Keskustelu

alan kolmas miesILTA-SANOMAT JULKISEN SANAN NEUVOSTOON?26.1.2022 5.29
Toimittajilta odottaisi asiallista uutisointia vallitsevista asioista ja myös poliitikoille pitäisi suoda arvokas kohtelu, vaikka poliitikkojen nahkan pitäisi olla tavallista maatiaista sitkeämpi.

Kaikella on kuitenkin rajansa ja nyt Ilta-Sanomien toimittaja Tuomas Manninen meni kyllä kirkkaasti tämän rajan yli KIIHOTTAESSAAN KANSAA JA MAHDOLLISESTI PERUSSUOMALAISIA HEITTÄMÄÄN VIELÄ "BENSAA TULEEN".

(Tyhjän)toimittaja Manninen kuvittelee olevansa fiksu todetessaan mm. seuraavasti:

"Kun PURRA kiihdytti selittämään, miksi bensiinin on aivan keskeinen tekijä suomalaisessa sosiaali- ja terveyshuollossa."

Mauttomassa ja erinomaista persujen puoluejohtajaa loukkaavassa kommentissaan Manninen asetteli jo toisten ja selvästi tahdikkaampien toimittajienkin eli Timo Haapalan ja Marko Junkkarin suuhun perussuomalaisten tulevista vaaliteemoista kuten "HAITTAMAANMUUTTO" ja "SUOMALAISTEN PITÄÄ TULLA ENSIN".

Nämä keksittyään toimittaja MANNISEN mielikuvitus karkaa sitten jo kirkkaasti MAATA KIERTÄLLE RADALLE, kun toimittaja runoilee seuraavasti:

"SOTE-ASIOIHIN Purran puolueella ei bensan hinnan lisäksi ollut kovin paljon sanottavaa, paitsi että rahat eivät riitä ja kaikki on tehty väärin.

Mälsää, mälsää.

Mitä tämä asenteen jankuttaminen arjen tasolle tarkoittaisi? Lähihoitaja jäisi aamulla makaamaan sänkyynsä?Kaupungin kotipalvelun työntekijä laittaisi uudet kahvit valumaan toimistolla?Hätäkeskuspäivystäjä löisi luurin korvaan soittajalle?

Keksikää lisää esimerkkejä.

Pahaa jälkeä on odotettavissa sairauksien tai vanhuuden heikentämien suomalaisten riveissä, mikäli PURRAN uusvanhat kampanjateemat lähtevät lentoon."

"Haittamaahanmuuton" vastustaminen on täydellisessä ristiriidassa "suomalaiset ensin"-politiikan kanssa."

"Sosiaali- ja terveydenhuollossa on huutava pula työntekijöistä, auttavista käsistä. Kielikuva "huutava" voi pahimmillaan olla konkretiaa."

Ammattitaidottomalta toimittaja Manniselta jäi näköjään kokonaan huomaamatta se, että RIIKKA PURRA vaalitappion jälkeen ainoana puoluejohtajana totesi tuloksista yksikantaan, että "VAALIT OLIVAT DEMOKRATIAN IRVIKUVA".

PURRA on tässä täysin oikeassa, kun todellinen äänestysprosentti myös Helsingin SOTE huomioiden jäi vain n. 40%:iin.

Ilta-Sanomien pääkirjoituksessakin lehti toteaa, että "LAIHA KIINNOSTUS UHKAA DEMOKRATIAA".

Tämä PURRAN esille nostama kysymys onkin aivan oleellinen asia ja MANNISEN tapaisella toimittajalla ei näy olevan hajuakaan siitä, mitä tässä maassa NYKYISEN PUNAMULTA KAADERIN AIKANA ON TAPAHTUNUT, kun toimittaja Mannisen tapaiset epäpätevät ja korruptoituneet toimittajat ovat lähteneet maalittamaan esim. puoluejohtaja PURRAA perussuomalaisia ja näköjään kaikkia sellaisia poliitikkoja, joilla sattuu olemaan perustellusti konservatiivisia mielipiteitä.

PURRAHAN oli vaalitenteissä moneen kertaan todennut, että nykyisen PUNAMULTA KAADERIN aikana Suomen talouspolitiikkaa on johdettu ennen näkemättömän taitamattomasti ja samat poliittiset kellokkaat ja poliittisen eliitin edustajan näyttävät vielä istuvan kaikilla mahdollisilla hyväpalkkaisilla jakkaroilla, joita ovat vielä itse olleet perustamassa.

Nytkin aluevaaleissa etenkin KEPULOISET hakeutuivat aluevaltuustoihin suurin joukoin itselleen virkoja perustamaan, vaikka samaiset henkilöt istuvat samaan aikaan sekä eduskunnassa että myös ovat kuntien valtuustoissa tai jopa kuntien johtopaikoilla.

Hyvin hoidettuna kaikki em. työt ovat tietysti kokopäivätoimisia töitä, niin miten sama ihminen voi niitä asiallisesti hoitaa??? EI MITENKÄÄN!!!

PURRAHAN on kiinnittänyt jo aiemmin moneen kertaan huomiota siihenkin, että PUNAMULTA KAADERI jakoi EU:n komissiolle taannoin peräti 6.6 miljardia EUR:a valtion kansainvälisiltä markkinoilta nostamia lainoja, kun meillä kotimaassakin on ollut jopa TOIMITTAJA MANNISEN HUOMAAMA "HUUTAVA PULA HOITAJISTA".

Tietysti nämäkin rahat olisi hyvin voitu laittaa kotimaisiin järkeviin kohteisiin.

Käsittämättömästi toimittaja Manninen ei ole lainkaan kiinnittänyt huomiota siihenkään, että toistaiseksi Suomi on saanut vastalahjaksi EU:n komissiolta vain noin 270 milj. EUR:a em. 6.6 miljardin lahjoituksestaan, joka kuitenkin meni pääasiassa Saksan idioottimaisen energiapolitiikan rahoittamiseen.

Kyllä PURRA on muiden oikeistolaisten politiikkojen tapaan moneen kertaan maininnut senkin, että myös hoitajilla on ollut "HUUTAVA PULA PALKASTA", kun PUNAMULTA KAADERI on siis asettanut etusijalle SAKSAN MIELETTÖMÄN ENERGIAPOLITIIKKAN RAHOITTAMISEN, jossa sakemannit ovat kuitenkin syytäneet vuosittain kymmeniä miljardeja EUR:ja Venäjän sotateollisuuden rahoittamiseen.

Kaikeksi huipuksi Suomesta KUOPION MOOSEKSEN JA KANNUKSEN KENNEDYN vastuuton konsulttitoiminta aggressiivisen Venäjän etujen hyväksi on pantu nyt jo merkille jopa EU:n komissionkin toimesta.

PURRA on myös aiemmin huomauttanut siitäkin, että taloudellisesti kireinä aikoina Suomessa tulisi olla pidättyväinen esim. KEHITYSAVUN myöntämisen osalta mm. siksi, että valtaosa tuosta kehitysavusta ei todellisuudessa mene avun tarvitsijoille vaan paikallisten poliitikkojen korruptioon ja samalla myös isojen kansainvälisten konsulttiyhtiöiden korruptoituneisiin hankkeisiin.

Vuonna 2021 Suomen kehitysapu oli 1 257 milj. EUR:a, josta Ulkoministeriö käytti 756 milj. EUR:a.

Kuten tunnettua Ulkoministeri Pekka Haavistohan oli viime vuonna erittäin innokas noutamaan kaikki mahdolliset ISIS-taistelijoiden vaimotkin Suomeen, eikä varmaankaan kovin kunniallisiin vanhusten hoitotöihin, vaikka toimittaja Mannisen äiti tuntuu kuitenkin olevan oikein kunnon kosmopoliitti, kun häntä on hoidettu peräti ainakin 10 eri maista tulleen hoitajan toimesta.

Mannisen mainitsemien maiden osalta voi kyllä epäillä, ettei ainakaan kotimaisella kielellä ole voinut hoito tapahtua.

PURRA on tältäkin osin moneen kertaan todennut mm. eduskunnassa ja vaalitenteissä, ettei perussuomalalaisilla tietenkään ole mitään huomauttamista, jos ulkomailta tullaan Suomeen tekemään töitä, eikä vain viettämään aikaa veronmaksajien varoilla.

PURRA on myös moneen kertaan todennut aivan samoin kuin SELVÄN VAALIVOTON saanut KOKOOMUSKIN, että SOTE-SEKTORIN TULEVA KEHITYS RIIPPUU SIITÄ, millä tavalla Suomen yksityinen sektori kehittyy tulevaisuudessa.

Jos ihmisillä ei ole PUNAMULTA KAADERIN typerän toiminnan johdosta töitä, niin tietystikään valtiolla ei silloin voi olla riittäviä varoja myöskään koko ajan kasvaviin SOTE-KULUIHIN.

Toimittaja Manninen päättää typerän ja perussuomalaisia sekä kaikkia oikeistolaisesti ajattelevia ihmisiä solvaavan ja halventavan kommenttinsa idioottimaisesti seuraaviin mietelmiinsä:

"Jos PURRAN PUOLUE lähettää nämä hoivaavat ihmiset pois tai ei ota "haitallisiksi" leimaamiaan uusia tulijoita vastaan, kyseessä on valtava haitanteko tavallisia suomalaisia kohtaan. Heitteillejättö.

Se on kuin kaataisi bensiiniä soteen ja heittäisi tulitikun perään."



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: