Keskustelu
alan kolmas mies | EERO & OTTO MoCA testiin!!! | 16.4.2025 16.25 |
Vihdoin ILTALEHTIKIN uskalsi tiedottaa vaalien jälkeen, että "MÖRKÖ" TRUMP on loistavassa kunnossa kognitiivisesta ja fyysisesti. MoCA-testistä "MÖRKÖ" TRUMP veti taas täydet 30 pistettä, eikä fyysisessä kunnossa ollut muuta kuin oikeastaan pieni auringosta johtuva ihottuma. Kyllähän tällainen ihottuma tulee kenelle tahansa, kun jatkuvasti pelaa golfia Floridan auringon alla. Tässä tuoreimmassa terveystarkastuksessahan ei paljastunut mitään poikkeavaa, kun "MÖRKÖ" TRUMPIN edellisellä kaudella Valkoisen talon henkilääkäri Ronny Jackson totesi jo, että "MÖRKÖ" TRUMP on terve kuin pukki ja voi hyvin elää silloista vauhtia jopa 200 vuotiaaksi!!!! Nyt jopa ILTALEHDEN toimittaja oli löytänyt jonkun tohtori JÄMSENIN kertomaan, että kyllä on UKKO kovassa kunnossa. Tärkein lääke tuntui olevan ASPERIN sydänjuttujen ennaltaehkäisyyn. AKM on myös kokeillut eräässä vaiheessa tätä ASPERIN asiaa, mutta viime aikoina sen jättänyt. Asperinin salaisuushan on sen sisältämässä asetyylisalisyylihapossa. Asetyylihappohan on erinomainen luontoperäinen rohto, jota esiintyy etenkin pajun kuoressa ja niinpä AKM:kin jo nuorena poikana teki keväisin ja kesälläkin innokkaasti pajupillejä ja siinähän se salisyylihappo erityisesti vapautuu, kun pillin pistää huulilleen ja varmistaa, että kuori liikkuu hyvin ja ohjaa myös pilliosan ilmavirtauksia. Tietysti luonnonläheinen pajupilli on huomattavasti terveydellisempi soitin kuin esim. jostakin metalliseoksesta valmistettu metallinen huilu. AKM:n tiedossa ei ole esim. sitä, käyttikö Vesku LOIRI hopeista tai platina huilua vai jostain halvemmasta metalliseoksesta valmistettua huilua, jolloin voi olla vaara, että pahimmassa tapauksessa voi saada nikkelistäkin nikkelimyrkytyksen. Kun nyt on Amerikassa jo useamman VALKOISEN TALON henkilääkärin valaehtoisella todistuksella todistettu taas, että "MÖRKÖ" TRUMP on loistokunnossa, niin siitä voidaan vetää sellainen johtopäätös, että esim. EERON ja OTON tapaisten "narsistiräkyttäjien" kannattaisi mennä kiltisti Pohjois-Savon hyvinvointialueella johonkin paikallisen terveysaseman tai jopa Kuopion yliopistollisen keskussairaalan jonon jatkoksi odottamaan pääsyä pikaiseen MoCA-testiin. AKM on myös noista Eduskunnan kyselytunneista kuullut, että muistaakseni ainakin suunnitteilla on Kaisa JUUSOKIN pöydällä KELAN normituksen uudistu, että yli 65-vuotiaat voivat mennä ilmeisesti jo taksilla YKSITYISELLE PUOLELLE seuraavasti: "Näin yli 65-vuotiaiden Kela-pilotti korvaisi käyntejä, katso uusi laskelma Kaisa Paastela Julkaistu 25.03.2025 | 15:17 Päivitetty 25.03.2025 | 20:21 Kela, Sote Uuden mallin haasteita ovat siirtymät yksityisen ja julkisen puolen välillä sekä tiedonkulku. Yli 65-vuotiaiden Kela-korvauskokeilussa palveluntuottajille määriteltävää hintakattoa on suunniteltu 100 euroon, kertoi sosiaali- ja terveysministeriön sosiaaliturva- ja vakuutusosaston johtaja Essi Rentola Kelan tilaisuudessa. Kela-korvaus palveluntuottajalle yksityisestä lääkärivastaanotosta olisi 72 euroa ja asiakas maksaisi 28 euron omavastuun. Vastaanoton pituus olisi 20 minuuttia. Yleisimmistä laboratoriokokeista ja tutkimuksista korvattaisiin puolet hintakaton määrittämästä enimmäishinnasta. Rentola esitteli laskelmaa, jossa esimerkiksi lääkärikäynti ja kaksi verikoetta maksaisivat asiakkaalle 43,20 euroa ja palveluntuottajille korvattaisiin yhteensä 86,20 euroa. Yhteensä pilottiin käytetään rahaa 190 miljoonaa euroa, joista vajaat 100 miljoonaa maksetaan sairaanhoitovakuutuksesta ja loput valtion rahoista. Kokeilu kestää vuoden 2027 loppuun. Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Janne Aaltonen sanoi tilaisuudessa, että parasta kokeilussa on se, että otetaan vihdoin yksityisiä palveluntuottajia mukaan tuottamaan perusterveydenhuoltoa. □ Suomessa on ollut erikoinen dikotomia, että julkinen palvelu tarkoittaa julkisen sektorin tuottamaa palvelua, mitä ei oikein ole missään muualla maailmassa. Muualla julkisen palvelun voi tuottaa yksityinenkin, Aaltonen sanoi. Lääkäriliitto on suhtautunut kokeiluun kriittisesti. Lausunnossaan lakiluonnokseen liitto katsoi, ettei pilottia pitäisi käynnistää ollenkaan, sillä se ei tue ikääntyvien hoitoa "kustannusvaikuttavalla tavalla". Lisäksi Lääkäriliiton mukaan pitää harkita tarkoin, mille tasolle palvelun julkinen subventio asetetaan. □ Tällä hetkellä markkinoilla tuotetaan 20 minuutin lääkärikäyntejä jopa hintaan 49,90 euroa, liitto huomautti lausunnossaan. Ministeriön Essi Rentola totesi, että hintakatto on tärkeää kokeilussa, jotta sen toimivuudesta saadaan tietoa tulevaisuutta varten. Malli on saanut myös kritiikkiä siitä, ettei se sisällä hoidontarpeen arviointia, kuten nykyisessä perusterveydenhuollossa. □ Potilaat eivät käytä turhaan palveluita. Jos ihminen kokee tarvitsevansa lääkäriä, onhan sille silloin tarve. Tyydyttämätöntä hoidontarvetta on tutkimusten mukaan noin 12 prosentilla tästä ikäluokasta, Rentola sanoi. Hyvinvointiala Hali ry:n tekemän kyselytutkimuksen mukaan yli 70 prosenttia yli 65-vuotiaista aikoo käyttää pilotin mahdollisuutta mennä yksityiselle. Lääkäriliiton Aaltosen mukaan olennainen kysymys on, että mitä kokeilulla tavoitellaan ja mitä sen jälkeen tapahtuu. □ Ei ole kuitenkaan nähtävissä sellaista todellisuutta, että tämä laajenisi koskemaan kaikkia suomalaisia, koska se olisi valtavan kallista. □ Jos halutaan kokeilla hintakattoasiaa, niin siinä malli on aika toimiva. Jos miettii sitä, että tulevaisuudessa myös työterveyspalvelut ja yksityiset palvelutkin tulisivat hintakaton piiriin, se on mielenkiintoinen ajatus, Aaltonen pohdiskeli. □ Mutta vähentääkö kokeilu julkisen terveydenhuollon rasitusta, on kokonaan toinen kysymys. Uskon, että perusterveydenhuollossa tuotetaan jatkossakin 100-prosenttisesti mitä pystytään. Nyt vain tulee lisää käyntejä, koska on ollut piilokysyntää. Sinänsä on tietysti hyvä asia, että palvelua saadaan, Aaltonen jatkoi. Tänä vuonna pilotissa korvataan kaksi ja sen jälkeen kolme lääkärikäyntiä vuodessa. Luvut perustuvat keskiarvolaskelmiin siitä, kuinka usein ikäluokka on lääkärissä käynyt. Aaltosen mukaan haasteeksi nousee se, että tällä hetkellä 10 prosenttia asiakkaista käyttää 80 prosenttia palveluista ja kaksi järjestelmää pitäisi yhteensovittaa. □ Moni- ja pitkäaikaissairaat ovat hallinneet keskustelussa, mutta kyllä isompi joukko on se, joka ei käytä palveluita niin paljon, Kelan lainsäädännön kehittämisjohtaja Auli Valli-Lintu puolestaan kommentoi. □ Kuinka paljon asiakkaita siirtyy julkiselta yksityiselle ja mikä on hoidon jatkuvuus mallissa, siitä me toivotaan tutkimustuloksia, ei vain hintakatosta, Valli-Lintu tiivisti. Tilaisuudessa mietittiin myös mitä tapahtuu, jos potilas lääkärin mielestä tarvitsee tutkimuksen x, joka ei kuulu Kelan hinnoittelemaan pakettiin. Rentolan mukaan hoidon jatkuvuuskysymykset ovat olennainen osa valmistelua. Tietyistä asioista säädetään asetuksella ja osa jää Kelan arvioitavaksi, kuten taksaluetteloiden tarkistus pilotin aikana. Siirtymä julkisen ja yksityisen välillä ja tiedonkulku ovat joka tapauksessa hankalia kysymyksiä. □ Pilotin on tärkeää kattaa riittävästi tutkimuksia, mutta aina tulee olemaan tilanteita, että potilas pitää lähettää julkiselle puolelle erikoissairaanhoitoon. Laitetaanko silloin uudelleen lääkärille ja samoihin tutkimuksiin? Tässä tulee näkyväksi se, mikä nytkin tökkii julkisen ja yksityisen välillä, eli kun käytetään resurssia kaksinkertainen määrä, Hali ry:n edunvalvontajohtaja Hanna-Maija Kause sanoi. Janne Aaltonen totesi, että lähetteet yksityiseltä julkiseen erikoissairaanhoitoon ovat nytkin arkipäivää, mutta Kela-pilotissa tullaan lähettämään perusterveydenhuollosta perusterveydenhuoltoon. □ Sellaista mallia ei ole ja se pitää luoda. Ei potilaalla välttämättä ole erikoissairaanhoidon tarvetta, vaikka hän tarvitsisi jonkin tutkimuksen, jota Kela ei mallissa korvaa. Jos taas kaikki lähetetään erikoissairaanhoitoon, niin sehän tukkeutuu täysin, Aaltonen totesi. □ Jos malli ei lähde pyörimään halutulla tavalla, toivon että on halua ja kykyä tehdä muutoksia. Tämän toteutuminenhan riippuu siitä, lähtevätkö palveluntuottajat mukaan, Aaltonen jatkoi. Auli Valli-Linnun mukaan kyselyitä palveluntuottajilta on tullut, mutta koska lakia ei säädetty, ei asian kanssa voida vielä edetä. Lakiesitys on tarkoitus tuoda eduskuntaan huhtikuussa ja arviolta kesäkuussa Kela voi alkaa tehdä sopimuksia palveluntuottajien kanssa. Kokeilun on määrä alkaa 1. syyskuuta. □ Ei tämä mikään kultakaivos yrittäjille ole, kun on tiukat hintakatot niin lääkärikäynneissä kuin laboratoriotutkimuksissakin. Kun kokonaisuus on selvillä, niin jokainen ammatinharjoittaja arvioi tietysti itse onko tämä liiketaloudellisesti kannattavaa ja lähteekö mukaan, Halin Kause luonnehti. □ Ja siihen, että onko tämä nyt hirveää julkisen rahan haaskausta, sanoisin että aika merkittävää pilottia tässä tehdään. Valtion rahoitusosuus on noin 42 miljoonaa euroa vuodessa, joten kokeilu on varsin edullinen siitä näkökulmasta, että hyvinvointialueiden kokonaismenot ovat 26 miljardia euroa, joista terveydenhuoltoa on noin 11 miljardia euroa, Kause lisäsi. □ Kokonaisuus kattaa noin prosentin koko terveydenhuollon menoista per vuosi, mikä on aika pieni osuus. Uskon, että tästä saadaan uudenlaista tietoa, jotta saadaan parempi terveydenhuoltojärjestelmä tulevaisuudessa, Rentola summasi. Kelan asiakkuus- ja etuuspalveluiden johtajan Kari-Pekka Mäki-Lohiluoman mukaan hän ei ole huolissaan saadaanko palvelut saadaan pystyyn, sillä Kelalla on entuudestaan vuosikausien ajalta verkostot tuottajiin. □ Se mistä olen huolissani on miten saadaan tieto kulkemaan, ettei tehdä vaikkapa päällekkäisiä tutkimuksia. Tämä edellyttäisi panostusta Kanta-palveluihin, jotta tieto esimerkiksi tutkimusten osalta olisi heti käytettävissä, Mäki-Lohiluoma kiteytti. Hali ry totesi lakiesityksestä antamassaan lausunnossa, että tällä hetkellä Kanta tai muut järjestelmät eivät mahdollista tiedonsiirtoa, jossa potilas esimerkiksi kävisi julkisella laboratoriossa ja yksityinen lääkäri saisi tulokset ilman viivytyksiä." AKM epäilee, että jos MoCA-testit saadaan Suomessakin yleistymään jo nuoremmallekin porukalle, niin SOTE-jonot lyhenevät meilläkin keskimäärin 1.5 viikkoon!!!! Eikä tuo MoCA testi voi tietokoneella tehtynä olla kuin muutaman euron hintainen nykyisillä AI-laitteilla ja tekniikalla. AI-lääkärihän tekee noita MoCA-testejäkin monta kappaletta tunnissa, eikä siinä mitään Sigmund FREUDIN kaltaista vuosia kestävää kallista psykiatrista hoitoa tarvita. Nykyäänhän puhutaan jo ratkaisukeskeisestä hoidostakin eli on siis siirrytty taudin jatkamisen hoidosta taudin parantamiseen ja ehkäisyyn. Alla ILTALEHDEN tiedote "MÖRKÖ" TRUMPIN loistavasta kunnosta: Donald Trump on hämmentävässä kunnossa - Erityisesti yksi asia pistää silmään Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on Valkoisen talon lääkärin mukaan erinomaisessa kunnossa. Erityisesti yksi testitulos kiinnitti huomion. Geriatrian professori kertoo, kuinka harvinaista se on saada. Donald Trump kävi terveystarkastuksessa viime perjantaina ensimmäistä kertaa heinäkuisen salamurhayrityksen jälkeen. Daniel Torok Tekijän kuva Petra Sneck Tänään klo 7:30 Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin, 78, terveys on taas tutkittu. Kerroimme sunnuntaina lausunnosta, jonka mukaan Valkoisen talon lääkäri Sean Barbabella totesi Trumpin terveyden olevan erinomainen. Valkoisen talon sivuilta löytyvä raportti on ensimmäinen julkinen selvitys Trumpin terveydestä tammikuun jälkeen, jolloin hänestä tuli vanhin Yhdysvaltain presidentin virkavalan vannonut henkilö. Lääkärin lausunnon mukaan Trump on fyysisesti ja psyykkisesti täysin kykenevä toimimaan valtionpäämiehenä ja asevoimien komentajana. Raportissa todetaan, että Trumpia on hoidettu korkean kolesterolin, toistuvien auringolle altistumisen aiheuttamien ihovaurioiden, kausiluontoisten allergioiden ja divertikuloosin, eli suolen umpipussitaudin takia. Siinä paksusuolen seinämään on syntynyt pullistumia. Hänelle on myös tehty kaihileikkaus molempiin silmiin ja hänellä on ollut hyvälaatuinen paksusuolen polyyppi. Trumpin kerrotaan käyttävän neljää lääkettä: kahta lääkettä kolesteroliarvojensa hallitsemiseen, aspiriinia sydämentapahtumien ehkäisyyn ja steroideja sisältävää ihovoidetta. Raportissa todetaan, että Trump on käynyt läpi "kattavan neurologisen tutkimuksen", joka ei paljastanut mitään poikkeavuuksia kognitiivisissa toiminnassa tai hänen mielentilassaan. Montrealin kognitiivisestä testistä (MoCA) hän sai täydet 30 pistettä. Vähemmän kuin 26 pistettä viittaa kognitiivisten kykyjen heikkenemiseen. Testissä testataan orientaatiota, muistia, päättelyä, hahmottamista ja tarkkaavaisuutta. Testin sanotaan tunnistavan herkästi lievän kognitiivisen heikentymän. Trump sai kognitiivisia kykyjä mittaavasta MoCA-testistä täydet pisteet. Normaalitulokseksi lasketaan 26/30 tai enemmän. Adobe stock/AOP "Ei ihan helppo" Testi ei ole ihan helpoimmasta päästä, kertoo geriatrian professori Esa Jämsen Helsingin yliopistosta. □ Käsitykseni on, että täysien pisteiden saaminen ei ole ehkä nyt ihan poikkeuksellista, mutta pääosa varsinkin ikääntyneestä terveestäkin väestöstä hyvin herkästi menettää testissä jonkin pisteen. 26 pisteen allekaan jääminen ei tarkoita automaattisesti muistisairautta, vaan tarkoittaa, että asiaa on syytä tutkia tarkemmin. Jämsenin mukaan MoCA-testiä käytetään myös Suomessa lisääntyvässä määrin ja se tulee todennäköisesti jatkossa korvaamaan asteittain paljon käytetyn MMSE-testin. □ MoCAlle ollaan parhaillaan määrittämässä suomalaiseen väestöön sopivia viitearvoja. 78-vuotiaiden ikäryhmässä muistisairauksien esiintyvyys on noin 15 prosenttia. Iän myötä aivot rappeutuvat, mikä Jämsenin mukaan esimerkiksi prosessointinopeuden hidastumisena. Sillä voi olla vaikutusta esimerkiksi stressaavissa tai monimutkaista päättelyä vaativissa tehtävissä. □ Kognitiivinen lähtötaso ja se, miten aivojaan käyttää, vaikuttavat siihen, mikä tämän merkitys on ja tunnetusti hyvinkin korkealla iällä voi olla erittäin hyvä kognitio. Käyttäytymisen tai persoonan muutokset eivät liity normaaliin vanhenemiseen. Tärkeä toimintakyky Trumpin kerrotaan voivan hyvin, mutta hänen ikätoverinsa ovat yleisesti hyvin erilaisissa tilanteissa terveyden ja toimintakyvyn suhteen, Jämsen kertoo. □ 78-vuotiaista osalla edessä jopa 30-40 elinvuotta, osa on elämänsä loppuvaiheessa. Mitä parempi toimintakyky on, sen parempi elinajanodote lähtökohtaisesti on. Jos iän myötä terveydentila ja toimintakyky eivät juuri muutu, kuuluu ikäryhmänsä parhaimmistoon. Useimmilla 75-80-vuotiailla on muutamia pitkäaikaissairauksia. Jos tarkemmin tutkittaisiin, niitä löytyisi lähes kaikilta heiltä, sillä tilastoihin päätyvät vain todetut sairaudet, Jämsen huomauttaa. Yleisimpiä pitkäaikaissairauksia ovat verenpainetauti, sydän- ja verisuonisairaudet ja aivoverenkiertohäiriöt. Kuten Trumpilla, käytännössä kaikilla 75 vuotta täyttäneillä on käytössä jokin lääke. □ Useimmilla niitä on ainakin 4-5, osalla enemmänkin. Jämsen huomauttaa, että koska sairauksia on paljon ja toisaalta yksittäinenkin sairaus voi olla haitallinen toimintakyvyn ja ennusteen kannalta, lukumäärää merkittävämpi asia on se, millaisista sairauksista on kyse. □ Haitallisimpia ovat sairaudet, jotka uhkaavat liikkumis- ja toimintakykyä. Suolen divertikuloosi, iho-ongelmat tai korkeat kolesteroliarvot eivät sitä tee. Trumpin ikäisten terveys ja toimintakyky vaihtelee hyvin suuresti. Adobe stock/AOP Elintavat vaikuttavat yhä Trumpin on kerrottu välttävän alkoholia ja tupakointia, mutta syövän paljon roskaruokaa. Hänen painonsa kerrotaan olevan 101 kiloa, kun se vuonna 2019 oli noin 110 kiloa. Trumpin ensimmäisen virkakauden aikana valkoisen talon entinen lääkäri Ronny Jackson sanoi vuonna 2018, että terveellisemmällä ruokavaliolla Trump voisi "elää 200-vuotiaaksi". Myös vanhemmalla iällä elintapatekijöillä on Jämsenin mukaan vaikutusta sairastumisriskiin, ja esimerkiksi liikunnalla voidaan ylläpitää terveyttä ja toimintakykyä. □ Myös alkoholin ja tupakoinnin välttäminen ovat eduksi, sillä haitat korostuvat iän myötä. Trumpin ikäryhmässä suositeltu painoindeksi on 24-29. Jämsenin mukaan painon ei pitäisi tahattomasti laskea eikä 80 ikävuoden kieppeillä yleensä suositella runsasta laihduttamista, koska se voi johtaa lihasmassan menetykseen. □ Liikuntaa hyödyntäen saavutettu painonhallinta ei ole pahaksi. Tahaton laihtuminen on huolestuttavaa. Aiempiin Trumpin terveysraportteihin on suhtauduttu epäilevästi. Vuonna 2018 eräs hänen henkilökohtaisista lääkäreistään kertoi, että Trump oli henkilökohtaisesti sanellut lausunnon, joka julkaistiin kyseisen lääkärin nimellä. Lähtökohtaisesti lääkäreiden etiikkaan ja heidän tekemiinsä lääkärinlausuntoihin on syytä luottaa, Jämsen uskoo. □ Toinen asia sitten on, millä tavalla mitäkin asiaa on tutkittu, ja millaisia mahdollisuuksia on ollut todeta erilaisia piileviä sairauksia. □ Lisäksi iän myötä sairastumisriski erilaisiin sairauksiin kasvaa väistämättä, joten varsinaista ?takuuta? ei tulevan varalta voi antaa. Tarkastus kuvaa sen hetkistä tilaa. Näin Donald ja Melania Trump tanssivat virkaanastujaisissa. REUTERS" |
eero | Re: EERO & OTTO MoCA testiin!!! | 16.4.2025 16.58 |
Ja taas jälleen ! Kauhea ylistyslaulu alan kolmannelta ämmältä omasta epäjumalastaan. Tämä lääkäri halusi jatkaa omaa ammattiaan. Hänellä oli vain kaksi vaihtoehtoa. Kirjoita todistus rumpetin oikeasta terveydentilasta, rikkoen lääkärinvalaa, taikka unohda eettiset säännöt. Eipä taidettu tutkia kovinkaan syvällisesti rumpetin henkistä terveydentilaa. Siitäkin saa rahalla oikein sopivan todistuksen. Kuitenkin, kun tämä rahalla ostettu lääkäri kertoi, että on vain pieniä vikoja, kokonaisuudessaan tämä mies on niin suuri ja mahtava mies ja niin kauniskin. Esimerkknä voin kertoa, minkälaisia kysymyksiä rumpetin älykkyystesteissä oli. Kysymys nro. 1 Oletko sinä suuri ja mahtava mies Vaihtoehdot: Kyllä / Ei Toinen kysymys nro 2 Oletko sinä niin kauniskin. Vaihtoehdot: Kyllä / Ei Psykiatrikin sai lähes orgasmin näistä LOISTAVAN presidentin vastauksista, Rumpetti suuressa viisaudessaan, joka yllätti täydellisesti kysyjät, vastasi molempiin , vaikeisiin kysymyksiin kyllä. |
alan kolmas mies | Re: EERO & OTTO MoCA testiin!!! | 17.4.2025 1.47 |
EEROLLA on lyhyt muistikin vielä kaiken lisäksi. EERO ei muista sitäkään, kun Seniili BIDEN osallistui EERON suosikkikanavan vaaliväittelyyn "MÖRKÖ" TRUMPIN kanssa. Muistaakseni CNN:n uutisankkurit Jake TAPPER & Dana BASH kyselivät molemmilta, miten Amerikan asiat saadaan järjestykseen Seniilin BIDENIN lähes 4 vuoden töppäilyjen jälkeen. "MÖRKÖ" TRUMP totesi, ettei hän ymmärtänyt Seniilin BIDENIN sopertelusta yhtään mitään. Väittelyn jälkeen Seniilin BIDENIN JILL vaimo, josta VALTAMEDIASSA täytyy käyttää titteliä TOHTORI, vaikka JILL on koulutukseltaan vain peruskoulun opettaja, talutti Seniilin BIDENIN pois puhujakorokkeelta ja riemuissaan HUUSI kuin konsanaan KANKI KAIKONEN PYRROKSEN vaalivoiton jälkeen: "Loistavaa JOE, Sinä vastasit kaikkiin kysymyksiin"!!! JILL ei innoissaan huomannut, että Seniili JOE vastasi kaikkiin kysymyksiin väärin ja siihen haastatteluun päättyi Seniilin JOEN URA!!!! Katoavaista on mainen kunnia!!! KANKI KAIKKONEN muuten huusi samaan tapaan kukkakimppu kädessään PYRROKSEN VAALIVOITON jälkeen kuin JILL BIDEN: "KEPU is BACK"!!! Tähän täytyy vastata Kuopion MOOSEKSEN taannoisia kuolemattomia lausahduksia lainaten: "SO WHAT???" |
alan kolmas mies | Re: EERO & OTTO MoCA testiin!!! | 17.4.2025 3.11 |
Voi voi sentään!!! "MÖRKÖ" TRUMPILLE ja TRUMP ORGANISAATIOLLE iskettiin New Yorkin tuomioistuimessa lähes 500 milj. dollarin sakko, kun New Yorkin Syyttäjäviraston pääsyyttäjä Letitia JAMES päästyään syyttäjäksi, lupasi laittaa "MÖRKÖ" TRUMPIN vankilaan ja tietysti pyrki kaikin keinoin saada TRUMP ORGANISAATION KONKURSSIIN!!!! "MÖRKÖ" TRUMPIN pojillekin tuomittiin miljoonien sakot, kun TRUMP ORGANISAATION pitkäaikaiselle talousjohtajalle oli myönnetty muka laittomasti autoetu!!! Letitia JAMES väitti myös, että "MÖRKÖ" TRUMP oli saanut oikeudettomia lainaehtoja Deutsche Bankilta ja "MÖRKÖ" TRUMP oli muka yliarvioinut kiinteistöjensä arvoja. Deutsche Bank kuitenkin totesi oikeudessa, ettei mitään rikollista ollut tapahtunut ja pankki oli saanut lainat takaisin aina ajallaan ja olivat valmiita rahoittamaan muitakin "MÖRKÖ" TRUMPIN kiinteistöhankkeita New Yorkissa!!! Nyt tulikin Letitia JAMESille ikävyyksiä, kun on paljastunut, että LETITIA oli itse New Yorkissa keinotellut kiinteistökaupoissaan ja olikin valehdellut hankkimiensa kiinteistöjen kokoja saadakseen edullisia lainoja. Sitten on paljastunut myös, ettei Letitia JAMESilla ollut edes pysyvää asuntoa New Yorkissa, kun hän lähti syyttämään "MÖRKÖ" TRUMPIA rikoksista, joita itse oli tehnyt. Letitia JAMES ei siis ollut edes oikeutta syyttää "MÖRKÖ" TRUMPIA New Yorkissa. Kaiken huippu on tietysti vielä se, että Letitia JAMESIN pysyvä asunto on ollut Virginiassa ja hän oli sen hankkinut muka LANKOMIEHENSÄ kanssa, mutta asiakirjojen mukaan LETITIA JAMES on hankkinut Virginian asuntonsa lainat isänsä kanssa. Kaiken kukkuraksi LETITIA JAMES on vielä merkinnyt kiinteistölainapapereihin, että LETITIA JAMES on naimisissa ISÄNSÄ KANSSA!!! Eiköhän tästäkin hommasta LETITIA JAMESILLE napsahda pitkä vankila reissu!!! AKM muistaa hyvin, kuinka Virallinen äänikin ja muistaakseni myöskin EERO & OTTO olivat viemässä "MÖRKÖ" TRUMPIA koko Suomen VALTAMEDIAN innostamana vähintään pahamaineiseen Kaliforniassa sijaitsevaan San Quentinin vankilaan (kts. alla): "Ilta-Sanomien raportti San Quentinin vankilan arjesta Elämää pahamaineisessa San Quentinissa - katso harvinaiset kuvat San Quentinin vankila on Kalifornian vanhin ja samalla kenties yksi maailman kuuluisimmista vankiloista. Katso Reutersin kuvakokoelma vankien arjesta. Kuva: LUCY NICHOLSON IS 24.7.2012 6:06 San Quentinin vankilassa on ollut parhaimmillaan 5 247 vankia kerralla, vaikka se on suunniteltu niin, että vankien maksimimäärä vankilassa on 3 302. Vankilassa on myös koko osavaltion ainoa kaasukammio. Parhaimmillaan vangeista jopa 700 on odottanut samanaikaisesti teloitusta. Jimmy Merhil, 70, on tuomittu elinkautiseen Yhdysvaltojen kolmen rikkeen säännön vuoksi. Merhil on tehnyt pieniä varkauksia, mutta niistä kiinni jäädessään hänellä oli jo aiempia rikkeitä, jotka toivat hänelle elinkautisen. Kolmen rikkeen säännön mukaisesti vanki tuomitaan elinkautiseen, jos hänellä on kolme tai useampia vakavia rikoksia kontollaan. Marvin Caldwell, 63, on tuomittu 20 vuoden vankeuteen saman säännön mukaisesti. Caldwellin rikokset liittyvät metamfetamiinin hallussapitoon ja myymiseen. Vangeilla on mahdollisuus olla yhteydessä muurien ulkopuolella oleviin läheisiinsä esimerkiksi puhelimen välityksellä. Puhelinkopit sijaitsevat vankilan käytävällä ja näyttävät samalta kuin mitkä tahansa puhelinkopit kadulla. Ulkona vangeilla on mahdollisuus pelata esimerkiksi koripalloa ja treenata itseään nostamalla painoja tai hakkaamalla nyrkkeilysäkkiä. Paksun oven peittämän oviaukon toisella puolella sijaitsevat kuolemaantuomittujen sellit, joihin Albert Ruizia, 50, talutetaan kuvassa. Ruiz on tuomittu murhasta. Eristetyille vangeille pidetään vankilassa yhteisiä terapiaistuntoja, joissa vangit istuvat toisista erillään pienissä häkeissään. Letitia JAMEShän on myös ollut jatkuvasti New Yorkin entisen legendaarisen pormestari RUDY GIULIANIN kimpussa ja oli junaillut RUDYN asianajo-oikeudetkin pois ja RUDY oli sitten NEWSMAXIN haastattelussa ja RUDY kertoi tunteneensa Letitia JAMESin jo hänen kouluajoistaan lähtien. RUDY totesi, että Letitia JAMES on ollut hankala tyyppi jo pienestä lapsesta lähtien!!! Milloinkahan YLE:n A-studiossa tai A-Talkissa haastatellaan Risto E.J. PENTTILÄÄ tai Amerikan asioiden "erikoistuntija" Maria LINDÉNIÄ tästä ikävästä tapahtumasta, joka tällä tavoin nyt ikävästi sattui Letitia JAMESIA omaan jalkaan, kun Letitia aloitti tämän "MÖRKÖ" TRUMPIN mustamaalauskampanjansa huutamalla kansanjoukoille kurkku suorana: "Nobody is above the law. Not even the President"!!!! |
Juankosken keskustan virallinen ääni k | Re: EERO & OTTO MoCA testiin!!! | 17.4.2025 11.11 |
Luulen, että oireet viittaavat ADHD-tyyppiseen sairauteen. Voi olla, että kyseessä on tauti, johon Asperin ei tehoa. Epäilen Aspergerin oireyhtymää. Mukana on myös vahvasti narsistisia piirteitä, joita hän ei yritäkään peitellä. Muutamissa kuukausissa psyyken puolen ongelmat ovat ajaneet presidentin umpikujaa. Hän voi olla vielä vaarallinen ihmiskunnalle. |
eero | Re: EERO & OTTO MoCA testiin!!! | 18.4.2025 6.50 |
Mocatestihän ei millään tuloksilla esitä testattavan älykkyyttä. Tätä tutkimusmenelmää käytetään pidempiaikaiseen seurantaan tutkittavan terveydentilan kohenemisesta, taikka heikkenemisestä. Erittäin paljon käytetty testausmenetelmä henkisesti kehitysvammaisten ja aiemmin henkilöltä diaknosoidun mielenhäiriön seurantaan. |
alan kolmas mies | Re: EERO & OTTO MoCA testiin!!! | 18.4.2025 14.47 |
JAA HA, nyt EERO on hankkinut jo VALETOHTORIN PAPERIT! Ja VIRALLINEN ÄÄNIKIN on ottanut ALKIO-OPISTION "LÄÄKETIETEEN LUENTOJEN" 60 vuotta vanhan terveydenhuollon oppikirjan käyttöönsä ja on ETÄNÄ innostunut tekemään psykiatrisia diagnooseja "MÖRKÖ" TRUMPIN ja jo kohta AKM:kin henkisestä tilasta. AKM on taas aina lausunnoissaan tiukasti perustanut käsityksensä samoin kuin "MÖRKÖ" TRUMP ns. COMMON SENSE-periaatteeseen eli talonpoikais - tai lautamiesjärkeen. Tunnetustihan Suomenkin oikeuslaitoksesta pyritään kaikin keinoin pääsemään irti tästä lautamiesjärjen käytöstä, jolloin poliittiset wokistiset ammattituomarit voi nuijia oikeudessa lähes millaisia vihervasemmiston ja DEI-ideologian mukaisia päätöksiä tahansa ja Amerikassakin esim. demokraattien johtamassa Kaliforniassa 950 dollarin varastaminen kaupasta ei ole rikos, joten laittomat maahanmuuttajat saavat siellä pääasiallisen elantonsa ryöstelemällä joukoittain kauppoja keskellä päivää, eikä sitä kukaan estä. AKM on jo todennut, että sattuneesta syystä minusta on tullut urheiluhullu ja myös kova bibliofiili, joten minulla on riesana poikkeuksellinen henkilökohtainen kirjasto, joka on auki periaatteella 24/7, eikä lainatun kirjan laina-aikaa ole rajattu. Kun nyt Pääsiäisen aikaan EERO & VIRALLINEN ääni ovat niin innolla ryhtyneet Amerikan LOISTAVAN PRESIDENTIN ETÄ TOHTOREIKSI, niin minäkin innostuin kaivamaan kirjahyllystäni Lääketieteen dosentti Niilo SAKSELAN vuonna 1955 toimittaman SUURI LÄÄKÄRIKIRJAN, jossa näyttää olevan sivuja peräti 1106 sivua. Martti Kaila on kirjoittanut sielullisista häiriöistä sivuilla 835-880. Tästäkin kirjan sisällöstä voi päätellä, miksi Suomessa on saatu aikaan DEMUJEN ja KEPUN avulla ns. POHJATON SOTE-KAIVO!!! Siis jo ainakin 1950-luvulta lähtien meillä ei ole ollut käytännössä minkäänlaista psykoterapeuttista koulutusta eikä myöskään asiallista hammashoitoa, niin tästä syystä miljoonia ihmisiä on periaatteessa hoidettu väärin, ihmiset ovat istuskelleet terveyskeskuksissa loppumattomissa jonoissa ja suurelle osaa kansasta on isketty suihin purukalustoksi ylä-ja alaleukoihin koko TELEXIT: Kirjan kyseisen osion sisältö on karkeasti ottaen seuraava: □ Vajaamielisyys (oligophrenia) □ Luonnevikainen (Psychopathia) □ Neuroosit □ Mielisairaudet Psykogeeniset mielisairaudet Sisäsyntyiset mielisairaudet Elimelliset eli orgaaniset mielisairaudet □ Sielullisesti sairas ja yhteiskunta Kyllä on todettava, ettei vuonna 1955 kuuluisa psykiatri ja Lapinlahden mielisairaalan johtaja Martti KAILA ainakaan vuonna 1955 ym. kirjassa ottanut esille VIRALLISEN ÄÄNEN ALKIO OPISTOLLA jo aikoinaan kuulemansa ADHD tai Aspergerin oireyhtymää, joka ilmeisesti on tyypillinen vahvojen presidenttien ammattitauti. Onhan presidenteillä joilla myös ammattitautina esim. vajaamielisyys ja täydellinen dementiakin, joka oli havaittavissa esim. Urho Kekkosella ainakin Islannin kalareissulla ja modernimmin Seniilin AVERAGE JOEN tapauksessa. EEROA ainakaan AKM ei ottaisi minkäänlaisiin ihmistä koskeviin lääketieteellisiin tai terveydenhuoltoa koskeviin tehtäviin. Ja epäselvää vielä on sekin, sopiiko EERO edes konitohtoriksi, kun EEROLLA on niin suoranuottinen luonne. |
eero | Re: EERO & OTTO MoCA testiin!!! | 19.4.2025 12.48 |
Osuitpa alan kolmas ämmä jälleen ohi. Ei eero oo hankkinunna minkään valelääkärin papereita, joilla olisi samanlainen painoarvo kuin konsulentin papereilla. Ihan tällä kansakoulun läpikäyneen kokemuksella voin, lukuisten samanmielisten kanssa päätellä, että yhdysvallat ovat saaneet presidentikseen aivan ilmiömäisen täydellisen idioottinarsistin. Toisaalta taas alan kolmannen ämmän ja epäjumala rumpetin kuvitteellinen talonpoikaisjärjen käyttäminen ei millään muotoa käy esille rumpetin, eikä alan kolmannen ämmän puheissa, toimenpiteissä, ja vielä vähimmässä määrin rumpetin käytöksessä. Kaikki nämä on kaukana normaalien ihmisten puheista ja käytöksistä. Omahyväisesti tietenkin voi kuvitella olevansa "jotakin". Kun alan kolmas ämmä dementiassaan elää vielä 50 - 60 luvun tunnelmissa ja lukee noilla vuosikymmenillä kirjoitettuja "totuuksia" tähänpäivään sovellettavana tietona. 50 luvulla ei oltu edes keksitty sairautta nimeltä ADHD. Nykypäivän diagnostiikan toteamia tapauksia oli kyllä jo silloin, mutta se nimitys oli puolihullu. Kehityksen kehittyessä tämä mielentila nimettiin myöhemmin ylivilkkaudeksi. Nykyään sillä on hieno lääketieteellinen termi ADHD. Kuin myös Aspergrenin oireyhtymä. Taivas varjele mitä sieltä tulee !!! Alan kolmas ämmä häpeilemättömästi julistaa, että ADHD ja Aspergrenin tauti, joka on neurologinen kehityshäiriö ja yksi osa autismin eri häiriöistä, on tyypillinen vahvojen presidenttien ammattitauti. !!!!!!!!!!!!!!!!!! Ennenvanhaanhyväänaikaan näille asioille oli eri kriteerit. Näihin, siihenaikaan lähes tuntemattoman sanan "kehitysvammainen" kautta sairastuneiden salassapidetty nimitys oli sanoilla, joita tänäpäivänä yhteiskunnassa ei hyväksyttäisi. Puolihurja, hurja, rekihurja, täyshurja. Nämä siihenaikaan sairaat lapset ja kuten myös aikuiset, pidettiin pirtin peräkamarissa kenenkään näkymättömissä. Nimimerkillä, lähinaapurissa nähtyä. Olkoon tälläkertaa. Onneksi tuonlaatuisia LOISTAVIA ja VAHVOJA presidenttejä ei tässä maalimassa ole aiemmin ollununna. Ja toivottavasti amerikkalaiset eivät erehtyisi toista kertaa. |
alan kolmas mies | Re: EERO & OTTO MoCA testiin!!! | 19.4.2025 14.16 |
Tietysti EERO taas luulee, ettei AKM tunne ADHD tai Asperger-tauteja tai muita mielisairauksia ja erilaisia ns. kylähulluja. Näköjään vain kansakoulun käynyt EERO näyttää oppineen nykyiset psykiatrin taitonsa nähtävästi ILTALEHDEN tapaisista aviiseista ja siten lähtee antamaan PSYKIATRILLE kuuluvia lausuntoja ETÄNÄ Yhdysvaltojen Loistavasta Presidentistä, jonka terveys on lääkärinlausuntojen mukaan erinomainen ja pää on vielä terävä kuin partaveitsi. Tämähän on se JUURISYYY, miksi viime vuonnakin EERO muistaakseni 13.7.2024 tapahtuneen salamurhayrityksen jälkeen ilmoitti, että häneltä ei olisi hutia tullut, kun sihti olisi varmasti ollut kohdallaan. AKM veikkaa, ettei EERON tarvitse olla huolissaan Amerikan tulevista presidentin vaaleista, koska amerikkalaiset valitsee itselleen sellaisen presidentin, jonka amerikkalaiset haluaa ja maassahan on ollut demokratia jo yli 250 vuotta. AKM muistuttaa EEROA, ettei EU ole mikään demokratia, vaan se on kauppapoliittinen liitto, jonka komission korruptoituneet byrokraatit päättää, miten yksittäisiä ns. VASALLIVALTIOITA ohjaillaan. EU on siis KOMMUNISTISEN NEUVOSTOLIITON KALTAINEN SOSIALISTINEN LIITTOVALTIO, joka oli olemassa vain vuosina 1922-1991 (kts. alla Wikipedia tieto): "Neuvostoliitto (lyh. NL; ven. Сове́тский Сою́з, Sovetski Sojuz [sɐˈvʲetskʲɪj sɐˈjus]), virallisesti Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto (lyh. SNTL; ven. Сою́з Сове́тских Социалисти́ческих Респу́блик, Sojuz Sovetskih Sotsialistit?eskih Respublik, lyh. ven. СССР, SSSR), oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen hallitsema sosialistinen liittovaltio, joka oli olemassa vuosina 1922?1991. Liittovaltio koostui neuvostotasavalloista, joiden määrä vaihteli; Neuvostoliiton loppuaikoina niitä oli viisitoista. Neuvostoliiton pääkaupunki sekä suurin kaupunki oli Moskova. Neuvostoliitto sai alkunsa vuoden 1917 lokakuun vallankumouksesta, jolloin bol?evikit kaatoivat Venäjän väliaikaisen hallituksen Vladimir Leninin johdolla ja perustivat Neuvosto-Venäjän. Tämän jälkeen perustettiin Venäjän sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta, mikä aloitti sisällissodan bol?evikkien puna-armeijan ja heitä vastustaneiden valkoisten välillä. Sodan voitti lopulta punaiset. Sota aiheutti massiivisen nälänhädän vuosina 1921-1922. Sen jälkeen syntyi Neuvostoliitto, josta tuli lopulta yksi suurimmista ja voimakkaimmista valtioista. Vuonna 1928 alkoi maatalouden pakkokollektivisointi, jossa kulakit syrjäytettiin luokkana. Vuosina 1937-1938 tapahtui Stalinin vainot, joissa vastavallankumouksellisia ja kansanvihollisiksi nimitettyjä tapettiin. 17. syyskuuta 1939 Neuvostoliitto liittyi toiseen maailmansotaan hyökkäämällä Puolaan. Neuvostoliitto oli yksi maailmansodan voittajavaltioista. Maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto toteutti eri kansallisuuksien väestönsiirrot valtion sisällä. Kuolleiden lukumäärä on vielä kiistanalainen, mutta se on arvioitu pienimmillään noin miljoonaksi teloitetuksi ja kokonaismääräksi noin 30 miljoonaa ihmistä. Neuvostoliitto oli Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen. Neuvostoliiton lisäksi myös Ukrainan ja Valko-Venäjän neuvostotasavallat kuuluivat Yhdistyneisiin kansakuntiin. Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto oli maailman toinen supervalta ja sen bruttokansantuote oli maailman toiseksi suurin. Vuonna 1991 Neuvostoliitto oli pinta-alaltaan maailman suurin valtio (22,4 miljoonaa neliökilometriä) ja väkiluvultaan kolmanneksi suurin (miltei 300 miljoonaa asukasta). Baltian maat itsenäistyivät elokuussa 1991, ja loput 12 neuvostotasavaltaa sopivat keskenään Neuvostoliiton lakkauttamisesta 8. joulukuuta 1991. Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbat?ov ilmoitti eroavansa virastaan 25. joulukuuta 1991, koska hänen johtamaansa valtiota ei enää ollut. Yksitoista entistä neuvostotasavaltaa muodosti hajoamisen jälkeen alueellisen järjestön, Itsenäisten valtioiden yhteisön (IVY). Neuvostoliiton kansainvälisoikeudelliseksi seuraajavaltioksi tuli suurin neuvostotasavaltana ollut valtio Venäjä." Kun tarkastelee NEUVOSTOLIITON kehitystä, niin siellähän on havaittavissa mm- vuoden 1928 pakkokollektivisoinnit ja Stalinin vainot vuosina 1937-1938 ja NEUVOSTOLIITON perustamisesta lähtien eli siis vuodesta 1922 meni vain vuoteen 1939 saakka eli siis vain 17 vuotta, kun NEUVOSTOLIITTO oli valmis hyökkäämään PUOLAN KIMPPUUN. EUROOPAN UNIONI eli EU taas perustettiin vuonna 1992 seuraavasti: "Euroopan unioni (EU) on 27 eurooppalaisen jäsenvaltion muodostama taloudellinen ja poliittinen liitto. Euroopan unioni perustettiin sopimuksella Euroopan unionista Maastrichtissa vuonna 1992. Unioniin voivat liittyä kaikki sellaiset Euroopan maat, jotka täyttävät jäsenvaltiolle asetetut demokraattiset ja taloudelliset kriteerit. Euroopan unionin merkittävimpään toimivaltaan kuuluvat muun muassa sisämarkkina-alue, euroalue, yhteinen maatalouspolitiikka ja kauppapolitiikka." Nyt on mennyt EU:n perustamisesta siis jo 33 vuotta ja nyt EU on ulottamassa lonkeroitaan jo Ukrainaan saakka, EU:lla meni sen perustamisesta 1992 lähtien vain vuoteen vaivaiset kolme vuotta, kun kolme vuotta, kun Suomi, Itävalta, Ruotsi ja Norja liittyivät EU:hun. Ei siis ole mitään epäilystä siitä, mikä instanssi Euroopassa on ollut levittämässä tätä EU:n liberaalia WOKISMIA, joka lopulta johtaa 3. maailmansotaan, ellei tätä EU:n vyörytystä saada loppumaan. Tannoinhan Yhdysvaltojen varapresidentti J.D. VANCE piti loistavan puheen Münchenissä UKRAINAN RAUHAN PROSESSIN osalta ja totesi, että ongelmana ei ole VENÄJÄ tai UKRAINA, vaan ongelma on EUROOPAN UNIONIN SISÄLLÄ. Eipä ole aikoihin hienompaa puhetta EUROOPASSA PIDETTY!!!! |
eero | Re: EERO & OTTO MoCA testiin!!! | 19.4.2025 14.58 |
En missään nimessä alan kolmas ämmä epäile, ettet tuntisi kyseisiä mielenterveysongelmia, koska jo vuosikausia olemme saaneet tällä palstalla lukea, juuri näitä ongelmia sairastavien henkilöitten kirjoitteluja, jotka ovat todella selvästi ilmaisumuodoiltaan jyrkästi poikkeavia, normaaleitten ihmisten mielipiteistä. Amerikkalaiset ovat saaneet omalla äänestysmenettelyllään juuri sellaisen presidentin, kuin amerikan kansa ansaitsee. Onneksi en ole amerikkalainen. Tulevissa vaaleissa amerikkalaiset saavat, ellei suunta muutu, uuden amerikan, entisen demokraattisen amerikan, jonka idioottinarsisti tuhosi neljässä vuodessa. Hyvästit ex demokratia. Maailma tuli näkemään suurimman omahyväisen elvistelijän jälkeen Stalinin ja Hitlerin. Putler on tämän täysidiootin rinnalla nöösipopika. Taivas varjelkoon teitä amerikkalaisia tämän syöpäläisen aiheuttamilta vaurioilta. |