Duoda duoda. Väännetäänpä rautalankaa hiukka lisää.

Helsingin aluettahan ei varsinaisesti ole koska siellä ei vaaleja pidetä.

Hellssinki otti ja sai tässäkin erivapauden.

Siellähän mennään kuten tähänkin saakka on menty.

"Valtio-valtiossa"-periaatteella siis.

Viimeisen laskennan mukaan helsinkiläisiä oli 656 611. Kuinka moni heistä olisi äänioikeutettu selviää marraskuussa. Siis selviäisi jos vaalit pidettäisiin Helsingissä.

Ei pidetä ei.

Helsingin erityisasema siis legimitoitiin tässä samantien.

Ja onhan tuota erityisasemaa piisannutkin.

Otan pienen esimerkin, joka hinnaltaan ei suinkaan ole pieni tahi vähäpätöinen.

Ns. paperittomina maahan tulleiden maksuttomat terveyspalvelut.

Palvelut, jotka jo voimassa olevan lainsäädännön perusteella ovat turvatut näille reppanoille, joiden matka-asiakirjatkin katosivat matkalla.

Päätöshän niistä tehtiin perin kiintoisalla tavalla: K-hallituksessa asian otti esiin asiaan vihkiytyneet päättäjät. Nostivat siis asian käsittelyyn noin vain ja tekaisivat siitä päätöksen. Kuntalain perusteellahan jokainen päätös syntyy virkavalmistelun ja esittelyn kautta.

K-johtajan esitys oli jopa Juankoskellakin pohjaesityksenä kun näitä hyviä päätöksiä tehtailtiin. Tai ainakin puheenjohtajan selostus...

Mutta Helsingissä on kaikki toisin.

Reppanat saivat palvelunsa.

Kuka ne muuten maksaa?

Olinpa niin viihterä tuon päätöksen jälkeen jotta kaivoin esiin ko. kylän ta-kirjan.

Hauskastipa asia oli siellä muotoiltu: "...syntyneet kustannukset korvataan täysimääräisesti....

Mistähän ne rahat mahtavatkaan tulla?
Kukahan ne korvaa?

No asiaan sitten.

Uusimaa (pl se HellSinnki) on jaettu neljään alueeseen ja siellä vaalit pidetään kirjoittipa MT mitä kirjoitti.

Samoin kuin muilla alueilla.

Huolimatta siitä, että voimassa oleva perustuslaki ei tunne käsitettä alue lainkaan.

Se tuntee kyllä kunnallisen itsehallinnon, jonka siivellä tässä nyt koetetaan luistella siten, että puhutaan jotta alueiden verotusoikeus tulee sitten joskus.

Kyllä tässä käytännössä on kysymys uusien etäpäätteiden synnyttämisestä valtion keskushallintoon.

Alueet ovat pelkkiä ministeriön jatkeita.

Maakunnallista itsehallintoa tässä ei ole mukana edes siteeksi.

Kepuloisille ja depuloisille kyllä tulee tuhdisti lisää paikkoja loisimiseen.

Ja sen nämä osaavat.

ottoRe: LAUTAPÄÄT UURNILLE ALUEVAALEISSA4.9.2021 10:51
Jatketaan.

Mutta. Äänestäjien käsissä on, annetaanko näiden loisia vai ei.

Tyytyykö väki mm. Koillis-Savon kulmakunnalla siihen, että lähin palvelu on saatavilla Kuopion kirkonkylällä tuollaisen keskimäärin tunnin ajomatkan päässä vai ei?

Palvelu tässä tarkoittaa lääkäriä, sosiaalitätiä tahi auttavaa kättä tilanteessa, jossa tarvitset apua oikeasti.

Onko samantekevää jos kolariin joutuessasi apu tulee Kuopiosta vai oman kyläsi pelastuslaitoksen pojilta?

Enpä usko jotta on.

Depujen ikiaikainen idea on jo lähtökohtaisesti sentralismi.

Keskittämispolitiikka.

Keput, ainakin siitä lähtien kun puolueen nimi muuttui maalaisliitosta keskustapuolueeksi on käytännössä toteuttanut sitä samaa suuruuden ideaa.

Kuten arvoisa AKM tuossa todisteli vaikkapa Valion meijeriverkon tahi teurastamoalan keskittämisen muodoissa.

On turha toivoa mitään lähipalveluja näiltä.

Näiden lähipalvelu on palvelu Kuopiossa.

Savon Sanomat esitteli jo havainnekuvaa jättiterkkarista.

Se tulee aivan taatusti sinne nykyisen sairaalakompleksin takapihalle neljänneksi sairaalaksi mikäli aluevaaleissa kepu ja depu saavat vallan.

Vastaavasti saat olla varma siitä, että tulipalon sattuessa kohdallesi jälkisammutus kyllä hoidetaan. asianmukaisesti.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: