Keskustelu

alan kolmas miesLUNDMARKIN EMÄMOKA28.4.2022 2:33
Pari vuotta sitten FAKE NEWS MEDIA piti PEKKA LUNDMARKIA RISTOFERIN tapaisena KULTASORMENA, kun PEKKA ilmoitti FORTUMIN ostavan Saksasta UNIPERIN.

Vielä vuoden 2020 tilinpäätöksessä KULTASORMI PEKKA ei osannut laskea edes Fortumin pääoman tuottoa, kun Fortum ei tiennyt, kuinka suuriin velkoihin Fortum joutuu.

AKM varoitti jo silloin FORTUMIN puuhasteluun liittyvistä riskeistä, kun AKM oli ollut aikoinaan avustamassa FORTUMIN etabloitumista Ruotsin markkinoille.

Fortumhan oli jo ennen Ruotsin markkinoille siirtymistään aloittanut investointinsa Venäjän markkinoille ja Venäjän markkinoiden valloitus sai uutta vauhtia, kun Matti Vuoria runnoi yhteen Neste Oy:n ja Fortum Oy:n.

Fortumin johtoon nousi optiojohtaja Mikael Lilius ja Tapio Kuula, jotka aikavälillä 2005-2015 lisäsivät merkittävästi Fortumin sitoutumista Venäjän markkinoille.

Lundmark tuli Tapio Kuulan jälkeen Fortumin ruoriin ja heti ensimmäisenä työvuotenaan 2016 Fortumissa sai valmiiksi vuodesta 2007 jatkuneen investointiohjelman, jonka myötä Fortumin sähkön voimalakapasiteetti nousi 2 268 MW:iin.

Näiden "loistavien" visioiden strategioiden seurauksena esim. vuonna 2016 Fortumin 8 108 henkilöstöstä 2 209 toimi Suomessa ja 3 745 Venäjällä!!!

Pekka Lundmarkin visiot johtivat sitten siihen, että hän keksi satsata lähes kaikki valtion ja lainatut rahat ja päätti 8.1.2018 ostaa 46.65%:a UNIPERIN osakkeista saksalaiselta E.On:lta 3.76 miljardilla EUR:lla. Koko yhtiön arvoksi tuli siis 8.05 miljardia EUR:a.

Hienojen Fortumin saavutustensa siivittämänä KULTASORMI PEKKA valittiin sitten rakentamaan taas kriisiyhtiöksi muuttuneesta NOKIASTA uudelleen NOKIA 2:sta.

KULTASORMI PEKAN työ Nokiassa on vasta alussa, joten emme voi vielä tietää, mitä Nokiassa tapahtuu.

KULTASORMI PEKAN jälkipyykki Fortumissa on kuitenkin vielä pahasti kesken.

Pörssitiedotteiden mukaan 27.4.2022 Fortumin kurssiksi noteerattiin 15.28 EUR.

Kun Fortumilla on osakkeita kaikkiaan 888 294 465 kpl, niin se merkitsee sitä, että Fortumin markkina-arvo on 13 573 milj. EUR:a.

Samaan aikaan Fortumin velkojen kokonaismäärä on noussut jo 135 997 milj. EUR:on.

Fortumin kyyti on ollut kylmää KULTASORMI PEKAN aikana, kuten alta selviää:

□ 30.12.2018 milj. EUR
Markkina-arvo (MA) 17 606
Kokonaisvelat (KV) 10 129
MA/KV = 1.74

□ 1.12.2019 milj. EUR
Markkina-arvo (MA) 19 542
Kokonaisvelat (KV) 10 129
MA/KV = 1.93

□ 1.3.2020 milj. EUR
Markkina-arvo (MA) 11 885
Kokonaisvelat (KV) 42 233
MA/KV = 0.28

□ 1.12.2021 milj. EUR
Markkina-arvo (MA) 23 975
Kokonaisvelat (KV) 135 997
MA/KV = 0.18

□ 27.4.2022 milj. EUR
Markkina-arvo (MA) 13 573
Kokonaisvelat (KV) 135 997
MA/KV = 0.10

KULTASORMI PEKAN UNIPER kauppa on siis kovaa vauhtia upottamassa yhden Suomen valtion omistamista entisistä kultamunista. Yhtiön markkina-arvosta on hävinnyt vain muutamassa kuukaudessa 10 402 milj. EUR:a eli 43%:a.

Tämäkin asia on hyvä pitää mielessä, kun FENNOVOIMAN onnetonta projektia ROSATOMIN kanssa ei ilmeisesti kukaan tunnu voivan pysäyttää.

alan kolmas miesRe: LUNDMARKIN EMÄMOKA28.4.2022 16:33
Lundbergin hankkima UNIPER näyttää sitkeästi venkoilevan EU komission määräämän Venäjän energiatuonnin kanssa.

Vastoin hurskaita EU:n komission "pakotteita" lopettaa taalapohjaiset energiaostot Venäjältä UNIPERISSA ja muissakin EU maissa keksitiin, että energiaa voi ostaa Venäjältä, kun ruplapohjaien energiakauppa muutetaan euroiksi Sveitsin rahanpesupankeissa.

Taas suomalaisiakin viedään kuin pässiä teuraalla ja tietenkin suomalaiset OIKEUSVALTIOPERIAATTEEN "pyhät ystävät" ja UNIPER PORUKKA ovat taas näiden sumutushankkeiden KÄRKIJOUKOISSA.

Ei ole ihme, että LENINKIN vuonna 1917 pakeni Sveitsin ja Ruotsin kautta Suomeen suunnittelemaan liikkeitään sitten Venäjän vallankuomouksessa.

alan kolmas miesRe: LUNDMARKIN EMÄMOKA3.5.2022 19:24
Tänään jo FAKE NEWS HESARIKIN joutui raportoimaan, että vihdoin FENNOVOIMA on joutunut irtisanomaan MASSAMURHAAJA PUTININ suomalaisille kuntapäättäjille suunnatun YDINPOMMIN suunnittelusopimuksen ROSATOMIN kanssa.

Toistaiseksi tästä onnettomasta Suomen energiahuollon valtausyrityksestä on koitunut laskua hankkeeseen höynäytetyille investoijille arviolta 600-700 milj. EUR:a, mutta arvattavasti lasku ei tule jäämään tähän.

FAKE NEWS HESARIN uutisoimassa asiassa oli näyttävä kuva, jossa FENNOVOIMAN toimitusjohtaja Joachim Specht ja hallituksen puheenjohtaja Esa Härmälä vakavina kertoivat heille annetun päätöksen.

Virallisesti he totesivat hankesuunnittelun ja rakentamisen irtisanomisen syyn olevan siinä, että ROSATOMIN hankkeesta vastaava RAOS PROJEKT on ollut kyvytön toteuttamaan hanketta ja toimituksessa on viivästytty.

Erityisesti laitoksen insinöörisuunnittelu ja lupakäsittely ovat olleet ankarasti myöhässä. Kahdeksan vuoden jälkeen laitoksen rakentaminen on vielä alkutekijöissään.

Myös työmaan laskujen maksuissa on ollut ongelmia tänä vuonna.

FENNOVOIMAN on turha vedota viivästykseen, kun yrityksen hanketta verrataan esim. OLKILUODON maailman kalleimmaksi tulleen OLKILUOTO 3:n hankkeeseen, jonka piti käynnistyä vuonna 2009, mutta käynnistyi vasta 2022.

OLKILUOTO 3:n piti maksaa vain 3 miljardia EUR:a, mutta lopullinen hintalappu tulee lähentelemään 9 miljardia EUR:a.

ROSATOMHAN lupasi rakentaa voimalan 5.6-5.8 miljardilla EUR:lla, siis melkoisella alennuksella OLKILUOTO 3:een verrattuna.

Tätäkin UTOPIAHANKETTA nyt haudatessa on kuitenkin hyvä muistaa, kuinka tämäkin hanke kytkeytyy SUOMETTUMISEN YTIMEEN ja siihen, kuinka MASSAMURHAAJA PUTININ hyvä ystävä eli MYYRÄ ANGELA MERKEL pelasi EU:n johdossa 17 pitkää vuotta MASSAMURHAAJA PUTININ pussiin SAKSAN ja koko EU:n sairaassa ILMASTOHYSTERIAAN perustuvassa energiahuollossa.

Tämäkään SUOMALAISTEN SUOMETTUNEIDEN HUIPPUJOHTAJIEN ja POLIITIKKOJEN HANKE ei olisi koskaan edennyt, ellei asialla olisi ollut tietenkin aina suomalaisia petänyt KEPU.

Kyllähän FENNOVOIMAN hanketta pitempään seuranneet muistavat senkin hyvin, kuinka SUOMEN PANKIN JOHTAKAKSI nostettu KIVIHIILI & NIKKELI OLLI ollessaan palkkiovirassa kauppa- ja teollisuusministeriössä järjesteli FENNOVOIMAN suunnittelijaksi muistaaksen jonkun kroatialaisen ROSATOMIN pienen nakkikojun suunnittemaan ja rakentamaan voimalaa ROSATOMILLE.

Oleellista asiassa oli, että misään vaiheessa hanketta suunniteltaessa huomiota kiinnitetty aidosti hankkeen LIIKETOIMINTA SUUNNITELMAAN ja HANKEESEEN LIITTYVIIN RISKEIHIN.

Kysymys oli vain siitä, miten hanke saadaan suomalaisten HYVÄUSKOISTEN VERONMAKSAJIEN RAHOILLA SYÖTETTYÄ SUORAAN VENÄJÄN MASSAMURHAAJAN LAPAAN.

Tämäkin toivottavasti lopulta haudattavaksi tuleva hanke edellyttäisi sitä, että asiasta pitäisi perustaa EDUSKUNNASSA totuuskomissio, jossa selvitetään kenen asialla tässä hankkessa oikeasti on oltu.

Nyt vaikuttaa selvältä, että VENÄJÄN MASSAMURHAAJALLA on ollut Suomen eduskunnassa sulavasti vielä vuonna 2012 selvä eduskunnan enemmistön tuki kaiken kattavalle SUOMETTUMISINNOLLE, kuten alta selviää:

"Suunnitelma muuttui, kun Fennovoima valitsi E.ON:in tilalle Venäjän valtion ydinenergiayhtiö Rosatomin tytäryhtiö Rusatom Overseasin, jonka kanssa se allekirjoitti joulukuussa 2013 toimitussopimuksen Pyhäjoelle rakennettavasta Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoksesta (1200 MW) ja sopi samalla siitä, että Rosatom sai 34 prosentin omistusosuuden Fennovoimasta. Rusatom Overseasin (nykyään Rusatom Energy International) kanssa sovitun aikataulun mukaan voimala tuottaa sähköä vuonna 2024.

On helppo havaita, että Venäjän MASSAMURHAAJA ei tule tässäkään asiassa tyytymään odotetavissa olevaan pettymykseen/epäonnistumiseen.

Odotettavaissa on tietysti Fortumin Loviisan voimalan uraanitoimitukset, kun Fortum joutuu nyt korvaamaan FENNOVOIMAN Hanhikiven voimalan jättämän aukon Loviisan voimalalla ainakin vuoteen 2050 saakka.

Suomen anoessa todennäköisesti NATO jäsenyyttä kesään mennessä, odotettavissa on tietysti keskustelu, miten Suomen energiahuolto turvataan, kun Fortum on jo joutunut alaskirjaamaan kaikki Venäjän energiahankkeensa ja tietysti PEKKA LUNDMARKIN loistavat UNIPER hankkeet Venäjällä ovat muuttuneet tuhkaksi ja häpeäksi.

On hyvä huomata sekin, että esim. Mäntsälässä on ollaan nykyään jo hyvin pitkälle venäläisen datakeskuksen kaukolämmön varassa, kuten alta selviää.

AKM:lle oli yllätys, että myös taksitoiminta on hiljalleen valunut ainakiin pääkaupunkiseudulla venäläisten käsiin.

"Ukrainan sota muuttaa nopeasti liiketoimia Venäjän kanssa.

Isojen ratkaisujen edessä on myös Mäntsälän kunta, jolle venäläisen verkkojätin Yandexin datakeskus on ollut olennainen osa kunnan kaukolämmöntuotantoa. Nyt sille etsitään vaihtoehtoa.

Yandex tunnetaan Suomessa paremmin kyytipalvelu Yangon emoyhtiönä. Venäläistaustainen verkkojätti ei tiettävästi vielä ole joutunut talouspakotteiden kohteeksi.

Yandexia seurataan kuitenkin tarkasti Mäntsälässä, jossa sijaitsee verkkoyhtiön harvinainen ulkomainen datakeskus.

□ Yandexin kanssa tehtävä yhteistyö liittyy hyvin paljon meidän energiantuotantoomme tällä hetkellä. Mäntsälän energiayhtiön Nivos oy tekee Yandexin tuottamasta hukkalämmöstä kaukolämpöä Mäntsälään, Mäntsälän kunnanjohtaja Hannu Laurila kertoo MTV Uutisille."



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: