Keskustelu

alan kolmas miesTRUMP & NETANJAHU5.2.2025 3.25
KOULUPOJAN JA ELINA VALTOSENKIN kannattaisi jo lopettaa höpötys KAHDEN VALTION MALLISTA!!!

Valkoisessa Talossa TRUMP & NETANJAHU järjestivät juuri vapaan tiedotustilaisuuden, jossa todettiin, että KAHDEN VALTION MALLIA on yritetty tuloksetta useita kertoja ja yhtä monta kertaa on todettu, ettei se toimi.

Nyt tavoitellaan laajempaa LÄHI-IDÄN RAUHANSOPIMUSTA, jossa keskeisenä lukkona on se, ettei IRANILLE tule YDINASETTA.

Lähtökohtana on jo edellisellä kaudella TRUMPIN hallinnon laatima ABRAHAM ACCORD-sopimus, jota laajennetaan!!!!

Keskustelut Saudi-Arabian ja muiden arabivaltioiden kanssa ovat käynnissä!!!

Yhdysvallat myös lopetti YK:n UNWRAN rahoituksen.

Suomessa taas 1.3.2024 Presidenttinä aloittanut KOULUPOIKA ja ELINA pakottivat persujen Ville TAVION jatkamaan UNWRAN keskeytettyä rahoitusta jo 22.3.2024 (kts alla):

"Suomi käynnistää uudelleen tukensa UNRWA:lle - Tavion mukaan palestiinalaissiviilejä auttavaa järjestöä ei voi korvata

Suomi jäädytti tukensa YK:n alaiselle järjestölle tammikuussa, kun UNRWA:n työntekijöitä alettiin epäillä osallisuudesta Hamasin terrori-iskuun.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) kertoi perjantaina Suomen jatkavan tukeaan UNRWA:lle.
Teemu Juhola
22.3.2024 13:24

Kuuntele juttu 4:50
Suomi jatkaa tukien maksatusta YK:n alaiselle palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWA:lle.

Suomi ilmoitti rahoituksen keskeyttämisestä tammikuun lopussa. Tuolloin Suomi ja viitisentoista muuta maata keskeyttivät tukien maksamisen avustusjärjestölle.

Syynä olivat epäilyt UNRWA:n yhteyksistä äärijärjestö Hamasiin.

Käynnissä olevista selvityksistä on saatu riittävästi tietoa tuen jatkamiseksi, sanoi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) tiedotustilaisuudessa tänään.

□ UNRWA:ssa on merkittäviä puutteita valvonnassa.

Me kuitenkin olemme keskustelleet asiasta UNRWA:n kanssa ja katsoneet, että riskienhallinnan näkökulmasta valvonta saadaan riittävälle tasolle, jotta Suomen tukea voidaan jatkaa, Tavio kertoi.

Ulkomaankauppaministeri Ville Tavio infossa ulkoministeriössä.

Avaa kuvien katselu
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio. Kuva: Jorma Vihtonen / Yle

□ Odotamme yhä selvityksiä UNRWA:n ja Hamasin väitetyistä kytköksistä.

Selvitykset vievät odotettua pidempään, eikä UNRWA:aa voi lyhyellä aikavälillä ajatella korvattavan.

Näin ollen tukea jatketaan sillä uudella linjauksella, että 10 prosenttia tuesta käytetään sen valvomiseen, että tukea ei päädy Hamasille.

Suomen tuki UNRWA:lle on viisi miljoonaa euroa vuodessa.

Tänä vuonna Suomi maksoi vastaavan summan UNRWA:n tuen jäädyttämisen takia Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ja Maailman ruokaohjelman kautta.

Tavio kertoi Suomen saaneen tietoja UNRWA:n toiminnasta kahdesta YK:n selvityksestä.

Ulkoministeriö on myös teettänyt oman selvityksensä.

Saadun tiedon perusteella UNRWA:n toiminnassa on ollut puutteita, jotka ovat liittyneet muun muassa varojen ja tilojen hallintaan.

Palestiinalaiset jonottavat jauhoja UNRWA:n jakelukeskuksen ulkopuolella Gazan pohjoisosassa maanantaina.

Avaa kuvien katselu
Palestiinalaiset jonottavat jauhoja UNRWA:n jakelukeskuksen ulkopuolella Gazan pohjoisosassa maanantaina. Kuva: Mahmoud Issa / STELLA Pictures

Yhdysvaltojen tuki on järjestölle ratkaisevaa

Suomi ja viitisentoista muuta maata jäädyttivät tukensa UNRWA:lle sen jälkeen, kun Israel syytti 12 UNRWA:n työntekijää osallistumisesta tai sekaantumisesta Hamasin Israeliin lokakuussa tekemään hyökkäykseen. Järjestö erotti epäillyt työntekijänsä.

Tuen maksamisen ovat keskeyttäneet muun muassa Yhdysvallat, Britannia, Saksa ja Japani.

Yhdysvallat on UNRWA:n suurin tukija. Ja vaikka esimerkiksi Saudi-Arabia on lisännyt tukeaan UNRWA:lle, ei mikään maa ole pystynyt korvaamaan Yhdysvaltojen jäädyttämää rahoitusta.

Ruotsi, Kanada ja Australia keskeyttivät ensin tukensa, mutta ovat jatkaneet sitä myöhemmin

Ulkoministeriön mukaan UNRWA on antanut Suomelle kahdenvälisen vakuutuksen, että väärinkäytöksiin puututaan aikaisempaa tehokkaammin.

Vastaavasta järjestö on sopinut aikaisemmin myös Ruotsin kanssa.

Tavion mukaan UNRWA:n lupaama riskienhallinnan parantaminen tarkoittaa toiminnan valvonnan lisäämistä.

□ Sillä tarkoitetaan konkreettisesti sitä, että sekä UNRWA:n ihmisiin ja tiloihin kyetään kohdistamaan puolueetonta ulkopuolista tarkkailua, jotta nähdään, että he eivät toimi Hamasia hyödyttäen.

Käytännössä se toteutuu tietysti UNRWA:n omien riskienhallintamekanismien kautta ja tekemällä yhteistyötä kaikkien osapuolten kesken.

Tavio myöntää epäsuorasti, että UNRWA:n toiminta Gazassa on mahdotonta ilman minkäänlaista kontaktia Hamasiin.

□ Nyt kuitenkin puhutaan hieman erilaisista asioista kuin ihan yksinkertaisimmasta yhteistyöstä UNRWA:n ja Hamasin välillä.

Kun näitä epäilyjä selvitetään, niin selvitetään suoria yhteyksiä terroristiseen toimintaan.

Se on vähän eri asia kuin päivittäinen yhteistyö jossain sairaaloissa tai muuten.

Mielenosoittajat ripustivat Jerusalemissa UNRWA:n toimiston porttiin julisteen, jossa väitettiin järjestön kouluttavan Hamasin terroristeja.

Avaa kuvien katselu
Äärioikeistolaiset israelilaiset osoittivat mieltään UNRWAa vastaan järjestön päämajan edustalla Jerusalemissa keskiviikkona. Kuva: Debbie Hill / AOP
Johtajan mukaan UNRWA on murtumispisteessä

UNRWA on Gazan siviilien auttamisessa keskeisen tärkeä järjestö. Sillä on Gazassa 13 000 työntekijää.

Sodan aikana järjestö on vastannut ruoan jakelusta, pakolaisten majoittamisesta ja terveydenhuollosta Gazassa.

UNRWA on varoittanut, että jaettava ruoka on loppumassa kesken. Gazassa on nälänhädän uhka.

UNRWA:n johtaja Philippe Lazzarini on sanonut, että järjestön toiminta on murtumispisteessä rahoituksen jäädyttämisen takia.

Avustuskuljetukset meriteitse Gazaan yritetään saada kunnolla käyntiin. Lisäksi paine maakuljetusten voimakkaaseen lisäämiseen kasvaa.

Avustusrekkoja pääsee Gazaan tällä hetkellä tarpeeseen nähden aivan liian vähän ja avustusten ilmapudotukset ovat riittämättömiä."

NYT ON SIIS SELVÄÄ, että KOULUPOJAN OHJAUKSESSA SUOMEN POLIITIKOT HYPPÄSIVÄT LÄHI-IDÄSSÄKIN TAAS VÄÄRÄÄN JUNAAN!!!

Eipä ole KOLUPOIKAA EIKÄ ELINAA kutsuttu VALKOISEEN TALOON NEUVONPITOON, mutta ELINA on tietysti hakeutunut Britannian sosialisti Keir STARMERIN ulkoministeri David LAMMYN vieraaksi ja tietysti pahoitteli, ettei Britannia ole enää EU:n jäsen.

On huomattava, että STAMER lähetti USA:n Presidentinvaalien aikaan peräti 100 agitaattoria tulemaan KAMALA HARRISIN valintaa ja nyt näyttää siltä, ettei Britannia enää löydä edes Yhdysvaltojen hyväksyvää sopivaa lähettilästä Yhdysvaltoihin.

AKM epäilee, että KOULUPOJALLA ja ELINALLAKIN saattaa olla vielä edessään pitkä jono, jonka perällä pitää odotella visiittiä VALKOISEEN TALOON!!!!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: