Keskustelu

eerorumpetin uusin julistus30.4.2025 21.15
Nyt kun katolisen kirkon päämies paavi menehtyi, minä rumpetti haluan uudeksi paaviksi.

Viime viikon paavin hautajaisissa maailman media huomioi minun ulkoisen habitukseni lähinnä krapulaiseksi, kerrankin media tulkitsi ilmeeni tavallaan oikeaksi, mutta perisyy oli että juuri siinä tilanteessa vaivuin nirvanaan ja sain henkisen yhteyden edesmenneeseen paaviin, jolloin henkinen paine, tämän yliluonnollisen henkisen yhteyden myötä loi minun ulkoiseen habitukseen mainitun ilmeen ja edesmenneen paavin kanssa käymäni keskustelun jälkeen, jossa pyysin lupaa tulla seuraavaksi paaviksi Benedictus antoi minulle luvan omasta puolestaan toimia paavina, mutta benedictus antoi puhelimen Jumalalle, joka antoi minulle, maailman suurimmalla ja mahtavimmalle ja niin kauniimmallekkin johtajalle mandaatin, että minä voin toimia seuraavana paavina.

Hautajaisten jälkeen keskustelin katolisen kirkon kardinaalien kanssa asiasta, kun minä suuri ja mahtava mies tulen vatikaaniin, mikä minun nimeni on koko katolisen kirkon pääjohtajana.

Kirkon korkea-arvoisin kardinaali ilmoitti, että katolisen kirkon arkistoissa on ollut säilössä satoja vuosia varsin arvokas nimi jollekkin tulevalle paaville.

Kardinaali kertoi, ettei tätä kunnioitettavaa arvonimeä ole voitu antaa kenellekkään paaville, koska maailmassa ei ole vielä ollut olemassakaan sen arvonimen ansaitsevaa henkilöä, mutta nyt, maailmassa on yksi, niin mahtava, ja niin kauniskin mies, jolle katolinen kirkko luovuttaa tämän kunnioitettavan arvonimen.

Minä Donald rumpetti, tästä päivästä alkaen te, minun alamaiseni kutsutte minua arvonimellä
mulkvisti ensimmäinen.

alan kolmas miesRe: rumpetin uusin julistus1.5.2025 0.41
FAKE NEWS MEDIA vie EERO PARKAA kuin PÄSSIÄ TEURAALLE!!!

EERO yrittää epätoivoisesti VALAISTA MAAILMAA kuten entiset hölmöläiset PIMEÄN RIIHEN PUINTIHOMMISSA!!!

Ensin reikä seinään. Kun valo ei riittänyt, niin sitten yksi seinä nurin.

Kun sekään ei riittänyt, niin sitten kaikki seinät nurin.

TRUMPPIHAN sanoi vaan, ettei PAAVIN hommat häntä erikoisemmin kiinnosta ja totesi, että New Yorkissa on hyvä ehdokas (kts. alla):

"Trumpin suosikki

Vatikaanin huoli Trumpin vaikuttamispyrkimyksistä ei ole aiheeton, sillä mediatietojen mukaan Trumpilla on selvä suosikki uudeksi paaviksi.

Mediatietojen mukaan Trump haluaa uudeksi paaviksi yhdysvaltalaisen kardinaali Raymond Leo Burken, joka on huomattavasti vanhoillisempi kuin edesmennyt paavi.

Lisäksi 76-vuotias Burke on tunnetusti Trumpin kannattaja.

Brittilehti Daily Mailin mukaan Burke on käytännössä kirkon konservatiivien johtaja, joka on äänekkäästi vastustanut Franciscuksen pehmeämpiä kantoja muun muassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin sekä naisten rooliin.

Vuonna 2023 Franciscus siirsi Burken syrjään eri johtotehtävistä mukaan lukien piispojen kongregaation johdosta sekä riisti tältä niin vuokravapaan asunnon Roomassa kuin 5 000 euron kuukausipalkankin.

Niin Franciscus kuin Burkekin kiistivät, että kyse olisi ollut rangaistuksesta. Vatikaani kertoi kyseessä olleen "etuoikeuksien uudelleenjako" ja Burke sanoi, ettei ole koskaan saanut sellaista vaikutelmaa, että paavi pitäisi häntä vihollisenaan.

Eri arvioiden mukaan Burke on yksi mahdollinen kärkiehdokkaista uudeksi paaviksi, joskin hänen korkea ikänsä saattaa nousta esteeksi. Mutta mikäli hänet valittaisiin, hän olisi ensimmäinen amerikkalainen paavi."

Kyllähän se ilman muuta olisi jo korkea aika sille, että PAAVIN tehtäviin valittaisiin amerikkalainen PAAVI.

Näiden EERON kehittelemien VAPPU JORINOIDEN perusteella on selvästi nähtävissä, että EERON ainoat tietolähteet ovat ILTALEHTI ja YLE:n VIHERVASSARIEN A-STUDIO!!!

Voisihan EERO tietysti itsekin varmaan laittaa hakupaperit PAAVIN virkaan, niin ei sitä tiedä, vaikka Vatikaanin piipusta nousisi valkoinen savu merkiksi siitä, että nyt saatiin vapaamielisen Fransiscuksen tilalle jopa vielä vielä vaapaamielisempi uskonoppinut eli Suomen EERO NOSTRADAMUS II (kts. alla Eeron ennustukset):

Ilta-Sanomat

"Nostradamus ennusti: Tulossa katastrofien vuosi 2025
Nostradamus ennustaa vuodelle 2025 sotia ja tauteja.

Nostradamus kuoli vuonna 1566. Hän oli lääkäri ja astrologi.

Kuuntele juttu
Elina Karjalainen
10.11.2024 21:19

Vuodesta 2025 povataan katastrofien vuotta - ainakin jos uskomme selvänäkijänä pidettyä, lähes 500 vuotta sitten kuollutta Michel de Nostredamea eli Nostradamusta.

Ranskalaisen lääkärin ja astrologin ennustuksia tulkinneet henkilöt ovat varoittaneet, että vuosi 2025 tuo mukanaan kauhuja eritoten eurooppalaisille, kertoo Aftonbladet.

Nostradamuksen ennustukset ovat runomuotoisia.

Tulkintojen mukaan eräässä säkeessä kerrotaan, että Euroopassa tullaan näkemään vuonna 2025 useita kammottavia sotia. Lisäksi maanosaa uhkaa tauti, joka on vihollisiakin vaarallisempi.

Nostradamuksen väitetään ennustaneen useita maailmanhistorian merkittäviä tapahtumia, kuten Ranskan suuren vallankumouksen, Hitlerin nousun ja vuoden 2001 New Yorkin terrori-iskut.

Heille, jotka ennustuksia uskovat, Aftonbladet tarjoaa kuitenkin lohtua.

Mahdollista nimittäin on, että Nostradamuksen ennustus - tai siitä tehty tulkinta - meni pieleen muutamalla vuodella.

Suuri sota Euroopassa alkoi jo Venäjän täysmittaisesta hyökkäyksestä Ukrainaan vuonna 2022. Vaarallisen taudin taas voidaan katsoa tarkoittaneen 2020 alkanutta koronaviruspandemiaa."

Totuushan on kuitenkin se, että EERO NOTRADAMUS II näyttää erehtyneen täydellisesti ainakin Ukrainan sodan alkamisajankohdan suhteenkin, koska sodanhan käynnisti Amerikan WOKE RAUHAN NOBELISTI PRESIDENTTI OBAMA ja hänen varapresidenttinsä Seniili Joe BIDEN, jonka narkomaani poika HUNTER taas yhdessä CIA:n kanssa junailivat KRIMILLE VIHREÄT miehet jo vuonna 2014!!!

Palkkioksi Seniilille Joe BIDENILLE luvattiin 10% kaikista Yhdysvaltojen asetoimituksista ulkomaisille tileille, koska Seniili Joe BIDEN on ollut koko ikänsä harras katolinen.

eeroRe: rumpetin uusin julistus1.5.2025 2.45
Niin että eihän alan kolmannen ämmän toinen epäjumala Putin käynnistänyt sotaa ??, eihän ?? vaan Krimille hyökkäsi Obama ja Biden ??

Nostradamuksen ennustus on osunut juuri täydellisesti kohdalleen.

Eurooppaa ja koko maailmaa koskettaa sotaakin pahempi tauti juuri vuonna 2025

Ja se koronaa tuhoisampi koko maailman tuhoava tauti alkoi kun rumpetti astutettiin virkaansa.

Nyt vain jäämme odottelemaan milloin tulee rumpetilta seuraava julistus.

" Kuulkaa minua, te surkeat alamaiseni. Tällä päivämäärällä minä, maailman mahtavin mies ja niin kauniskin, olen antanut jumalalle potkut ja tästä alkaen olen teidän kaikkien köyhien suurin ja mahtavin jumala, älkäätkö yrittää edes pitää muita jumalia"

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: rumpetin uusin julistus1.5.2025 7.19
Akm, Trumpin uskollinen poika, kirjoittaa Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Kun kopioit juttujasi, tarkista niiden sisältö, että pysyt idolisi linjoilla.

alan kolmas miesRe: rumpetin uusin julistus1.5.2025 18.38
Kyllä AKM on aina ajan tasalla ja niin on myös TRUMP!!!

Paaviksi pyrkivällä EERO NOSTRADAMUS II:lla ja VIRALLISELLA ÄÄNELLÄ aika näyttää kelloissa pysähtyneen kuten kävi meidänkin KÄKIKELLOSSA, joka jonka edesmennyt isäni osti aikoinaan Puolangalla syntymäpäivä lahjaksi vuonna 1954.

Silloin Puolanka ei vielä ollut PESSIMISTIKYLÄ, jossa korruptoitunut kepulaisten sisäpiiri vuoden 2025 kuntavaalissa sementoi nyt onnettoman kylän kohtalon ikiajoiksi, kun PERSUJEN JÄRJEN ÄÄNI vaiennettiin kokonaan valtuustossa seuraavin lukemin:

□ Kepu 57.7%, muutos +1.8%
□ Puolanka puolue 20.7%, muutos +20.7%
□ Kok 9.8%, muutos +9.8%
□ Vassarit 9.6%, muutos -11.8%
□ Persut 1.4%, muutos -19.6%

Paikat:

□ Kepu 11
□ Puolanka puolue 4
□ Kok 1
□ Vassarit 1
□ Persut 0

Meillähän tuo Puolangalta ostettu Käkikello jouduttiin pysäyttämään Saimaan rannalla olevan kesäpaikan seinällä, kun isältäni meni hermot vähän väliä kukkuvaan KÄKEEN ja lopulta isäni kuoleman jälkeen todettiin 1980-luvulla sitten porukalla, että nyt KÄKI ei enää seinällä kuku, kun niitä on luonnossakin ihan tarpeeksi kukkumassa.

AKM epäilee, että EEROLLA ja VIRALLISELLA ÄÄNELLÄKIN saattaa vielä hyvinkin olla KÄKIKEKKELLOT seinillään kukkumassa taikka SEISOMASSA.

Joka tapauksessa Amerikassa on uudet ajat, eikä siellä KELLOT seiso samaan tyyliin kuin EERON ja VIRALLISEN ÄÄNENKIN PIRTEISSÄ tuntuu olevan tilanne!!!

AKM huomasi juuri, että Amerikan LOISTAVA PRESIDENTTI on näköjään päättänyt pistää jopa Sveitsin ikivanhan kelloteollisuudenkin loopin alle.

DONALD on nimittäin luonut erittäin korkealuokkaisen TRUMP ROLEXIN, jonka myynti on juuri aloitettu.

Kellotaulussa on tietysti hieno Donaldin henkilökohtainen kullattu nimikirjoitus ja mainoksissa todetaan, että nyt siirryttiin Amerikassa sitten TRUMPIN AIKAAN!!!!

Kyllähän tästäkin jo näkee, miten asioita pitää hoitaa, kun todellisia tuloksia halutaan saavuttaa eikä vain puhuta kaiken maailman UTOPIA HAAVEISTA.

Onhan se aivan uskomatonta, että joku EERO ja VIRALLINEN ÄÄNIKIN uskoo vielä VIHERVASSARIEN ja DEMUJEN sekä KANKI KAIKKOSEN ja jopa KOKOOMUKSENKIN vappuhöpötyksiä jostain 100 tai 200 vuoden päästä uhkavasta ilmastonmuutoksesta, kun YLE:n luontoillassakin emeritus professorit kertoivat koko kansalle, että Suomen vanhin puu on yli 1600 vuotta vanha muistaakseni Lapista löydetty KATAJA.

Tästäkin voidaan päätellä, että mitään merkittävää muutosta ei Suomen ilmastossa ole tapahtunut ainakaan 1600 vuoteen, eikä siis voida olettaa, että tulevan 100 tai 200 vuoden aikanakaan tapahtuisi mitään merkittäviä muutoksia.

Excel-malleissa tai tekoälyjen algoritmeillä voidaan nykyään ennustaa vaikka asteen tuhannesosan tarkkuudella maapallon lämpötilat vaikka 1000 vuoden päähän, mutta vain MIELENVIKAISET USKOO NOIHIN EERO NOTRADAMUS II:n tapaisten ennustuksiin.

Parasta on vain OSTAA Kultaisella allekirjoituksella varustettu TRUMP GOLDEN ERA WATCH ja siirtyä seuraamaan, miten TRUMP TIME raksuttaa äänettömästi sekunti kerallaan eteenpäin, vaikka Suomessa YLE ja VALTAMEDIA tekee kaikkensa ja yrittää väittää, että aika on maailmassa seisahtunut kuten EEROn ja VIRALLISEN ÄÄNEN seinillä olevissa KÄKIKELLOISSAKIN on valitettavasti ilmeisesti käynyt!!!

HYVÄÄ ja ERITTÄIN VIILEÄTÄ VAPPUA vaan KAIKILLE!!!!

Kun AKM eli vielä teekkarimaailmassa lähes 50 vuotta sitten, niin tulipa mieleen, kuinka Mantallekin saattoi mennä jopa T-paidassa ja nyt on lämpötila lähempänä NOLLAA!!!!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: