Keskustelu

alan kolmas miesKEPUN KYNNYSMATTO9.9.2021 23.37
Kun KORONA SANNAN kantoaalto alkaa hiipua ja KORONAN HYBRIDISTRATEGIA on osoittautunut katastrofaaliseksi kansantaloudelliseksi viheeksi, jota KEPULOISET RUUNEPERIN JOHDOLLA ovat olleet koko ajan tukemassa, niin nyt mahalaskulle tarvitaan kunnon pehmeä alasta.

Sivistyspuolue Kokoomuksessa on aina oltu innovatiivisia ja nyt kokoomusnuoret ovatkin näköjään lahjoittaneet kepulisille KEPUN KYNNYSMATON.

Matossa värit on kohdallaan vihreätä ja keltaista.

Kepuloisillahan on pitkät perinteet noiden mattojen kanssa, kun taannoin EINO UUSITALOKIN ehdotettuaan "VALTIOLIITOSTA" NEUVOSTOLIITON kanssa joutui URKIN ITSENÄISYYSPÄIVÄN VASTAANOTOLLA HIIPIMÄÄN SISÄÄN KEPUN KYNNYSMATTO PÄÄLLÄÄN, ETTEI HÄNTÄ TUNNISTETTAISI.

TOTTA KAI URKKI KALJUPÄISEN EINON HETI TUNNISTI, KUN EINO LEIKKI JO UUTTA URKKIA JA OLI PANNUT SAMANLAISET YLISUUERT KAKKULATKIN SILMILLEEN KUIN URKILLA OLI.

KEPULOISILLA ON TAPANA KÄYTTÄÄ NOISSA ESIINTYMISISSÄÄN JOKO RUNOTTA TAI SITTEN VAIN MUUTOIN VÄRIKÄSTÄ ILMAISUA.

NYTKIN RUUNEPERI HYVÄKSYESSÄÄN HIILINEUTRAALIN SUOMEN JO VIIMEISTÄÄN VUONNA 2030 TAI NIILLÄ MAIN, TOTESI VIHREIDEN KANSSA NEUVOTTELUIHIN MENNESSÄÄN, ETTÄ KYLLÄ TÄSSÄ LIHAVALLE SOVULLE KEINOT KEKSITÄÄN.

LAITETAAN SOPIMUKSIIN PIENET ALAVIITAT, JOITA EI PALJAIN SILMIN NÄE JA SITTEN LAITETAAN VIIKUNAN LEHTI VIELÄ "SENKIN" PÄÄLLE, ETTEI SITÄKÄÄN NÄE MUUT KUIN DEMARITAUSTAINEN ERKKI.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: