Keskustelu

alan kolmas miesHANDELSBANKEN VETÄYTYY SUOMESTA21.10.2021 1.38
Iltalehti raportoi eilen JUANKOSKEN kannalta mielenkiintoisen uutisen, jolla voi olla vielä vaikutusta myös RÖMSSYN LAITTOMAN TAKAUSSOPANKIN TUTKINTAAN.

Iltalehden tiedote (kts. alla):

"Handelsbanken vetäytyy Suomesta

Yhtiön mukaan kannattavan pankkitoiminnan edellytykset eri alueilla ovat muuttuneet.

Ruotsalainen Handelsbanken on toiminut Suomessa vuodesta 1985 lähtien. TIINA SOMERPURO / KL
Joonas Alanne
joonas.alanne@iltalehti.fi
Eilen klo 19:58

Pankkikonserni Handelsbanken on päättänyt vetäytyä Suomesta ja käynnistää prosessin Suomen liiketoimintojen myymiseksi. Yhtiö tiedottaa asiasta omilla verkkosivuillaan.

Yhtiön mukaan edellytykset kannattavalle pankkitoiminnalle eri alueilla ovat muuttuneet merkittävästi sen jälkeen, kun Handelsbanken laajeni kansainvälisesti.

Yhtiön mukaan lisääntyvä sääntely on vaikeuttanut synergiahyötyjen löytämistä ja edellyttää nykyään pankeilta sekä keskushallintoa että maakohtaista infrastruktuuria.

Yhtiön mukaan globaalit ratkaisut eivät enää tuo asiakkaille samaa lisäarvoa kuin aiemmin.

Asiakkaat haluavat yhä nopeammin kehittyviä digitaalisia palveluja, jotka soveltuvat paikallisiin olosuhteisiin.

Ruotsalainen Handelsbanken on toiminut Suomessa vuodesta 1985 lähtien. Toistaiseksi yhtiön liiketoiminta
Suomessa jatkuu ilman muutoksia.

 Asiakaspalvelumme ja uusasiakasmyyntimme jatkuvat ennallaan, eikä nyt käynnistyvä liiketoimintojen myynti vaikuta asiakkaisiimme.

Jatkamme liiketoimintaamme normaalisti, kertoo Handelsbankenin Suomen maajohtaja Hanne Katrama tiedotteessa."

HANDELSBANKEN (HB) on tunnetusti alusta lähtien pyrkinyt löytämään kannattavaa liiketoimintaa Suomesta, mutta oligopolistisen (vain kolme merkittävää rahoituskonsernia) rahoitusmarkkinan vuoksi markkinoille tunkeutuminen on tietysti vaikeata.

Tästä syystä nähtävästi HB on joutunut rahoittamaan pienehköjä mutta normaalia riskialttiimpia kohteita.

Yksi näistä korkean riskin teollisista kohteista on tietysti olut Juankoskella pieni aikoinaan KYMI-YHTIÖSTÄ irtautunut pörssiyhtiö Stromsdal Oyj, jonka rahoittajaksi HB oli nähtävästi ryhtynyt jo vuonna 1988.

HB:n rahoituskuviot RÖMSSYN kohdalla johtivat lopulta käsittämättömään määrään kaikenlaisia sotkuja, joista kuitenkaan VAPAASSA EI JOSTAIN SYYSTÄ SAA PUHUA.

Kun AKM yritti lähettää näistä rahoitusoperaatioista tarkemman analyysin VAPAASEEN, niin VAPAAJUANKOSKEN SENSUURI ISKI VÄLITTÖMÄSTI TODETEN, ETTÄ KYSYMYKSESSÄ ON ROSKAPOSTIA.

Kyllä AKM nyt ymmärtää hyvin, millaista vahinkoa tällainen täysin julkisten tietojen sensurointi voi yhteiskunnassa aiheuttaa.

AMERIKASSAHAN PRESIDENTTI DONALD J. TRUMP sensuroitiin FACEBOOKISTA, TWITTERISTÄ ja GOOGLESTA, kun hän toi esille mm. SENIILIN JOE BIDENIN narkomaani poika HUNTER BIDENIN ns. LAB TOP FROM HELL-tietokoneen, jonka kovalevylle HUNTER BIDEN on tallettanut kaikki korruptoituneet rahoitusoperaatiot, joissa mm. kiinalaista ja ukrainalaista pestyä rahaa on ohjattu SENIILIN JOE BIDENIN ja HUNTER BIDENIN YHTEISELLE TILILLE satoja milj. USA:n taaloja.

Kun nykyjään näyttää Suomessakin olevan tapana, ettei tosiasioita saa enää tuoda esiin, niin tässä yhteydessä on kuitenkin todettava, että Suomessakin oikeuslaitoksen päätökset ovat julkista tietoa.

Ollaan melko hataralla pohjalla, jos keskustelu julkisista oikeustapauksistakin sensuroidaan.

Toisaalta asiaa VAPAANKAAN SENSUUREJA ei pidä ihmetellä, kun Suomessa AFRIKAN TÄHTIKIN on jo joutunut kiellettyjen hedelmien listalle.

PÄÄASIA NÄYTTÄÄ OLEVANKIN, ETTÄ KAIKISSA MEDIOISSA ON NYT OTETTAVA KANTAA SIIHEN, MITEN KORONA SANNA PESEE HAMPAANSA!!!!

TÄMÄ LAITON SOPPA EI TODELLAKAAN HYVÄLTÄ NÄYTÄ!!!

PAASIKIVIHÄN TOTESI AIKOINAAN, ETTÄ POLITIIKASSA "TOSIASIOIDEN TUNNUSTAMINEN ON VIISAUDEN ALKU".

KEKKKONEN TAAS MUISTAAKSENI VIISAASTI TOTESI, ETTÄ "ASIAT ON MILTÄ NÄYTTÄÄ"!!!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: