Keskustelu

eeroUutta tietoa rumpetin terveydestä7.5.2025 13.36
Amerikoista juuri tulleen tiedon mukaan rumpetti on jo vihdoin viimein ymmärtänyt
(Melonia pakottanut)
haketunut psykiatrin vastaanotolle.

Psykiatrin ensimmäinen kysymys?

No Donald mikä sinulla on ongelma, kerro omin sanoin ja aloita aivan alusta.

Donald:
No aivan alussa minä loin taivaan ja maan.
Sitten minä loin ihmisen ja heti alkoi ongelmat, tämä ihminen osoittautui minua viisaammaksi.

Siitä hetkestä alkaen olen kärsinyt alemmuuskompleksista.

Olen kaikin keinoin yrittänyt piilottaa tämän henkisen sairauteni esittämällä maailmalle mahtavinta ja kaunista miestä ja nyt minua ei edes ollenkaan noteerattu paavin valintaraadissa.

" uutinen päivittyy koko ajan "

alan kolmas miesRe: Uutta tietoa rumpetin terveydestä8.5.2025 13.46
Eläköön, eläköön!!!

EERON kirjalliset esseet alkaa muistuttaa jo YLE:n kulttuuritoimittajien tietoiskuja.

AKM odottaa suurella mielenkiinnolla, milloin saamme nähdä EERON YLE:n A-STUDIOSSA haastateltavana ja antamassa Suomen johtavan PSYKIATRIAN "ERITYISASIANTUNTIJAN" virallisen lausunnon Amerikan Presidentti Donald J. TRUMPIN psyykkisestä tilasta.

EERO asettaa näin äskettäin TRUMPISTA tehdyn psykofyysisen virallisen terveystutkimuksen tulokset kyseenalaisiksi.

Näillä "tieteellisillä" paljastuksillaan EERO näyttää havittelevan psykiatrian Nobelin palkintoa.

Meillähän ei Suomessa oli liiaksi asti ollut vielä Nobel palkintoja terveydenhuollon alalta.

AKM joutuu nyt onnittelemaan itseäänkin tästä hienosta koko mailman psykiatrista terveydenhuoltoa koskevasta mullistavasta uudesta lähestymistavasta, kun on tällä tavoin kirvoittanut EERON kirjalliset ja tieteelliset urotyöt nykyiseen loistoonsa.

Enää ei tarvita pitkiä vuosikausia kestäviä Sigmund FREUDIN terapiaistuntoja, joissa FREUD tutkiskeli itseään sohvalla maaten ja kehitti mm. OIDIPUS-Kompleksi teorian (kts. alla):

"Itseanalyysi ja Oidipus-kompleksi
80-vuotiaan isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1896 Freud tunsi pakkoa oppia lisää omasta psyykestään.

Hän päätti psykoanalyysiä itseään varaamalla osan jokaisesta päivästä tutkiakseen omia muistojaan ja unelmiaan varhaisesta lapsuudesta lähtien.

Näiden istuntojen aikana Freud kehitti teoriansa Oidipaali-kompleksista (nimetty kreikkalaisen tragedian mukaan), jossa hän ehdotti, että kaikki nuoret pojat ovat kiinnostuneita äideistä ja pitävät isänsä kilpailijoina.

Normaalin lapsen kypsyessä hän kasvoi pois äidistään. Freud kuvasi samanlaisen skenaarion isille ja tyttärille kutsuen sitä Electra-kompleksiksi (myös kreikkalaisesta mytologiasta).

Freud keksi myös kiistanalaisen "peniksen kateuden" käsitteen, jossa hän mainitsi miessukupuolen ihanteena.

Hän uskoi, että jokaisella tytöllä oli syvä halu olla mies.

Vasta kun tyttö luopui halustaan ​​olla mies (ja vetovoimastaan ​​isäänsä kohtaan), hän pystyi samaistumaan naissukupuoleen.

Monet myöhemmät psykoanalyytikot hylkäsivät tämän käsityksen.

Unelmien tulkinta
Freudin kiehtovuus unista sai myös virikkeitä hänen itseanalyysinsa aikana. vakuuttunut siitä, että unet valaisevat tiedostamattomia tunteita ja toiveita,

Freud aloitti analyysin omista unistaan ​​sekä perheensä ja potilaiden unista. Hän totesi, että unet olivat tukahdutetun toiveen ilmaisua ja siksi niitä voitiin analysoida niiden symbolismin perusteella.

Freud julkaisi uraauurtavan tutkimuksen The Interpretation of Dreams vuonna 1900. "

AKM uskoo, että EERON kiinnostus TRUMPIN sielunelämän syvyyksistä kumpuaa EERON omista ikävistä lapsuusajan kokemuksista, joka on sitten ilmennyt myöhemmin mm. ahkerana ns. "LUONTOKUVAAJANA", jossa EERO kertoo pääasiassa kuvanneensa luonnossa PETOLINTIJEN ANUKSIA!!!!

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Uutta tietoa rumpetin terveydestä8.5.2025 15.04
Voitko akm kertoa tarkan päivämäärän, jolloin tulit mukaan New Stromsilla yhtiöön?

alan kolmas miesRe: Uutta tietoa rumpetin terveydestä9.5.2025 0.50
Kyllä AKM voi kertoa monia muitakin päivämääriä, mutta miten tämä Virallisen Äänen kysymys nyt liittyy rumpetin terveyteen???

Sen voin tässä kertoa, että kiinnostuin Stromsdal Oyj:stä kunnolla jo vuonna 2000 ja NS taas tarjoutui 25.02.2011 ostamaan Römssyn konkurssipesän 4 milj. eurolla ja ilmoitti pesähoitajalle, että yhtiö on valmis vielä korottamaankin tarjoustaan kilpailutilanteessa.

Konkurssipesä velkojakokous kuitenkin päätti kaupunginjohtajan kieltäydyttyä neuvottelemasta NS:n kanssa myydä konkurssipesän Premium Boardille ja kauppa tehtiin vain 3.125 milj. eurolla 31.03.2011 eli siis selvästi NS:n aiemmin tekemää tarjousta alemmalla hinnalla.

Pesähoitaja oli ennen tarjousten jättämistä ilmoittanut NS:lle, että pesä myydään 4 milj. eurolla, jos NS jättää siitä sitovan tarjouksen.

NS on siis pesää koskevassa kilpailu/lunastustilanteessa toiminut täsmälleen pesänhoitajan antamien tarjousohjeiden mukaisesti, mikä sitten johti pitkiin oikeusprosesseihin EU:n kilpailuvirastoa myöten ja NS onkin voittanut asiansa toistaiseksi kaikissa hallinto-oikeusasteissa ja rikosoikeuksissa muutamille rötösherroille on jo tullut tuomioitakin.

Tämän enempää en nyt tästä taida lähteä kertomaan, koska huomasin taas, että sensuuri näyttää estävän tämän rikosasian käsittelyn VAPAAN sivuilla.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Uutta tietoa rumpetin terveydestä9.5.2025 3.24
Milloin N.S. Merkittiin kaupparekisteriin?

eeroRe: Uutta tietoa rumpetin terveydestä9.5.2025 13.45
Tässäpä virallinen ääni sinulle kaipaamasi tiedot:

New Stroms Oy Y-tunnus 2255149-5 merkitty yritystietorekisteriin 05.03.2009
Yritys on merkitty kaupparekisteriin 16.04.2009 kotipaikka Juankoski.
Yhtiön kotipaikaksi on merkitty Kuopio alkaen 19.01.2017.

Yhtiön päätoimialaksi on merkitty
Muu liikkeenjohdon konsultointi.

Yhtiö on merkitty arvonlisäverorekisteriin 01.03.2015 ennakkopveroperintärekisteriin 15.10.2015
Yhtiön rekisteröinnit ovat voimassa.
Yhtiöllä ei ole verovelkarekisteriin merkittyä verovelkaa.

Yhtiöllä ei ole rekisteriin merkittyjä puutteita oma-aloitteisten verojen ja veroilmoitusten antamisessa.

Yhtiön posti. ja käyntiosoite:
Puosunrinne 6 D 66 02320 Espoo.

Sähköp: salonen.heikki@kolumbus.fi
puhelin 0505 023511

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Uutta tietoa rumpetin terveydestä9.5.2025 14.21
Kiitos tiedosta. Minulle lapsen nimi oli tuttu jo ennen syntymää. Myös kummisetä oli tuttavani.

eeroRe: Uutta tietoa rumpetin terveydestä9.5.2025 16.53
Jäi äsken ilmoittamatta yhtiön taloustiedot

Yhtiön tilinpäätöstietojen mukaan New Stroms Oy nimisellä yhtiöllä vuonna
2020 liikevaihtoa on ollut 900 euroa ja tilikauden tappio 900 euroa.

Vuosina 2021, 2022 ja 2023 yhtiön liikevaihto on ollut tasan 0 euroa.

Yhtiöllä ei ole ollut rekisteriin ilmoitettuja työntekijöitä.
2024 taloustiedot eivät vielä ole saatavilla.

Yhtiön tase osoittaa täysin merkityksettömiä vapaan pääoman summia. Tosin eipä juurikaan myöskään velkoja, joten kansankielellä sanottuna täysin persaukinen firma.

Yhtiön päättäjät: Heikki Juhani Wilhelm Salonen toimitusjohtaja, Veikko Ilmari Luode hall. pj. Heikki J.W. Salonen hall. varamiehen varjo.

Hallituksessa istuvan Veikko Ilmari Luode liikemiehistoria.

Rakennusinsinööri ja rakennusalan yrittäjä.
Luode Invest yhtiön konkurssin 1988 perinnöksi jäi yli sadan miljoonan markan velat.
Yritystietorekisterin mukaan SKOP otti haltuunsa ylivelkaantuneen yrityksen ja mikä kummallisinta, Veikko Luode olisi menettänyt konkurssissa yhtiöön tehdyissä henkilökohtaisissa sijoituksissa 30 - 40 milj. markkaa.

Veikko Luoteelle jäi tässä geississä maksettavaksi henkilökohtaisesti noin 15 milj. markan velat.

Veikko Luodetta vastaan nostettiin kanne, jonka prosessin jälkeen Hyvinkään käräjäoikeus 1994 tuomitsi

Veikko Ilmari Luoteen 2,5 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen,

neljästä velallisen epärehellisyydestä,

kolmesta velallisen törkeästä petoksesta

ja kahdesta kirjanpitorikoksesta.

Joten, eipä kovinkaa hääppöset hartiat olisi ollu New Römpsyn astuessa tomijaksi.

Tais loppupeleissä Juankoski selvitä pienemmällä häpeällä nyt, kuinka se menikään.

Eikä niin sattumoisin, vaan jokusen verran liike-elämässä huseeranneena, eerolla sattuu olemaan vähäistä maalaisjärkistä ymmärrystä, mistä voipi löytää oikeata tietoa, jos jotkut alkavat ylistää suurta viisauttaan.

Eero on tiennyt jo kauanaikaa, mikä mies tämä alan kolmas ämmä on.

Ex Jaakko Pöyry yhtiön konsulentti.

Olen jo kauanaikaa taapäin hakenut tiedostoista sinun henkilöhistoriasi.

Kun lukee tiedostoista, kuinka sivistyneen koulutuksen olet saanut, kunnioitus siitä, ei voi kuin ihmetellä, mitenkä usean eri alan DI, Ekonomi
koulutuksen saanut mies hurahtaa noin totaalisesti rumpettihuumaan.

Kaikki tämä tieto, jonka olen yllä kertonut, niin yhtiön, kuin Heikin osalta, on julkisista rekistereistä kaikkien ihmisten luettavissa, ei mitenkään salaista.
Tarvii vain tietoa, mistä etsiä tietoa.

Esimerkiksi Heikki J.W.Salosen henkilöhistoria löytyy osoitteesta
webnode.

eeroRe: Uutta tietoa rumpetin terveydestä9.5.2025 17.06
Täytyy korjata välittömästi, koska alan kolmas ämmä takertuu tähän kuitenkin.

Eeron kirjoitusvirhe.

....olen tiennyt kauanaikaa, mikä mies.....

Ex Jaakko Pöyry yhtiön konsulentti.

En suinkaan tarkoittanut, että Jaakko Pöyry Oy olisi jo edesmennyt, vaan tarkoitin alan viisasta konsulenttia, joka on aiemmin työskennellyt yhdessä suomen suurimpana teollisuus, energia ja metsäteollisuuden konsulttiyrityksessä ja nyt on eläköitynyt konsultti.

eeroRe: Uutta tietoa rumpetin terveydestä27.5.2025 15.49
En juurikaan ole koskaan syyllistynyt samaan alhaiseen toisten ihmisten kirjoitusten kopiointiin, jota alan kolmas ämmä on täällä toistanut jo vuosikausia.

Mutta, nyt on oiva hetki eeronkin syyllistyä moiseen.

Männä viikolla eräs amerikkalainen, kansainvälisesti tunnettu merkittävä uutismedia julkaisi tämän LOISTAVAN presidentin (paskaläjän) veljentyttären haastattelun.

Haastattelun teksti alkaa:

" Nämä persoonallisuushäiriöt sedälläni on.
Donald Trumpin veljentytär Mary Trump kertoo brittilehti Telegraphin haastattelussa: Hän on ollut aina persereikä.

Mary Trump sanoo, että Donald Trumpin presidenttiys täyttää hänet kauhulla.
Donald Trump ei ole poikkeus, vaan looginen lopputulos repuplikaanien 40 vuotta kestäneestä rappeutumisesta.

Hän uskoo, että donald haluaa olla presidentti koko loppuikänsä.

Millä keinoilla saadaan raahattua ulos tyyppi, joka juuri on hävinnyt vaalit, mutta pysyy valkoisessa talossa.
Emme tiedä, koska meillä ei ole koskaan aiemmin ollut tätä ongelmaa.

Mary Trump on psykologi, hänen mukaansa Donald kärsii lapsuutensa aiheuttamista arvista, jotka vaikuttavat hänen käytökseensä.

Valistuneena arviona veljentytär Mary sanoo, että Donald saisi kliiniseltä psykologilta diaknoosin epäsosiaalisesesta persoonallisuushäiriöstä ja narsistisesta persoonallisuushäiriöstä.

Olen jo pitkään yrittänyt selittää, että jos ymmärämme hänen epävarmuutensa, hänen psykopatologiansa, hänen tiedostamattomansa prosessinsa, niin sitten ehkä ymmärrämme, kuinka voimme vastustaa häntä.

Haastattelun teksti päättyy"

Mary Trump on kirjoittanut paljastuskirjankirjan Donald Trumpista

Too Much and Never Enough; How My Family Created Worlds Most Dangerous Man.

Tämän psykologi Mary Trumpin kirjan nimi noin lähes kirjakielellä suomennettunana kuuluu:

Liikaa, eikä koskaan tarpeeksi, kuinka perheeni loi maailman vaarallisimman miehen.

Mary Trumpin kirja julkaistiin 2020

Eerohan puhu tästä rumpetin täydellisyydestä jo vuosia takakätteen, vaikka terveystarkastuksessa todettiin miehen olevan suurinpiirtein ok. mutta kun niitä pikkuvikoja ei oteta juurikaan huomioon, paskat niistä, mutta kun ne pikkuviat ovat korvien välissä, tässäpä
se totuus paljastuu.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Uutta tietoa rumpetin terveydestä27.5.2025 22.28
Psykologin kielenkäyttö on mielestäni hieman rahvaanomaista siitäkin huolimatta, nettä arvioinnin kohteena on hänen lähisukulaisensa. Donald itse on. hillitympi. Venäjän presidentin hän sanoo varovasti vain tulleen hulluksi. Psykologisukulainen olisi omalla asteikollaan sanonut Putinia todennäköisesti kusipääksi. On onni, että me täällä olemme sivistyneitä ihmisiä ja pitäydymme meille luontevissa ilmauksissa.

alan kolmas miesRe: Uutta tietoa rumpetin terveydestä28.5.2025 4.54
EERO se jaksaa innostua näistä Amerikan FAGE NEWS tiedotteista.

EERO on kertonut, että hän antaa näitä terveysalan ja erityisesti psykiatreille kuuluvia lausuntoja ihan pokkana vain kansakoulupohjalta.

Jos VIRALLINEN ÄÄNI antaisi tällaisen lausunnon, niin AKM olisi jo huolestuneempi, koska VIRALLISELLÄ ÄÄNELLÄ on ALKIO-OPINNOISTA taatusti sertifikaatti piirongin ylälaatikossa, josta sen voi nostaa sivupöydälle tutkittavaksi, kun VIRALLINEN ÄÄNI pitää esim. arvokkaan syntymäpäiväpuheen KYLÄN NOKKAMIEHILLE ja NAISILLE!!!

AKM on hyvinkin varma, ettei VIRALLINEN ÄÄNI lähde vieraitaan ainakaan mitenkään psykologisesti loukkaamaan tai syyttämään vieraitaan narsisteiksi tai paskaläjiksi.

Sillä tavalla ei TÄYSJÄRKISET IHMISET nimittele toisiaan.

Tuo EEROn nyt löytämä FAKE NEWS tiedote Mary TRUMPIN kirjasta on jo valitettavasti menneen talven lumia.

Eikä ole mikään ihme, että MARY on joutunut opiskelemaan psykologiaakin, kun hänen isänsä oli tiettävästi alkoholisti, kun taas MÖRKÖ TRUMP oli surullisena seurannut vanhemman veljensä taistelua alkoholismia vastaan ja oli itse jo nuoruudessaan päättänyt elää raitista elämää ja keskittyä etupäässä kiinteistöbisnekseen ja ilmeisesti myös kauniisiin viisaisiin naisiin.

Sehän tiedetään, ettei mitkään hulttionaiset ole koskaan MÖRKÖ TRUMPIA viehättäneet.

On siis selvää, että MARYN omat vaikeudet johtuvat nähtävästi isän alkoholismista.

Hillary CLINTONKIN myönsi jo vuoden 2016 vaalien aikaan, että MÖRKÖ TRUMPILLA on erinomaiset ja hyvin kasvatetut lapset.

Eipä heistä ole ollut mediassakaan mitään pahaa sanottavaa, eikä ole ollut myöskään MÖRKÖ TRUMPIN lasten lapsienkaan osalta, vaikka heitäkin on tiettävästi 10 kpl ja vaimojakin on ollut kolme.

Se on vaan EEROLLEKIN todettava, että toisilla menee paremmin ja toisilla huonommin.

Sehän on selvä, että Amerikassa on nykyään käytettävä kohtalaisen räväkkää tekstiä, kun FAKE NEWS media on joka pyöräyttämässä kaikki puhutut asiat päälaelleen.

Niinpä VIRALLINEN ÄÄNIKIN aivan oikein yllä toteaa, että MÖRKÖ TRUMP joutui käyttämään PUTINISTA termiä HULLU.

VIRALLINEN ÄÄNI arvelee yllä, että MARY TRUMP olisi saattanut tässä tilanteessa käyttää HULLUN sijasta termiä KUSIPÄÄ!!!

AKM vierastaa tässä yhteydessä KUSIPÄÄ termin käyttöä, koska KUSIPÄÄ TERMI on monivivahteinen, ettei aina tiedä, mitä sillä tarkoitetaan.

MÖRKÖ TRUMPIN käyttämä HULLU on tietysti sopivampi, koska PUTIN näköjään teki HULLUJA asioita tai sitten voi olla niinkin, että PUTIN oli vain saunassa soittamassa kasettisoittimellaan KAJ:n BARA BARA BASTU EUROVIISUBIISIÄ ja yksinkertaisesti vain unohti kertoa kenraaleilleen, että nythän piti olla tulitauko, joka oli jo alustavasti sovittu MÖRKÖ TRUMPIN kanssa.

Koska MÖRKÖ TRUMP ei heti käynnistänyt mitään salamahyökkäystä tai laittanut päälle mitään sotakiihkoilijoiden toivomaa jättiläispakotepakettia, jolla koko maailman asiat saataisiin sekaisin, niin kyllä näyttää siltä, ettei kysymyksessä ole PUTININ TAHALLINEN TEKO!!!

AKM ei ole kuullut, että PUTIN olisi pahemmin loukkaantunut tuosta MÖRKÖ TRUMPIN HULLU termistä.

AKM ei ole myöskään kuullut mitään negatiivista Amerikan First Lady MELANIA TRUMPIN osalta tästä PUTININ HULLUKSI nimittämisestä.

Sen sijaan huomattavasti hankalampi tapaus sattui tuolle GALLIAN KUKKOPOIKA "PIKKU NAPOLEONILLE" eli suosionsa kokonaan menettäneelle ja kilpailijansa Marine Le PENILLE vankeustuomion tilanneelle Presidentti MACRONILLE.

Macronhan oli lähtenyt Vietnamiin vaimonsa BRIGITTEN kanssa ja saavuttuaan HANOIN kentällä BRIGITTE oli joutunut vetämään kaksin käsin luuviuluilla "PIKKU NAPOLEANIA" suoraan leukaan.

"PIKKU NAPOLEON" selitti tapahtumaa jonkin tyyppisenä riehakkaan ilotteluna, vaikka selvästi vaaran oli, että "PIKKU NAPOLEAN" lensi selällään alas lentokoneen portaita pitkin kuin konsanaan NUPE, joka sukelsi mahalleen punaiselle matolle laskeutumisportaiden juureen, kun Suomi voitti ensimmäisen jääkiekon kultamitalin vuonna 1995 ja ryyppyporukka palasi Vantaan kentälle.

Ei se NUPEN ENTRE paljon puuttunut siitä, kun Urho ja VÄINÖ LESKINEN tuli valkoiseen muovisen VODKA-kassin kanssa Moskovan reissultaan silloin, kun meillä oli vielä hyvät välit erinomaisen naapurimaamme kanssa.

AKM arvelee, että BRIGITTE on saattanut kimmastua tuon Vietnamiin suuntautuneen lennon aikana tuohon "PIKKU NAPOLEONIIN", kun BRIGITTE on muistaakseni varsinaiselta ammatiltaan opettaja (kts alla):

"Hän työskenteli Ranskan kirjallisuuden, latinan ja draaman opettajana ja meni naimisiin pankkiiri André Louis Auzièren kanssa vuonna 1974.

He saivat kolme lasta. Pariskunta erosi vuonna 2006.

La Providencen lukiossa Trogneux tapasi 1990-luvulla 24 vuotta nuoremman opiskelijan Macronin, jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 2007."

AKM arvelee, että BRIGITTE on saattanut hyvinkin olla perillä Ranskan jo 1840-luvulla alkaneista tekosista Vietnamissa ja muissa Indokiinan maissa ja tunnetustihan nämä törkeydet sitten johtivat lopulta kommunismin leviämiseen laajemminkin Kaakkois-Aasiassa ja kaikeksi huipuksi paikalle jouduttiin sitten kutsumaan vielä Amerikankin armeija avuksi (kts. alla):

"Ranskalaisten kolonialistinen kapitalismi ja riistohallinto antoi kommunismin nousulle alkusysäyksen.

Kommunistisen liikkeen johtajaksi nousi Ho T?i Minh.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Ranskassa oli noin 100 000 vietnamilaista sotilasta ja työläistä.

Yksi heistä oli Ho T?i Minh.

Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Ho T?i Minh alkoi tuntea vetoa marxilaisuuteen, ja hän ajatteli että työläisväestö voi olla vallankumouksellisen siirtomaahallinnon perusta.

Ho T?i Minh oli mukana perustamassa Ranskan kommunistista puoluetta, ja kansainvälisenä kommunistina hän matkusti Neuvostoliittoon ja Kiinaan.

Hän toimi Kominternin agenttina ja Mao Zedongin vieraana ollessaan hän tajusi kommunismin mahdollisuudet.

Ho T?i Minh yllytti vietnamilaisia kamppailemaan itsenäisyyden puolesta ja hän levitti tietoa kommunismin mahdollisuuksista Thanh Niên -liikkeen avulla, joka salakuljetti ranskalaisten kieltämiä sanomalehtiä Vietnamiin Thaimaasta käsin.

Vuonna 1929 hän oli perustamassa Indokiinan kommunistista puoluetta, jonka ydin muodostui Thanh Niên -liikkeestä.

Myös ei-kommunismimieliset vietnamilaisjärjestöt, kuten Kiinan Kuomintangia jäljitellyt Vietnamin kansallispuolue Việt Nam Quốc Dân Đảng (VNQDD) vastusti siirtomaavaltaa.

Se perustettiin vuonna 1927 ja sen tavoitteena oli ryhtyä aseelliseen kapinaan.

Kapina kukistettiin ranskalaisten toimesta nopeasti ja osa puolueen johdosta pakeni Kiinaan, missä he jatkoivat toimintaansa Kuomintangin ja T?iang Kai-?ekin suojissa.

Suuri lama iski 1930-luvulla myös Vietnamiin ja talonpojilta vaadittiin kohtuutonta työpanosta.

Kommunistinen puolue organisoi talonpoikaiskapinan ja maaseudulla perustettiin itsenäisiä kyläyhteisöjä, Nghệ-Tĩnh -neuvostoja.

Neuvostot toimivat vuoden ajan, ennen kuin ranskalaiset sotilaat ja muukalaislegioonan joukot murskasivat ne, hävittäen samalla Indokiinan kommunistisen puolueen johdon.

Ho T?i Minh palasi Thaimaasta Vietnamiin vuonna 1930 ja hän perusti Hongkongissa Vietnamin kommunistinen puolueen, jonka ohjelmaan kuului koko Vietnamin vapauttaminen Ranskan vallasta.

Puolueen johto pidätettiin Hongkongissa vuonna 1931, mutta Ho T?i Minh pakeni Moskovaan ja palasi Aasiaan vasta kymmenen vuoden kuluttua."

AKM arvelee, että tuossa "PIKKU NAPOLEONIN" ovensuu kahakassa BRIGITTEN kanssa on käsitelty juuri tätä JUURISYYTÄ ja BRIGITTE on varmaan huomauttanut "PIKKU NAPOLEONILLE", että sinä olet TAAS JÄLKIJUNASSA, koska MÖRKÖ TRUMPHAN on jo kauan sitten ilmoittanut, että VIETNAMIN kohdalla ei mitään isompia tulleja laiteta päälle.

VIETNAMIN nykyinen väestöhän on jo 96.2 miljoonaa eli selvästi suurempi kuin EU suurimman maan eli VIHERPIPERTÄJIKISI HEITTÄYTYNEEN SAKSAN nykyinen 84.4 milj. väestö, joista nykyään jo ainakin 5.5 milj. on jo muslimeja.

Työttömiä Saksassa lienee nykyään jo noin 6 milj., kun otetaan huomioon sekä täysin työttömät että vain osittain työllistetyt ja niistä 33% on ulkomaalaistaustaisia.

AKM ei voisi kuvitella sitä, että esim. VIRALLISEN ÄÄNEN VIISAS VAIMO alkaisi kaksin käsin luuviuluilla nyrkittämään VIRALLISTA ÄÄNTÄ suoraan leukaan juuri ennen sitä, kun VIRALLINEN ÄÄNI on menemässä pitämään tärkeätä poliittista puhetta epätietoisille kuulijoilleen.

AKM:lläkin on erinomaisen hyviä muistoja vietnamilaisistakin vuodelta 2016, kun käväisin pitämässä pienen luennon Kiinan Fuzhoussa ja paluumatkalla kävin sitten keskustelun mm. eräänkin nuoren VIETNAMILAISEN liikemiehen kanssa.

Kommunismista ei ollut puhettakaan tuonkaan innokkaan liikemiehen kanssa.

Kyllä sellainen vaikutelma tuossa seminaarissakin tuli, että MÖRKÖ TRUMP, joka juuri silloin muuten valittiin Presidentiksi ensimmäisen kerran, sai raikuvat suosionosoitukset kaikilta seminaarin osallistujilta, joita oli kyllä ympäri maailmaa.

Nyt VIETNAMINIKIN kohtelu silkkihansikkailla näyttää kantavan kaunista hedelmää tietysti MÖRKÖ TRUMPIN laariin!!!

Vuonna 2024 VIETNAMIN vienti Yhdysvaltoihin on jo yli kaksinkertainen Ranskaan verrattuna, kuten alta selviää:

□ 1. Mexico tuonti USA:an 500.0 miljardia USD
□ 2. Kiinan tuonti USA:an 462.6 miljardia USD
□ 3. Kanadan tuonti USA:an 421.2 miljardia USD
□ 6. Vietnamin tuonti USA:an 142.5 miljardia USD
□ 14. Ranskan tuonti USA:an 61.1 miljardia USD

AKM on muuten kuullut, että MÖRKÖ TRUMP on nimittänyt Ranskaan suurlähettilääkseen vävypokansa Jared KUSNERIN, joka on myös ansioitunut kiinteistöalalla ja hänen ansioitaan on myös MÖRKÖ TRUMPIN ensimmäisellä kaudella alulle panema ABRAHAM ACCORDS-rauhansopimusjärjestely Arabimaiden ja Israelin välillä, jota ilmeisesti nyt toiselle kaudella tullaan vielä vahvistamaan ja laajentamaan siten, että tehdään jonkinlainen diili myös Iranin kanssa.

EeroRe: Uutta tietoa rumpetin terveydestä28.5.2025 9.13
Jospa Heikki lukisi tarkemmin ja ihan maalaisjärjellä ajatellen, mitä eero oikeasti kirjoittaa.

Se, mitä eero kirjoittaa, ei tarkoita, että se olisi mikään etäopiskelleen psykologin, taikka psykiatrin lausunto, vaan ihan aidolla maalaisjärjellä eri medioitten kautta ihan ominsilmin nähtyä todellisuutta, että rumpetti on täysi kusipää.

Ja tämä kusipäämääritelmä, jota espoossa ei edes ymmärretä hämmästyttää.

Kyllä täällä kehäkolmosen ulkopuolella ymmärretään, mitä kusipää termi tarkoittaa.
Siitä on elävä esimerkki nykyään vielä virassaan oleva amerikan resitentti rumpetti.

Ja vaikka ylläoleva heikin vuodatus, häivyttääkseen rumpetin kusipäisyyden, tarina kiersi kautta vietnamin ja thaimaan, sieltä palattuaan takaisin ei mitenkään kumonnut aiemmin esilletuomaani totuutta, että amerikan presidenttinä toimii edelleen kusipää paskaläjä.

alan kolmas miesRe: Uutta tietoa rumpetin terveydestä28.5.2025 16.10
EEROLLA on jo valitettavasti tullut sontaa tuulettimeen, kun on ryhtynyt SUOMEN JOHTAVAKSI MÖRKÖ TRUMPIN mollaajaksi.

AKM ihmettelee, miksi EERO ei pysty kääntämään ajatusmaailmaansa PROAKTIIVISEKSI.

EERO elää valitettavasti historiassa ja siksi suree mm. TENON lohikatoakin.

EERO ei ole MÖRKÄ TRUMP vihaltaan pystynyt antamaan selitystä edes sille, miksi tänä vuonnakin YLE:n äskettäisen tiedotteen mukaan TENON jokeen nousee muistaakseni vain 8 500 emolohta.

AKM pani merkille, että tuossakaan YLE:n tiedotteessa ei puhuttu mitään KOIRASLOHISTA (kts. alla):

"Koiraslohi: Lohikalojen kuningas
Koiraslohi on yksi Suomen suosituimmista ja arvostetuimmista kalalajeista.

Koiraslohi tunnetaan myös nimellä atlanttilohi ja se kuuluu lohikalojen heimon suurimpiin lajeihin.

Se on tunnettu voimakkaasta värityksestään, mausta ja ravintoarvostaan.

Tässä artikkelissa tarkastelemme tarkemmin koiraslohen ominaisuuksia, elinympäristöä ja kalastusvinkkejä.

Koiraslohen tunnistaminen
Koiraslohi on upea kala, joka voi kasvaa erittäin suureksi.

Sen tunnistaa erityisesti kookkaasta koostaan ja hopeisenvälkkeisestä ihonsa värityksestä.

Koiraslohen selkäpuoli on yleensä tummempi ja siinä voi näkyä myös mustia pilkkuja. Sen rasvaevä erottuu selkeästi muista lohikaloista.

Koiraslohen elinympäristö
Koiraslohi on vaelluskala, joka elää sekä makeassa vedessä että meressä.

Nuoret yksilöt viettävät ensimmäiset vuotensa makeassa vedessä ennen merivaellusta.

Koiraslohi viihtyy kirkkaissa ja viileissä vesissä, ja se on erityisesti tunnettu noususta jokiin kutemaan.

Koiraslohen kutualueet
Koiraslohi kutee yleensä keväisin, ja sen kutualueet ovat merkittävä osa lajin luontaista lisääntymiskäyttäytymistä.

Kutuaikaan koiraslohi kohoaa jokien varsille ja pyrkii valitsemaan suotuisat kutupaikat, joissa poikaset voivat kehittyä turvallisesti."

Tässä lohiasiassa AKM mielellään turvautuu nyt EERON tietoihin ja pyytääkin, että EERO nyt selvittäisi tarkemmin, miten nuo TENON LOHET LISÄÄNTYY.

AKM on aina luullut, että myös kaloissa sukupuolia on KAKSI, mutta nyt näyttää siltä, että SUOMESSA, MAAILMAN WOKISTISIMASSA MAASSA ei ole TENON joessakaan enää KOIRASLOHIA, joten ei ole ihme, että LOHISAALIIT jää lopulta sitten vähiin.

Samasta syystähän meillä on myös ihmisten kesken tuo syntyvyyskin romahtanut jo 1800-luvun tasolla ja ainoastaan PERSUT USKALTAA tässä maassa enää puhua LASTEN TEKEMISEN JALOSTA TAIDOSTA!!!!

AKM ehdottaakin, että EERO polkaisee käyntiin kansalaisaloitteen, että ainakin TENOLLE pitää saada myös KOIRASLOHIA EMOLOHIEN SEURAKSI!!!!

EEROLLE AKM voi kertoa omista opiskeluajoistaan senkin, että lukiossa AKM sai tarpeekseen biologian opiskelusta, kun erään maatalon agronomi emäntä opetti meille, kuinka Tsetse-kärpänen lisääntyy ja, miten ne geenit ja kromosomit periytyy.

Sitten toisena opintojen kohteena biologiassa oli LEHMÄN RUOASULATUKSEN, MÄREHTIMISEN ja tietysti kaikkien eri mahojen tarkempi selostus ja toiminta-analyysi.

Selväksi tuli ainakin se, että ruokatorven jatkona on peräti 4 erilaista mahaa ja sitten rehu jatkaa matkaansa paksusuoleen ja lopulta sitten ulos lantana pellolle levitettäväksi.

Se täytyy nyt sanoa, että erittäin hieno "kone" tuo lehmä kyllä on, joten AKM ei lainkaan ihmettele sitä, miksi lehmiä pidetään pyhinä eläiminä Intiassa.

Suomessahan VIHERVASSARIT ja jopa KOKOOMUSLAISET VIHAAVAT tätä jaloa eläintä, kun se kuulemma röyhtäilee METAANIA, joka on yksinkertaisin tunnettu hiilen ja vedyn yhdiste, jonka kemiallinen merkki on CH4, siis yksi hiiliatomi ja neljä vetyatomia sulassa sovussa.

Se on hajuton, ilmaa kevyempi kaasu.

Tästä voisi päätellä, että Metaanin täytyy siis noista taivaan tuuliin ja lopulta hävitä pohjattomaan avaruuteen.

AKM ihmetteleekin, miksi metaania, joka on myös erinomainen polttoainekin on EU:n YMPÄRISTÖPIIREISSÄ pidetty pahana kasvihuonekaasuna!!???

Onneksi AKM huomasi heti, ettei biologia ole AKM:n ominta alaa ja niinpä AKM vaihtoikin sitten biologian lyhyen kurssin jälkeen psykologian opiskeluun, josta muuten suoritin sitten vielä myöhemmin TYÖPSYKOLOGIAN PITKÄN KURSSINKIN TEKNILLISESSÄ KORKEAKOULUSSA, monet teekkarikaverit käyttivät vastaavan ajan kaljakellarissa istuskeluun ja tupakkia poltellessa!!!

AKM:lä on siis selvästi jonkinlainen tieteellinenkin pohja antaa ihmisten psykologisiin ominaisuuksiin liittyviä lausuntoja.

EEROLLA ei valitettavasti tällaista pohjaa taida olla!!!

Sen voin EEROLLEKIN nyt mielihyvin todeta, että AKM teki siis jo nuorena poikana erittäin viisaan ratkaisun, koska esim. kaikissa johtamis- ja konsultointitehtävissä aivan keskeinen taito on psykologinen ja sosiaalinen ymmärrys.

EEROKIN on varmaan kuullut siitä, että meillä Suomessa monet johtajat ovat epäonnistuneet, kun ovat soveltaneet sitä MANAGEMENT BY PERKELE johtamistyyliä (vrt. Jorma Ollila ja Nokian tuho).

Kyllähän Suomessa tunnetaan muitakin hyvin railakkaista yritysjohtajia, jotka sitten ovat johtotehtävissään menneet ns. ylikuntoon.

AKM onkin monta kertaa todennut, että Suomeen tarvitaan sekä poliitikkojen että myös yritysjohtajien osalta selvä PARADIGMAN MUUTOS ja siinä suhteessa olisi jo korkea aika ottaa oppia Amerikan MÖRKÖ TRUMPISTA, koska Suomen jo ainakin 18 vuotta jatkuneen NOLLAKASVUN ja LAMAKAUDEN JUURISYYT ovat käytännössä samat kuin ovat olleet pitkään Yhdysvalloissa.

Meilläkään ei ole vuosikymmeniin kannattanut tehdä HEVOSTA PIENEMPÄÄ ESINETTÄ, kuten TAUNO MATOMÄKI sattuvasti totesi jo 1980-luvun lopulla vahvan markan aikaan!!!

EeroRe: Uutta tietoa rumpetin terveydestä28.5.2025 22.01
Voi ristus, sanos pohojanmaalaanen..

Siinäpäjhän espoon kaikkitietävä konsulentti julisti kaikkitietävyytensä tenon lohesta ja kaikkitietävyytensä amerikan suurimmasta paskaläjästä, rumpetista.

Espoon suuri konsulentti, omassa suuressa viisaudessaan, vailla ensimmäistäkään kalastuskokemusta tenojoella ennustaa, että tenojokeen nousee näin ja näin paljon koiraslohta !!!!!!!!!!!!

Luke, suomeksi luonnonvarakeskus, yhteistyössä Norjan vastaavan viranomaisen kanssa olevat olleet yhteistyössä tenojokeen nousevien lohimäärien kartoittamiseksi.

Vaikkakin, niin suomen, kuin myös Norjan viranomaisilla on käytettävissä kaikki se, huippuosaaminen, mitä tässä tutkimuksessa voi käyttää, ei näissä tutkakuvissa, videokuvissa voi nykymenetelmillä määrittää, eikä eritellä tutkakuvissa näkyvien lohien sukupuolta.

Alan kolmas ämmä, Heikki Salonen, pyydän sinulta näin julkisesti, kuinka sinä, ensimmäistäkään kertaa käymättä tenojoella lohenkalastuksessa, julkaise tieteellinen tutkimuksesi, kuinka koiraslohi nousee tenojokjeen ???

Kysyy nimimerkki 51 vuotta tenolla kalastanut mistään mitään tietämätön tyhmä kansalainen

alan kolmas miesRe: Uutta tietoa rumpetin terveydestä29.5.2025 4.13
EERO ei taaskaan lukenut AKM:n kirjoittamaa tekstiä, vaan lähtee höpisemään joistakin muka AKM:n tekemistä tutkimuksista.

AKM on maininnut vain YLE:n uutisissa kerrotun tiedotteen, että tänä kesänä TENOJOKEEN nousee mittausten mukaan 8 500 EMOLOHTA!!!

Tietysti, kun 86% Suomen kansasta pitää YLE:n kertomia uutisia TOSINA, niin tietysti AKM:kin ensiksi ajatteli, että oli tieto totta vai, oliko kysymyksessä joku FAKE NEWS TIEDOTE???

Vain tästä syystä AKM kääntyi EERON puoleen, kun AKM pitää EEROA ilman muuta kokeneempana Tenojoen kalastajana.

EERO on kuitenkin mennyt näköjään Kaamasen tiellä jo sellaiseen kuntoon, että ei enää tunnu tietävän, mitä EMO-termilläkään Suomessa tarkoitetaan.

Kun nyt näyttää siltä, ettei EERON mainitsemilla LUONTOKUVAUSVÄLINEILLÄ pysty erottamaan, onko lohenkin kohdalla emo- vai koiraslohi, niin kyllähän silloin jokainen täysjärkinen tietää, että tässäkin tapauksessa kaikki emo- ja koiraslohien väliset suhteet ovat mahdollisia.

Kysymys lohien hedelmöitymisestä on siis vähän niin kuin LOTTO arvonnassa, jossa voittotodennäköisyys on 1:18 643 560!!!

Voi olla niin, että on vain 100% emolohia tai voi olla niin, että on 100% koiraslohi ja kaikki kombinaatiot näiden väliltä.

Jos tulee vain emolohia, niin sehän on selvää, että se johtaa koko lohikannan kuolemaan, johon näköjään on jo lähes tulkoon päästy.

Lähes samalla tavallahan on käymässä myös koko Suomen kansalle, kun sinkkunaisilla tai muillakaan itsekkäillä feministeillä ei ole nykyään tarvetta enää lisääntyä.

Meillähän on siis tässäkin suhteessa menty vielä KIINAN kommunistipuolueen tavoitteistakin vasemmalla.

Kiinassahan kommunistit keksivät loistoidean, jolla kansan elintaso saadaan kasvuun, kun otettiin käyttöön tuhoisa yhden lapsen politiikka vuosiksi 1979-2015, eikä tuosta idioottimaisesta ideasta ole vieläkään päästy eroon.

Lopputuloshan on tässäkin ollut se, että Kiinan väestö on jo parikymmentä vuotta ollut selvässä laskussa ja samaan aikaan vielä väestö on ikääntynyt voimakkaasti.

AKM taas arvasi oikein, ettei EEROLLA ole TENONKAAN joen lohien noususta mitään todellista tutkittua tietoa, vaikka EERO on pelkästään lohireissuihin joutunut ajamaan ainakin 117 300 km (51 vuotta X n. 2300 km = 117 300 km) ja käyttänyt noihin reissuihinsa uskomattoman määrä rahaa ja tietysti LAATUAIKAA!!!

Koska EERO näin puutteellisin tiedoin on kuitenkin lähtenyt taas aKM:ää mollaamaan, niin laitanpa nyt pienen tietoiskun Lohen kalastuksesta TENOLLA oikeiden ammattilaisten kertomana (kts alla):

"Teno on paitsi lohien, myös niitä jahtaavien miesten virta.

Matkan jatkuessa näen itikoita viliseville rantatörmille pystytettyjä telttaleirejä, joiden asukkailla on jalassa kahluuhousut ja päässä kalastusvälinevalmistajan mainoslippalakki.

Vyöllä roikkuu puukko ja poskilla rehottaa viikon parransänki.

Näiden miesten kanssa keskustelu alkaa aina samalla tavalla: onko tullut kalaa?

Lohenkalastus Tenolla
Teno_Finland_04
Lohensoutaja Tenolla. Kuva: Ville Palonen

Kämmenet hikoilevat ja sydän hakkaa kuin Singerin neula, sillä siiman päässä rimpuilee villi lohi.

"Se on 5-7 -kiloinen. Ota vaan rennosti, älä hätäile", rauhoittelee kapeaa venettä ohjaava Mauri Kaitsalo, 55-vuotias kalastusopas sanoo EEROLLE.

Kaitsalo on luvannut näyttää EEROLLE, kuinka Tenolla kalastetaan.

Olen viettänyt koko edellisen yön Yläkönkään uistinkalastusalueella.

Rannalta virvelöidessä tärppejä ei tullut ensimmäistäkään, hyttysenpistoja sitäkin enemmän.

Mutta ammattimiehen kanssa nokka ei kauaa tuhise: ensimmäinen kala on iskenyt veneen perässä uittamaamme parisenttiseen perhoon vain puolen tunnin soutamisen jälkeen.

"Tämä on ollut hyvä viikko, kaloja on tullut jo kolmetoista", myhäilee Kaitsalo EEROLLE.

EERO puristaa vapaa rystyset valkeina ja rukoilen, että tästä tulisi numero 14.

Lohenkalastus on paitsi yksi Tenojoen asukkaiden pääelinkeinoista, myös alueen tärkein matkailuvaltti.

Ensimmäiset ulkomaalaiset virkistyskalastajat, brittiläiset herrasmiehet, löysivät Tenon jo 1800-luvun puolivälissä.

Silloin pelkkä menomatka Englannista tiettömien taipaleiden takana odottavalle joelle oli huima seikkailu, joka saattoi kestää jopa kuukauden.

Syrjäisellä joella odottivat valtavat kalansaalit.

Englantilaisessa The Fishing Gazette -lehdessä nimimerkki Vick kertoo saaneensa elokuussa 1867 lähes 200 kiloa lohta - yhden päivän aikana!

Nykyään moisia kalajuttuja on vaikea uskoa todeksi, vaikka Tenoa on kehuttu yhdeksi koko Euroopan parhaista lohijoiksi.

Suosittu se ainakin on - tai oli silloin, kun tämä juttu alunperin kirjoitettiin.

Vuonna 2017 voimaan tullut uusi kalastussääntö nimittäin toi rajoituksia, jotka karkottivat suuren osan kalastusmatkailijoista.

Keväällä 2021 iski jymyuutinen: Suomi ja Norja päättivät yhteistuumin kieltää lohenkalastuksen Tenolla ainakin yhden kesän ajaksi.

Suomalaiset urheilukalastajat alkoivat käydä Tenolla toisen maailmansodan jälkeen, kun suurin osa maan muista lohijoista oli padottu.

Pelkästään Suomen puoleiselle jokialueelle myytiin kesälle 2020 noin 11 000 lupaa.

Kalastusmatkailijat saavat suuren osan vuotuisesta lohisaaliista. Lopun pyytävät paikalliset vavoilla, lohipadoilla, verkoilla ja ajoverkoilla.

Jokeen nousevista kaloista on vuosittain pyydetty yli puolet.

Osa vesistön noin kolmestakymmenestä lohikannasta onkin uhattuna ylikalastuksen takia.

Vaarassa ovat etenkin latva-alueilla lisääntyvät lohet, jotka yleensä nousevat jokeen jo alkukesästä (Onkohan EERO ollut aina oikeaan aikaan liikenteessä???)

Tenojoen lohikantojen elpyminen ei ole edennyt toivotusti, sillä kaikuluotaustulosten perusteella Tenoon nousi vuoden 2020 kesänä kutemaan vain 14 000 lohta. Se on alle puolet vuoden 2018 lohimäärästä.

Teno_Finland_09
Maukka Kaitsalo on yksi Tenon kovimmista lohensoutajista. Kuva: Ville Palonen

Varmin tapa saada saalista on palkata paikallinen opas. Siksi minäkin EERO istun nyt vapa mutkalla Kaitsalon veneessä.

Mies tuntee Ala-Tenolla sijaitsevan Piltamon soutualueen montut, kivet ja peilit kuin omat taskunsa.

Pudasjärveltä kotoisin oleva Kaitsalo kertoo käyneensä Tenolla kalassa joka kesä pari kolme kertaa 12 vuoden ajan. 1990-luvun puolivälissä hän päätti tehdä harrastuksestaan ammatin ja muutti Lappiin.

Nyt kesät kuluvat kalaoppaana työskennellen, talvisin mies järjestää pilkki- ja metsästysreissuja sekä leikkaa poronlihaa.

Kaitsalo myös sitoo perhoja, vuolee vaappuja, ja on tehnyt yli 30 perinteistä tenolaisvenettä.

Kaitsalon perhojen lisäksi EERO on käyttänyt usein myös Kuusamaosta RIIPISEN kalatarvikeliikkeestä PÄIVIN tekemiä ottavia perhoja.

Teno_Finland_10
Maukka Kaitsalo ja kuusikiloinen Tenon lohi. Kuva: Ville Palonen

Taitavaksi lohensoutajaksi harjaantuu vain vuosien tuoman kokemuksen avulla, mutta touhun periaate on yksinkertainen.

Ensin ajetaan pari kilometriä ylävirtaan, sitten nostetaan moottori ja viritetään kolme vapaa pyyntiin.

Perhot saavat keikkua aivan pinnan alla ja vain kymmenen metrin päässä veneestä.

Ne ohjaillaan lohien levähdyspaikkoihin virrassa keikkuvaa venettä soutamalla.

Yksi Kaitsalon valitsemista perhoista on osoittautunut ylivoimaisen houkuttavaksi - tai ärsyttäväksi - lohelle, joka nyt riuhtoo siimaa ulos hyrräkelan puolalta.

Kymmenen minuutin taistelun ja parin rajun syöksyn jälkeen kala alkaa väsyä, ja Kaitsalo ja EERO kääntävät veneen kohti rantaa.

Siellä otus rauhoittuu kuin ihmeen kaupalla sen verran, että Kaitsalo yhdessä EERON kanssa onnistuvat iskemään nostokoukun sen leuan alle.

Lohi painaa tasan kuusi kiloa. Se on yksi suurimmista koskaan EERON saamista kaloista."

EeroRe: Uutta tietoa rumpetin terveydestä29.5.2025 13.42
Onhanse tuokin sadunkerronta eräs tapa häivyttää varsinaninen asia, eli rumpetin kusipäisyys.

Sitäpaitsi tuo kertomus on oikeesti satu. Siinä ei ollkut juurikaan yhtään lausetta todenperäisistä tapahtumista eeron osalta.

viittaat ylen juttuun jossa mainitaan tuo luku 8500 ollaan vielä toukokuussa, tutkaa ei vielä ole asetettu paikoilleen.

Tulevana viikonloppuna jolloin Polmakin kylän kohdalle asetettava tutka, joka laskee vain sen ohi nousevien lohien määrän, tutka ei voi määritellä lohen sukupuolta, ennenkuin myöhemmin kesällä kun uroslohen ulkomuoto muuttuu silminnähden.

Tuo yllämainitsemasi 8500 on lukema viimekesältä, jolloin tutkan ohi nousseitten lohien määrä oli tuo lukema.

Tulevalle kesälle on olemassa vain ja ainoastaan arvailuja, kuinka paljon lohia nousee ja niitä nousee todella paljon, onhan tämä kesä kyttyrälohen nousuvuosi.

Väitämpä että eerolla on hiukkasen enämpi jopa tutkimustietoa tenosta ja lohista kuin espoon olevinaan kaikkitietävällä konsulentilla joka taas jälleen todistaa tyhmyyttään.

Ja laitappa eeron ajamiin kilometreihin reilusti lisää, sillä -80 luvulla oli useita kesiä, jolloin siellä käytiin kaksi kertaa. Yhtenä kesänä jopa kolme kertaa.

Satusetänähän sinut tunnetaan.
Tiedoksi vaan, että eero ei ole koskaan käyttänyt kalastusoppaan palveluja.

Ja sitäpaitsi oli juhannusviikko 1988 jolloin eero sai sillä viikolla 14 kpl aitoja atlantinlohia.

Ja että kateus lisääntyy, suurin saamani lohi painoi 15,2 kg saantipäiväkin on helppo muistaa 9.8.98.

Eikä eerolla ole ensimmäistäkään Kaitsalon tekelettä, eikä myöskään Päivin tekemiä perhoja.

Eeron käyttämät perhot on tehty ihan ite.

Joten koetahhan heikki panna vähän paremmaksi, noilla saduilla et pärjää tässä kisassa.

alan kolmas miesRe: Uutta tietoa rumpetin terveydestä29.5.2025 17.00
EEROLLE kiitos viimeisimmästä päivityksestä.

Nyt aletaan vihdoin puhua jo asiaakin.

Aiemmin EERO mainosti ostelleensa muistaakseni runsaastikin RIIPISEN liikkeen tarvikkeita.

Tietysti AKM oletti, että varmasti muutama PERHOKIN siinä on täytynyt tulla hankittua, kun missitasoinen PÄIVIKIN on ollut tietysti tarvikkeita myymässä.

AKM on kyllä tietoinen siitä, että TOSIKALAMIEHET tekee PERHONSA ITSE.

AKM:llä ei ole itsellään ollut innostusta PERHOJEN SIDONTAAN, mutta alle laitan nettiohjeet SIDONTAAN, jos joku nyt lähteen TENOLLE tai muuallekin kalaan (kts. alla):

"Perhonsidonta
Monet perhokalastajat, kuten myös EERO, ovat innokkaita pehonsitojia.

Perhonsidonta vaatii keskittymiskykyä ja se on käsityöstä pitävälle kalastajalle loistava harrastus.

Perhonsidonnassa perho rakennetaan erilaisista eläinten karvoista ja höyhenistä sitomalla niitä erityisellä sidontalangalla koukkuun.

Materiaaleina on myös keinotekoisia materiaaleja.

Perhonsidontaan tarvitset seuraavat välineet:

Perhonsidontapenkki. Aivan välttämätön - koukku kiinnitetään siihen tukevasti.

Spigotti, joka tarkoittaa lankarullan pidintä.

Häkiläpihdit. Ne ovat pienet pihdit, jota käytetään höyhenten ja erilaisten muiden materiaalien käsitelyssä.

Teräväkärkiset sakset.
Sidontalanka. Niitä on eripaksuisia ja osa niistä on vahapintaisia.

Lakkausneula. Lakkapullosta otetaan neulalla lakkaa, jolla perhon pää lakataan.

Solmutyökalu. Solmun voi tehdä myös sormin, mutta työkalulla saa siistimpiä solmuja.

Työkalun käyttö vaatii kuitenkin hieman harjoittelua.

Katso video, missä opetetaan piilosolmutyökalun käyttö.

Mehiläisvaha. Sitä käytetään langan vahaukseen, jotta materiaalit pysyisivät langassa kiinni.

Perhonsitominen

Teoriasta oppiminen on sidonnassa hyvin hankalaa.

Parhaiten oppii kurssilla, jossa pääsee katsomaan sidontaa paikan päälle ja harjoittelemaan sitä itse.

Myös videot auttavat asiassa. Lyhyesti kuitenkin perhonsitominen aloitetaan rungon päällystämisellä langalla.

Lanka viedään koukun takaosaan ja sieltä perhoa ryhdytään rakentamaan koukun silmukkaan päin.
Lopuksi tehdään langasta pää, joka lakataan kestävyyden saamiseksi.

Perhonsidonnassa käytetään erityisiä perhoreseptejä, jotka kertovat, mistä materiaaleista perho rakennetaan.

Siinä luetellaan perhon osat ja niihin kuuluvat materiaalit. Perhon osat pääpiirteittäin:

Kurkku: Perhon etuosaan sidottu karva- tai höyhennippu. Se sidotaan koukun alapuolelle "kurkuksi".

Vyö: Perhon takaosaan sidottu "huntu".

Painotus: Perhoa voidaan painottaa koukun päälle sidottavalla lyijylangalla (tai muu metallilanka).

Hela: Koukun takaosaan kimalteista tehty rungon osa. Se sidotaan yleensä pyrstön alle.

Siipi: Koukun etuosaan sidotaan siipi karvoista tai höyhenistä. Voi olla myös keinotekoinen materiaali.

Pyrstö: Eläinten karvoja tai höyheniä käytetään pyrstömateriaaliksi.

Kierre: Rungon ympärille kiedotaan esim. kimalteisia kierremateriaaleja. Yleensä metallinhohtoisia.

Runko: Langan päälle pyöritetään pehmeitä villamaisia materiaaleja ja se kiedotaan koukun rungon ympärille.

Tätä kutsutaan dubbaukseksi. Runko voidaan tehdä myös monilla muilla tavoilla.

Koukku: Malleja ja kokoja on paljon. Mitä suurempi koukun numero, sitä pienempi koukku. Esim. 18 koukkukoko on hyvin pieni ja koko 2 on puolestaan tosi iso.

Häkilä: Höyhenestä sidottu ns. ?kaulus? perholle. Höyhen kiinnitetään langalla perhoon ja se pyöritetään koukun rungon ympärille häkiläksi.

Silmät: Keinotekoisista materiaaleista rakennettu tai joissakin tapauksissa höyhenistä.

Pää: Voidaan sitoa langasta ja lakata erivärisin lakoin. Voi olla myös metallikuula.

Näin sidotaan March Brown uppoperho:

Pyrstö: Peltopyyn höyhenen siikasia.
Kierre: Kuparilanka.
Runko: Dubattu jäniksen naamakarva.
Kurkku: Peltopyyn höyhenen siikasia.
Siipi: Naarasfasaanin tai kalkkunan siipisulasta levysiipi.
Pää: Musta."

AKM onnittelee EEROA tuosta komeasta 15.2 kiloisesta lohesta.

AKM:ää kiinnostaa, mikä oli koukun koko, kun EERO sai tuon ennätyslohensa. Olisi myös hyvä kuulla, mikä oli siiman paksuus?

Tarkistitko EERO, oliko se EMO- ja UROSLOHI???

Todistetuksi siis tuli, että YLE levitti noin pari viikkoa sitten siis TÄYTTÄ SONTAA ja kysymys oli tietysti taas VAIN YHDESTÄ LUVUSTA, jonka VARAAN RAKENNETTIIN SIIS noin 1 000 000 katsojalla täysin yksipuolinen kuva asiasta.

Näitä YLE:n SUOMEN IMPIVAARALAISELLE KANSALLE LÄHETTÄMIÄ FAKE NEWS -TIEDOTTEITA KUULEMME ja NÄEMME PÄIVITTÄIN VALTAMEDIASSA!!!

Eihän AKM ole tässä asiassa tarkoitus esiintyä minään TENON LOHIKALASTUKSEN ASIANTUNTIJANA, kun ei ole ainuttakaan LOHIREISSUA tehnyt edes turistina TENOLLE tehnyt.

Silti AKM voi vapaasti herättää asiallista keskustelua myös TENON KALASTUKSESTA ja siihen liittyvistä ongelmista, joista näköjään kenelläkään ei ole kaiken kattavaa tietoa.

Tosiasiaksi kuitenkin jäänee se, että myös TENON LOHIBISNES näyttää olevan NORJALAISTEN KÄSISSÄ ja taas toisaalta VENÄLÄISET ovat myös omalla tavallaan sotkeutuneet tähän lohipeliin, kun ovat ilmeisesti omia tarpeitaan varten kehittäneet sen KYTTYRÄLOHENKIN.

PIKKU RIIKKISEN SUOMEN ROOLIKISI näyttää siis jääneen se, että EERON tapaiset TENON LOHESTA innostuneet kalastajat ovat viime vuosina joutuneet menemään TENON rannoille nuotiolle istuskelemaan ja muistelemaan niitä hyviä entisiä aikoja, kun EEROKIN 1998 veteli vielä 15-kiloisia lohia ihan muina miehinä.

On harmi, että Saimaan NORPPA KANNAN VIRKISTÄMISEEN osallistunut "LUOMU" Kimmo TIILIKAINEN hylkäsi nämä "LUOMUASIAT" ja ryhtyi Luonnon tuhoajaksi, nimitettiin professoriksi ja nimitettiin GTK:n johtajaksi.

AKM on vakuuttunut, että jos "LUOMU" saataisiin jotenkin ohjattua vielä tälle "LUOMUALALLE", niin kyllä TENOLTAKIN alkaisi kohta nousta lohtakin entiseen malliin.

Nykyään tilanne taitaa olla se, että vain yhden lohen vuodessa saa pyytää, niin onhan siinä eroa, kun EERO kehuu vetäneensä vuonna 1988 peräti 14 aitoa atlantinlohtakin viikossa.

Kyllä näihin TENONKIN nykyisiin lohikantoihin liittyen on viitattu myös YLIKALASTUKSEEN, joten voidaan tässä pohdiskella sitäkin, että onko EEROLAKIN ollut oma osuutensa tässä lohen ylikalastuksessakin.

Jos atlantilohen keskipaino oli EEROLLAKIN vuonna 1988 esim. 6-8 kg, niin EERO nosti lohta TENOSTA yhdellä viikolla lohta 84-112 kg ja, jos EEROKIN kävi parhaimpina aikoina peräti kolme kertaa (ilmeisesti viikon reissuja), niin silloin EERO on saattanut nostaa esim. vuonna 1988 TENOSTAKIN peräti 252-336 kg lohta.

Kyllä siinä riittää syömistä isollekin suvulle!!!

Kyllähän tällaista kalastusta voi jo kutsua RYÖSTÖKALASTUKSEKSI!!!

Ei ainakaan AKM tällaisia määriä LOHTA voi vuosittain syödä.

AKM on pitänyt LOHTA ARVOKALANA, josta ennen vanhaan GRAAVILOHTA sai esim. Pyhäsalmellakin vain OSUUSLIIKKEESTÄ joulun aikaan.

On selvää, että kaikkien lohijokien lohikannatkin tuhoutuu, jos innokkaat lohikalastajat alkavat syömään LOHTAKIN kuin konsanaan HK:n SINISTÄ LENKKIÄ!!!!

EeroRe: Uutta tietoa rumpetin terveydestä30.5.2025 6.47
Eipäs nyt yhtäkkiä tehdä mitään johtopäätöksiä noin vähäisen tietämyksen perusteella ja muisteloista.

Kyllä, eero aiemmin kertoi lukuisista vierailuista ohikulkumatkalla Riipisen myymälässä Kuusamossa.
Mutta enpä sanallakaan maininnut, mitä sieltä olen ostanut, taikka ostamatta yhtikäs mitään.
Tuttavia voip käydä morjestamassa ostamatta mitään.

Tuo isomus 15,2 kg oli uroslohi.
Kuvitteletko että eero ottaisi ruokakalaksi tuonkokoisen naarasyksilön, juuri ennen kudun alkamista, naaraslohi jonka sisällä on kasvamassa satojatuhansia uusia lohia.

En sentään ole niin typerys.

Pyyntivieheenä ei ollut perho, vaan Nils Masterin valmistama 9 cm vaappu,
Siimana käytin aina 0,45 mm Firelineä, senaikaista parasta laatua, monofiiliä, kun kuitusiimaa ei ollut vielä keksittykään.

Eero ei koskaan ole mieltänyt itseään perhokalastajaksi, vaikka kaikki tarvittavat tykötarpeet onkin. Perhokalastus on vain pikkiriikkinen osa, olen enämpi "virvelimiehiä".

Eipä ole viisasta alkaa laskemaan kiloja yhden elämäni parhaimman lohiviikon saalismäärästä 50 vuoden ajaksi keskiarvoja.
Satojen kilojen vuosisaaliista jokainen Tenonkalastaja näkee vain kosteita haaveunia.

Vapavälinein ryöstökalastuksesta puhuu ainoastaan ne, jotka ei asiasta ymmärrä yhtikäs mitään.

Silloin 80 luvulla, kun Tenoon nousi lohta todella paljon ja se paljon on satakertainen määrä nykypäiviin verrattuna.

Siihenaikaan kalastusluvan hankkineita pyydettiin ilmoittamaan kalastuskauden saalismäärät MMM: n.
Ilmoitus oli vapaaehtoinen toimenpide.

Parhaimpina vuosina suomalaiset kalastajat ilmottivat vapaaehtoisesti saaliinsa, jotka ynnättynä olivat vuositasolla yli 60.000 kpl.
Eikä kaikki ilmoittaneet saaliistaan.

VRT: viimekesän kokonaisnousumäärä 8.500 kpl.
Jonkunmoinen ero.

Vapavälinein ei Tenojokea ryöstetä tyhjäksi.
80-90 lukujen vaihteessa saalismäärät supistui oleellisesti. Syy oli kaikkien nähtävissä 70 km päässä.

Tenovuonossa parhaimmillaan jopa 5 norjalaista kalastusalusta veti troolia. !!!!!!

On tutkimuksin todettu, että yksi trooli nostaa merestä lohta yhden viikon aikana enemmän kuin kaikki vapakalastajat joenpenkereillä koko kesänä, tämä kertaa viisi, niin voipi luoda mielikuvaa kuka söi kenenkä kalat.

Tämän hetken lohipula ei ole ainoastaan tenolla, vaan on koko Finmarkin alueella, jopa kauas etelänorjaan saakka.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: