Keskustelu

alan kolmas miesTARJA & ALEXI KULTARANNASSA!!!!16.6.2025 19.30
SETA TARJA JA ALEXI NE YHTEEN SOPPII,
HUOMENNA PANNAAN PUSSASKOPPIIN!!!

Siinä ne PUNAPOSKISET SETALAISET istuivat taas vieri vieressä eturivissä KULTARANNAN KESKUSTELUJEN ERIKOISLÄHETYKSESSÄ kuin paraskin seurustelupari.

AKM katseli, että Suzannekin oli jäänyt ihan sivurooliin, kun KOULUPOIKA teki ahkerasti muistiinpanojaan.

Saa nähdä, missä vaiheessa SUZANNEKIN alkaa mäiskiä KOULUPOIKAA kaksin käsin päin pläsiä kuin konsanaan tekopyhän Ranskan MACRONIN BRIGITTE!!!!

Eipä muuten tekopyhä Gallian KUKKOPOIKA ole koskaan tainnut piipahtaa Suomeen edes lyhyelle HIIHTO- tai muullekaan PATIKKA ja LUONTORETKELLE LEVILLE tai muihinkaan pintamestoihin???.

Olihan siellä KULTARANNANKIN KUTSUILLA mukana myös KEPPIUKKO JAAKKO ILONIEMIKIN - KEKKOSEN ETYK-JAAKKO!!!

Kumaraksi oli JAAKKOKIN MENNYT, taistelu luonnonvoimia vastaan vaatii veronsa jopa sosialistilta.

Kyllähän JAAKKO on ollut vahvasti mukana, kun entinen POHJOLAN JAPANI kytkettiin IKUISESTI MAAILMAN ONNELLISIMPANA MAANA EU:n BYROKRATIAN RATTAISIIN ja koko Suomen talouden tuhonneeseen EUROON (kts. alla):

"1990-luvulla Iloniemi oli tukemassa Suomen EU-jäsenyyshanketta.

Vahva vaikutus Iloniemellä oli myös Martti Ahtisaaren valintaan Suomen presidentiksi 1994 esimerkiksi tämän puheiden taustakirjoittajana, vaikka alkuvaiheessa myös Iloniemeä itseään ehdotettiin SDP:n presidenttiehdokkaaksi. Ahtisaari totesi Iloniemestä:

"Jaakko Iloniemi on realistinen analyytikko, yksi keskeisimpiä ihmisiä elämässäni. - -

Olimme anglosaksisia sosiaaliliberaaleja, innostuneita kehitysavusta ja solidaarisuusliikkeistä.

Olemme toimineet yhdessä vuosikymmeniä ja se jatkuu yhä."

2010-luvulta alkaen Jaakko Iloniemi on viettänyt virallisesti eläkepäiviään, mutta hän on hän edelleen mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa luottamustoimiensa, luennointinsa sekä kansainvälisen politiikan ja talouden asiantuntijan tehtävien välityksellä.

Vuoden 2006 presidentinvaaleissa Iloniemi tuki Sauli Niinistöä ja vuoden 2012 vaaleissa Paavo Lipposta.

Yksityiselämä

Iloniemen vanhemmat olivat palopäällikkö Toivo Iloniemi ja Vieno Viander.

Hänen puolisonsa oli käsityönopettaja Helena Iloniemi o.s. Puukko (1932-2009). Heillä on kolme lasta.

Luottamustehtäviä ja kunnianosoituksia
Iloniemi on toiminut muun muassa Suomen rakennustaiteen museon hallituksen puheenjohtajana 1985-1989, Suomen taideyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtajana 1992-1999, Paasikivi-seuran puheenjohtajana 1986-1994 sekä Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kanslerina 1997-2005.

Iloniemi toimi myös Suomen Atlantti-Seuran puheenjohtajana 1999-2001.

Iloniemi on toiminut Suomen Kuvalehden kolumnistina vuodesta 1990.

Iloniemi oli Suomen edustajana Bilderberg-ryhmässä 1991-1997 ja osallistui ryhmän kokoukseen Torontossa vuonna 1996.

Iloniemi sai ministerin arvon vuonna 1994 ja Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristin 1999.

Hänestä tuli Valtiotieteiden kunniatohtori Helsingin yliopistosta vuonna 2000."

RIIKKA nämäkin JUURISYYT vahvisti lauantaina ja sunnuntaina LAHDESSA omissa linjapuheissaan!!!

JUURISYISTÄ on nytkin kysymys sekä UKRAINASSA että LÄHI-IDÄSSÄ, mutta
MEIDÄN KOULUPOIKA vain miettii, miten pitää LÄHI-ITÄÄN rakentaa KAHDEN VALTION MALLI, kun LÄHI-IDÄSSÄ ainakaan Palestiina eikä myöskään Israel hyväksy KAHDEN VALTION MALLIA!!!

SUOMEN KIIREINEN TRIATHOLINISTI teki taas KULTARANNASSA muistikirjaansa merkintöjä, kun GLOBAALIN ETELÄN mustat miehet ja Thaimaan sekä Costa Rican edustajakin kertoivat kommunistisen KIINAN menestystarinasta (koko järjestelmähän on ilmeisesti romahtamassa ihan lähi viikkoina kasaan!!!) ja, kuinka Costa Ricassakin on MÖRKÖ TRUMPIN kanssa niin hyvät suhteet, kun USAID ja massiivinen laiton maahanmuuttokin on lakkautettu, ja kuinka Costa Rican kauppakin on täysin tulleista vapaata Yhdysvaltojen kanssa, kunhan vaan neuvottelee tasapuolisista kauppaehdoista, eikä lähde sitä isäntää MOLLAAMAAN, joka kuitenkin kaikki viulut maksaa.

PIKKU RIIKINEN SUOMI ei ole juuri 4.7 milj. asukkaan Costa Ricaa suurempi, mutta MEIDÄN KOULUPOIKA uhittelee täällä jopa MÖRKÖ TRUMPILLE ja vielä Naapurimaamme PUTINILLEKIN, joten jossain vaiheessa tässä täytyy kyllä jonkun käydä käsijarrua vetämässä!!!!

Ehkä se oli se taannoinen TURVAMIES, joka työvuorollaan "ampui itsensä" KOULUPOJAN asunnon kellaritiloissa.

Tämäkin asia on vain hiljaisesti vaiettu, miten tuollainen turvamies ylipäätään pääsee PRESIDENTIN lähelle.

Luulisi, että edes jonkinlainen soveltuvuustesti olisi tehty???

Tässähän KOULUPOJALLA tulee olemaan vielä paljon uutta opittavaa, jos ei jouduta vielä jossain yhteydessä toteamaan, että Suomeen tarvitaankin VARAPRESIDENTTI, joka hoitaisi normaalit ULKOPOLIITTISET SUHTEET, kun KOULUPOIKA keskittyy oman kuntonsa vaalimiseen mm. kaiken maailman ISOKENKÄISTEN BILDERBERGIN KOKOUKSISSA ja EU:n KORKEA-ARVOISTEN VIRKAMIESTEN HÄTÄKOKOUKSISSA.

Iltalehden osittain julkaisema KULTARANTAKESKUSTELUJEN noin 140 hengen KUTSUVIERASLISTA herättää tietysti monia kysymyksiä.

Tällaisella ELIITTIPORUKALLA yritetään suomalaisille syöttää YLE:n erikoislähetyksissä, että näin meidän tulee nykyään ajatella.

Suuntana on KOULUPOJAN "ARVOPOHJAINEN REALISMI ja LIBERAALI DEMOKRATIA, jota ei kuitenkaan määritelmällisestikään ole olemassa, mutta muuta vaihtoehtoa ei nyt meillä enää ole.

KOULUPOJAN virkaanastujaisajatuksia alla:

"Meidän ulkopolitiikkamme peruskivet on siis muurattu länsimaisiin arvoihin ? kuten demokratiaan, oikeusvaltioon ja ihmisoikeuksiin.

Me uskomme yhteistyöhön ja kansainväliseen sääntöpohjaiseen järjestykseen.

Samalla turvallisuuspolitiikkamme tukeutuu realismiin.

Siksi ylläpidämme vahvaa puolustusta - nyt osana liittokuntaa.

Realismia on myös ymmärtää, että maailman suuria haasteita ei voida ratkaista vain sellaisten maiden kanssa, jotka ovat kanssamme samaa mieltä."

Eipä tässä KOULUPOIKA paljon esimerkkiä suomalaisille näytä demokratiasta, kun KOULUPOJAN entinen puoluetoveri PETTERI PUNAKUONOKIN järjestää jopa PERSUMINISTERIELLE "RASISMIKOULUTUSTA"

Näin PIMEÄTÄ POLIITTISTA PAKKOSYÖTTÖÄ ei ole nykyään enää missään muualla kuin Pohjois-Koreassa!!!

Meidän on siis näiden KULTARANTAKESKUSTELUJENKIN jälkeen vain pantava silmät ja korvat kiinni ja uskottava, mitä KOIVISTON MANUKIN aikoinaan sanoi, että LOPULTA KAIKKI PÄÄTTYY HYVIN!!!!

Vaikka KOLUPOIKA on yrittänyt tehdä itsestään REISSU LASSIN TAPAISTA MAALIMAN MATKAILIJAA, niin kyllä selvästi näkee, ettei REISSU ALEXISTA ole koskaan tulossa koko kansan PRESIDENTTIÄ, vaikka VALTAMEDIA yritti jopa Tukholman Bilderbergin kokouksen yhteydessäkin mainostaa, että myös SANNA MARIN oli viety samalle saarelle haistelemaan merituulia!!!!

Olisi luullut, että KOULUPOIKA olisi saanut UNILUKKARINKIN houkuteltua KULTARANTAANKIN, mutta ei lähtenyt SALE keskusteluihin, kun oli ilmeisesti kiireinen kesämökki reissu sovittuna Jennin ja Aaron kanssa ja juhannuskokkokin pitää käydä rakentamassa mökille.

UNILUKKARIHAN on jo tehtävänsä tehnyt: kirjoitti EU:lle puolustussuunnitelman, joka kuitenkin meni heti täysin uusiksi, kun Amerikkaan ei valittukaan "AIKUISTA PRESIDENTTIÄ" vaan ns. TÄYSIPÄINEN PRESIDENTTI eli MÖRKÖ TRUMP, joka tuntuu rikkovan noita SOSIALISTIEN ja KOMMUNISTIEN LASIKATTOJA jopa ENEMMÄN KUIN konsanaan sosialistien SANNA MARIN!!!

Alla tämä Iltalehden osittain julkaisema kutsuvieraslista tiedoksi

"Stubbin kutsuvieraslista julki - Niinistö puuttuu jälleen

Presidentti Sauli Niinistö ei osallistu tasavallan presidentti Alexander Stubbin isännöimiin keskusteluihin myöskään tänä vuonna.

Presidentti Sauli Niininstö aloitti Kultaranta-keskustelut vuonna 2013. Kuva helmikuulta 2024. Mikko Huisko
Tekijän kuva
Seppo Kivimäki
Tänään klo 13:03

Presidentti Sauli Niinistön nimi puuttuu jälleen Kultaranta-keskustelujen vieraslistalta.

Tasavallan presidentti Alexander Stubbin isännöimiin Kultaranta-keskusteluihin on kutsuttu yhteensä noin 140 yhteiskunnallista vaikuttajaa ja asiantuntijaa.

TÄHÄN KELLOKKAIDEN JOUKKOON EI PERSUSISTA OLLUT KUTSUTTUNA ILMEISESTI MUITA KUIN HALLA-AHON JUSSI!!!

Osallistujien joukossa ovat muun muassa presidentti Tarja Halonen, pääministeri Petteri Orpo (kok) ja entinen EU-komissaari Jutta Urpilainen.

Niinistön toimistosta ei kerrottu syytä presidentin poisjäännille.

□ Presidentti Sauli Niinistö on jo aikanaan ilmoittanut esteestä, toimistosta kommentoitiin sähköpostitse.

Muita korkean tason osallistujia Kultaranta-keskusteluissa ovat esimerkiksi Viron presidentti Alar Karis, Latvian presidentti Edgars Rinkēvičs, Kenian pääministeri Musalia Mudavadi, Costa Rican ulkoministeri Arnoldo André Tinoco, Beninin ulkoministeri Olushegun Adjadi Bakari sekä Thaimaan apulaisulkoministeri Russ Jalichandra.

Niinistö ei osallistunut keskusteluihin myöskään viime vuonna. Tuolloin poisjääntiä perusteltiin työmatkalla.

Niinistö kieltäytyi Stubbin kutsusta
Kultaranta-keskustelut on Niinistön itsensä aloittama vuosittainen perinne, joka toteutettiin ensimmäisen kerran kesäkuussa 2013.

Kaksipäiväiset keskustelut alkoivat tänään tasavallan presidentin kesäasunnolla Kultarannassa kahden vuoden tauon jälkeen. Puiston ja päärakennuksen peruskorjaus valmistui lokakuussa 2024.

Tältä näyttää peruskorjatussa Kultarannassa. Elle Laitila"

YLE:n pitäisi olla koko kansan MEDIATALO, mutta nyt se on ilmiselvästi valjastettu pelkästään KOKOOMUKSEN JA DEMUJEN sekä VIHERVASSARIEN ÄÄNITORVEKSI!!!

YLE pitäisi nykymuodossaan lakkauttaa!!!! Tehdä siitä todellinen kansanradio ja televisioyhtiö, jossa yhtiökokouksessa päätetään, ketkä yhtiötä johtavat ja millaista ohjelma- ja uutistoimintaa YLE harjoittaa.

Ensimmäisenä on syytä kiinnittää YLE:n tilaamiin puolueiden kannattavuuskyselyihin, joilla selvästi ohjaillaan äänestäjien käyttäytymistä.

Kuten Amerikassakin näiden mediayhtiöiden toteuttamilla puolueiden tai poliitikkojen kannatuskyselyillä näyttää olevan esim. REALCLEARPOLITICSIN tilastoissa merkittäviä eroja.

Esimerkkinä kesäkuussa 2025 MÖRKÖ TRUMPIN kannatuksesta QUINNIPIAC tutkimuslaitos mittasi huonoimman kannatuksen seuraavasti:

- Ei hyväksy toimintaa 54% vastaajista
- Hyväksyy toiminnan 38% vastaajista
- Erotus ei hyväksymisen suuntaan -16% yksikköä

Rasmussen Reportsin kyselyssä tilanne on seuraava:

- Ei hyväksy toimintaa 45% vastaajista
- Hyväksyy toiminnan 53% vastaajista
- Erotus ei hyväksymisen suuntaan +8% yksikköä

Trafalgar Groupin kyselyssä tilanne on seuraava:

- Ei hyväksy toimintaa 46% vastaajista
- Hyväksyy toiminnan 54% vastaajista
- Erotus ei hyväksymisen suuntaan +8% yksikköä

Amerikassa VALTAMEDIA on demokraattien käsissä ja VALTAMEDIAN tuottamat kannatuskyselyt ovat perinteisesti epäonnistuneet esim. MÖRKÖ TRUMPIN todellisen kannatuksen mittaamisessa kymmeniä prosenttiyksikköjä ja aina alakanttiin.

Kun Suomessa YLE ja HESARIKIN käyttävät samoja tutkimusmenetelmiä kuin nuo amerikkalaiset tutkimislaitokset, niin kuinka täällä osattaisiin siis mitata esim. PERSUJEN todellista kannatusta esim. Eduskuntavaalien osalta yhtään paremmin kuin Amerikassa, jossa pitäisi olla kaikki tekoälyohjelmatkin käytössä.

Kun Suomen PERUSKOULUISSA ei nykyään enää tiedetä sitä, kuinka monta sukupuolta ihmisellä on, eikä osata kirjoittaa. lukea eikä laskea, niin miten meillä sitten tiedetään, että vuoden 2027 eduskuntavaalissa PERSUT muka saisivat vain 10.8%:n kannatuksen, kun PERSUISTA ilmeisesti PETTERI PUNAKUONON RASISMIKOULUTUKSEN JÄLKEEN tulee Suomen suurin ja suosituin puolue, joka voi hyvin saada 50 edustajaa Eduskuntaan.

alan kolmas miesRe: TARJA & ALEXI KULTARANNASSA!!!!18.6.2025 20.32
KULTARANTAKESKUSTELUJEN yhteenveto on valitettavasti seuraava:

□ Kysymyksessä oli UNILUKKARIN eli siis kokoomuksen ns. TYÖVÄEN PRESIDENTIN PERINTEEN VAALIMISESTA.

□ Tämän perinteen mukaan Suomessa kaikkien täytyy olla samaa mieltä. Kun ollaan kaikki samassa pienessä veneessä, niin kaikkien pitää soutaa yhteen suuntaan ja suunnan näyttää PERÄNPITÄJÄ mutta ei PERÄSSÄ HIIHTÄJÄ.

□ UNILUKKARI piti tiukasti kiinni siitä, että Suomella on hyvät suhteet erityisesti naapurimaihimme, mutta tietysti UNILUKKARI oli myös KESKEINEN EU-PELURI, joka puhui jopa EU-sotajoukoista, vaikka alun perin EU:n piti olla vain kaupan, palveluiden ja vapaan liikkumisen turvaava valtioliitto.

Aikaa myöten EU lähti laajenemaan ja haalimaan itselleen yhä enemmän valtaa, mikä ei millään tavoin enää poikkeakaan esim. tunnetuista kommunistisista valtioista kuten NEVOSTOLIITTO, KIINA ja POHJOIS-KOREA tai KUUBA ja VENEZUELA!!!!

□ ALEXIN KULTARANTAKESKUSTELUISSA PÄÄASIALLINEN FOKUS oli jostain kumman syystä GLOBAALI ETELÄ, jolla ei itse asiassa ole mitään tekemistä perinteisesti Pohjoismaihin kuuluvan Suomen kanssa.

Suomen juurethan on ikiajoista lähtien ollut sekä RUOTSIN että VENÄJÄN rajamailla, jossa rajaa on siirretty välillä itään ja taas sitten välillä länteen päin.

Tämä on se kansainvälinen pelikenttä, jossa SUOMEN ULKOPOLITIIKKAAKIN täytyy hoitaa.

Tästä lähtökohdasta on parempi, ettei lähdetä neuvomaan meitä isompia ja vahvempia maita, koska muutoin meille voi käydä OHRAISESTI.

□ ALEXI halusi selvästi keskusteluissa paaluttaa sen, että SUOMESSA on nyt uusi KOMENTO ja kaikkien pitää hyväksyä hänen ARVOPOHJAINEN REALISMINSA ja LIBERAALI DEMOKRATIA.

Tätä periaatettahan kuvastaa esim. se, että 2.4.2023 pidettyjen Eduskuntavaalien jälkeen muodostetun vähän oikeistolaiseen vivahtavan uuden hallituksen PERSUMINISTEREILLEKIN jouduttiin järjestämään viime viikolla jopa tunnin mittainen RASISMIKOULUTUS, jonka kokonaiskustannukset pelkkänä viranomaistyönä oli 6 milj. euroa.

Jos tämäkin rasismikoulutus olisi tilattu esim. AKM:ltä, niin kyllä AKM olisi nuo THL:n kolme rasismiin liittyvää POWER POINT kalvoa voinut hyvinkin laatia jopa 10 000 eurolla. Siinäkin olisi säästynyt veronmaksajien rahoja peräti 5 990 000 euroa.

AKM:ää ihmetyttää, miksi THL:n virkailijoita tarvittiin tähänkin koulutukseen, koska eihän RASISMI välttämättä ole mikään TERVEYDELLINEN ongelma.

Kysymyshän voi olla ihan VALTAMEDIAN tietämättömyydestä tai vihan pidosta PERSUJA kohtaan.

□ Suorastaan SÄÄLIKSI KÄY, että ALEXI meni itsensä mollaamaan yhteenvetopuheissaan, kun hän totesi, että koko Suomella ei ole enää samat arvot kuin Yhdysvalloilla, vaikka Yhdysvaltoja pidetään kaikkein vanhimpana vapaana demokratiana, joka on kestänyt kaikki maailman myrskyt jo vuonna 1776 tapahtuneesta itsenäistymisestään lähtien.

Demokratiaa on siis Yhdysvalloissa ollut jo 250 vuotta putkeen ja viikonvaihteessahan MÖRKÖ TRUMP järjesti asian kunniaksi sikäläisen armeijan 250 vuotisjuhlankin.

Ilmoitettuaan, että Suomi sanoutuu irti Yhdysvaltojen arvoista, niin ALEXI vielä kytkee keskusteluissa Suomenkin kohtalon UKRAINAN SOTAAN.

Tässäkin asiassa ALEXI elää näköjään vielä jotain Ruotsin taannoista Kustaa II Adolfin historiallista suurvalta- ja ristiretkivaihetta, kun sotia käytiin milloin Tanskaa, Venäjää ja Saksaakin vastaan ja suomalaiset HAKKAPELIITAT lähetettiin valloitusretkille Puolan sotiin 1600-luvulla, mutta tunnetusti nämäkin sotaretket päättyivät Ruotsin Kustaa II Adolfin kuolemaan seuraavasti (kts alla):

"Kustaa II Aadolf kuoli 6. marraskuuta 1632 käydyssä Lützenin taistelussa.

Tarinan mukaan omat joukot löysivät hänet illalla hevosten tallaamana, päähän ammuttuna ja miekan lävistämänä; häneltä oli myös riistetty vaatteet.

Sota Saksassa jatkui vielä pitkään, eikä sitä saatu loppuun ennen Westfalenin rauhaa vuonna 1648. Kustaa II Aadolfin seuraaja oli hänen tyttärensä Kristiina."

Olisi hyvä kuulla ALEXILTA, miltä osin ihan konkreettisesti SUOMEN nykyinen ARVOPOHJAINEN REALISMI poikkeaa Yhdysvaltojen PERSUSTUSLAILLISISTA OIKEUKSISTA ja ARVOISTA.

AKM on ymmärtänyt ALEXIN puheista, että meidän täytyy ruveta jatkossa korostamaan etenkin kommunistisen KIINAN ja GLOBAALIN ETELÄN sekä läpeensä korruptoituneen EU:n KOMISSION YHTEISIÄ ARVOJA, joissa yksilöillä ei voi olla mitään HENKILÖKOHTAISIA ARVOJA, koska nämä GLOBAALIT REALISMIN ARVOT määritellään EU:n komission virkamiesten ja lakimiesten sekä Keskuspankkiirien toimesta ja EU:n KORKEILLA VIRKAMIEHILLA on ylivoimainen tietämys siitä, mitkä ARVOT ovat milloinkin REALISTISIA.

□ Selvästi näki, että KULTARANTAKESKUSTELUT LÄSSÄHTI KASAAN, kun kokouksen osallistujille kävi selväksi, että ISRAEL oli tehnyt onnistuneen yllätysiskun IRANIN ATOMIPOMMITEHTAISIIN ja komentokeskuksiin.

Muutamassa sekunnissa tuhoutui myös ALEXIN jo pitempään suomalaisille höpöttämä LÄHI-IDÄN KAHDEN VALTION MALLI ja sen pikainen tunnustaminen, vaikka mitään PALESTIINAA ei ole olemassakaan, eikä PALESTIINALAISET tai ISRAELILAISET ole kumpikaan hyväksymässä, mitään KAHDEN VALTION MALLIA.

ALEXI oli varmaan luullut käytyään MÖRKÖ TRUMPIN luona golfia pelaamassa, että MÖRKÖ nimitti hänet myös PALESTIINAN asioidenkin hoitajaksi ja puhemieheksi.

□ KULTARANTAKESKUSTELUN yhteenvedossa ALEXI paljasti vielä senkin, ettei hänellä tuosta lyhyestä golf-kurssista huolimatta olekaan kovin hyvät jauhot pussissa MÖRKÖ TRUMPIN kanssa.

On erittäin outoa, että ALEXI lähtee lähettelemään lyhyitä TEKSTIVIESTEJÄ tuosta Israelin iskustakin Iraniin MÖRKÖLLE samaan tyyliin, kun SANNA MARIN myös yhden lauseen tekstiviestillä UNIPIERIN osakkeet pilkkahintaan Saksan pääministeri OLAF SCHOLZILLE!!!

Selostaessaan tätä selvästi epäonnistunutta tekstiviestiään toimittajille jopa muistaakseni Sallinen-niminen kehonkielen asiantuntijakin totesi, että ALEXILLA oli pasmat tuon tekstiviestittelyn jälkeen täysin sekaisin ja normaalisti rauhallinen ja rento ALEXI värisi kuin HAAVANLEHTI, selvästi kurkkuakin kuivasi ja hihatkin tuntuivat olevan lähes tulessa!!!!

□ AKM epäilee, että ensi vuonna KULTARANTAKESKUSTELUILLEKIN saattaa käydä samalla tavalla kuin kävi VETERAANIJUHLILLE PRESIDENTIN LINNASSA perinteisesti aina 6.12.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: