Keskustelu

alan kolmas miesBILE SANNAN JOHTAJUUS HUKASSA27.12.2021 5.41
Koronan rantauduttua Suomeen vuoden 2020 tammikuussa SUOMEN FAKE NEWS MEDIA KIITTELI VUOLAASTI KORONA SANNAN JOHTAJANOMINAISUUKSIA.

KORONA SANNAA PIDETTIIN JOPA UNILUKKARIA JÄMÄKÄMPÄNÄ JOHTAJANA, KUN UNILUKKARI OLI ESITTÄNYT KORONANYRKIN PERUSTAMISTA.

KORONANYRKISTÄ EI SANNAN VASTUSTUKSEN VUOKSI MUISTAAKSENI TULLUT KUITENKAAN MITÄÄN.

Viime kevään budjettikeskustelut ja jatkuva sekoilu KORONA STRATEGIAN HOIDOSSA ja tietysti KORONA SANNAN OSOITTAUTUMINEN TÄYDELLISESKI BILE HILEEKSI, OVAT PITKIN VUOTTA TUONEET ESILLE SEN, ETTEI BILE SANNASTA OLE JOHTAJAKSI.

TÄSTÄ SYYSTÄ BILE SANNAN JOHTAMASTA HALLITUKSESTA ON TULLUT KÄYTÄNNÖSSÄ KANALAUMA, JOSSA KUKIN MINISTEREISTÄ VUOROLLAAN YRITTÄÄ NOKKIA ENIMMÄT JYVÄT, KUN HALPAA SYÖMÄVELKAA KANSAINVÄLISILTÄ MARKKINOILTA ON OLLUT SAATAVILLA.

TILANNE ON JO PITKÄÄN OLLUT SELLAINEN, ETTÄ HALLITUKSEN TODELLINEN JOHTAJA ONKIN OLLUT KOHTA ÄITIYSLOMALLE JÄÄVÄ DEMUJEN KRISTA KIURU, JOKA ON TOIMINUT NS. SOTE-MINISTERIRYHMÄN PUHEENJOHTAJANA.

Kyseisen SOTE-ryhmän varapuheenjohtaja on ollut kuntaministeri demujen Sirpa Paatero.

Muut SOTE-ryhmän jäsenet ovat olleet seuraavat:

□ Annika Saarikko (kepu)
□ Antti Kaikkonen (kepu)
□ Krista Mikkonen (vihr)
□ Hanna Sarkkinen (vas)
□ Thomas Blomqvist (rkp)

Viime tiistaina hallituksen kokous meni taas puuroksi ja riitelyksi ja kesti peräti useita tunteja, jolloin BILE SANNAN HERMOT TAAS PETTIVÄT.

BILE SANNA PÄÄTTI PERUSTAA TAAS UUDEN MINISTERIRYHMÄN, JOSTA BILE SANNA TOTESI, ETTÄ SE ON KOOLTAAN KOKO MINISTERISTÖÄ PIENEMPI, MUTTA SIINÄ ON EDUSTETTUNA "KAIKKI KESKEISET MINISTERIÖT", kuten esim. sosiaali- ja terveysministeriö, oikeusministeriö, sisäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja valtioneuvoston kanslia.

Vaikuttaa siltä, että nyt BILE SANNA oli ajatellut laajentaa SOTE-MINISTERIRYHMÄÄ kutsumalla siihen mukaan myös elinkeinoministeri Mika Lintilän (kepu) ja työministeri Tuula Haataisen (demu).

Erittäin tärkeä tieto BILE SANNAN TIEDOTTEESSA oli, että vahvistettuun SOTE-ministeriryhmään tulee uusi pysyvä pääsihteeri, joka nimitetään STM:stä.

HESARIN tietojen mukaan BILE SANNAN aloittaessa pääministerinä hän oli perustanut jo peräti kuusi ministeriryhmää ja nyt näyttää siltä, että BILE SANNAN NIMITTÄMIEN NS. MINISTERIRYHMIEN LUKUMÄÄRÄ NOUSEE JO KAHDEKSAAN.

PARANTAAKSEEN HAASTEELLISEKSI MENNYTTÄ JOHTAMISTAAN JA TIEDONKULKUA BILE SANNA ON SIIS PERUSTANUT JO KAIKKIAAN YHTEENSÄ 9 PÄÄLLEKKÄISTÄ MINISTERIRYHMÄÄ.

KUITENKIN OIKEUSKANSLERI TUOMAS PÖYSTI ON JATKUVASTI JOUTUNUT HUOMAUTTAMAAN BILE SANNA TYÖSKENTELYSTÄ, ETTÄ MINISTERIÖIDEN LAINVALMISTELU ON OLLUT KOKO AJAN ERITTÄIN HUTERALLA (=SUORASTAAN LAITTOMALLA) POHJALLA.

Ilta-Sanomat mittasi BILE SANNAN ministerien suorituksen tason 22.12.2021 ja tulos oli tietysti murheellista luettavaa.

Hallituksen 19 ministerin keskiarvo asteikolla 4-10 oli vain 6.69, kun heinäkuussa 2021 keskiarvo oli jo vain 6.77.
joulukuu heinäkuu
1. Antti Kaikkonen 7,44 7,34
2. Krista Kiuru 7,23 6,46
3. Anna-Maja
Henriksson 7,19 7,32
4. Sanna Marin 7,17 7,57
5. Pekka Haavisto 7,06 6,77
6. Li Andersson 6,98 7,17
7. Annika Saarikko 6,89 6,87
8. Mika Lintilä 6,76 6,85
9. Jari Leppä 6,61 6,81
10. Ville Skinnari 6,59 6,75
11. Antti Kurvinen 6,58 6,63
12. Hanna Sarkkinen 6,46 6,56
13. Tuula Haatainen 6,44 6,58
14. Tytti Tuppurainen 6,40 6,43
15.Thomas Blomqvist 6,37 6,49
16. Sirpa Paatero 6,34 6,39
17. Krista Mikkonen 6,32 6,22
18. Timo Harakka 6,31 6,61
19. Emma Kari 6,06
Keskiarvo 6,69 6,77

On aivan selvää, ettei BILE SANNAN HALLITUKSEN KYKY TOTEUTTAA HALLITUKSELLE KUULUVIA ASIOITA EI MITENKÄÄN VOI PARANTUA, VAIKKA SAMAT MINISTERIT ISTUVAT JOKA PÄIVÄ PERÄKKÄIN YHDEKSÄN KERTAA KULLOINKIN PÄÄTETTÄVÄNÄ OLEVAN ASIAN TIIMOILTA.

YHDEKSÄN MINISTEREIDEN PERÄKKÄISTÄ PÄIVITTÄISTÄ ISTUNTOA JOHTAA HELPOSTI AINAKIN VÄHINTÄÄN 9 TUNNIN MITTAISEEN TYÖPÄIVÄN PITUUTEEN.

YHDESSÄ TYÖPÄIVÄSSÄ VOIDAAN NÄHTÄVÄSTI RIIDELLÄ TAI SOPIA VAIN YHDEKSÄSTÄ ASIASTA TAI SIIRTÄÄ HANKALAT ASIAT HALLITUKSEN LOBBAREIDEN KOMITEOIHIN MIETITTÄVIKSI.

KUN MINISTEREIDEN KESKIMÄÄRÄINEN OSAAMISTASO NÄYTTÄÄ OLEVAN KORKEINTAAN VAIN n. 6.7, niin eipä päätöksentekoa voi mitenkään kutsua korkeatasoiseksi.

BILE SANNALLA ON KYLLÄ HYVÄ JA SUJUVA SISÄLUKUTAITO.

ESIINTYMINEN ON MYÖS TOPAKAN OLOISTA, MUTTA TOPAKKUUDEN OLOISUUS SELITTYY SILLÄ, ETTÄ BILE SANNALLE EI OSOITETA KRIITTISIÄ KYSYMYKSIÄ TOIMITTAJIEN TAHOLTA.

VAIHTOEHTOISESTI BILE SANNA LUKEE VAIN TIEDOTTEENSA PAPERISTA JA POISTUU TIEDOTUSTILAISUUDESTA SAMAAN TYYLIIN KUIN USA:SSA SENIILI PRESIDENTTI JOE BIDEN ON NYT TEHNYT JO KOHTA 12 KK PUTKEEN.

KÄYTÄNNÖN HALLITUSTYÖSKENTELY JA HALLITUSKUMPPANEIDEN JATKUVAT IRTIOTOT OVAT KUITENKIN MERKKI SIITÄ, ETTÄ BILE SANNA EI HEIKKOJEN JOHTAJAOMINAISUUKSIENSA VUOKSI SOVI PÄÄMINISTERIKSI.

JOHTOTEHTÄVISSÄ PELKKÄ INTO EI RIITÄ.PITÄÄ MYÖS OLLA JOHTAMISKYKYJÄ.

alan kolmas miesRe: BILE SANNAN JOHTAJUUS HUKASSA29.12.2021 4.41
BILE SANNA TAAS LAITTOMILLA TEILLÄ!!!

Ensin BILE SANNA syöttää KESÄRANNASSA koko sukunsa aamiaiset VALTION PIIKKIIN ennen näkemättömällä tavalla.

Kun siitä jupakasta päästiin eroon, niin eikös BILE SANNA järjestä demariystävänsä ILMARIN kanssa METALLICA TANSSIT KESÄRANNAN SALIN PÖYDÄLLÄ ja jatkot saunassa.

Julkisesti hirtettyä TYTTI YLI-VIIKARIA on ripotettu köydessä koko kansan irvisteltävänä jo kohta pari vuotta kuin VARIKSENPELÄTINTÄ, kun BILE SANNA samaan aikaan tanssii metalli musiikin tahdissa KESÄRANNASSA ja Helsingin yössä PINTAJUOTTOLOISSA.

Kun BILE SANNA on BILEENSÄ TANSSINUT ILMAN MASKEJA kyseisissä PINTAJUOTTOLOISSA, NIIN EIKÖS BILE SANNA OTA KÄTTTÖÖNSÄ KAIKEN MAAILMAN RAJOITUKSET JA JÄLJITYKSET, joilla BILE SANNAN kantapaikkojen biletyksille laitettiin porttikiellot - NOT HERE!!!

Samalla todettiin, että kovalla kiireellä käyttöön otetut KORONAPASSITKIN OVAT TURHIA ASIAKIRJOJA.

HESARI raportoi 27.12.2021 BILE SANNAN KEKSIMÄSTÄ KANSAN VIIMEISIMMÄSTÄ NÖYRYYTTÄMISESTÄ JA ASETTUMISESTA VALLITSEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN YLÄPUOLELLE.

BILE SANALLE ei ole riittänyt se, että OIKEUSKANSLERI on joutunut monta kertaa opastamaan BILE SANNAN HALLITUSTA, kun BILE PORUKAN lainsäädäntötyöstä ei näy kerta kaikkiaan tulevan mitään.

Uusia lakeja laaditaan kuin liukuhihnalta, mutta ainakin OIKEUSKANSLERIN MIELESTÄ noista lakiehdotuksista tuntuu puuttuvan lähes täydellisesti ns. vaikutusarviointi.

Koska Suomessa on totuttu siihen, että hallitus muodostetaan yleensä kansanedustajien enemmistön varaan, niin on tietysti selvää, että Eduskunta laittaa täytäntöön kaikki lait, jotka enemmistöhallitus on keksinyt, vaikka niissä olisi isojakin virheitä.

Huippuesimerkki HÄTÄISESTI TEHDYSTÄ LAINSÄÄDÄNNÖSTÄ on tietysti väkipakolla pöytään nuijittu ns. HYVINVOINTIALUEIDEN SOTE, jonka on määrä tulla voimaan 1.1.2023.

Säätämällä tämä katastrofaalinen lakiviidakko KORONA/BILE SANNAN BILE PORUKKA kuitenkin lakkautti samalla voimassa olleen terveyslain säädökset, jotka täydellisessä unessa kulkeva UNILUKKARI tietysti vielä vahvisti tyytyväisenä.

Ei olekaan mikään ihme, että Kantarin viimeisessä suosiomittauksessa UNILUKKARIN KOHDALLA 87% vastaajista arvioi, että UNILUKKRI ON TEHNYT TYÖNSÄ ERITTÄIN TAI MELKO HYVIN.

UNILUKKARI ON SIIS SUOMETTUNEESSA SUOMESSA SUOSITUMPI KUIN VENÄJÄLLÄ ON UNILUKKARIN HYVÄ YSTÄVÄ VLADIMIR PUTIN.

MERKIT OVAT SAMAT KUIN KEKKOSEN AIKAAN OLI USEIDEN NAAPURIMAAMME SUUREN YSTÄVÄN KANSSA VUOSIKYMMENET.

Tällainen KORONA/BILE SANNAN JOHTAMAN HALLITUKSEN lainsäädäntötyöskentely muistuttaa kommunistisissa maissa ja nykyään myös Venäjälle olevaa lainsäädäntötyöskentelyä.

Nyt siis HESARI raportoi Veikkaus-rahoihin liittyneestä lobbausviestien julkisuuslain vastaisesta salailusta 27.12.2021.

Opetusministeri Antti Kurvinen oli lainsäädäntöä kuuliaisesti noudattaen julkistanut hänelle kulttuuriväeltä tulleen kovankin kritiikin koskien suunniteltuja VEIKKAUKSEN LEIKKAUSLISTOJA.

BILE SANNA laittoi kuitenkin neliraajajarrutuksen päälle ja käskytti VNK:ta, ettei hänelle tullutta palautetta LEIKKAUSLISTOITA JULKAISTA.

Julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen Itä-Suomen yliopistosta on kuitenkin pitänyt BILE SANNAN julkaisemattomuuspäätöksiä monin tavoin ongelmallisena.

VOUTILAINEN on viitannut asiassa KHO:n linjaukseen vuodelta 2020.

Kyseisen KHO päätöksen mukaan ministereille tulleisiin kansalaiskirjeisiin sovelletaan julkisuuslakia, jos kirje eli esimerkiksi sähköposti kuuluu viranomaisen toimialaan.

VOUTILAISEN MUKAAN

"KHO:n RATKAISU ON TÄYSIN YKSISELITTEINEN, kun kansalaiskirje on toimitettu ministerille ministeriön päällikkönä."

VNK:n osastopäällikkö Jorma Kerkelän tulkinnan mukaan VEIKKAUSTA koskeneet kansalaispalautteet taas eivät kuitenkaan kuuluneet BILE SANNAN toimialaan, vaikka BILE SANNA MYÖHEMMIN palautteet saatuaan ilmoittikin julkisesti, ettei leikauksia tehdä.

VOUTILAINEN näyttää kuitenkin olevan asiassa vahvoilla.

Hänen mukaansa hallituksen arkistoista ei ole laissa säädetty, joten sellaista ei voi viranomaisen eli valtioneuvoston kanslian päätöksellä perustaa.

Hallitus ei ole arkistolaissa määritelty ARKISTONMUODOSTAJA toisin kuin VALTIONEUVOSTON KANSLIA ANTAA YMMÄRTÄÄ.

VALTIONEUVOSTO MINISTERIÖINEEN ON ARKISTONMUODOSTAJA.

"NIIDEN (siis arkistonmuodostajan ministeriöissä) syntyneet asiakirjat, kuten arkistoitavat sähköpostiviestit, kuuluvat tähän yhteiseen arkistoon, johon sovelletaan julkisuuslakia.", Voutilainen toteaa.

Julkisuusperiaatteen ulkopuolelle jäävät julkisuuslain poikkeuksen mukaan esimerkiksi vähämerkitykselliset viestit.

"Kun on katsottu, että viestit ovat niin merkityksellisiä, että ne pitää arkistoida, niin silloin ne ovat julkisuuslain piirissä.", sanoo Voutilainen.

VNK:n osastopäällikön olisi pitänyt ensiksi myös yksilöidä säännös, jonka perusteella KORONA/BILE SANNALLE TULLEET KANSALAISKIRJEET KUULUISIVAT BILE SANNAN YKSITYISEEN ARKISTOON.

KORONA/BILE SANNA NÄYTTÄÄKIN OTTANEEN KÄYTTÖÖN SÄHKÖPOSTEISSAAN SAMAN KÄYTÄNNÖN, JONKA USA:N VUODEN 2016 PRESIDENTINVAALEISSA OTTI KÄYTTÖÖNSÄ MYÖS TRUMPILLE VAALIT HÄVINNYT "CROOKED HILLARY".

"CROOKED HILLARY" HAKKASI VASARALLA TIETOKONEENSA MÄSÄKSI JA HÄVITTY TODISTUSAINEISTON, JOSSA DEMOKRAATTI BILL CLINTONIN SÄÄTIÖN SATOJEN MILJOONIEN TAALOJEN KORRUPTOITUNUT RAHALIIKENNE JA MUUT RÖTÖKSET SAATIIN USEIKSI VUOSIKSI LÄHES TÄYSIN LAKAISTUA MATON ALLE.

SEN JÄLKEEN "CROOKED HILLARYN" PORUKAT KÄYNNISTIVÄT VIELÄ KORRUPTOITUNEEN OIKEUSLAITOKSEN JA FAKE NEWS MEDIA AVULLA VUOSIA KESTÄNEEN "WITCH HUNT" KAMPANJAN, jonka avulla vaalivilppiä hyväksi käyttäen saatiin AMERIKKAAN presidentiksi ILMISELVÄ LÄPEENSÄ KORRUPTOITUNUT JA SENIILI JOE BIDEN.

EN IHAN HETI USKO, ETTÄ KORONA/BILE SANNAN SÄHKÖPOSTIT SISÄLTÄVÄT YHTÄ SALAISTA TIETOA KUIN "CROOKED HILLARYN" VIESTIT, MUTTA ONHAN BILE SANNAN MIES KUITENKIN ns. SARJAYRITTÄJÄ, JONKA YRITYS PREZELLA OY NÄKÖJÄÄN ASETETTU ÄSKETTÄIN KONKURSSIIN PIRKANMAAN KÄRÄJÄOIKEUDESSA.

Prezella Oy:n itsensä tekemästä konkurssihakemuksesta käy ilmi, että yhtiöllä on velkaa Valtiokonttorille runsaat 201 000 euroa ja Aito Säästöpankille yli 16 000 euroa.

Näyttää epäilyttävästi siltä, että KORONA/BILE SANNA ei tunnu pitävän kovinkaan suuressa arvossa Suomen oikeusjärjestystä, vaikka OIKEUSKANSLERI TUOMAS PÖYSTIKIN on KORONA/BILE SANNAN hallituksen aikaan joutunut monta kertaa ilmoittamaan JOKAISELLE TOLKUN SUOMEN KANSALAISELLE, että

"Viranomaisella on toiminnassaan harkintavaltaa, mutta harkintavaltaa ei saa käyttää väärin ja lisäksi.

Viranomaisen täytyy toiminnassaan noudattaa tarkoin lakia."

TOMI VOUTILAISEN YM. LAUSUNNON MUKAAN NÄYTTÄÄ VALITETTAVSTI VAHVASTI SILTÄ, ETTÄ KORONA/BILE SANNAN ALAISUUDESSA TOIMIVA VIRKAMIESKUNTA EI NÄY NOUDATTAVAN "TARKOIN LAKIA", kuten OIKEUSKANSLERI PÖYSTI NÄYTTÄÄ EDELLYTTÄVÄN!!!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: