Keskustelu

alan kolmas miesBILE SANNAN JAUHOBILEET19.8.2022 18:02
Eihän tässä näin pitänyt käydä!

Mutta kävi kuitenkin, kun nuorella ja innokkaalla BILE SANALLA MOPO KARKASI TÄYSIN KÄSISTÄ ns. JAUHOILLASSA.

YLE on jo moneen kertaan yrittänyt järjestää erilaisia professoreita kertomaan Suomen kansalle, että BILE SANNA haluaa muuttaa PÄÄMINISTERI INSTITUUTION kansanomaiseksi ja demarien aina ilmoittamaan tapaan ilmeisesti "ainakin kaksi piirua vasempaan".

Tällaisia kännipäissä vietettyjä JAUHOILTOJA on näköjään siis tiedossa enemmänkin, jos VIHREAT ja VASEMMAN LAIDAN KULKIJAT voivat jatkaa vallassa.

BILE SANNAN TEMPAUS on jo noteerattu ympäri maailmaa vähän naureslellenkin.

URKIN aikaanhan meillä vallitsi vielä vahva RYYPPÄYSKULTTUURI, jolloin mm. Suomen Pankin pääjohtaja AHTI KARJALAISENKIN HARRI HOLKERI joutui toimittamaan katkaisuun rattijuoppoilun päätteeksi.

YLE:n toimittajan kysyessä BILE SANNALTA, tuliko juhlissa ryypättyä, niin BILE SANNA vakavana totesi, että kyllä tuli.

YLE:n toimittaja jätti kuitenkin häveliäästi tarkemmin selvittämättä, oliko BILE SANNA havainnut kostean iltansa aikana JAUHOJEN käyttöä. Ei muka ollut.

Täytyy muistaa, että Englannissa eliitin edustaja Boris Johnsonillekin tuli lähtö pääministerin tehtävistä, kun Boris oli järjestänyt nähtävästi huomattavasti sivistyneempiä bileitä joissain tiloissa.
Niidenkään tilojen JAUHOJEN käytöstä ei ole raporttia näkynyt.

AKM veikkaa, että BILE SANNAN kännäysreissu ei ole vielä loppuun käsitelty.

Vaikuttaa siltä, että BILE SANNALLE valta nousi hattuun, kun kuvautti itsensä kansainvälisiin muotilehtiin ja BBC:kin alkoi keskusteluohjelmiensa introissa mainosta BILE SANNAA mm. ilmauksella BIG HEADS TALK!!!!

Alkaa vaikuttaa siltä, että BILE SANNALLA ei olekaan isoa päätä, mutta jalat ainakin ovat yhtä levottomat kuin kepuloisten THL:n entisellä pääjohtaja PEKKA PUSKALLA!!!

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: BILE SANNAN JAUHOBILEET19.8.2022 23:04
Pahoja puheita. Sanna on perheenäiti ja työn rasittama nainen. Tuskin hänellä on aikaa viinan juontiin ja kevytmieliseen pelehtelyyn vieraiden miesten kanssa.
Tunnen demareista vain Veijo Tirkkosen. Hänestä ei voi kenelläkään olla pahaa sanottavaa. En ainakaan usko, että Sanna olisi maksanut juomingit valtion kassasta.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: BILE SANNAN JAUHOBILEET20.8.2022 8:56
Olen tunnettu siitä, että arvostan kutsuilla väkevien sijasta hyvää kahvia ja vehnästä tehtyä leivonnaista. Joku voisi kutsua minua ja ystäviäni tämän ominaisuutemme vuoksi jauhojengiläisiksi.
Helteiden vuoksi monien viljojen hinnat ovat rajussa nousussa. Jauhojengiläisen elämä ilman vahvaa sidettä omaan tuotantoon tulee olemaan kallista.
Olisi akm:kin kannattanut ajoissa järjestää kahvitus Martin teekissä. Nyt taitaa lupausten täyttö karata käsistä.

alan kolmas miesRe: BILE SANNAN JAUHOBILEET21.8.2022 6:49
OLAVI on nuollut jauhobileissa SANNAN kaulaa, mutta OLAI on vain SANNAN "HENKIYSTÄVÄ".

VÄ yrittää nyt tehdä AKM:stä huonon ihmisen, kun AKM vielä varsin hienovaraisesti on kommentoinut sitä, kun hyvä perheenäiti bilettää saman yön aikana JAUHOBILEISSÄ ympäri Helsinkiä pintajuottoiloissa ja ehkä myös myös jopa sattumanvaraisissa yksityisissä JAUHOLUOLISSA.

Onhan meillä ikävästi muistissa myös valitettava Matti Ahteen JAUHOPOIKA, joka vastaavissa lauluilloissa ikuistettiin jauhopilli huulillaan.

Matti ja Hilkka Ahde sentään käsittelivat asian hienosti ja JAUHOPOIKAKIN tunnusti töppäyksensä kiltisti.

Nyt SEISKA lehden toimittaja on mennyyt erääseenkin juottolaan yöllä 3:30 ja todennut, että BILE SANNA oli menossa samaan juottolaan ilmeisesti kaatokännissä.

SEISKAN toimittaja oli jopa ehdottanut BILE SANNALLE veden juontia välillä.

MTV:n uutisiin on jo kutsuttu apuun myös BILE SANNAN puoluetoveri AKI LINDEN, joka onkin julkisuuteen kertonut, että hänkin on harrastanut tällaista kännipäistä juhlintaa nuorempana.

AKM ei ihmettelekään AKIN puheita, koska AKI on entinen kommunisti, joka nytkin näyttää keksivän kaikenlaisia vippaskonteja, joilla mm. vanhusten huoltolakiin kirjattua hoitajamitoitustakin voidaan kiertää.

Tyypillistä kommunismiin taipuvaisen takinkääntäjän touhua.

AKM mielestä kuulostaa aika erikoiselta, että STM:n päävastuullinen ministeri lähtee näin avoimesti puolustelemaan BILE SANNAN kaikin puolin eettisesti vinoutunutta käytöstä.

Kysymys on joka tapauksessa vähäisen kokemuksen omaavasta untuvikosta, jota FAKE NEWS MEDIA on kuitenkin luonnehtinut kansainvälisillä uutiskanavilla PUHUVAKSI ISOPÄISEKSI MAAILMAN NUORIMMAKSI PÄÄMINISTERIKSI.

SUOMEN MEDIA on taas todennut, että BILE SANNA ON SUOMEN TÄRKEIN PÄÄTTÄJÄ JA VAIKUTUSVALTAISIN IHMINEN.

JAUHOBILEISTÄ PÄÄTELLEN BILE SANNA VAIKUTTAA kuitenkin HUMALAISELTA TEINITYTÖLTÄ, JOKA on karannut kotoaan juhlimaan Helsingin yöhön kaiken maailman julkisuushakuisten pintaliitäjien kanssa.

AKM analyysien mukaan BILE SANNA kuuluu valitettavasti samanlaiseen PIENIPÄISTEN VASTUUTTOMIEN NUORTEN AKTIVISTIEN sarjaan, joista paras esimerkki on ruotsalainen asperger ILMASTOLAUSUJA Greta Thunberg.

Vaikka Greta Thunberg on kaikkien järjellisten havaintojen ja Gretan iänkin perusteella täysin tietämätön, miten maaillman ilmastoasiat oikeasti kehittyvät, ovat kehittyneet ja mistä kehitys johtuu, niin kuitenkin tällaisen kansankiihottajan sallitaan nousta YK:n yleiskokouksen puhujapöntöön.

Tällaiset kokoukset eivät kovin korkeata arvosanaa edellytä kokouksen osanottajien älyllisestä kapasiteetistä.

VÄ näyttää olevan jostain syystä loukkaantunut, kun AKM muutamin ystävällisin sanoin on kommentoinut BILE SANNAN käytöstä ja edellä myös VÄ:n epäilystä siitä, että AKM:n pää olisi seonnut helteestä tai AKM:n ajatuksenkulku olisi jotenkin heikentynyt hammaskaluston ongelmien vuoksi.

VÄ näyttää jo esittävän myös uhkauksen, että Martin teekin kahvitilaisuuskin perutaan, kun AKM ei suostu taipumaan KEPUN määräämään poliittiseen ajatteluun.

VÄ:n uhkaus menee kuitenkin samaan sarjaan, johon Amerikassa on mennyt hienon Presidentin laiton ajojahti.

MERRIC GARLANDILLA tuntuu olleenkin aikatauluongelma, joka aiheutti Mar-a-Lagon ratsian MELANIAN alusvaatekaappia myöten.

Vajaa viikko sitten Arizonassa ja parissa muussa osavaltiossa kuten esim. Wyomingissa järjestettiin ns. Primary electionit.

Lähes 100%:sti Trumpin suosittamat ehdokkaat voittivat vaalit ylivoimaisesti ja Wyomingissa laittomaan January 6 komitean varapuheenjohtajaksi demokraattien Nancy Pelosi oli valinnut Wyomingin kongressiedustaja republikaaneja edustmaan Liz Cheneyn ja Trumpin vihamiehen ns. "Crying" Adam Kingsingerin. Molemmat korruptoituneita ns. RINO repuplikaaneja (RINO = Republican only by name).

LIZ on taas USA entisen Presidentti Bushin varapresidentti Dick Cheneyn tytär ja Dick taas junaili mielettomän hyökkäyksen Irakiin muka siksi, että Saddamilla oli kehitteillä ydinaseet.

Dick on taas entinen Halliburton yhtiön CEO, joka järjesteli kyseenalaisia infrahankkeita mm. Nigeriassa ja muissa kehitysmaissa.

Cheneyn tarkoituksena oli myös tehdä iso tili yhdessä nähtävästi George H. W. Bushin kanssa Irakin sodan jälkimainingeissa.

Dick Cheneyhän tuki Donald Trumpia vielä vuoden 2016 vaaleissa, mutta tuki putosi kuitenkin pois, kun Donald Trump aloitti Irakin sodan arvostelun ja sen, että ns. RINO Republikaanitkin olivat mukana USA:n sotapolitiikassa.

Dick Cheney, jota on pidetty kaikkein vaikutusvaltasimpana varapresidenttinä kääntyikin sitten lopulta ajamaan tytärtään Liz Cheneytä mahdollisesti jopa USA:n presidentiksi.

Tammikuun 6 päivän levottomuuksissa Dick Cheney ja LIZ näkivät tilaisuutensa tulleen ja LIZ hyppäsi jopa vasemmistolaisemmaksi kuin demokraattien Nancy Pelosi, jotta hän saattoi perusteetta ylläpitää RUSSIAN COLLUSION NARRATIIVIA laittomassa NANCYN valitsemassa puolueellisessa komiteassa.

Kun siis January 6 komitean työ on alkanut kääntyä Trumpin hyväksi ja jo 8 kpl niistä 10 RINO republikaanista, jotka äänestivät Donald Trumpin viraltapanon puolesta 2. impeachemnt teatterissa, on nyt äänestetty kongressista ulos, niin tilalle onkin nyt tulossa maanvyörymän tavoin oikeastaan vain Trumpin kannattajia. Samoin voi käydä myös senaatissa.

Liz Cheneylle näytti nyt tulleen täudellinen poliittinen itsemurhalento ja amerikkalaiset tuntuvat olevan tyytyväisiä, kun vuosikymmenia kestänyt korruptoitunut Cheney dynastia kaatui yhdessä yössä.

Koska FBI tuntuu olevan sellainen säännös, että kongrssiin tai senaattiin pyrkiviä henkilöitä ei saisi lähteä juridisin keinoin estämään aikaikkunassa 90 päivää ennen vaaleja, niin katkeroitunelle Merric Garlandille tuli kiire, koska hänen piti saada Floridaan nimitetyksi ensin sopiva tuomari, joka tekee ratsiapynnön Trumpin Mar-a.Lagoon.

Tällaiseksi valikoitui sitten nopesti Bruce F. Reinhart, joka todellakin on ollut innokas Clintonin ja demokraattien vaalitukija ja oli mukana myös miljardööri Jeffrey Epsteinin seksijuttujen asianajajana.

Kun sopiva asianaja siis löytyi, niin Merric Garlandin toiminta-aika olikin alkanut jo olemaan lopussa, joten hän ei voinut enää jatkaa normaalia neuvottelutietä, vaan määräsi kiireellisenä tehtäväksi Amerikan historiassa ainutlaatuisen ratsian entisen presidenti kotiin, vaikka koti oli kuitenkin ollut koko ajan turvamiesten valvonnassa ja asiakirjalaatikotkin olivat lukittuina yhteisesti sovitussa tilassa.

Varmuuden vuoksi FBI agentit kuitenkin varmuuden vuoksi vuotivat FAKE NEWS MEDIAAN valikoituja tiedotteita, jotka sopivat Seniilin JOE BIDENIN hallinnon luomaan narratiiviin, siitä että Donald J. Trump on jostain syystä rasisti, Venäjän agentti, demokratian vastustaja, natsi ja kaikkea mahdollista, mitä sairaiden toimittajien päässä voi ikinä kehittyä, kun näyttää siltä, että Amerikass kansa on jo saanut tarpeekseen demokraattien valehteluista ja kieroista otteista.

Kaiken lisäksi kotietsintälupa oli yleinen kattaen joka ikisen paperilapun, joka oli ollut Trumpin nähtävissä Valkoisessa Talosa aikavälillä 2017-2021.

Asiantuntijoiden mukaan kysymyksessä on ns. FISHING OPERATION, jossa yritetään ensin keksiä rikos ja sitten yritetään löytää joku paperi tai todiste, joka tukee rikosta.

Näyttääkin vahvasti siltä, että vesiperä tässä on MERRIC GARLANDIN, FBI:n Cristopher Wrayn ja SENIILIN JOE BIDENIN virittämään NUOTTAAN tulossa..

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: BILE SANNAN JAUHOBILEET21.8.2022 10:10
En suinkaan ole perumassa osallistumistani vedonlyöntivoittoni lunastustilaisuuteen. Pelkään vain, että kohonneiden kustannusten vuoksi tilaisuuden järjestäminen ei enää onnistu.

alan kolmas miesRe: BILE SANNAN JAUHOBILEET21.8.2022 22:09
Muistelen, että AKM:lle tuli olympiaveikkauksessa ylivoimainen voitto, joten odottelen, että voittajalle tietysti tarjotaan kunnon kakkukahvit.

Jos VÄ:n rahat eivät enää kuitenkaan riitä kunnon kakkuun, niin kyllä hyvä sokerinen munkki sopii tietysti AKM:lle kyytipojaksi.

Toivottavasti ei kuitenkaan jouduta vanikkalinjalle. Silloin voi käydä niin, että VÄ:ltä jää eväät vähiin, mitä en tietenkään missään nimessä toivo.

Pattijoella oli äskettän KEPUN tulevien vaalien hengen korotus kokous, jossa ei enää SUOMI KUNTOON renkutusta kuultu.

Oltiin jo naamat vakavina hiljaisina kuin Timo K. Mukan elokuvassa Maa on syntinen laulu. Kahvia ja munkkeja oli toki tarjolla vieraille.

AKM:ää surettaa KEPUN puolesta, kun TERRA SIPILÄN keksimä ja KEPUN Suomi Kuntoon ajama KORRUPTIO OHJELMA ajoi lopulta Suomen umpisuohon, jossa valtaan nousikin BILE SANNAN kaltainen vasemmisto demari, jolla ei ole ollut alkeellisintakaan käsitystä yksityisyritteliäisyydestä tai maan asioiden hoidosta.

BILE SANNA on keskittynyt vain EU:n asioiden hoitoon VIHERVASSARIEN AVUSTUKSELLA:

Valtion rahojen jaossa BILE SANNALLA ei ole sitten ollut pienintäkään häpyä ja KEPU on valtiovarainministerin postilta riemuiten kaiken mielettömyyden hyväksynyt: KATRI, KATRI, HARMAA MATTI ja KIrsikkana kakun päällä tietysti ORIPÄÄN EHTOINEN EMÄNTÄ.

VAIKKA LEIPURINA on ollut viimeisessä budjettiehdotuksessakin ORIPÄÄN EHTOINEN EMÄNTÄ, niin eipä ole SUOMEN KANSANTALOUDEN KAKKU kasvanut, eikä tule tällä kepuloisella menolla kasvamaan tämän miessukupolven aikana.

AKM epäilee, ettei ORIPÄÄN EHTOINEN EMÄNTÄ hallitse leipomisen jaloa taitoa, jossa oikealla juurella kuuluu olevan keskeinen merkitys.

ORIPÄÄN EHTOINEN EMÄNTÄ on ollut SOSSUKOULUSSA, jossa kato vuodesta toiseen yllättää viljelijän, lannoitteiden hinnat on taivaissa ja maidonkin perinteinen hintasuhde bensaan ja dieseliin on karannut täysin käsistä, kun halituksessa KARAOKE iltoja on alettu viettää jopa VASEMMISTOLAISTEN ja VIHERPIPERTÄJIEN kanssa.

Vihreät ja THL:n kepuloiset pomot ovat jo ensimmäisinä ehdottaneet sitäkin, ettei Suomessa enää panosteta perinteisten jauhojen kuten ruis, ohra, kaura ja vehnän viljelyyn, kun on tullut moderninnat TUONTIJAUHOT, joista energiaa leivotaan ihan varta vasten kehitellyissä KOTILEIPOMOISSA.

Tietysti pankit ovat ensimmäisenä lähteneet mukaan tähänkin KEPUN ja SOSSUJEN KARAOKE JUHLINTAAN, jossa panostetaan etenkin intersektionaalisen infernaaliseen öiseen menoon yhdessä perinteisten ruokajuomien kanssa.

Näissä juhlissa BILE SANNA esiintyy kuin ampiaispesän KUNINGATAR, jota vuoron perään mm. OLAVI NIMINEN äskettäin vaimostaan eronnut estoton muusikko käy nuoleskelemassa kaulaan ja ties minne.

Vapaamielisyyttä ei näistä BILE SANNAN JAUHOILLOISTA puutu, kun SEISKA lehti muistaakseni raportoi, että BILE SANNAN konkurssin tehneellä sarajayrittäjämiehelläkin oli JAUHOILLASSA hauskaa.

Sehän on selvä, ettei BILE SANNAN miestä konkurssi ole kirpaissut, koska firman menettämät rahat oli peräisin valtion kassasta. Näin toimii nykyään kunnon sosialisti.

Ikävä tässä Väinö Tanneriakin väkisin tulee.

Perinteinen KOSSU tai YHDEN TÄHDEN JALLU eivät enää ole KEPUN KARAOKERIENNOISSA tai BILE SANNAN JAUHOILLOISSA muodisssa, kun PIRILLÄ ja muilla jauhoilla juhlatunnelma nousee nopeammin kattoon, jolloin on helppo yölläkin sopia siitä, miten seuraavana aamuna valton niukat verovarat jaetaan kuntiin ja tietenkin EU:n sosialaistien ja maailmanparantajien pääkonttoriin.

Toista oli KEPUNKIN vastuullinen toiminta ennen, kun HEIKKI HAAVISTON ihan OIKEA EMPÄNTÄ vuosittain leipoi kunnon juuresta tehdyt leivät joululahjaksi jopa kaikille EU:n päättäjille.

12 leipää kerrallaan paistoi EMÄNTÄ kunnon leivinuunissa, eikä varmasti leivinuunin pienhiukkaspäästöt olleet minkäänlainen haittatekijä ihmiselle tai ympäristölle.

Televisohaastattelusta saattoi hyvin todeta, että silminnähden HAAVISTON vaimon eli kotitalousopettaja MAIJA RIHKON leivinuunikaan ei ollut mikään kiinalainen ORIPÄÄN EHTOISEN EMÄNNÄN MIKRO, joka tunnetusti syö sähköä tunnissa enemmän kuin venäläinen sähköveturi.

EU HERROILLE ja NAREILLE HAVISTON vuosittain jouluna lahjoittamat isot 300 limppua olivat todellakin leivottu Karjalasta peräisin olevasta juuresta.

Putinia on turha syyttää, jos YARAN lannoitteiden hinnat on taivaissa.

Kyllä YARAN hinnoista päätetään NORJASSA, jossa VIIKINGIT ovat ennenkin tehneet yhtä ja toista pahaa miekkkojensa kanssa.

Nykyään viikingeilläkin on toiset aseet: raha, jolla koko maailma halutaan pitää komennossa.

Kuten tunnettua noita Norjan Hannu Hanhia onnisti, kun Pohjanmerestä löytyi öljyä, niin sen jälkeen mikään ei olekaan enää estänyt norjalaisia ohjailemasta LOHENKIN HINTAA ja jokainen suomalainen viljelijäkin on koko ajan ollut polvillaan OSUUSPANKIN johtajien edessä, kun vielä pankkien konttoritkin on suljettu EU:n määräyksestä, niin eiköjän jo tyhmempikin kepulainen ole jo huomannut, millaiseen JAUHOJUNAAN tuli lähdettyä TERRA SIPILÄN johdolla.

Nyt KEPUN olisi pian parasta vuokrata Hyvinkään rautatiemuseosta MAITOJUNAKSI perinteinen sinininen dieselkäyttöinen LÄTTÄHATTU.

Missään ei ole niin mukava kyyti kuin perinteisessä LÄTTÄHATUSSA, jossa AKM:kin on niin monet kerrat matkustellut öiseen aikaan Pyhäsalmelta Ylivieskaan ja taas toisaalta Pyhäsalmelta Iisalmeen ja taas päin vastoin.

Kyllä LÄTTÄHATTU silloin pienellekin asemalle pysähtyi ja maitohinkkejäkin kyytiin lastattiin.

Kyllä noilla hiljaisilla matkoilla ehtii monta ajatusta vaihtaa myös LÄTTÄHATUN kuljettajien kanssa.

Kun vielä sattumalta tulin tuntemaan myös rautateiden pääjohtajankin, niin ei tässä ole mitään asiaa raideliikenteenkään ongelmista jäänyt AKM:ltä pimentoon.

Pääjohtaja tunsi erinomaisen hyvin mm. Stalin ja kaikki neuvostojohtajat.

Sanoi aikoinaan AKM:llekin, että ainot kunnolliset neuvostojohtajat, jotka hän tuntee olivat Smirnoff ja Meukov.

AKM on aivan varma, että URKKI on tuntenut samat neuvostojohtajat, mutta URKKI kaikesta päättäen on tuntenut tuntenut muitakin tärkeitä kommunisteja, jotka suomalsiten elämää vuosikymmeniä ovat sormeilleet ja kaikenlaisia uhkauksia esitelleet.

Valitettavasti henkilöliikenne halutaan meillä edelleen sosialisten toimesta säilyttää valtion monopolina ja junamatkustajia saadaan juniin vain sillä, että bensan- ja dieselin hinta nostetaan himoverotuksen avulla taivaisin ja pelotellaan vaalikarjaa KORONALLA LAPPIIN SUUNNATTUUN JUNAMATKAILUUN ja ERÄRETKEILYYN.

Kysymyksessä on ns. LAATUAIKA.

Samaan aikaan, kuitenkin kiireinen ja raskaan työ uuvuttama VALLASVÄKI suuntaa sen sijaan Helsingin yöhön KARAOKEJUOTTOLOIHIN ja yksityisiin MÄRKIIN JAUHOBILEISIIN.

On tullut aika siirtää valta HERROILTA JA NARREILTA KUNNON KANSALAISILLE!!!

MAKE FINLAND GREAT AGAIN!!!

alan kolmas miesRe: BILE SANNAN JAUHOBILEET22.8.2022 18:01
BILE SANNAN JAUHOBILETYS ei kestä päivänvaloa.

Nyt on käynyt ilmi, että BILE SANNA keskeytti lomansa vieton torstaina 5.8.2022 ilmeisesti sähköpostiviestillä valtioneuvoston kansliaan.

Tämän ilmoituksen perusteella BILE SANNAN tuli siis olla täydessä TYÖISKUKUNNOSSA yötä päivää lomansa lopetuksen jälkeen, eikä hänellä siis ollut mitään varamiestä BILEPUTKEN aikana, vaikka KURVIT SUORIKSI ANTTI, joka aamun HESARISSA oli kuvattuna keskelle tuleentunutta viljapeltoa, on jo laajasti selostanut julkisuuteen, kuinka nimenomaan hän tai muistaakseni myös KANKI ovat olleet koko ajan remmissä, kun MEHILÄISPESÄN KUNINGATAR juhlii PINTAJUOTTOLOISSA ja HÄMÄRISSÄ yksityistiloissa.

MEHILÄISPESÄN KUNINGATAR erehtyy pahasti, jos hän yrittää viestittää SOMESSSA ja FAKE NEWS MEDIASSA, ettei hän ole koskaan nähnyt mitään jauhojen käyttöä Suomen ns. PINTAMUUSIKOIDEN ILLANVIETOISSA.

Kyllähän kaikki tietää senkin, ettei edes Olavi Virta ollut mikään Cantores Minores laulaja tai Juice, puhumattakaan Baddingistä tai Remun Rokkikukoista, joita nykyiset pintapopparit, joilla ei edes ole nuottikorvaakaan, yrittävät kaikin keinon jäljitellä ja päästä jopa MEHILÄISPESÄN KUNINGATTAREN suosioon.

MEHILÄISPESÄN KUNINGATAR on jo julkisuuteen tunnustanut, että näillä kosteill öisillä retkillä on saatettu hienoisesti tissutella, mutta päähän ei ole tissuttelu nousssut, eikä harkintakyky ole missään vaiheessa horjunut. Valtion piikkiin ei ole ainakaan ryypätty.

Mitä nyt on pikkuisen KEPPANAN kanssa tissuteltu ja vietetty hyvin ansaittua LAATUAIKAA, joka tietysti kuuluu myös PÄÄMINISTERILLE nimen omaan raskaiden kesälomapäivien vieton jälkeen.

Sääliksi käy BILE SANNANKIN pientä tytärtä, jolle on jouduttu järjestämään koko viikonlopun partiointi kotiin, jotta hänelle ei tapahtuisi mitään odottamatonta.

Eihän tässä BILE SANNAN tapauksessa kotona tarvitse mitään ESTONIAN tapaista onnettomuutta sattua, kun molemmat vanhemmat painaa baanalla tukka putkella ja kotona mummi saa vaikka sydänkohtauksen.

BILE SANNAN ohjelmaan kuului perjantaina 5.8.2022 tiettävästi joku viisumikeskustelu ja esittäytyminen UNILUKKARILLE KULTARANNASSA.

Se on ainakin täysin varmaa, ettei viisumiasia tietenkään edellyttänyt BILE SANNAN loman lopetusta, koska kyllä HAAVISTO olisi pystynyt viisumeista päättämään ilman TEINI PRINSESSAN ja MEHILÄISPESÄN KUNINGATTAREN hyväksyntääkin.

Vai ollaanko jo viisumiasoissakin MEHILÄISPESÄN KUNINGATTAREN aikana siirrytty aikaan, jossa KUNINGATAR päättää kenelle viisumi annetaan ja keneltä se evätään.

BILE SANNA näyttää haaaveilevan paluusta EILA KÄNNÖN impivaaralaiseen aikaan, jossa kaikki viisaus on kumuloitunut BILE SANNAN pieneen päähän.

Kysymyksessä on FAKE NEWS MEDIAN luoma BILE SANNA OBSESSIO.

BILE SANNAN täytyy olla Suomen viisain ihminen ja jämerä johtaja, koska SANNA on "valittu" pääministeriksi suurella äänten enemmistöllä SAMMAKKO ANTIN koomassa olleen ja henkitoreisen pääministerikauden jälkeen.

Todellinen syy BILE SANNAN virallisen kesäloman keskeytykselle oli siis tälläytyminen pääministerin virka-auton takapentille, jotta BILE SANNA pääsee kättelemään UNILUKKARIA Kultarannassa.

Kysymys on siis täydestä poliittisesta teatterista, jossa BILE SANNA näyttäytyy ikään kuin suurena päättäjänä mm. IS:lle, ettei BILE SANNAN kalenterissa ollut enää työhön liittyviä tehtäviä tai menoja 6.-7.8.2022, jolloin BILE SANNALTA siis karkasi MOPO täysin käsistä tunnetuin seurauksin.

Sellaista saattaa sattua, kun maaseudulta tullaan PÄÄKAUPUNKIIN, niin kyllä sitä ihminen saattaa joutua vaikka millaisiin piireihin.

Ennen oli tapana tulla PÄÄKAUPUNKIIN piikomaan tai muihin toöihin, mutta aika usein niillä retkillä oli huonot seuraukset.

Myös on käynyt ilmi, että somessa levitykseen laitettu JAUHOVIDEO on kuvattu tiettävästi lauantaina kesäkuun 6. 2022 ja tämän BILE SANNA on itsekin vahvistanut muistaakseni Kuopion kokouksessa.

Ei ole siis mitään epäilystä, että BILE SANNALLA alkaa aina viikonloppuisin menojalka vipattaa, vaikka hänen virallisesti pitäisi koko ajan olla edustus- ja päätäntäkuntoinen myös viikonloppuisin ja erityisesti ennalta aavistamattomissa tilanteissa.

Median olisikin syytä tarkistaa, kuinka hyvin varamiesjärjestelmä on toiminut etenkin viikoloppuisin, kun BILE SANNAN olisi kuitenkin aina pitänyt olla toimintakykyinen virallisten kesälomien ja muiden virallisten lomien ulkopuolisena aikana käytännössä 24h/7.

Valtionkaan tehtävissä ei liene sellaista säännöstä, että virka-aikana viranomainen voi toikkaroida kännissä kaiken maailman kapakoissa ja tuntemattomien ihmisten yksityisissä tiloissa.

On hyvä muistaa, että Kanervan IKEN ulkoministerin postille tuli puoluetoveri Kataisen hallituksesta katkera lähtö, kun IKE sortui leikkimieleiseen tekstiviestien lähettelyyn nähtävästi "hyvin onnistuneen" Lapin hiihtoreissun jälkeen.

AKM:ää ihmetyttää, miksi MEHILÄISPESÄN KUNINGATTAREN ÖISET hämärät seikkailut FAKE NEWS MEDIA on toistaisksi käsitellyt vain osastolla "BUSINESS AS USUAL".

"Tekevälle sattuu!!!!"

Tulevissa vaaleissa MEHILÄISPESÄN KUNINGATAR onkin syytä äänestää takariiviin tai peräti Eduskunnasta ulos.

FAKE NEWS MEDIA LUOMASSA OMAN IMAGONSA HURMIOSSA MEHILÄISPESÄN KUNINGATAR on valitettavasti unohtanut koko muun Suomen kansan.

alan kolmas miesRe: BILE SANNAN JAUHOBILEET23.8.2022 19:50
Toimittaja RAIVIO oli taas eilen YLE:n A-Studioon kutsunut FAKE NEWS MEDIAN vahvan edustuksen viestinnän "erityisasiantuntijoineen" seuraavasti:

- Riikka Uosukainen (YLE)
- Karina Jutila (E2 tutkimus)

YLEN toimittajathan ovat vuosikymmenien aikana tulleet kaikille suomalaisille tututuksi HALLITUKSEN MONOPOLI TIEDOTUSKANAVANA, mikä ei mitenkään poikkea Venäjän Massamurhaaja Putinin Pervyi, Rossija tai jopa PRAVDAN ja TASSIN perinteisistä tietokanavista sekä aviiseista.

E2 tutkimus taas mainostaa itseänsä riippumattomana tutkimuslaitoksena, mikä on tietysti täyttä valetta, kuten alta E2:n historiikistakin selviää:

"Alkuvuodesta 2020 tapahtui isoja muutoksia. Tuija Talvitien kuolema oli järkytys.

Hänen jälkeensä hallituksen puheenjohtajana aloitti Risto Murto, ja varapuheenjohtajaksi valittiin Anna Herlin.

Keväällä 2021 matka jatkui loikalla eteenpäin.

Tutkimusjohtajana aloitti VTT, dosentti Mari K. Niemi Vaasan yliopistosta.

E2 Tutkimus sai vahvistuksekseen alkuvuodesta myös FM Roosa Veijolan ja MMM Marjatta Selänniemen. YTM Eija Eronen ja FM Vilma Niskanen tulivat osaksi Sukupolvien voimat ja huolet -hankekokonaisuutta.

Loppuvuodesta VTT Matti Välimäki aloitti tutkijana ja MMM Atte Penttilä asiantuntijana.

Lisäksi palkkasimme kaksi nuorta tutkimusassistenttia ja yhden korkeakouluharjoittelijan.

Vuoden loppuun mennessä henkilöstön määrä oli kaksinkertaistunut edellisestä vuodesta.

Määrätietoisella työllä meistä on tullut monitieteinen, riippumaton, yleishyödyllinen tutkimuslaitos, joka tekee itsenäisesti tutkimusta ja tuottaa asiantuntijapalveluja järjestöille, säätiöille, yrityksille, medialle, hallintoon ja poliittiseen päätöksentekoon.

Haluamme olla myös entistä kansainvälisempiä. Paljon mahdollisuuksia on edessä.

"Kumppanijoukko laajeni ja kansainvälistyi, mm. EU-rahoitukset ja YK:n ruokajärjestö FAO:n toimeksiannot veivät meitä eteenpäin.

Lisäksi suurimmat kaupungit, joukko etujärjestöjä ja ministeriöitä tulivat mukaan hankkeisiin.

Tärkeä rooli oli myös säätiöillä, jotka näkivät startupin potentiaalin ja tukivat työtä."

E2 Tutkimuksen taustoista havaitaan, että lähes kaikki riippumattomina tutkijoina itseään mainostavat tutkijat saavat kuitenkin rahoituksen toimintaansa valtiolta tai valtioon nojaavista lähteistä kuten esim. ELÄKEVARMA ja tietysti myös monista globalistisista kansainvälisistä lähteistä.

Yhteydet Suomen rikkaimpaan Herlinin sukuun ovat myös kiistattomat ja taas toisaalta Herlinien valtaa esim. HESARIN toimituksellisessä linjassa ei voi kiistää.

E2 Tutkimus ei siis mitenkään ole riippumaton tutkijayhteisö, vaan vahvasti keskeisten vallanpitäjien ja globalistien käsissä oleva tutkimuslaitos.

Tätä taustaa vasten on myös hyvin ymmärrettävissä, kun selvästi pikaisen eläkkeen tarpeessa oleva RIIKKA Uosukainen intoitui vertaamaan BILE SANNAN LUOKATONTA toimintaa jopa Amerikan Donald J. Trumpiin.

Tarkoitus oii lmeisesti se, että YLE saisi jotenkin käännettyä BILE SANNAN selvät mokailut muka joksikin populistiseksi ilmiöksi, jossa FAKE NEWS MEDIA on hyökännyt TRUMPIN kimppuun, kun PROGRESSIIVINEN ja RIIPPUMATON KONSERVATIIVI TRUMP on lähtenyt keikuttamaan PERINTEISTÄ KORVIAAN MYÖTEN KORRUPTOITUNUTTA AMERIKAN HALLINTOKONEISTOA ja KALKKEUTUNEITA sekä TEHOTTOMIA KANSAINVÄLISIÄ YK:n JÄRJESTÖJÄ.

Uosukainen varmaan itsekin huomasi pian, että hän erehtyi tässäkin vertauksessaan pahasti, koska tapauksissa BILE SANNA ja TRUMP ei ole havaittavissa mitään järjellisiä yhteyksiä.

Uosukainen nähtävästi ajatteli, että vertaamalla BILE SANNAA TRUMPIIN voidaan kätevästi kääntää asia päälaelleen siten, että BILE SANNA on vahva päättäjä, joka on myös päättänyt uudistaa perinteisen SUOMALAISEN PÄÄMINISTERI INSTITUUTION:

Pelastaakseen vielä jotenkin kasvonsa lähetyksessä Uosukainen lähetyksen lopussa näköjään jo vaivoin tajusi todeta, että BILE SANNAN toiminta on ollut luokatonta.

E2 tri Jutila taas pyöritteli asiaa kuin kissa kuumaa puuroa ja vain vaivoin sai todettua, ettei BILE SANNAN toiminta mennyt tällä kertaa ihan putkeen, mutta Jutilakin totesi, että kyllä nuorten äänen pitää kuulua ja Suomessa PÄÄMINISTERI INSITUUTIOTA saa ravistella.

Toimittaja RAIVION kannattaa pian pitää taas uusi A-Studion istunto ja pytää UOSUKAINEN ja JUTILA ns. "Jälkihikeen".

Sillä nyt onkin jo tullut mediaan taas uutta raskauttavaa informaatiota BILE SANNAN KESÄRANNAN BILEISTÄ.

Tiettävästi julkisuuteen onkin tullut tuoretta BILE MATERIAALIA, jossa TISSINSÄ PALJASTANEET BILE SANNAN KESÄRANNAN henkiystävät patsatelevat kameramiesten kuvattavina BILE SANNANKIN ILMOITUKSEN MUKAAN KESÄRANNASSA.

VAPAAMIELINEN ja MODERNI BILE SANNA NÄYTTÄÄ MUUTTANEEN KESÄRANNANKIN HAISEVAKSI ELÄINTARHAKSI!!!

Näidenkin uusien paljastusten jälkeen on nyt joka tapauksessa todettava, että BILE SANNAN toiminta kansakunnan keskeisenä päättäjänä, johon kaikkien suomalaisten pitäisi voida koko ajan luottaa, on selvästi mennyt kaikkien soveliaisuusrajojen ja erityisesti pääministeritasoiselta henkilöltä edellytettävien rajojen yli ainakin 200 piirua vasmmalta.

Vielä puuttuu se, että KESÄRANNAN BILEIDEN JÄLJILTÄ paljastuu video, jossa BILE SANNAN rohkeat ja modernit pintapopparit on kuvattuina asioimassa KESÄRANNAN pihassa olevan MUURAHAISPESÄN PÄÄLLÄ, kun KESÄRANNAN WC tiloissakin on tiettävästi ollut BILE SANNAN JULISSA ns. TUNGOSTA.

Alkaa olla korkea aika ryhtyä myös YLE:n nykyisten toimintojen SYVÄ ANALYYSIIN, jonka perusteella ns. HALLITUKSEN NARRATIIVI JOURNALISTEILLE on syytä näyttää ulko-ovea.

Suomen kansalla täytyy olla jopa perustuslain näkökulmasta oikeus reaaliaikaiseen, riippumattomaan ja kriittiseen tiedotus- sekä uutisointitarjontaan.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: