Keskustelu

alan kolmas miesJO ON OTSAA!!!6.3.2025 23.42
JO ON OTSAA yhdenvertaissuutta VALVOVALLA VIRKAMIEHELLÄ ryhtyä avoimeen SOTAAN ja MAALITUKSEEN PERUSSUOMALAISIA ja erityisesti LOISTAVASTI TEHTÄVIÄÄN HOITANUTTA MINISTERI MARI RANTASTA vastaan!!!

Yhdenvertaisuusvaltuutetun perusteltu kannanotto asiassa YVV/1933/2024 (kts. alla lausunnon MAALITUSKOHDAT 4-6):

Näyttää uhkaavasti siltä, että Suomessa ei enää Presidenttikään voi nimittää ainuttakaan ministeriä, jolla sattuu olemaan PERUSSUOMALAISTEN JÄSENKIRJA tai miesministerillä jotenkin epäilyttävä KRAVATTI muutoin asiallisen puvun yhteydessä.

Näin ollen kaikissa ministerinimityksissä Presidentin on siis jatkossa varmistettava etukäteen YHDENVERTAISVALTUUTETTU Kristiina STENMANILTA, ettei valittu ministeri ole ainakaan PERUSSUOMALAISTEN JÄSEN.

4) Asian selvittämisessä on ilmennyt, että pakolaiskiintiön valmistelussa mukana olleiden muiden viranomaisten, erityisesti ulkoministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön edustajat, muun muassa edellä mainitun pakolaiskiintiövirka miestyöryhmän asiaa koskevassa valmistelussa, ovat suhtautuneet hyvin kriittisesti sisäministeriön ehdotuksiin vähentää voimakkaasti afganistanilaisten ja syyrialaisten osuutta pakolaiskiintiössä ja heidän sijasta kohdistaa valinta esimerkiksi Venezuelasta tuleviin pakolaisiin, joiden osalta, toisin kuin afganistanilaisten ja syyrialaisten osalta, Suomella ei ole aikaisempaa kokemusta.

Sisäministeriö toteaa laatimassaan muistiossa 17.10.2024 myös itse, että "Venezuelalaiset ovat uusi kotoutuja-asiakasryhmä kunnille ja hyvinvointialueille" ja, että "mahdollisuudet sijoittaa venezuelalaisia alueille, joissa venezuelalaistaustaisia entuudestaan asuu, voivat olla heikot."

5) Suomen hallitus ja sisäministeriö ovat julkisesti todenneet, että Suomen pakolaiskiintiön kohdentamisessa päätöksen pohjana on UNHCR:n vuosittainen arvio pakolaisten uudelleensijoittamistarpeista maailmassa ja UNHCR:n esitys Suomelle.

UNHCR:n viimeisimmästä vuosiraportista sekä myös sisäministeriön itse laatimassa muistiossa 17.10.2024, joka sisälsi esityksen vuoden 2025 pakolaiskiintiön kohdentamiseksi, ilmenee että syyrialaiset ja afganistanilaiset pakolaiset ovat selkeästi suurimmat uudelleensijoittamista tarvitsevat ryhmät maailmassa.

Määrällisesti heidän uudelleensijoittamistarpeensa ovat jopa yli kuusinkertaisia verrattuna esimerkiksi venezuelalaisten ja myös kongolaisten uudelleensijoitusta tarvitsevien pakolaisten määrään.

Myös näistä lähtökohdista, ottaen huomioon Suomen hallituksen itselleen määritellyt kriteerit pakolaiskiintiön kohdentamiselle, pyrkimys suosia juuri venezuelalaisia ja kongolaisia, erityisesti afganistanilaisten ja syyrialaisten pakolaisten kustannuksella, näyttäytyy epäjohdonmukaisena ja vahvistaa entisestään käsitystä syrjinnästä uskonnon perusteella.

6) Se, että perussuomalaista puoluetta edustava sisäministeri ja hänen erityisavustajansa pakolaiskiintiön kohdentamisessa nimenomaisesti ovat pyrkineet suosimaan kristittyjä pakolaisia perustuslain ja yhdenvertaisuuslain vastaisesti islaminuskontoisten pakolaisten kustannuksella vaikuttaa johdonmukaiselta ottaen huomioon perussuomalaisen puolueen julkituodut poliittiset tavoitteet.

Asian selvittämisessä on ilmennyt muun muassa, että perussuomalaisen puolueen maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa vuodelta 2023 on nimenomainen maininta siitä, että "pakolaiskiintiö on menneisyyden jäänne, josta pitäisi luopua" sekä "kiintiö voidaan lakkauttaa porrastetusti, jolloin kiintiöön tulee valita vainottuja kristittyjä ja muita kotoutumisennusteeltaan positiivisia ryhmiä."

Perussuomalaisen puolueen avoin islamofobia tulee ilmi myös monessa muussa kirjauksessa edellä mainitussa poliittisessa ohjelmassa kuten seuraavassa:

"Suomessakin monet kotouttamisen ongelmat liittyvät islamilaiseen kulttuurivaikutukseen.

Peruslähtökohdiltaan islamilainen traditio on ristiriidassa suomalaisen kristillisen ja humanistisen perinnön kanssa. Suomeen muuttavilta muslimeilta täytyy edellyttää sulautumista valtavirtayhteiskuntaan, eikä niin, että Suomi alkaa islamisoitua".

Asiassa selvitetyn perusteella on ilmeistä, että tällaista avoimesti syrjivää, kansainvälisten ihmisoikeussopimusten, perustuslain sekä yhdenvertaisuuslain vastaista politiikkaa, jolle ei löydy lakiperustaa eikä muutoinkaan perus- ja ihmisoikeusien kannalta hyväksyttäviä perusteita, on konkreettisesti pyritty toteuttamaan vuoden 2025 pakolaiskiintiön kohdentamisessa.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistolle on hyvä todeta, että nämä vuonna 1951 laaditut UNHCR:n sopimukset perustuivat 2. maailmansodan jälkeiseen likapyykkiin ja silloiseen maailmankuvaan.

Suomen UNHCR:N tilastojen mukaan kesäkuussa 2024 maailmassa oli kaikkiaan 122.61 miljoonaa pakolaista, joten vaikka Suomi on MAAILMAN ONNELLISIN MAA ja MAAILMAN ENSIMMÄINEN MAA, joka tulee saavuttamaan hiilidioksidipäästöissä nolla tuloksen jo ennätysajassa eli viimeistään vuonna 2030, niin valitettavasti meillä on tuo rakennusteollisuuden tilapäinen lama, joten me emme voi ottaa vastaan ONNETTOMIA PAKOLAISIAKAAN enemmän kuin meillä on tätä maksavaa väestöä.

Yhdenvertaisuusvaltuutetulle ei ole siis vielä tainnut selvitä tämä Suomen nykyinen karmea asuntotilanne ja HYVINVOINTIALUEILLA OLEVAT PITKÄT JONOT, mikä meillä valitettavasti nyt vallitsee, vaikka meillä muutoin on ollut käytössä jo ammoisista KEKKOSEN AJOISTA LÄHTIEN PERIAATE:

"Talo elää tavallaan ja vieras tulee ajallaan"

alan kolmas miesRe: JO ON OTSAA!!!8.3.2025 2.17
Suomen kansa odottaa nyt PETTERI PUNAKUONOLTA selkeätä ja lopullista kannanottoa, jossa todetaan, että tämä VIHERVASSARIEN KÄYNNISTÄMÄ RASISMIKESKUSTELU ON KÄYTY LOPPUUN!!!

On selvää, että VIHERVASSARIEN KANTOAALTO on globaalisti laskussa ja Suomessa VIHREILLÄ tämä lasku tulee olemaan ilmeisesti kaikkein suurin, koska meillä tämä MIELETÖN VIHREÄ SIIRTYMÄ on viety kaikkein pisimälle maailmassa.

Meillä jopa ELOKAPINALLISETKIN on jo kutsutta EDUSKUNTALON MAALAUSTALKOISIINKIN, kun kaikkia "RASISTEJA" ei ole vielä satu kalterien taakse.

Tätä VIHERVASSARIEN RASISMIKESKUSTELUA on nyt käyty jo ensimmäisestä minuutista lähtien, kun ILTALEHDEN "tyhjäntoimittaja" Marko-Oskari LEHTONEN käynnisti keskustelun 20.6.2023 klo 15:18 eli siis heti, kun UNILUKKARI oli nimittänyt nykyisen REFORMIHALLITUKSEN virkaansa.

"Tyhjäntoimittaja" LEHTONEN oli ilmeisesti kateellisena pannut merkille, että Persujen Vilhelm JUNNILA osaa pukeutua asiallisesti, eikä ollut kuljeskellut Eduskunnan käytävilläkään samalla tavalla ROISKELÄPPÄ hameessaan ja RIVO PINSSI RINNUKSILLAAN kuten esim. VIHREIDEN Rosa Meriläiselläkin oli aikoinaan tapana.

Toisaalta ILTALEHDEN PÄÄTOIMITTAJA oli myös varmaan huomannut, että käynnistämällä tämä RASISMIKESKUSTELU saadaan ILTALEHDEN mainostulot ja levikki maksimoitua koko REFORMIHALLITUKSEN neljä vuotta kestävän hallituskauden ajaksi.

Kun "tyhjäntoimittaja" LEHTONEN siis sai pään auki tässä RASISMIKESKUSTELUSSA, niin tietysti heti kohta Vilnan kokouksessa 11.7.2023 UNILUKKARI vielä vahvisti, että nyt on RASISMIKESKUSTELUN NAAMARIT RIISUTTU ja antoi yksiselitteisen lausunnon:

□ "Minun mielestä Suomen hallituksen olisi viisasta ottaa selkeä nollatoleranssin kanta rasismiin. Se olisi hyvä signaali maailmalle", Niinistö sanoi.

□ "Täytyy myös muistaa, että rasismi ja ongelmat maahanmuuton suhteen ovat kaksi täysin eri asiaa", presidentti jatkoi.

Niinpä niin, edellisten agitaatioiden jälkeen Suomen hieno sisäministeri Mari RANTANEN on viisaasti joutunut toteamaan, että Suomessa on uskonnon vapaus ja suomalainen yhteiskunta on aina perustunut kristillisten arvojen varaan, joten tietysti me suomalaiset mielellään pakolaistenkin osalta otamme maahan kristillisiä arvoja kannattavia henkilöitä varsinkin silloin, kun kyseiset henkilöt ovat joutuneet omissa maissaan vainojen kohteeksi.

Mari RANTANEN on tehnyt todella viisaan päätöksen, mikä on täysin linjassa Suomen Perustuslain hengen ja kirjattujen säännöstenkin kanssa.

Suomessa ei siis ole mitään tarvetta pystyttää reservaatteja esim. muslimimaista maahan tulleille terroristeille tai heidän perheilleen samaan tapaan, kun on tapahtunut esim. Ruotsissa, Ranskassa, Saksassa, Englannissa ja myös Yhdysvaltojen demokraattijohtoisissa suurkaupungeissa, mikä on taas sitten johtanut merkittäviin yhteiskunnallisiin ongelmiin ja rikollisuuden vahvaan kasvuun.

Kun nyt PETTERI PUNAKUONO näyttää vielä piiloutuvan ainakin osittain OIKEUSKANSLERI Tuomas PÖYSTIN pitkän selän taakse, niin täytyy toivoa, että PÖYSTI nyt vääntäisi PETTERILLE RAUTALANGASTA SELLAISEN OHJEKIRJAN, jonka PERUSTEELLA PETTERI voi nyt sitten EDUSKUNNASSAKIN antaa lopullisen ilmoituksen, että RASISMIKESKUSTELU ON NYT SUURESSA SALISSA PÄÄTTYNYT, mutta VIHERVASSARIT voivat halutessaan keskenään jatkaa tätä rasismikeskusteluaan EDUSKUNNAN URHEILUKERHOSSA tai vielä mieluummin jossain EDUSKUNNAN ulkopuolisessa tilassa/kerhossa kuten esim. HAKANIEMEN JUTTUTUVASSA!!!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: