Keskustelu

Juankosken keskustan virallinen ääni Talvivaara ei ole mikään kultakaivos16.4.2022 2.15
Ei niin, mutta nikkelikaivos se on, ja nikkelin hinta on Ukrainan sodan vuoksi liki 50000 dollaria tonnilta. Kannattavuusraja oli muistaakseni 20000 dollaria tonnilta.
Harmi, että tehtaalla aloitettiin vuoden alussa 700 hengen vähennys säästösyistä. Omien laskelmieni mukaan työvoimaa kannattaisi lisätä silloin, kun tuotteelle on kysyntää.
Akm voisi alan paremmin tuntevana laskea milloin Talvivaaran sijoitetut miljoonat ovat palautuneet tuplana valtion kassaan.

alan kolmas miesRe: Talvivaara ei ole mikään kultakaivos16.4.2022 4.00
Hyvä, että VIRALLINEN ÄÄNI on PIINAVIIKOLLA herännyt.

TERRAFAMESSAHAN kävi niin onnettomasti, että kaivokselle rakennettiin joku nikkelin jalostuslaitos, josta piti tulla akkuihin sopivaa nikkelisulfaattia ja kaikkia muitakin hienoja maametalleja.

Kuitenkin kävin niin huonosti, ettei TERRAFAMEN nikkelisulfaatti ole laadultaan sellaista, että sitä voisi käyttää akkujen valmistuksessa, kuten Haminakin tehtaan kohdallakin käsittääkseni TERRAFAMEN yksi innokkaimmista puuhamiehistä eli MATTI HIETANEN on jo varovasti vihjaillut

Nikkelin hinnalla ei siis ole kovinkaan paljon tekemistä TERRAFAMEN tulevaisuuden kannalta.

Vuoden 2021 tuloshan on jo TERRAFAMESTA kerrottu.

Liikevaihto oli kasvanut vuonna 2021 edellisestä vuodesta n. 40 milj. EUR:lla:

Liikevaihto (x milj. EUR):

□ 2021: 378.4
□ 2020: 338.4

Tulos (x milj. EUR):

□ 2021: -115.8
□ 2020: -8.3

Oma pääoma (x milj, EUR):

□ 2021: 384.8
□ 2020: 442.0

Siis nikkelin jalostus ei ole parantanut TERRAFAMEN tilannetta vaan päin vastoin huonontanut.

Nykyisellä tappiovauhdilla yritys on menettänyt koko oman pääomansa kolmessa vuodessa.

Tähän TERRA SIPILÄN MOOLOKIN KITAAN ON LAITETTU VALTION RAHAA KAIKKIAAN MUISTAAKSENI AINAKIN 1500 milj. EUR.

Kun nikkelin hinnat ovat koko ajan nousseet ja akkukemikaaleja on valmistettu jo kohta vuoden verran ja liikevaihto oli akkukemikaalien johdosta noussut vuonna 2021 vain 26.7 milj. EURO:lla, niin rohkenempa ennustaa, ettei valtio koskaan saa tästä hankkeesta rahojaan takaisin.

Kysymyksessä on KEPULOISTEN TYYPILLINEN KÄRKIHANKE, jota joudutaan joka vuosi valtion ja siis veronmaksajien rahoilla tukemaan.

TERRAFAME muistuttaa epäilyttävästi maatalouden harrastamista lumen alla, jonne valtio ja EU yhdessä syytää vuosittain noin 3.3 miljardia EUR:a ja vaivoin siitä saadaan enää pettua suomalaisten pöytiinkään, kun lannoitteidenkin hinnat ovat karanneet taivaisiin, kun SUOMEN PUNAMULTA NEITOSET pelastaa KOKO MAAILMAA HIILIDIOKSIPÄÄSTÖILTÄ.

Turvetuotantokin piti kepuloisten laittaa valtion rahoittamana ensin jäihin ja nyt turveyrittäjätkin olisivat kullan arvoisia Suomelle.

Suomessa ei koskaan ole järjen käytöllä ollut sijaa.

TERRAFAME on maailman köyhin nikkelimalmio, joka on aikoinaan innostanut vain Pekka Pelotonta, joka osti malmion 2 EUROLLA OUTOKUMMULTA.

Täytyy onnitella OUTOKUMMUN kaivosammattilaisia, jotka tiesivät jo parikymmentä vuotta sitten, ettei tähän köyhään malmioon pidä koskea pitkälläkään tikulla.

Kysymyksessä on Suomen kaikkien aikojen suurin YMPÄRISTÖKATASTROFI.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Talvivaara ei ole mikään kultakaivos17.4.2022 9.16
Kuolan niemimaalta saadaan hyvää nikkeliä, jota lisätään Talvivaaran nikkeliin. Lopputuote on hyvä ja kelpaa moneen käyttöön.
Tällaista menetelmää olemme niukkusaikoina käyttäneet monissa muissakin tuotteissa. Jopa leipään pantiin puolet petäjäistä ja juomatuotteissa menetelmä on laajalti tunnettu. Ei suomalaista työtä ja innovaatioita pidä romukoppaan heittää vain siksi, että meitä vaivaa niukkuus.

alan kolmas miesRe: Talvivaara ei ole mikään kultakaivos17.4.2022 14.46
Minun tietääkseni Kuolan nikkelivarannot kuuluu Suomelle.

Kun MASSAMURHAAJA poistuu Venäjän johdosta, niin Suomi korjaa STALININ VÄÄRYYDEN, jonka jälkeen Suomen Kuollassa nikkeliä voidaan louhia rikkaasta malmiosta ja vaikka jalostaa sitä Harjavallan hyvässä tehtaassa akkujen raaka-aineeksi.

Ei ole syytä sotkea hyvää nikkeliä TALVIVAARAN epäpuhtaaseen nikkeliin.

TALVIVAARAN nikkelin taannoinen jalostuskin johti Harjavallassa vaikeisiin ja kallliisiin erillisjärjestelyihin, jotka Harjavallassa lopetettiin ja siirryttiin sitten NORSK NIKKELIN Kuolasta rahtaaman puhtaan nikkelin käyttöön.

Kyllähän jokainen sen tietää jo peruskoulun kemian tunnilta, ettei hiekasta voi akkujen kennoja tehdä.

Olisi hyvä, jos ALKIO OPISTOON perustettaisiin AKKU LINJA, niin Suomessa päästäisiin vähitellen eroon näistä kannattamattomista AKKUTEOLLISUUDEN KÄRKIHANKKEISTA.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Talvivaara ei ole mikään kultakaivos22.4.2022 16.35
Tesla ja Talvivaara julkaisivat ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksen. Molemmat yhtiöt ovat tehneet voitollisen tuloksen.
Hyvä tulos kertoo sen, että tuotteelle on ollut kysyntää ja hinta on kohdallaan.
Tällä menolla valtio saa sijoituksensa takaisin muutamassa vuodessa tai ainakin vuosikymmenessä.
Akkuihin voidaan säilöä uusiutuvaa energiaa, vähentää Venäjältä tulevaa fossiilienergiaa ja edistää maailman rauhaa.
Kiitos Sipilälle tästä Kainuun ihmeestä.

alan kolmas miesRe: Talvivaara ei ole mikään kultakaivos24.4.2022 22.29
Keskustan virallinen ääni iloitsee Elon Muskin Teslan menestyksestä ja kytkee samaan yhteyteen myös kepuloisten BISNESVISIONÄÄRI TERRA SIPILÄN ideoiman KAINUUN IHMEEN.

Virallinen ääni alkemistin taidoillaan kuvittelee, että näillä ilmiöillä olisi jotain tekemistä toistensa kanssa.

Viralliselle äänelle voin lohdutukseksi kertoa, että Elon Musk on näköjään jo jättämässä sähköautobisneksen, kun on tehnyt 43.2 miljardin taalan ostotarjouksen pörssiyhtiö Twitteristä, joka on keskittynyt Amerikan ehkä kaikkien aikojen parhaimman presidentin eli Donald J. Trump tweettien sensurointiin, jotta seniilit demokraatit, kaiken maailman terroristit ja globalistit saavat soittaa poskeaan vailla mitään vastuuta puheistaan tai kirjoituksistaan.

Musk on lähtenyt aivan oikealle retkelle ja aikoo nyt laittaa päätepisteen konservatiivisten ihmisten sensuroinnille.

Selvityksissä Musk on huomannut, että USA:n, UK:n ja Saksan nykyiset hallitukset pyrkivät ns. FAKE NEWS MEDIA verkoston kautta syöttämään globalistien yksisilmäistä narratiivia, joka näyttää johtavan siihen, että globaaleilla markkinoilla toimivat usein lähes dominoivassa asemassa olevat suuryhtiöt ovat alkaneet määrätä myös yksittäisten demokraattisten valtioiden poliittista päätöksentekoa.

Hyvä esimerkki Suomesta on tästä esim. FORTUM ja NESTE ja kehitteillä oleva ROSATOMIN yli 30%sti omistana FENNOVOIMA.

USA:ssa ja Saksassa on jo lähdetty reippaasti pudottamaan sähköautojen hankintaan kehitettyjä verotukia ja muita etuuksia, joilla perusteettoman ilmastokriisin varjolla on väkisin puskettu sähköautoja markkinoille, vaikka sähköautoille tulee vähänkin pitemmässä juoksussa käymään samoin kuin höyryvetureille.

TERRAFAME on tässä kuviossa kuitenkin pikkutekijä, mutta sitäkin vaarallisempia ovat TERRAFAMEN konserniyhtiö eli Suomen Malminjalostus Oy ja tietenkin myös FENNOVOIMA.

Keskustan virallinen ääni innostui taas TERRAFAMEN osavuosikatsauksen perusteella jo ISOIHIN HURRAA HUUTOIHIN, kun TERRAFAME ilmoitti, että yhtiön liiketulos oli positiivinen eli +13.5 milj. EUR:a ensimmäisen kvartaalin jälkeen.

Heti on viralliselle äänelle todettava, että LIIKETULOS ei ole sama kuin TULOS, koska liiketuloksesta täytyy vielä vähentää mm. rahoituskulut.

Vuonna 2020 TERRAFAMEN tulosrakenne oli seuraava:
□ Liikevaihto 338.3
□ Bruttokate 12.9
□ Liikevoitto -16.9
□ Tilikauden tulos -8.2

Vuonna 2021 TERRAFAMEN tulosrakenne oli seuraava:
□ Liikevaihto 378.4
□ Bruttokate 9.4
□ Liikevoitto -95.3
□ Tilikauden tulos -115.8

Vuonna 2022 Q1 TERRAFAMEN tulosrakenne oli seuraava:
□ Liikevaihto 127.0
o Akkukemikaalit 46.5
o Metallituotteet 80.6
□ Käyttökate 27.7
□ Liikevoitto +13.5
□ Tilikauden tulos ???

KESKUSTAN VIRALLINEN ÄÄNI näyttää tehneen KAINUUN KATASTROFISTA HÄTÄISEN JOHTOPÄÄTÖKSEN.

AKM ymmärtää tämän hyvin, kun nykyään esim. Korpilahden ALKIO OPISTOSSA on alettu jo opettaa amerikkalaista HIP HOPPIA.

Varmaan kohta TERRA SIPILÄKIN tai TIMO LAANINEN väittelevät HIP HOPISTA tohtoriksi.

KAINUUN KATASTROOFI julkaisi vielä vuonna 2020 tarkat NIKKELIN ja SINKIN tuotantotiedot ja molemmille myös tuotteiden keskihinnan Lontoon metallipörssissä, mutta jo vuonna vuoden 2021 lopulla TERRAFAME alkoi salata maailman köyhimmän nikkeli- ja sinkkimalmion tuotantotietoja ja vastaavien tuotteiden hintoja.

Puhumattakaan siitä, että TERRAFAME olisi avoimesti raportoinut kesällä 2021 käynnistyneen tuotannon kehittymisestä.

Näiden tietojen perusteella pystyisi hieman tarkemmin arvioimaan, miten KAINUUN KATASTROFIN toiminta, sen kannattavuus sekä ympäristön tila kehittyvät nyt ja tulevaisuudessa.

KAINUUN KATASTROFI on jo joutunut korottamaan vaatimattoman varautumisensa ympäristövahinkoihinkin.

Vuonna 2021 varaus nostettiin 232.0 milj. EUR:on entisestä 159.1 milj. EUR:sta.

Yhtiö oli myös saattanut YT-neuvottelut päätökseen äskettäin ja tavoitteli 10 milj. EUR:n kustannussäästöjä, jotka koskevat yhtiön metallituotteiden valmistusta ja osa säästöistä on jo toteutunut Q1 2022 mennessä.

Koska kysymyksessä on TERRA SIPILÄN ideoima SUOMEN TÄRKEIN ns. KÄRKIHANKE, niin tietysti KÄRKIHANKKEEN kehittymistä täytyy seurata läpinäkyvästi.

Huolta syytä kantaa myös KÄRKIHANKKEEN aiheuttamista ympäristövaikutuksista, koska KANUUN KATASTROFIN aiheuttamat ympäristövahingot tulevat olemaan suurimmat koskaan Suomessa aiheutettuja.

Se seikka, että TERRAFAMESSA on alettu salata KÄRKIHANKKEESEEN liittyviä keskeisiä tuotantotoimintaan liittyviä oleellisia asioita ei tietenkään anna hyvää kuvaa KÄRKIHANKKEEN hyvyydestä, kun kysymyksessä on vielä veronmaksajien rahat.

Kaikkiaanhan tähän KATASTROFI HANKEESEEN on sijoitettu valtion rahaa jo kaikkiaan noin 1 500 milj. EUR:a, kun huomioidaan myös PEKKA PELOTTOMAN taannoinen kansankiihotus ja SUOMI KUNTOON renkutukset.

VIRALLINEN ÄÄNI ODOTTAA nyt, että rahat saadaan TERRAFAMESTA UKRAINAN SODAN seurauksena hyvinkin nopeasti takaisin.

KAINUUN KATASTROFIN Rambollin laatimasta YVA selvityksessä todetaan, että NIKKELISULFAATTITEHTAAN suunnitetuotanto on seuraava:

□ Nikkelisulfaatti NiSO2 n. 170 000 t/a (akut mahdollisesti)
□ Kobolttisulfaatti CoSO2 n. 7 400 t/a (akut mahdollisesti)
□ Ammoniumsulfaatti (NH4)2SO2 n. 115 000 t/a (lannoitekäyttö)

KAINUUN KATASTROFIN moderni bioliuotusprosessi tuotti vuonna 2020 pääasiassa seuraavia tuotteita:
□ Nikkeliä 28 740 t
□ Sinkkiä 55 100 t

Vuoden 2021 tuotanto oli taas näiden metallinen osalta seuraava:
□ Nikkeliä 28 582 t
□ Sinkkiä 54 353 t

Edellisten lisäksi kaivos on tuottanut myös vähäisen määrän Kobolttia, joka ns. akkukemikaalitehtaan valmistuttua on ohjautunut akkukemikaalien joukkoon.

Vuoden 2022 Q1 aikana metallien markkinahinta on ollut Lontoossa seuraava:
□ Nikkeli: 27 951 USD/t
□ Sinkki: 4 420 USD/t

Akkukemikaalien vastaava markkinahinta vuoden 2022 O1 aikana on taas ollut suunnilleen seuraava:
□ Nikkelisulfaatti NiSO2 n. 7 300 USD/t
□ Kobolttisulfaatti CoSO2 n. 17 500-17 800 USD/t
□ Ammoniumsulfaatti (NH4)2SO2 n. 330-340 USD/t

Aika helposti on myös näytettävissä, että KAINUUN KATASTROFIN malmion keskeinen ongelma on se, että Talvivaaran monimetallimalmi sisältää Ni-Cu-Co-Zn-Mn-mineralisaatioita.

Malmin metallipitoisuudet ovat: nikkeli 0.22 %, sinkki 0.50 %, kupari 0.13 %, koboltti 0.02 % ja uraani 0.0017 %.

Monimetallisuus johtaa myös siihen, että metallit eivät voi olla täysin puhtaita ja epäpuhtaudet johtavat siihen, että esim. akkukemikaalituotteet on lähetettävä tiettävästi Kiinaan vielä puhdistettavaksi.

Epäpuhtaudet akkumateriaaleissa taas aiheuttavat mm. oikosulkuja ja niin edelleen. Tästähän on meillä Suomessakin kokemusta, kun sähköpyörien akut ovat polttaneet jo omakoritalojakin.

KAINUUN KATASTROFIN akkukemikaalitehtaan YVA selvityksestä ilmi, että tehtaalle syötetyn nikkeli-sinkkisulfidin suunnitetuotanto on 70 000 t/a ja sulfidituotteiden nikkelipitoisuus on 50% tuotantomäärällä 37 000 t nikkeliä vuodessa.

Kun TERRAKATASTROFIN tähänastisen toiminnan aikana nikkelin tuotanto on ollut korkein (28 740 t vuonna 2020), niin tämä viittaa siihen, että KAINUUN KATASTROFIN akkukemikaalinen kohdalla nikkelisulfaatin tuotanto ei näyttäisi yltävän 170 000 t/a, vaan jäisi suunnilleen vain tasolle 132 000 t/a.

Vastaavasti ammoniumsulfaatin tuotanto jäisi vain tasolle n. 89 300 t/a ja arvokkaan kobolttisulfaatin tuotanto näyttäisi jäävän korkeintaan suunnilleen tasolle 5 400 t/a.

Kobolttisulfaatin selvästi odotuksia alempi tuotanto näyttää myös olevan melko hyvin linjassa malmiossa olevan kobolttipitoisuuden kanssa.

Onkin selvää, että kobolttisulfaatissa ei voi olla enemmän kobolttia kuin on prosessiin syötettävässä malmissa.

Tosin kepuloisillahan on aina ollut uskomus, että kannettu vesi pysyy kyllä kaivossakin.

Kun KAINUUN KATASTROFISSA arvokasta nikkeliä muutetaan NIKKELISULFAATIKSI, niin herää tietysti myös kysymys, mitä järkeä on muuntaa arvokasta nikkeliä halvempi hintaiseksi nikkelisulfaatiksi.

Luulisi, että olisi parempi myydä nikkeli puhtaana nikkelinä, kun hintakin näyttää olevan n. 3.5 kertaa korkeampi kuin nikkelisulfaatilla.

KAINUUN KATASTROFISTA ei myöskään ole lannoitetehtaaksi, kun ammoniumsulfaatin markkinahinta on vaatimaton ja TERRAKATASTROFIN tuotanto jäisi parhaimmillaan vain noin 1%:n Länsi-Euroopan tuotannosta.

Lopuksi on syytä ottaa lähempään tarkasteluun myös KAINUUN KATASTROFIN Q1/2022 ilmoittama positiivinen liiketulos +13.5 milj. EUR:a.

KAINUUN KATASTROFI näyttää julkistaneen vain lähinnä Liikevaihdot akkukemikaalien (40.6 milj. EUR:a) ja metallituotteiden (80.4 milj. EUR:a) osalta, mistä sitten on syntynyt 13.5 milj. EUR:n positiivinen Liiketulos.

Vastuullisessa liikkeenjohdossa LIIKEVAIHTO ei ole kuitenkaan tärkein tekijä, koska yrityksen hyvyyttä arvioitaessa päähuomio on kiinnitettävä toiminnan tulokseen ja siihen, millä kustannuksilla ja pääomalla kyseinen liikevaihto on saatu aikaiseksi.

Kun huomio kiinnitetään kustannuksiin, niin silloin ainakin alustavassa tarkastelussa voidaan osoittaa, että KAINUUN KATASTROFIN LIIKETULOS on syntynyt seuraavasti:

□ Liikevaihtoon kohdistuneet muut tulot: 127.0-40.5-80.6 = 5.8 milj. EUR
□ Akkukemikaalit: 40.5 - 50.3 = -9.7 milj. EUR
□ Metallituotteet: 80.6 - 63.2 = 17.4 milj. EUR
□ Yhteensä +13.5 milj. EUR

Yllä esitetystä alustavasta arviosta puuttuu vielä hankkeen kaikki rahoituskulut ja tietysti se, että KAINUUN KATASTROFIN taseen loppusumma per 31.12.2021 oli jo 1 006.7 milj. EUR:a ja omaa pääomaa yhtiöllä oli 384.8 milj. EUR:a.

Näyttääkin siltä, että TERRAFAMEN outo tulostiedottaminen on mahdollista vain siksi, että kysymyksessä ei ole pörssissä oleva valtio-omisteinen yhtiö, vaan yhtiö, joka on poliittisten syiden vuoksi päätetty pitää hinnalla millä hyvänsä hengissä.

Jos asiassa tehtäisiin herkkyysanalyysi ja oletetaan, että nykyiset metallien hinnat palautuvat pitkäaikaiselle tasolleen, niin voi hyvin olla, että metallituotteiden liikevaihdostakin häviää vaikka 30%, jolloin myös metallituotteiden valmistus muuttuu tappiolliseksi.

Akkukemikaalien tuotanto taas ei voi muuttua kannattavaksi, koska tuotteissa on niiden epäpuhtauteen liittyvä ongelma ja KAINUUN KATASTROFIN LIIKETOIMINTASUUNNITELMASSA OLEVAA maailman köyhimpään malmioon liittyvää ongelmaa ei valitettavastu voida tuotantoa lisäämällä korjata.

Kaivoksen tuotannon lisääminen vain lisää ympäristövahinkojen määrää ja tietysti samalla myös yhtiön tappioita.

Mm. näistä syistä TERRAFAMEN visionäärit ovat lähteneet selvittämään jo SOKLIN kaivoksenkin avaamista, vaikka kokoneempi norjalainen YARA on jo aikoja sitten todennut, ettei kaivoksesta synny kannattavaa liiketoimintaa ja KHO:kin on jo ympäristösyiden vuoksi hylännyt TERRAFAMEN SOKLI hankkeet.

Akkutehdas tuntuu olevan myös Kokkolassa paikallisen hallintooikeuden hampaissa ympäristöluvan osalta.

Ilmastointoilijat pyrkivät nyt väkisin tuohoamaan koko Suomen luonnon ensin ilmastokriisin avulla ja nyt lisää vettä myllyyn on saatu MASSAMURHAAJA PUTININ käynnistämästä UKRAINAN sodasta, kun todellisuus ilmastohysteriastakin on alkanut paljastua - ei perustu tieteelliseen näyttöön.

Viimeksi ST 1:n Mika Anttonenkin lopetti geolämmön poraamisen maan uumenista, kun FORTUMIN päättäjät olivat kertoneet Mikalle, että geolämmöstä ei saada aikaan kaupallisesti kannattavaa bisnestä.

Ilmeisesti FORTUMISSA oli huomattu, että UNIPERIN kauppa taisi ollakin megaluokan MOKA, vaikka Pekka Lundmark on pitänyt sitä kaikkien aikojen parhaana suomalaisena sijoituksena.

Pekkahan sijoitti hankkeeseen nollakorkojen aikana niin paljon euroja, ettei FORTUM pystynyt edes omassa vuosikertomuksessaan laskemaan, kuinka paljon lainoja tuli otettua.

En ole tullut vielä seuranneeksi FORTUMIN lainojen korkojen kehittymistä, mutta voi olla, että tästäkin tulee veronmaksajille melkoinen yllätys, kun korot pomppaa roskalainoissa vaikka 10%:iin.

Kyllä tässä FORTUMIN kohdallakin ilman muuta joudutaan pyytämään vielä PUTINILTAKIN apua.

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Talvivaara ei ole mikään kultakaivos25.4.2022 5.37
Sehän tässä ihmetyttääkin, että näin köyhästä malmista joku voi tehdä voittoa. Tässähän se ihme on. Akm on todistanut, että köyhä kaivos ja taitamattomat tekijät ovat pystyneet tähän, vaikkakin vain sattumalta ja ohi menevästi. Venäjäpakotteet ja vaikeat ajat ovat varmasti vaikuttaneet liikevoiton kasvuun, mutta tällainen muutos maailman tilanteessa voi olla pitkäkin. Suhdanneherkän kaivoksen kapasiteetti on hyvä pitää joustavana. Tuotanto on syytä pitää nyt huipussaan ja vauhtia voi hidastaa, kun hinnat ovat heikot. Näinhän se menee puunjalostuksessakin. Sellun hinta on voimakkaasti vaihteleva, samoin kartongin ja sahatavarankin. Kullankin hinta vaihtelee suhdanteista riippuen. Kannettu vesi ei pysy kaivossa. Insinööriseminaarin tieto on myös kannettua vettä maalaisjärkeen verrattuna. Näinkin voi ajatella. Lannoitteiden hinta ja ruoan hinta ovat suhdanteista johtuen voimakkaassa nousussa. Tämä voi aiheuttaa suuria muutoksia koko maailman mittakaavassa. Kortti tuo ja kortin vie, vain maatalous on onnen kauppaa.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: