Keskustelu

alan kolmas miesYLEN TRUMPIN RÄKYTYS17.8.2022 23.31
Amerikassa marraskuun välivaalit lähestyy ja virta näyttää vievän kohti republikaaninen selvää vaalivoittoa.

Hyvä niin!!!

Samaan aikaan on saatu todistaa, kuinka ennätyksellisen demokraattien toteuttaman vaalivilpin avulla demokraatit nostivat ns. BIG TECH COMPANYJEN avulla valtaan läpeensä korruptoituneen mutta myös seniilin JOE BIDENIN hyvin suunnitellun vaalivilppiohjelman avulla valtaan, kun seniili BIDEN piilotteli visusti bunkkerissaan, eikä häntä päästetty julkisiin vaalitilaisuuksiin esiintymään - tiedettiin jo silloin, ettei seniili BIDEN tiennyt, pyrkiikö hän senaattoriksi tai presidentiksi.

Vaalivilppi voitiin taas toteuttaa, kun presidentin vaaleissa vedottiin COVID virukseen ja ympäri maata sallittiin vaankielivaltioissa perustuslain vastaisesti ns. äänten kalastelu ja laittomat yksityiset äänestyslipukkeiden valvomattomat ns. DROP BOXIT, jota vaalilakien vastaisesti demokraattitaustaiset miljardöörit etunenässä mm. FACEBOOKIN MARK ZUCKERBERG rahoitti 419 milj. USA:n taalalla.

Konservatiivisten ihmisten TWITTER, FACEBOOK ja GOOGLE tilit ja heidän pääsynsä FAKE NEWS MEDIAAN sensuroitiin raskaimman kautta.

DROP BOX-vilpissä äänestyslipukkeissa äänestäjien henkilöllisyyden varmistusta ei ollut, mikä johti laajaan miljardöörien rahoittamaan ns. VOTE HARVESTIN operaatioihin ympäri Yhdysvaltoja.

Onnistuttuaan vaalivilpissä paikalliset demokraatit ovat kongressissa ohuen enemmistönsä avulla pyrkineet vielä muuttamaan vaalilakeja siten, että vaaleissa ei enää tarvittaisi lainkaan äänestäjien henkilöllisyyden varmistusta, mutta kongressissa tai senaatissa tällaiset lakiehdotukset eivät ole demokraattien sitkeistä yrityksistä huolimatta onnistuneet.

Ainakin suomalaisesta tuntuisi hyvin omituiselta, jos meillä voisi/saisi äänestyslipukkeen pudottaa valvomatta esim. kepuloisten ylläpitämään äänestyslipukkeiden DROP BOXIIN!!!

Suomessa ei kuitenkaan onneksi ole asiaa äänestyskoppiiin ilman henkilöpapereita ja meillä äänet suljetaan valvojien silmien alla leimattuun äänestyslipukkeeseen, joka taas sujautetaan vaalivalvojien tarkastaessa vaaliuurnaan.

Näin suoritetussa vaalissa vaalivilppiä ei voi tapahtua, koska valvonta on demokraattista. Toista on USA:ssa ja vielä enemmän Venäjällä.

Amerikassa yleensä demokraattijohtoisissa osavaltioissa asiallista vaalivalvontaa ei valitettavasti ole johtuen mm. kaksipuoluejärjestelmästä, johon liittyy myös runsaasti korruptiota.

Kuitenkin viimeisen massiivisen vaalivilpin jälkeen ainakin 29 osavaltiossa on vallilakeja tältä osin muutettu tiukemmiksi, koska esim. New Yorkissa kuka tahansa kadulla kulkeva hiippari voi äänestää paikallisissa vaaleissa ja tästä syystä järjestystä ei enää NYKISSÄ valvo kukaan ja rikollisuus kaduilla rehottaa - kysymyksessä on ääri liberaalien demokraattien unelma osavaltio (ANTIFA + BLM). ns. SANCTUARY CITY, jossa rikollisia ei enää tuomita edes murhista.

Marraskuun presidentinvaaleissa USA:han luotiin demokraattien ja FAKE NEWS MEDIAN avulla siis poliittinen ja oikeudellinen kaaos, joka on vain kiihtymässä.

Kysymys oli siis vaaleissa hyvän presidentin eli Donald J. Trumpin vaihtaminen kaikin mahdollisin keinoin.

Lopullisena tavoitteena lienee Trumpin tappaminen ja ainakin saattaminen konkursiin, vaikka kaveri ei ole ottanut presidentin tehtävistäkään senttiäkään palkkaa toisin kuin kukaan aiempi korruptoitunut USA:n presidentti.

Trumpin työ preidenttinä oli kaikin puolin mittava ja ansiokas, vaikka demokraatit ja FAKE NEWS MEDIA sekä HOLLYWOOD RADIKAALIT ovat ylläpitäneet kaverista ja hänen tukijoistaan jatkuvaa NOITA JAHTIA, jonka kärkeen on asettunut koko korruptoitunut CIA, FBI ja PENTAGON sekä Valkoisen talon virkamieskunta.

Vaikka TRUMPIA ja hänen perhettään on tutkittu median ja ym. tahojen toimesta jo ainakin 8 vuotta, niin mitään rikolliseen toimintaan viittavaa ei ole löytynyt - päin vastoin.

Tätä taustaa vastaan onkin ihmeellistä, että Suomen Valtamedia ja YLE etunenässä on ilman mitään kritiikkiä "syönyt kaiken paskan", mitä Trumpista, hänen perheestään ja tukijoistaan on syötetty korruptoituneeseen FAKE NEWS MEDIAAN, joka on vielä käyttänyt kaikki keinot, jotta TRUMPIN mielipiteet saataisiin sensuroitua ja mies todennäköisesti lopulta tapettua, kun ei ole julkisesti perunut lupaustaan, että hän vielä KUIVATTAA WASHINGTONISTA VUOSIKYMMENIÄ REHOTTANEEN KORRUPTION SUON!!!

Kansanvälisten tilastojen mukaan USA onkin muistaakseni korruptiossa sijanumerolla 29.

8 päivää sitten SENIILIN BIDENIN oikeusministeri ja vasemmistoradikaali MERRIC GARLAND määräsi FBI:n suorittamaan aseellisen 30 agentin ratsian Donald J. Trumpin kotiin Floridassa.

FAKE NEWS MEDIA (CNN) oli hyvissä ajoin myös kutsuttu paikalle todistamaan 8 tuntia kestänyttä ratsiaa, jonka syytä ei ole haluttu julkisuuteen kertoa.

FAKE NEWS MEDIA on kuitenkin väittänyt, että TRUMPILLA on ydinaseiden koodit piilossa varmaan jossain Melania Trumpin vaatekaapissa tai rintaliivien salataskussa.

Kaikki valvontakamerat suljettiin ja kassakaapit ja MELANIA TRUMPIN vaatekaapit tutkittiin perin juurin.

Myös TRUMPIN passit varastettiin ja ilmeisesti salakuuntelulaitteet asennettiin ympäri Mar-a-Lagon plantaaseja.

Ei ole ihme, että Amerikassa kansa on pöyristynyt tällaisesta, kun Amerikassa on otettu käyttöön NEUVOSTOLIITON STALININ ja BERIJAN ajan ja ITÄ-SAKSAN STASIN aikaisesta toiminnasta, jotka kaiken kansainvälisen ja myös USA:n oikeusjärjestyksen mukaan on olleet täysin rikollista toimintaa.

Nämä menetelmät ovat aina perustuneet filosofiaan: osoita minulle henkilö, niin minä löydän kyllä keinot ja rikoikset, joilla ikävästi henkilöstä päästään eroon.

Muutama päivä sitten UPI:n johtaja MIKA AALTOLA totesi YLE:n haastatelussa, että RATSIA OLI TÄYSIN OIKEUTETTU.

Tuon lausunnon jälkeen AKM pudotti MIKAN SUOMEN PRESIDENTTIKISAN EHDOKKAIDEN JOUKOSTA.

Syynä on humaanin MIKAN SINISILMÄISYYS ja ALTTIUS KORRUPTOITUNEEN MEDIA ESITTÄMILLE TÄYSIN PERUSTEETTOMILLE VÄITTEILLE.

Aamulla YLE:n mielestäni kohtuullisen hyvä toimittaja Anna Lehmusvesi oli kutsunut UPI:sta Trumpin hampaisiinsa ottaneen Maria Lindenin (ent. Annala) ja Turun yliopiston prof. Benita Heiskasen antamaan lausuntoja FBI:n suorittamasta ratsiasta ja Amerikan nykyisestä poliittisesta tilanteesta.

Valitettavasti YLE ei ollut kutsunut Amerikan asioista vähän paremmin perillä olevaa prof. Markku Ruotsilaa paikalle, niin FBI:n suorittamasta selvästi lainvastaisesta ja lavatetusta ratsiasta kuultiin vain se, mitä FAKE NEWS MEDIA on ilman mitään todisteita valheellisesti toitottanut eetteriin jo 8 vuotta putkeen.

Varmuuden vuoksi YLE:n USA:n toimittaja Tikka vielä raportoi USA:sta, että valitettavasti SENIILIN BIDENIN "INFLAATION TORJUNTAPAKETTI" jättiläispaketti ei amerikkalaisia näy kiinnostavan, koska paketti lisää entisestään inflaatiota ja kiristää verotusta ja ajaa järjen vastaista ja yltiöpäistä radikaalien kehittämään GREEN NEW DEALIÄ.

Amerikkalaisia huolettaakin enemmän FAKE NEWS MEDIAN harrastama TRUMPIN lahtauskampanja ja FBI:n STASIN tapaiset laittomat toimet, mikä näyttää kuitenkin bumerangina heittävän tulevissa välivaaleissa radikaalit demokraatit ja TRUMPIN kimppuun käyneet korruptoituneet poliitikot ulos kongressista ja senaatista.

Donald J. Tumpin vaalivoitto tulevissa vuoden 2024 presidentinvaaleissa näyttää vain vahvistuvan.

Suomessa seuraavat preidentin vaalit on tarkoitus järjestää 28.1.2024, joten nyt alkaa olla korkea aika ajaa ehdokkaat jo lähtöviivalle.

NATO-OPTIOTA ei enää ole käytettävissä, joten seuraava asia, josta joudutaan väkisinkin päättämään on EURO KYTKENTÄ.

EURO-KYTKENTÄ on mitä suurimmassa määrin kansallinen turvallisuuspoliittinen asia, jonka tulisi olla PRESIDENTIN OHJAUKSESSA.

UNILUKKARI ei ole pystynyt tästäkään asiasta nykyisen virkakautensa aikana lausumaan sanaakaan, kun UNILUKKARILLA on ollut tässäkin asiassa täysin EURO NAAMARIT päällä ja itse vielä ollut osallinen Suomen kansantalouden kannalta vahingollisessa päätöksenteossa, jossa MANUN ja MOOSEKSEN aikaan haluttiin niin kiihkeästi päästä ns. "AIKUISTEN NEUVOTTELUPÖYTIIN".

alan kolmas miesRe: YLEN TRUMPIN RÄKYTYS18.8.2022 19.42
Iltalehden FAKE NEWS toimittaja Meri Naski runoili taas FAKE NEWS lehteen katsauksen Donald J. Trumpin asianajo-ongelmista keskellä FBI:n ja vasemmistoradikaalin oikeusministeri MERRIC GARLANDIN yli 8 vuotta kestänyttä NOITAVAINOA, joka on kohdistunut kaikkiin TRUMPIN lähipiirin ihmisiin ja henkilöihin, jotka ovat julkisuudessa tai sosiaalisessa mediassa esittäneet poliittisia tai muita mielipiteitään.

Tässä CIA:n ja FBI:n korkeimpien johtajien ja nähtävästi OBAMAN aikaisten oikeusministeriön virkamiesten johdolla ajetussa poliittisessa NOITAVAINOSSA vankilatuomioita on jo tullut useille TRUMPIN lähipiirin ihmisille ja monen ansioituneen ihmisen ura on tuhottu kalliissa oikeudenkäynneissä, joiden ainoana motiivina on kuitenkin ollut poliittisten vastustajien tuhoaminen keinolla millä hyvänsä.

Tässä NOITAVAINOSSA kaikki laittomat ja lailliset ja muut kyseenaliset otteet ovat olleet CIA:n, FBI:n johtohenkilöillä ja vasemmistoradikaalin OIKEUSMINISTERI MERRIC GARLANDin käytössä.

Tietysti kyseinen NOITAVAINO on ollut koko ajan SENIILIKSI todetun AIKUISEN JOE BIDENIN ohjauksessa.

Meri Naski näyttää nyt siteeranneen paria amerikkalaista juristia, joista toinen oli Trumpin entinen asianajaja Michael Cohen, joka itse Russian Collusion Hoaxissa jäi rysän päältä kiinni omista veropetoksistaan ja, joista Cohen pistettiin tiilenpäitä lukemaan muistaakseni kolmeksi vuodeksi.

Vankilassa Cohen keksi kuitenkin erinomaisen keinon tienata rahaa ja ryhtyi "lauleskelemaan" demokraattien maksamana kaikenlaisia perättömiä tarinoita ensin The NEW YORK TIMES lehteen ja sen jälkeen tietysti CNN propaganda toimittajille levitettäväksi sähköisesti ympäri maailmaa kaikissa johtavissa uutiskanavissa.

Kun otamme huomioon, millaisen mainosvyöryn kyseinen uutisointi käynnistää ympäri maailmaa, niin ymmärtää, miksi tällaiset amerikkalaiset BOMB SHELL BREAKING NEWS SHOTIT ovat muodostuneet "totuuden valtavirraksi".

NEWSMAXISSA oli eilisiltana mielenkiintoinen haastattelu, jossa Amerikan ehkä johtavin perustuslakiasiantuntija Harvardin prof. Alan Dershowitz kertoi, mistä tässä asianajoasiassa oikeasti on kysymys.

Dershowitz, joka on taas puoluekannaltaan demokraatti, on ollut puolustamassa monia johtavia poliitikkoja vaikeissa oikeusjutuissa ja yleensä voittanut hoitamansa asiat.

Dershowitz toimi Trumpin puolustusasianajana tiimissä myös Trumpin 1.:ssä IMPEACHMENT oikeudenkäynnissä, jonka Trump voitti.

Dershowitz, vaikka on vannoutunut julkinen demokraatti, otti asian hoitaakseen, koska katsoi, että asiassa oli rikottu perustuslakia.

Tuolloin Dershowiz oli kirjoittanut kirjan Guilt by Accusation, jossa Dershowitz käsitteli mm. @metoo liikettä, jossa pelkkien syytösten avulla ilman todisteita täysin syyttömät ihmiset tuomitaan tuomioistuimissa ja tietysti myös sosiaalisessa mediassa.

Suomessahan tämäkin amerikkalainen WOKISTINEN villitys johti ainakin AKU LOUHIMIEHEN ja TONI METSÄKEDON ikäviin ajojahteihin.

Dershowitz on nyttemmin kirjoittanut jo taas useita muita ajankohtaisia oikeudellisia kirjoja, joista hän eilisessä NEWSMAXIN haastattelussa esitteli kirjansa The Price of Principle.

Dershowitz kertoi haastattelussa, että myös hänen on ollut lähes mahdotonta saada enää kunnollista juristia sen jälkeen, kun hän oli puolustanut Trumpia ensimmäisessä IMPEACHMENT oikeudenkäynnissä, jota Dershowitz ja monet muut perustuslakiasiantuntijat pitivät perustuslain vastaisena demokraattien salajuonena, mutta jota kuitenkin ns. FAKE NEWS MEDIAN toimittajat ajoivat herkeämättä ja suurella kiihkolla ilman mitään estoja ja todellista näyttöä Trumpin väärinkäytöksistä.

Dersohowitzin mukaan TRUMPIIN kohdistuneen jahdin aikana Amerikan oikeuslaitos on muuttunut täysin mädäksi, jossa vallitsee kaksi linjaa: demokraatteja ei syytetä pahoistakaan rikoksista.

Esimekiksi voidaan ottaa vaikka kiväärimies, joka vasemmistoradikaalin Senaattori Bernie Sandersin kiihottamana kongressin baseball ottelun aikana ampui lähes kuolettavat laukauksen republikaanien Steve Scaliseen, joka kuitenkin kuin ihmeen kaupalla selvisi hengissä.

Dershowitzin mukaan hänenkään ei nykyään enää sallita luennoida yliopistossa ja hänen kirjoittamansa kirjat on poistettu valtiorahoitteisten ja muiden yliopistojen kirjastoista.

Dershowitzin mukaan nykyään Amerikassa juristien on vaikea ottaa hoidettavaksi konservatiivien juttuja, koska heidät lähes välittömästi nonsalerataan ja tällaisten juristien ura tuhotaan, joten heitä ei voida valita vaikeiden asioiden hoitajiksi.

Juristienkin täytyy nykyään ajaa USA:ssa vain demokraattien ja median narratiivista linjaa tai muuten edessä on siis leivän loppuminen.

Iltalehden toimittajan kertomat tarinat siitä, että Trumpin vaikeudet löytää hyvä asianajaja johtusi siitä, että Trump on vaativa asiakas, on siis ainakin Dershowitz käsityksen mukaan täyttä potaskaa.

Dershowitzin mukaan kysymyksessä on pahempi aika kuin pahimpina McCarthyn aikoina, jolloin kaikkia alettiin epäilemään kommunisteiksi.

Entinen liittovaltion syyttäjä Joseph di Genova taas totesi, että Merric Garland tulee nostamaan jonkin syytteen Trumpia vastaan ja tästä voi tulla tuomiokin, mutta USA:n perustuslaki ei estä Trumpin asettumista presidenttiehdokkaaksi, joten rauhassa tässä voidaan onneksi olla.

ILTALEHDEN toimittaja NASKI näyttää kuitenkin odottelevan jo sitä, että Amerikan ydinaseiden lähetyskoodit on yllättäen löydetty ratsiassa MELANIA TRUMPIN RINTALIIVIEN salataskusta, jonka jälkeen Donald J. Trump ja Melania Trump pidätetään vehkeilystä nykyisen hallituksen kaatamiseksi.

Pidätystä todistamaan kutsutaan hyvissä ajoin tietysti CNN-yhtiön toimittajat, kun FBI tekee uuden ratsian Mar-a-Lagoon, josta Donald & Melania sekä Baron poika viedään raudoissa FBI agenttien häkkiautoon.

Sillä ei ole enää väliä, ettei demokraattien CROOKED HILLARY tehnyt FBI:n entisen johtaja COMEY:n mukaan mitään väärää, kun keittiössään vasaralla tuhosi tietokoneensa 30 000 salaiset sähköpostit, joissa käsiteltiin mm. OBAMAN ja HILLARYN johtamaa katastrofaalista BENGASIN LÄHETYSTÖN tapausta.

Kyseisessä lähetystöiskussa lähetystö tuhottiin ja muistaakseni koko henkilökunta tapettiin suurlähettilästä myöten, mutta mitään turvallisuusrikettä ei tietenkään siinäkään havaittu, koska ulkoministerinä oli demokraattien tuleva presidenttiehdokas CROOKED HILLARY, joka MOSKOVASSA kävi painamassa PUTININ ulkoministeri Lavrovin kanssa politiikan RESET NAPPIAKIN.

FBI:n kyseenalaisista toimista nykyisen johtaja Christofer Wrayn aikana on myös tullut julkisuuteen ns. Michiganin kuvernööri Gretchen Whitmerin tapaus, jossa kiihkodemokraatti Whitmer syytti silloista presidentti Trumpia salajuonesta, jossa Whitmar piti kaapata ja oli tarkoitus hyökätä Witmerin osavaltion hallintoa vastaan, kun BLM liike riehua yötä päivää Michicanissa kaduilla.

Heti tuoreeltaan FBI kertoi pidättäneensä 13 äärioikeistolaiseksi luokiteltua henkilöä, joita epäiltiin suunnitelmista kaapata Whitmer ja tehdä hyökkäys osavaltion muuta hallintoa kohtaan.

Nyttemmin on kuitenkin käynyt ilmi, että kysymys olikin FBI:n lavastamasta poliittisesta hässäkästä, jolla haluttiin vain tukea ANTIFA ja BLM liikkeiden harjoittamaa terrorismia ja vandaalitoimintaa (kts. alla):

"The FBI paid Dan Chappel [FBI informant] more than $60,000 in 7 months and told him he needs to start assembling a group of right-wing extremist for the FBI to prosecute.

The FBI made a new Facebook group called "Patriot 3 Percenters".

Through the group, Chappel met a broke man named Adam Fox.

The FBI provided Chappel with several $5,000 limit credit cards and they told him to give those to Adam Fox and to tell him to spend it on guns and ammunition. Fox refused."

Sekin on tiedossa, että OBAMA on vienyt omaan 700 milj. USA:n taalan kirjastoonsa 30 milj. salaiseksi luokiteltua valtion asiakirjaa samalla tavalla kuin Suomessa UNILUKKARI on aikoinaan tallettanut ainoan kappaleen oikeustieteellistä gradustaan omaan kirjastoonsa.

Amerikassa FBI tai MERRIC GARLAND ei ole kuitenkaan ollut mitenkään huolissaan näistä Clintonien ja Obaman tai SENIILIN JOE BIDENIN tai hänen HUNTER POIKANSA salaisista asiakirjoista tai toteuttanut vastaavaa 38 agentin aseellista ratsiaa kuin Donald J. Trumpin kohdalla.

Kun ratsiassa tiettävästi oli kysymys ehkä noin 15 laatikollisesta asiakirjoja, jotka museovirasto oli Valkoisessa talossa pakannut laatikoihin ja jotka oli talletettu lukolliseen tilaan Mar-a-Lagossa määräysten mukaisesti, niin noiden laatikoiden kuskaaminen takaisin valtion arkiston museoon ei vie asiansa osaavalta muuttoporukalta kuin korkeintaan tunnin.

Kuitenkin FBI 38:lta aseelliselta agentilta vei nyt valvontakameroiden ollessa suljettuina peräti 8 tuntia aikaa kuskata laatikot muuttoautoon, joten kyllä tässä ratsiassa on ollut muut tarkoitusperät.

Ratsiaan oikeuttavan asiakirjan eli salaiseksi julistetun affidavitin (valallinen määräys) oli vielä allekirjoittanut Floridan demokraattinen tuomari Bruce. E. Reinhart, joka on taas tullut tunnetuksi läheisistä suhteistaan CROOKED HILLARYYN ja Clintoneihin sekä kohumiljardööri Jeffrey Epsteiniin.

Tunnetusti Epstein taas löydettiin hämärissä olosuhteissa sellistään hirttäytyneenä pari vuotta sitten, kun jostain syystä vankilan valvontakamerat oli juuri sillä hetkellä suljettu pois käytöstä.

Kuten tunnettua Epstein oli järjestellyt useille prominenteille poliitikoille seksimatkoja omalle saarelleen ja näillä retkillä tiettävästi ainakin Bill Clinton on ollut vakiovieras ja muistaakseni myös Korkeimman oikeuden päätuomari Robertsinkin nimikin löytyy Espteinin hotellin vieraslistoilta useampaan kertaan.

Epäilläänkin, että FBI toteutti Epsteinin "itsemurhan", jotta isokenkäisten demokraattien ja republikaanien seksiretket eivät tulisi esiin oikeuskäsittelyissä, joissa vastikään Espteinin kumppani Grislane Maxwell todettiin syylliseksi seksikaupasta, jossa mm. Englannin Prinssi Andrew oli ollut mukana ja josta 60 vuotiaalle Maxwellille voi tulla 65 vuotta istuttavaa kalterien takana.

Tuleehan tässä mieleen sekin, kuinka demokraattien NANCY PELOSI Donald J. Trumpin valtakunnan tilaa koskevassa kongressin puhetilaisuudessa mielenosoituksellisesti repi Donaldin selän takana naureskellen puheen käsikirjoituksen ja pisti sen roskakoriin, vaikka sääntöjen mukaan kyseinen paperi piti tallettaa nimenomaan VALTAKUNNAN SALAISIMPAAN ARKISTOON.

NANCY perusteli laitonta toimintaansa sillä, ettei hän pitänyt puheesta, jossa hänen mielestään oli vääriä asiavirheitä-mitä???

Eikö NANCY ollut tarkistanut DONALDIN puhetta etukäteen???

Meillä UNILUKKARIN gradusalailu on tietysti myös kiusallista, kun kysymyksessä on tiettävästi ainoa kappale tutkimuksesta, jota ei ole toistaiseksi pystytty tutkimaan nykyaikaisin menetelmin, onko UNILUKKARI aikoinaan tutkimuksessaan mahdollisesti syyllistynyt plagiointiin.

Monen muun ja etenkin persujen Laura Huhtasaaren gradu on jo moneen kertaan todettu ainakin osittain plagioiduksi, mutta siitä huolimatta LAURAN naiseutta ei ole vielä onnistuttu viemään pois.

Näyttääkin siltä, että LAURA onkin ainoa ryvettymätön poliitikko, jossa on selvästi myös Presidenttiainesta.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: YLEN TRUMPIN RÄKYTYS19.8.2022 5.21
Akm on perussuomalainen. Hän vastaa, kun ei kysytä. Ei vastaa, kun kysytään, ei kysy, kun vastataan. Pää on mennyt sekaisin Trumpista jonka pää on taas ollut sekaisin jo lapsesta.
Olen suositellut akm:lle viipymistä Obaman, Badenin ja Harrisin omaelämänkerta teosten äärellä. Asiat selkenevät monesti lukemalla, ei toistamalla sekavuuksia.
"Suutari pysyköön lestissään", on suomalainen sananlasku. Se tarkoittaa, että ei puutu asioihin, jotka eivät hänelĺe kuulu.
Akm on taitava paperintekijä ja tuntee vanhoja suomalaisia iskelmiä, mutta moukarinheitto ja politiikka sekä Amerikan asiat ovat vielä hakusessa. Voi olla, että heĺlekesän lämpimät yöt sotkevat yöuntakin ja hammaskaluston kunto vaikuttaa riittävän ravinnon saantiin.
Ruuan hinnan nousu on myös merkittävä tekijä ja varmasti vaikuttaa nopeasti kaupunkilaisen ajattelun tasoonkin.
Näiden mainitsemieni asioiden kuntoonsaattaminen varmasti palauttaa keskustelumme tason entiselleen. Tätä odotan.

alan kolmas miesRe: YLEN TRUMPIN RÄKYTYS20.8.2022 5.10
AKM on vakaa progressiivinen konservatiivi, joka koko elämänsä on pysynyt lestissään.

AKM syntyi konsultiksi jo kauan sitä ennen kuin Suomessa edes tiedettiin, mikä ammatti on konsultin ammatti.

Ei AKM:kään itse tiennyt vielä nuorena, mikä ammatti konsultin ammatti oikeasti on, mutta nyt jo yleisesti tiedetään ja VÄ:nkin pitäisi Alkio-opistossa sivistyssanoja opetelleena henkilönä tietää, että konsultin suomalainen vastine on neuvonantaja.

Konsultti ei siis ole sama kuin konsulentti, joita AKM:n tietojen mukaan runsaasti kiertelee etenkin maaseudulla esittelemässä erilaisia tuotteita tai menetelmiä, joilla esim. maatiloilla voidaan tehostaa tuottavuutta esim. ostamalla aina vain kalliimpia ja hienompia koneita ja laitteita, jotta haluttu työ saadaan tehdyksi entistä paremmin ja helpommin.

Vakavasti otettava konsultti on taas neuvonantaja, jonka neuvojen avulla voidaan kokonaan välttyä turhan ja tappiollisen työn tekemisestä.

Konsultti ei myöskään ole seminologi eikä polliittinen- tai muukaan erityisasiantuntija tai lääkäri.

Erityisasiantuntijoista AKM:lle tulee ensinnä mieleen Petteri Kangasveijarin avustajakseen palkkaaman Kuntaliiton Finnish Consulting Groupin erityisasiantuntija Riitta Ekuri, joka KHO:tta myöten todisteli, että Juankosken lähes 10 milj. euroa maksanut biovoimala on arvoton.

AKM selvitti tämänkin asian ja niinpä kävi ilmi, että JBOY:n konkurssipesä realisoi hyvän biovoimalan rahanpesusta epäillyille tahoille mikäli oikein muistan niin 14.9.2017 1.19 milj. eurolla. Asia on nyt tutkinnassa.

Myöhemminhän on käynyt myös ilmi, ettei biolämmölle ole enää myönnetty ympäristölupaakaan.

Miten silloin Biolämpö voidaan koskaan käynnistää Juankoskella, jos sille ei saada ympäristölupaa?

Tämä on selvästi tuhannen taalan kysymys.

Arvostan suuresti sitä, että virallinen ääni on suositellut minulle Obaman ja Kamalan sekä Seniilin Bidenin kirjojen lukemista.

Kuitenkaan minä en tule näihin kirjoihin tuhlaamaan senttiäkään, enkä myöskään käytä kallista aikaani edes niiden selailuun.

Kysymys on rikollisporukasta, joiden tekemät rikokset eivät miksikään muutu, vaikka heistä kirjoitettaiisiin kuinka monta kirjaa tahansa.

Ku kirjailijat ovat ilmeisesti vielä itse raapustelleet paperille omakehuiset sanottavansa, joita Amrikassa pidetää suurina valheina.

FAKE NEWS MEDIA teki vain 3 vuotta senaatissa palvelleesta chigagolaisesta mustasta senaattorista Presidentin. jolle myönnettiin siinä huumassa Nobelin rauhanpalkinto vain 3 kuukauden Valkoisessa talossa puuhastelun jälkeen.

Herää kysymys, mitä Nobel palkinnon arvoisia töitä OBAMA teki kolmessa kuukaudessa Oval Officessa puuhastellessaan.

Demokraattien Bill Clintonhan taas käytti Oval Officen pöytää Monica Lewiskyn haaroväliä tutkiessaan paperittomana gynegologina esiintyessään.

Martti Ahtisaareltakin meni vastaavan tunnustuksen saamiseksi kymmeniä vuosia. Marttihan on AKM:n tietojen mukaan ihan oikeasti tehnyt töitä käytännössä aivan "niska limassa", jotta vastaava tunnustus on hänelle myönnetty.

Obamahan on kunnostautunut etenkin ISIS järjestön perustamisessa omilla toimillaan.

Nyt taas Obaman varapresisidentti Seniili Joe Biden yrittää kaikin mahdollisin keinoin saada vielä voimaan uudestaan Obaman ja nykyään Ilmasto Tsaarina esiintyvän John Kerryn Iranin terroristien ydinsopimuksenkin Venäjän massamurhaaja Putinin kanssa.

AKM epäilee, että tästä saattaa vielä tulla SENIILILLE BIDENILLEKIN vielä NOBELIN ILMASTOPALKINTO kaksinkertaisin kultanauhoin ja lehvin, kun Bidenkin nukkui Glasgowin ilmastokokouksessa koko ajan silloinkin, kun UNILUKKARI piti paatokellisia luentoja Arktisen alueen soihdutuksesta ja luontokadosta.

Luojan kiitos Trump presidentiksi tultuaan sanoi irti Obaman, Seniilin Bidenin ja Kerryn kehittelemän Iranin ydinsopimuksen ja neuvotteli Lähi-Itään ns. Abraham Agreementin, josta oli vähällä saada ihan oikean ja ansaitun Nobelin rauhanpalkinnonkin.

Viime yönä näytettiin taas uunituore katsaus, millaiseksi on mennyt Obamankin hohdokas koko maailmaa syleilevä kaunopuhujan esitystyyli.

Ensin näytettiin, kuinka Luvatussa maassa Nexflixin mainoksessa Obama kävelee meren rannalla ja mainostaa USA:n hienoja kansallispuistoja.

Obamalle oli maksettu tuosta n. 30 sekunnin mainospätkästä 16 milj USA:n taalaa.

Obama ei käynyt millään eräretkellä Kansallispuiostoissa samaan tyyliin kuin meillä YLE:n lähetyksissä Peltsi Peltola lähes päivittäin kertoo, miten luonnossa pitää lastenkin retkeillä ja siinä sivussa Pelsti näyttää myös meille, miten rautuja ja/tai lohia sekä rauskuja vedetään Lapin ja Norjan joista ja vuonoista.

Minusta Peltsi on erretkeilijänä paljon vakuuttavampi kuin Obama.

Sitten Obama näytettiin myös pitämässä puhetta pienelle piirille Chigagossa.

Keskustelupiiriin oli kutsuttu noin puolikymmentä tavallista nuorta värillistä ihmistä.

Obama puhui erittäin hitaasti ja sekavasti noin 5 minuuttia eikä puheesta kukaan kuulijoista ilmeistä päätellen ymmärtänyt mitään, eivät taputtaneet eiväkä kysyneet mitään.

OBAMAN KARISMA oli siis täysin mennyt.

Kehon kielestä Obama huomasi itsekin, että hänen puheensa eivät enää näy kiinnostavan ketään kadunmiesta ja naista, kun HOLLYWOODIN GLAMOUR ei ollut enää paikalla.

Obama on siis menneen talven lumia, mutta seniili JOE yrittää kuitenkin nyt epätoivoisesti FBI:n ja vasemmisto McCarthylaisen Oikeusministeri Merric Garlandin avulla palata historiassa yli 20 vuotta taaksepäin.

Sitten vielä näytettiin, kuinka Obamalle on nousemassa 700 milj. USD taalan kirjasto Chigagoon, jonne Obama on kuskannut samoja USA:n valtion salaisia papereita 30 milj. arkkia, jotka nyt ratsattiin Trumpin Ma-a-Lagosta turvamiesten vartioimasta kellarista 30 kiväärimiehen voimin takaisin museoon, mutta Obaman tapauksessa FBI ei kuitenkaan ole suorittanut Obamankirkastoon kirjastoon mitään vastaavaa ratsiaa selvittäkseen, onko siellä mahdollisesti tallessa esim. Iranin ydinsopimuspaperit korruptiopaperit ja selvitys mm. Bengasin lähetystön turvatoimien pettämisestä sekä Krimin ja Syyrian katastrofeista ja tietysti vielä kertomus, kuinka ISIS synnytettiin USA:n ja Obaman hallituksen rahoituksen turvin..

Myöskään FBI ei ole ollut kiinnostunut, kun Obaman ja Seniilin Bidenin ohjauksessa eläkeukko Anthony Fauci lapio USA:n veronmaksajien rahoja Wuhanin sotilaslaboratorioon, josta COVID virus sitten karkasi ympäri maailmaa tuhoisin seurauksin.

Moukarissa AKM ei halua haastaa virallista ääntä, koska virallinen ääni on tuttunut mittaamaan tuloksensa mitalla, josta ainakin 30 metriä on alusta leikattu pois.

AKM epäileekin, että virallinen ääni on saattanut olla laajeminkin valmennustöissä Suomen moukarinheitossa, koska ainakin tänä vuonna MM- ja EM-kilpailuissa suomalaiset moukarinheittäjät ovat surkeasti epäonnistuneet sekä miehissä että naisten puolella.

Mitä taas tulee virallisen äänen epäilyihin, että AKM:n hammaskalusto olisi jotenkin huonossa kunnossa.

Voin ilokseni ilmoittaa, että omat hampaat on edelleen suussa, eikä AKM siis ainakaan nälkään kuole vaikka pehmeä leipä Suomesta loppuisi.

Kyllä AKM on myös huomannyt elitarvikkeiden hurjan hintojen nousun erityisesti tämän vuoden aikana.

AKM on myös huomannut sen, että inflaatiosta ei pidä syyttää Massamurhaaja Putinia yksinomaan, vaan yhtä suuria syyllisiä ovat olleet typerät EU:n ILMASTO ja COVID hölmöt, jotka tietoisesti ovat lähteneet rakentamaan sähköön nojaavaa muka ilmaista ikiliikkujaa.

Koska kohta alkaa vakavat budjetti neuvottelut, niin selvitimpä keskusteluja varten sen, kuinka paljon valtion varoja on vuosittain Suomessa ohjattu ns. hyviin hankkeisiin kunnille.

Ennkkotietona voin viralliselle äänelle kertoa, että vuonna 2022 niukkoja verorahoja ohjattiin kunnille yhteensä n. 25.2 miljardia euroa, mutta vuoden 2023 budjettiehdotuksessa enää vain 17.9 miljardia.

Valtio taas keräsi tulo- ja varallisuuveroja vuonna 2022 vain n 15.6 miljardia euroa, mutta EHTOINEN ORIPÄÄN EMÄNTÄ kuitenkin nyt suunnittelee nostavansa valtion keräämän tulo- ja varallisuusveron yhteensä peräti 31.7 miljardiin euroon.

Kysymyksesä on ryöstö keskellä kirkasta päivää ja vielä ilmn NATO tai COVID naamareita.

Kun valtion keräämä tulo- ja varallisuusvero lasketaan keskimäärin kaikkia 15-64 vuotiaita suomalaisia kohden, niin ensi vuonna jokaisen15-64 vuotiaan suomalaisen kokonaisvero on suunnilleen 17 400 euroa per henkilö.

Tästä voidaan päätellä, että iso osa Suomen kansasta on käytännössä konkurdsissa, koska tulevina vuosina edes keskituloisella ihmisellä ei näytä olevan mahdollisuuutta asua omassa asunnossaan tai ostaa perheelleen ruokaa.

Tällaistä talouspolitiikkaa harastettiin aikoinaan naapurimaasamme NEUVOSTILIITOSSA n. 70 vuotta putkeen, jonka jälkeen NEUVOSTOLIITOSSAKIN loplta todettiin porukalla, ettei säkillä voi kantaa valoa pimeään riiheen.

ottoRe: YLEN TRUMPIN RÄKYTYS20.8.2022 13.48
Mitä eroa on konsultilla ja korilla aata?

Konsultti kusettaa enemmän ja päät ovat enemmän sekaisin konsultin jäljiltä kestokrapulasta nyt puhumattakaan.

Tämä tunnetaan eritoten Juankoskella...

alan kolmas miesRe: YLEN TRUMPIN RÄKYTYS21.8.2022 4.03
Eihän Juankoskella kunnon konsulttia ole koskaan ollut.

Kuntaliiton konsulentit esittelivät kunnan virkamiesten laatimat talouasrviot tyhjänpäisinä Power Point esityksenä ja totesivat, että potilas ei hengitä enää, kutsukaa valtion kuntaliitosmiehet paikalle ja pyytäkää nöyrästi, että Juankoski olisi hyvä liittää Kuopioon, niin rumat talousluvut kuin salaman iskusta saadaan häviämään ihmisten silmistä.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: YLEN TRUMPIN RÄKYTYS21.8.2022 4.43
Ķonsulentin tehtävänä oli sanoa se, mitä panimme hänet sanomaan. Eero Laesterä oli viimeinen, jota käytimme. Sanoimme että kunnan perustehtävä on tehdä kartonkia ja nyt tämä perustehtävän toteutuminen on uhattuna.
Hän oli oikeassa. Lopulta jokainen puolue oli asiasta vakuuttunut. Laesterä oli viisas mies. Hän näki hetkessä sen, minkä me halusimme hänen näkevän.
Ei kunnan lopettaminen ole missään käynyt kiivuttomammin. Kyllä tällaiset konsultit ovat hyviä ja tarpeellisia. Tietysti heidän palveluistaan piti maksaa, mutta se kannatti.
En tiedä olisiko akm ollut yhtä hyvä konsultti. Olisiko Hän ollut halukas tukemaan tavoitteitamme vai olisiko hän keksinyt uusia tapoja saada jostakin rahaa kartongin tekoon. Nyt jälkeenpäin Olen kallistunut Laesterän palkkaamisen siunauksellisuuteen.
Hyvähän meidän on olla kuopiolaisia. Saamme oman edustajan Kuopion valtuustoon ja asiat hoituvat yhtä hyvin kuin ennenkin, jos eivät paremminkin eikä kukaan kanna meille kaunaa. Keskustan asema on pienentynyt, mutta hyvin olemme sen kestäneet.

alan kolmas miesRe: YLEN TRUMPIN RÄKYTYS20.10.2022 22.03
YLE:n A-Studiossa järjestettiin taas yksipuolinen tiedotustilaisuus Amerikan 19 päivän päästä pidettävistä VÄLIVAALEISTA, jossa galluppien mukaan republikaaneilla on nyt 49%:n kannatus ja demokraateilla 45%:a.

Paikalla oli taas kolmen naisen pitämä OMPELUSEURAN ISTUNTO, jossa kysyttiin vielä apua neljänneltä YLE:n toimittaja naiselta, joka ajeli autolla ARIZONASSA ja haastatteli katkeroitunutta ARIZONAN ns. RINO (Republican in Name Only) korruptoitunutta RUSTY BOWERSIA, joka esivaaleissa äänestettiin ulos puheenjohtajan tehtävistä, kun oli hyväksynyt vilpillisen presidentin vaalin tulokset vuoden 2020 presidentin vaalissa.

OMPELUSEURASSA pidettiin pahana sitä, että republikaanit saattavat voittaa melko reippaasti tulevissa vaaleissa.

OMPELUSEURASSA ajateltiin jo niinkin pitkälle, että Amerikka halvautuu kokonaan, jos kansa äänestää korruptoituneet demokraatit ja RINOT ulos kongressista ja senaatista.

Ihmeellisiä ajatuksia, kun yleensä pitäisi ajatella niin, että rehellisissä vaaleissa eniten ääniä saaneet valitaan demokratioissa hoitamaan asioita.

OMPELUSEURAN edustajien mielestä näytti siltä, että demokratia toteutuu vain siten, että radikalisoituneiden demokraattien jopa amerikkalaista yhteiskuntaa vihaavat mielipiteet ovat sallittuja.

Tästähän hyvänä esimerkkinä käy mm. se, että vaalivuonnakin demokraattien käsissä olevat ns. BIG TECH COMPANYT ovat sensuroineet peräti 90% konservatiivien some-viestinnästä, kun vastaava luku demokraattien kohdalla on ollut vain 10%.

ANNIKA DAMSTRÖM oli taas kutsunut A-Studioon Turun Yliopiston prof. BENITA HEISKASEN ja väitöskirjatutkija MARIA LINDENIN haastateltavaksi ja keskustelun aikana soitettiin vielä YLE:n USA:n toimittaja IIDA TIKALLE.

LINDEN on jo ainakin 2 vuotta yrittänyt todistaa väitöskirjassaan, että vuoden 2020 presidentin vaalit olivat rehelliset.

LINDENIN kannattasi vaihtaa väitöskirjansa otsikkoa, koska tosiasioiden valossa LINDEN on lähtenyt kirjoittamaan SATUKIRJAA, eikä siten taida koskaan saada tohtorin hattua.

Olisi hyvä jos LINDEN lukisi vain esimiehensä MIKA AALTOLAN kirjoja, joissa MIKAKIN on jo tunnustanut, että Venäjän Krimin valtauksen osalta TRUMP oli AINAKIN OSITTAIN OIKEASSA.

Tunnettu tosiasiahan on se, että hitaasti kääntyy valtamerilaivakin: YYA sopimuksesta NATON jäseneksi.

MOOSESKIN on myös todennut julkisesti, että jos on oikein kova paikka, niin KOIRASKIN POIKII!!!

AKM pitää ihmeellisenä, miksi YLE jatkuvasti järjestää tällaisia OMPELUSEUROJA, joihin aina kutsutaan samat haastateltavat, jotka eivät pysty esittämään tasapuolista kuvaa näköjään koskaan Amerikan asioista.

Suomessa on kyllä aiemmin ollut myös YLE:n keskusteluohjelmissa todellinen Amerikan tuntija eli MARKKU RUOTSILAKIN, mutta tietenkään nyt RUOTSILAA ei haluta haastatella YLE:n ohjelmissa, kun RUOTSILA on esittänyt relevantin käsityksen, että SENIILIN BIDENIN taustalla on vaikuttamassa ollut koko ajan OBAMAN aikainen ajatus muuttaa Yhdysvallat Länsi-Euroopan tapaiseksi sosialidemokratiaksi, joka kuitenkaan ei tule AMERIKASSA tapahtumaan.

Kun IIDA TIKKA oli käynyt peräti ARIZONASSA autollaan, niin olisi ollut hyvä, jos hän olisi kuitenkin samalla käynyt kyselemässä asioista myös kuvernöörivaalien osalta esim. republikaanien erinomaiselta naisedustaja KARI LAKELTA tai senaattoriehdokas BLAKE MASTERSIA.

Huvittavaa on, että demokraattien korruptoitunut KARI LAKEN vastaehdokas KATIE HOSS ei ole uskaltautunut edes julkiseen väittelyyn, kun tietää jo etukäteen häviävänsä sen nolosti.

Presidentin vaaleissa 2020 ARIZONASSA ääniä annettiin vilpillisissä vaaleissa enemmän kuin osavaltiossa oli äänioikeutettuja ja SENIILI JOE BIDEN voitti TRUMPIN vain 10 457 äänellä, kun ääniä annettiin kaikkiaan 3 333 829 kpl.

SENIILIN JOE BIDENIN laariin laskettiin mukaan 150 000 ääntä, jotka oli päivätty äänestyspäivän jälkeen. Kaikkiaan epämääräisiä ääniä oli 257 722 kpl.

17 vuotta toimessaan ollut RUSTY BOWERS äänestettiin näiden väärinkäytösten vuoksi viralta, kun ei suostunut selvittämään kunnolla vaalien tulosta.

Sen sijaan RUSTY BOWERS antoi todistajalausunnon TRUMPISTA JANUARY 6:n hässäkkää koskevassa ns. KENGURU OIKEUDENKÄYNNISSÄ, johon kongressiin korviaan myöten korruptoitunut demokraattien puheenjohtaja NANCY PELOSI oli valinnut republikaaneja edustamaan vain kaksi RINO edustajaa eli LIZ CHENEYN ja ADAM KINGZINGERIN.

Verenhimoisia demokraatteja oli tässä KENGURU OIKEUDENKÄYNNISSÄ 11 kappaletta, joten kysymys ei ollut missään nimessä riippumattomasta OIKEUDENKÄYNNISTÄ.

LIZ CHENEY on entisen RINO GEORGE W. BUSHIN varapresidentti RINO DICK CHENEYN tytär.

DICK CHENEY taas tunnetaan HALLIBURTON korruptiohommistaan IRAKIN SODAN käynnistäjänä ja jälleenrakennushankkeista, joita TRUMP on voimakkaasti kritisoinut.

Kuten tunnettua LIZ CHENEYN ja koko CHENEYN PERHEEN poliittinen ura päättyi Wyomingin esivaaleissa, joissa LIZ CHENEY hävisi raskaasti ja hänet erotettiin kongressiryhmästään vainoharhaisten TRUMPIA koskevien väitteidensä vuoksi mm. kahdessa viraltapano oikeudenkäynnissä.

KINGZINGERINKIN poliittinen ura päättyi myös JANUARY 6 KENGURU OIKEUDENKÄYNTIIN ja TRUMPIN perusteettomien viraltapano-oikeudenkäyntien vuoksi.
KINGZINGERIN esitys January 6 KENGURU OIKEUDENKÄYNNISSÄ oli omaa luokkaansa.

Mies kyynelehti FAKE NEWS TV-kanavien lähetyksissä, josta hänelle on jo ehdotettu HOLLYWOODIN OSCAR-palkintoa.

Tunnettu tosiasia on, että galluppien mukaan amerikkalaisia kiinnostaa vähiten LIZ CHENEYN perusteettomasti esittämät paranoidiset väitteet TRUMPISTA ja puolueellisista suljetuissa kammareissa järjestetyistä JANUARY 6:n kuulusteluista.

Keskeiset kysymykset tulevissa vaaleissa on SENIILIN BIDENIN epäonnistunut talous-, sisä- ja ulkopolitiikka.

Kasvanut rikollisuus, laiton maahanmuutto ja siihen liittyvä massiivinen huumeongelma ovat keskeisiä asioita, joista amerikkalaiset nyt äänestävät.

Tietysti keskiössä on ennen kaikkea myös SENIILIN BIDENIN heikko johtajuus.

Lähes 70% amerikkalaisista on sitä mieltä, että SENIILIN BIDENIN politiikka vie Amerikkaa väärään suuntaan.

Demokraatit olivat elätelleet toiveita, että aborttikysymys voisi auttaa demokraatteja vaaleissa, mutta tältäkin osin demokraattien ilmapallo näyttää tyhjentyneen.

ABorttiasia näyttää olevan häntäpäässä niiden asioiden joukosta, joista välivaaleissa nyt äänestetään.

On iso harmi, että valtion verovaroilla pyörivä YLE ei pysty tai halua kutsua haastatteluihin sellaisia ihmisiä, jotka pystyvät valottamaan Amerikan tapahtumiakin muistakin kulmista kuin paikallisen DEMOKRAATTIEN tai RINOJEN toimistoista.

Tällainen yksipuolinen poliittisten asioiden käsittely johtaa tietoisesti suomalaisia harhaan.

Meillähän on näissäkin asioissa pitkä historiallinen kokemus, kun YLE on ollut vahvasti ajamassa kaikenlaisia asioita, jotka myöhemmin on sitten kuitenkin osoittautuneet täydelliseksi kansan aivopesuksi. Viimeisimpinä YLE:n paradigmoina voi mainita mm.:

□ YYA-LAULU
□ NATO-OPTIO
□ MAAILMAN PARAS KOULUJÄRJESTELMÄ
□ MAAILMAN ONNELLISIN VALTIO
□ MAAILMAN KORRUPTIOVAPAIN MAA JNE.
□ MAAILMAN HIILIVAPAIN MAA JO VUONNA 2030

Kenen ohjauksessa tätä viestintää suomalaisille on oikein ohjattu:

□ MOLOTOV: pääjohtaja Hella Wuolijoki 26.4.1945-31.12.1949 (kommunisti)
□ URKKI: pääjohtaja Einar Sundström 1950-1964 (sitoutumaton, päällystakkina demari Onni Toivonen)
□ URKKI pääjohtaja Eino S. Repo 1965-1969 (maalaisliitto & SKDL)
□ URKKI pääjohtaja Erkki Raatikainen 1970-1979 (demari)
□ URKKI/MANU pääjohtaja Sakari Kiuru 1980-1989 (demari)
□ MANU/MARA pääjohtaja Reino Paasilinna 1.1.1990-31.3.1994 (demari)
□ MARA/TARZA: toimitusjohtaja Arne Wessberg 1.4.1994-30.4.2005 (demari)
□ TARZA: toimitusjohtaja Mikael Jungner 1.5.2005-30.4.2010 (demari)
□ TARZA/UNILUKKARI toimitusjohtaja Lauri Kivinen 1.5.2010-2018 (kokoomus taustaa)
□ UNILUKKARI toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila 1.9.2018- (johtava verkostoituja)

Mikäli USA:n vaalit menevät, ennusteiden mukaan, niin voimme olla kohtalaisen varmoja, että moni asia maailmassa tulee muuttumaan seuraavan 5-10 vuoden aikana.

alan kolmas miesRe: YLEN TRUMPIN RÄKYTYS18.11.2022 4.56
AKM oli taas oikeassa.

Välivaalit meni Amerikassa ja GRAZY NANCY PELOSILLE tuli lähtö Kongessin alahuoneen nuijan varresta.

RED WAVE laskeutui yli Amerikan maan ja pitkästä aikaa REPUBLIKAANIT saivat enemmän ääniä kuin DEMOKRAATIT.

USA vaalit:

2016: GOP, DEM
ääniä: 63 182 075, 61 765 832
paikkoja: 241,194

2018 GOP, DEM
ääniä, 50 861 970, 60 572 245
paikkoja 99, 235

2020: GOP, DEM
ääniä: 72 760 036, 77 529 619
paikkoja: 222, 213

2022: GOP, DEM
ääniä: 53 325 294, 49 241 635
paikkoja: 218, 211

muutos 2020-2022
GOP, DEM
ääniä -19 434 742, -28 287 984
paikkoja -4, -2

Äänimäärissä tuli massiivinen pudotus vuoden 2020 VIPILLISIIN KORONA VAALEIHIN verrattuna ja SENIILIN BIDENIN suoritus pudotti demokraattien ääniä peräti 28.3 miljoonalla vuodesta 2020.

Republikaaneilla oli myös pudotusta 19.4 miljoonaa.

Republikaanien äänimäärä kasvoi kuitenkin vuoden 2018 välivaaleihin verrattuna
2 463 324 äänellä, kun taas demokraattien äänimäärä väheni peräti 11 330 610 äänellä.

Kongressin paikoissa oli vain marginaaliset muutokset, eikä lopulliset tulokset ole vielä tiedossa.

Kuitenkin REPUBLIKAANIT näyttää saavan lopullisessa laskussa 13 paikan enemmistön.

Senaatin vaalissa näyttää tulevan tasapeli, jolloin molemmilla puolueilla on 50 paikkaa, mutta demokraattien KAMALA varapresidentti takaa demokraateille enemmistön tiukassa tilanteessa.

Positiivinen asia on, että Republikaanit ovat jo käynnistäneet SENIILIN BIDENIN RIKOLLISPERHEEN RIKOSTUTKINNAN.

Rikolllisoperaatioita peräti 50 maassa mukaan lukien rahanpesua, ihmiskauppaa ja veronkiertoa Ukrainan, Kiinan, Venäjän ja lähes kaikkien maiden kanssa mukaanl ukien myös miljardien taalojen kaasukappoja kommunistisen Kiinan kanssa!!!

HUNTER BIDENIN "LAB TOP FROM HELL" tulee nyt esille, kun sitä on makuutettu FBI:n hyllyillä pölyttymässä, kun kukaan ei ole uskaltanut siihen koskea.

Salaamalla tämän LAB TOPIN olemassaolon FAKE NEWS MEDIA teki SENIILISTÄ BIDENISTÄ OBAMAN SÄTKYNUKEN, jotta isojen poikien korruptioleikki Kiinan kanssa tuli mahdolliseksi.

Peräti 50 SENIILIÄ AIKUISTA demokraatti- ja RINO politiikkoa kertoi SENIILIN BIDENIN OIKEUSMINISTERILLE, että HUNTER BIDENIN "LAB TOP FROM HELL" oli RUSSIAN MISINFORMTIONIA!!!

OBAMASTAKIN tehtiin miljardööri mutamassa vuodessa, kun tyhjänpuhuja päästettiin kansainväliseille areenoille puhumaan ILMASTONMUUTOKSESTA ja PUNAISISTA VIIVOISTA LÄHI-IDÄSSÄ!!!!

Amerikassa FBI on jo vuodattanut tiedot FAKE NEWS MEDIAAN, että DONALDILTA ei löytynytkään ydinpommien laukaisukoodeja MAR-A-LAGON kirjastosta. Oli väärä hälytys!!!

RUDI GIULIANIN kohdallakin oli väärä hälytys, kun RUDI pantiin rautoihin, kun RUDI oli paljastanut SENIILIN BIDENIN UKRAINAN ja KIINAN KORRUPTIOKAUPAT, jotka HUNTER BIDEN junaili vuosikymmmenet SENIILIN JOEN vanavedessä koko suvulle ja etenkin BIG GUYLLE!!!

Positiivinen asia on myös, että DONALD J. TRUMP käynnisti jo vuoden 2024 Presidentin vaalikampanjansa.

FAKE NEWS firma FOX NEWS aloitti heti DONALDIN räkytyksen, kun Floridan kuvernööri Ron DeSantes voitti äänestyksessä entisen korruptoituneen RINO republikaanin, joka oli heittäytynyt nyt demokraatiksi.

DeSantesin äänimäärä oli vaalissa 4.6 mijoonaa, mikä oli noin miljoonan vähemmän, mitä Trump sai vuoden 2020 vaaleissa Floridassa.

Valtakunnallisesti Donald sai vuonna 2020 ääniä peräti yli 73 miljjoonaa eli enemmän kuin kukaan istuva presidentti USA:ssa.

DeSantesin 4.6 milj. ääntä ei ole kuin 10-15% Donaldin saamista valtakunnallisista äänistä, joten ei taida kannattaa nuoren miehen lähteä SENIILIEN ja AIKUISTEN POLIITIKKOJEN kelkkaan, kun on vielä kolme pientä lastakin ja syöpähoidoista selvinnyt nuori vaimokin huollettavanaan!!!!

FAKE NEWS FOXIN UKKO MURDOCH näyttää tulleen myös SENIILIKSI, kun uutisankkureiksi on alettu palkaamaan SENIILIN BIDENIN lehdistösihteereitä ja RINO republikaanien korruptoituneimpia edustajia juuri, kun Amerikassa on näköjään alkamassa demokraattimiljardöörien BITCOIN rötöstelyjen tutkinta.

Satoja miljoonia taaloja syötetty demokraateille vaalirahaa, mutta nyt on rahastot konkurssin partaalla ja miehet karussa Bahama saarilla.

Demokraattien Sam Bankman-Fried was what everyone wanted a crypto billionaire to be ? until things began to go very, very wrong!!!

8 miljardia taalaa häipyi Sam pojan rahoja BITCOIN seikkailuissa samaan tyyliin kuin Suomessa Fortumin Pekka Lundmarkin Venäläisessä Energia Ruletissa!!!

Ei tarvita kovin suurta KRISTALLIPALLOA, kun veikkaa, että TRUMP valitaan äänivyöryllä Presidentiksi vuonna 2024 ja maailmassa alkaa taas uusi aika, jolloin ns. AIKUISET KORRUPTOITUNEET POLIITIKOT SIIRRETÄÄN KIRJOITTAMAAN ELÄMÄKERTOJAAN.

MOOSEKSELTA saattaa loppua printteristä muste aivan samalla tavalla kuin kävi Amerikassa ARIZONAN välivaaleissa, kun alettiin laskea ääniä erinomaiselle TRUMPIN tähtikuvernööriehdokas KARI LAKELLE aivan vaalien loppumetreillä, mutta tasaisen vaalin tutkinta on onneksi käynnissä.

UNILUKKARIN ELÄMÄKERRAN nimeksi on ehdolla IKUISESTI LUPAAVA NATO OPTIO tai HÖMÖTIAISEN PESINTÄRETKI.

JARI TERVOLLA lienee jo esisopimus UNILUKKARIN ELÄMÄKERRASTA taskussaan.

VAALITULOKSELLA on siis väliä!!!!

Suomessa KEPULLA tulee olemaan kova työ saada eduskuntaan 10%:a korkeampi kannatus ja paikkalukukin taitaa jäädä korkeintaan 20:een.

Alan (olla) miesRe: YLEN TRUMPIN RÄKYTYS19.11.2022 11.05
Surullista on kun hihna luistaa.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: