Keskustelu

alan kolmas miesSUOMEN EU MAKSUT13.9.2021 23.05
ILTALEHDEN ILMEISEN LUOTETTAVA TOIMITTAJA MIKA KOSKINEN raportoi SUOMEN EU-MAKSUISTA SEURAAVASTI:

"Suomi maksoi viime vuonna EU:lle 781 miljoonaa euroa enemmän kuin sai sieltä tuloja, kertoo valtiovarainministeriö (VM). Viime vuoden nettomaksu kasvoi 222 miljoonaa euroa vuodesta 2019.

Asukasta kohden nettomaksu oli 141 euroa vuodessa, kun se vuonna 2019 oli 101 euroa.

Nettomaksu kuvaa jäsenvaltion EU:lta saamien tulojen ja EU:lle tilitettyjen maksujen erotusta. VM huomauttaa tiedotteessaan, että laskelma ei ota huomioon kaikkia EU-jäsenyyden hyötyjä, kuten sisämarkkinoita ja vapaata liikkuvuutta."

MIKA OLI TIETYSTI SAANUT TIEDOT KEPULOISTEN RUUNEPERILTA, JOKA TOIMII NYKYÄÄN VALTIOVARAINMINISTERINÄ, VAIKKA RUUNEPERIN PARHAAT OMINAISUUDET OVAT TUNNETUSTI RUNONLAUSUNTA JA KORVAPUUSTIEN LEIVONTA.

Kun katostaan ihan oikeasti, kuka mitäkin maksaa EU:lle, niin ei ole epäilystäkään, että SUOMI ON SUURIN MAKSAJA, KUN KOKONAISUUS OTETAAN HUOMIOON.

EU maksuja on syytä tarkastella Suomen ja kauppakumppaneiden vaihtotaseiden ja myös valuuttakurssin kautta.

Kun tarkastelu näkökulmaksi otetaan esim. aikaväli 2006-2019, niin Suomen kumulatiivinen vaihtotase oli lievästi negatiivinen eli - 1 423 milj. EUR.

Kumulatiivisen vaihtotaseen negatiivisuus on taas johtunut järkyttävän suuresta negatiivisesta EU-maiden kanssa käydystä tavaroiden- ja palvelujen kaupasta, kuten alta selviää:

Suomen ja muiden Euroopan maiden kumulatiiviset vaihtotaseet olivat seuraavat:

□ Suomi-Eurooppa -114 002 milj. EUR
- Suomi - EU maat -91 041 milj. EUR
- Suomi - EU:n ulkopuoliset maat -22 961 milj. EUR

□ EU:n isot negatiiviset maat yht. -108 229 milj. EUR
- Suomi - Saksa - 54 162 milj. EUR
- Suomi - Ruotsi - 21 495 milj. EUR
- Suomi - Tanska - 13 284 milj. EUR
- Suomi - Belgia - 9 869 milj. EUR
- Suomi - Viro - 4 341 milj. EUR
- Suomi - Ranska - 2 628 milj. EUR
- Suomi - Itävalta - 1 374 milj. EUR
- Suomi - Portugali - 1 076 milj. EUR

□ EU:n isot positiiviset maat yht. +16 659 milj. EUR
- Suomi - Latvia +3 962 milj. EUR
- Suomi - Puola +3 277 milj. EUR
- Suomi - Liettua +2 882 milj. EUR
- Suomi - Luxemburg +2 554 milj. EUR
- Suomi - Espanja +2 119 milj. EUR
- Suomi - Alankomaat + 1 867 milj. EUR

Ainoa oikea johtopäätös on, että Suomesta siirretään joka vuosi hyvinvointia NETTONA muihin EU-maihin suuruusluokalleen noin 7 000 000 000 EUR pelkästään tavaroiden ja palvelujen kaupassa.

Suomi taas on saanut vuosittain tuloja Euroopan ulkopuolisista maista suunnilleen 8 660 000 000 EUR.

Suomen EURO kytkentä on kuitenkin tehty väärällä vaihtokurssilla ja sen vuoksi Suomen saamat vientitulot tavara- ja palveluiden kaupasta ovat jääneet vuosittain jopa 30-40% pienemmiksi kuin, jos EURO:n vaihtokurssi olisi ollut oikealla tasolla.

Vaihtotasetasolla Suomen kumulatiivinen tappio on ollut EURO kytkennän vuoksi noin 750 000 000 000 EUR eli noin kolmen vuoden BKT:n suuruinen.

Joten EU:n liitos Suomelle on tullut maksamaan vuosittain ainakin seuraavasti:

□ Ym. negatiivinen vaihtotase
n. 7 000 000 000 EUR/a
□ EURO:n aiheuttama tappio
n. 34 000 000 000 EUR/a
□ EU:n yhteisvaikutus
n. 41 000 000 000 EUR/a eli
n. 17% nykyisestä BKT:sta

RUUNEPERIN VVM:n viranomaisten höpinät vapaasta liikkumisesta jne. ovat varsin vaatimattomia verattuna eri maiden välisiin kauppa- ja pääomavirtoihin.

Missään yhteydessä näistä VVM:n mainitsemista marginaalisista hyödyistä ei ole koskaan pystytty esittämään ainuttakaan konkreettiista riippumatonta laskelmaa. Kauppavirrat ovat kuitenkin kaikkien tilastoihmisten ja viranomaisten tiedossa.

JOPA HARMAA MATTI osaa luetella Suomen suurimmat vientimaat, mutta HARMAA MATTI ei osaa esittää laskelmaa meidän ostamista tavaroista ja palveluista noista ns. vientimaista ja siksi HARMAA MATTI EI KOSKAAN OLE PUHUNUT SUOMEN KAUPAN KAUTTA HANKKIMISTA NETTOTULOISTAKAAN.

NETTOVALUUTTATULOSTA EI SUOMESSA OLE PUHUNUT OIKEASTAAN KUKAAN MUU KUIN AKM!!!!

EU:n subventiorahojen johdosta Suomen terveys- ja sosiaalihuolto ja koulutusjärjestelmät on jouduttu ajamaan alas ja siitä huolimatta esim. terveys - ja hoitoalan palkat ovat painuneet naurettavuuden rajamaille ellei jopa sen alle.

NYTKIN HALLITUSOHJELMASSA ja BUDJETTIRIIHESSÄ ON KÄYTY KIIVASTA KESKUSTELUA, ETTÄ SUOMEN T&K MENOJEN OSUUS PITÄISI NOISTA 4%:IN BKT:STA, MUTTA MITEN TUO TEMPPU VOIDAAN NYT TEHDÄ, KUN SUOMI JOKA VUOSI NÄYTTÄÄ SUBVENTOIVAN MUITA EU-MAITA PERÄTI N. 17% KOKO MAAN BKT:STA.

JOPA KEPULOISTEN VÄ TIETÄÄ, ETTÄ NOLLASTA ON PAHA OTTAA 4%.

AINAKIN AKM:N LASKELMIEN MUKAAN 4% NOLLASTA ON PYÖREÄ NOLLA.

JUURI TÄSTÄ JUURISYYSTÄ JOHTUEN SUOMESSA ON PAHA JA PAHENEVA KESTÄVYYSVAJE, JOTA ON PAKKO KATTAA OTTAMALLA KOKO AJAN LISÄÄ NS: SYÖMÄVELKAA JA, JOSTA KAIKKI OVAT SAMAA MIELTÄ, MUTTA EIVÄT OSAA TAI HALUA JUURISYITÄ POISTAA.

ottoRe: SUOMEN EU MAKSUT14.9.2021 14.18
Toki jokainen aikaansa seuraava tietää sen, jotta Suomi on nettomaksaja.

Ollut jo sitä pitkään.

Heti alkuun oli jokunen vuosi toisinpäin.

Toisinpäin siksi, että kepuloisten äänet siinä kansanäänestyksessä 1994 osteltiin varastokorvauksina.

Hyvinpä muistan, miten tuolloin pistettiin maahan siementä tuplasti tarpeen verran. Jopa kolminkerroin.

Joku vuokrasi peltoa aivan tätä varten.

Hyvin tieto silloin kulki.

"Kun mennään siihen EU:hun, niin alentuneet viljavarastojen arvot korvataan kyllä teille"

Tätä ilosanomaa jaeltiin. Näin se pula-aho operoi kepun EU-jäsenyyden taakse.

Pian koitti maksun aika.

Ja sitä piisaa.

Eikä tässä vielä kaikki. Eurostoliitto, kuten myös neuvostoliitto aikoinaan, luokitteli tarkoin ne alueet, joissa kannattaa maataloutta harjoittaa.

Suomi on arktinen maa. Ja arktisella vyöhykkeellä ei kannata...

Ensin meni sikatilat, maitotilat ovat menossa parhaillaan, lihakarjaa ei kannata kasvattaa jollei kasvata sitä luomuna. Lampaatkin on siinä ja siinä mutta eihän niistä ole juuri mitään saatukaan.

Joku yritti kasvattaa herukkaa ja jalostaa siitä viiniä.

Mutta. Marjaviini ei ole viiniä kuten Lignell&Piispasen hieno konjakki ei ole konjakkia!

Tätä, tätä juuri on se EU.

Kiitos vaan pula-aho & co.

Mutta eihän nuo eu-maksut ole kuin kärpäsen surinaa verrattuna niihin rahavirtoihin, mitä puhalletaan maailman tuuliin ja kolmannen maailman korruptiohallinnoille.

Hallinnoille, joiden takia ihmissalakuljetus on tällä hetkellä maailman parhaiten tuottava bisnes.

Niiden suuruusluokka on miljardeja eli tuhansia miljoonia.

Ja kokkareiden nokkamies tänään viimeksi todisteli miten loistava ratkaisu tuo Eu-jäsenyys oli.

Voi, voi sitä surkeutta, mikä Norjaa kohtasi...



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: