Keskustelu
| alan kolmas mies | Mauno Koivisto pystyi nopeaan päätöksentekoon | 13.5.2017 13.39 |
| Kuningaskunnissa kuninkaan kuollessa on tapana kohottaa Eläköön Huuto uudelle kuninkaalle. Kepulandiassa ei ole tällaista tapaa. Meillä Eläköön Huuto korotetaan entisille presidenteille ja tänään eilen edesmenneelle Mauno Koivistolle. Syvä suru tulee mieleen, kun Manu on poistunut keskuudestamme. Lämmin osanottoni omaisten suureen suruun. Ihmettelen kuitenkin sitä, että meillä Manun jälkeen on ollut jo kaksi demu-presidenttiä ja nyt koko kansan arvostama Sauli Niinistö. Näinkin kaukaa Suomen kansa siis muistaa Manun hyvät ja pahat teot kunnioituksella. Manun jättämä jälki Suomen poliittiseen elämään näyttää siis olevan lähes yhtä suuri kuin aikoinaan kaikkivoivan Kekkosen. Koivistossa on siis täytynyt olla sellaisia henkilökohtaisia ja muita ominaisuuksia, joita Suomen kansa on pitänyt arvossa. Koivisto ei ollut mikään tusinapresidentti. Hän oli ehkä vähän hidas fundeeraaja, arvoituksellinen, mutta kuitenkin lopulta pragmaattinen päättäjä. Minun mielestäni Manu oli myös aikansa suuri populisti, joka taidoillaan ja viisaudellaan moneen kertaan hakkasi nykyiset populisti "jytkyttäjät" ja maisterisjätkät. Manu oli sentään tohtorismies, vaikka väitöskirja ei koskenutkaan taloutta. Kuitenkin Manua on pidetty myös talousmiehenä, mutta eihän ne demujen talousasiat ihan putkeen menneet, kun koko punapääoma menetettiin Koivistossa olen arvostanut eniten hänen itsenäisyyttään päätöksentekijänä. Presidenttinä ollessaan hän selvästi asettui poliittisten intoilijoiden yläpuolelle, mutta kannatti myös parlamentarismia. Ilkka Kanervan mukaan Koivisto pohdiskeli jopa sitä, että kansanvallassa Suomessa saatettiin mennä vähän liiankin pitkälle, kun presidentin valtaoikeuksia perustuslaissa supistettiin. Tässäkin saattaa olla viisasta fundeerausta, koska joissakin tapauksissa välttämättömiä päätöksiä tehtäessä, päättäjät eivät mitenkään voi ottaa huomioon sitä, mitä kaikki "maailman parhaat kätilöt" ajattelevat mistäkin asiasta ja varsinkaan turvallisuus- ja talouspolitiikasta. Koivistoa voi lämpimästi kiittää siitä, että hän lakkautti YYA-sopimuksen ja käynnisti Suomen hakeutumisen EU:n jäseneksi. Käsitykseni mukaan hänen mielessään oli lähinnä Suomen turvallisuuspolitiikka. Tässä suhteessa Koivisto piti hyvät suhteet sekä USA:han että myös Neuvostoliittoon ja myöhemmin sen seuraajaan eli Venäjään. EU:iin liittymistä Koivisto piti tärkeänä siksi, että "Suomi vihdoin voi itsenäisesti tehdä sekä viisaita että tyhmiä päätöksiä". Siinä Manu kyllä teki ison virheen, kun muiden demujen ja myös kokoomuksen päättäjien toimesta päätti liittää Suomen myös euro-maaksi ja vielä väärällä kurssilla. Tämä päätöshän on tullut lopulta Suomelle kansantaloudellisesti erittäin kalliiksi, koska Suomen työmarkkinajärjestöt ovat euro-liitoksesta huolimatta jatkaneet ikivanhaa sulle mulle tupo-linjaa aina tammikuun 23. päivä 1940 tapahtuneesta kihlauksesta lähtien. Tuohon kohtalokkaaseen kihlaukseen kuului oleellisena osana massiiviset palkankorotukset, yleinen inflaatio (lähenteli jo hyperinflaatiota, hieman liioiteltu ilmaus) ja hurlum hei kauden jälkeen välttämättömiksi tulleet ajoittaiset suuret devalvaatiot. Euro-kytkennän vuoksi perinteinen omaehtoinen devalvaatio ei ole mahdollista, mutta toki Euro-voi joustaa pitkässä juoksussa esim. USA:n taalaan verrattuna. Tästä syystä viime aikoina onkin saatu huomattavaa taloudellista buustia, kun USA:n taala on merkittävästi vahvistunut Euroon verrattuna. Manun suojeluksessa kokeiltiin sitten vielä ns. vahvan markan politiikkaakin, joka ajoi Suomen kansantalouden täydelliseen katastrofiin 1980-lopulla ja 1990-luvun alussa. Seurauksena oli massiivinen devalvaatio ja syvä talouslama, jonka keskeisistä juurisyistä yksi oli myös Neuvosliiton romahdus ja bilateraalikaupan keskeinen rooli Suomen talouselämässä. Suomessa oli totuttu tekemään tuotteita kommunistiselle maalle, eikä sellaisia tuotteita voinut minnekään muualle myydä bilateraalikaupassa sovituilla hinnoilla. Jari Korkin Ykkösaamussa Koiviston kuoleman johdosta oli haastateltavana aamulla Esko Aho (kepu). Oli nautinnollista kuulla Ahon Koivistoa koskevia muisteluita. Hauskana yksityiskohtana tuli esille Manun tapa äänittää keskusteluja nauhurilla. Manulla oli siis vähän sama tyyli kuin aikoinaan oli USA:ssa myös vainoharhaisella Nixonilla, jonka lähtölaskenta Watergaten-jupakan vuoksi alkoi juuri presidentin nauhoitettujen keskustelujen perusteella. Koska Koivisto on näköjään nauhoittanut kaikki keskustelunsa, niin nyt olisikin ensiarvoisen tärkeätä, että nuo nauhoitukset saataisiin amerikkalaiseen tyyliin julkisuuteen. Noista nauhoista saatettaisiin löytää sitten vinkkejä myös siitä, mitä nimiä on ns. Tiitisen listassa, jonka Manu määräsi liian tulenarkana talletettavaksi Supon kassakaappiin. Täytyy toivoa, että Supon kassakaapista ei kuitenkaan astu joskus esiin jotain prominentteja luurankoja. Viime aikoinahan Suomessa on ollut yhdellä ja toisella tapana astua esiin ns. luurankokaapista. Kuunnellessani Ahon haastattelua panin merkille, kun hän kuvasi Neuvostoliiton hajoamiseen liittyvää päätöksentekoa erittäin valaisevalla tavalla. Hän korosti sitä, että tärkeitä päätöksiä jouduttiin tekemään erittäin lyhyessä ajassa eli vain 3 kk:n kuluessa. Tuo lyhyt aika jäi minua askarruttamaan, koska ajattelin sitä, onko nykyisellä Presidentillä ja Suomen hallituksella kykyä yhtä nopeaan päätöksentekoon, jos Suomessa olisi tarvetta esim. lähettää jäsenanomus vaikka NATO:oon. Korkin järjestämässä haastattelussahan näytettiin, kuinka alivaltiosihteeri Veli Sundbäck esitteli käsissään EU:n jäsenyyshakemuspapereita. Velillä ei ollut käsissään Sote Rehulan ja Tuomas Pöystin laatiman 1001 -sivuisen sote-bumagan tapaista hakemusta, vaan parin liuskan mittainen hakupaperi, jossa nöyrimmästi ilmeisesti Mauno Koivisto esitti EU:n komissiolle pyynnön, että Suomi valittaisiin EU:n unionin jäseneksi. Nythän tämä ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu on meillä Suomessa taas viety suljettujen kammarien sisään ja ilmeisesti päättäjillä on tarkoitus edestä tärkeissä asioissa lähinnä kansanäänestysten kautta eli kysytäänpä turvallisuuspolitiikastakin, mitä mieltä "maailman parhaat kätilöt" ovat NATO-jäsenyydestä. Tulevassa kansanäänestyksessä AKM:kin saa sitten lausua asiasta oman käsityksensä. Surullista on, että Presidentti Mauno Koiviston on poistunut joukostamme. Kaikkine virheineenkin hän oli hyvä presidentti, joka ansaitsee kaiken kunnioituksen. Suomen on hyvä vaalia hyvin hänen kansanvaltaisia periaatteitaan, mutta muistaa myös se, että jokaisella laivalla täytyy olla kapteeni, joka vielä laivaa oikeaan suuntaan. Tätä tehtävää Manu suoritti Presidenttinä ollessaan esimerkillisellä tavalla. Hän pystyi myös päätöksentekoon. |
||