Keskustelu
Laiton on laiton | Re: Alihintainen kauppa kiellettyä yritystukea | 19.1.2015 17.04 |
Nyt tulee taas kova paukku kaupungin maksettavaksi kun kaupunki on nostanut valtion tukea ja nyt hävittänyt miljoona omaisuuttaan 13200 eurolla. Jokaisen järkevän päättäjän olisi pitänyt ymmärtää sen, että jos joku laitos on muutama vuosi siten maksanut lähes 10 milj. euroa. Tämän vuoksi jo kaupungin päättäjien olisi pitänyt ymmärtää, että tuolla rahalla ei pidä mennä myymään tyhjätaskulekaan laitosta. On tietysti ainakin joku ymmärtänyt , mutta jos siitä päätöksestä on ollut hyötyä tietyille henkilöille tai tahoille niin silloin ainoastaan tämän kaltainen kähmintä on mahdollista. Eihän tuotakaan kauppaa voi mitenkään muuten ymmärtää. Varsinkin kun enne kauppaa asiasta on päättäjiä tietyltä taholta varoiteltu. Nyt kiltisti vaan maksamaan laittomasti saadut valtin tuet pois koska kauppa on selvästi laiton ja valtion tuet menivät väärinperustein väärään taskuun. Näitä ilmi tulevia laittomuuksia ei voi mitenkään salata vaikka kuinka tiettyjä asioita halutaan pitkittää tarkoituksellisesti. Onhan tämä ollut melkoista ajan peluutta ja juuri nyt tulevien paljastusten viivyttelemiseksi. |
Näin se vaan on | Re: Alihintainen kauppa kiellettyä yritystukea | 19.1.2015 16.56 |
Juankosken Biolämpö Oy:n osakkeiden myynti 13 200 eurolla nurin oikeudessa jo toisen kerran Alihintainen kauppa kiellettyä yritystukea Juankosken Biolämpö Oy:n voimala seisoo yrityssaneerauksessa naapuritontin Premium Boardin tapaan. Itä-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut jo toisen kerran Juankosken kaupungin osakekaupat Juankosken Biolämpö Oy:stä. Nyt kauppa takertui siihen, että sisälsikö alihintainen kauppa mahdollisesti EU:n kieltämää valtiontukea. Hallinto-oikeus katsoo, että Juankosken kaupunki jätti tekemättä arvion osakekaupan markkinaehtoisuudesta eikä ilmoittanut EU:n viranomaisille SEUT-sopimuksen valtiontukea koskevan kohdan täyttymisestä. Päätökset osakekaupasta kumottiin hallinto-oikeudessa tällä kertaa sillä perusteella, että järjestelyssä voi olla kysymys kielletystä valtiontuesta. Juankosken Biolämpö Oy:n osakekaupoista jätti kunnallisvalituksen New Stroms Oy, joka kilpaili Stromsdalin kartonkitehtaan ostosta konkurssipesältä. Oikeudessa osakekauppojen mielekkyyttä puntaroitiin rinnastamalla kaupunki markkinaehtoiseen toimijaan. Kauppahintaa ei kilpailutettu ja ulkopuolisia hinta-arvioita hankittiin vasta jälkikäteen. Hallinto-oikeuden mukaan kaupunki ei ole 13 200 euron osakekaupassa toiminut järkevästi toimivan ja huolellisen markkinataloustoimijan tapaan, kun voimalayhtiön määräysvalta siirtyi Premium Board Finland Oy:n vaikutuspiiriin. Nyt molemmat yritykset ovat yrityssaneerauksessa. Ensimmäisen kerran hallinto-oikeus kumosi elokuussa 2011 tehdyn kaupat Juankosken Biolämpö Oy:n 11 prosentin osuuden siirtymisestä Primary Energy Oy:lle sen vuoksi, että kaupunginjohtaja Petri Kangasperkon katsottiin olleen jäävi kaupan valmisteluun. Hän oli eronnut vain neljä kuukautta ennen osakekauppaa voimalayhtiön hallituksesta. Päätöksestä on valittu korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka ei ole vielä antanut päätöstään julki. Tuoreessa hallinto-oikeuden ratkaisussa katsotaan, että Juankosken Biolämpö Oy:n osakkeiden myynti toiseen kertaan helmikuussa 2013 sujui jääviysepäilyn osalta oikein. Päätös kuului kaupunginhallituksen toimivaltaan eikä kaupunginjohtaja voitu tuomita esteellisyydestä, koska asian esitteli hallintojohtaja Kaisu Matinniemi. |
PV | Re: Alihintainen kauppa kiellettyä yritystukea | 19.1.2015 17.19 |
Moro, tässä ote HAO:n päätöksestä: "Lopputulos Asiassa saadun selvityksen perusteella on mahdollista, että kaupunginhallituksen JBOY:tä koskevaan päätöksentekoon sisältyy SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea. Koska kaupunki ei ole ennen osakkeiden myyntiä koskevan päätöksen tekemistä tehnyt komissiolle SEUT-sopimuksen 108 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua ilmoitusta ja koska kaupungin on valtiontukiviranomaisena huolehdittava valtiontukea koskevien säännösten ja määräysten noudattamisesta, kaupunginhallituksen päätökset ovat kuntalain 90 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla virheellisessä järjestyksessä syntyneitä. Hallinto-oikeus kumoaa valituksenalaiset päätökset" Juankosken kaupunginjohtaja ei ole näköjään tietoinen EU-lainsäädännöstä, vaikka onkin kaupunginjohtaja. Tulee todella kalliiksi kaikille tälläiset mokat. |
Ei tulisi aina niin kalliksi | Re: Alihintainen kauppa kiellettyä yritystukea | 19.1.2015 17.30 |
Hyvin totesit PV. On hyvä, että meillä Juankoskella on näin hyvin lakia tunteva valtuuston varapuheenjohtaja. Petrin, Heinon sekä Veijon kannattaisi kysäistä välillä neuvoa ihan omasta takaa. Eikä tehdä pikapäätöksiä. |
Pöytäkirjat kertoo | Re: Alihintainen kauppa kiellettyä yritystukea | 19.1.2015 18.19 |
Kaupunginhallitus 07.01.2013 29 Valituksen tekeminen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Kuopion hallinto-oikeuden päätöksestä 13.12.2012 7/02.99/2010 Esitys Esitän, että Juankosken kaupunginhallitus ei tekisi valitusta Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Kuopion hallinto-oikeuden 13.12.2012 tekemästä päätöksestä, vaan tyytyisi sen tekemiin päätöksiin. Perustelut: Syvempi tarkastelu osoittaa yksinkertaisesti sen, että 08.08.2011 §:t 179 ja 180 sekä kokouksen 10.10.2011§229 eivät ole olleet kuntalain mukaisia. Kuopion hallinto-oikeus on kumonnut päätöksillään 13.12.2012 nämä kyseiset päätökset. Kuopion hallinto-oikeus katsoi edellä mainitussa päätöksessään, että kaupunginjohtaja oli ollut esteellinen osallistumaan Juankosken Biolämpö Oy:tä koskevan asian käsittelyyn kaupunginhallituksessa 8.8.2011 ja 10.10.2011 valmistelijana sekä esittelijänä. On aivan selkeän selvää kiistatta, että kaupunginjohtaja on ollut esteellinen osallistumaan Juankosken Biolämpö Oy:tä koskevan asian käsittelyyn. Joten on turha enää edes kiistää, etteikö olisi ollut jäävi, vaan mielestäni selkeästi jäävi mikä jäävi. On otettava tosiasiana se, että Juankosken Biolämpö Oy:n osakkeiden kauppa luonne on sellainen Primary Energy Finland Oy:lle, että saatavien muuttamista ja osakassopimusta koskevat rahoitusjärjestelyt sisältävät Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa tarkoitettua valtiontukea. Näiden selkeiden asioiden vuoksi on aivan turhaa lähteä valittamaan Kuopion-hallinto oikeuden päätöksestä enää Korkeimmalle hallinto oikeudelle. Olisi väärin lähteä polttamaan huomattavia summia juankoskelaisten veronmaksajien rahoja enää valituksen. Pyydän, että kirjallinen esitykseni liitetään pöytäkirjan liitteeksi. Juankoskella 07.01.2013 Martti Pohjolainen Kaupunginhallitus 07.01.2013 29 Valituksen tekeminen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Kuopion hallinto-oikeuden päätöksestä 13.12.2012 7/02.99/2010 Eriävä mielipide: Esitän eriävän mielipiteeni siitä, että Juankosken kaupunginhallitus teki päätöksen valittaa Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Kuopion hallinto-oikeuden 13.12.2012 tekemästä päätöksestä. Perustelut: Samat kuin esityksessäni Kuitenkin lisäksi vielä, että mielestäni myös hallintojohtaja on tässä asiassa jäävi, mutta ihmettelen, että hän nyt kuitenkin toimii esittelijänä. Tämä vaan huomautuksena siksi, ettei vaan nyt taas tullut mahdollista tietoista virkavirhettä jääviyden vuoksi. Pyydän, että kirjallinen eriävä mielipiteeni liitetään pöytäkirjan liitteeksi. Juankoskella 07.01.2013 Martti Pohjolainen |
G | Re: Alihintainen kauppa kiellettyä yritystukea | 19.1.2015 18.55 |
Tässä aika pitkälti HAO:n päätös: --" 4.2. kohdassa selostetaan Unionin tuomioistuimissa luotuja "markkinataloustoimijaa" koskevia testejä, joita soveltamalla on arvioitavissa, toteutetaanko viranomaisten, julkisyhteisöjen tai julkisten yritysten taloudelliset transaktiot tavanomaisissa markkinaolosuhteissa ja koituuko siitä etua yrityksille (kohdat 77-78). Sitä, onko toimenpide markkinaehtojen mukainen, on tutkittava etukäteen niiden tietojen perusteella, jotka olivat saatavilla toimenpiteestä päätettäessä. Järkevästi toimiva markkinataloustoimija arvioisi tavallisesti etukäteen hankkeen strategiaa ja rahoitusnäkymiä. Näin ollen jos jäsenvaltio väittää, että transaktio täyttää markkinataloustoimijatestin mukaiset vaatimukset, mutta tästä on epäilyjä, jäsenvaltion on toimitettava todisteita, joista käy ilmi, että päätös kyseisen transaktion toteuttamisesta tehtiin sellaisten taloudellisten arviointien perusteella, jotka samankaltaisissa olosuhteissa rationaalisesti toimiva yksityinen toimija (jonka ominaisuudet vastaavat kyseisen julkisen elimen ominaisuuksia) olisi tehnyt määrittääkseen transaktion kannattavuuden tai taloudelliset edut. Tämän vuoksi merkitystä ei ole sellaisilla arvioinneilla, jotka on laadittu transaktion suorittamisen jälkeen ja jotka perustuvat jälkikäteen tehtyyn päätelmään sen kannattavuudesta tai kannattamattomuudesta tai myöhempiin perusteluihin tosiasiallisesti valitusta toimintatavasta (kohdat 81-82). Edelleen komission tiedonantoluonnoksen markkinataloustoimijatestiä koskevassa 4.2. kohdassa käsitellään avointa tarjouskilpailua toimenpiteen markkinaehtojen mukaisuuden määrittämisessä. Transaktion voidaan olettaa olevan markkinaehtojen mukainen, jos se tiedonantoluonnoksesta tarkemmin ilmenevällä tavalla toteutetaan avoimen, läpinäkyvän, riittävästi julkistetun ja syrjimättömän tarjouskilpailun jälkeen (kohta 91). Hallinto-oikeus toteaa, että osakkeiden myymisen markkinaehtoisuus ei ole määritettävissä tällä tavoin, koska kaupunki ei ole järjestänyt asiassa tarjouskilpailua tai muutoinkaan avoimesti tarjonnut osakkeita riittävän suuren joukon ostettavaksi. Hallinto-oikeus toteaa, että kaupunginhallitus oli jo 8.8.2011 (§ 179) päättänyt JBOY:n osakkeiden myynnistä Primary Energy Oy:lle. Myyntihinnan oli tuolloin selvitetty perustuneen osakkeiden merkintähintaan ajankohtana, jolloin kaupunki oli aikoinaan osakkeet merkinnyt. Hinnan oli selvitetty 10 (12) vastanneen myös osakkeiden kirjanpitoarvoa. Kaupunki on ennen nyt käsiteltävinä olevien kaupunginhallituksen päätösten tekemistä hankkinut FCG Tietojohtaminen Oy:n erityisasiantuntija, KTM, HTM Riitta Ekurin laatiman määrityksen JBOY:n arvosta omistajan näkökulmasta (arviokirja päivätty 30.1.2013). Arviokirjassa on arvioitu muun muassa yhtiön toimintaa, asiakkuuksia ja tulevaisuudennäkymiä, kuvattu yhtiön taloudellista asemaa ja laskettu liiketoiminnan vapaata kassavirtaa vuosille 2012 - 2016. Arviokirjassa on kuvattu arvonmääritysprosessia. Arvonmäärityksen lopputuloksen mukaan kaupungilta saatuihin tietoihin ja asiakirjoihin perustuviin laskelmiin pohjautuen JBOY:n osakkeilla ei ole ollut arvoa omistajalle. Hallinto-oikeus toteaa, että kaupunki on hankkinut ulkopuolisen asiantuntijan JBOY:n ja sen osakkeiden arvoa koskevan määrityksen vasta sen jälkeen, kun hallinto-oikeus on aikaisemmalla päätöksellään kumonnut kaupunginhallituksen osakkeiden myyntiä päätöksen. Sitä aikaisemmin selvitys osakkeiden markkinaehtoisesta myyntihinnasta perustui osakkeiden aikaisempaan merkintähintaan ja niiden kirjanpitoarvoon. Tämän lisäksi kaupunki on todennut Euroopan komission oikeudellisen yksikön lausuntoon antamassaan vastineessa, että Vision Hunters Ltd:n DI, KTM Rainer Häggblom on pitänyt osakkeista saatua hintaa käypänä. Hallinto-oikeus arvioi, että kaupungin etukäteinen selvitys toimenpiteen kannattavuudesta ja sen kaupungille tuottamista taloudelliset eduista sekä kaupungin omistaman yhtiön rahoitusnäkymistä on ollut varsin suppea. Se, että kaupunki on sittemmin hankkinut yhden, sinänsä asianmukaisen arvioinnin yhtiön ja sen osakkeiden arvosta sekä yhtiön tulevaisuudennäkymistä, ei hallinto-oikeuden arvion mukaan asiaa kokonaisuutena harkiten osoita kaupungin arvioineen osakkeiden myymistä koskevan hankkeen strategiaa ja rahoitusnäkymiä järkevän markkinataloustoimijan tavoin. Kaupunki ei ole hintaa määrittäessään arvioinut sitäkään, mikä vaikutus osakekaupan seurauksena tapahtuvilla omistusosuuksien muutoksilla on JBOY:n taloudelliseen asemaan. Myyntihintaa määritettäessä kaupunki ei ole myöskään arvioinut sille jäljelle jäävän JBOY:n omistuksen merkitystä. Hallinto-oikeus on kaupungin menettelyä arvioidessaan tullut siihen johtopäätökseen, että kaupunki ei ole osakkeita myydessään toiminut järkevästi toimivan ja huolellisen markkinataloustoimijan tapaan. Arvioituaan osakkeiden myyntiä koskevan toimenpiteen markkinaehtoisuutta, hallinto-oikeus ottaa vielä lyhyesti kantaa kahteen muuhun toimenpiteeseen ja arvioi lopuksi toimenpiteiden markkinaehtoisuutta kokonaisuutena. Kaupunki on selvittänyt Euroopan komission oikeudellisen yksikön lausuntoon antamassaan vastineessa sekä lainan antamiseen että lainan myöhemmän muuntamiseen liittyneitä olosuhteita. Kaupunki ei ole kuitenkaan esittänyt selvitystä siitä, että päätöksiä tehtäessä olisi nimenomaisesti selvitetty, olisiko hypoteettinen yksityinen lainanantaja tai hypoteettinen yksityinen velkoja toiminut samankaltaisessa tilanteessa kuten kaupunki on toiminut. Tällaista arviointia ei ole esitetty myöskään edellä mainitussa vastineessa. Kaupungin esille tuomien olosuhteiden perusteella hallinto-oikeus katsoo, ettei kaupungin ole myöskään osakaslainan myöntämisen ja kyseisen lainan myöhemmän muuntamisen osalta asiaa kokonaisuutena arvioiden katsottava toimineen markkinataloustoimijan tapaan. Koska kaupunki ei ole pystynyt osoittamaan toimineensa markkinataloustoimijan tapaan eikä siten läpäissyt Unionin tuomioistuimissa luotua mark 11 (12) kinataloustoimijatestiä, on mahdollista, että Primary Energy Oy on saanut taloudellista etua, jota se ei olisi saanut tavanomaisissa markkinaolosuhteissa ja jonka johdosta sen tilanne voi olla edullisempi kuin sen kilpailijoiden. SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua taloudellista etua koskevan edellytyksen on siten arvioitava täyttyvän. 3) Hallinto-oikeuden arvion mukaan kaupungin toimenpiteet ovat olleet SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla valikoivia, koska ne eivät ole olleet avoinna kaikille alueella toimiville yrityksille tasapuolisesti, vaan toimenpiteet on kohdistettu ainoastaan tiettyihin ja ennakolta valikoituihin yrityksiin. SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua edun valikoivuutta koskevan edellytyksen on siten arvioitava täyttyvän. 4) Hallinto-oikeuden arvion mukaan myös viimeinen SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa valtiontuen edellytykseksi määritelty edellytys täyttyy. Komission tiedonantoluonnoksen kauppaan ja kilpailuun kohdistuvia vaikutuksia koskevan 6. kohdan mukaan käytännössä kilpailun on katsottu vääristyneen, jos valtio myöntää taloudellista etua yritykselle kilpailulle vapautetulla alalla, jolla on tai voisi olla kilpailua. JBOY:n arvon määritystä koskevassa asiakirjassa (FCG Tietojohtaminen Oy, erityisasiantuntija Riitta Ekuri, 30.1.2013) yhtiön toiminnan tarkoitukseksi on määritelty prosessihöyryn toimittaminen sittemmin konkurssiin menneelle kartonkitehtaalle ja kaukolämmön toimittaminen Juankosken taajamaan. Hallinto-oikeus toteaa, että kaukolämmön toimittaminen on vapaasti kilpailtu ala. Samoin on mahdollista, että myönnetty tuki voi vahvistaa JBOY:n ja Primary Energy Oy:n asemaa jäsenvaltioiden välisessä kaupassa. Hallinto-oikeus on edellä arvioinut kaikkien neljän SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtiontuelle asetetun edellytyksen täyttyvän, koska kaupunki ei ole luotettavasti selvittänyt eikä esittänyt riittäviä todisteita mainitun valtiontukisäännöksen soveltumattomuudesta kaupunginhallituksen JBOY:tä koskevaan päätöksentekoon. Koska kaupunginhallituksen päättämissä toimenpiteissä voi olla kysymys kielletystä valtiontuesta, olisi kaupungin tullut tehdä komissiolle SEUT-sopimuksen 108 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu ilmoitus ennen osakkeiden myynnistä päättämistä. Lopputulos Asiassa saadun selvityksen perusteella on mahdollista, että kaupunginhallituksen JBOY:tä koskevaan päätöksentekoon sisältyy SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea. Koska kaupunki ei ole ennen osakkeiden myyntiä koskevan päätöksen tekemistä tehnyt komissiolle SEUT-sopimuksen 108 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua ilmoitusta ja koska kaupungin on valtiontukiviranomaisena huolehdittava valtiontukea koskevien säännösten ja määräysten noudattamisesta, kaupunginhallituksen päätökset ovat kuntalain 90 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla virheellisessä järjestyksessä syntyneitä. Hallinto-oikeus kumoaa valituksenalaiset päätökset. 12 (12) Sovelletut oikeusohjeet Muutoksenhaku Jakelu Päätös Oikeudenkäyntimaksu Jäljennös Oikeudenkäyntikulut Hallinto-oikeus on edellä tässä päätöksessä kerrotuin perustein arvioinut Juankosken kaupungin menetelleen lainvastaisesti JBOY:tä koskevassa päätöksenteossaan ja valituksen johdosta kumonnut valituksenalaiset päätökset. Näissä olosuhteissa olisi kohtuutonta, jos valittaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Tämän vuoksi Juankosken kaupunki on velvoitettava korvaamaan valittajan kohtuullisena pidettävät oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen vaatimuksen mukaisesti. Sen sijaan valittajaa ei ole velvoitettava korvaamaan kaupungin oikeudenkäyntikuluja. Hallinto-oikeus hylkää kaupungin oikeudenkäyntikuluvaatimuksen. Perusteluissa mainitut ja Kuntalaki 65 § ja 90 § " |
G | Re: Alihintainen kauppa kiellettyä yritystukea | 19.1.2015 18.56 |

Pena T. | Re: Alihintainen kauppa kiellettyä yritystukea | 19.1.2015 18.59 |
"Päätös on kumottava. Kaupunki on velvoitettava korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut 1.240,- euroa." Näin siinä lukee. Lisäksi kaupungin vaatimus omien oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta hylätään (n. 10.000,- veronmaksajien kukkarosta) Eiköhän pidätetä Kangasperkon palkasta suoraan, koska hän toimi lainvastaisesti käyttäessään asianajotoimistoa edustamassa kaupunginhallitusta, kuten niin monesti aiemmin. Peritäänkö edelliset 300.000,- yhteisvastuullisesti kaupunginhallituksen jäseniltä? Ehkä puolet Kangasperkolta? Tämä päätös ei jää viimeiseksi. Eiköhän oteta Kangasperko pois kaikista sivutoimista, erityisesti Premium Board Finlandiin ja Biolämpöön liittyvistä??? Heimo ja Veijo: Miten on? Oletteko miehiä? |
Pena T. | Re: Alihintainen kauppa kiellettyä yritystukea | 19.1.2015 19.00 |
"Päätös on kumottava. Kaupunki on velvoitettava korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut 1.240,- euroa." Näin siinä lukee. Lisäksi kaupungin vaatimus omien oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta hylätään (n. 10.000,- veronmaksajien kukkarosta) Eiköhän pidätetä Kangasperkon palkasta suoraan, koska hän toimi lainvastaisesti käyttäessään asianajotoimistoa edustamassa kaupunginhallitusta, kuten niin monesti aiemmin. Peritäänkö edelliset 300.000,- yhteisvastuullisesti kaupunginhallituksen jäseniltä? Ehkä puolet Kangasperkolta? Tämä päätös ei jää viimeiseksi. Eiköhän oteta Kangasperko pois kaikista sivutoimista, erityisesti Premium Board Finlandiin ja Biolämpöön liittyvistä??? Heimo ja Veijo: Miten on? Oletteko miehiä? |
Pena T. | Re: Alihintainen kauppa kiellettyä yritystukea | 19.1.2015 19.02 |
"Päätös on kumottava. Kaupunki on velvoitettava korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut 1.240,- euroa." Näin siinä lukee. Lisäksi kaupungin vaatimus omien oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta hylätään (n. 10.000,- veronmaksajien kukkarosta) Eiköhän pidätetä Kangasperkon palkasta suoraan, koska hän toimi lainvastaisesti käyttäessään asianajotoimistoa edustamassa kaupunginhallitusta, kuten niin monesti aiemmin. Peritäänkö edelliset 300.000,- yhteisvastuullisesti kaupunginhallituksen jäseniltä? Ehkä puolet Kangasperkolta? Tämä päätös ei jää viimeiseksi. Eiköhän oteta Kangasperko pois kaikista sivutoimista, erityisesti Premium Board Finlandiin ja Biolämpöön liittyvistä??? Heimo ja Veijo: Miten on? Oletteko miehiä? |
Pena T. | Re: Alihintainen kauppa kiellettyä yritystukea | 19.1.2015 19.07 |
"Päätös on kumottava. Kaupunki on velvoitettava korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut 1.240,- euroa." Näin siinä lukee. Lisäksi kaupungin vaatimus omien oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta hylätään (n. 10.000,- veronmaksajien kukkarosta) Eiköhän pidätetä Kangasperkon palkasta suoraan, koska hän toimi lainvastaisesti käyttäessään asianajotoimistoa edustamassa kaupunginhallitusta, kuten niin monesti aiemmin. Peritäänkö edelliset 300.000,- yhteisvastuullisesti kaupunginhallituksen jäseniltä? Ehkä puolet Kangasperkolta? Tämä päätös ei jää viimeiseksi. Eiköhän oteta Kangasperko pois kaikista sivutoimista, erityisesti Premium Board Finlandiin ja Biolämpöön liittyvistä??? Heimo ja Veijo: Miten on? Oletteko miehiä? |
Pena T. | Re: Alihintainen kauppa kiellettyä yritystukea | 19.1.2015 19.13 |