Keskustelu
juristin alku | Kaavilla tarvitaan juristin apua | 29.4.2019 1.52 |
Tuli pitkästä aikaa tarkistettua, mitä kuuluu Koillis-Pravdalle. Yllätyin, kun KP oli raportoinut Kaavin mistiin menneestä Kysteri-erosta hallinto-oikeudessa. KP:n lyhyen tiedotteen mukaan joku yksittäinen kaavilainen henkilö oli tehnyt valtuuston 14.11.2017 tekemästä päätöksestä kunnallisvalituksen. Valitusperusteet olivat omituisen ohuet. Muka kokouskutsussa ei oltu mainittu sote-palvelujen kilpailuttamisesta. HAO olisi näköjään kumonnut valtuuston päätöksen, jos valittaja olisi valittanut, että valtuuston kokouksessa oli heikko kahvitarjoilu. Kuitenkin HAO myönsi päätökseensä valitusluvan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. HAO näyttää tehneen päätöksensä siinä uskossa, että Terra Sipilän ylileveäharteinen Maakunta Sote toteutuu. 8.3.2019 kuitenkin todettiin Terra Sipilän ja Eduskunnan puhemies Paula Riskon taholta, että sote-asioissa ei enää anneta ylileiveille "kuljetuksille" edes Savonkaan sydämessä erikoislupia. Ajat ja tavat ovat muuttuneet, kun teidenkään kunnosta ei ole pidetty huolta. Tämä tarkoittaa sitä, että Kaavin kannattaa jatkaa sote-palvelujen kehittelyä kilpailutuksen ja oman kunnan ehdoilla. Onneksi Kaavikin voi vielä ottaa yhteyttä New Stromsin juristiosastolle, jossa on maan paras kokemus siitä, millä tavoin hankalia juridisia tapauksia voitetaan sekä hallinto-oikeuksissa että myös KHO:ssa. |
Kouraan ajattelija | Re: Kaavilla tarvitaan juristin apua | 29.4.2019 5.29 |
Pyrrhoksen voitto oli sellainen voitto, joka oli voittajalle raskaampi kuin tappion kärsineelle. Erävoittoa ei kannata tuulettaa myöskään, jos ottelu on hävitty. |