Keskustelu

ottoOnko Venäjä roistovaltio28.3.2022 13.28
Roistovaltio (rogue state) on lähinnä Yhdysvaltain hallinnon luoma käsite.

Sen mukaan roistovaltioiden piirin kuuluu valtiot, jotka

-Kohtelevat raa?asti kansalaisiaan ja tuhlaavat luonnonvarojaan hallitsijoidensa henkilökohtaiseksi eduksi;
-eivät piittaa kansainvälisestä oikeudesta, uhkaavat naapureitaan ja rikkovat tunteettomasti solmimiaan kansainvälisiä sopimuksia;
-pyrkivät hankkimaan joukkotuhoaseita ja muuta kehittynyttä aseistusta uhaksi tai saavuttaakseen hyökkäyksellä hallitustensa aggressiiviset päämäärät;
-tukevat kansainvälistä terrorismia ympäri maailmaa
-hylkäävät perusihmisoikeudet ja vihaavat Yhdysvaltoja ja kaikkea mitä se edustaa.

Jokainen voi viime viikkojen tapahtumien perusteella tehdä päätelmänsä millainen maa tuolla itärajan takana on.

Eikä liioin ole vaikeaa päätellä mikä suoja sitä vastaan riittää.

alan kolmas miesRe: Onko Venäjä roistovaltio31.3.2022 0.09
Minusta OTTO on nyt tehnyt hätäisen ratkaisun, kun on käyttänyt Amerikassa keksittyä ROSVOVALTIO käsitettä kuvaamaan ENTISEN STASI AGENTIN ja PIETARIN KATUPOIKA PUTININ JOHTAMAA AGGRESSIIVISTA VENÄJÄÄ.

Minusta NYKY VENÄJÄ ei kuitenkaan enää kuulu länsimaissa eikä ehkä muuallakin hyväksytyn valtiokäsitteen piiriin.

Klassisen filosofi Max Weberin mukaan valtio määritellään seuraavasti:

"Valtio on osa yhteiskuntaa ja valtio on organisaatio, jolla on legitiimi väkivaltamonopoli tietyllä maantieteellisellä alueella."

NYKY VENÄJÄ ei siis olekaan enää millään muotoa normaali valtio, vaan lähinnä entisen KBG:N ja STASI AGENTIN johtama MAFIAN KALTAINEN RIKOLLISTEN VERKOSTO (COSA NOSTRA & OMERTA), joka toimii lähinnä kansainvälisillä energia- ja raaka-ainemarkkinoilla, asekaupassa sekä korruptoituneissa kansainvälisissä rahoitusjärjestelyissä.

Tällainen rikollisjärjestö ei tietenkään tunnusta mitään normaalien valtioiden välisiä rajoja, joten PUTININ HYÖKKÄYKSESSÄ UKRAINAAN EI TIETENKÄÄN VENÄJÄN HALLINNON MUKAAN RIKOTTU MINKÄÄN VALTAKUNNAN RAJOJAKAAN.

Ymmärtääkseni "ROSVOVALTIO VENÄJÄN" sielunelämää meidän täytyy ilmeisesti palata ajassa kauas taaksepäin peräti vuoteen 862, kun ns. NESTORIN KRONIKAN mukaan varjagi RURIK valittiin slaavilaisten ja suomalais-ugrilaisten heimojen ruhtinaaksi.

RURIKHAN taas kuului sotaisten VIIKINKIEN HEIMOON, jotka ilmeisesti kävivät ryöstö- ja kaupparetkillään syvällä nykyisen Venäjän alueelle.

Suomen sukuisilla heimoilla ja sotaisilla viikingeillä on siis varsin arveluttava perintö nykyisen Venäjänkin historiassa.

Aleksanteri Nevskistä (Nevalainen) tuli Novgorodin ruhtinas vuonna 1236 ja hänen ansioikseen katsottiin ruotsalaisten, varsinaissuomalaisten, muurmannien ja hämäläisten lyöminen Neva joella 1240 ja yhteistyö mongolien kanssa.

Moskovan Venäjästä muodostui Venäjän Keisarikunta, kun Romanovin sukuun kuuluva Pietari Suuri valittiin Venäjän keisariksi 1721.

Pietari pyrki länsimaalaistamaan keisarikuntaansa.

Romanovin sukuiset tsaarit olivat vallassa Venäjällä vuoden 1917 helmikuuhun saakka, jonka jälkeen vuonna 1918 paikalliset bolsevikki kommunistit murhasivat viimeisen Romanovin sukua edustaneen Tsaari Nikolai II perheineen.

Kommunismi taas ei syntynyt Venäjällä, vaan tietysti sen aatteet olivat juurtuneet sitä ennen jo syvälle Ranskaan ja tietysti Saksaan kuten alta Wikipedian tiedoista selviää:

"Nykyaikaan liittyvät kommunistiset näkemykset syntyivät vastavaikutuksena teollisen vallankumouksen epäkohtiin, joihin kuului etenkin tulo- ja varallisuuserojen voimakas ja pitkäaikainen kasvu.

Näiden näkemysten ensimmäisiä edustajia olivat 1800-luvulla ranskalaiset utopiasosialistit.

Heidän jälkeensä Karl Marx ja Friedrich Engels halusivat kohottaa sosialismin "utopiasta tieteeksi".

Saksalaiset Marx ja Engels katsoivat, että uusi ja tasa-arvoinen kommunistinen yhteiskunta ei ollut pelkästään utopistinen toive, vaan historiallinen välttämättömyys, joka oli seurausta yhteiskunnan aineellisista lainalaisuuksista.

Engelsin sanojen mukaan Marx ja hän käänsivät Hegelin teorian maailmanhengen kehityksestä ylösalaisin tai oikeammin jaloilleen, jolloin historian liike vaihtui hengen kehityksestä aineelliseen yhteiskuntaan."

On helppoa uskoa, että tällaiset aatteet saivat hyvän vastakaiun myös Romanovien johtamassa Venäjän Keisarikunnassa, jossa maaorjuus oli yleistä ja, joka oli innolla harrastanut kansaa köyhdyttäviä sotaretkiä Keski-Aasiassa ja Balkanilla yhdessä Ison-Britannian ja Ranskan kanssa.

Vasta Aleksanteri II vapautti maaorjat vuonna 1861 nimellisesti, mutta käytännössä maa-alueiden lunastaminen johti entisten maaorjien velkavankeuteen 49 vuodeksi.

Ei ole sitten mikään ihme, että kansa nousi barrikadeille ja Venäjän tasavalta perustettiin bolsevikkien LENININ ja TROTSKIN toimesta vuosina 1917-18.

Kohta sen jälkeen bolsevikit sitten surmasivat tsaari Nikolai II:n, hänen vaimonsa Aleksandran ja heidän viisi lastaan Jekaterinburgissa 17. heinäkuuta 1918.

JESUIITTA KOLUTUKSEN SAANUT HIRMUHALLITSIJA STALIN otti taas vallan käsiinsä sisällissodan jälkeen vuonna 1924, jonka jälkeen kommunistista terroria harrastettiin sitten aina vuoteen 1991 saakka, jolloin NEUVOSTOLIITTO hajosi elokuussa ja Mihail Gorbatsov piti viimeisen puheensa NEUVOSTOLIITON PRESIDENTTINÄ 25.12.1991.

Kesäkuussa 1991 JELTSINISTÄ tuli vapaissa vaaleissa valittu nykyisen VENÄJÄN ensimmäinen Presidentti. joka kuitenkin luopui 31.12.1999 vallasta MAFIAPOMON OTTEET käyttöön ottaneen PUTININ hyväksi.

PUTIN taas valittiin ensimmäisen kerran Venäjän Presidentiksi 26.3.2000, jolloin vain 52.6% äänesti häntä.

Nykyään PUTIN on varmistanut itselleen elinikäisen Presidentin aseman aivan samlla tavalla kuin Suomessa YKSINVALTIAS URKKI varmisti itselleen.

