Keskustelu
| eero | Itäraja pysyy kiinni | 16.4.2025 15.47 |
| Valtioneuvosto on tännään päättänyt jatkaa itärajan sulkua. Hyvä näin, että makustusasiakirjojen puuttuessa maahantulo estetään. Ei tänne kaivata ennää ensimmäistäkään mutiaista, eikä ählämiä. Venäjä työntää yli rajan elintasopakolaisia. Miksikä suomen rajaviranomaiset eivät ryhdy konkreettisiin toimenpiteisiin tämän aallon pysäyttämiseksi ?? Kokemuksesta tiedän, että jokaisella raja-asemalla on ns. ei kenenkään maa. Venäjä työntää nämä tunkeutujat tälle ei kenenkään maalle ja suomi joutuu alistumaan kansainvälisten sopimuksien mukaisiin päätöksiin ihmisoikeuskunnioituksista. Kun rajavarijat huomaavat, että vennäänpuolella avataan portteja, vois laittaa pientä sulkutulta vapaalle ei kenenkäänmaalle, Konekivääri M60 ja rynnäri M62 7,62 kaliiperillaan aiheuttaa kuitenkin jokaiselle ählämille senverran irvokasta kutinaa nilkoissa, että saattaisivat olla tulematta. On jo todettu vuosikymmenen aikana, kuinka rikollisuus on lisääntynyt huolestuttavasti näitten tulijoitten myötä. Mutta entäs me, rehelliset suomen kansalaiset ja myös ne rehelliset venäjän kansalaiset, jotka ovat "parriutunneet" suomalaisten kanssa, joilla heillä ja meillä kaikilla on kaikki tarvittavat matkustusasiakirjat rajan ylittämiseen voimassa, ja meillä kaikilla on läheisiä perheeseen kuuuluvia henkilöitä rajan molemmin puolin, meiltä suljetaan kulku yli rajan, tapaamaan lähiomaisiaan. Ei saatana tämä ei ole oikein. ei, ei, ei. Niin monia satoja kertoja, kun olen matkustanut yli venäjän rajan, voin syvällä rintaäänellä vakuuttaa, kokemusperäisesti, enämpi kuin yksikään tämän palstan keskustelijoista. Olen henkilökohtaisesti nähnyt tämän rajakäytännön yli 30 vuotta. Rajan olen ylittänynnä jokusen kerran Vaalimaallakin, ehkä vähän enemmän Nuijamaalla, useasti Imatra / Svetokorski, satoja kertoja Wärtsilä, kuin myös Kainuun Vartius. Oman rakkaan vaimoni kanssa on tullunna vierailtua Lapinreissuilla, vennäänmaalla myös Lapin rajanylityspaikkojen kautta. Rajajooseppi Inarissa, Sallan Kelloselkä, Kaikki on läpikuljettu. Mutta on yksi rajanylityspaikka, josta en ole koskaan kulkenunna yli. Ja se on vain rautatiekiskoilla ylitettävä Vanikkala. Norjassakin, Kirkkoniemenkautta pohjoisen Muurmanskiin suuntautuneella kesämatkallamme ylitimme norjan ja venäjän rajan Storskogin raja-asemalla, josta valuimme kohti etelää Kostamukseen saakka. Tätä olemme joutuneet kärsimään jo vuosikausia, mutta ehkä nyt, punikkivyöryn myötä vuosikaudet oppositiossa ollut eduskunnan suurisuisin räkyttäjä Antti Lindman avaa rajan eerolle ja rakkaalle vaimolleni Natalialle. |
||
| alan kolmas mies | Re: Itäraja pysyy kiinni | 16.4.2025 16.39 |
| AKm ei ole mennyt ITÄRAJAN yli yhtä monta kertaa kuin EERO, mutta näyttää siltöä, ettei EERO ole koskaan käyttänyt esim. luontoystävällistä JUNAA Vainikkalan kautta. AKM voi suositella joko Allegroa Pietariin tai makuujunaa Moskovaan suoraan Helsingistä. Ei mikään ole niin ihanaa, kun ajaa hurauttaa maakuuvaunussa Helsingistä Moskovan keskustaan ja ennen asemalle tuloa ottaa lämpimän suihkun junassa ja pukee siistit edustuskuteet päällensä. Eihän ole mitään järkeä lähteä Venäjälle mitkään rytkyt päällä. Kyllä heillä arvostetaan asiallista käyttäytymistä. EERO ei näköjään ole myöskään mennyt Venään puolelle ilmojen halki, joten eihän EERO ole nähnyt näköjään kunnolla noita ihania Venäjän maisemiakaan puhumattakaan, että EERO olisi käynyt esim. Siperiassa, josta AKM:llä on niin positiiviset muistot jäljellä!!! Se täytyy kyllöä tunnustaa, että nuo ilmalennot Moskovasta Bratskiin kyllä ihan oikeasti pelotti, että onkohan kysymyksessä viimeiset matkat. Erityisesti kiinnitti huomiota se, miten hitaasti koneet nousi ilmaan puiden latvoja hipoen!!! Mutta kun ilmaan päästiin, niin kyllä siellä koneet ihan hyvin pysyi sitten ilmassa!!!! Tosin missään länsikoneissa ei ole koskaan ollut niin paljon kärpäsiä kabiinissa!!! |
||
| eero | Re: Itäraja pysyy kiinni | 16.4.2025 17.26 |
| Haloo alan kolmas ämmä. Etteikö eero olisi lentänynnä rajan yli vennäänmaalle. ??? Oootkosinä oikeessti noin idiootti, ettet sinä ymmärrä, että tässä maalimassa on olemassa muitakin ihmisiä, kuin espoon konsulenntti, joka työnsä vuoksi on joutununna matkustelemaan maailmalla ?????????????????????????? eero on ilmateitse ylittänynnä euroopassa useitakin maanrakoja. Esimerkkinä taas jälleen yritän sinun paksuun kalloosim syötää tietoa siitä. jotka kaikki muut, tämän keskustelupalstan osallisujat ova ymmärtäneet jo vuoskymmenen aiemmin. alan kolmannen ämmän sitaatti " eero ei näköjään ole koskaan menny venäjälle ilmojen halki " sitaatti päättyy Alan kolmas, kaikkien alojen olevinaan asiantuntija. Missä on sinun "omahäpeä" ???? En ala kehumaan omilla lentomatkoillani venäjälle, eikäse,lentomatkojen lukumäärä minulle ole ollekaan merkityksellinen. Mutta kaikkien asioitten asiantuntija. Jos ja kun sinä kokoajan uhoat omaa kaikkititävyytäsi, pistetään veto. Esitä kaikkieasioitten kaikkitietävä konsulentti. Lyö pöytään omat passisi vuosikymmeniä taapäin ja sitten, tämän palstan lukijoitten läsnäollessa voimme todeta alan kolmannen ämmän paskapuheet. Luetaan leimat !! |
||
| alan kolmas mies | Re: Itäraja pysyy kiinni | 16.4.2025 17.57 |
| Onhan se erinomainen asia, että Suomea hallituksessa on PERSUJEN kaltaisia LAATUMINISTEREITÄ, kuten KOKO KANSAN RIIKKA, RAUTAROUVA MARI RANTANEN ja OIKEUSMINISTERI LEENA MERI, ELINKEINOMINISTERI VILLE RYDMAN, MAATIEMINISTERI LULU RANNE ja tiukka SOSIAALIMINISTERI KAISA JUUSO sekä tietysti ULKOMAANKAUPPA - KEHITYSMINISTERI VILLE TAVIO!!! Ilman tätä loistavaa PERSUPORUKKAA PIKKURIIKKINEN SUOMI OLISI jo KONKURSSISSA, kun PETTERI ORPO on koko ajan nuoleskellut DEMUJEN ja KEPUN P:tä, jotta maahan saataisiin JYRKI BOY:n filosofi HIMASEN "SINISESSA KIRJASSA" luonnostelema KOMMUNISTISTA KIINAA MUISTUTTAVA MAON "PIENEN PUNAISEN KIRJAN" tapainen YHDEN TUHOISAN ATTEEN EU:n komission tiukassa valvonnassa oleva TOTALITAARINEN VALTIO!!! Ilman RAUTAROUVA MARI RANTASTA, meillä hiihtelisi nytkin ainakin 500 000 Putinin lähettilästä ja terroristia mm. lähi-idän maista ja tietysti Afrikasta sekä Aasian maista. Useimmilla näillä maahan tunkeutuvilla on päässään tietysti Muhammedin patriarkaaliset ikiaikaiset opit ja Sharia-lain säännökset. Alle laitan vähän ohjeistusta WIKIPEDIASTA siitä, mikä PIKKU RIIKKISTÄ SUOMEA ODOTTAA, jos PERSUT lähtee hallituksesta: "Hudud (rajat) Hadd (monikossa "hudud") tarkoittaa rangaistuksia rikoksista, jotka kohdistuvat uskontoa vastaan siten kuin ne määritellään Koraanissa. Hudud-rikoksia ovat aviorikos ja väärä syyte aviorikoksesta, varkaus, maantierosvous, viinin juominen ja islamista luopuminen. Islamista luopuminen tarkoittaa myös yksittäisiä opinkappaleita. Eri lakikoulukuntien tulkinnat eroavat hieman. Tuomarilla ei ole oikeutta armahtaa hudud-rikokseen syyllistynyttä henkilöä, kuten muissa rikoksissa. Rangaistukset ovat ruumiillisia ja vaihtelevat raipaniskuista amputaatioon ja kuolemantuomioon. Koska ne ovat ankaria, hudud-rikosten määrittely ja todistustaakka ovat myös tiukkoja. Tuomitseminen vaatii joko syyllisen tunnustuksen tai selkeän silminnäkijöiden todistuksen. Rangaistusta ei määrätä, jos syyllinen oli pakotettu tekemään rikoksen, esimerkiksi varastamaan ruokaa nälkäisenä. Hudud-rangaistuksia ei sovelleta lapsiin. Qisas (kosto) Joissakin rikoksissa rankaiseminen delegoidaan rikoksen uhreille, joten kyseessä on kosto eli Hammurabin lain silmä silmästä ja Hammas hampaasta-periaate. Tällaisia rikoksia ovat muun muassa murha, tappo, kuolemantuottamus tai ruumiinvamman tuottaminen. Uhrilla tai tämän omaisilla on oikeus vaatia hyvitystä teon tekijältä tai edustajalta. Kosto on ?ariassa pakollista, kun on tapahtunut tahallinen ruumiinvamman tuottaminen. Koston tulee ilman liioittelua vastata aiheutettua vammaa periaatteella hammas hampaasta, henki hengestä. Virallista suostumusta tai oikeudenkäyntiä ei tarvita. Ellei loukattu itse kykene kostoon, hallitsijan edustaja voi määrätä hänelle edusmiehen sitä varten. Jos kaksi henkilöä on oikeutettu kostamaan, he joutuvat arpomaan kumpi saa tehdä sen. Kanteen nostajat voivat myös luopua kostosta, jolloin he ovat oikeutettuja korvaukseen (diya). Esimerkiksi muslimin tappamisesta hinta on sata kamelia. Ta'zir (kurinpito) Tottelemattomuudesta Jumalaa vastaan rangaistaan kaikissa muissa tapauksissa "kalifin tahdon" mukaisesti. Rangaistuksen määrääminen on delegoitu tuomarille tai yhteisölle itselleen. Rikos voi olla esimerkiksi väärä vala tai uppiniskaisuus. Rangaistuksena voi olla esimerkiksi vankeus, ruoskinta tai pelkästään moite. Auktoriteettiasemassa oleva henkilö voi antaa rangaistuksen alaiselleen, esimerkiksi vanhemmat lapselleen, aviomies vaimolleen ja opettaja oppilaalleen kuitenkin vain tämän huoltajan luvalla. Jos ei-muslimi väittää muslimin tehneen rikoksen häntä vastaan, teon näyttöongelmat voivat olla suuria, ja mahdollinen rikos jää helposti rankaisematta. Tämä johtuu siitä, että ei-muslimin todistus muslimia vastaan ei ole laillisesti pätevä missään kolmessa rangaistusten tyypissä." AKM vain odottaa sitä päivää, kun Sharia laki otetaan käyttöön Suomen Peruskoulussa!!! Onneksi juuri kuulin, että Britanniassa KORKEIN OIKEUS ON VAHVISTANUT; että ihmisillä sukupuolia on vain KAKSI eli kyllä Britanniassakin pikku hiljaa alkaa JÄRKI TULLA PÄÄHÄN, kun Amerikassa "MÖRKÖ" TRUMP on todennut, että julkisiin virkoihin pääsee meriittien perusteella ja on turha edes pyrkiä virkoihin DEI-jäsenkirjan avulla ja kaiken kukkuraksi demokraattien johtamilta DEI-yliopistoiltakin liittovaltion rahoitus on laitettu jäihin!!!! Jos meilläkin tehtäisiin nämä samat toimet ja liikkeet, niin kylläpä meilläkin alkaisi kohta ns. KASVU VIRITÄ!!!! Tässäkään asiassa ei tarvita mitään massiivisia VIHREÄN SIIRTYMÄN INVESTOINTEJA, vaan yksinkertaisesti lakipykäliin tehtäviä muutoksia, jotka voidaan nykyään tehokkaasti hoitaa tekoälyä käyttäen OIKEUSMINISTERI LEENA MEREN toimistossa, eikä Petteriltä pahemmin kannata kysellä mitään, koska PETTERI tuntuu edelleen ajavan sitä 3 300 milj. euron TUNNIN JUNAANSA ainakin pormestariksi noussut demujen Afrikan Tähden vihaaja Piia ELO tuntuu olevan varma siitä, että kokoomuksen kanssa yhteistyöllä kohta ratapölkkyjä aletaan maahan kaivamaan, kun kaupungin elinvoimaa kasvatetaan ja SOTE-jonoja lyhennettään!!!! |
||
| eero | Re: Itäraja pysyy kiinni | 18.4.2025 20.18 |
| Palaampa vielä ylläolleeseen venäjän matkailuun. Alan kolmas ämmä on siinä oikeassa, ettei eero ole käyttänyt kertaakaan allergiajunaa. Siihen on syy, etten minä ole valitettavasti niin mahtava mies kuin rumpetti, joka suuressa mahtavuudessaan ja kauneudessaan voipi määrätä junan ajamaan sinnekkin, mihin ei oo edes kiskoja. eero ei kykene moiseen. |
||
| alan kolmas mies | Re: Itäraja pysyy kiinni | 19.4.2025 2.50 |
| Kai sinä EEROSENI muistat, että SENIILIKSI todettu AVERAGE JOE uhkasi rakentaa rautatiekiskot KIINASTA TYYNEN MEREN YLI KALIFORNIAAN. "MÖRKÖ" TRUMPPI ei ole AKM tietojen mukaan koskaan haaveillut tällaisista päättömistä ratahankkeista. Kyllä tällaiset päättömät hankkeet voivat syntyä vain VIHERVASSSARIEN ja/tai KOKOOMUKSEN AJATUSHAUTOMOISSA!!! Meillä Suomessakin on näitä demupormestari Piia ELON tapaisia TURUN TUNNIN JUNAN RAKASTAJIA ja taisi joillakin (=Elinkeinoelämän keskusliitto) olla aikeita rakentaa jo ratayhteys tai siltakin muistaakseni KULTTUURIKAUPUNKI TURUSTA AHVENANMAAN KAUTTA TUKHOLMAANKIN. AKM muistelee, että EK oli myös aikoinaan innokas liittämään Suomen EU:hun ja niin oli silloin myös AKM, mutta EU:n myöhempi kehitys ja EURO-liitos nosti AKM:n karvat pystyyn lopullisesti. Harmi vaan noissa ratayhteyksissäkin on, että Suomen luontainen ratayhteys on tietysti saman raideleveyden vuoksi Venäjälle, joten Tukholmaan mentäessä on tietysti hankala telien vaihto edessä. Tässäkin junahommassa tulee siis käymään samalla tavalla kuin hiihtokilpailuissa 50 kympillä tai muissa lyhyemmissä kisoissa suksia vaihdettaessa, että suomalaiset on yleensä jostain syystä hitaampia kuin muut!!!! Se on kyllä kumma juttu, että Suomessa ei suksi luista!!! Onkohan meillä jotain vikaa tuossa peruskoulujärjestelmässä tai esim. Vuokatin Urheiluopistossa (Vuokatti Sport), kun kotisivuillakin mainostetaan viihtyisiä lomailijoiden palveluja ja sitten jo heti 380 paikkaista O'las ravintolaa seuraavasti: "380-paikkainen ruokaravintola O?las tarjoaa Vuokatin alueen laajimmaan seisovan pöydän joka päivä. Huippu-urheilijoiden vaatimusten mukaisesti pidämme valikoimamme päivittäin laajana ja maukkaana. O?laksen perustarjoilun muodostavat päivittäin noutopöydästä tarjoiltavat aamiainen, lounas ja päivällinen. Lounaalla on mahdollisuus valita myös kevyempi keittolounasvaihtoehto" |
||
