Keskustelu
alan kolmas mies | VAALI JYTKYTYS LÄHESTYY | 25.3.2025 0.26 |
Nyt on korkea aika aloitta PERSUJEN VAALI JYTKYTYS!!! Lähes kaksi vuotta PERSUJA on syytetty NATZEIKSI & RASISTEIKSI, kuten Amerikassa on tehty peräti 9 vuotta myös hienolle Presidentti "MÖRKÖ" TRUMPILLE!!! Amerikan vaalissa 5.11.2024 kansan mitta tuli kuitenkin lopulta WOKETUSTA täyteen ja "MÖRKÖ" TRUMPISTA tuli kirkkaasti PRESIDENTTI, joka on nyt pannut muutamassa viikossa maan asiat jo kuntoon, laittomat maahan muuttajat ja terroristit on lennätetty heti lähtömaihinsa, kun heidät on vain löydetty demarien rahoittamista ns. Santionary kaupunkien hienostohotelleista. TESLOJEN polttajia odottaa nyt 5-20 vuoden linnareissu ja huumekartellien pomoille on tarjolla sähkötuoli. UKRAINAANKIN on tulossa vihdoin rauha vuonna 2014 alkaneen raakalaismaisen sotimisen jälkeen!!! Ennen vaaleja kaikki AMERIKAN VALTAMEDIAN gallupit ja Suomessa tietysti myös kaikki HESARIN ja YLE:n toimittajat sekä Turun Yliopiston Amerikan tutkija Benita HEISKANEN ennusti KAMALAA voittoa KAMALALLE. Tosin siis kävi. Nytkin YLE ja HESARI ovat jo kaksi vuotta tehneet hartiavoimin GALLUP-töitä, joissa on kerrottu, kuinka PERSUJEN kannatus on laskussa. Onhan se kumma, että YLEkin on vuosittain käyttänyt lähes 600 milj. euron budjetistaan varmaankin luokkaa 100-200 milj. euroa vuodessa todistaakseen kaikissa lähetyksissään, että PERSUJEN kannatus on laskussa. Tuollakin rahamäärällä YLE on onnistunut laskemaan PERSUJEN KANNATUSTA vain 2-3%- yksikköä. Ei VALTAMEDIA voi millään vaalimainosrahoilla estää sitä, että SUOMALAISET SAAVAT AJATELLA IHAN OMILLA AIVOILLAAN. Noin 4 kk sitten entinen KEPUN OULUN ÄÄNIHARAVA PEKKA AITTAKUMPU oli saanut tarpeekseen siitä, että KEPU PETTÄÄ aina ja niinpä PEKKA päättikin vaihtaa puoluetta ja siirtyi PERSUJEN LEIRIIN. Tietysti silloin ILTALEHDEN tyhjäntoimittaja Jari HANSKA heti esitti, että PEKKA ei tule saamaan seuraavissa vaaleissa ääniä, koska PEKKA oli muka hylännyt vanhalestadiolaiset. PEKKAHAN on tietysti ollut myös koko ajan paikallispoliitikko, joka on puhunut niistä asioista, jotka nykyisenä WOKISTISENA aikana ovat jäytäneet suomalaista yhteiskuntaa, joten nythän se PEKAN sanoma vasta lähteekin leviämään, kun KEPUN ahdistavat WOKISMIN LÄNGET on poistunut kaulalta ja voi puhua asioista ihan niiden omilla nimillään. Alla siis PEKKA AITTAKUMMUN ajatuksia seuraavista ajankohtaisista asioista: □ Maatalouden haasteet □ Ilmastohysteria □ Koulujen haasteet En lähtenyt näitä PEKKA AITTOKUMMUN Podcasteja itse tulkitsemaan, vaan laiton tekstit mahdollisimman tarkoin siinä muodossa, kun PEKKA on ne ajankohtaisissa podcasteissaan esittänyt. "MAATALOUS YLÖS, 1 päivä sitten https://www.tiktok.com/@pekkaaittakumpu/video/7483831882589736214?is_from_webapp=1&sender_device=pc On surullista ja haitallistakin suomalaille, että ruuasta on tehty puoluepolitiikan väline. Vihervasemmistolaiset haluavat päättää mitä suomalaiset laittavat lautaselleen. VASEMMISTOLIITON PUH. JOHTAJA MINJA KOSKELA sanoo ILTALEHDEN VAALIKONEESSA, olevansa samaa miltä siitä, että lihan kulutusta pitää vähentää kunnan järjestämissä ruokailuissa. samaa mieltä ilmoittaa olevansa myös VIHREIDEN PUH. JOHTAJA SOFIA VIRTA. MINJA KOSKELA kirjottaa samaisessa vaalikoneessa, että kouluruokailuista tutut pinaattiletut ja sosekeitot tulivat kulttuurisodan välineiksi vasta 2010 luvulla, kun PERSUT päättivät ryhtyä politikoimaan makkaralla. Tämähän on täyttä sumutusta, koska nimenomaan vihervasemmisto on ottanut ruuan perustarpeemme puoluepolitiikan taisteluvälineeksi. Vihervasemmistolta näyttää unohtuneen, että ruoka ja nimenomaan kotimainen ruoka on kansamme elinehto. Vai oletko ehkä kuullut siitä suunnasta maatalouden tai maanviljelijöiden puolustuspuheita. Hyvin hiljaista on ollut. Sieltähän tulee lähinnä vain vaatimuksia päästöjen vähentämisestä ja esityksiä lihansyönnin ja maidon juonnin kielloista. Helsingissä kaupunginvaltuutettu ja vihreiden kansanedustaja ATTE HARJANNE vaati valtuustoaloitteessaan, että Helsingin kaupunki puolittaa lihan ja maidon kuluttamisen. Helsinki on muuten jo päättänyt, että kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa kuten kokouksissa ei tarjota lainkaan lihaa. Oulussa VIHREÄT VALTUUTETUT vaativat viime vuonna aloitteessaan puolittamaan eläinperäisten tuotteiden hankinnat kaupungissa. Vihreät ovat ehdottaneet mm. puolueena korkeampaa arvonlisäveroa eläinperäiselle ruoalle. Surullista on, että jotkut perinteiset järjestöt ovat lähteneet tähän höpötykseen mukaan. MARTTA LIITTO päätti hiljattain tarjota vain kasvisruokaa omissa tapahtumissaan ja tilaisuuksissaan. MARTTA LIITTO on perinteinen järjestö ja esim. julkaisee kotitalouksia ja perheitä varten ruokaan, ravitsemukseen ja kodinhoitoon liittyviä ohjeistuksia. Ei ihme, että järjestön linjaus aiheutti vastalauseita ja saman tien monet MARTTOJEN PAIKALLISYHDISTYKSET sanoutuivat irti tuosta keskusliiton sitoutumisesta. Samoin SUOMEN PARTIOLAISTEN HALLITUS taas linjasi, että keskusjärjestön kokouksissa ja tapahtumissa tarjoillaan jatkossa pelkästään kasvisruokaa. Millaisenhan esimerkin partiolaiset tarjoavat antavat isänmaamme nuorille, jos se ajaa heille vihervasemmiston ideologiaa? Mihin unohtui terve järki, huoltovarmuus ja lasten ja vaikkapa vanhusten monipuolisen ja ravitsevan ruokavalion merkitys? Mielestäni ihmisten tulee antaa syödä kuten haluavat. jos joku haluaa syödä vain kasvisruokaa niin syökööt, mutta ei meidän pidä lähteä määräilemään muiden syömisestä. Nämä lihansyntiä ja maidonjuontia vastustavat tahot eivät puhu siitä, että nautakarjatalouden merkitys on hyvin suuri suomen huoltovarmuudelle. Se perustuu pääasiassa nurmirehun käyttöön, joka ei kilpaile ruokakasvituotannon kanssa. Tärkeä on huomata myös se, että lapset, nuoret ja vanhukset tarvitsevat aivan erityisesti tarvitsevat ravitsevaa ruokaa. Meillä on väestöryhmiä ja vanhuksia, joiden proteiinien saantiin on kiinnitettävä huomiota. Rauta taas on tärkeä varsinkin kasvaville lapsille ja nuorille. Pitkään kestänyt vähäinen raudan saanti voi johtaa raudan puutokseen. Liha on hyvä imeytyvän raudan lähde. Pienikin määrä lihaa parantaa sen saantia ja auttaa kasvikunnan raudan imeytymistäkin. Kun puhtaan ruoasta, ei huoltovarmuuden merkitystä pidä missään tapauksessa sivuuttaa. Meidän tulee pitää kotimainen maatalous vahvana. emme voi tuudittautua siihen, että saamme joka tilanteessa ruokaa ulkomailta. Korona-aikaan Ruotsissakin huolestuttiin jo ruoan saatavuudesta, kun ruoan omavaraisuus oli laskenut jo 50%:in, jolloin sieltä oltiin Suomeen yhteydessä, kun meillä omavaraisuus oli vielä 80%. Suomessa ollaan vielä kohtalaisen omavaraisia lihan, maidon, kanamunien ja viljan suhteen. Toiseksi ruoan tuominen Suomeen on typerää ilmastonkin kannalta, mutta sitähän ei vihervasemmisto nosta koskaan esiin. Miksihän vihervasemmistosta kukaan ei valita siitä, että meille rahdataan valtamerten takaa valtavat määrät avokadoa, appelsiinia, riisiä ja soija ja muita tuotteita. Miten hirvittävät päästöt syntyy siitäkin, kun ruokaa tuodaan maapallon toiselta laidalta. Siksikin näyttää siltä, että lihan ja maidon vastustaminen lähtee heillä pelkästään aatteellisista syitä. Suomalainen lihan tuotanto on jo nyt vastuullista ja ympäristöystävällistä. Kotimainen tuotanto noudattaa hyvin tiukkoja ympäristövaatimuksia. Se tekee siitä kestävää verrattuna moniin muihin maihin. Kansainvälisessä vertailussa Suomi oli ruokaturvassa maailman paras. Suomalainen ruoka tunnetaan puhtaudestaan, turvallisuudestaan ja korkeasta laadusta. Kyllä meidän tulee suosia suomalaista lähellä tuotettua ruokaa. Tähän voi vaikuttaa myös pian pidettävissä kunta ja aluevaaleissa valittavat valtuutetut. Kannattaa äänestää kotimaisen ruoan puolesta puhujia, ei vihervasemmistonideologeja. Meidän täytyy parantaa suomalaisen maatalouden tilannetta ympäristön, omavaisuuden ja suomalaisten kansanterveyden takia. Tällä tavalla huolehdimme sekä ympäristöstä että suomalaisten pärjäämisestä. Maatalouteen kohdistuu liiallista byrokratiaa ja sääntelyä, mikä vaikeuttaa viljelijöiden työtä. Ilmastotoimet eivät saa heikentää maatalouden kannattavuutta tai omavaraisuutta. Tukia on ohjattu vihreään siirtymään ja sen takia viljasta on saatu huonommat tuet kuin apilasta ja hampusta. Tämä ei ole oikea suunta. Tällä hallituskaudella on tehty oikean suuntaisia päätöksiä esim. vakinaistettiin VÄLITÄ VILJELIJÄSTÄ - toimintamalli, jolla tuetaan maatalousyrittäjien työkykyä ja vahvistetaan hyvinvointia. Äskettäin valtioneuvosto hyväksyi muutoksia, joilla helpotetaan nuortenviljelijöiden tulemista alalle. Tällä tavalla yrittäjätulovaatimus alenee ja yrittäjätulon saavuttamisen aikaa pidennetään. Työtä suomalaisen maatalouden eteen pitää jatkaa päättäväisesti hallituksessa. Meidän on yhdessä huolehdittava siitä, että kotimainen ruokatuotanto säilyy vahvana, eikä sitä minkäänlaisilla ideologisilla syillä pidä heikentää. Ei anneta vihervasemmistolaisille hömpötyksille tässäkään asiassa periksi." "ILMASTOVILLITYS SEIS, 2 viikkoa sitten https://www.tiktok.com/@pekkaaittakumpu/video/7479032605791309078?is_from_webapp=1&sender_device=pc Autoilu kallistuu, ruuan hinta nousee, asuminen ja sähkö ovat yhä kalliimpia. pullon korkit ja pahvipillit aiheuttavat juodessa ongelmia tuulimyllyt rumentavat mökkimaisemaa. Näitä kaikkia kohonneita kustannuksia ja arkeen tulleita hankaluuksia on yhdistänyt se, että niihin on ollut vaikuttamassa ilmaston muutoksen torjunnan takia tehdyt poliittiset päätökset. Tällä viikolla vihervasemmistolaiset ja osa mediasta pillastui, kun RIIKKA PURRA sanoi, että Suomen tulee höllätä hiilineutraaliustavoitteestaan. Suomella kun on tavoitteena olla hiilineutraali jo vuonna 2035. EU:lla hiilineutraalius on taas tavoitteena vasta vuonna 2050. Tavoite olla hiilineutraali tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomen pitäisi vuonna 2035 päästää ilmaan hiilidioksidia vain sen verran kuin metsät ja suot sitovat. PURRA ja perussuomalaiset ovat esittäneet, että suomen tavoitetta lykättäisiin. PURRA sanoi tällä viikolla, että on äärimmäisen typerää pitää kiinni vuoden 2035 hiilineutraalius tavoitteesta, koska sitä ei saavuteta. Hän totesi, että viimeinkin myös metsäteollisuus haluaa avata ilmastolain ja totesi, että aiemmin tätä mieltä oli myös Maataloustuottajien keskusjärjestö, MTK. PURRA totesi, ettei ole mitään järkeä pitää poliittisen arvovallan vuoksi kiinni yksittäisestä vuosiluvusta samalla, kun maailma menee toiseen suuntaan. PURRA on tietenkin oikeassa. Tähänkin asiaan pitää saada terve järki takaisin. Ilmastonmuutoksen torjuminen on muotiaihe. Vaikuttaa silta, että se on monelle jopa tapa näyttää, kuinka hyvä ihminen minä olen tai kuinka hyvä puolue me olemme, kun huolehdimme tästä asiasta. Vaikutuksilla ei sitten tunnu olevan niin väliä. Tärkeintä on, että tehdään KUNNIANHIMOISTA ILMASTOPOLITIIKKAA. Joskus näyttääkin siltä, että tavoite onkin enemmän kerätä kunniaa kuin tehdä oikeasti viisaita päätöksiä. Samaan aikaan tämän villityksen kanssa eriäviä mielipiteitä ei ole juuri kuunneltu tai edes hyväksytty. Ilmastopolitiikan kritisoijia on haukuttu tieteen vastaisiksi ja vaikka miksi. PURRA muistutti, että perussuomalaiset ovat jo vuosia olleet ainoa voima, joka on ollut sitä mieltä, että Suomen tulee löysätä tavoitteestaan. Kaikki muut ovat menneet villitykseen mukaan. Suomi voi olla luonnon- ja ympäristönsuojelussa edelläkävijä ja suunnannäyttäjä ja sitähän olemmekin, mutta ei siinä pidä mielettömyyksiin mennä. On täysin typerää köyhdyttää kansalaisia ja kurittaa yrityksiä, ajaa teollisuuden sijoitukset muille maille vierahille ja romuttaa kotimainen maatalous ja huoltovarmuus. Päätöksenteossa pitää muistaa aina, että vaikka Suomi pysäytettäisiin kokonaan, se ei vaikuttaisi yhteiseen maapallon ilmastoon millään tavalla merkittävästi. Olennaista on saada suuret saastuttajat kuriin. Ilmastonmuutoksen torjuminen on ollut viime vuosina politiikassa tosiaan muotiaihe ja siihen on lähes kaikki lähteneet kyseenalaistamatta mukaan. Ilmastotavoitteiden takia on otettu käyttöön polttoaineiden jakeluvelvoite, joka on nostanut bensan ja dieselin hintaa. Hyvä, että hallitus on löysännyt siitä. EU:n tuleva liikenteen päästökauppa taas nostaa polttoaineiden hintaa vuodesta 2027 alkaen. Kotimaista turvetuotantoa taas on ajettu alas, vaikka turve on hyvä, toimitusvarma, kotimainen ja hitaasti uusiutuva lämmön ja sähkön lähde. Turvetta tarvitaan myös maatalouteen kotimaisessa ruuantuotannossa kuivike- ja kasvuturpeeksi. Myös maatalouden turpeen saanti on vaarantunut turvetuotannon kutistumisen myötä. Tilalle on rakennettu tuulivoimaa, jonka saanti on epävarmaa ja joka jättää ympäristöön varsin näyttävät jäljet. Suomalainen ruokahan on tutkitusti maailman laadukkainta. Suomalaiset maanviljelijät tekevät sydämestään todella hyvää työtä. Silti maataloutta on jatkuvasti kuritettu yhä lisääntyvällä sääntelyllä, byrokratialla, joka uuvuttaa ja lisää rahanmenoa. Maataloutta on leimattu päästölähteeksi, vaikka kukaan meistä ei elä ilman ruokaa. Jos ajamme suomalaisen maatalouden alas, mitä syömme, jos rajat menevät kiinni, eikä ulkomailta voi tuoda riisiä ja soijaa. Meidän tulee päinvastoin vahvistaa kotimaista maataloutta!!! Korona-aikaanhan moni havahtui jo siihen, miten tärkeää on, että meillä on ruokaa omasta takaa, mutta nyt opit tuntuvat äkkiä monilta unohtuneen. Huonosti käy myös, jos rajoitamme Suomen metsien käyttöä. Suomessa puustomäärä on vuosikymmenten aikana kokonaisuudessaan vain entisestään lisääntynyt. Metsäteollisuus on ollut ja on edelleen koko suomen talouden perusta. Se on tuonut meille valtavasti hyvinvointia. Metsien käyttöä ei pidä rajoittaa, sillä Suomessa jokaista kaadettua puuta kohden istutetaan keskimäärin neljä uutta taimea. Suomessa jos missä metsien käyttö osataan. Siksikin on hullunkurista, että EU on halunnut suitsia nimenomaan meidän metsien käyttöä. Brysselin byrokraatit haluaisivat tehdä Suomesta hiilinielureservaatin ja hiilivaraston, kun heidän omat maansa ovat hakanneet metsänsä jo ajat sitten, eivätkä ole huolehtineet uutta puuta kasvamaan tilalle. Pitää muistaa, että kasvava puu sitoo hiiltä. Kun puu kaadetaan ja siitä rakennetaan vaikkapa hirsitalo, hiili jää siihen varastoon. Kun tilalle istutetaan uusia puita, ne kasvaessaan sitovat lisää hiiltä. Tämä on viisasta toimintaa. PERUSSUOMALAISET ovat kritisoineet Suomen hiilineutraaliustavoitetta jo vuosia, mutta muilta ei juuri ole tullut vastakaikua. Yhdessä on toisteltu mantraa ilmastopolitiikasta. YLE julkaisi tämän viikon maanantaina jutun, jossa nykyisiltä kansanedustajilta kysyttiin, pitääkö Suomen luopua tavoitteestaan olla hiilineutraali vuonna 2035. Kyselyyn vastanneista 33 oli sitä mieltä, että Suomen pitäisi luopua tuosta tiukasta päästötavoitteesta seuraavasti: □ 28 oli perussuomalaisia □ 4 keskustalaisia □ 1 kokoomuslainen □ ei yhtään vasemmiston tai SDP.n kansanedustajaa Tiukassa päästötavoitteessa pysymistä kannatti yhteensä 83 kansanedustajaa jakaantuen seuraavasti: □ 29 SDP:n kansanedustajaa □ 21 kokoomuksen kansanedustajaa □ 9 keskustan kansanedustajaa □ 9 vihreiden kansanedustajaa □ 1 persussuomalaisten edustaja Olisikohan lehti nyt kääntymässä??? On täysin nurinkurista keskittyä epäolennaisuuksiin samaan aikaan, kun Venäjän sotatoimet lisäävät huolta huoltovarmuudesta ja Euroopan puolustuksesta. Meidän tulee nyt vahvistaa kotimaista ruoantuotantoa ja kotimaista energian saatavuutta ja suomalaisten yritysten pärjäämistä. kun suomalaiset yritykset vievät laadukkaita ja ympäristöystävällisesti ja eettisesti valmistettuja tuotteitaan kuten puunjalostuksen tuotteita ulkomaille, siitä kiittää niin ilmasto kuin maamme talous. Maanpuolustustahto paranee, kun suomalaiset kokevat, että heitä ei rasiteta turhanpäiväisillä kunnianhimon takia tehdyillä ilmastotoimilla. Meidän tulee suojella ympäristöä, mutta sellaisilla toimilla, jotka ovat oikeasti vaikuttavia. Tässä meidän tullee olla edelläkävijöitä, ei kunnian himoamisessa." "TERVE JÄRKI TAKAISIN KOULUIHIN, 3 viikkoa sitten https://youtu.be/Fx3wFJkMBGw?si=uy_g2DQLQXq9--iQ Perussuomalaiset ovat puuttuneet siihen, että yläkoululaisten oppikirjoissa väitettiin, että nykyään mieskin voi synnyttää. Kustantaja ilmoitti, että asia korjataan seuraavaan painokseen. Opetushallituksen ohjeen mukaan päiväkotilapsille voi opettaa, että pojallakin voi olla pimppi. Helsingissä mentiin niin pitkälle, että peruskoululaiset pakotettiin SETAN vetämiin sateenkaarityöpajoihin. SETA muuten on sitä mieltä, että alaikäisen tulisi saada vaihtaa sukupuolta. Tämmöistähän ei pidä lapsille ajaa, koska lapsuudessa ja nuoruudessa ihmisen identiteetti on vasta kehittymässä. Näissä asioissa maamme parhaita asiantuntijoita on nuorisopsykiatrian professori RIITTA-KERTTU KALTIALA. Kuulimme häntä mm. viime kaudella TRANSLAIN säädännön yhteydessä. KALTIALA kertoi, että hän on kohdannut satoja sukupuolikokemuksensa kanssa kipuilevia nuoria. Hän sanoi Helsingin Sanomille, että nuoruusiässä identiteetin rakentaminen on vasta käynnissä, eikä kehityksen lopputulos ole tiedossa edes nuorella itsellään. Murrosiässä valtaosa lapsista kokee taas toisin. Entäpä se, kun Helsingissä järjestettiin alakoululaisille järjestettiin sukupuolineutraalit urheilukilpailut. Ei ole vaikea arvata, miten siinä kävi. Poskelleenhan se meni, kun pojat ja tytöt pantiin kilpailemaan samoissa sarjoissa. Mikä ikävintä on, tätä sateenkaarisekoilua koetetaan etenkin vasemmalta lainsäädäntöön ujuttaa. VIIME KAUDELLA SAIN VAROITUKSEN, kun äänestin lakiesitystä vastaan, jossa väitettiin, että mieskin voi synnyttää. Mies ei voi synnyttää, mutta niin se vain lakiin kirjattiin, kun eduskunnan enemmistö niin päätti. Sukupuolineutraali ideologia ei vaan toimi. Tytöille ja pojille tule antaa elämässä samat mahdollisuudet, mutta biologisista tosiasioista me ei päästä mihinkään. Ei vaikka kirjoitettaisiin muuta kissankokoisin kirjaimin oppikirjoihin ja lakikirjoihin. PERUSUOMALAISTEN vaatimus sekoilun lopettamisesta peruskouluissa on siis hyvin ajankohtainen. Vasemmisto ja sen hännystelijät tietysti haluaisivat, että näistä hullutuksista ei puhuttaisi julkisesti, eikä etenkään kriittisesti. Tällä tavalla he saisivat puuhailla varhaiskasvatuksessa ja kouluissa rauhassa ja sekoittaa lasten ja nuorten päitä noilla epäterveillä ideologioillaan. Pitää olla ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa, ettei keisarille ole vaatteita?." Paikalleen jämähtäneestä ja aina PETTÄVÄSTÄ KEPUSTA PERSUJEN LEIRIIN SIIRTYNYT PEKKA AITTAKUMPU TEKI ihan saman tempun, kun Amerikassa mm. "MÖRKÖ" TRUMP ja Elon MUSK sekä monet muut entiset demokraattien vakiintuneet äänestäjät kuten esim. Robert KENNEDY Jr päättivät jättää ideologisesti hukkuvan demokraattien laivan ja ovat siirtyneet "MÖRKÖ" TRUMPIN COMMON SENSE leiriin. On tietysti mukavaa olla VOITATAJIEN JOUKOSSA. Suomen taloudessa ei ole ollut reaalista kasvua 18 vuoteen, joten nyt on lopultakin korkea aika laittaa hihat heilumaan ja pyrkiä keskittämään kaikki mahdolliset äänet oikeistolaisen ja isänmaallisen meille sopivan maan jälleenrakennukseen Nyt on siis hyvä hetki kaikille KEPULAISILLEKIN ja tietysti myös muillekin WOKISTIEN SÄTKYNUKEILLE tehdä pikainen tilanneanalyysi ja suunnata sankoin joukoin äänestyskoppeihin piirtämään PERSUJEN NUMERO ÄÄNESTYSLIPPUUN, niin silloin saadaan vihdoin SUOMIKIN NOUSUUN!!! Eipä siinä ääni hukkaan mene, jos sen PERSUILLE antaa, koska sen verran viisaasti näyttää OULULAINEN TUORE PERSU PEKKA AITTOKUMPUKIN podcasteissaan haastelevan Suomen KUNTIEN ja HYVINVOINTIALUEIDEN HAASTEISTA!!!! |
alan kolmas mies | Re: VAALI JYTKYTYS LÄHESTYY | 26.3.2025 22.40 |
OLIPA TAAS SELVÄSANAINEN PEKKA AITTAKUMMUN PUHE EDUSKUNNASSA TÄNÄÄN! Onko PEKKA ainoa KANSANEDUSTAJA, joka uskaltaa nostaa KISSAN PÖYDÄLLE ELOKAPINAN NATZEILTA APINOITUUN VANDALISMIIN JA LAILLISEN YHTEISKUNTAJÄRJESTYKSEN HÄRINTÄÄN. Eduskunnassa käsittelyssä on yli 100 000 nimeä saanut kansalaisaloite, jossa toivotaan, että ELOKAPINA määritellään rikollisjärjestöksi samaan tapaan kuin moottoripyöräjengit. Mitään eroa ei ole ELOKAPINAN järjestämissä touhuissa verrattuna aikoinaan Saksassa syntyneeseen NATZI touhuun ja juutalaisten massamurhiin. ELOKAPINA on sairas ideologinen liike, jonka ainoa tarkoitus on häiritä tavallisten ihmisten elämää ja yritysten toimintaa. On käsittämätöntä, että esim. maan kaikkein pyhimmän lainvalmistelupisteen eli EDUSKUNTATALON laittomasta maalaamisesta ja vahingoittamisestakin kansanedustajat ovat toistaiseksi vain saaneet selvitettyä, kuinka kalliiksi Eduskuntatalon pesuoperaatiot ovat tulleet. Aivan järkyttävää LAMMASTELUA tällaisen terrorijärjestön edessä on tietysti Eduskunnankin toiminta, kun SIWAN tai ALEPAN kassan ryöstäjät tai täysi-ikäiset kalja ja/tai nakkipakettien näpistelijät pääsee sentään käräjille asti. Onhan se täysin uskomatonta, että Elokapinalliset on kaikilla hakkuutyömailla häiritsemässä täisin laillista hakkuutyötä ja liiketoimintaa. Tietysti kyseiset mielenvikaiset olivat myös linnoittautuneet Metsä Groupin uunituoreen biotuotetehtaan portille häiriköimään, kun käynnistysvaikeuksien jälkeen tehdas on vaivoin saatu suurin kustannuksin taas käyttöön. Kaiken huippu on tietysti myös se, että kyseiset mielenvikaiset yhteiskunnan häiriköt olivat tunkeutuneet jo ATRIANKIN elintarviketehtaan toimintoja häiritsemään. Tilannehan on se, että näitä mielenvikaisia ELOKAPINALLISIA johdetaan sekä ulkomailta että myös kotimaasta. Onkin käsittämätöntä, että jopa Suomen suvun omistama KONE SÄÄTIÖ on ollut rahoittamassa tätä vandaalitoimintaa. Tämä toiminta ei millään tavalla poikkea Amerikassa korona-aikaan demokraatti radikaalien käynnistämää ja rahoittamaa BLM-liikettä, jonka tavoitteena oli tuhota "MÖRKÖ" TRUMP ja Amerikan ns. MAGA-liike eli Common Sense-liike, jotta maksimaalinen korruptio ja rikollinen toiminta olisi maassa mahdollista. Nythän tämä BLM-liike on käytännössä kuollut, kun sen sairaat rahoittajat ovat paljastuneet, mutta se ei ole estänyt uusien vastaavien terroriliikkeiden syntyä, joista voi nyt mainita kaikkien demokraattijohtoisten yliopistojen campuksille levinneen HAMAS- ja anti-seministiterroristien vandaalitoiminnan ja juutalaisopiskelijoiden väkivaltaisen vainon sekä nuorison kansankiihotuksen. Viimeisin villitys on nyt sitten näillä ns. YMPÄRISTÖAKTIVISTEILLA AMERIKASSA se, että TESLOJA on alettu tuhoamaan MOLOTOVIN coctaileilla ja lekoilla sun muilla, kun demokraattien ylläpitämä korruptio on vihdoin otettu kymmenien vuosien jälkeen suurennuslasi alle!!!! Hämmästyttävää on, että tähänkin ideologiseen vandalismiin liittyen jopa kokoomuksen entinen ympäristöministeri ja nykyinen Espoon kaupunginjohtaja lähti taannoin innolla mukaan näiden YMPÄRISTÖAKTIVISTIEN VIRITTÄMÄÄN RAAKKUANSAAN, jonka todellinen tarkoitus ei ollut niinkään mikään luonnonsuojelu, vaan ympäristöaktivistien metsäteollisuuden vastainen taistelu Amerikassa jo laittomaksi (muistaakseni sakkoja tuli järjestölle 400 milj. dollaria) todetun Greenpeacen levittämän metsäteollisuuden ja metsähoidon vastaisen agendan vuoksi. Käynnistämällä tällainen GREENPEACE kampanja Suomessa Kai MYKKÄNEN sai myös samalla myös kätevästi varmistettua sen, että Espoon VIREÄÄKIN VIHREÄMMÄSSÄ KAUPUNGISSA tarvittavat äänet tuli Kaupunginjohtajan vaalissa varmistettua Kain laariin... Tuossa toisella korvalla on tullut kuunneltua, kun KEPUN puh. johtaja KANKI KAIKKONENKIN nyt selittää kirkkain silmin Suomen kansalle, kuinka SOTEPALVELUISSA lähipalvelut turvataan ihmisille jokaisessa kunnassa. KANKIHAN on jättänyt muistaakseni eilen myös yhdessä muiden oppositiopuolueiden kanssa välikysymyksen SOTE-palveluiden huonosta hoidosta, kun nykyinen PETTERIN & RIIKAN hallitus on joutunut laittamaan täytäntöön KEPUN ja DEMUJEN IDEOIMAN POHJATTOMAN SOTE-KAIVON!!!! Tämä törkeämpää valehtelua ei Suomen politiikan piirissä tai Eduskunnassa ole koskaan keneltäkään kuultu, mutta kyllähän se tietysti KEPUN edustajilta käy, kun on KANKIKIN on koulutettu NUORISOSÄÄTIÖN HALLITUKSESSA, miten korruptiorahaa oikein jaetaan "demokraattisesti", "nopeasti" ja "runsaasti"!!!! |
Juankosken keskustan virallinen ääni | Re: VAALI JYTKYTYS LÄHESTYY | 28.3.2025 2.48 |
Lähestyvistä vaaleista tärkeämmät on aluevaalit. Entisen kunnan verotuloista reilu 60 prosenttia menee hyvinvointialueille ja kunnanvaltuustojen käyttöön jäävästä lopusta 60 prosenttia menee koulu ja sivistystoimeen. Kunnanvaltuusto on karkeasti ottaen laajennettu koululautakunta. Tälläkin valtuustolla on merkitystä Juankoskelle, koska koulujen olemassaolo on liipaisimella, ei ainoastaan Muuruvedellä, vaan koko entisen Juankosken alueella. Muuruveden ala-astetta puolustamaan on lähdössä vahva keskusta. Kolme keskustan ehdokasta ja kolme persua ovat Muuruvedeltä. Tämä tarkoittaa, että ilman ohjaustani äänet jakautuvat niin, ettei yksikään pääse läpi.Tilannetta vaikeuttaa vielä demariehdokas Vatanen, joka on opettaja ja esiintyy näin ollen kouluasiantuntijana. Demarit äänestävät tietysti Vatasta ja hän pääsee valtuustoon, mutta keskustalla on vaikeaa. Nyt täytyy sanoa suoraan, että älkää äänestäkö muita kuin Jarmo Nykästä. Joka vaaleissa eri puolueen listoilla pyrkivää Peltolaa ei pidä äänestää, vaikka hän onkin tunnollinen hevostehoitaja ja pitää karsinat aina puhtaina. Korhonen on tosi miellyttävä ja erikoisen hyvä ruuanlaittaja, mutta nyt on oltava kovana. Mika Vallius menee läpi persuista. Parhaassa tapauksessa Juankoskelta tulee valituksi kolme valtuutettua, jotka kaikki ovat Muuruvedeltä. Tämän tavoitteen saavuttaminen onnistuu kuitenkin vain siten, että muut eivät saa äänestää edes itseään. Luulen, että ymmärrätte asian. Säyneeläisillä ei ole valtuustossa puolustettavaa ja Juankosken kylällä ei ole vahvaa ehdokasta paitsi kristillisdemokraateilla opettaja, joka mielellään hyväksyy tappionsa, koska näin säilyttää virkansa. Keskustalle vaaleista on tulossa jälleen voitolliset Kuopiossa. On muistettava, että Koillisosasta kaupunkia on ehdolla myös Markku Rossi. Hän on vielä alle 80-vuotias, mutta toimelias ja muistamme, että hänen tarmokkuutensa vuoksi rakennettiin Airakselan risteykseen linja-autopysäkki. |
eero | Re: VAALI JYTKYTYS LÄHESTYY | 28.3.2025 7.22 |
Ettäkö tätä palstaa aletaan käyttämään vaaliropakandan levittämiseen ???? Markku Rossi on ollut mukana edustajana jo vuosikymmeniä ja jos hänen suurin ja mainittavin saavutuksensa on Airakselan bussipysäkki, niin hoh hoijaa !!! Kyllä noilla saavutuksilla kepu vyöryy vaalivoittoon. |
Juankosken keskustan virallinen ääni | Re: VAALI JYTKYTYS LÄHESTYY | 28.3.2025 14.49 |
Keskusta ei harrasta vaalipropagandaa, vaan enemmänkin kuluttajavalistusta. Tämä palsta on aina suhtautunut myönteisesti keskustalaiseen informaatioon. Olen käsittänyt, että kaikki tämän palstan lukijat ovat keskustalaisia. Jotkut Kaavin tai Nilsiän keskustalaisia tai Espoon keskustalaisia. Minusta on mukava, että meillä on tällainen yhteinen näkemys. Jotkut tietysti lukevat tätä salaa, varsinkin kokkarit ja demarit ja heihin kohdistan suuria toiveita. |
alan kolmas mies | Re: VAALI JYTKYTYS LÄHESTYY | 28.3.2025 18.07 |
Johan se alkaa VIRALLINEN ÄÄNIKIN herätä ja se onkin hieno asia, koska AKM:n näkemyksen mukaan VIRALLINEN ÄÄNI on Juankoskelle ollut ainoa lähelle VALTIOMIESSARJAA noussut poliittinen peluri. AKM:ää kuitenkin ihmetyttää se, miksi VIRALLINEN ÄÄNI vasta nyt herää puhumaan JUANKOSKEN KOULUTUSASIOIDEN PUOLESTA, kun taas AKM aikoinaan ITSENÄISEN JUANKOSKEN ainoana kannattajana ja tietysti KEPUN vastustaessa taisteli mm. SÄYNEISEN erinomaisen kyläkoulun puolesta jopa hallinto-oikeutta myöten. Tuossakin merkittävässä JUANLOSKEN KOULUTUKSEN puolesta tehdyssä työssä paljastui se, kuinka JUANKOSKEN KOULUTOIMI oli ajautunut täysin KEPUN käsiin, joka sitten lopulta on johtanut siihen, että nyt koko koulutustoimi on VIRALLISEN ÄÄNENKIN mukaan tuhoutumassa. Onhan se todella HIENO SUORITUS KEPULTA ja DEMAREILTA, kun entisessä Koillis-Savon vauraimmassa itsenäisessä kaupungissa on koko ajan koulutettu LAUTAPÄISTÄ PORUKKAA. AKM veikkaa, että LUKIOKIN on Juankoskella kohta muisto vain. EERO näyttää paheksuvan nyt sitäkin, että VIRALLINEN ÄÄNI harrastaa tällä palstalla VAALIPROPAGANDAA, joka tietysti on täysin tarpeeton väite. EEROlla onkin tapana aina vastustaa kaikkia muita kuin itseään, jos vain uskaltavat suunsa avata milloin mistäkin asiasta. EEROhan on ollut jatkuvasti myös AKM:n kimpussa, kun AKM on kirjoitellut Amerikan asioista, Ukrainan sodasta ja Suomen KOULUPOJAN SOTAINNOSTA sun muusta. Tällä kertaa EERO on tuossa VIRALLISEN ÄÄNEN propagandan levittämisessä kyllä osittain oikeassakin, kun VIRALLINEN ÄÄNI on nostanut MARKKU ROSSIN SATEENTEKIJÄKSI, kun MARKKU oli saanut aikaan AIRAKSELAN BUSSIPYSÄKIN. AKM kiinnitti myös jo vuosia sitten huomiota JUANKOSKEN KEPUMAFIAN KASVUTOIMIIN, kun porukalla oli päätetty tehdä autioituvan kylän suurin kasvuinvestointi ja asennettu 5. tien varteen KYLTTI, jossa ohjeistetaan kääntymään JUANKOSKELLE. Muistelen, että asiaa koskeva investointipäätös maksoi 5 000 euroa!!! AKM veikkaa, että aloite kyltin pystyttämisestä oli peräisin joko VIRALLISELTA ÄÄNELTÄ tai liikenneasioista huolta aina kantaneelta MARKKU ROSSILTA. MARKULLAHAN on ollut tapana asettua kaikissa tärkeissä tilaisuuksissa ETURIVIIN ja mielellään vielä keskelle riviä, että MARKKU varmasti on huomattu. AKM veikkaa myös, että MARKKU on myös aina tullut viimeisten joukossa paikalle, jolloin hänet on varmasti huomattu. MARKULLA on siis ollut aina sama tauti kuin Suomen nykyisellä Presidentillä eli ALEKSI STUBUKALLA, josta AKM on käyttänyt ystävällisesti lempinimeä KOULUPOIKA. KOULUPOIKAMMEHAN oli tälläkin viikolla mennyt Ranskan Presidentti KUKKOPOIKA MACRONin koolle kutsumaan hätäkokoukseenkin ihan muina miehinä ELYSE-palatsin ovestakin sisään ihan omia aikojaan ja sitten jouduttiin kyseiselle LINSSILUTEELLE järjestämään vielä toinen SISÄÄNTULO, jossa muka oli sitten niin ystävällinen STUBUKAN ja MACRONin tapaaminen. Ennen Pariisin matkaansa KOULUPOIKAMME oli sitten käynyt kuvauttamassa itsenä varmuuden vuoksi DUDSON-TYYLISESTI muistaakseni Rauman telakalla. Se ainakin tiedetään, että KOULUPOIKAMME on jo pahasti myöhässä näissä mahdollisesti meitä hyödyttävissä Amerikan jäänmurtajahommissakin, kun on alettu räkyttämään jostain kummasta syystä Amerikan suositulle Presidentille eli "MÖRKÖ" TRUMPILLE, kun hän on nyt polkaissut käyntiin Ukrainaankin RAUHAN PROSESSIN. Kaikesta huolimatta AKM on aina pitänyt VIRALLISTA ÄÄNTÄ suuressa arvossa ja toivoo, että VIRALLINEN ÄÄNI lähtee yhteiseen työhön, jossa KEPUN WOKISTIT käännetään yhteistyöhön PERUSSUOMALAISTEN ajamien PERINTEISTEN SUOMALAISTEN ARVOJEN PUOLESTA. Vain tällä tavoin voidaan varmistaa, että VIHERVASEMMISTON ja KOKKARIEN WOKE VYÖRYTYS TUHOA KOKO SUOMEA!!! Tänäänkin tuli katsottua YLE:n viimeisin puolueiden puheenjohtajien vaalitentti, jossa osallistujina oli Hjallis, Vihreiden Sofia VIRTA ja RIIKKA PURRA. Kyllähän tästäkin lähetyksestä näki, että RIIKKA PURRA oli ainoa, jolla oli jotain asiallista sanottavaa ALUE- ja KUNTAVAALIENKIN osalta. Sanoma oli selvä: kouluissa pitää oppia lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan. Jos ei opi, niin on jätettävä vain luokalle kertaamaan. RIIKKA totesikin, että tällä hallituskaudella on jo panemaan POHJATTOMAAN SOTEEN yli 2 000 miljoonaa euroa ja tilanne on mennyt vain pahemmaksi, kun on ajettu VIHREÄÄ SIIRTYMÄÄ ja MAAHANMUUTTOPOLITIIKKA on ollut vuosikymmenet rempallaan, mutta nyt suunta on kääntymässä ja VAPAAMATKUSTAJAT ohjataan muille maille. Eipä pystynyt Sofia VIRTA tai HJALLIS esittämään ainuttakaan konkreettista ajatusta, millä SUOMEEN saataisiin kasvua aikaan. Lisää rahaa oltiin taas vaatimassa kaiken maailman tyhjänpäisten säännösten valvontaan ja kirjaamiseen, kun SOTESSAKIN ja kouluissa pitäisi keskittyä perusasioiden hoitamiseen ei tyhjänpäiväiseen vihervasemmistolaiseen politikointiin. RIIKKA PURRA myös ainoana pystyi pitämään puheensa kansalle ilman papereita, kun puhui SYDÄMESTÄÄN ASIAA ja miten epäkohtia voidaan KUNNISSA ja ALUEILLA toteuttaa. Avain kysymys on tietysti aina JÄRJEN KÄYTTÖ ja ASIOIDEN PRIORISOINTI!!! VÄHÄT RAHAT PITÄÄ OHJATA PARHAALLA MAHDOLLISELLA TAVALLA!!! Jos varhaiskasvatuksesta lähtien maassa koulutetaan LAUTAPÄISTÄ PORUKKAA, niin on selvää, että vanhempana tullaan sitten tekemään LAUTAPÄISIÄ PÄÄTÖKSIÄ puolueista riippumatta!!! Tähän on Suomessa valitettavasti tultu, mutta VALTAMEDIA kertoo, että SUOMI ON MAAILMAN ONNELLISIN MAA!!! |
Eero | Re: VAALI JYTKYTYS LÄHESTYY | 28.3.2025 18.56 |
Sekö ei ole virallisen äänen mielestä ropakantaa, jos yllä tekstissä kehotat äänestämään vain tätä ehdokasta ja kiellät ehdottomasti äänestämästä tuota ehdokasta. Virallinen ääni tekee johtopäätöksiä varsin harkitsemattomasti tämän palstan lukijoista, taikka enemmänkin nykyään ennää vain kolmen kirjoittajan puoluekannasta. Jos olet ollut siinä uskossa, että kaikki osallistujat ovat kepulaisia, olet samanlaisen lääkityksen tarpeessa kuin alan kolmas ämmä. Voin lyödä vetoa vaikka pihvilounaasta martinpaarissa, että tämän palstan kirjoitteluun osallistujista on kepulaisia tasan yksi. Toinen on umpipersu ja kolmannesta ei ota selvää erkkikään. Senverran voin myöntää, etten ainakaan ole, jo edelliseen lauseeseen viitaten, kepuloinen. Neljänkymmenviiden asumisvuoden aikana Kaavilla tulin näkemään hyvin läheltä, minkälaista puliveivaamista kepuloiset harrastivat. Etunenässä varsinkin maakunnankuulu takinkääntäjä JR. Puheenjohtajaaikoinaan tämä takinkääntäjä joutui maksamaan kunnalle takaisin perusteettomasti laskuttamiaan matkakorvauksia. Kuvitteli olevansa niin iso herra, että kutsui itse itsensä kaikkiin kissanristiäisiin, johon hänellä ei ollu minkäänlisia todellisia yhteyksiä, mutta veloitti kunnalta kuitenkin kilometrikorvaukset. Että sellaista kepupolitiikkaa. |
Juankosken keskustan virallinen ääni | Re: VAALI JYTKYTYS LÄHESTYY | 28.3.2025 22.29 |
Tahdon aina puhua ystävistäni parempaa kuin he todellisuudessa ovat, mutta Eeropa korjasi virheen. Meitä keskustalaisia on siis yksi kolmesta eli 33,3 prosenttia. Tämä luku on edelleenkin korkeimpia koko maassa ja tästä uskallan olla ylpeä. En ryhdy Eeron kanssa väittelemään Kaavin asioista, koska hän tuntee ne paremmin. Hän arvostelee ahkeraa ja kutsumukselleen uskollista puurtajaa, joka lunastaa valtakirjan vaaleista toiseen. Politiikassa ei ole muuta tuomioistuinta kuin vaalit. Hän vähättelee Markku Rossin poliittista uraa, mutta kuka pystyy samaan. Pysäkki aivan Airakselan risteyksen tuntumassa on todella paikallaan. Siitä on erinomaisen hyvä nousta linja-autoon. Markun saavutuksia voi vähätellä, mutta ei kukaan voi ylittää hänen saavutuksiaan tässä asiassa. En halua teilata nyt kilpailijoikseni ryhtyneitä ystäviäni, mutta vaalimatematiikka on leipälajini ja toivon saavani palata asiaan heti vaali-iltana. |
alan kolmas mies | Re: VAALI JYTKYTYS LÄHESTYY | 29.3.2025 1.01 |
Kyllä olisi JUANKOSKELLAKIN hyvä puhua muustakin kuin MARKKU ROSSIN AIRAKSELAN PYSÄKISTÄ!!! Kysynpä vaan, mitä hyötyä pysäkistä on, jos pysäkillä pysähtyy ONNIKKA, jossa istuu kuljettajan lisäksi yksi asiakas ja ONNIKKA pysähtyy pysäkille kerran viikossa. AKM muistelee, että Juankoskella järjestettiin 16.6.2011 "KOHTI NOUSUA SEMINAARIKIN", mutta nyt on nousua odotettu siis jo kohta 14 pitkää vuotta, mutta mitään merkkiä NOUSUSTA ei ole näköpiirissä. On selvää, ettei KEPUN & DEMUJEN KASVUIDEOISTA tai mistään AIRIKKALAN pysäkistä ole ollut apua, kun Juankosken kouluissakin on käynyt täyskato oppilaiden määrissä, kuten alta selviää: Oppilasmäärät ja hallinto vuonna 2013: □ Hallinto ja koulut yhteensä 635.5 hlöä Koulutiedot: □ Juantehdas 1-6 169.0 □ Muuruvesi 1-6 58.5 □ Säyneinen 1-6 33.0 □ Juantehdas ESI 25.0 □ Muuruvesi ESI 6.5 □ Säyneinen ESI 4.5 □ Juankoksen koulu 7-9 242.5 □ Lukio 83.0 □ Juantehdas EHA 5.5 □ Törmän koulu 6.0 Juankosken koulutoihan liitettin Kuopioon vuonna 2017 ja Kuopion sivuilta voidaan lukea, kuinka on käynyt Juankoskella tämän ainoan tärkeä kasvutoimen osalta. Perusopetuksessa oli vuonna 2019 yhteensä 344 oppilasta ja vuonna 2024 perusopetuksessa oli oppilaita enää 290 oppilasta ja muutos on ollut seuraava: □ Juankosken koulu 2024 oppilaita 111 kpl, ei muutosta vuoteen 2019 verrattuna □ Juantehtaan koulu 2024 oppilaita 125 kpl, muutos vuoteen 2019 verrattuna peräti -39 oppilasta □ Muuruveden koulu 2024 oppilaita 54 kpl, muutos vuoteen 2019 verrattuna -15 oppilasta Kuopion lukioita koskevilta sivuilta ei valitettavasti löydy enää tarkkoja tietoja Juankosken lukiostakaan, mutta Juankosken lukion omalta sivulta löytyy "mainos", että Juankosken lukio on viihtyisä pieni lukio, jonka rehtorina on toiminut vuodesta 2021 Aurora HANSEN. Historiikin mukaan vuonna 1973 lukio paloi maan tasalle, mutta siitä se nousi myöhemmin uudelleen pystyyn. AKM on itse ollut myös todistamassa sitä, kun Pyhäsalmella vanha YHTEISKOULUMME paloi maan tasalle, mutta sen jälkeen rakennettiin uusi koulu ja vähän myöhemmin AKM oli puuhamiehenä, kun Pyhäsalmelle perustettiin sitten LUKIO. Juankosken lukiosta valmistui vuoden 2024 keväällä ainakin valokuvan perusteella 10 onnellista nuorta ihmistä, joita voi näin postyymisti onnitella. Nättiä tyttöjä näytti olevan 6 kpl ja poikia vain 4 kpl. Lukion vuoden 2022 tiedossa näyttää lukiossa olleen 4 opiskeluryhmää, joissa oppilaita oli 44 kpl. Tästä voisi päätellä, että Juankoskella lukiolaisten määrä on vuodesta 2013 vähentynyt siis 83:sta ehkä noin 40 lukiolaiseen eli siis jopa yli 50%:lla. Kyllä kai tässä väkisinkin joutuu kysymään, onko JUANKOSKELLA kaikki mennyt putkeen, kuten VIRALLINEN ÄÄNIKIN on aina mollannut AKM:ää, kun AKM varoitti jo vuonna 2009, että SUUNTA ON JUANKOSKELLA VÄÄRÄ. Mutta tilannehan se aina on sellainen, ettei TOTUUDEN KERTOJISTA TYKÄTÄ!!! Juankosken lukion historiikki alla: "Vuonna 1921 aloittanut yhteiskoulu sai lukio-oikeudet vuonna 1960. Saman vuonna "lukion mäelle" valmistui uusi rakennus. Ylioppilastutkinto-oikeus saatiin 9.1.1963 ja ensimmäiset 19 ylioppilasta painoivat valkolakin päähänsä vuonna 1963. Lukio oli yksityinen 31.7.1968 saakka, minkä jälkeen toimintaa jatkoi Juankosken kunta. Kuntaliitoksen myötä Kuopion kaupunki jatkoi lukiomme toimintaa 1.1.2017 alkaen. 15.10.1973 oli lukionmäellä raskas päivä. Silloin kesken koulupäivän tuhoutui vanha yhteiskoulun rakennus tulipalossa. Tarinan mukaan tulipalosta ilmoittanut oppilas toimi opetetusti kohteliaasti ja koputti luokan ovelle sanoen: "Anteeksi, mutta koulu palaa." Koulun opit eivät hädän hetkelläkään pettäneet. Henkilövahingoilta vältyttiin mutta rakennus tuhoutui täysin. Uusien tilojen suunnittelu aloitettiin heti. 1.8.1975 lukion nimeksi tuli virallisesti Juankosken lukio. Viimeinen laajennus mäellä olevassa koulurakennuksessa tehtiin vuonna 1986, jolloin valmistui aikaisemmin puuttunut fysiikan ja kemian luokka. Keväällä 1989 lakitettiin lukion 1000 ylioppilas. Yli 40 vuoden ajan Juankosken lukio on toiminut korkealla mäellä. "Viestiä mäeltä" on ollut yksi lukiomme tunnuslauseita ja lukiolaiset ovat tehneet myös sen nimistä lehteä. Syksyllä 2003 lukio laskeutui alas mäeltä, kun uusi Ruukinkoulu valmistui kaupungin keskustaan. Ehkä kuuluisin lukiomme opiskelija on ollut Juice Leskinen. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1969. Hänen vuoronsa olisi ollut olla riemuylioppilas vuonna 2019. Rehtorit 2021- Aurora Hansen 2018-2021 Pasi Koivuranta 2013-2018 Jaana Koivistoinen 2012-2013 Risto Smolander 2000-2012 Ensio Vatanen 1973-2000 Oiva Räsänen 1967-1973 Saga Björkell 1965-1967 Risto Pakkanen -1965 Saga Björkell" |
alan kolmas mies | Re: VAALI JYTKYTYS LÄHESTYY | 31.3.2025 22.51 |
Voiko sen selvemmin enää sanoa: EI VOI!!!! Aina pettäneestä KEPUSTA PERUSUOMALAISIIN SIIRTYNYT PEKKA AITTAKUMPU on oikeassa. ALUE- KUNTAVAALEISSA "SEKOILU SEIS" ja kaikki kynnelle kykenevät antamaan äänensä PERSUILLE, jotka ovat ainoita suomalaisia perinteisiä arvoja kannattavia ja niiden puolesta taistelevia ihmisiä!!! Muiden WOKE VOUHOTUS vie meidät KULTTURIMARXILAISEEN TUHOON, josta ei ole paluuta!!!! SEKOILU SEIS: https://www.facebook.com/reel/1189132385948631 |
Juankosken keskustan virallinen ääni | Re: VAALI JYTKYTYS LÄHESTYY | 2.4.2025 9.57 |
Savon Sanomissa oli haastateltu tänään puolueiden pää ehdokkaita. Näiden joukossa oli meillekin kaksi tuttua miestä. Mika Wallius kantoi huolta pienistä kouluista, mutta Markku Rossi hieman yllättäen uudesta jalkapallostadionista. No, tämä on vain sitä vaalimatematiikkaa. Pienistä kouluista huolestunut kosii pieniä äänestäjäjoukkoja, mutta jalkapallostadionilla puhutellaan massoja. Markku Rossi on todella huolissaan pienistä kouluista, mutta hän haluaa keskustalle ison ääni potin päästäkseen todella vaikuttamaan kouluverkkoon. Keskustan ehdokkaan tuntomerkki on terävä ajatuksenjuoksu ja parhaan mahdollisen vaalituloksen saaminen. Ei siis pidä olla huolestunut Markku Rossi vastauksesta. |
alan kolmas mies | Re: VAALI JYTKYTYS LÄHESTYY | 2.4.2025 18.33 |
Kovin on vaatimattomin evän VIRALLINEN ÄÄNIKIN on lähtenyt nyt KEPUN VAALIVANKKURIEN VETÄJÄKI. KEPUN kärkiehdokas näyttää olevan MAAKUNTANEUVOS MARKKU ROSSI, joka virallisen äänen mukaan ajaa nyt Kuopioon uutta jalkapallostadionia. AKM on tunnustanut olevansa URHEILUHULLU ja tietysti toivoo, että Kuopioon saadaan kunnon jalkapallostadionkin, mutta kyllä nyt keskeinen asia on kuitenkin tuo KOULUKYSYMYS ja PERVOILU & KOULUSEKOILUN LOPETUS, josta mm. RIIKKA PURRA ja PEKKA AITTAKUMPU ovat selkokielisesti todenneet, että tällä kehitykselle on pantava päätepiste. Kuopiossa näyttää PERUSSUOMALAISILLA olevan jämäkät edustajat, joista tietysti Juankosken omat pojat Pekka VARTIAINEN ja Mika WALLIUS onkin syytä nostaa koko Kuopion alueen ÄÄNIHARAVIKSI. Pekka ja Mika tunnetaan siitä, että he ovat aina ajaneet PIENEN IHMISEN ETUJA rötöstelijöitä ja korruptioherroja ja narreja vastaan, joten tällaista ryhtiä tarvitaan myös KUOPIOSSA, jossa AKM;llakin on nyt omat edut ajettavanaan, kun AKM:lle ennen niin rakas Juankoski on jo vuonna 2017 liitetty Kuopioon valitettavan liitosprosessin tuloksena, jonka seurauksena ennen niin vauraasta Juankosken pienestä kaupungistakin tehtiin eräänlainen museokylä, jossa keskeistä liiketoimintaa on vanhojen talojen ja hyvien koulujen purku!!!! Alla on muuten Kuopion kuntavaalin 2025 ehdokaslistat, joten koetapas sieltä löytää Pekka Vartiaista tai Mika Walliusta parempaa ehdokasta, eikä ainakaan demujen Rehtori Ensio VATASEN taannoiset aikaansaannokset vakuuta (kts- Yle tiedote vuodelta 2013 alla): Ensiolla on siis ollut iso vastuu, kun Pohjois-Savossa kouluja on lahdattu kuin vieraita sikoja. "Pohjois-Savo Juankoskelainen Vatanen Savon koulutuskuntayhtymän johtoon Pohjois-Savon sosialidemokraattien piirihallitus teki valintansa maakunnallisiin luottamustoimiin yksimielisesti. Maakuntavaltuuston johdossa jatkaa kansanedustaja Kari Rajamäki. Savon ammatti- ja aikuisopiston kyltti ja Presidentinkadun kampus. Avaa kuvien katselu Kuva: Veli-Pekka Hämäläinen / Yle Kati Myöhänen 7.2.2013 5:55 Päivitetty 7.2.2013 8:05 Mistä on kyse? Pohjois-Savon sosilidemokraattien piirihallitus on tehnyt valintansa maakunnallisiin luottamustoimiin Savon koulutuskuntayhtymän hallituksen puheenjohtajaksi piiri valitsi juankoskelaisen Ensio Vatasen Pohjois-Savon maakuntavaltuuston johdossa jatkaa kansanedustaja Kari Rajamäki Juankoskelainen Ensio Vatanen nousee ammatillista koulutusta järjestävän Savon koulutuskuntayhtymän hallituksen johtoon. Pohjois-Savon sosialidemokraattien piirihallitus päätti valinnasta keskiviikkoiltana. Vatasella on kokemusta koulutusalalta, sillä hän on toiminut muun muassa Juankosken lukion rehtorina. Hän jatkaa hallituksen johdossa kuopiolaisen Rauno Airaksen jälkeen. Koulutuskuntayhtymän hallituksen puheenjohtajalla on harteillaan alkaneella nelivuotiskaudella haastava tehtävä, sillä Savon ammatti- ja aikuisopistossa viedään lähivuosina läpi opetus- ja kulttuuriministeriön edellyttämät mittavat aloituspaikkaleikkaukset ja säästöt. Toinen tärkeä maakunnallinen sosialidemokraattien paikka, Pohjois-Savon liiton maakuntavaltuuston puheenjohtajuus menee varkautelaiselle kansanedustajalle Kari Rajamäelle, joka toimi valtuuston johdossa myös päättyneellä kaudella. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallitukseen SDP nimesi Pekka Kaartisen Kuopiosta ja Pirjo Niemitzin Siilinjärveltä. Sairaanhoitopiirin yhtymävaltuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi tulee Raimo Koikkalainen Varkaudesta. SDP:n piirihallitus oli valinnoissaan yksimielinen. Valinnat vaativat vielä valtuustopäätökset." Tässäpä Kuopion ehdokkaat, jotka ovat siis levinneet ympäriinsä samalla tavalla kuin sen KUULUISAN JOKISEN EVÄÄT!!!! Tästäkin listasta on nähtävissä se, että on kysymys ns. RUNSAUDEN PULASTA, joten on syytä keskittää äänet etenkin PERUSARVOJA KANNATTAVILLE HENKILÖILLE ja heitähän tunnetusti löytyy PERSUJEN (nrot 260-299) ja KD:n (nrot 2-38) riveistä. Kyseisten ihmisten joukossa on myös paljon ihmisiä, jotka kannattavat OTTAWAN sopimuksen purkamista ja rajaturvallisuuden varmistamista!!! Kuopio Sivu päivitetty 01.04.2025 14:11:26 Ehdokkaat Suomen Kristillisdemokraatit (KD) r.p. 2 - 38 Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 39 - 126 Suomen Keskusta r.p. 127 - 214 Vapauden liitto r.p. 215 - 216 Vasemmistoliitto r.p. 217 - 259 Perussuomalaiset r.p. 260 - 299 Kansallinen Kokoomus r.p. 300 - 387 Vihreä liitto r.p. 388 - 439 Suomen Kommunistinen Puolue r.p. 440 - 440 Liberaalipuolue - Vapaus valita r.p. 441 - 443 Suomen Kristillisdemokraatit (KD) r.p. 2 Airaksinen, Teija, vakuutusedustaja 3 Ala-Oikari, Johanna, YTM, edunvalvontasihteeri 4 Anttila, Riitta, lääkäri 5 Burman, Tuomo, yrittäjä 6 Cederberg, Björn, lääkäri, pastori 7 Cederberg, Janne, yrittäjä, hallitusammattilainen 8 Eskelinen, Seija, terveydenhuollon maisteri, työterveyshoitaja 9 Heiskanen, Hannu, yrittäjä 10 Huttunen, Juha, fysioterapeutti 11 Hämäläinen, Mika, yrittäjä 12 Iskanius, Raija, kotitalousopettaja 13 Jokiniemi, Pirjo, suunnitteluavustaja 14 Juvonen, Soile, kasvatustieteiden maisteri 15 Kaartokallio, Aarni, opiskelija, yrittäjä 16 Karvonen, Martti, autonkuljettaja, katujunankuljettaja 17 Klaavo, Eero, kirkkomusiikin yo, yrittäjä 18 Koikkalainen, Seija, psykiatrinen sairaanhoitaja, diakonissa 19 Koko, Barnabe, sosiologi, asiantuntija 20 Laurinkari, Juhani, professori emeritus, pastori 21 Lund, Katja, kotiäiti 22 Nupponen, Pasi, osastovastaava, eläkeläinen 23 Ojala, Annukka, yleislääketieteen erikoislääkäri 24 Pekkarinen, Antti, liikunnanohjaaja, koulunkäynninohjaaja 25 Poikela, Arja, lähihoitaja 26 Rantakokko, Panu, tutkimuspäällikkö 27 Rantakylä, Martti, yrittäjä 28 Rantonen, Ossi, tarjoilija, kokki 29 Rigó, Tiina, sosiaalityöntekijä, YTM 30 Ronkainen, Arja, asiakkuusasiantuntija 31 Ruotsalainen, Ari, ICT-suunnittelija, datanomi 32 Ryhänen, Pekka, opiskelijatyönjohtaja, FM 33 Räsänen, Eino, yrittäjä, eläkeläinen 34 Räty, Risto, arkkitehti, sijaisperhekouluttaja 35 Rönkkö, Kari, insinööri 36 Sahlberg, Minna, diakoni, sosionomi 37 Särkilahti, Riina, yrittäjä, runoilija 38 Virta, Markku, vankilapastori Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 39 Aamuntähti, Antti, operaattori, pääluottamusmies 40 Airaksinen, Tanja, varakansanedustaja, erityisopettaja 41 Anttonen, Erja, lehtori, YTM 42 Backnäs, Teemu, diplomi-insinööri 43 Dahlström, Janita, opiskelija 44 Ervamaa, Eeva, asiakkuuspäällikkö 45 Eskelinen, Mika, diplomi-insinööri, hankintapäällikkö 46 Hagert, Kalle, eläkeläinen 47 Hakokivi, Nina, lähihoitaja 48 Hartikainen, Pentti, työympäristön asiantuntija, opettaja 49 Haverinen, Timo, alue- ja järjestöasiantuntija 50 Hentelä-Aho, Pirjo, toiminnanjohtaja, eläkeläinen 51 Hirvonen, Kalle, työnjohtaja 52 Hoffren, Hilja, lukiolainen 53 Hujanen, Juha, pääluottamusmies 54 Hämäläinen, Antero, verotarkastaja, eläkeläinen 55 Itäaho, Katja, järjestöneuvoja 56 Jalkala, Merja, projektipäällikkö, KTM 57 Jauhiainen, Ritva, erityistason perheterapeutti, eläkeläinen 58 Jonninen, Erja, omaishoidon sosiaaliohjaaja 59 Kaartinen, Tiina, toiminnanjohtaja, varhaiskasvatuksen opettaja 60 Kaivaara, Sanna, työsuojeluvaltuutettu 61 Keinänen, Marja Leena, psykiatrinen sairaanhoitaja, työsuojeluvaltuutettu 62 Kinnunen, Sari, perhepäivähoitaja, pääluottamusmies 63 Kirsikka-aho, Eini, pääluottamusmies 64 Klemola, Pekka, kiinteistönhoitaja, merkonomi 65 Koistinen, Esko, tekniikan lisensiaatti, eläkeläinen 66 Kokki, Hannu, erikoislääkäri, dosentti 67 Kolari, Kimmo, tuntiopettaja, insinööri 68 Kontiainen, Hilkka, sairaanhoitaja, eläkeläinen 69 Korhonen, Olli, vastavakoilun ylitarkastaja, eläkeläinen 70 Koskinen, Vesa, yrittäjä 71 Kosunen, Mikko, näyttämömies, insinööri 72 Kosunen, Rhea, rakennusmestari 73 Kukkonen, Laura, projektipäällikkö, YTM 74 Kulin, Carita, lähihoitaja 75 Kumpulainen, Alpo, lähihoitaja 76 Kuronen, Ulla, sosionomi AMK 77 Lampinen, Perttu, tradenomi, liikunnanohjaaja 78 Lankinen, Mikko, fysioterapeutti, eläkeläinen 79 Lattunen, Pasi, diagnoositeknikko 80 Luoma, Tytti, FM, tulkki 81 Mykkänen, Mona, opiskelija 82 Naumenko, Denis, ylioppilas 83 Nevalainen, Arto, liikenneopettaja, varhaiskasvatuksen ryhmäavustaja 84 Niiranen, Juuso, sairaanhoitaja, psykoterapeutti 85 Nissinen, Tomi, FM, aineenopettaja 86 Nousiainen, Milja, fysioterapeutti 87 Näivä, Salla, opiskelija, ravintolatyöntekijä 88 Ovaskainen, Jouko, eläkeläinen 89 Partanen, Marjo, FM, kielten lehtori 90 Parviainen, Kari, kylmäasentaja 91 Pasanen, Janika, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, pääluottamusmies 92 Pentti, Ilkka, näyttelijä 93 Pitkänen, Eveliina, röntgenhoitaja AMK, hallintotieteiden opiskelija 94 Pitkänen, Henna-Riikka, bioanalyytikko, pääluottamusmies 95 Pollari, Pekka, yleislääketieteen erikoislääkäri 96 Pulkkinen, Leena, eläkeläinen, perushoitaja 97 Raatikainen, Jukka, rakennusammattilainen, alakohtainen luottamusmies 98 Randelin, Marja, TtT, eläkeläinen 99 Rantonen, Saana, varapääluottamusmies, sairaanhoitaja 100 Riikonen, Suvi, sairaanhoitaja YAMK 101 Rimpineva, Antti, työsuojeluvaltuutettu 102 Ripatti, Tuija, hallintosihteeri 103 Romppanen, Juha, arkkitehti 104 Ruokolainen, Martti, omaishoitaja 105 Ruuskanen, Henri, isännöitsijä, HTK 106 Räihä, Tapio, toimittaja 107 Röppänen, Neeta, hankintapäällikkö 108 Saario, Jari, asuntokoordinaattori, pääluottamusmies 109 Salo, Marko, isännöitsijäopiskelija 110 Siitonen, Maija, laitoshuoltaja 111 Sivonen, Antti-Ville, ratkaisuasiantuntija 112 Soininen, Timo, pelastaja 113 Sokka, Irja, terveystieteiden maisteri, lähihoitajaopiskelija 114 Sourunjärvi, Virpi, yrittäjä 115 Suutarinen, Suvi, yrittäjä 116 Svärd, Janne, kauppatieteiden maisteri, ICT-asiantuntija 117 Tarvainen, Väinö, ICT-asentaja, opiskelija 118 Tengvall, Tiina, hallintosihteeri 119 Toivanen, Miika, vartija 120 Turunen, Hannu, linja-autonkuljettaja, luottamusmies 121 Törn, Liisa, suunnittelija 122 Vartiainen, Paavo, eläkeläinen 123 Vatanen, Ensio, rehtori 124 Vatanen, Jari, T-DOC pääkäyttäjä, välinehuoltaja 125 Viippola, Pia, varhaiskasvatusyksikönjohtaja 126 Väätäinen, Tuula, kansanedustaja, sairaanhoitaja Suomen Keskusta r.p. 127 Aarni, Tiina, rakennusinsinööri, FM 128 Auvinen, Timo, insinööri, eläkeläinen 129 Eskelinen, Aleksi, kaupunginhallituksen puheenjohtaja 130 Eskelinen, Heidi, sairaanhoitaja, palveluesihenkilö 131 Eskelinen, Tuomo, filosofian tohtori, tutkimuspäällikkö 132 Helminen, Satu, avainasiakaspäällikkö 133 Hiekkala, Panu, yrittäjä, MMM 134 Hiltunen, Arja, koulunkäynninohjaaja 135 Hongisto, Tero, yrittäjä, bioanalyytikko 136 Huovinen, Veli-Matti, sairaanhoitaja 137 Hytönen, Hanna, lehtori 138 Hyvärinen, Risto, FM, eläkeläinen 139 Hyvärinen, Tommi, yrittäjä, insinööri YAMK 140 Hämäläinen, Vuokko, terveystieteiden maisteri, sairaanhoitaja 141 Iire, Antti, tutkimus- ja kehittämispäällikkö 142 Jalkala, Tarja, konetekniikan insinööri 143 Jarvis, Merja, myynnin erityisasiantuntija 144 Kajan, Venla, metsätieteiden kandidaatti 145 Kananen, Hannu, metsätalousyrittäjä 146 Karesvuo, Petteri, silmälääkäri 147 Karhunen, Leena, lähihoitaja, sosionomiopiskelija 148 Karkkonen, Veijo, agrologi, marjatilayrittäjä 149 Karkulahti, Saara, projektipäällikkö, YTM 150 Katainen, Elsi, Euroopan parlamentin jäsen 151 Kaunisto, Petri, fysioterapeutti 152 Kohvakka, Joel, kulttuurituottaja 153 Koponen, Sami, kunnossapitopäällikkö 154 Korhonen, Harri, projektipäällikkö 155 Korhonen, Jari, hankinta-asiantuntija 156 Korhonen, Sirpa, insinööri, yrittäjä 157 Kumpulainen, Mauno, lehtori, yrittäjä 158 Kuutsa, Maigi, talouspäällikkö 159 Kähkönen, Heikki, yhteiskuntatieteiden maisteri 160 Lahti, Tiitus, nuorisotyönohjaaja, sosionomi 161 Laine, Anssi, urheilujohtaja 162 Laine, Jarkko, yrittäjä, tietoturva- ja tekoälyasiantuntija 163 Laitinen, Jani, elintarvikkeiden valmistaja 164 Laitinen, Linta, kehitysvammaisten asumisyksikön johtaja 165 Laitinen, Sanna, tradenomi YAMK 166 Lappi, Petri, talousasiantuntija, maatalous- ja metsätieteiden maisteri 167 Laukkanen, Pirita, kirjanpitäjä, teollinen muotoilija 168 Linnanmäki, Vesa, toimitusjohtaja, KM 169 Markkanen, Sallamaarit, vaikutusviestinnän asiantuntija 170 Maxhuni, Ideal, uinninvalvoja 171 Miettinen, Markku, talonmies, autokauppias 172 Mäntymäki, Varpu, toimittaja 173 Nykänen, Jarmo, maanviljelijä, agrologi 174 Nykänen, Juho-Pekka, avainasiakasmyyjä 175 Ohtonen, Elli, esihenkilö, restonomi 176 Paananen, Ida, opiskelija 177 Paananen, Jukka, DI, avainasiakkuusjohtaja 178 Pappila, Oona, muotoilija AMK 179 Parmonen, Markku, koulunkäynninohjaaja 180 Partanen, Anna, psykoterapeutti, KTM 181 Parviainen, Jukka, metsätalousyrittäjä, piiripäällikkö evp. 182 Parviainen, Marjatta, eläkeläinen 183 Pehkonen, Minna, sosionomi 184 Peltola, Outi, LT, psykiatrian erikoislääkäri 185 Pirskanen, Satu, TtM, erityisasiantuntija 186 Pitkänen, Esa, erityisopettaja, eläkeläinen 187 Podduikin, Jukka, yrittäjä 188 Puskala, Varpu, viestintäjohtaja, eläkeläinen 189 Puttonen, Reetta, tanssinopettaja 190 Pylkkönen, Satu, hoivakodin johtaja, sairaanhoitaja 191 Rasi-Leskinen, Anu, apteekkari 192 Rissanen, Tuomo, myyntijohtaja, medianomi YAMK 193 Roponen, Esa, yrittäjä 194 Rossi, Markku, maakuntaneuvos 195 Rytsy, Hetti, eläkeläinen 196 Räsänen, Terhi, kasvatustieteen maisteri, erityisopettaja 197 Saastamoinen, Jukka, opettaja 198 Savolainen, Leila, kunnallisneuvos, terveydenhoitaja 199 Savolainen, Tuula, palvelupäällikkö, työterveyshoitaja 200 Savolainen-Lipponen, Teija, asiakaspäällikkö, toimintaterapeutti 201 Savonen, Olli, opiskelija 202 Sopo, Aleksi, tekniikan kandidaatti, urheiluvalmentaja 203 Summanen, Kerttu, yhteiskuntatieteiden yo, taksinkuljettaja 204 Säisä, Jani, liiketoimintajohtaja, insinööri AMK 205 Tervo, Janne, metsätalousinsinööri 206 Tiihonen, Tero, yrittäjä, toimitusjohtaja 207 Tirkkonen, Teemu, insinööri 208 Toivanen, Markku, yrittäjä 209 Toivanen, Riitta, maatalous- ja metsätieteiden maisteri, MBA 210 Tolppanen, Tapio, maanviljelijä, osa-aikainen eläkeläinen 211 Tuovinen, Kati, strateginen neuvonantaja 212 Tuovinen, Pekka, ekonomisti, virkamies 213 Varughese, Rolls, HML, yrittäjä 214 Väisänen, Tauno, linja-autonkuljettaja Vapauden liitto r.p. 215 Laakso, Mikko, lääkäri 216 Timonen, Pekka, lääkäri Vasemmistoliitto r.p. 217 Afflekt, Kari, peltiseppä 218 Airaksinen, Heli, yhteisöpedagogi AMK 219 Akinci-Yesilmen, Vehbiye, lähihoitaja 220 Al-Sawad, Adam, talouspäällikkö, yrittäjä 221 Bouali, Mirjam, eläkeläinen, ihmisoikeusaktiivi 222 Haakana, Marko, hanketyöntekijä, sairaanhoitaja YAMK 223 Haaranen, Aurora, opiskelija 224 Hartikainen, Maija, tutkimusrahoituksen asiantuntija, YTM 225 Hyttinen, Joni, hankepäällikkö, YTM 226 Häkkinen, Juha, maalari, eläkeläinen 227 Istolainen, Eetu, opiskelija 228 Jaakkola, Stefania, taiteilija, tanssinopettajaopiskelija AMK 229 Jokinen, Pauliina, ympäristötieteen opiskelija 230 Juntunen, Jaakko, lähihoitaja, eläkeläinen 231 Jussila, Heli, hankekoordinaattori 232 Keilonen, Jenny, väkivaltatyön asiantuntija, yhteisöpedagogi AMK 233 Keinänen, Kalle, herastuomari, sähköasentaja 234 Koivisto, Jessika, sosionomi AMK, kasvatustieteiden opiskelija 235 Korppi, Heikki, ensihoitaja, linja-autonkuljettaja 236 Kovalainen, Suvi-Tuulia, yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalipsykologi 237 Kukkonen, Veijo, ammattiliiton toimitsija 238 Kurkinen, Karoliina, tutkija, filosofian tohtori 239 Lahtelin, Toni, pääluottamusmies 240 Lappalainen, Irene, yhteisöpedagogiopiskelija AMK 241 Lentz, Seppo, virastomestari, eläkeläinen 242 Miettinen, Juha-Pekka, data- ja turvallisuuskoordinaattori, työsuojeluvaltuutettu 243 Miettinen, Taija, tietojenkäsittelytieteiden opiskelija, röntgenhoitaja AMK 244 Miinin, Anna, yhteiskuntatieteiden kandidaatti 245 Mikkonen, Merja, perhehoitaja, kokemustoimija 246 Ollila, Tessa, fysioterapeutti AMK, yhteiskuntatieteiden opiskelija 247 Pasanen, Reino, toimittaja, eläkeläinen 248 Pekkarinen, Aaro, merkonomi 249 Rautiainen, Markku, eläkeläinen 250 Rossi, Maria, FT, lääketieteen opiskelija 251 Sutinen, Mari, lähihoitaja, tradenomiopiskelija YAMK 252 Tossavainen, Tatu, järjestöjohtaja, YTM 253 Tuomainen, Hanna Kaisa, kuvataiteilija 254 Turunen, Kari, kulttuuriteknikko, eläkeläinen 255 Turunen, Reetta, varhaiskasvatuksen opettaja, sosionomi AMK 256 Vainiola, Joonas, musiikkipedagogi AMK 257 Vartiainen, Anne, tekninen myyjä 258 Väänänen, Juha, työterapian ohjaaja, työnohjaaja 259 Väätäinen, Jenna, sosiaalityöntekijä, YTM Perussuomalaiset r.p. 260 Andersson, Harri, ravintolapäällikkö, merkonomi 261 Avonius, Toni, linja-autonkuljettaja 262 Auvinen, Jarmo, prosessinhoitaja, metsätalousyrittäjä 263 Eskelinen, Jorma, yrittäjä, rakennusmestari 264 Grönstrand, Eeva, toimittaja, filosofian maisteri 265 Harjunen, Salme, kodinhoitaja, eläkeläinen 266 Hyvärinen, Tuula, hoiva-avustaja, tuote-esittelijä 267 Immonen-Koivisto, Eikka, kehitysvammaisohjaaja 268 Jauhiainen, Reijo, yrittäjä 269 Jokinen, Mika, eläkeläinen 270 Jukarainen, Markus, rakennusmies, varastopäällikkö 271 Jyrinki, Mikko, kauppias 272 Kasurinen, Kalle-Paavo, kaivinkoneenkuljettaja 273 Kiiskinen, Ville, yrittäjä 274 Kiljunen, Ismo, vahtimestari 275 Korhonen, Kari, päihdevalistaja, pastori 276 Koskela, Petteri, CNC-koneistaja 277 Kotilainen, Juha, yrittäjä 278 Käsnänen, Timo, yrittäjä 279 Lappalainen, Risto, eläkeläinen 280 Lehtosaari, Sari, luonnontieteiden kandidaatti, opiskelija 281 Lensu, Jarkko, koneenkuljettaja 282 Littunen, Jukka, vanhempi konstaapeli 283 Lätti, Ville, humanististen tieteiden kandidaatti 284 Martikainen, Veijo, eläkeläinen 285 Nieminen, Markku, metsätalousinsinööri AMK 286 Pentikäinen, Jouni, henkilökohtainen avustaja 287 Pirinen, Risto, FM, kaupunginvaltuutettu 288 Pitkänen, Jyri, yrittäjä 289 Pitkänen, Vesa, rakennusmestari, vanginvartija 290 Savolainen, Juha, IT Specialist, insinööri 291 Steppijev, Minna, lähihoitaja 292 Sumiloff, Jari, maanviljelijä 293 Tanskanen, Pekka, eläkeläinen 294 Tissari, Mika, yrittäjä 295 Tossavainen, Petri, FM 296 Vartiainen, Pekka, asianajaja 297 Väätäinen, Nanna, lähihoitaja, ensihoitaja AMK opiskelija 298 Wallius, Mika, vanhempi konstaapeli, muusikko 299 Willman, Juha, eläkeläinen Kansallinen Kokoomus r.p. 300 Ahonen, Jenna, hallintotieteiden maisteri, hallintopäällikkö 301 Chiksoeva, Elena, restonomi YAMK, myyntipäällikkö 302 Collan Andersin, Paula, erikoislääkäri 303 Eloranta, Eero, filosofian maisteri, ohjelmistoasiantuntija 304 Eloranta, Tuukka, diplomi-insinööri, terveysteknologiayrittäjä 305 Mustafa, Ghulam, kokki, yrittäjä 306 Hakala, Jussi, insinööri, henkilöesimies 307 Halonen, Hannu, tekniikan tohtori, toimitusjohtaja 308 Hannelin, Valtteri, tradenomi, rekrytointikoordinaattori 309 Happonen, Eeva-Riitta, opettaja, maaseutuyrittäjä 310 Hautaniemi, Riitta, kauppatieteiden maisteri 311 Heikkinen, Juha, filosofian tohtori, elinvoima-asiantuntija 312 Helin, Anu, sairaanhoitaja, yrittäjä 313 Hiltunen, Ilkka, yrittäjä, eläkeläinen 314 Hiltunen, Miika, kauppatieteiden opiskelija, kampuspuheenjohtaja 315 Hirvonen, Ilkka, tekninen johtaja, yrittäjä 316 Huhta, Johanna, terveystieteiden maisteri, työhyvinvointiyrittäjä 317 Ikäheimonen, Tero, järjestelmäasiantuntija 318 Julkunen-Tiitto, Riitta, professori emerita 319 Kangasoja, Laura, yhteiskuntatieteiden kandidaatti, järjestökoordinaattori 320 Kauhanen, Satu, väitöstutkija, projektiasiantuntija 321 Kauppinen, Matti, myynti- ja vientikoordinaattori, kirjailija 322 Kekoni, Jaakko, hallitusammattilainen 323 Kiflie, Tsega, yhteisöneuvottelija 324 Kilpi, Marko, kansanedustaja, poliisi 325 Koponen, Kirsi, yrittäjä, verkosto- ja yhteistyövastaava 326 Korhonen, Paula, terveystieteiden maisteri, aluepäällikkö 327 Koskinen, Allu, yrittäjä, tapahtumajärjestäjä 328 Kosunen, Maarit, sosionomi, varhaiskasvatuksen opettaja 329 Laitinen, Tarja, terveystieteiden maisteri, aluepäällikkö 330 Leppäkynnäs, Arttu, terveyskeskuslääkäri 331 Leskinen, Laila, agrologi AMK, maa- ja metsätalousyrittäjä 332 Lietkari, Veera, esihenkilö, projektipäällikkö 333 Liimatta, Joni, kauppatieteiden maisteri, verotarkastaja 334 Lintunen, Jouni, palveluneuvoja, herastuomari 335 Lötjönen, Vesa, filosofian maisteri, kunnanjohtaja emeritus 336 Martikainen, Tuija, terveys- ja hyvinvointialan yrittäjä 337 Mutanen, Miika, poliisi 338 Muttonen, Ville, sosionomi YAMK, yksikönjohtaja 339 Mäkinen, Eeva, filosofian tohtori, työelämän kehittäjä 340 Mönkkönen, Kalle, diplomi-insinööri, eläkeläinen 341 Niemelä-Tiilikainen, Mia, sairaanhoitaja, ratkaisumyyjä 342 Niiranen, Pekka, dosentti, toimittaja 343 Nivamo, Saija, hyvinvointialan yrittäjä, liikunnanohjaaja 344 Ohvo, Pirkko, opetusneuvos 345 Oikarinen, Juho, filosofian tohtori, matematiikan lehtori 346 Oivanen, Otto, lentopalloilija, yrittäjä 347 Ollikainen, Keijo, tradenomi, K-kauppias 348 Paappanen, Jukka, terveystieteiden maisteri, suunnittelukoordinaattori 349 Partanen, Karoliina, kansanedustaja, varatuomari 350 Paterno, Jussi, erikoislääkäri, viestintäjohtaja 351 Pennanen, Jarno, rakennuttamisen asiantuntija, yrittäjä 352 Pentikäinen, Matti, teologian maisteri, kirkkoherra 353 Pietikäinen, Sami, tradenomi 354 Pirinen, Joni, esiupseeri, kirjailija 355 Pääkkö, Sakari, valtiotieteiden kandidaatti, talouspoliittinen asiantuntija 356 Qvick, Paula, arkkitehti, suunnittelujohtaja 357 Raassina, Sari, lääkintöneuvos, erikoislääkäri 358 Rapo, Mika, projektipäällikkö 359 Rekiranta-Luukkonen, Irina, filosofian maisteri, vastuullisuusasiantuntija 360 Ronkainen, Jere, kasvatustieteen maisteri, yrittäjyyskasvatuksen asiantuntija 361 Ruuskanen, Hillevi, valtiotieteiden kandidaatti 362 Ryynänen, Olli-Pekka, professori emeritus 363 Saarelainen, Sirkku, hallitusammattilainen, perheyrittäjä 364 Savolainen, Jukka, yrittäjä 365 Savolainen, Mika, ravintolayrittäjä 366 Sirviö, Kari, yritysten omistajanvaihdosasiantuntija 367 Snellman, Totti, opiskelijaliiton puheenjohtaja, yrittäjä 368 Soini, Teemu, vanhempi asiantuntija 369 Soukkamäki, Anna, ympäristöinsinööriopiskelija, nuorisokoordinaattori 370 Svärd, Maija, apulaisrehtori, eläkeläinen 371 Sweeney, Kati, ekonomi, hallintotieteiden maisteri 372 Sääski, Kaija, yhteiskuntatieteiden lisensiaatti, yrityspalvelujohtaja 373 Taipale, Tero, myynti- ja markkinointipäällikkö 374 Tiihonen, Veikko, rehtori, eläkeläinen 375 Toivanen, Jyrki, tradenomi AMK, yrittäjä 376 Toppinen, Karoliina, filosofian tohtori, asiakaspäällikkö 377 Tuppurainen, Jarmo, insinööri, toimitila-asiantuntija 378 Turunen, Jaana, musiikin maisteri, yrittäjä 379 Tykkyläinen, Elias, lukiolainen, yrittäjä 380 Törmänen, Rauni, matka-asiantuntija, eläkeläinen 381 Valikainen, Esko, kasvatustieteen maisteri, rehtori 382 Vartiainen, Tuula, kauppatieteiden maisteri, rakennusmestari 383 Viitanen, Erkki, ylläpidon asiantuntija 384 Viljakainen, Tiina, konttorinjohtaja, LKV 385 Voutilainen, Joona, autonkuljettaja, järjestyksenvalvoja 386 Wallén, Hasse, yrittäjä 387 Ämmälä, Juha-Pekka, tradenomiopiskelija Vihreä liitto r.p. 388 Auvinen, Harri, tutkimus- ja kehityspäällikkö, tekniikan tohtori 389 Berg, Marja, erikoislääkäri, yrittäjä 390 Björn, Teemu, sähköinsinööri 391 Halme, Aapo, laulaja 392 Hietaluoto, Ville, DevOps Lead 393 Hoffren, Saara, ylioppilas 394 Huovinen, Toni, koulunkäynninohjaaja 395 Huttunen, Linda, suuhygienistiopiskelija 396 Hänninen, Nanna, valokuvataiteilija, taiteen maisteri 397 Jokela, Nina, kotiapuyrittäjä 398 Jäntti, Ari, biologi, filosofian tohtori 399 Kaipainen, Tanja, terapiakoordinaattori, terveystieteiden maisteri 400 Kairinen, Petra, tutkimusavustaja, yhteiskuntatieteiden kandidaatti 401 Karttunen, Alina, lomittaja 402 Koivistoinen, Tuomas, yrittäjä 403 Kotimaa, Ulla, yhdistysaktiivi 404 Kovács, Krisztián, yrittäjä 405 Kumlin, Timo, koordinaattori 406 Kumpulainen, Sami, lukion lehtori, filosofian maisteri 407 Kuusela, Laura, S2-opettaja 408 Käsnänen, Susanna, diplomi-insinööri 409 Laakso, Anton, tutkimusprofessori, ilmastotutkija 410 Laitinen, Taina, taideasiantuntija, väitöskirjatutkija 411 Lindholm, Taru, väitöskirjatutkija, yliopisto-opettaja 412 Martikainen, Salla, varhaiskasvatuksen lastenohjaaja, ylioppilas 413 Mustonen, Markku, ympäristönhoitaja, yrittäjä 414 Mähönen, Tanja, lähihoitaja 415 Nieminen, Petri, limnologi, filosofian maisteri 416 Niiranen, Satu, taloushallinnon merkonomi, sihteeri 417 Ojala, Raimo, proviisori 418 Olkkonen, Elmo, opiskelija, lääketieteen kandidaatti 419 Paanala, Ari, ympäristötieteilijä, luonnontieteiden kandidaatti 420 Partanen, Rebekka, opiskelija 421 Pietikäinen, Liisa, projektipäällikkö, filosofian maisteri 422 Pitkänen, Josefiina, opiskelija AMK 423 Pulkka, Laura, koulutussihteeri 424 Rasheed, Usman, tutkijatohtori 425 Raudaskoski, Miika, opinto-ohjaaja, filosofian maisteri 426 Ruusunen, Saara, farmaseutti 427 Räty, Petteri, yrittäjä, diplomi-insinööri 428 Räty, Simo, maatalousyrittäjä, agrologi AMK 429 Saastamoinen, Aatu, opiskelija 430 Saramäki, Leila, jatkuvan oppimisen asiantuntija, kasvatustieteen maisteri 431 Sirviö, Timo, lehtori, filosofian maisteri 432 Sutinen, Kari, peruskoulun opettaja, eläkeläinen 433 Toivanen, Pekka, lehtori, muusikko 434 Vaattovaara, Jenni, hammaslääketieteen lisensiaatti 435 Vainikainen, Tanja, röntgenhoitaja 436 Voutilainen, Ari, terveystieteilijä, biologi 437 Välimaa, Sini, myyjä 438 Yrjölä, Antti, laatuinsinööri 439 Zuffa, Sara, opettaja, viestinnän muotoilija Suomen Kommunistinen Puolue r.p. 440 Tanski, Juhani, ATK-suunnittelija, eläkeläinen Liberaalipuolue - Vapaus valita r.p. 441 Koivistoinen, Paavo, IT-konsultti, filosofian maisteri 442 Mononen, Markku, työterveyslääkäri 443 Turpeinen, Valtteri, yrityksen pankkineuvoja, piirin varapuheenjohtaja |