Nyttemmin PUTININ SUOSIO on VENÄJÄLLÄ 80%:n LUOKKAA eli siis lähes yhtä korkealla tasolla kuin XIN SUOSIO Kiinan kommunistisen puolueen piirissä.

Kommunistisen puolueen jäseniähän Kiinassa oli vuonna kuitenkin vain noin 95 milj. ihmistä ja keskuskomiteassa on tiettävästi 300 jäsentä.

Kun Kiinan nykyinen väestö on ollut vuonna 2021 1 423.6 milj., niin kommunisteja on maassa vain 6.7% koko väestöstä.

Jos näistä noin 80% tunnustaa MAON PUNAISEN KIRJAN OPIT parhaaksi lakikirjaksi maassa, niin todellisuudessa valta on vain 5.3% kansanosan käsissä ja itse asiassa vieläkin harvempien käsissä, jos valtasuhteet katsotaan kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsenten perusteella.

"ROSVOVALTIO VENÄJÄLLÄ" valta on suunnilleen yhtä pienen MAFIA PORUKAN KÄSISSÄ, mutta valitettavasti TILANNE EI PAJON POIKKEA SUOMESTA.

SUOMESSAHAN VALTA ei myöskään ole kansalla, vaan kulloisellakin ENEMMISTÖHALLITUKSELLA, joka muodostetaan sen vuoksi, ettei mitään radikaaleja muutoksia maassa voida toteuttaa.

UNILUKKARIN korkea jopa PUTINIA JA XITÄKIN korkeampi suosio, ilmeisesti lähes 90%, maassa puhuu SAIRAAN VAIHTOEHDOTTOMAN DEMOKRATIAN PUOLESTA.

Tietenkään demokratian ei pidä merkitä vaihtoehdottomuutta.

Ja sellaisessa käännekohdassa SUOMI nyt on, koska vaihtoehdottomuus on selvästi johtamassa SUOMEN ITSENÄISYYDEN MENETYKSEEN aivan samalla tavalla, mitä tapahtui JUANKOSKELLA, kun ei nähty muita vaihtoehtoja kuin KIELTÄÄ TOSIASIAT.

Niinpä UNILUKKARI on saattanut johtaa Suomen Perustuslain säännöksiin nojautuen Suomea harhaan tyhjänpäiväisillä NATO OPTIO PUHEILLAAN jo lähes 10 vuotta.

Sama koskee myös avauksia ILMASTO- ja KORONAHYSTERIAN LEVITYKSESSÄ, jolla on ollut myös vakavat pitkäaikaiset kansantaloudelliset ja sosiaaliset seuraamukset mm. kansan hoitovelka ja sietämättömän korkeiksi nousseet perusteettomat energiakustannukset.

HS:n konkaritoimittaja UNTO HÄMÄLÄISEN mukaan NATO OPTIO HÖPÖTYS alkoi jo 27 pitkää vuotta sitten, kun MOOSES JA UNILUKKARI MAUNO KOIVISTON OHJAUKSESSA laativat Suomen turvallisuuspoliittisen selonteon, jonka HARMAA MATTI tultuaan pääministeriksi otti sitten konkreettisesti käyttöön seuraavasti:

"Unto Hämäläinen
5.2. 2:00 | Päivitetty 6.2. 6:13
SUOMESTA tuli Euroopan unionin jäsen tammikuussa 1995, ja huhtikuussa nimitettiin pääministeri Paavo Lipposen (sd) viiden puolueen sinipunahallitus.

Sen ohjelmassa luki: "Suomi edistää Pohjois-Euroopan vakaata kehitystä vallitsevissa oloissa parhaiten pysymällä sotilasliittojen ulkopuolella ja ylläpitämällä itsenäistä puolustusta."

Lauseen tärkeimmät sanat olivat "vallitsevissa oloissa". Niillä tarkoitettiin niin sanottua Nato-optiota.

Sotilasliitto oli vasta alkamassa laajentua, eikä Suomi ollut sinne pyrkimässä, mutta varasi mahdollisuuden hakea jäsenyyttä, jos Venäjä äityisi hankalaksi.

Unkari, Puola ja T?ekki liittyivät Natoon keväällä 1999.

Samaan aikaan nimitettiin Lipposen toinen hallitus, jonka ohjelmassa vakuutettiin: "Vallitsevissa oloissa Suomi edistää vakaata kehitystä Pohjois-Euroopassa parhaiten sotilaallisesti liittoutumattomana."

KEVÄÄLLÄ 2003 Lipponen joutui syrjään.

Sivuun pantiin myös Nato-optio. Pääministeri Anneli Jäätteenmäen (kesk) punamultahallituksen ohjelmassa ei puhuttu mitään "vallitsevista oloista".

Jäätteenmäki syrjäytettiin kesällä, ja Matti Vanhasen (kesk) hallitus kopioi edeltäjän ohjelman. Nato-optio tosin palautettiin hallituksen turvallisuuspoliittisessa selonteossa."

MAUNO KOIVISTON OHJAUKSESSA MOOSES JA UNILUKKARI VAIVUTTIVAT VIELÄ SUOMALAISET MYÖS EURON IKIUNEEN SEN JÄLKEEN, KUN KOIVISTON OHJAUKSESSA "VAHVAN MARKAN" AVULLA SUOMI OLI ENSIN AJETTU KAIKKIEN AIKOJEN SYVIMPÄÄN LAMAAN, JONKA JÄLKIHOIDOSSA NOIN 35% SUOMALAISTEN VARALLISUUDESTA SIIRRETTIIN KÄYTÄNNÖSSÄ KORVAUKSETTA VALTION, PANKKIEN JA SUURYRITYSTEN KÄSIIN.

MAFIA POMO PUTIN NÄYTTÄÄ NYT PISTOOLI SUOMALAISTEN POLIITIKKOJEN OHIMOLLA SAANEEN JO VIHDOIN SUOMENKIN SELVÄÄN PERUSTUSLAILLISEEN KRIISIIN.

HESARI ilmoitti tänään eetteriin NATO KYSELYNSÄ tulokset.

Enää ei ollut kovinkaan montaa EPÄILEVÄÄ TUOMASTA, kun suomalaiset ovat saaneet televisiosta ja muista tiedotusvälineistä vapaasti seurata sitä, kuinka SUOMEN UNILUKKARINKIN SUURI ENTINEN YSTÄVÄ LAHTAA PIENIÄ LAPSIA JA NAISIA SURUTTA YMPÄRI UKRAINAA.

PERÄTI 61% SUOMALAISISTA TUNTUU NYT OLEVAN NATO JÄSENYYDEN KANNALLA ja RUOTSISTAKIN ON KUULTU, ETTÄ PAIKALLISTEN DEMUJEN PUHEENJOHTAJA EI NÄEKÄÄN NATOA ENÄÄ MÖRKÖNÄ.

HITAITA NÄYTTÄÄ OLEVAN RUOTSALAISTENKIN KIIREET, KUN OLOF PALMEKIN AMMUTTIIN IKÄVÄSTI AKM:n SYNTYMÄPÄIVÄNÄ JO VUONNA 1986.

Lähes välittömästi HESARIN NATO KYSELYN tulosten tultua julki UNILUKKARI KIIREHTI ILMOITTAMAAN, ETTÄ NYT KANSA ON PUHUNUT JA SUUNTAVIIVAT ON ANNETTU.

EIPÄ SITTEN MENNYTKÄÄN MONTAA MINUUTTIA, KUN DEMUJEN ANTTI LINDMAN ilmoitti julkisuuteen, että nyt on perustettu Eduskuntaan tärkeä NATO RYHMÄ, jonka johtoon on kutsuttu Eduskunnan puhemies KEPULOISTEN HARMAA MATTI.

"Tiedotteiden mukaan Matti Vanhasen (kesk.) johtama puolueiden puheenjohtajien ja ryhmänjohtajien Nato-seurantaryhmä voi tarvittaessa ilmaista eduskunnan kannan nopeastikin.

HS:n tietojen mukaan seurantaryhmään ovat tulossa jäseniksi kaikkien eduskunta-puolueiden puheenjohtajat ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat."

UNILUKKARIN JA HARMAAN MATIN YHTEISTYÖ näyttää nyt johtavan vakavaan perustuslailliseen kriisiin, koska HARMAA MATTI aiempien lausuntojensa perusteella ilmeisesti haluaa ehdottomasti säilyttää STATUS QUON eli NATO OPTION.

UNILUKKARI on taas haistellut tuulia, jotka viittaavat vakavasti taas siihen suuntaan, että nyt vuosikymmeniä AVOINNA OLLEESTA NATO OVESTA on vihdoin mentävä sisään.

Tosiasiahan on, että NATO OPTIO koskaan de fakto ole ollut muuta kuin PUNAMULTA MIESTEN JA -NAISTEN SALATTU YYA-SOPIMUKSEN JATKOSOPIMUS.

Ei sitten ole mikään ihme, että entinen vasemmistoa edustanut, mutta herätyksen saanut ja TELAN johtaja SUVI-ANNE SIIMESKIN ON JO TODENNUT, että alkaa olla aika tarkastella PERUSTUSLAISSA MAINTTUA PRESIDENTIN JA EDUSKUNNAN VÄLISTÄ TYÖNJAKOAKIN.

SIIMEKSEN AJATUKSIA ALLA:

"Myös hallituspuolueiden mykkyys alkaa vähitellen murtua.

Sekin on hyvä, sillä Suomen pohdinnoista sai viikkojen ajan tarkinta tietoa lähinnä ulkomaisten tutkijoiden julkaisuista ja muiden maiden päättäjien kansainväliselle lehdistölle antamista lausunnoista - ja vasta pienellä viipeellä myös kotimaisen toimitetun median omista kirjoituksista.

Se tuntui oudolta maassa, joka ei ollut itse sodassa ja johon ei kohdistunut tätä kirjoittaessani (18.3.) vielä edes erityisen ikävää venäläistä hybridivaikuttamista.

OMA TOIVEENI on, että nykyinen pääministerimme vie Suomen läntisen puolustusliiton jäseneksi vielä tämän vaalikauden aikana.

Jos näin kävisi, hän jäisi historiaan suurena pohjoismaisena sosialidemokraattina.

Valitettavasti puolimatkan krouviin pysähtyminenkin lienee yhä mahdollista."

ottoRe: Onko Venäjä roistovaltio31.3.2022 9.07
Avasin keskustelun kysymyksellä.

En ole tehnyt päätelmiä.

Kun ja jos halutaan ajassa mennä taaksepäin venäläisyyden kovan ytimen ymmärtämiseksi, on keskityttävä mongoliherruuden aikaan.

Tsiingis Khan ja hänen pojanpoikansa Batu...

Silloin veli venäläisestä tehtiin ryssä.

Ja ryssä on edelleen venäläisessä tavassa ajatella ja toimia enemmän tahi vähemmän läsnä.

Eikä sitä paljoa tarvitse "raaputtaa" kun ryssä nousee esiin.

Nousee esiin ystävällisen, sivistyneen ja viisaan venäläisen ulkokuoren alta.

Maran toteamus, "hampaisiin asti aseistautunut euraasialainen valta", kuvaa hyvin tätä.

Venäjä valtiollisena muodosteena on kaksi kertaa lähestynyt länsimaista demokratiaa.

Ensimmäinen jakso oli Nikolai II hallinnon loppuvuodet ja toinen taas lyhyt Jeltsinin kausi.

Molemmat kuitenkin johtivat totalitääriseen diktatuuriin.

ottoRe: Onko Venäjä roistovaltio1.4.2022 9.46
Kaiken tapahtuneen, sekä viimeviikkoisten että aiempien perusteella voi todeta, että roistovaltio on liian lievä määritelmä.

Venäjästä on tullut Putinin myötä totalitäärinen terroristivaltio.

Siviilikohteiden ja siviilien tietoinen tuhoaminen sekä yritys ylläpitää kauhua ja pelkoa tavallisten ihmisten keskuudessa ei ole muuta kuin terroria.

Kun sitä tekee valtiollinen toimija, on kysymyksessä terroriristivaltio.

Vai voiko joku jotain muuta väittää?

Kysynpä vaan.

Ulkopuolinen tarkkailijaRe: Onko Venäjä roistovaltio1.4.2022 15.52
Argumentteja erikoisen operaation motivointiin:

Kommentti: Lavrovin maalailema "etnisesti suunnattu bioase" ylittää jopa Mengelen mielikuvituksen ? näin Kremlin propaganda rakensi uuden natsitarinan Ukrainasta
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008716690.html

ottoRe: Onko Venäjä roistovaltio10.2.2023 21.41
- Slava Ukraine,
- Herojam Slava !

Sotaa on käyty pian vuosi.

Ja tämä sota on sota terrorismia vastaan.

Etuvartioina ja eturintamana Ukraina ja sen rohkea ja urhea kansa.

Lännellä on jälleen etuvartionsa.

Sitä tulee tukea kaikin tavoin.

Jokaisen.

Jokaisen, joka jakaa läntisen ihmisen tavan ajatella ja toimia.

alan kolmas miesRe: Onko Venäjä roistovaltio12.2.2023 2.36
UKRAINAN sotaa ei olisi koskaan syttynyt, ellei USA:ssa koronan varjolla paikalliset demokraatit olisi pystyneet toteuttamaan maan historian suurimman VAALIVILPIN FAKE NEWS MEDIAN ja DEMOKRAATTISEN PUOLUEEN sekä FBI:n ja CIA:n avulla.

Onneksi TRUMP aseisti UKRAINAA panssaritorjunta-aseilla Krimin miehityksen jälkeen ja ennen täysimittaista sotaa, kun taas OBAMA ja kaikissa päätöksissään epäonnistunut KORRUPTIO JOE BIDEN lähettivät Ukrainan sotilaille vain vanhoja kenttäpatjoja RYSSIEN TORJUNTAAN.

VENÄJÄN hyökättyä UKRAINAAN EU:n korruptoituneet poliitikot ovat juhalapuheissaan luvanneet UKRAINALLE kaikenlaista apua, mutta 550 miljoonan korruptoitunut EU ei ole pystynyt lähettämään UKRAINAN puolustustaistelussa tarvittavia aseita kuin vain muutamia panssarivaunuja.

Ilman USA:n apua Ukraina olisi jo kauan sitten tullut PUTLERIN joukkojen miehittämäksi.

Kuitenkaan Seniili Biden ei suostunut aluksia Presidentiksi tultuaan antamaan Ukrainalle tarvittavaa aseapua kuin vain nimeksi, jotta Venäjän invaasio UKRAINAAN ei onnistunutkaan suunnitellusti vain muutamassa päivässä, kun Ukraina pani sinnikkäästi hanttiin.

Krimin miehityksen jälkeen Obama ja Biden antoivat sotilaallista apua Ukrainalle vain 80 milj. USD:n edestä.

Trump antoi kaudellaan 2 057 milj. USD sotilasapua ja humanitäärinen apu päälle.

Venäjän sitten hyökättyä Ukrainaan, vaikka SENIILI BIDEN oli uskotellut, ettei Venäjä hyökkää, SENIILI BIDEN joutui sitten aluksi antamaan Ukrainalle pieniä 60-150 milj. USD:n apupaketteja, mutta tilanteen riistäydyttyä sitten käsistä BIDENIN kaudella sotilaallista apua on jo annettu UKRAINALLE ainakin 20 755 milj. USD.

Hämmästyttävää on, että isot EU maat kuten Saksa ja Ranska ovat tuskin nimeksikään auttaneet Ukrainaa sotilasmenoissa, kuten alta selviää:

- Saksa yhteensä 2 278 milj. USD
- Ranska yhteensä 4 400 milj. USD

Englanti taas on auttanut sotilasmenoissa selvästi enemmän kuin yksikään EU:n isoista maista.

Englannin pelkkä sotilasapu on ollut n. 5 122 milj. USD.

Tässä vertailussa silmiin pistää kerta kaikkiaan pahasti RÖYHKEIDEN SAKEMANNIEN touhu ROISTOVALTIO VENÄJÄN kanssa. Kokonaisapu Ukrainalle vain 2 278 milj. USD:n, kun taas Saksa on rahoittanut PUTLERIN käymää sotaa joka vuosi energiaostoilla kymmenillä miljardeilla USD:lla.

On selvää, että Roistovaltio Venäjän hyökkäys Ukrainaan toteutettiin 24.2.2022 aamulla, kun Saksan sosiaalidemokraattinen kansleri Olaf Scholz oli ensin käynyt Moskovassa 14.2.2022 tapaamassa PUTLERIA, jossa yhteydessä SCHOLZ ja PUTLER laativat "RIBBENTROPP- MOLOTOV 2" sopimuksen Euroopan uudesta etupiirijaosta.

Nähtävästi tässä sopimuksessa SUOMI liitettiin ROISTOVALTIO VENÄJÄN ETUPIIRIIN ja siitä syystä UNILUKKARIN NATO-OPTIO naamari putosi heti vihdoin silmiltä ja UNILUKKARIN kanslia hankki pikavauhtia UNILUKKARILLE lentoliput USA:n Valkoiseen taloon tapaamaan SENIILIÄ JOE BIDENIA.

Lähes välittömästi Suomen FAKE NEWS MEDIA teki myös gallupin, jossa todettiin, että Suomessa NATO-jäsenyyden kannatus pomppasi melkein yhdessä yössä noin 25%:sta noin 80%:iin.

Gallupin perusteella UNILUKKARI totesi, että nyt "kansanäänestys" on tehty ja PULINAT POIS:

UNILUKKARIKIN on käynyt tarkistamassa Ukrainassa luotiliivit päällä Kievin pommitetuja taloja ja antanut tyhjänpäiväsiä lausuntoja, kuinka Ukrainaa autetaan.

Mahtaako meiltä lähteä Ukrainaan ehkä yksi tai korkeintaan kaksi LEOPARD panssarivaunua, kun vastassa on RYSSÄN ainakin 1000 toisen maailmansodan aikaista tankkia.

Suomi sentää yrittää jotenkin näyttää esimerkkiä, kun taas SAKSALAISET, jotka joka tapauksessa ovat yksi tämän sodankin pääarkkitehtejä, ovat jo lähes vuoden viivyttäneett vastauksiaan aseavusta ZELENSKYLLE.

Vielä hirveämpiä ovat olleet EU:n johtaja URSULA VON LEYDENIN PUSSAILUKUVAT BRYSSELISSÄ ja muualla jopa SEIREENI MARININ ja muiden karvanaamojen kanssa Brysselin neuvotteluissa.

Sehan voidaan jo tarkemmin tutkimattakin todeta, että UKRAINAN taistelutahto ja sotatekninen osaaminen on jo nykyään selvästi korkeammalla tasolla kuin esim. Saksassa, jonka pitäisi olla EU:n johtava maa.

AKM:ää huvittaa sekin, kuinka UNILUKKARIKIN vuosikymmeniä on esittänyt ideoitaan, kuinka Suomikin odottaa EU:n omien sotajoukkojen pystyttämistä, jolloin Suomikin on turvassa.

Viimeistään nyt nähdään, millainen UTOPISTI meidän UNILUKKARIKIN on ollut.

Uudenmaan osalta UNILUKKARI kyllä heti perusti vuonna 2020-2021 ns. KORONANYRKIN koronaa vastaan, mutta kun tosi on nyt kysymyksessä UKRAINASSA, niin UNILUKKARIKIN vaan pitää saarnoja hiilijalanjäljistä, vihreästä siirtymästä, luontokadosta ja Arktisesta neuvostosta.

Ihmetellä täytyy EU:n touhuja, kun korruptoituneet MEPIT ovat todenneet Ukrainan Zelenskyllekin, että kyllä Ukaraina on tervetullut EU:n jäseneksi ehkä 10 vuoden päästä, kun olette saaneet maan OIKEUSVALTIOPERIAATEEN kuntoon siten, että jokainen TRANSUKSI haluava EU:n kansalainen voi tarpeen tullen vuosittain vahtaa sukupuoltaan pelkästään ilmoitusasiana.

Se on siis ainakin selvää, että UKRAINA on jo nyt jämerämpi maa kuin konsanaan koko korruptoitunut EU, joka ei pysy pystyssä, ellei sitä esim. Suomen kaltaiset ns "hyvinvointivaltiot" rahoita veronmaksajien varoilla ja kansainvälisillä VIHERVASSARIEN lainoilla.

Täytyy muistaa, kuinka Suomessakin ja ympäri EU:ta Donald J. Trumpiakin haukuttiin FAKE NEWS MEDIASSA yötä päivää, kun TRUMP totesi, että Amerikka eroaa NATOSTA, mikäli esim. Saksan kaltaiset maat eivät nosta varustelutasoaan vähintään 2%:iin BKT:sta.

Nyt on paljastunut katkerasti sekin, että Saksan vihervassarit ovat pelanneet kaksinaamaista peliä vuosikymmenet VENÄJÄN ROISTOVALTION kanssa, mutta samaa on tehnyt myös Ranskan johtajat, jotka ovat palkinneet PUTLERINKIN jopa Ranskan korkeimmilla arvomerkeillä.

Nyt GALLIAN KUKKOPOIKA EMMANUEL MACRON on taas päässyt FAKE NEWS MEDIAN kanaville taivastelemaan, kun hän on nyt keksinyt sen, että hän aikoo peruuttaa PUTLERIN Ranskan arvokkaimman arvomerkin.

Ei ole kuitenkaan kuin vain muutama viikko siitä, kun kyseinen GALLIAN KUKKOPOIKA ehdotti, että PUTLERIN VENÄJÄLLE pitäisi UKRAINAN SODASSA antaa jotkut RAUHAN TAKUUT:

Entinen EU maa eli siis ENGLANTI on taas ollut selvästi koko EU:ta jämerämpi toimija, kun heiltä tuntuu lähtevän panssarivaunujakin UKRAINAAN suurin piirtein sitä tahtia, mitä ZELENSKY ehtii laittaa tilauspapereita sähköpostiin.

OTTO kysyy tällä palstalla, onko Venäjä Roistovaltio?

Tähän kysymykseen AKM vastaa, että kyllä on pahinta laatua.

Venäjä on ollut kytkettynä EU:n raha- ja raaka-aine sekä energiavirtoihin pahimmalla mahdollisella tavalla, eikä nämä yhteydet ole millään tavoin päättyneet, vaikka JUHLAPUHEISSA sanktioita on muutamille oligarkeille laitettu, mutta PUTININ rahat on visusti turvassa, eikä Venäjän valtionpankilla ole hädän päivää.

Vanhan suomalaisen sananlaskun mukaan seura tekee kaltaisekseen ja niin on käynyt myös ROISTOVALTIO VENÄJÄN ja EU:n kanssa.

Tästä syystä Englanti halusikin erota EU:sta ja tulevaisuudessa niin tulee moni muukin vielä haluamaan.

Joka tapauksessa on selvää, että nykypäivänä UKRAINA on lähes maan tasalle pommitettunakin maana paremmin kiinni periteisissä arvokysymyksissä kuin konsanaan koko vihervasemmistolaisen globalisaatio aatteen mädättänyt korruptoitunut EU.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: