Keskustelu

alan kolmas miesUNILUKKERIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN3.2.2022 11.43
Kouvolassa, Voikkaalla ja jopa Loviissassa asti kuultiin aamulla jo JÄTTIJYSÄYS, eikä asiasta ole selvää saatu.

Kysymyksessä lienee MAINILAN laukausten tapainen VAROITUSLAUKAUS tulevasta VIHREIDEN JOUKKOJEN INVAASIOSTA.

alan kolmas miesRe: UNILUKKERIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN5.2.2022 1.39
UNILUKKARIN VENKOILU NATO-OPTIOSTA ALKOI HETI, kun Kremlistä tuli nootti ETYJ:n yksittäisille jäsenille.

Pari päivää sitten, UNILUKKARI antoi MTV:lle haastattelun, jossa hän totesi, että Kremlin kirje on saanut meillä tarpeettomasti huomiota, kun hänhän on moneen, moneen kertaan todennut, että Suomella on NATO-OPTIO.

UNILUKKARI on todennut, että Suomi antaa yhteisen lausunnon EU:n komission toimesta.

UNILUKKARILLA näyttää kuitenkin olevan sama vika kuin 800 000 muullakin suomalaiselle, että hän ei tunnu oikein ymmärtävän luettua tekstiä.

Kun Venäjän ulkoministerir Sergei Lavrov ja PUTIN pyytävät Suomelta ja muutamalta muultakin ETYJ:n jäseneltä turvallisuuslausuntoa, niin UNILUKKARI ymmärsi, että kysely oli suunnattu kaikille ETYJ:n jsenmaille.

UNILUKKARI myös tulkitsi, että hän vastaa EU:n nimissä, kun Lavrov ja Putin taas pyysivät vastausta nimenomaan Suomelta.

UNILUKKARI on myös selkeästi todennut, ettei Suomeen kohdistu mitään sotilaallista uhkaa.

Tällaiset puheet uhkasta voidaan kyllä pistää omaan arvoonsa, kun UNILUKKARI ei ole ymmärtänyt sitäkään viestiä, että VENÄJÄ ei halua, että Suomi ja Ruotsi liittyvät NATOON, joka taas johtaa Putinin lausuntijen mukaan "SOTILASTEKNISIIN TOIMIIN".

PUTIN SIIS SELKOKIELISESTI UHKAA SUOMEA JA JOPA RUOTSIA "SOTILASTEKNISESTI".

Eihän tämän selvempää uhkaamista voi olla???

UNULUKKARI ei siis näy ymmärtävän luettua tekstiä!!!

UNILUKKARI alkoi myös heti pohdiskelemaan kansanäänestyksen järjestämistä asiassa, kun hänen mielestään gallup ei ole hyvä ratkaisu.

UNILUKKARI näyttääkin selvästi leikkivän tulella ja jokainen joka vähänkään ymmärtää asioita osaa kyllä päätellä, että kansanäänestys on se vipuvarsi, jolla PUTIN pystyy milloin tahansa torppamaan Suomen olemattoman NATO-OPTION.

Kansanäänestyksen esittäminen UNILUKKARIN puolesta taas osoittaa vain sen, kuinka tiiviisti Suomi on yhä edelleen PUTININ LIEKASSA.

Suomellahan on vuoden 1992 alussa tehty valtiosopimus Venäjän kanssa ja AKM on melkoisen varma siitä, että sen sopimuksen nojalla Venäjä pystyy käytännössä sanelemaan myös sen, voiko Suomi lunastaa NATO-OPTION.

Kansanäänestys vaatii myös runsaasti aikaa, joten siinä voi myös olla UNILUKKARILLA PAKOTIE tärkeiden päätösten osalta siten, että PÄÄTÖKSEN JOUTUU SUOMESSA TEKEMÄÄN JOKU MUU KUIN UNILUKKARI.

Kun UNILUKKARIN SEURAAJAKSI on kaavailtu yleisesti KIVIHIILI- JA NIKKELI OLLIA, niin kyllä silloin jo tiedetään, mikä on Suomessa tuleva turvallisuuspoliittinen linja, kun KIVIHIILI- JA NIKKELI OLLIKIN sinisilmäisesti ehti jo kytkeä Suomen Rossatominkin PYHÄJOEN YDINVOIMALAANKIN.

Kun Suomen energiahuolto näyttää vähitellen siirtyvän kokonaan Venäjän käsiin Nesteen, Fortumin ja Rossatomin kautta, niin hirttosilmukka on silloin jo taitavasti pujotettu suomalaisten kaulan ympärille.

ottoRe: UNILUKKERIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN5.2.2022 7.04
Kohukirje alkaa toteamuksella:
"Kuten hyvin tiedätte, Venäjä on vakavasti huolissaan sotilaspoliittisen jännityksen kasvusta sen läntisten rajojen välittömässä läheisyydessä."

Selvää tekstiä.

Samoin kirjeen viimeinen lause:

"Lähdemme myös siitä, että vastaus tähän viestiin annetaan kansallisella tasolla, koska mainitut velvoitteet hyväksyi jokainen valtioistamme yksilöllisesti eikä jonkin liittouman nimissä tai jäsenenä."

Yle ehtikin uutisoida, aivan oikein, että kirje on suunnattu Suomelle, Suomen valtion vastattavaksi.

Nyt sekä mediassa että valtionjohdossa on käyty erikoinen venkoilu kirjeen kohteesta.

Ensin Haaviston puheissa vedettiin Etyj ja sen jälkeen tulkinta on laajentunut koskemaan EU:ta.

Tässä on käsillä taas jälleen kerran onneton esimerkki siitä, miten länsi-integraatiomme jäi aikoinaan vajaaksi.

EU-jäsenyyden ohella, kun siihen piti mennä, olisi pitänyt hoitaa myös turvallisuuspoliittinen ulottuvuus samantien kuntoon.

Nyt edessä on loputon suo.

Kun EU vastaa asiasta, mitä Suomelta kysytään, on varmaa ettei asia jää Venäjän puolelta tähän.

Surkeaa tunarointia.

alan kolmas miesRe: UNILUKKERIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN5.2.2022 22.07
OTTO selvästi osaa lukea ja myös ymmärtää, mitä kirjoitettu teksti tarkoittaa.

UNILUKKARILLA sen sijään näyttää olevan SELVÄ LUKIHÄIRIÖ.

FAKE NEWS HESARISSA oli tänään pitkät tarinat UNILUKKARIN vuonna 2012 alkaneesta taipaleesta TYÖVÄEN PRESIDENTTINÄ.

Tultuaan valituksi preidentiksi UNILUKKERI pirautti ensimmäisenä Venäjän presidentti Putinille, joka oli juuri valittu uudelleen presidentiksi.

UNILUKKARI onnitteli Putinia ja Putin onnitteli UNILUKKARIA.

UNILUKKARIN KANSLIA julkaisi puhelusta lyhyen tiedotteen:

"Keskustelussa molemmat totesivat olevansa luottavaisia, että Suomen ja Venäjän suhteet ja presidenttien välinen yhteistyö tulevat jatkumaan hyvinä myös tulevaisuudessa".

Kerrassaan omituinen tiedote. Luulisi, että olisi ollut muitakin asioita puhuttavana, kun ollaan sentään naapurivaltioita.

Hesari kertoo, että tuosta puhelusta on nyt kulunut jo 10 vuotta maaliskuussa ja presidenttien välinen yhteistyö on jatkunut tiiviinä.

Tähän mennessä he ovat tavanneet kuusitoista kertaa ja keskustelleet puhelimessa 26 kertaa.

Hesarin artikkelissa todetaan seuraavasti:

"Presidenttien yhteydenpito on totta kai myös turvallisuuspolitiikkaa.

Suomen presidentin hyvä yhteys Kremliin ei itsessään anna Suomelle turvaa. Venäjän presidentti ajaa aina Venäjän etua riippumatta siitä, pitääkö hän Suomen presidentistä henkilönä."

"Preidenttien yhteydenpito on tapa pitää sormi pulssilla. Aistia, mitä Kremlissä tapahtuu.

Koska Suomi ei ole sotilaallisesti liittoutunut, Suomen turvallisuuspoliittinen asema ei ole itsestäänselvä, sanoo tutkija Sinikukka Saari Ulkopoliittisesta Instituutista.

"Siksi pitää olla itse hereillä ja valvoa sitä. On tärkeätä, että on keskusteluyhteys auki. Niin voidaan heti havaita, jos Venäjän tulkinnat Suomen turvallisuuspoliittisesta asemasta alkavat muuttua."

Keskusteluissa käsitellään etukäteen sovittu asialista ja sen jälkeen pidetään lehditötilaisuus.

Lehdistötilaisuuden jälkeen ohjelmassa on yleensä illallinen tai muu jatkotilaisuus. Jatko-ohjelman aikana käytyjä vapaamuotoisia keskusteluja ei raportoida muuta kuin yleisluontoisesti.

Hesarin artikkelista nähdään, että Putin on järjestänyt UNILUKKARILLE jatkuvasti yllätyksiä.

On ollut yllättäviä turvapaikanhakijoita jne. Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan ja kaistaleen Itä-Ukrainasta UNILUKKARI katsoi viisaimmaksi asemoida itsensä toisin kuin muut EU:n poliitikot.

Ukrainan kriisi johti EU:n ja USA:n asettamiin pakotteisiin. Samalla johtavat poliitikot sopivat, ettei Putinin kanssa keskustella.

Kuitenkin, kun asiasta keskusteltiin UNILUKKARIN kanssa, niin hän heti ilmoitti, että meille sellainen ei käy.

"Keli kuin keli, niin yhteys Kremliin pitää olla."

Niinpä UNILUKKARI matkusti jopa Sotsiin tapaamaan Putinia ja sen jälkeen Ukrainan uutta presidentti Petro Porosenkoa.

Näiden keskustelujen perusteella UNILUKKARI hahmotteli jo hataria ajatuksia rauhanhieronnasta.

Tämä matka muutti UNILUKKARIN asemaa Euroopassa ja hänestä tuli jonkinlainen linkki Putinin ja EU:n välillä, mutta varsinaiseksi rauhansovittelijaksi UNILUKKARI ei kuitenkaan tullut.

Unilukkari kuitenkin esitti Putinille seuraavan ehdotuksen Sotsin neuvottelujen jälkeen:

"Lopuksi sallinette muistuttaa, että Suomi on ollut ja on edelleenkin valmis jatkamaan tarjouksessaan hyvien palvelujen antamisessa, jos niistä on jotakin hyötyä asioiden eteenpäin viemiseksi".

Eipä ole UNILUKKARIN ehdotus ottanut tulta.

Vuosina 2016-2018 Venäjän välit Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin tulehtuivat edelleen ja Putin käynnisti Syyrian operaation pitääkseen Bashar al- Assadin vallassa.

Yleensä UNILUKKARI soitti Putinille kuulumisia, mutta tammikuussa 2018 Putin poikeeuksellisesti soittikin UNILUKKRILLE ja onnitteli UNILUKKARIA presidentin vaaleista ja totesi, että UNILUKKARI sai 63% kannatuksen.

Putin myös korosti UNILUKKARIN merkitystä, että Venäjän ja Suomen suhteet ovat "kehittyneet rakentavasti ja hyvien naapurien tapaan."

Pari kuukautta myöhemmin UNILUKKARI onnitteli Putinia, joka valittiin 4. kaudelle ja sai 76%:n kannatuksen.

UNILUKKARI ei näköjään viitsinyt huomauttaa siitä, kun Putin oli lähettänyt myrkytysjoukot Englantiin Serge Skripalin ja hänen tyttärensä myrkytystehtäviin.

Heinäkuussa 2018 UNILUKKARI sai järjestettäväkseen Donald J. Trumpin ja Putinin neuvottelun Helsingissä ja tietysti FAKE NEWS HESARI teki kaikkensa loukatakseen Trumpia.

Neuvottelujen aikana UNILUKKARI OPASTI TRUMPIA tutulla hokemallaan "Kasakka ottaa sen, mikä on irti" eli ei pidä jättää mitään avoimeksi.

Kun Trump kysyi, haluaako Suomi liittyä NATON jäseneksi, niin UNILUKKARI "antoi monimutkaisen suomalaisen vastauksen."

Viime lokakuussa UNILUKKARI suunnisti taas Kremliin (16. tapaaminen Putinin kanssa) ja meni myymään ideaansa ns. "HELSINGIN HENGESTÄ."

Eipä "HELSINGIN HENKI" ottanut tultu, kun Putin alkoi siirtää joukkoja UKRAINAN rajalle ja on samaan aikaan käynnistänyt "YHTEISTYÖKESKUSTELUT" Valko-Venäjän Lukasenkan kanssa laittomiksi todettujen Valko-Venäjän presidentin vaalien jälkeen.

Marraskuussa 2021 alkoi sitten tulla Putinilta lisää lunta tupaan ja hätääntynyt UNILUKKARI on joutunut soittelemaan lähes päivittäin Putinille, EU:n johtajille ja tietysti vielä Seniilille JOE BIDENILLE, jonka neuvottelupöytiin UNILUKKARI oli jo viime syksynä ryntäämässä, kun hankalampi Donald J. Trump saattiin suistettua vallasta.

Vaikka UNILUKKARI on siis yrittänyt kynsin hampain puhuan Putinin kanssa hyvistä naapuruussuhteista, niin jostain kumman syystä Putin on alkanut kyselemään "itsenäisen" Suomen NATO-OPTION perään.

Hesarin UNILUKKARIA koskevassa artikkelissa todetaan, että "Ulkopuolelta puhumalla Venäjän käytöstä ei muuteta. Siihen ei ole pystynyt Suomen hyvähenkinen keskustelu, eikä muiden valtioiden sapekkaampi dialogi.

Suomen lähialueilla Baltiassa on pitkään ajateltu, että parempi on toimia.

Niinpä liettualainen kansanedustaja Zygimantas Pavilionisin mielestä Venäjä alkoi kunnioittaa Baltian maita sillä hetkellä, kun ne liittyivät NATOON.

Venäjä hyökkäsi 2008 Georgiaan ja 2014 Ukrainaan, mutta selvisi vähällä.

Pavilionis sanoo, ettei hän arvosta UNILUKKARIN edustamaa vuoropuhelua Putinin kanssa.

"Meidän pitäisi boikotoida keskusteluja rikollisten regiimien johtajien kanssa. Vuoropuhelulla vain peitämme heidän rikostensa uhrit ja ne maat, joita he miehittävät. Ja kannustamme heitä jatkamaan."

Pavilionsin näkemykset ovat yleisiä Baltian maissa.

Huomion arvoista on, että Baltian maiden johtajat eivät tavanneet Putinia lähes vuosikymmeneen. Lopulta vuonna 2019 silloinen Viron presidentti Kersti Kaljulaid vieraili Moskovassa.

Kun tarkastelee UNILUKKARIN jo lähes 10 vuotta harrastamaa vuoropuheluan Putinin kanssa, niin joutuu pakostakin kysymään sitä, onko vuoropuhelu jotenkin lisännyt Suomen turvallisuuspoliittista asemaa?

Tähän kysymykseen voinee vastata, että ei ole.

Viimeksi Putin on lähettänyt UNILUKKARILLE NOOTIN, jossa hän on lähtenyt neuvomaan, kenen kanssa Suomi voi rakentaa turvallisesti itsenäistä maata.

Nähtävästi Venäjä ei kuulu tällaisiin ystävällismielisiin naapurimaihin, vaikka UNILUKKARI on yrittänyt jo lähes 10 vuotta tällaista SOOPAA SUOMEN KANSALLE SYÖTTÄÄ.

AKM:n mielestä jos naapureiden kesken välit on kunnossa, niin silloin ei tarvitse joka päivä tai kuukausi soitella ja kysellä, onko välit vielä kunnossa.

Voisi olla parempi, että UNILUKKARI soittelisi harvemmin Putinille ja ehkä paras soitto olisi se, että hän ilmoittaisi, että nyt SUOMI on lunastanut NATO-OPTION, niin sen jälkeen ei tarvitse nähtävästi joka viikko kysellä, mitä Kremlin herrat meistä ajattelee.

alan kolmas miesRe: UNILUKKERIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN13.2.2022 4.43
SUOMESSA HARMAAN MATIN, DEMUJEN JA UNILUKKARINKIN VENKOILU NATO OPTIOLLA on nyt joutumassa outoon valoon.

YLE öisessä UUTISVAHDISSA näkyy olevan jo tiedote, että UNILUKKARI on antanut ruotsalaisille lehdille lausunnon, jossa UNILUKKARI nyt kertoo olevansa huolissaan, että Venäjän aggeressio UKRAINASSA voi käynnisttä sodan EUROOPASSA.

Suomalaisille UNILUKKARI on jatkuvasti jankuttanut, että meillä ei ole suurempaa hätää, koska meillä on NATO-OPTIO, eikä meihin kohdistu sotilaallista uhkaa.

UNILUKKARI myös selvästi "lukihäiriösena" oli tutkaillut "sydänystävänsä" PUTININ turvallisuuskyselyä täysin väärin, kun oli olettanut, että PUTINILLE riittää joku EU:n yleinen turvallisuuspoliittinen lausunto.

AKM:kin näki, että PUTIN kysyi turvatakuita myös SUORAAN UNILUKKARILTA, joka on halunnut asemoida itsensä jo oppi-isäänsä URKKIA taitavammaksi koko maailman pelastajaksi.

Nythän PUTININ käsikassara SERGEI LAVROV ja muut KREMLIN HAUKAT ovat jo kertoneet, ettei heille käy epämääräinen EU:n yhteinen paperi, kun he olivat pyytäneet NATOA KOSKEVIA vastauksia valituilta yksittäisiltä mailta kuten Suomelta.

UNILUKKARIHAN on tehnyt hartijavoimin töitä myös koko MAAILMAN ILMASTONKIN PELASTAMISEKSI.

UNILUKKARI näyttää antaneen ILMASTOLAUSUNTOJAKIN lähes kaikissa mahdollisissa ILMASTOKOKOUKSISSA, vaikka SUOMEN ILMASTOTALKOILLA ei ole saavutettavissa mitään GLOBAALIA VAIKUTUSTA.

Ainoa vaikutus näillä ILMASTOTALKOILLA on vain SUOMEN KANSANTALOUDEN TAHALLINEN TUHOAMINEN, kun nyt on jo nähty, että typerä taistelu koko perinteisen energiasektorin tuhoamiseksi on nostanut polttoaineiden- ja sähköenergian hinnan taivaisiin.

Näissäkin talkoissa kaikkein katkerinta kalkkia on meillä syötetty ja syötetään nyt vähävaraisille ja etenkin maaseudulla asuville täysin syyttömille ihmiselle.

Toistaiseksi UNILUKKARIN suosio on ollut gallupeissa korkealla, mutta hänen ennustamansa mahdollisen EUOOPPALAISEN SODAN sytyttyä voidaan olettaa, että UNILUKKARINKIN GALLUP-suosio tulee laskemaan aivan toiselle tasolle.

Mahdollisen sodan syttyessä voidaan alkaa kyselemään, kuinka ylipäätään sotaan jouduttiin?

Silloin voidaan heittää kysymys, onko Suomen NATO OPTIO osaltaan ollut käynnistämässä tätä nykyistäkin epävarmaa tilannetta.

UNILUKKARIHAN on itsekin kehunut neuvoneensa Donlad J. Trumpia, että "Kasakka ottaa kaiken, mikä on irti."

Jos UNILUKKARILLA on ollut tällaista tietämystä, niin miksi sitten UNILUKKARI on koko presidenttinä olo aikansa halunnut NIMENOMAAN PITÄÄ SUOMEN IRTI ns. FAKE NEWS "NATO OPTION" avulla NATOSTA.

Jos SUOMI OLISI liityttyään EU:hun liittynyt samalla puolustuksellisen turvallisuuden turvaavaan NATOON ja kaikkiin muihinkin läntisiin liittoihin, niin tietysti silloin SUOMI ei olisi enää ollut NYKISEEN TAPAAN IRRALLALLAAN kaiken maailman KASAKOIDEN OTETTAVISSA.

Kuten tunnettua, niin NATO MYÖNTEISEN AHTISAARENKIN KUNINGASTIE katkaistiin, kun demarit ja kepuloiset istuttivat AHTISAAREN tilalle TARZA HALOSEN ja ulkoministeriksi rauhanateen demujen ERKKI "THE RED" TUOMIOJAN.

Tällaisesta NATO OPTIO venkoilusta Suomi voi huonolla tuurilla joutua vielä syytettyjen penkille kansanväisissä tuomioistuimissa, kun tahallaan jätettiin ovat auki aggressivisille kasakoille ja muillekin tyranneille.

Toisen maailmansodan jälkeenhän meillä kyllä aika ahkerasti istuttiin kansainvälisissä tuomioistuimissa ja pitkiäkin vankeustuomiota jaettiin sitten kotimaisissa tuomioistuimissa jopa Presidentti RYTIÄ myöten.

Täytyy sanoa, että Persujen JUSSI HALLA-AHON tultua valituksi ulkoasiainvaliokunnan puhenjohtajaksi, JUSSI A-STUDIOSSA osoitti NATO ANALYYSISSÄÄN OLEVANSA SELVÄSTI UNILUKKARIA KORKEAMMALLA ÄLYLLISELLÄ TASOLLA.

Sen JUSSI selvästi myös sanoi, ettei NATO OPTIOSTA voida järjestää mitään kansanäänestystä nykyisten levottomien olojen aikana.

TÄLTÄ OSIN JUSSIN analyysiin on helppo yhtyä ja herättääkin ihmetysti, miksi UNILUKKARI yhä vain elelee sellaisen kansanäänestyksen lumoissa, jota ei voida järjestää???

ottoRe: UNILUKKERIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN18.2.2022 7.15
MItähän yhteistä nato-optiolla ja venäläisten maakaupoissa mahtaakaan olla?

Yhteinen tekijä on Matti Vanhanen.

Hänen kaudellaan alkoi tämä ilman sisältöä oleva hokeminen optiosta liittyä läntiseen puolustusliittoon.

Hänen kaudellaan avattiin maakaupat venäläisille Suomessa.

Optio Suomen sotilaallisen miehittämisen valmistelusta alkoi.

Muuan evp-kenraali eläkepäivillään alkoi selvittää näitä kauppoja tarkemmin.

Jo ennen sitä oli päivänselvää, ettei venäläinen kausituristi tarvitse kiinteää maaomaisuutta Suomessa ainakaan lomailuunsa.

Asia selvisi jopa valtakunnan unilukkarille viimeistään viranomaisten tehtyä ratsian erääseen rannikolla sijainneeseen "lomakohteeseen".

Todelliseen helmeen asian todellisessa valossa.

Näin Vanhasen nato-optio käytännön tasolla toimi.

Ja nyt olemme tilanteessa, jossa meidän kohtalo on Scholz-Putin paktilla sinetöity aivan samalla tavoin kuin tapahtui elokuussa 1939.

Luoja meitä auttakoon.

Ulkopuolinen tarkkailijaRe: UNILUKKERIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN18.2.2022 15.16
"Luoja meitä auttakoon"

Vladimir Putin
https://9gag.com/gag/azeeoem

Verjnuarmu
Muanpiällinen helevetti / Tuljmyrskyt
Lyrics & English translation
http://motolyrics.com/verjnuarmu/tuljmyrskyt-lyrics-english-translation.html

alan kolmas miesRe: UNILUKKERIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN19.2.2022 7.08
JUURISYYT TÄHÄN UKRAINAN KRIISIIN LÖYTYY AMERIKASTA, jossa OBAMAN PORUKKA VARAPRESIDENTTINÄÄN SENIILI JOE BIDEN SÖSSI ensin IRAKIN ISIS-taistelijoille, kun Seniilin Bidenin nykyinen puolustuministeri Lloyd Austin laati sellaisen vetäytymissuunnitelman, jossa amerikkalaisten aseet jätettiin typerästi ISIS taistelijoiden käsiin:

"Austin was the 33rd vice chief of staff of the Army from January 2012 to March 2013, and the last commanding general of United States Forces ? Iraq Operation New Dawn, which ended in December 2011. In 2013, Austin was appointed as the first black commander of CENTCOM by President Barack Obama.

He retired from the armed services in 2016 and joined the boards of Raytheon Technologies, Nucor, Tenet Healthcare, and Auburn University. On December 7, 2020, he was nominated for defense secretary by then-President-elect Joe Biden."

Sitä ennen demokraattien CROOKED HILLARY oli OBAMAN määräyksestä käynyt jo 6.3.2009 Moskovassa painamassa RESET nappia Sergei Lavrovin kanssa hyvien suhteiden merkiksi.

Vuonna 2015 OBAMA laati Iranin kanssa ns. Ydinsulkusopimuksen, jossa kuitenkin luvattiin Iranille 150 miljardin tuki ohjusten ja ydinkärkien kehittelyyn ja näitä ohjuksia on sitten jatkuvasti käytetty mm. Israelin pommittamiseen ja ISIS-taistelijoiden tukemiseen.

OBAMA & SENIILI BIDEN PARIVALJAKKO sössi vielä sen jälkeen myös Syyrin tilanteen, kun OBAMA esitti mahtipontisesti, että Syyriassa on piirretty hiekkaan RED LINE, jota ei sovi ylittää.

No eipä siinä mitään, Syyrian Bashar el-Assad pyysi PUTININ apuun ja PUTIN pommitti syyrialaiset maantasalle lapsia ja naisia säästämättä.

Samassa yhteydessä Assad vain kylvi lentokoneista vielä kemikaalitynnyreitä pommisuojiin menneiden kansalaisten niskaan ja Amerikassa vain OBAMA kehitteli ns. RUSSIA COLLUSION SUUNNITELMAA CROOKED HILLARYN KANSSA ja paransi maailmaa rokkitähti BRUCE SPRINGSTEENIN KANSSA.

TIETYSTI OBAMA ja SENIILI JOE (muuten lakimieskurssinsa heikoimpia opiskelijoita yliopistossa) vain ihmettelivät VALKOISESSA TALOSSA, että näinkö tässä taas kävi.

Heti kun PUTIN oli havainnut, että VALKOISESSA TALOSSA on heikkolahjainen porukka, joka pitää kauniita puheita, mutta tekoja ei ole, niin PUTININ PÄÄSSÄ ON ALKANUT HAHMOTTUA NEUVOSTOLIITON AIKAISEN EUROOPPALAISEN JÄRJESTYKSEN PALAUTTAMINEN

Kun tämä havainto oli Putinin konttorissa tehty, niin seuraavaksi vallattiin KRIM ja otettiin haltuun osa Itä-Ukrainaa separistien avulla. Taaskaan OBAMA ja SENIILI JOE eivät sormellakaan puuttuneet asiaan, kun varmaan olettivat, että asia loppuu siihen, kun asiasta neuvoteltiin kommunistitaustaisen ANGELA MERKELIN kanssa ns. MINSKIN SOPIMUS.

Kyseisessä sopimuksessahan oli tarkoitus muuttaa UKRAINAN PERUSTUSLAKI SITEN, että Venäjälle tuli veto-oikeus lähes kaikkiin asioihin.

On selvää, ettei tällainen sopimus voi tietenkään mitään itsenäistä valtiota tyydyttää!!!

Komento kuitenkin muuttui Amerikassa ja Trumpista tuli vastoin kaikkien FAKE NEWS GALLUPIEN VEIKKAILUJA USA:n tehokas Presidentti vuonna 2016.

Lähes ensimmäisinä päätöksinään TRUMP lakkauttikin OBAMAN mielettömät IRANIN YDIN SOPIMUKSEN ja PARIISIN ILMASTOSOPIMUKSEN.

Tietysti Euroopassa alkoi hirveä huuto etenkin saksalaisten taholla, jossa kommunistitaustainen ANGELA MERKEL kävi Trumpin kimpuun kuin herhiläinen, kun TRUMP asetti NORDSTREAM 2:llekin taloudelliset sanktiot, kun tiesi, että kyseisen kaasuriippuvuuden kautta PUTIN voi kiristää koko Eurooppaa haluamallaan tavalla.

Kun vielä TRUMP totesi, että saksalaisten tulisi maksaa NATO sopimuksen mukaiset maksut tai USA vetäytyy NATON tukemisesta, niin koko EU:n byrokraattiporukalla meni huonot housuun, kun EU:han piti olla RAUHAN YHTEISÖ ja MAAILMAN OIKEUSJÄRJESTYKSEN KORKEIN VAALIJA.

Kun FAKE NEWS sai KAMIPTETUKSI TRUMPIN VÄÄRENNETTYJEN VAALIEN KAUTTA JA KORVATTUA TEHOKAS PRESIDENTTI SENIILILLÄ BIDENILLA vuonna 2020, NIIN SUUNTA MUUTTUI JA ALKOI TAPAHTUA.

BIDEN ensimmäisenä päivänä virassa ollessaan kirjoitti ns. EXCECUTIVE ORDERS, joilla kumosi lähes kaikki mahdolliset TRUMPIN hyvät päätökset.

Tärkeimpinä globaalin järjestyksen kannalta niistä oli seuraavat:

□ Iranin NUCLEAR DEAL
□ NORDSTREAM 2 Sanctions
□ KEYSTONE PIPELINE projekti pysäytettiin. USA:n energiaomavaraisuudelle laitettin piste, mikä on nyt nostanut OPEC:in öljyn hinnan jo lähelle 100 USD/barreli, kun se parhaimmillaan oli alle 20 USD/barreli.
□ SENIILIN BIDENIN AFGANISTANIN KATASTROFI PALJASTI BIDENIN HEIKKOUDEN KONKREETTISESTI VIELÄ PUTINILLE, kun ym. BIDENIN VALITSEMA eläköitynyt aktivisti kenraali Lloyd Austin järjesti vielä toisen epäonnistuneen SODAN LOPETUSOPERAATION AFGANISTANISSA.

Tässäkin operaatiossa jätettiin TALEBAN JA ISIS terroristeille maailman moderneinta sotilaskalustoa peräti 85 miljradin USD:n edestä Afganistaniin, kun ei muka löytynyt henkilökuntaa, joka olisi voinut lentänyt esim. helikopterit johonkin tukikohtaan turvaan.

Talebanin vangiksi näyttää myös jääneen peräti 50 000 sellaista henkilöä, jotka olivat auttaneet Afganistanin demokrattian rakentamisessa kansainvälistä rauhanturvayhteisöä.

Ei siis ole mikään ihme, että entinen KGB-agentti pystyy tällaista selvästi seniiliä USA:n porukkaa vedättämän aivan mielensä mukaan.

Valitettavasti EU:ssa ja myös meillä Suomessa on vallassa sellaisia poliitikkoja, joista kukaan ei ole varautunut siihen, mitä Venäjällä entinen KGB-agentti milloinkin tekee.

Meillähän Putinia on pidetty Suomen suurena ystävänä, kun Pietarin kaupungin edustajana Putin aikoinaan pyöritti turkulaisia poliiitikkoja ja TARZAA sekä UNILUKKERIA miten tahtoi, kun oli havainnut, että UNILUKKARIKIN MIELELLÄÄN PELAA LÄTKÄÄ PUTININ KANSSA ja samalla kyselee, mitä mieltä UNILUKKARI on NATOSTA.

UNILUKKARI EI VIELÄ TÄSSÄKÄÄN TILANTEESSA OLE TAJUNNUT SITÄ, ETTEI KOKO PAJATSOA KANNATA PUTINILLE HETI TYHJENTÄÄ.

Voimme siis vain odotella, missä vaiheessa UNILUKKARIKIN KUTSUTAAN MOSKOVAAN NEUVOTTELUIHIN, JOISSA SITTEN KAIVETAAN ESIIN VANHAT YYA-SOPIMUSPAPERIT, joihin sitten liitetään liiteasiakirjaksi PUTIN-SCHOLZ -PACTIN salainen liiteasiakirja.

PUTINHAN ON JO YK:N PUHEESSAANKIN VARMAAN AINAKIN 10 VUOTTA SITTEN TODENNUT, ETTÄ NEUVOSTOLIITON HAJOAMINEN ON OLLUT KAIKKEIN SUURIN VAHINKO MAAILMASSA JA HÄN HALUAA KORJATA SEN.

alan kolmas miesRe: UNILUKKERIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN23.2.2022 2.31
Piirustusten mukaan näyttää menevän!!!!

Kuitenkin UNILUKKARI on jo joutunut tunnustamaan, ettei hän ole AJATUSTEN LUKIJA.

UNILUKKARI ei taida olla LUKIJA lainkaan, kun tänäänkin klo 12:00 piti tiedotustilaisuuden UKRAINAN ERITTÄIN UHKAAVISTA TAPAHTUMISTA.

Huomioita kiinnittti UNILUKKARIN erittäin epävarma KEHONKIELI.

Pälyili ympärilleen ja takelteli puheessaan kuin SENIILI JOE BIDEN KONSANAAN.

Täytyy vain ihmetellä, kuinka UNILUKKARI vain noin vuosi sitten onnitteli SENIILIÄ BIDENIA SUURENA VALTIOMIEHENÄ ja toivoi pian pääsevänsä samaan "AIKUISTEN NEUVOTTELUPÖYTÄÄN" SENIILIN BIDENIN KANSSA.

NYT ON "AIKUISET NEUVOTELLEET" JA PUTIN ON TODENNUT, ETTEI TÄLLAISIA "AIKUISTEN NEUVOTTELUJA" TARVITA, kun hän on lähettänyt 190 000 sotilasta "turvaamaan rauhaa" UKRAINAN SEPARATISTIEN AVUKSI.

Vaikutti siltä, että UNILUKKARILLA oli selvästi jotain tarkempaa tietoa PUTININ suunnitelmista nähtävästi myös Suomen varalle, mutta UNILUKKARI tapansa mukaan vaan antoi ympäri pyöreitä lausuntoja kuin aamulla sängystä herätetty hauras harmaa tukkainen vanhus.

Kaikkein pahin viesti oli se, kun UNILUKKARI teki analyysin SUOMEEN KOHDISTUVISTA UHKISTA.

UNULUKKARI TOTESI SELKOKIELELLÄ, ETTEI SUOMEEN KOHDISTU MITÄÄN SOTILAALLISTA UHKAA EIKÄ MUUTAKAAN UHKAA.

ERKKIKÄÄN EI VALITETTAVASTI USKO TÄLLAISIA PUHEITA, KUN KAIKILTA TV-KANAVILTA NÄYTETÄÄN REALIAJASSA VIDEOITA VENÄJÄN PANSSARIVAUNUKOLLONNISTA.

UNILUKKARIN ESIINTYMINEN MUISTUTTI SUURESTI TAANNOISTA CNN-KANAVAN TIEDOTUSTOIMINTAA IRAKISTA, KUN KEMIKAALI ALI ANTOI LAUSUNTO IRAKIN PUOLUSTUSVOIMIEN VOITTAVASTA ARMEIJASTA, KUN AMERIKAN JOUKOT OLI JO KEMIKAALI ALIN PUHUJAPÖNTÖN TAKANA.

Itämerelläkään UNILUKKARI ei ole nähnyt sotalaivoja, vaikka NATOn miinalaivojen tiedetään jo olevan asemissa Tallinnan ja Helsingin välillä.

Epäilen siis sitä, että UNILUKKARI ei ole voinut huomata sukellusveneitäkään Mäntyniemen ikkunastaan, joilla venäläisillä on aina ollut tapana käydä nuuskimassa Suomen ja Ruotsinkin aluevesiä.

UNILUKKARI on myös saattanut olla tarkkailemassa AARON kanssa, josko TALITINTIT ovat tulleet puutarhaan aterialle. Olisi voinut taas soittaa luontoiltaan muina miehinä, jos olisi havainnut vieraslajin hätistelevän TALITINTTEJÄ

UNILUKKARI ei ole nähnyt mitään uhkaa UKRAINASSAKAAN, vaikka VENÄJÄ MIEHITTI KRIMIN jo vuonna 2014 ja sen jälkeen otti haltuunsa Itä-Ukrainan separatistialueet ja sotaa on käyty nyt jo putkeen kahdeksan vuotta.

PUTIN lähti eilenkin UKRAINAAN RAUHAAN PAKOTTAMISRETKELLE PANSSARIVAUNUJEN KANSSA, KUN LENIN OLI AIKOINAAN MUODOSTANUT UKRAINAN VALTION, mutta nykyiset vallasmiehet ja naiset ovat turmelleet LENININ PERINNÖN.

Suomellahan on kyllä hyvinkin sama historia tuon Leninin UKRAINAN itsenäisyyden tunnustamisen kanssa.

Luulisi, että UNILUKKARI näkisi PUTININ RETORIIKASSA selviä analogioita myös Suomeen, mutta ei...

Suomessa on siis viisasta hylätä välittömästi NATO OPTIO ja laittaa hakupaperit Brysselin NATON pääkonttoriin jo tällä viikolla.

UNILUKKARIKIN totesi jo yo. puheessaan, että NATO KYSYMYS ON HÄNELLE VAIKEA, KUN HÄN EI TIEDÄ MITÄ PITÄISI TEHDÄ.

TÄSSÄ KOHTAA UNILUKKARIA PITÄISI NYT KÄDESTÄ PITÄEN ROHKAISTA, KOSKA YRITTÄNYTTÄ EI LAITETA.

VAIKUTTAA VAHVASTI SILTÄ, ETTÄ UNILUKKARI ON SOITELTUAAN PUTINILLE TAVAN TAKAA JOUTUNUT JOTENKIN PANIIKIN VALTAAN JA SITEN MENETTÄNYT TÄYSIN TOIMINTAKYKYNSÄ

TUNTUU ERITTÄIN OUDOLTA, ETTEI VALTAKUNNAN YLIN SOTAPÄÄLLIKKÖ TUNNISTA MYÖSKÄÄN SODAN MERKKEJÄ.

TILANNE ON VÄHÄN SAMA KUIN ENTISELLÄ TITANICIN KAPTEENILLA!!!

TOISAALTA MEILLÄHÄN OLLAAN HISTORIASSA ENNENKIN LUOTETTU KANSAINLIITTOON JA MUIHIN KANSAINVÄLISIIN INSTITUUTIOIHIN JA AINA ON PETYTTY.

HÄDÄN HETKELLÄ OLLAAN AINA OLTU HOUSUT KINTUISSA JA ILMAN ASEITA.

UNILUKKARI TUNTUU KYLLÄ PEREHTYNEEN KASAKOIDEN TAPOIHIN JA KANSANPERINTEESEENKIN, KUN HÄN JATKUVASTI toitottaa, että Kasakka ottaa kaiken, mikä on jätetty irralleen.

Suomalaisista opettavaisista sananlaskuista UNILUKKARI ei näy kuitenkaan tietävän mitään:

"Jos antaa pahalle pikkusormen, se vie koko käden."

"Ei ole koiraa karvoihin katsominen."

"Jäljestään jäniskin tunnetaan."

"Huono työ tulee kalliiksi."

"Luulo ei ole tiedon väärti."

ottoRe: UNILUKKARIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN23.2.2022 9.54
Nato-optiosta puhallettiin ilmat pois.

Yksimielisesti. Halla-ahon ja Tuomiojan voimin.

Muusta ei sitten samaa mieltä oltukaan.

Se siitä optiosta, jota ei edes ollut.

Kansakunnan unilukkari on selvästi ollut hermostunut. Eikä syyttä.

Liekö kuulossa vai ymmärryksessä ollut vikaa kun väitti jottei Suomea mainittu.

Kyllä mainittiin.

Siinä yhteydessä kun Lenin-setä ja muuta maailmanvallankumoukselliset saivat kyytiä.

Suomen itsenäisyyshän tunnustettiin vieläpä aivan erikseen näiden toimesta.

Kyllä kuulumme samaan joukkoon Ukrainan, Viron, Latvian ja Liettua kanssa.

Ja muiden Venäjästä irtaantuneiden kanssa.

Olemme listalla.

ottoRe: UNILUKKERIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN24.2.2022 16.50
Maailman myötätunto on ukrainalaisten puolella.
Hyökkääjää ei ole tukenut kukaan.

Mekin saimme koko maailman myötätunnon loppuvuodesta 1939.

Asemamme ja tilanteemme oli vastaava kuin Ukrainan tänään. Vuonna 2022

Pelkkä myötätunto ei riitä. Ukrainalaiset ovat aivan yhtä yksin kuin me suomalaiset aikoinaan.

On vihon viimeinen hetki lopettaa sisällyksetön höpöttäminen joistain optioista.

Niitä ei ole.

On valittava viimeiin haluammeko olla osa Eurooppaa vai Aasiaa.

Aivan kuten Ahtisaari totesi jo vuonna 1994.

alan kolmas miesRe: UNILUKKERIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN24.2.2022 18.04
Suomen Kuvalehden toimittaja Tapani Ruokanen haastatteli vuonna 2016 Ahtisaarta, kun Ruokanen oli kirjoittanut Ahtisaaresta keskustelukirjan ?MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN?. Ahtisaarelle oli myönnetty Nobelin Rauhanpalkinto vuonna 2008.

Ruokanen kysyi Ahtisaarelta, olisiko Suomen pitänyt liittyä Natoon jo tämän presidenttikaudella eli vuosina 1994-2000.

Ahtisaaren vastaukset olivat silloin selkeitä:

□ Ahtisaaren mukaan se oli silloin mahdotonta.

□ Me olemme menettäneet mahdollisuutemme. En tiedä, olisiko minun pitänyt ottaa Nato-jäsenyys jo esiin presidenttinä. Se vain oli silloin täysin mahdotonta, hyvä että päästiin EU:n jäseneksi, Ahtisaari vastaa.

□ Vaarana on, että ajan mittaan meitä aletaan pitää kummajaisena. Kaiken lisäksi vielä aivan ansiosta. Juuri siksi minun mielestäni liittyminen Natoon olisi pitänyt tehdä aikoja sitten. Ei sen takia, että Venäjä uhkaa, vaan sen tähden, että kylmän sodan suomettumisvaiheesta on irtauduttava.

□ Kaikki miettivät sitä, mitähän ne Venäjällä ajattelevat, jos me teemme näin. Venäjä on jo näyttänyt, mitä he ajattelevat ja tekevät. Joka ei tässä tilanteessa pyri yhteiseen puolustusliittoon, on suomettunut, Ahtisaari sanoo.

Haastattelussa Ahtisaari otti kunnian muun muassa Viron Nato-jäsenyydestä, jota valmisteltiin hänen presidenttiaikanaan.

Ahtisaari tarjosi 1997 presidentin virka-asunnon Mäntyniemessä Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenttien Bill Clintonin ja Boris Jeltsinin käyttöön.

□ Jätin Clintonin ja Jeltsinin keskustelemaan kahdestaan ja sanoin, että ruokaa on, mutta tarjoilu loppuu, jos ei tule sopimusta.

□ Olen kehunut aika vähän sillä, mitä silloin saatiin aikaan. Kyllä Baltian maat saavat olla kiitollisia Nato-jäsenyydestään juuri noiden neuvottelujen takia, Ahtisaari toteaa.

SUOMETTAJIEN LISTA ON SUOMESSA PITKÄ:

□ MAUNU, JOKA SUPON KASSAKAAPPIIN KÄTKEMÄLLÄ TIITISEN LISTAN ON YKSI MODERNIN SUOMETTUMISEN PÄÄARKKITEHDEISTA

□ MOOSES LIPPONEN JA UNILUKKARI, JOTKA SINISILMÄISESTI LIITTIVÄT SUOMEN EUROON JA HALUSIVAT KAIKKIIN KORRUPTIOHERROJEN PÖYTIIN

□ TARZA HALONEN, JOKA PITI KGB AGENTTI PUTINIA PARHAANA YSTÄVÄNÄÄN

□ ERKKI "THE RED" TUOMIOJA, JOKA RAUHANVENKOILIJANA ON USKONUT KOKO AJAN JOULUPUKKIIN

□ KANNUKSEN KENNEDY, JOKA KOKO AJAN ON ISTUNUT SPERBANKIN JOHTOKUNNASSA JA OLLUT OSALTAAN RAHOITTAMASSA KGB AGENTTI PUTININ SOTILASOPERAATIOITA

□ KIRMAN ISÄNTÄ KÄÄRIÄINEN, JOKA ULKO - JA PUOLUSTUSMINITERINÄ ON OLLUT SYNNYTTÄMÄSSÄ NATO OPTIOTA HARMAAN MATIN I:SSÄ HALLITUKSESSA

□ KEPULOISTEN HARMAA MATTI, JOKA KEHITTI ARVOTTOMAN NATO OPTION

□ MOOSES LIPPONEN, JOKA MANUN KOULUN SUORITETTUAAN RYHTYI NORDSTREAM 1:N ja 2:N ARKKITEHDIKSI

□ TERRA SIPILÄ, JOKA PÄÄTTI LAKKAUTTAA SUOMEN HUOLTOVARMUUDEN, PÄÄTTI AJAA TURVETEOLLISUUDEN ALAS JA ANTOI VIELÄ YMPÄRISTÖLUVANKIN MOOSEKSEN KAASUHANKKEILLE.

□ FORTUMIN "KULTASORMI" LUNDMARK, JOKA SITOI FORTUMIN RAHAT VENÄJÄN KORRUPTOITUNEESEEN ENERGIASEKTORIIN JA VARMISTI VIELÄ UNIPER-KAUPOILLAAN EU:NKIN ENERGIAHUOLLON RIIPPUVUUDEN VENÄJÄN FOSSIILIENERGIASTA ILMEISESTI YHDESSÄ PUTININ HYVÄN YSTÄVÄN STASI ANGELA MERKELIN KANSSA

□ "KIVIHIILI- JA NIKKELI" OLLI, JOKA AJOI EU:N FINANSSIKRIISIIN JA KYTKI SUOMEN FENNOVOIMA-PROJEKTIIN ROSATOMIN KANSSA

□ UNILUKKARI, JOKA NYT JO 10 VUOTTA ON SUOMALAISILLE SYÖTTÄNYT NATO OPTIO MANTRAA, VAIKKA UNILUKKARI ON TIENNYT, ETTÄ OPTIO ON ARVOTON

ENTINEN KGB AGENTTI PUTIN ON SYDÄMELTÄÄN KOMMUNISTI, jonka ainoa tavoite on valta ja demokratian tukahduttaminen sotarikollisin keinoin.

Veikkaanpa, että tällaisille sotarikollisille käy lopulta samoin kuin kävi KARPAATTIEN NEROLLE ROMANIASSA ja myös alussa voitokkaille Bosnian serbikomentaja RADOVAN KARADZICILLE ja RATKO MLADICILLE.

Natseista HITLER tappoi itsensä ja muut johtavat sotarikolliset hirtettiin tai pantiin Spandaun vankilaan ikiajoiksi sotarikoksiaan miettimään!!!!

Ilmeisesti tämä PUTININ UKRAINAN SOTARETKI PÄÄTTYY LOPULTA VENÄJÄN SISÄISEEN PUHDISTUKSEEN, kun kansainvälinen paine kasvaa tarpeeksi. Todennäköisesti tulee miljoonia syyttömiä ihmisuhreja.

UNILUKKARIN taannoinen viisastelu ("kenraali on tehnyt virheellisen analyysin" venäläisen kenraalin kartoista joutuu nyt vääjäämättä erittäin omituiseen ja SINISILMÄISEEN KÄSITYKSEEN KOMMUNISTIEN AJATUSMAAILMASTA.

alan kolmas miesRe: UNILUKKERIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN28.2.2022 21.03
PUTIN KÄYNNISTI TÄYSIMITTAISEN SODAN KOKO MAAILMAA VASTAAN TORSTAI AAMUNA KLO 05:30.

PUTINILLE oli paikallinen URKINTAVERKOSTO kertonut, että 44 milj. ihmisen UKRAINA voidaan valloittaa vain 48 tunnissa.

Samalla VOIMANSA TUNNOSSA JA OMASSA INFORMAATIOKUPLASSAAN ELELEVÄ PUTIN OLETTI, että VENÄJÄ, jonka talous on pienempi kuin esim. USA:n vain TEXASIN kokoinen osavaltio voi voittaa sodan koko muuta läntistä maailmaa vastaan.

Ruplan arvo on PUTININ SUUREN SOTAHUUDON JÄLKEEN TIPPUNUT JO AINAKIN 40%;lla ja koko Venäjän talousjärjestelmä on kriisissä, mutta asiasta ei ole enemmälti kerrottu venäläisille, kun paikallinen FAKE NEWS MEDIA on ollut PUTININ käsissä.

PUTIN näyttää nähtävästi tehneen UTOPIOISSAAN SAMAN VIRHEEN, joka tapahtui aikoinaan myös Suomessa, kun SAMMAKKO ANTTI ilmoitti pystyttäessään nykyisen VAIN KORONA BILETYKSEN AVULLA PYSTYSSÄ PYSYNEEN PUNAMULTA HALLITUKSEN, että SUOMI ON KOKOANSA SUUREMPI VALTIO, joka voi lähteä neuvomaan "LÄÄKÄRINÄ", miten maailman ILMASTO ja LUONTO PELASTETAAN ja NATO OPTIOKIN HOIDETAAN, kun ns. "AIKUISET PÄÄTTÄJÄT" vain istahtavat yhteiseen neuvottelupöytään hetkeksi pitämään yleviä tekopyhiä juhlapuheitaan RAUHASTA ja IHMISOIKEUKSISTA.

HYVÄUSKOINEN UNILUKKARIKIN TULI VEDETYKSI TÄHÄN SAMAAN INFORMAATIO UTOPIAAN, kun oli ryhtynyt PUTININ asiantuntijaksi ja viestien levittelijäksi, vaikka on nyttemmin joutunut tunnustamaan, ettei hän olekaan AJATUSTEN LUKIJA ja on tullut HÄNELLEKIN ETEEN NAAMIOIDEN RIISUMISEN AIKA.

PUTIN ILMOITTI SODAN JULISTUKSESSAAN, ETTÄ HÄNEN LOPULLINEN TAVOITTEENSA ON KUKISTAA USA:N YLIVALTA GLOBAALISSA MAAILMAN JÄRJESTYKSESSÄ.

PUTIN OLI SAANUT tällaisen idean päähänsä, kun Amerikkaan oli valittu 2020 VILPILLISISSÄ VAALEISSA JÄMERÄN DONALD J. TRUMPIN jälkeen PRESIDENTIKSI lähes luhistumispisteessä oleva vasemmistolainen SENIILI JOE BIDEN ja hänen korruptoitunut klaaninsa, joka on raskaasti epäonnistunut globaalissa energiapolitiikassa, kotimaisessa talouspolitiikassa ja myös koronan hoidossa. Itse asiassa lähes kaikessa, johon SENIILI BIDEN on ehtinyt ryhtyä.

Ensimmäisenä päivänään Valkoisessa talossa SENIILI BIDEN määräsi EXXONIN KEYSTONE PIPELINENKIN suljettavaksi ja kielsi öljyn poraamisen valtion mailla, kun TRUMP oli suurella vaivalla saanut putkiprojektin käyntiin ja tehnyt Amerikasta maailman johtavan energiavallan.

Seniilin Bidenin pähkähullu KEYSTONE PIPELINE päätös johti siihen, että Amerikan TRUMPIN aikana luotu vuosikymmeniä tavoiteltu öljyn omavaraisuus menetettiin ja öljytase muuttui alijäämäiseksi, jolloin Amerikan öljyhuolto tuli riippuvaiseksi OPEC:ista ja myös Venäjästä.

Samalla paikallinen inflaatio saatiin kasvamaan jo 7.5%:n ja vanhan laskentatavan mukaan peräti jo noin 15%:iin vain vähän yli vuodessa.

Vuodesta 2020 USA:n raakaöljyn tuonti Venäjältä nousi 76 000 bbl/d vuonna 2021 jo tasolle 209 000 bbl/d.

Öljykaupan muutos johti siihen, että kun USA maksoi raakaöljystään Venäjälle vuonna 2000 noin 1 526 milj. USD, niin vuonna 2021 öljylasku oli kasvanut jo 7 629 milj. USD:iin.

Ei ole sitten mikään ihme, että USA:ssa on alettu kyselemään SENIILIN BIDENIN toimien perään, kun BIDEN näyttää öljyn kautta maksavan toisen hullun eli PUTINIn sotaretkiä UKRAINASSA ja muualla.

Hämmästyttävää on, ettei SENIILI BIDEN PYSTY EDES AIR FORCE 1:n portaita ylös nousemaan muuta kuin konttaamalla ja siitä huolimatta paikallinen FAKE NEWS MEDIA on vain pitänyt SENIILIN ja KORRUPTOITUNEEN BIDENIN KULISSEJA SITKEÄSTI YLLÄ.

Kirsikkana SENIILIN JOE BIDENIN KAKUSSA on tietysti KATASTROFAALINEN ANTAUTUMINEN TALEBAN- JA ISIS SISSEILLE AFGANISTANISSA.

LIBERAALI KORRUPTOITUNUT FAKE NEWS MEDIA ei kuitenkaan ole halunnut kohdistaa mitään kunnon kritiikkiä SENIILIN JOEN korruptioon ja toilauksiin, vaikka pähkähullujen päätösten tulokset ovat olleet kaikkien tiedossa.

Onneksi sinisilmäiset saksalaiset ovat vihdoin huomanneet sen, että Saksassa ja koko EU:n kaasuhuollossakin mentiin samaan lankaan PUTININ KANSSA ja tietysti vielä Suomen MOOSEKSEN konsultoimana.

EU:han onkin rahoittanut PUTININ kaikki varustelu- ja sotakulut perinteisesti lähes kaksinkertaisesti maksamalla korruptoituneelle GASPROMILLE ja PUTININ oligarkeille kaiken sen, mikä on ikinä iletty pyytää.

Kun vielä kansainvälinen FAKE NEWS MEDIA on vielä vuosikymmenet toitottanut, että entinen KGB AGENTTI PUTIN on ns. JÄMERÄ JOHTAJA, jonka valta on kuitenkin perustunut JÄRJEN sijasta VOIMAN KÄYTTÖÖN, niin kyllä siinä entinen PIETARIN KORRUPTOITUNUT KATUPOIKAKIN VOI INNOSTUA USKOMAAN OMAAN KAIKKI VOIPAISUUTEENSA.

Samanlaisen innostuksen vallassa aikoinaan huonosti varustautuneen PIKKU RIIKKISEN SUOMEN KIMPPUUN KOMENNETTU STALININ ns. "YLIVOIMAINEN SOTAKOLONNA" lähti RAATTEEN TIELLE SOTARETKELLÄ.

"YLIVOIMAISELLE SOTAKOLONNALLE" kävi kuitenkin huonosti Suomen talvisessa korvessa.

SYRJÄISELLE KORPITIELLE TAPETTIIN TIETTÄVÄSTI ainakin 8000 NEUVOSTOLIITOSTA LÄHETETTYÄ PICK NIC RETKEILIJÄÄ.

PUTIN on nyt käynyt viime torstaina käynnistämäänsä täysimittaista sotaansa vasta 102 tuntia ja 30 minuuttia, eikä satojen tuhansien sotilaiden armeija ole tiettävästi pystynyt valtaamaan Harkovaa, Kieviä tai muitakaan isompia kaupunkeja.

Muutoinkin panssarikolonnat ovat pysähtyneet mm. panssarikolonnien polttoainehuollonkin vaikeuduttua, kun ukrainalaiset ovat siirtyneet RAATTEEN TIEN tapaiseen sissisotaan.

Voi vain kuvitella, miten Venäjän Kieviin ja Harkovaan lähettämille ehkä noin 2000 panssarivaunullekin käy, kun Kievin ja Harkovan tapaisten kaupunkien vapaaehtoiset eli noin 3.5 milj. puolustajaa käyvät polttopullojen ja Javelin ohjusten avulla letkoissa kulkevien vaunukolonnien kimppuun.

UKRAINALAISET ovat myös kiitelleet siitä, kun DONALD J. TRUMP lähetti Ukrainan joukoille JAVELIN panssarintorjuntaohjuksia, kun taas OBAMA JA SENIILI BIDEN varustivat Ukrainan sotilaita vain huovilla ja kenttäpatjoilla.

PUTININ uhkailu ydinaseilla pidetäänkin sotilasasiantuntijoiden piirissä merkkinä PUTININ käynnistämän oikeudettoman sotaretken epäonnistumisena.

Onkin alkanut näyttää siltä, että ydinaseilla uhkaaminen on ollut se viimeinen niitti, joka on nyt yhdistänyt vakavat kansainväliset vastavoimat, joista merkittävin lienee SAKSAN tekemä täyskäännös ns. IDÄN POLITIIKASSAAN.

Nyt hädän hetkellä SAKSAKIN näyttää vihdoin suostuneen myös siihen, jota TRUMP taannoin kovisteli kommunistien ystävältä eli ANGELA MERKELILTÄ NATONKIN rahoituksen osalta.

"RAUHAN AATTEEN" hurmaaman ANGELAN oli vaikea hyväksyä periaate, että amerikkalaiset veronmaksajat eivät tietenkään ole halukkaita maksamaan mm. Saksan puolustuksesta. Todellakin kirkasotsainen "YDINFYYSIKKO".

SAKSA näyttääkin nyt suostuvan kohottamaan sovitun rahoitusosuutensa NATO SOPIMUKSESSA kirjattuun 2%:iin BKT:sta.

Saksa myös näyttää suostuneen UKRAINAN massiiviseen aseistamiseen ja alkaa rakentaa myös NORD STREAM 2:n korvaukseksi jo kaksi LNG kaasuterminaalia.

Venäjän eristäminen lähes täysin kansainvälisestä talouselämästä ja muusta yhteistyöstä mm. teknologian viennin osalta ja erilaisten pakotteiden ja ulkomaisten Venäjän rahavarojen jäädyttäminen tulee kyllä vahvasti iskemään myös Venäjän kotimarkkinoilla, kun paikallisia pankkeja alkaa kaatua ja paikkalliset leipäjonot kasvaa.

Näyttää myös siltä, että läntiset internet-yhtiöt pystyvät myös hakkeroimaan Venäjän valtion sivuja ja levittämään pimennossa pidetyille venäläisille reaaliaikaista tietoa Venäjän aggressiosta UKRAINASSA.

Tilanne näyttää siis totaalisti muuttuneen ja PUTINILLE tässä uhkapelissä näyttää kyllä lopulta jäävän käteen vain MUSTA PEKKA.

Tie on siis PUTINILLA AVOINNA KANSAINVÄLISEEN IHMISOIKEUSTUOMIOISTUIMEEN HAAGIIN.

LUULENPA, ETTÄ PIETARIN KATUPOIKA SAA SEURAKSEEN MYÖS SERGEI LAVROVIN, JOLLA NÄYTTÄÄ OLEVAN EDESSÄÄN VIELÄ SAMA RETKI.

Suomen kohdaltahan tilanne näyttää nyt myös kirkastuneen.

JOPA YLE:kin kertoi jo tänään innoissaan, että suomalaisista peräti 53% kansalaisista kannattaa nyt NATO LIITOSTA ja epävarmoja on 19%, kun taas vastustajia oli muistaakseni enää vain 28%.

Merkille pantavaa on myös se, ettei kansa enää näy luottavan UNILUKKARIN ehdottamaan kansanäänestykseenkään. Vain 41% tuntuu olevan sitä miltä, että kansanäänestys olisi NATOSTA ylipäätään tarpeen.

Tämä tuloshan tarkoittaa sitä, että kyllä poliittisten päättäjien pitäisi pystyä päättämään, mihin suuntaan laivaa on ohjattava, kun kansakunnan ylivoimainen enemmistö näyttää odottavan, että johtavien poliitikkojen on syytä vihdoin kantaa vastuunsa ja laittaa nyt ne kuuluisat NATON HAKUPAPERIT POSTIIN.

Mallia voitaisiin meilläkin ottaa UKRAINAN rohkeasta Presidentistä, joka johtaa joukkojaan EDESTÄ ja on jo lähettänyt hakemuksen EU:n jäseneksi. Zelensky osasi tämä päätöksen tehdä ja allekirjoittaa hakupaperit vain vähän yli 100 tunnissa.

ETAN VAUHTIA ETENEVÄLLE HARMAALLE MATILLE JA MUILLE NATO OPTION KEKSIJÖILLE voidaankin nyt kotimaisessa poliittisessa keskustelussa sanoa vihdoin viimein SOROMNOO!!!

Alkaa uusi ja raikas keskustelu siitä, miten nopeimmin Suomi lähettää NATON LIITTYMISHAKEMUKSEN NATON PÄÄKONTTORIIN BRYSSELIIN.

Kepuloisilta puhallettiin jo NATO OPTIOSTA ilmat pihalle, kun PAAVO I SUURIKIN joutui jo sairaalahoitoon, kun PAAVO oli stressautunut PUTININ KÄYNNISTÄMÄN UKRAINAN AGGRESSION JOHDOSTA.

HYVÄ MERKKI on myös se, että YLE:n lähetyksessä ERKKI "THE RED" TUOMIOJA ja ELIN VALTONEN olivat jo yhtä mieltä siitä, että oikeat NATO KESKUSTELUT on syytä käynnistää välittömästi.

Persujen teräväpäinen JUSSI HALLA-AHOKIN on myös jo selkeästi todennut, että Suomen olisi tullut jo aikaa sitten liittyä NATOON.

Näyttääkin siltä, että vihdoinkin saadaan loppumaan tuo ainainen kepuloisten, sossujen ja vassarien sisäpoliittinen venkoilu NATO OPTIOLLA ja sitä kautta voidaan lopettaa tavallistenkin ihmisten jakaminen vuohiin ja lampaisiin, kun jopa vihervassarien PEKKA HAAVISTOKIN on ymmärtänyt, ettei pienen Suomen turva voi mitenkään olla pelkässä posken soittelussa.

Sitä paitsi vihreiden ATTE HARJANNETTAHAN voidaan tässä asiassa jo pitää ihan ISÄNMAAN YSTÄVÄNÄ!!!

ALKAA VIHREÄTKIN VIHDOIN HUOMAAMAAN, että maailmassa on muitakin akuutimpia ja todellisia uhkia kuin ilmasto.

alan kolmas miesRe: UNILUKKERIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN1.3.2022 17.17
UNILUKKARIN KIEMURTELU EILISESSÄ A-STUDIOSSA herättää auttamatta kysymyksen, onko UNILUKKARILLE käynyt samoin kuin USA:n SENIILILLE JOE BIDENILLE???

UNILUKKARIHAN oli jo SENIILIN BIDENIN TULTUA VALITUKSI USA:N PRESIDENTIKSI todennut, kuinka hän haluaisi niin kovasti samoihin "AIKUISTEN NEUVOTTELUPÖYTIIN", joiden ääressä USA:ssa jo SENIILIKSI todettu korruptiopresidentti JOE BIDEN nukkui mm. Glasgown ILMASTOKOKOUKSESSA.

UNILUKKARILLE voi ajatusten virkistämiseksi todeta, että NATOON liittymisessä ei ole kysymys RAKETTITIETEESTÄ, vaan tavallisen ihmisen turvallisuuteen liittyvästä asiasta.

UNILUKKARIN MIELESTÄ tästä asiasta täytyy kuitenkin kysyä ensin hänen "hyvän ystävänsä" PUTININ MIELIPIDETTÄ.

Ihmetyttää, mitä UNILUKKARIN PÄÄSSÄ OIKEIN PYÖRII!!!

Miksi suomalaiset kysyisivät tästä asiasta PUTININ kannanottoja, koska EPÄTOIVOINEN PUTIN pommittaa viattomia ukrainalaisia naisia ja lapsia myöten kaikilla mahdollisilla vakuumipommeilla ja kohta myös ydinaseilla.

Sitä paitsi PUTIN ja koko Venäjän gangsteriporukka on matkalla Haagin sotarikosoikeuteen.

UNILUKKARI on halunnut profiloitua koko Presidentin uransa aikana VALTIOMIEHEKSI, jolla on ylivertainen PUTININ ajatusmaailman tietämys.

Ennen joulua UNILUKKARI toitotti moneen kertaan, että Suomen NATOON liittyminen on Suomen asia, mutta nyt UNILUKKARI onkin tullut siihen tulokseen, että Suomen NATOON liittyminen ratkaistaankin PUTIN HALLINNOSSA.

Kun vielä YLE:kin jo ilmoitti NATO GALLUPISTA, jossa 53% kansasta haluaa NATO PAPERIT postiin välittämästi, niin eikös UNILUKKARI aloittanut taas eilen illalla kiemurrellen kyselemään, mitähän mieltä Suomen itärajan takana olevat kansainväliset rikolliset ja kansanmurhajat mahtaa olla Suomen puolustuskyvyn vahvistamisesta.

UNILUKKARI on halunnut esiintyi KORONAN aikana jonkinlaisena valtakunnan ISÄNÄ, joka kantaa huolta viimeisestäkin koronaviruksesta ja virustartunnasta, mutta kun todellinen elämää suurempi uhka kohdistuu Suomeen, niin UNILUKKARI ei tiedä, miten asiassa pitää toimia.

AKM:llä on jo noussut tukka pystyyn, mihin liemeen Suomessakin jouduttaisiin, jos UNILUKKARIN tapainen ylipäällikkö johtaisi esim. Suomen puolustusta sotatilassa.

UNILUKKARINKIN olisi jo korkea aika murtaa Paasikiven aikoinaan lanseeraama myytti siitä, että Suomen maantieteellinen asema määrää sen, millainen itsenäinen valtio Suomi voi olla.

On päivän selvää, että Suomen ei missään oloissa pidä hirttäytyä tiiviiseen yhteistyöhön minkään rosvovaltion kanssa ja tämäkin asia näyttää nyt tulevan tapetille, kun esim. Suomen energiahuoltokin on rakennettu suureksi osaksi rosvovaltio Venäjän varaan.

ottoRe: UNILUKKERIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN2.3.2022 9.19
Vara ei venettä kaada. Sanottiin ennen.

Varovaisuus on viisautta mutta se ei tarkoita sitä, että vene pitäisi vetää maalle, kääntää se vielä talviasentoon ja jäädä veneen alle kyyristelemään ja odottamaan mitä tuleman pitää.
Kyllä se kasakka sieltä ennen pitkää tulee kylkeen koputtelemaan.

Eikä se siihen jää.

Viimeksi tänään muuan ex-ulkoministeri
veisasi tuota tuttua virttä, joka alkaa sanoilla maantiede ja historia...

Unohtaen pääasian.

Ja se on Marankin sanoin pelkistettävissä yhteen lauseeseen.

Haluammeko kuulua itään vai länteen.

Puolustustamme on pala kerrallaan rakennettu Natoyhteensopivaksi ainakin siitä saakka kun ykköskomentajan kaulukseen tuli neljäs jellona.

Sikäli huvittavaa, että tämä "onnekas kenraali" näyttää ainakin joidenkin tietojen mukaan vastustavan jäsenyyttä läntisessä puolustusliitossa.

Optiot ovat optioita ja niillä ei ole mitään käyttöarvoa tositilanteessa.

Taidanpa tässä pistää nimeni siihen kansalaisaloitteeseen, jossa vaaditaan välitöntä liittymistä ilman kansanäänestyksiä.

Aika on kypsä.

Sivusta seuraajaRe: UNILUKKERIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN2.3.2022 17.32
Siinäpä unilukkareille mietittävää

Politiikka|Nato
Putin tuhosi eurooppalaisen turvallisuus­järjestelmän, sanoo ruotsalais­asiantuntija
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008650790.html?share=d692b94b4fd85fe8b888f34d0eb0d8ba

Putinin entinen neuvonantaja: "Venäjä haluaa Suomen takaisin" | Iltalehti
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2014080218537149
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhoknkkl/venaja-haluaa-suomen-takaisin/

alan kolmas miesRe: UNILUKKERIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN3.3.2022 0.02
YLE:n eilinen Petri Raivion A-studio oli taas karmeata katseltavaa.

Raivio oli kutsunut neljän suurimman puolueen edustajat keskustelemaan taas NATOSTA.

Ilmeinen tuleva PÄÄMINISTERI Petteri Orpo totesi, että turvallisuustilanne on muuttunut. Kokoomus on jo 15-16 vuotta kannattanut NATOON liittymistä

BILE SANNA, KEPULOISTEN RUUNEPERI SAARIKKO ja PERSUJEN RIIKKA PURRA yhtyivät myös PETTERIN arvioon, että turvallisuustilanne on muuttunut.

Kuitenkin sen jälkeen alkoi taas sisäpoliittinen venkoilu, koska NATOON ei voidakaan liittyä ilman TELEMARK LASKUA.

BILE SANNAN JA etenkin RUUNEPERI SAARIKON mielestä jokaiselta suomalaiselta on nyt käytävä henkilökohtaisesti kysymässä, mitä mieltä hän on NATOSTA, KÄLYSTÄ ja ENOSTA.

Keskustelijoiden mielestä tällaista kyselyä täytyy johtaa tietysti INSTITUTIOIDEN PUOLESTA AINAKIN TASAVALLAN PRESIDENTIN.

Petteri totesi, että tilanne muuttui viime torstaina aamulla klo 5:30.

AKM on taas sitä mieltä, että SUOMEN TURVALLISUUSTILANNE MUUTTUI PERUSTAVAN LAATUISELLA TAVALLA jo vuoden 1999 joulukuussa, kun Jeltsin valitsi seuraajakseen KGB agentti PUTININ.

Suomen johtavat poliitikot ovat siis selvästi ns. MYÖHÄÄN HERÄNNEITÄ.

Suomen tärkeimpien poliitiikojen mielestähän meillä on voimassa NEUVOSTLIITON kanssa aikoinaan solmittu IHANAKSI ja TURVALLISEKSI koettu YYA-sopimus (6.4.1948-8.12.1991), joka oli siis pitänyt suomalaiset "HERRAN NUHTEESSA" peräti 43 pitkää vuotta.

Tunnetusti rivit eivät Suomessa tuolloin rakoilleet. Koska jokaisessa virallisessa tilaisuudessa muistettiin aina mainita, kuinka hyvät suhteet meillä on NEUVOSTOLIITTOON.

YYA-sopimus koettiin niin hyväksi, että vielä NEUVOSTOLIITON hajoamisen jälkeenkin KOIVISTON MANUN ohjauksessa kepuloisten innokas juoksupoika PAAVO I SUURI neuvotteli uuden valtiosopimuksen Venäjän kanssa.

Uusi sopimus Hyvästä naapuruudesta ja yhteistyöstä valmistui ja parafoitiin Moskovassa 9. joulukuuta 1991, eikä sitä tietääkseni ole ainakaan vielä lakkautettu.

Ym. valtiosopimus siis neuvoteltiin presidentti Mauno Koiviston ja pääministeri Esko Ahon johdolla, kun Innokas ulkoministeri Paavo I Suuri Väyrynen siis tietenkin kävi varsinaiset neuvottelut.

Ei ole siis sitten mikään ihme, että NATO OPTION keskeisiksi PAPITTAREIKSI ikään kuin luonnostaan on valikoitunut juuri demujen rauhanaatteen läpitunkema ERKKI "THE RED" TUOMIOJA ja tietysti Euroopan SEKSIKKÄIN PÄÄMINISTERI eli HARMAA MATTI.

A-studion keskusteluista syntyi nyt mielikuva, että etenkin BILE SANNALLA ja kepuloisten RUUNEPERI SAARIKOLLA ei näköjään tunnu olevan mitään kiirettä tämän Suomen turvallisuuden kannalta keskeisen kysymyksen ratkaisemisen osalta.

Näyttääkin siltä, että viivittämällä asian ripeytettyä käsittelyä kyseiset suuret "SOTAPÄÄLLIKÖT" tai "RAUHANTURVAAJAT" näköjään vielä toivovat sitä, että UKRAINAN KRIISI jotenkin vielä jäätyisi, jolloin voitaisiin taas todeta, että mitään NATO päätöksiä ei tarvitsisikaan tehdä.

Oltiin siis taas kaukaa viisaita.

Tähän samaan suuntaan viittaa myös tänään YLE:n kaikkiin uutislähetyksiin keskeisenä uutisena tullut tieto, että ulkoasianvaliokunnan vasta valittu puheenjohtaja JUSSI HALLA-AHO oli lähettänyt Twitteriin viestin, jossa JUSSI aivan oikein ennakoi sitä, että vallanhimoista PUTINIA ei taida pysäyttää mikään muu kuin Länsivaltojen ja NATON puuttuminen Ukrainan kansanmurhaan.

JUSSIN MIELESTÄ mahdollisesti tarvitaan vielä se, että PUTINISTAKIN on päästävä jolloin keinolla eroon.

AKM ei ole lainkaan yllättynyt, että tietysti demujen ERKKI "THE RED" TUOMIOJA ja totta kai myös Eduskunnan puhemieheksi nostettu HARMAA MATTI kiirehtivät heti moittimaan HALLA-AHON erinomaista twiittiä.

TUOMIOJA järjesti vielä sitten teatterin myös ULKOASIAINVALIOKUNNASSA, jossa JUSSILLE annettiin moitteet siitä, että oli esittänyt ainoan inhorealistisen ja samalla myös loogisen lopputuloksen täysin mahdollisesta UKRAINAN sodan tulevasta kehityksestä.

PUTININ suuri kansansuosio ("virallinen kannatus ehkä 75%") Venäjällä saattaakin lopulta olla se tekijä, joka pakottaa Länsivallat puuttumaan PUTIN AGGRESSIOON, koska kansainvälinen oikeus ei missään olosuhteissa voi hyväksyä sitä, että joku mielenvikainen KGB agentti toteuttaa 44 milj. ihmisen kansanmurhan Ukrainassa.

Onkin täysin outoa, ettei ULKOASIAINVALIOKUNTA halua edes käsitellä tällaista visiota/skenariota, joka saattaa vielä realisoitua ilmeiseksi.

Tietysti myös HARMAA MATTI totesi lähes yhtenevästi ERKIN kanssa, että JUSSIN mielipide ei ole Suomen virallinen kanta asiassa, koska kysymyksessä on erittäin herkkä asia.

AKM ihmettelee sitä, että millä oikeudella ERKKI "THE RED" ja HARMAA MATTI voivat lähteä HALLA-AHON JUSSIN twiittejä sensuroimaan tai häntä ulkoasiainvaliokunnassa komentelemaan.

Kyllä puheenjohtajalla täytyy olla ulkoasiainvaliokunnassakin oikeus perustuslain mukaiseen sananvapauteen, vaikka se sattuu poikkeamaan esim. ERKKI "THE RED" TUOMIOJAN JA HARMAAN MATIN ajatuksista.

Eihän kukaan tässä maassa ole antanut kyseisille JUSSIN ojentelijoille mitään valtuuksia lähteä ohjaamaan JUSSIN strategisesti terävää ajatelua.

TUOMIOJALLA ja HARMAALLA MATILLA ei itsellään valitettavasti oli historiassa ollut lähes missään asiassa esittää näyttöä siitä, että he olisivat minkään aiemmmankaan kriisin yhteydessä tehneet oikeita johtopäätöksiä.

Viimeistään nyt koko Suomen kansalle on täytynyt valjeta sekin, ettei ainakaan HARMAATA MATTIA tai ERKKI "THE RED" TUOMIOJAA voida valita tulevan nähtävästi kokoomusvetoisen tulevan hallituksen millekään ministerin postille tai Eduskunnan puhemiehen tehtäviin.

UNILUKKARIN jälkeisen presidentin tehtävien osalta aina väärässä olleiden kepulaisten kuten HARMAAN MATIN ja myös KIVIHIILI ja NIKKELI OLLIN tie on nyt noussut myöskin pysyvästi pystyyn, kun ovat aina liputtaneet jopa PUTININ FENNOVOIMAN ja FORTUMIN VENÄJÄN INVESTOINTIEN SUOMELLE HYVINVOINTIA LUOVIEN KÄRKIHANKKEIDEN PUOLESTA.

BILE SANNALLE voidaan nyt antaa irtopisteet, kun SANNA selkokielelle ilmoitti nyt, että FENNOVOIMA kiima on nyt ohi.

Ulkopuolinen tarkkailijaRe: UNILUKKERIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN3.3.2022 18.28
Ajatuksia Putinin ?erikoisoperaatiosta? uhkailusta, kiukuttelusta ja kansansuosiosta
Puhelinkeskustelu Putinin kanssa ? Macron: pahin on vielä edessä Ukrainassa https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008657739.html

Toiminta näyttää yhtenevältä lasten ja lapsenmielisten luottaessa oikeudestaan kiukutteluun, riehuntaan ja uhkailuun, niin ettei kohde tai muut saa kurittaa heitä kovalla kädellä joutumatta ojentamisesta vastuuseen.

Murrosikäiset ja vastaavat uskonevat, että sovitut lait on tarkoitettu vain heidän suojaksi, jolloin he voivat rauhassa riehua, valehdella ja toimia vanhempiaan ja yhteiskuntaa vahingoittavasti melkein miten tahansa joutumatta teoistaan juurikaan vastuuseen.

Ajatusmaailmaltaan vinksahtaneet tai muutoin vajaat lähtenevät siitä, että kiukuttelusta, valehtelusta ja pahanteosta voisi heille seurata sanktioina korkeintaan jotain viikkorahojen supistuksia vastaavaa, ulkona liikkumiskieltoja, määräyksiä kotiintuloaikoihin ja lelujen käyttörajoituksia - mutta So What.

Ulkopuolinen taho puuttunee asiaan vasta sitten, kun kiukuttelu ja riehunta eskaloituu ympäristöhaitaksi pysymättä pelkästään ikään kuin perheen sisäisenä ongelmana, tai kun vanhemmat ottavat yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin.

Valvovan osapuolen taholta vaikuttanee siltä, että ympäristöhaitta on jo riittävän vakava vaatimaan puolustustavan päivittämistä omavaltaista kiukuttelua, riehuntaa ja uhkailua vastaan.

ottoRe: UNILUKKERIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN5.3.2022 9.01
Kansakunnan unilukkari ei jäänyt tuleen makaamaan.

Hyvä niin. Hoitaa sitä, mitä tuleekin hoitaa.

Ovet ovat avoinna. Edelleen.

Hyvä sekin.

Matkan jälkeen vaan huolettaa se, jotta kutsu toiseen ilmansuuntaan saattaa tulla heti kotiintulon jälkeen.

Silloin neuvotellaan konkreettisista poliittisista kysymyksistä.

Nyt ei todellakaan ole aikaa jäädä makaamaan.

Onhan sitä jo tehty aivan tarpeeksi.

Aikaikkuna näet on rajallinen.

Ja sitä piisaa vain niin kauan kuin ne noin 160-170 "taktista pataljoonaa" on sidottu Euroopan sydänmaille.

Jos kuunnellaan erään menneisyyden haamun houkutuksia saattaa käydä niin,
että Suomi-neidon helmat on ennen pitkää tulessa.

Ja se on sitten menoa se.

alan kolmas miesRe: UNILUKKERIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN6.3.2022 2.55
Tulipa seurattua UNILUKKARIN Washingtonin tiedotustilaisuutta viime yönä suurella mielenkiinnolla ja petyin.

YLE Amerikantoimittaja IIDA TIKKA oli töpinöissään, kun kertoi suomalaisille, että UNILUKKARI on nykyään Amerikassa ihan kaikkien huulilla, kun UNILUKKARI on ensimmäinen eurooppalainen valtiomies, joka on päässyt Putin käynnistämän sodan jälkeen Valkoiseen taloon.

Eipä ole AKM huomannut sitä, että Amerikassa UNILUKKARIN vierailu olisi noussut mitenkään otsikoihin muuten kuin YLE:n toimittajien mielessä.

Enemmänkin Amerikassa ollaan syvästi pettyneitä HEIKON ja SENIILIN BIDENIN tapaan hoitaa myös Ukrainan kriisiä, kun BIDENIN agendalla näyttää olevan vain mm. PUTININ Ukrainan sodan rahoittaminen amerikkalaisten öljyn tuonnin kautta.

Kun Amerikassa noin 65% kansasta pitää SENIILIN BIDENIN poliittista toimintaa Amerikan kannalta hyvin haitallisena, niin eihän siitä voi mitenkään seurata sitä, että UNILUKKARI olisi erityisemmin arvostettu USA:ssa.

UNILUKKARI meni tiedotteessaan paljastamaan myös oman tietämättömyytensä amerikkalaisten ajattelussa, kun kertoi keskustelleensa jonkun CIA:n johtajan kanssa, jolloin kyseinen johtaja oli ylistänyt OBAMAN sotilaallisia saavutuksia presidenttikaudellaan.

Totuushan kuitenkin on, että Amerikassa Obaman kaudella epäonnistuttiin lähes kaikissa sotilasoperaatioissa sekä Syyriassa että Irakissa.

Iraninkin kanssa tehtiin epäonnistunut ydinsulkusopimus.

Kaikissa näissä epäonnistuneissa sotilaallisissa operaatioissa SENIILI BIDEN on ollut Obaman varapresidenttinä ja Afganistanin nöyryyttävässä vetäytymisessä jopa presidentin pallilla.

Sääliksi kävi UNILUKKARIA. Puhe oli vähintään yhtä sekavaa kuin SENIILILLÄ JOE BIDENILLA.

Erityisesti häiritsi UNILUKKARIN onneton ruotsin kielen taito. Saattaa toki olla, että UNLUKKARIN esiintymisessä painoi vielä JET LACK.

Kuitenkaan viimeiseen ruotsikieliseen kysymykseen UNILUKKARI ei pystynyt vastaamaan mitään, vaan lähti kävelemään tiedotustilaisuudesta pois kuin konsanaan SENIILI BIDEN näyttää tekevän tavan takaa, kun ei osaa vastata ilman tekepromteria lehdistön ennakkoon valmisteltuihinkaan kysymyksiin.

Ukrainan kriisiä ei olisi koskaan syntynyt, jos Amerikassa presidentinvaalit marraskuussa 2020 olisivat olleet rehelliset.

Facebookin Zuckerbergin, Twitterin Jack Dorseyn, Google Sundar Pichain, Amazonin Jeff Besosin ja Microsoftin Bill Gatesin tapaisten demokraattien vaalirahoittajien avulla SENIILI JOE BIDEN kuitenkin saatiin Valkoiseen taloon, jotta korruptoitunut meno Kiinan kanssa voi häiriöttä jatkua.

Tulokset on nyt nähty, kun HAURAS ja SENIILI JOE on seuraillut vain vierestä, kuinka Putin aloitti joukkojen keräämisen Ukrainan ympärille, eikä SENIILI JOE asiaan puuttunut millään tavalla, vaikka Putinin sotajoukoista oli sateliittikuvia ja tiedusteluaineistoa tonnikaupalla.

Putinilla onkin nyt selvä yliote ja muu maailma joutuu seuraamaan Putinin pullistelua ja uhkailua vain vierestä.

UNILUKKARIN puheet jostakin turvallisuuden kehittämisen prosessista vaikuttivat naurettavalta, vaikka kotimainen korruptoitunut media oli kehittänyt UNILUKKARIN vierailusta lähes Suomen itsenäisyysjulistuksen tapaisen uutisspektaakkelin.

UNILUKKARI ei pystynyt tiedotustilaisuudessaan kuitenkaan sanomaan edes sitä, oliko SENIILI JOE antanut Suomelle mitään turvallisuustakeitakaan.

Myöhemmin YLE:n Uutisvahtiin ilmestyi tiedote, että Donald J. Trump oli jo Suomessa vierailtuaan antanut Suomelle turvatakuut!!!

Se tuli kuitenkin selväksi, että NATON ovet on auki. Asiassa ei ole mittään uutta, koska NATON ovethan on Suomelle olleet auki jo varmaan 15 vuotta.

Jopa demujen Erkki "The Red" on todennut, että itsenäinen valtio voi lähettää anomuksen NATOON liittymisestä, milloin sitä huvittaa.

Kuitenkaan UNILUKKARI vain näyttää taas pelaavan tapansa mukaan TASKUBILJARDIA sillä ajatuksella, että Putinin joukkojen rantauduttua KOLERA ALTAAN reunaan, UNILUKKARI voisi lähteä etsimään ystäviä Euroopasta ja ehkä jopa Kiinasta saakka.

Eihän niitä ystäviä Suomeen saatu kunnolla talvisodankaan aikoihin.

Miten apua saataisiin nyt, kun Ukrainallekin tuntuu olevan vaikeata antaa kunnon sotilaallista apua edes NATO maista, kun SENIILI JOE näyttää koko ajan pelkäävän, että Putin käynnistää sodan jopa USA:ta vastaan.

Viime öisen UNILUKKARIN tiedotustilaisuuden jälkeen nousi kyllä tukka pystyyn, jos UNILUKKARIN kaltainen sotapäällikkö olisi sodan mahdollisesti käynnistyessä Suomen sotavoimien ylipäällikkönä.

Unilukkarin epäröintiä sopii verrata vaikka UKRAINAN jämäkkään Presidentti Zelenskyyn, joka on 10 päivässä mobilisonut koko Ukrainan kansan Putinin mielipuolista aggressiota vastustamaan.

Mallia kuuluu otetun Suomen Talvisodasta RAATTEEN TIELLÄ.

Selväksi onkin tullut, että Putinin sotajoukot näyttävät jo olevan sekasorron vallassa.

Venäläisillä ei ole enää muuta mahdollisuutta kuin aloittaa siviilien massamurhat.

Tässäkin tilanteessa on täysin käsittämätöntä, että SENIILI BIDEN vain lomailee Delawaren korruptiokämpällään ja vain odottaa, että pakotteiden avulla Putinin aggressio loppuu joskus vuonna 2030, kun ehkä 10 milj. ukrainalaista on sitä ennen tapettu.

Mikäli Ukraina sortuu, niin seuraavana on listalla valitettavasti Suomi ja Ruotsi, jotka ovat käytännössä samalla viivalla Ukrainan kanssa.

On outoa, että UNILUKKARI tässäkin tilanteessa on tullut kuitenkin johtopäätökseen, ettei Suomeen kohdistu akuuttia sotilaallista uhkaa.

Tämä mieletön ajatus on sävyttänyt UNILUKKARIN mielenliikkeitä nyt jo 10 vuotta putkeen.

Aamulla tuli syrjäsilmin seurattua, kun YLE:n Seija Vaaherkumpu haastatteli KANKI KAIKKOSTA.

Täytyy sanoa, että KANKI oli hyvin kotiläksynsä lukenut. Toisin kuin UNILUKKARI.

Vastaukset tuli KANGELTA kuin apteekin hyllyltä. Näki selvästi sen, että KANKI on ihan oikeasti perehtynyt esim. Suomen nykyiseen puolustuksen tasoon ja näköjään myös selviin puutteisiin.

KANKI on ihailtavalla tavalla piristynyt, kun otti avioeron epävakaasta Sadusta ja sen jälkeen kotiolotkin näyttävät menneen positiiviseen suuntaan.

Niin se vain näyttää olevan, että KANGESTA on yhtäkkiä tullutkin selvästi kepuloisten parhaita valttikortteja tuleviin poliittisiin karkeloihin, kun mm. KIVIHIILI ja NIKKELI OLLIN osakkeet taas mm. FENNOVOIMAN kehittelystä ROSATOMIN kanssa näyttävät pysäyttäneen OLLIN uran nousukiidon.

alan kolmas miesRe: UNILUKKERIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN11.3.2022 1.22
HUH, HUH olipa taas UNILUKKARILLA tiedotustilaisuus tänään!!!

UNILUKKARIN PITÄISI OLLA SUOMEN ARMEIJANKIN YLIPÄÄLLIKKÖ, mutta UNILUKKARI ei tiedä, miten sotajoukkoja pitää johtaa.

Tiedotustilaisuutensa aluksi UNILUKKARI totesi heti, ettei Suomeen kohdistu mitään sotilaallista uhkaa, joka on tietysti täyttä soopaa, koska PUTIN on ilmoittanut jopa kirjallisesti UNILUKKARILLE, että hän ryhtyy sotilaallisiin toimiin, jos SUOMI LIITTYY NATOON.

Jos Suomeen ei kohdistu mitään SOTILAALLISTA UHKAA, kun PUTIN on tästä jopa kirjallisesti kertonut UNILUKKARILLE, niin miksi UNILUKKARI on sitten käynnistänyt jonkun PÄÄTÖKSENTEKOPROSESSIN, jonka tavoitetta ei voi jostain syystä sanoa julki.

Eduskunnan kyselyssäkin 8.3.2022 vain 58 kansanedustajaa ilmoitti kannattavansa NATON jäsenyyttä, joten sehän merkitsee sitä, että peräti 142 kansanedustajaa on syystä tai toisesta NATON JÄSENYYTTÄ vastaan.

Tässä tilanteessa UNILUKKARI vain jatkaa entistä lauluaan siitä, että NATO OVET OVAT AUKI, vaikka tämä asia heitettiin lopullisesti romukoppaan jo 24.2.2022 aamulla, kun PUTIN ilmoitti yksikantaan, että nyt Venäjän etupiirin rakentaminen alkoi UKRAINASSA aamuhämärissä klo 5:30.

PUTIN VIELÄ VAROITTI, että jos hänen hyökkäystään Ukrainaan estetään, niin hän pamauttaa saman tien lyhyen kantaman ydinohjukset niskoittelijoiden niskaan.

Tämän selvempää puhetta AKM ei ole kuullut kenenkään muun valtiomiehen suusta kuin korkeintaan Hitlerin.

Tässäkin tilanteessa UNILUKKARI puhuu analyysien teosta, jossa HUOLELLA KYLMÄPÄISESTI TARKASTELLAAN vain NATO LIITOKSEEN LIITTYVÄT NS. "RISKIT".

Olisi kyllä tarpeen tarkastella myös NATOON LIITTYVIÄ TURVATAKUITAKIN, jotka ovat kiveenhakattuja nimenomaan NATON täysjäsenille.

Kun herkällä korvalla ja silmät kirkkaina on tarkastellut, mitä Suomen keskeiset massatiedotusvälineet kuten YLE ja HESARI ovat UNILUKKARIN KÄYNNISTÄMÄSTÄ PROSESSISTA viestittäneet julkisuuteen, niin selväksi on tullut se, että keskeiset poliittiset päättäjät ovat hallunneet tehdä tästä yksinkertaisesta asiasta vähintään RAKETTITIEDETTÄ, jossa UNILUKKARI erilaisten fiktiivisten vaakojen avulla yrittää jotenkin saada OMENAT ja APPELSIINIT yhteismitallisiksi.

Turhaa on tältä osin UNILUKKARIN työ.

PUTIN on hyökännyt härskisti itsenäisen UKRAINAN kimppuun, kun UKRAINA on halunnut liittyä EU:hun ja NATOON turvatakseen itsenäisyytensä.

Mikään diplomatia ei ole estänyt PUTININ AGGRESSIOTA.

Samalla tavalla mikään ei siis tule estämään PUTININ PELIKIRJASSA Suomen kimppuun käymistä, jos häntä vastassa ei ole vahva sotilaallinen uhka.

Tällaista uhkaa Suomessa ei valitettavasti nykyään ole ja ainoa järjestely, jolla sellaisen uhkan voi saada aikaan inhimillisessä ajassa on tietysti NATON JÄSENYYS.

Tulevaa NATON jäsenyyttä ajatellen suurin este ei olekaan Suomen kansa, joka varmasti haluaa säilyttää itsenäisyytensä, vaan tietysti YLE:n ja HESARIN ns. SUOMETTUNEET TOIMITTAJAT ja ISO OSA JOHTAVIA POLIITIKKOJA, jotka NATO-OPTION avulla ovat saavuttaneet nykyisen asemansa.

Tämä porukka ja keskeiset virkamiehet näyttävät selvästi vielä elävän entisessä NATO-OPTIO AJASSA, vaikka pelikirja muuttui itse asiassa perustavaa laatua olevalla tavalla jo vuonna 2014, kun PUTININ VIHREÄT MIEHET NOUSIVAT MAIHIN KRIMILLÄ.

Pitkälle menevä yksimielisyys tuntuu jo vallitsevan siitä, että UNILUKKARI edellyttämää kansanäänestystä asiassa ei haluta järjestää, eikä tällaisessa asiassa tietysti koskaan tulla saavuttamaan jokaisen suomalaisen hyväksymää ratkaisua.

Sitäkin kautta kansanäänestys on idioottimainen ajatus, mikä voi syntyä vain sellaisen henkilön päässä, joka ei todellakaan ole hahmottanut sitä tilannetta, johon maailman globaali järjestys on siirtynyt.

UNILUKKARIN tiedotustilaisuudessa toimittajat olivat nyt ottamassa TURVALLISUUSTARKASTELUN KYLMÄPÄISTEN JA HUOLELLA TEHTÄVIEN ANALYYSIEN KOHTEEKSI nyt lähes kaikki mahdolliset asiat maan päällä.

Ei ole tarpeen luetella sitä, miten pitkästä listasta asioita on kysymys. Melko varmasti ainäkin vihervassarit ottavat heti tarkastelun kohteeksi Suomeen mahdollisesti pyrkivät vieraslajit ainakin kasvikunnan ja eläinkunnan osalta.

Tottakai kepuloiset aloittavat heti koko maata käsittävän maatalouspolitiikan uudelleen formuloinnin, metsähoito menee tietysti ihan uusiin puihin ja taakanjakosektorin päästötkin joudutaan kokonaan laskemaan uusiksi ja siinä kohtaa joudutaan tietysti kysymään neuvoa Brysselin virkamiehiltä.

Tietysti koko Suomen energiahuoltokin menee nyt uusiksi, koska Venäjä näyttää nyt kansallistavan jopa Fortumin Venäjällä olevat vesivoimalat ja muut voimalat.

Tietysti myös NESTEEN toiminta ja LOVIISAN YDINVOIMALAN toimintakin joudutaan kokonaan miettimään uusiksi. Ainakin Helsingin telakkateolisuus joutuu näkäjään vasaran alle ja näin taitaa käydä myös HARWALLIN jäähallille.

Todennäköistä on, että PUTININ VIHREÄT MIEHET ilmestvät lähiaikoina myös FENNOVOIMAN tulevaa ydinvoimalaa suojaamaan, kun hankkeeseenhan on jo tiettävästi sijoitettu muistaakseni jo n. 400 milj. EUR:a, joka lienee tullut Rosatomin leveästä pussista.

Veikkanpa vaan, ettei näitä kaikkia tärkeitä asioita ainakaan 20-30 vuoteen pystytä selvittämään.

Näyttää siis siltä, että yksinkertainen päätöksenteko tilanne halutaankin nyt tehdä niin monimutkaiseksi, ettei sitä kukaan pysty järkevästi hahmottamaan, josta saattaa hyvin seurata se, että todetaan NATO-OPTIO PARHAAKSI MALLIKSI, jolloin ei tarvitse tehdä mitään päätöstä.

Jättäydytään vaan huolellisten ja kylmäpäisten analyysien jälkeen AJOPUUKSI, johon jouduttiin jo TALVISODASSA.

Meillähän näistä asioista on jo hyvää kokemusta ilman mitään KYLMÄPÄISIÄ JA HUOLELLISIA ANALYYSEJÄ, kun TALVISOTAAN ajauduttiin PÄÄMINISTERI CAJANDERIN NIUKKUUSMALLILLA WIKIPEDIAN mukaan seuraavasti:

"Seuraavien viiden kuukauden aikana Jartsev keskusteli useita kertoja muun muassa pääministeri A. K. Cajanderin ja valtiovarainministeri Väinö Tannerin kanssa.

Vasta Suomen tehtyä ensin omansa elokuussa 1938 Jartsev toi ensimmäisen neuvostohallituksen tekemän konkreettisen ehdotuksen.

Suomen ehdotus, joka perustui siihen, ettei Suomi sallisi, että sen koskemattomuutta loukataan tai sen kautta hyökättäisiin Neuvostoliittoon, ei ollut riittävä Neuvostoliitolle.

Suomen ehdotus sisälsi myös Neuvostoliiton vakuutuksen Suomen koskemattomuuden kunnioittamisesta ja suostumuksen Ahvenanmaan linnoittamiselle. Neuvostoliitto näki, että Suomen ehdotuksen mukaan Suomi saisi paljon etuja ja Neuvostoliitto ei mitään.

Neuvostoliitolle Suomen antama vakuutus ei riittänyt: sen lisäksi olisi tehtävä salainen sopimus, joka olisi mahdollistanut Neuvostoliiton osallistumisen Suomen - ja ennen kaikkea sen merirajojen - puolustamiseen Saksan hyökätessä.

Neuvostoliiton olisi pitänyt saada osallistua myös Ahvenanmaan linnoittamiseen ja lisäksi se olisi halunnut myös saada linnoitetun ilma- ja meripuolustustukikohdan Suursaareen.

Jartsevin tuoma viesti Moskovasta Suomen hallitukselle ei ollut niinkään vaatimus kuin yhteistyön tarjous.

Neuvostoliitto ei ollut vuonna 1938 asemassa, jossa se olisi voinut tehostaa vaatimuksiaan väkivallalla uhkailemalla.

Suomi oli pyrkinyt aktiivisesti parantamaan idänsuhteita ja ottanut etäisyyttä Saksaan, mikä Moskovassa tulkittiin mahdollisuutena parantaa maiden välistä yhteistyötä Neuvostoliittoa miellyttävällä tavalla.

Suomi torjui Jartsevin ehdotuksen elokuun lopulla 1938. Jartsev piti neuvotteluja yllä muodollisesti vielä useita kuukausia, vaikka tosiasiassa neuvottelut olivat joutuneet umpikujaan.

Molotovin-Ribbentropin-sopimuksen perusteella Neuvostoliitto kutsui Suomen edustajat neuvottelemaan Moskovaan "konkreettisista poliittisista kysymyksistä" 5. lokakuuta 1939. Neuvottelut käytiin kolmessa jaksossa, 12.-14. lokakuuta, 3.-4. marraskuuta ja 9. marraskuuta 1939.

Venäläinen historioitsija Pavel Aptekar toteaa Venäjän valtion talvisotaa koskevien arkistojen perusteella, että "ensimmäinen yksityiskohtainen sotasuunnitelma Suomen-sotaa varten laadittiin jo vuoden 1939 maaliskuun lopulla ja huhtikuun alussa".

Aptekarin mukaan hyökkäämisestä oli siis päätetty jo aiemmin, vaikka rauhanneuvotteluja näennäisesti käytiinkin.

Ennen Suomen kanssa käytyjä alueneuvotteluja Neuvostoliitto oli aloittanut vastaavat keskustelut myös Baltian maiden kanssa: Viron 24. syyskuuta, Latvian 2. lokakuuta ja Liettuan 3. lokakuuta 1939.

Ne suostuivat antamaan puna-armeijalle tukikohtia alueeltaan ja päästämään neuvostojoukkoja maahan. Suomalaiset valitsivat toisin: Suomi kutsui reservinsä sotilaat 10. lokakuuta 1939 alkaen ylimääräiseen kertausharjoitukseen, joka merkitsi käytännössä liikekannallepanoa.

Neuvottelujen päätyttyä marraskuussa tuloksettomina Neuvostoliiton poliittinen painostus Suomea kohtaan lisääntyi.

Lopulta Neuvostoliitto lavasti 26. marraskuuta 1939 Mainilan laukaukset, joilla Neuvostoliitto perusteli sotaa puolustuksellisena toimenpiteenä. 28. marraskuuta Neuvostoliitto sanoutui irti hyökkäämättömyyssopimuksesta ja katkaisi diplomaattisuhteet maiden väliltä 29. marraskuuta.

Puna-armeijan hyökkäys Suomeen alkoi 30. marraskuuta 1939. Punatykistö avasi tulen Karjalankannaksella kello 6.50.

Jäämeren rannalla Sallassa hyökkäyksen voidaan kuitenkin katsoa alkaneen jo muutamia päiviä aiemmin.

Kello 9 Viipurissa annettiin ensimmäinen ilmahälytys. Ensimmäisen päivän aikana Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat Suomessa 16:ta paikkakuntaa, muun muassa Helsinkiä kahdesti.

Neuvostoliiton ulkoministeri Vjat?eslav Molotov piti myöhään illalla radiopuheen ja kertoi, että neuvostohallitus oli käskenyt puna-armeijaa varmistamaan Neuvostovaltion ulkoisen turvallisuuden. Suomessa presidentti Kyösti Kallio luki eduskunnan päätöksen sotatilasta radiossa kello 13.30."

Tässäpä sitä on nyt mallia UNILUKKARILLEKIN HUOLELLISTEN KYLMÄPÄISTEN ANALYYSIEN TEKEMISEKSI.

ottoRe: UNILUKKERIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN11.3.2022 10.40
Eipä taida olla lukkarista kiinni tämä peli.

Syöttöjä, hyviäkin on tullut jo useita.

Kaksi pelaajaa ei vain suostu lyömään.

Ne ovat kepu ja depu.

alan kolmas miesRe: UNILUKKERIN NATO-OPTIO JÄI PIIPPUUN11.3.2022 14.18
Merkille pantavaa on ollut itsevarmojen HARMAAN MATIN ja depuloisten työpajapäällikkö, yhteisöpedakogin ja sotilasmestari MIKA KARIN esiintyminen FAKE NEWS YLE:n A-TALK-illoissa.

Esittipä kyseisille HERROILLE minkä tahansa Suomen turvallisuuteen liittyvän kysymyksen, niin kyseiset HERRAT ILMEKKÄÄN VÄRÄHTÄMÄTTÄ lausuu ulkomuistista jo vuonna vuonna 1991 roskalaatikkoon heitettyä 6.4.1948 Moskovassa allekirjoitettua YYA sopimukseen kirjattuja juhlallisia RAUHANAATTEITA.

Nyt ollaan vasta soitteluasteella ja UNILUKKARILLAKIN meni sormi suuhun tuon PUTININ kanssa, mutta MACRON kehotti vielä kerran yrittämään ottaa BUNKKERIINSA linnoittautunutta PUTIN kiinnii kännykällä.

Tämä PUTININ pullisteluhan alkoi USA:n vilpillisistä PRESIDENTIN VAALEISTA, joissa Amerikan korruptoituneet demokraatit ja ns. liberaalit FAKE NEWS YHTIÖT, asettivat presidentiksi SENIILIN JOE BIDENIN, jotta rahavirrat kyseisten yhtiöiden miljardööreille kommunistien kanssa käydyssä kaupassa ei häiriinny.

UNILUKKARIN NATO-OPTIO HÖSSÖTYS meni piippuun, kun UNILUKKARI meni ylistämään SENIILIN JOE BIDENIN valintaa presidentiksi ja toivoi pääsevänsä samoihin neuvottelupöytiin ns. AIKUISTEN KANSSA.

SENIILI JOE BIDEN ensimmäisenä päivänä virassaan lakkautti kaikki Donald J. Trumpin hienot saavutukset, joilla maailman turvallisuus taattiin. Näistä voi mainita seuraavat:

□ Iranin ydinsulkusopimus lakkautettiin

□ NordStream 2 kaasuputki jäihin

□ Amerikka omavaraiseksi energiassa

□ Pohjois-Korean ROCETTE MANIN rahoittaminen

□ Kiinan patoaminen maailman valloituksessa

□ Lähi-Idän rauhansopimukset ja ISIS:in lakkautus (ABRAHAM SOPIMUS)

□ Uusi USMCA sopimus USA:n, Mexicon ja Kanadan välillä, jolla korvattiin epäonnistunut vuonna 1993 demokraatti Bill CLINTONIN epäonnistunut NAFTA sopimus

□ NATON eurooppalaisten jäsenten maksuosuuksien kasvattaminen

□ Tiukempi maahanmuuttolaki, terroristeilla ja huumekauppiailla ei asiaa USA:han

□ WHARP SPEED COVID 19 rokoteohjlema ennätysajassa

Tietysti Suomessa kaikki UNILUKKARIA myöten ja EU:n piirissä etenkin KOMMUNISTI ANGELA MERKEL ihmetteli, kun DONALD täräytti NordStream 2:n jäihin ja vaati Saksaa ja muita maksamaan puolustuksestaan sellaisen summan, ettei PUTININ kannata hyökätä.

SENIILIN BIDENIN vetäytyminen AFGANISTANISTA ja IRANIN YDINSULKUSOPIMUKSEN KÄYNNISTÄMINEN VENÄJÄN TUKEMANA ovat olleet ne lopulliset niitit, joka innostivat PUTININ lähtemään sotaretkelleen Euroopan valloitukseen.

PUTINILLE oli käynyt selväksi, ettei korruptoitunut SENIILI BIDEN tule vastustamaan PUTININ ja Kiinan maailman valloitusta.

Nythän tilanne tuntuu olevan SENIILILLÄ BIDENILLA vähän sama kuin meidän UNILUKKARILLA.

Epätoivoinen Biden on yrittänyt saada mm. Saudi Arabian johtajia puhelimen päähän neuvottelemaan öljyn tuotannon lisäämisestä, mutta Arabit ovat todenneet, että turha soitella tänne minkään öljyn perään, kun meillä on muita kiireitä.

Kyllähän arabit sen tietää, millaisen sopan IRANin ydinaseetkin Lähi-Idässä keittää ja Afganistanin talebanit ja ISIS taistelijat alkaa tulla taas takaisin, kun SENIILI BIDEN on vielä alkanut rahoittaa TALEBANIN ja ISIS taistelijoiden HUMAANEJA TARPEITA, kuten naisten ja lasten raiskauksia.

On käsittämätöntä, että UNILUKARI on ihan omasta aloitteestaan lähtenyt sokeasti ja hyväuskoisena tällaisten maailman parantajien kelkkaan.

Keskeiseksi ongelmaksi UKRAINAN sodan lopettamiseksi näyttää tulleen SENIILIN BIDENIN harhainen kuva maailman politiikasta ja se, että PENTAGONISSA puolustusstrategian keskiöön on asetettu sukupuolinen tasa-arvo ja muut kauniit vihreät aatteet, joilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sotilaallisen voiman kanssa aggressioiden syttyessä ympäri maailmaa.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: