Keskustelu

alan kolmas miesKRIISISTÄ KRIISIIN!!!26.12.2022 1.34
FAKE NEWS MEDIA (YLE & HESARI & MTV) ja hännystelijät eivät tunnu jättävän suomalaisia rauhaan edes joulun aikaan, vaan kehittävät lähes päivittäin suomalaisille uhkakuvan maailman lopusta ja muista maailmanlopun kauheuksista.

HESARIIN törkeästä rattijuoppoudesta syytteen saanut HAITARIN SOITTAJA ja Suomen suurin visionääri KAIUS NIEMI on palkannut kaksi kiihkomielistä ihmiskunnan vihollista raportoimaan tietysti IPCC:n raportin mukaisesta ilmaston lämpenemisestä, luontokadosta ja tietysti meitä kaikki kaltoin kohtelevasta energiakriisistä, jolle ei näy loppua löytyvän.

On selvää, kun kaikki suomalaisia uhkaavat kauheudet painetaan valtakunnan arvostetuimpaan sanomalehteen eli HESARIIN, niin tietysti kysymyksessä on jumalallinen ilmoitusluontoinen asia ja vähintään PERINTEISEN JOULURAUHAN JULISTUKSEN tapainen pyhä toimitus, jota kenenkään ei sovi arvostella, kun sellaiset visionääriset toimittajat kuten

□ Pia Elonen ja
□ Petja Pelli

ovat haastatelleet YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ja LUONNONVARAKESKUSEN (LUKE) sekä tietysti SITRAN erityisasiantuntijoita, jonka jälkeen HESARIIN ilmestyy grafiikoita, joilla jumalallinen, lähes uskontunnustusta muistuttava totuus paljastetaan Suomen tyhmälle rahvaalle.

Asenteellisten grafiikoiden tehoa tietysti vielä voimistetaan lehtimiesmäiseen tyyliin shokeeraavilla otsikoilla:

"HESARI 19.12.2022 ?HIILINIELUJEN ROMAHDUS VOI MAKSAA MILJARDEJA JO KOLMEN VUODEN PÄÄSTÄ?

Kun vielä YLE uutisoi samasta asiasta yhtenevästi ja vahvistaa HESARIN tiedotteen, niin silloin viimeistään jokainen lukutaitoinen ja kuunteleva Suomen kansalainen ja syrjäkylien mummotkin tiedostavat, että nyt on jumalallinen tieto annettu ja kaikkien täytyy kiireimmiten ryhtyä toteuttamaan niitä neuvoja, joita vallasväki meille suostuu "viisaudessaan" antamaan.

KORONA KRIISISTÄ ei ole enää FAKE NEWS MEDIAAN uutisaiheiksi, koska PANDEMIAHAN PÄÄTTYI meillä siihen, kun BILE SANNA totesi pandemian vain päättyneen, jonka jälkeen pikkuhiljaa on nyt alettu sitten selvittelemään sitä, kuinka "koronakuolleiksi" julistettiin lähes kaikki Suomessa vuosina 2020-2021 kuolleet yli 70-vuotiaat ihmiset, jotka kuitenkin kuolivat pääasiassa vain vanhuuteen.
Useimmilla todellinen kuolinsyy oli heitteille jättö ja vanhuuden masennus.

Energian hintaan en nyt puutu, mutta totean senkin osalta kuitenkin sen, että FORTUMIN SEIKKAILU tuli suomalaisille todella kalliiksi, kun muutama päivä sitten kävi selväksi, että EU komissio oli iskenyt lopullisen leiman siihen sopimukseen, jolla Saksan valtio osti Uniperin Fortumilta.

Meillä on iloittu siitä, että Saksan valtio palautti Fortumille n. 4 miljardia euroa Uniperille myönnettyjä lainoja ja niihin liittyviä vastaavia vakuuksia.

Siitä EU Komission siunaamassa sopimuksessa ei puhuttu mitään, että tässä Suomen veronmaksajille kalliiksi tulleessa diilissä FORTUM menetti Uniperin omistamat Ruotsin ydinvoimalat ja vesivoimalat - siis puhtaan energian ehtymättömät lähteet.

Näiden voimaloiden menetetty kassavirta energian myyntituloista oli ainakin 32 miljardia euroa, mutta eihän se meitä haittaa, koska Suomi on ns. HYVINVOINTIVALTIO ja loppujen lopuksi kysymyshän oli vain pikkurahoista.

Koska SUOMI on HYVINVOINTIVALTIO, niin tietysti meitä huolettaa syvästi LUONTOKATO ja siinä yhteydessä erityisesti se, että meidän arvokkaita ikihonkia käytetään metsäteollisuuden raaka-aineena.

Tunnetustihan FAKE NEWS MEDIA on aina moittinut metsäteollisuutta siitä, että kysymys on matalan jalostusarvon tuotannosta, johon tietenkään arvokasta puuainesta ei missään tapauksessa pitäisi ohjata.

Kuitenkin on huomattava, että metsäteollisuus vastaa tänäkin päivänä korkean kotimaisen raaka-aineosuuden vuoksi ilmeisesti noin 30-40 % Suomen nettovaluuttatuloista. Metsäteollisuustuotteiden ja osaamisen viennin osuus Suomen kokonaisviennistäkin on selvästi yli 20%.

Suomen kansantalouden ja HYVINVOINTIVALTION toimivuudenkin kannalta keskeistä olisi tietysti se, että Suomen vaihtotase olisi koko ajan positiivinen, jota se valitettavasti ei ole kuitenkaan ollut vuosikymmeniin, kun heikon kilpailukyvyn vuoksi Suomessa metsäteollisuustuotantoa on jouduttu ajamaan alas.

Samalla on ajettu alas systemaattisesti myös metsäteollisuuden tehokasta energian tuotantokapasiteettia, mikä osaltaan on myös merkittävästi pahentanut nykyistä energiakriisiä.

Vuonna 2015 lanseeratun Pariisin IPCC-sopimuksen seurauksena KEPUN KIRKASOTSAINEN TERRA SIPILÄ innostui laittamaan Suomen kuntoon ja valtion taseet tuottamaan. Tulos on jo nyt hyvin nähtävissä!!!

Samalla KIRKASOTSAINEN TERRA SIPILÄ innostui myös paaluttamaan Suomen ennätysajassa HIILINEUTRAALIKSI viimeistään vuoteen 2035 mennessä, vaikka EU:n piirissä olisi tyydytty vuoteen 2050.

Päätetty mikä päätetty!!!

TERRA SIPILÄN johdolla koko SUOMI ryhtyi siis ILMASTOTALKOISIIN ja ILMASTOPANELIN johtoon tuli tilastotieteilijä MARKKU OLLIKAINEN, joka ei koskaan ole kuitenkaan oikeasti ollut tekemisissä ainakaan energiateollisuuden eikä muunkaan teollisuuden kanssa.

Joka päivä meille kuitenkin MARKKU toitottaa sammakkolasit päässään, että maailmanloppu on jo oven takana ja nyt kaiken päätöksenteon ohjenuoraksi on otettava HIILIJALANJÄLKI, jonka laskennasta ei kenelläkään ole kuitenkaan mitään todellista tieteellistä tietoa.

Voidaankin tietysti kysyä, onko kysymyksessä esim. JUANKOSKEN HIILIJALANJÄLKI, joka on tietysti vain pieni hipaisu valkoisessa lumihangessa, vai onko kysymyksessä SÄHKÖAUTOISTA tuleva KIINALAISEN KOMMUNISTIN RIISIPELTOON jättämästä HIILIJALANJÄLJESTÄ tai peräti EU:n KOMISSION PÄÄKONTTORIN VESSAAN jätetyistä HIILIJALANJÄLJISTA pikkujoulujuhlien haitarinsoiton jälkeen aamulla klo 05:00.

Joka tapauksessa HESARI ja YLE räjäyttivät nyt kaikkien SUOMALAISTEN JOULUN PILOILLE, kun ILMASTOPANELIN professori JYRI SEPPÄLÄ HESARIN toimittaja PETJA PELLIN haastattelussa toteaa synkän näkymän Suomen hiilinielutilanteesta seuraavasti:

"Puhutaan kymmenistä miljoonista tonneista hiilidioksidiekvivalenttia. Kun sen kertoo päästöoikeuden hinnalla, niin siitä saa melkoisen summan. Mennään miljardeihin. Kulut tulevat ajankohtaisiksi noin kolmen vuoden päästä."

Petja Pellin laatimassa kuvassa Suomen Maankäyttösektorilla oli hiilinieluja vuonna 1990 vielä -50 milj. tonnia hiilidioksidiekvivalenttia, mutta vuoden 2021 ennakkotiedon mukaan tämä nielu olisi supistunut siten, että hiilinielu olisikin jo yllättäen vuonna 2021 hävinnyt kokonaan ja muuttunut päästölähteeksi, n. +2.2 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia.

Tietysti tarkkaavainen lukija alkaa heti miettiä, että kuinka tämä voi olla mahdollista, koska kenelläkään muulla kuin ILMASTOPANELISTEILLA ei ole siitä käytännön havaintoja, että Suomessa olisi alettu hävittämään metsiä samaan tylliin, miten Etelä- ja Keski-Euroopassa on vuosisatojen aikana tehty.

Meillähän metsän hävittäminen on peräti lailla kielletty, eikä sitä ILMASTOPANELISTITKAAN voi muuttaa.

Koska tällainen karmea tulevaisuuden visio on suomalaisille nyt syötetty joulukinkun ohessa, niin on syytä tarkastella, miten tähän on oikein tultu.

Aluksi on syytä tarkastella Suomen kokonaispäästöjä, jotka löytyvät TILASTOKESKUKSEN ja YMPÄRISTÖMINITERIÖN raporteista vuosittain seuraavasti (milj. tonnia hiilidioksidiekvivalenttia):
□ 2013: 62 856
□ 2015: 55 141
□ 2017: 55 282
□ 2019: 53 072
□ 2020: 48 289
□ 2021: 47 700

Päästökauppaan kuuluvat päästöt (milj. tonnia hiilidioksidiekvivalenttia):
□ 2013: 31 489
□ 2015: 25 474
□ 2017: 25 141
□ 2019: 23 223
□ 2020: 19 578
□ 2021: 19 600

LUKEN tilastoista taas löytyy metsien puuston volyymi (milj. m3):

□ 2013: 2 122
□ 2015: 2 224
□ 2017: 2 243
□ 2019: 2 243
□ 2020: 2 243
□ 2021: 2 243

On huomattava, että metsien kasvua ja puuston volyymia seurataan metsäinventoinneissa, joita on tehty kymmeniä vuosia aina viiden vuoden välein.

Viimeisessä vuosia 2017-2021 koskevassa inventoinnissa menetelmiä on hieman tarkennettu, joten aikasarjat eivät siten ole kasvun ja puustovolyymin osalta tarkalleen vertailukelpoisia, mutta ero on joka tapauksessa korkeintaan parin prosenttiyksikön verran, joten mitään dramatiikkaa ei Suomen metsissä ole voinut tapahtua.

Puuston poistuma ja hakkuukertymä meillä raportoidaan perinteisesti kuution tarkkuudella, joten siinä suhteessa mitään virheitä ei voi olla.

Alla on luvut poistuman ja hakkuukertymän osalta LUKE:n tilastoista vuosille 2013-2021 (poistuma vasen, hakkuukertymä oikea, x milj. m3):

□ 2013: 79.29, 65.25
□ 2015: 82.35, 68.32
□ 2017: 87.19, 72.43
□ 2019: 87.99, 72.93
□ 2020: 83.36, 68.85
□ 2021: 91.64, 75.35

Näissä luvuissahan ei ole mitään mystistä.

Metsien kasvusta löytyy alla olevat LUKEN tiedot (x milj. m3)

□ 2013: 107.80
□ 2015: 105.52
□ 2017: 103,23
□ 2019: (103.23)
□ 2020: (103.23)
□ 2021: (103.23)

LUKEN tilastojen yo. tiedoista siis nähdään, että LUKEn virkamiehet eivät ole pystyneet esittämään todellisia kasvulukuja vuoden 2017 jälkeen, joten AKM on olettanut kylmästi (suluissa olevat luvut), että kasvu on ollut suunnilleen vakio vuosina 2017-2021, kuten inventoinnissa on kerrottu.

Johtopäätöksen täytyy siis olla sellainen, että metsävolyymi on ollut koko tarkasteluajan suunnilleen sama. Kun sitten tarkastelee maankäyttösektorin päästöjä ym. aikajaksolta, niin havaitaan, että ne päästöt ovat olleet suunnilleen vakio aikavälillä 2013-2021, vuonna 2013 9.6 ja vuonna 2021 8.9 milj, hiilidioksidiekvivalenttia.

Kun muun maankäyttösektorin päästöt ovat olleet suunnilleen vakio, niin silloin täytyy ihmetellä sitä, miksi metsäsektorin päästöt sitten näyttävät heittelehtivän kahtena vuotena eli vuonna 2018 ja vuonna 2021 seuraavasti (x milj. CO2-tonnia):

□ 2013: -28.2
□ 2014: -29.8
□ 2015: -27.6
□ 2016: -25.9
□ 2017: -23.4
□ 2018: -14.7
□ 2019: -22.0
□ 2020: -27.9
□ 2021: -6.7

Kun lasketaan yhteen koko maankäyttösektorin nettonielu/-päästö, niin saadaan seuraava tulos (x milj. CO2-tonnia):

□ 2013: -18.6
□ 2014: -21.0
□ 2015: -18.9
□ 2016: -17.7
□ 2017: -16.3
□ 2018: -7.5
□ 2019: -13.7
□ 2020: -17.5
□ 2021: -2.2

Kun sitten tarkastelee kahta poikkeuksellista vuotta eli vuosia 2018 ja 2021 ja vertaa metsäsektorin negatiivisia päästöjä esim. puuston volyymiin, niin vuoteen 2013 verrattaessa tulee seuraava tulos:

□ 2018: negatiivinen päästö (nielu) vain 49.3%
□ 2021: negatiivinen päästö (nielu) vain 22.5%

On selvää, etteivät nämä luvut mitenkään voi olla uskottavia, koska Suomessa metsää ei ole hävitetty ja kaikkina vuosina aikavälillä 2013-2021 Suomen metsät ovat joka vuosi kasvaneet enemmän kuin on ollut metsien kokonaispoistuma puhumattakaan hakkuukertymästä.

LUKE ei siis valitettavasti ole pystynyt esittämään lainkaan luotettavia metsän kasvulukuja vuoden 2017 jälkeen. Kaikki esitetyt luvut ovat tavalla tai toisella arvioita. Puhumattakaan siitä, että METSIEN TODELLINEN HIILINIELU olisi muka yhdessä vuodessa muuttunut päästölähteeksi on aivan uskomaton väite, mikä ei ainakaan voi perustua mihinkään fyysisesti mitattaviin suureisiin.

Tietysti tämä shokeeraava uutinen on nyt pannut kaikki ILMASTOPANELISTIT liikekannalla ja on heti alettu vaatimaan hakkuiden radikaalia supistamista kaikissa FAKE NEWS MEDIA aviiseissa ja uutislähetyksissä.

VTT:n emeritusprof. Ilkka Savolainenkin on jo HESARIN Mielipidesivulla 20.12.2022 innostunut ehdottamaan todella radikaalia ILMASTOPANELISTILLE sopivaa ratkaisua noiden hänen mielestään aivan liian korkeiksi nousseiden hakkuiden säännöstelemiseksi siten, että metsien käytössä siirryttäisiin hakkuiden osalta valtakunnallisesti samanlaiseen käytäntöön, johon on päädytty ilmastoasioissa.

Tosin sanoen, prof. Savolainen ehdottaa sitä, että

"Yhteiskunta, siis valtio, asettasi vuosittaisen tai viisivuotiskautisen hakkuukiintiön, josta huutokaupalla myytäisiin hakkuuoikeuksia teollisille toimijoille.

Toimitsija tarvitsisi metsäomistajalta omistusoikeuden hakattavaan puuhun ja lisäksi hakkuuoikeuden valtiolta.

"Kommunisti" Savolainen näyttää siis uskovan siihen, että hänen ehdottamansa hakkuujärjestelmä pitäisi puun käytön halutun suuruisena mutta nostaisi puun hintaa. Puuta käytettäisiin vain kannattavampiin kohteisiin, joiden arvo on kansantaloudelle suurin."

"Kommunisti" Savolaisen ajatus on yhtä ontuva ja harhainen, kun aikoinaan 1970-1980 luvuilla MANU KOIVISTO pyrki estämään sahakapasiteetin rakentamisen Suomeen, koska MANUN ja SOSIALISTIEN mielestä optimaalinen sahauskapasiteetti oli korkeintaan 6 milj. m3/a.

Onneksi myöhemmin MANU ja SOSIALISTIEN ajatukset heitettiin roskakoriin ja Suomeen on rakennettu kymmenittäin uusia sahoja ja Raumallakin Metsä Group vihki juuri lokakuussa uuden modernin sahan seuraavasti:

"Rauman uusi mäntysaha on siirtynyt täyteen tuotantoon.
Virallisesti se vihittiin käyttöön maanantaina.

Havupuusahoista laitos on maailman suurin ja sen modernit ratkaisut mahdollistavat kymmenien prosenttien tuotantokustannusten säästön.

Metsä Groupin mukaan saha valmistui poikkeuksellisen haastavaan maailmanmarkkinatilanteeseen.

□ Venäjän toimet Ukrainassa eivät suoraan vaikuta tähän sahaan tai sahatukin saamiseen, mutta kokonaisuudessaan puutilanne Itämeren alueella on hyvin tiukka.

Metsä Groupilla olemme esimerkiksi muuttaneet puulajisuhteita ja korvanneet koivua havupuulla. Kaiken kaikkiaan markkinatilanne on poikkeuksellisen tiukka, sanoo Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä."

LUOJA VARJELE SUOMALAISIA emeritus prof. SAVOLAISEN kaltaisilta VTT:n virkamiehiltä ja ilmastopanelisteilta, jotka virheellisten HIILIJALANJÄLKILASKELMIEN avulla yrittävät syrjäyttää metsänomistajien perustuslain turvaavat oikeudet omiin metsiinsä ja niiden käyttöön haluamallaan tavalla.

Vaikuttaa selvältä, että metsin kasvu näyttää hiljalleen laskeneen, mutta kasvun heikkenemiseen on turha etsiä syitä hakkuista.

Se lienee kuitenkin selvää, että kokonaispoistumassa on ollut enenevästi mm. energiakäyttöön menevää biomassaa, jota ei voi pitää hiilinielujen kannalta positiivisena asiana.

Kuitenkin metsäkeskustelussa on kokonaan unohdettu se juurisyy, miksi metsien kasvu näyttää nyt hidastuvan.

Juurisyyhän on tietysti ILMASTOPANELISTIEN ajama HIILIJALANJÄLJEN häivyttäminen maan päältä.

ILMASTOPANELISTIT näyttävät kokonaan unohtaneen FOTOSYNTEESIN, joka on kuitenkin keskeinen elämää ylläpitävä luonnonilmiö, joka onneksi on aikojen saatossa maapallolle syntynyt.

FOTOSYNTEESIN taustalla on onneksi AURINKOVOIMA, joka on olemassa periaatteessa ikuisesti ja siis ainakin yhtä kauan kuin maapallo ja mahdollisesti ihmisrotukin ovat olemassa.

Tavallisin fotosynteesin muoto on oksygeeninen fotosynteesi, jota käyttävät kasvit, levät ja syanobakteerit. Siinä elektroneja siirretään vedestä (H2O) hiilidioksidiin (CO2), jolloin muodostuu hiilihydraattia, kuten glukoosia.

Tällöin hiilidioksidin sanotaan pelkistyvän ja veden hapettuvan. Hiilihydraattien ohella tässä prosessissa vapautuu happea.

Glukoosi ja happi ovat kaikki elolliselle luonnolle välttämättömiä aineita ja energialähteitä, joka onneksi mahdollistuu, kun maapallolla on vettä.

Fotosynteesin reaktioyhtälö:
6CO2 (hiilidioksidi) + 6H2O (vesi) + valoenergia → C6H12O6 (glukoosi) + 6O2 (happi)

Syyllisiä Suomen hidastuneeseen metsien kasvuun ei siis tarvitse hakea kaukaa, kun vain tehdään tarkemmat analyysit siitä, kuin paljon Suomen metsien kasvu on hidastunut TERRA SIPILÄN käynnistämästä KIRKASOTSAISESTA SUOMI HIILINEUTRAALIKSI MAAILMANENNÄTYSAJASSA VUOTEEN 2035 MENESSÄ.

PÄHKÄHULLU HIILINEUTRAALIUSTAVOITE on poistanut ilmastosta yhteyttämiselle täysin välttämätöntä hiilidioksidia vuositasolla aikavälillä 2013-2021 seuraavasti:

Kokonaispäästöt:
□ 2013: 62 856
□ 2021: 47 700
□ vähennys 15 156

Päästökaupan päästöt:
□ 2013: 31 489
□ 2021: 19 600
□ vähennys 11 889

Metsien kasvu vuonna 2013 oli Suomessa 107.8 milj, m3 vuodessa. Tämä kasvu mahdollistui, kun hiilidioksidiekvivalenttipäästöt olivat siis 62 856 milj. tonnia. Tästä voidaan laskea, että yhden 1 milj. m3:n kasvattamiseen on tarvittu hiilidioksidiekvivalentteja siis suunnilleen 583 tonnia.

Kun Suomen kokonaispäästöt vuonna 2021 olivat tiettävästi 47 700 milj. hiilidioksidiekvivalenttia ja kasvuksi on LUKE ilmoittanut ennakkopikatietona noin 103.2 milj. m3 puuta, niin tästä voidaan laskea, että 1 milj. m3:n puukuution kasvattamisen olisi tarvittu hiilidioksisdiekvivalentteina vain 462 tonnia.

Tämähän merkitsisi tietenkin sitä, että LUKE virkamiehet olisivat yllättäen keksineet perinteistä fotosynteesiprosessia tehokkaamman tavan yhteyttää.

Luonnollisempi selitys tähän ilmiöön on kuitenkin ilmeisesti se, että Suomeen on kaikesta päättäen aina virrannut hiilidioksidipitoista ilmaa maan rajojen yli.

Näin ollen vaikka meillä saataisiin kaikista hiilidioksidilähteistä ilmastoon virtaava hiilidioksidi nollaksi, niin tuulien mukana hiilidioksidia aina kuitenkin kulkeutuu Suomeen maan rajojen yli sen verran, että normaali perinteinen yhteyttäminen on mahdollista.

Siis vaikka kotimaisten konstein päästöjä on vähennetty teoreettisesti laskien ehkä noin 583-462 eli 121 hiilidioksiditonnia per miljoona puukuutiota vuositasolla, niin vastaava summa tarvittavaa hiilidioksidia on virrannut Suomeen rajojen yli, jotta normaali kasvien yhteyttäminen on ollut mahdollista.

Vaikuttaakin siltä, että LUKEN erityisasiantuntijat ja ILMASTOPANELISTIT ovatkin ahkerasti tutkineet niitä ohjeita, kuinka maalla aikoinaan kannettiin valoa riiheen säkillä, joka lopulta johti siihen, että riihen seinät piti kaataa, jotta riittävä valo riiheen saatiin järjestettyä.

Nyt LUKEN ERITYISSASIANTUNTIJAT ja ILMASTOPANELISTIT ovatkin näköjään saaneet päähänsä sen, että maailma pelastuu, jos ilmaston hiilidioksidipäästöt saadaan nollille.

Todellisuudessa tällainen tavoite kuitenkin johtaa globaalisti siihen, että metsien ja kasvien kasvu yhteyttämisen lakkaamisen kautta päättyy, josta taas seuraa se, että puut ja kasvit kuihtuvat pystyyn ja samalla maailman valtaa globaali elintarvikepula sekä laajamittainen tukehtumiskuolema hapen puutteeseen.

ILMASTOKRIISIN ratkaisu johtaa sii SIIS GLOBAALIIN HARKITTU ITSEMURHAAN.

LUKEN professorit ja virkamiehet ja ILMASTOPANELISTIT eivät siis ole vieläkään pystyneet valitettavasti selvittämään bioperäisen materiaalin kasvun olemusta, vaikka kyseinen luonnonilmiö on ollut jo kaikkien koululaistenkin tiedossa jo 1770-luvulta lähtien:

"1772 Joseph Priestley havaitsi, että kun kynttilää polttaa astian alle suljetussa ilmatilassa, se sammuu varsin nopeasti. Hän totesi, että myös hiiri voi samaan tapaan "vammauttaa" ilman. Myöhemmin hän osoitti, että kasvi voi korjata tällä tavoin "vammautuneen" ilman.

1778 Jan Ingenhousz toisti Priestleyn kokeet. Hän havaitsi auringon valon vaikutuksen kasviin ilman elvyttämisessä ja myöhemmin, 1796, että kasvi tarvitsee hiilidioksidia hiilen lähteeksi.

1796 Jean Senebier, sveitsiläinen pastori ja kasvitieteilijä, osoitti, että kasvit kuluttavat hiilidioksidia ja tuottavat happea valon vaikutuksesta.

Pian sen jälkeen Nicolas-Théodore de Saussure osoitti, että kasvin massan kasvu muodostui sen käyttämästä hiilidioksidista ja vedestä.

Näin oli hahmoteltu perusreaktio, jolla fotosynteesi tuottaa ravintoa kuten glukoosia."

Kuitenkin nyt lähes kaikki LUKEN ERITYISASIANTUNTIJAT ja ILMASTOPANELISTIT sekä EU:n KOMISSIO ja tietysti FAKE NEWS MEDIA ovat kuitenkin läpi koko EU:n ja tietysti myös KOKOANSA SUUREMMASSA SUOMESSA ryhtyneet valtakunnalliseen hyökkäykseen Suomen metsäteollisuutta ja metsäomistajia vastaan.

KIILUSILMÄISET VIHERVASSARIT, jotka siis ASPERGER GRETA THUNBERGIN ohjauksessa pyrkivät tekemään maailmasta hiilineutraalin, näyttävät itse asiassa tappavan koko maailman keuhkot eikä pelkästään AMAZONIN alueella vaan kaikkialla maailmassa, kun luontainen FOTOSYNTEESI tukahdutetaan täysin idioottimaisten poliittisten ambitioiden vuoksi.

Alan (olla) miesRe: KRIISISTÄ KRIISIIN!!!26.12.2022 22.24
Kirjoittaja näemmä hoippuu kriisistä kriisiin.

Jaksamista läheisille.

alan kolmas miesRe: KRIISISTÄ KRIISIIN!!!29.12.2022 23.16
Happamia on sanoi KETTU PIHLAJANMARJOISTA, kun ei osannut taas millään järjellisellä argumentaatiolla vastata kommenttiin (kts. alla):

"Kettu ja pihlajanmarjat, alun perin Kettu ja viinirypäleet, on yksi Aisopoksen faabeleista eli eläinsaduista. Siitä on lähtöisin ilmaisu "happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista". Faabelin numero Perryn indeksissä on 15.

Tarina on seuraava: "Kettu löysi pihlajapuun, ja halusi syödä marjoja.

Hän yritti napata niitä puusta, mutta ne ovat liian korkealla.

Jonkin aikaa turhaan yritettyään kettu totesi: "Ne ovat kuitenkin happamia", ja lähti murheissaan pois. Tarinan opetus on, että ihmiset tapaavat haukkua sellaisia asioita, joita he eivät saa."

Alan (olla) miehellä on KETUN luonne, joka on ennenkin pyrkinyt vain mollaamaan muut kommentoijat, kun itsellä ei ole kykyä analysoida tosiasioiden pohjalta faktoja.

Muutoin olen sitä mieltä, että MARKKU OLLIKAISEN ILMASTOPANELI on syytä lakkauttaa!!!!

Koti-Lappi lehdessä MARKKU kertoo, kuinka sai puhuttua TERRA SIPILÄN tuhon tielle metsäasioissa ja niinpä MARKUN "pihjalan marjat"kirjattiin koomasta nouseen ANTTI RINTEEN hallitusohjelmaan seuraavasti:

"Uransa aikana Ilmastopaneelin puheenjohtaja on käynyt useita luottamuksellisia keskusteluja poliitikoiden kanssa, eikä hankaliltakaan sananvaihdoilta ole vältytty.

Yhdeksi työläimmistä ja haastavimmista keskusteluista hän kuitenkin listaa laajemman tilaisuuden:

□ Yksi tärkeimpiä keskusteluja oli aikanaan, kun pääministeri Juha Sipilä pyysi Ilmastopaneelia fasilitoimaan keskustelun kaikkien puolueiden kesken Suomen ilmastotavoitteista.

Se oli meille se näytön paikka, koska kaikki puoluejohtajat kuuntelivat meitä.

□ Silloin oltiin hyvin jännittyneitä, kuinka se hoidetaan, hän jatkaa.

Laajamittaisemman projektin jälkeen Ollikainen oli tyytyväinen, sillä lopulta viisi puoluetta antoivat julkilausuman, joka johti Antti Rinteen hallituksen asettamaan ilmastotavoitteeseen Suomen hiilineutraaliudesta."

alan kolmas miesRe: KRIISISTÄ KRIISIIN!!!1.1.2023 0.57
Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden prof. Tomi Voutilainen on tullut AKM:n linjoille.

BILE SANNAN kaaoottisessa hallituksessa kaikessa on edetty KRIISISTÄ KRIISIIN, jota FAKE NEWS MEDIA on kuitekin ylistänyt maasta taivaaseen - hienoa modernia johtamista, kun BIG TALKING HEADSIT paistattelevat aikauslehtien kansissa ja instagram tileillä vähissä vaatteissa.

Iltalehti näyttää nyt ottaneen esille sen, että energiakriisiä koskevasta päätöksenteosta ei ole olemassa julkisia dokumentteja, joiden pohjalta voitaisiin arvioida, mihin päätöksenteko oikein pohjautuu (kts. alla):

"Professori arvostelee hallitustyötä ? "Näyttää olevan uusi normaali, että kaikki tehdään kriisivalmisteluna"
Julkisoikeuden professori Tomi Voutilaisen mukaan sähköministerityöryhmän kokoukset olivat esimerkki hallituksen "kädestä suuhun" -työskentelystä, josta ei ole julkisia dokumentteja."

Energiaan liittyen kuvaavaa on FAKE NEWS HESARISSA toimittaja Anni Lassilan 17.12.2022 kirjoittama tiedote:

"Suurituloiset käyttävät sähköä moninkertaisesti pienituloisia enemmän"

VATTin yhteydessä toimiva Datahuone oli hankkinut Fingridiltä viime keväästä asti käyttöpaikkakohtaisesti reaaliaikaiset kulutustiedot.

Verottajan ja tilastokeskuksen tietoaineistojen perusteella tutkijat ovat pystyneeet yhdistämään sähkönkulutustieddot saman kotitalouden tulotietoihin. Näin päästiin analysoimaan tulojen ja sähkökulutuksen yhteyttä.

Tutkimattakin olisi ollut selvää, että parempituloisten sähkön käyttö on suurempaa kuin pienituloisilla.

Kuitenkin nyt tästäkin asiasta piti hankkia lausunto Aalto Yliopiston vanhemmalta tutkija IIVO VEHVILÄISELTÄ, joka on todennut seuraavasti:

"Hallituksen päättämät tuet kotitalouksien sähkölaskujen suitsemisiksi ovat sitä suuremmat, mitä enemmän sähköä käyttää. Datan perusteella valtaosa tuesta suuntautuu pääasiassa hyvätyuloisille kotitalouksille."

"VEHVILÄINEN pitää tätä ongelmallisena siksi, että tuet heikentävät hyvätuloisten kannustimia vähentää sähkön käyttöä."

AKM ei ymmärrä tällaista VEHVILÄISEN ajattelua, koska VEHVILÄINEN on kuitenkin koko ajan ollut vain rakentamassa valtion ja kuntien rahoilla lisää tuulivoimaa ja kaiken maailman vetytaloutta, niin miten tämä voi olla mahdollista, jos varakkaammat ihmiset tosiasiallisesti siirtyvät luontaitalouteen ja lopettavat esim. kalliiden ja ympäristöjä tuhoavien sähköautojen hankinnan.

Näyttääkin vahvasti siltä, että valtion hallinnossa ollaan energiankin suhteen jo siirtyneet vahvasti Orwellilaiseen yhteiskuntaan, jossa valtio tulee jatkossa jakamaan kaikille kansalaisille yhtä suuren määrän sähköä ihmisten tulotasoista riippumatta.

Vastaavalla tavalla myös metsäomistajien hakkuuoikeudet tullaan päättämään KRIISISTÄ KRIISIIN taapertavassa VIHERVASSARIEN HEGEMONIAA ylläpitävässä valtion hallinnossa.

AKM vielä hyvin muistaa, kuinka sota-ajan jälkeen leipääkin ostettiin Helsingissä kortilla, joten energian osalta VIHERVASSARIEN NEW GREEN DEAL on viemässä Suomea kohti ihania 1940-1950 lukuja, jolloin Suomikin oli vielä itsensä kokoinen.

AKM odottaa sitä, kuinka seuraava hallitus tulee tekemään ainakin seuraavat kaksi mullistavaa uudistusta mahdollisesti jo seuraavan hallituksen aikana:

- henkilökohtainen energian käyttökortti, jossa nelihenkisen perheen maksimaalinen henkilökohtainen energiankulutus on korkeintaan 6 022 MWh/a, joka siis vastaa nelihenkisessä perheessä 5:n 60 W:n hehkulampun palamista noin puolet vuorokautisesta ajasta läpi vuoden.

Jääkaapit ja pakastimet sekä sähkösaunat on ehdottomasti asetettava käyttökieltoon, koska 1950-luvullakin selvittiin pelkkien ruokakomeroiden avulla, eikä kukaan ollut kuullutkaan astianpesukoneista tai sähkösilitysraudoista.

- toinen tärkeä uudistus tulee olemaan henkilökohtainen hiilijalanjälki, jossa henkilökohtainen päästöoikeus asetetaan enintään noin 4 hiilidioksiekvivalenttikilon tasolle vuosittain, joka on noin puolet nykyisestä tasosta.

Henkilölohtainen päästöoikeus joudutaan puolittamaan nykyisestään, koska muussa tapauksessa KOLERA-ALTAAN kohdalla vesi voi nousta UNILUKKARIN LINNAN PORTAILLE asti, ellei tähän kansalliseen hätätilaan keksitä nopeata ratkaisua.

Näistä säännöksistä ei tietenkään laadita mitään julkisia päätöksentekoasiakirjoja, koska päätöksentekoon riittää Kantarin tekemä kansallinen gallup, jossa Kantarin tutkijat kysyvät kansan mielipidettä, joka sitten lanseerataan YLE:n uutisissa ja FAKE NEWS HESARI varmantaa gallupin tulokset jo seuraavana päivänä erikoispainoksena otsikolla:

"SUOMI SIIRTYY ENSIMMÄISENÄ MAANA MAAILMASSA KESTÄVÄN KEHITYKSEN MUKAISEEN ENERGIATTOMAAN YHTEISKUNTAAN"

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2023 KAIKILLE TASAPUOLISESTI, mutta erityisesti KESKUSTAN VIRALLISELLE ÄÄNELLE, joka on joutunut jäämään tauolle sensuurin vuoksi!!!

AAMEN!!!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: