Keskustelu

juristin alkuApulaisoikeusasiamiehen joulujuhlalausunto9.11.2019 21:34
Ripeä Iltalehden toimittaja Lauri Nurmi on puolustanut apulaisoikeusasiamiehen Kouvolan koulun joulujuhlia koskevaa lausuntoa ja neuvonut lukijoita tutustumaan apulaisoikeusasiamiehen CV-tietoihin.

Nurmi on todennut, että kysymyksessä on tohtoritasoinen lakimies.

Ei ole epäilystä, että tohtoritasoinen lakimies tuntee lain hengen ja kirjaimen.

Tässä joulujuhlatapauksessa valitettavasti apulaisoikeusasiamies on nyt kuitenkin jostain syystä lähtenyt täikammalla tutkimaan, missä tiloissa koulut ja koululaiset voivat järjestää joulujuhliaan.

Unilukkarihan on moneen kertaan todennut, että tolkun ihmisten on syytä elää maassa maan tavalla.

Suomessa on kouluissa aina ollut maan tapana, että kevätjuhlissa lauletaan Suvi virsi ja joulujuhlissa lauletaan Enkeli taivaan.

Suvi virsi (virsikirjan numero 571) on tullut virsikirjaan vuonna 1701. Enkeli taivaan (virsikirjan numero 21) on taas vielä sitäkin vanhempi ja tuli suomalaiseen virsikirjaan jo vuonna 1605.

Maamme laulu taas sai alkunsa siitä, kun J.L. Runeberg kirjoitti Suomen kansaa ja maata kunnioittavan runonsa Vårt Land vuonna 1846.

Nykyiseen suomenkieliseen asuun Paavo Cajander muokkasi Runebergin runon vuonna 1889.

Tiettävästi Fredrik Pacius sävelsi Vårt Land laulun Flooran päivän juhliin, jotka pidettiin 13.5.1848.

Näitä perinteisiä lauluja on Suomessa saanut aina esittää ja vapaasti laulaa jopa urheilutapahtumissa.

Tolkun ihmisillä on Suomessa muitakin perinteitä, joita meidän kaikkien tulee säätyyn tai uskontoon riippumatta kunnioittaa.

Tolkun suomalainen on suomalainen. Siitä emme pääse mihinkään, eikä suomalainen voi sukujuuriltaan koskaan olla täysin ulkomaalainen.

Suomessa on myös monia muita omaan kulttuuriimme kuuluvia asioista ja tunnusmerkkejä.

Suomalaiset ovat jo aikojen alussa ottaneet tavaksi saunomisen ja meillä on jopa ajatelu, että saunakin on suorastaan keksitty ja patentoitu Suomessa.

Savusaunassa käyneenä ihmisenä, minä pidän tätä tietysti täytenä totuutena.

Irwin Goodmanhan meillä aikoinaan levytti myös suositun kappaleenkin, jossa todettiin viisaasti: "viideltä saunaan ja kuudelta putkaan. Se on sellainen työmiehen lauantai"

Näin joulun ja pikkujoulun ajan lähestyessä on myös syytä muistaa, että tiettävästi näihin tolkun suomalaisten kulttuurimenoihin ja maan tapaan kuuluu myös kiinteästi Joulupukki, jonka pääkonttori on perinteisesti ollut Korvatunturilla.

Lisääntyneiden Lapin turistivirtojen vuoksi Joulupukki on kuitenkin joutunut Niilo Tarvajärven (muuten entinen kokoomuksen kansanedustaja) aloitteesta rakentamaan peräti Joulumaan Rovaniemelle.

Niilohan joutui aikoinaan ryhtymään monenlaisten muidenkin tärkeiden hankkeiden puuhamieheksi, kun kansanedustajat ja valtiovalta eivät tuntuneet millään saavan järjestettyä rahoitusta akuuttien ongelmien hoitamiseen.

Elävästi vielä muistan, kun Niilo järjesti poliisillekin kansankeräyksessä 58 kappaletta kunnon poliisiautoja, jotka Tarvajärvi luovutti poliisille vuonna 1967 Senaatintorilla.

Telkkarista saattoi seurata, kuinka suuri osa autoja oli siihen aikaan hienoja Dodge Dart-merkkisiä ja autovirta se vain jatkui ja jatkui.

Minulle tuotti suurta iloa, että Haminassa RUK:n aikaan tykistössä viereisessä tuvassa palveli vuonna 1967 yksi Tarvajärven pojista, joka siten jatkoi isänsä rintamamiesperinteitä. Niilo Tarvajärvihän oli itse tiettävästi majuri. Oikein mukava ja reilu oli Tarvajärven poika.

Minua ihmetyttääkin nyt suuresti, miksi vihervassarien sisäministerin ohjauksessa on käynnistetty Päivi Räsästä koskeva maalittaminen, josta nykyinen oikeusministeri Henrikssonkin on kaikkia suomalaisia varottanut eduskunnassa, kun on puhuttu perustuslain mukaisista oikeuksista kuten esim. sananvapaus ja tietysti myös uskonnonvapaus.

Sisäministeri Ohisalohan on myös jostain syystä alkanut vaatimaan poliisilta selvityksiä, kun poliisit ovat täysin asianmukaisesti ryhtyneet valvomaan varotoimenpiteenä riehakkaiksi menneitä mielenosoituksiakin.

Siis jos jota kuta suomessa asuvaa henkilöä tai kouluja käyvää ihmistä ei miellytä suomalainen kultturiperinne, niin tietenkin pienen vähemmistöryhmän mielipide meillä otetaan huomioon, mutta tuskin suomalaiset lähtee sankoin joukoin muuttamaan satoja vuosia vanhoja perintetään.

Korkeat oikeusoppineet ja myös oikeuslaitos laajemminkin ovat käyneet meillä myös vuosikymmeniä keskusteluja parkkisakoista ja siitä, millainen on virallinen parkkikiekon väri ja sallittu materiaali.

Käsittääkseni nämäkin säännökset on nyt kirjattu jo moniin lakeihin, joten näistä ei ole enää kenelläkkään epäselvyyttä.

Minusta jotenkin tuntuu, että apulaisoikeusasiamiehillä saattaa olla työpöydillään aika paljon asioita, jotka ehkä ovat kiireellisempiä, kun tuon Kouvolan koulun joulujuhlan sääntöjen laatiminen.

En valitettavasti tunne tarkemmin kyseisen Kouvolan koulun juhlatiloja, mutta voihan se olla niinkin, että kyseisessä koulussa saattaa olla jopa homevaurioita tai muita sisätilaongelmia, jolloin rehtori on viisaasti valinnut joulujuhlien pitopaikaksi avarat ja hyvän akustiikan omaavat kirkkiotilat.

Pakkaselle onkin erittäin ikävä järjestää isompia juhlia ulkosalla tai kylmissä telttatiloissa. Minusta rehtori ja Kouvolan kaupunki ovat tässä tehneet oikein ryhdikkään ratkaisun.

Minulla on myös sellainen käsitys, että nykyaikana kirkoissa monet iskelmätähdetkin ovat ottaneet tavakseen esiintyä.

Eikä niitäkään tilaisuuksia ole pahemmin apulaisoikeusasiamiehet tiettävästi moitittineet.

Jos Kouvolassa joitakin koululaisia tai apulaisoikeusasiamiestä kiusaa joulujuhlien järjestäminen paikallisessa kirkossa, niin minä luulen, että kaikki vierailta mailta Suomeen tulleet eri tyyppiset uskovaiset tai ateistit mielellään lähtevät kirkolla järjestettäviin joulujuhliin, jos tällaisille "kielteisesti" joulujuhliin suhtautuville henkilöille järjestetään porokyyti kirkolle ja kirkossa Joulupukki jakaa kaikille joulujuhlien lopuksi veisatun Enkeli taivaan jälkeen sopivan pehmeän tai kovan paketin ja toivottaa itse kullekin Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä Parempaa Uutta Vuotta!!!

Juankosken keskustan virallinen ääniRe: Apulaisoikeusasiamiehen joulujuhlalausunto9.11.2019 22:30
Hyvin on asiat Suomessa, jos valtakunnan syyttäjällä ja apulaisoikeusasiamiehellä ei ole parempaa tekemistä.
Tarvitaanko tällaista apulaisoikeusasiamiestä lainkaan? Pitäisi Antin ymmärtää, että apulaisoikeusasiamiehen palkalla työllistettäisiin 5 miestä kunnan teknisellä osastolla tai 5 naista vanhistenhuollossa.

juristin alkuRe: Apulaisoikeusasiamiehen joulujuhlalausunto10.11.2019 1:18
Muistelen, että Juankoskellakin oikeusasiamies esitti lausunnon Suomen kaikissa hallinto-oikeuksissa moneen kertaan laittomiksi todetusta kaupungin takauksesta ja biolämmön järjestelyistä.

Kuitenkin Juankosken viranomaiset ja päättäjät totesivat, että oikeusasiamiehen mielipiteille ei tarvitse laittaa enemmälti painoa, kun oikeusasiamieskin totesi, että virheellisesti on toimittu, mutta virheellisen toiminnan johdosta ei ole syytä ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin. Oikeusasiamies kuitenkin halusi tehdä hallitukselle tiettäväksi, että näin tyhmästi ja lainvastaisesti ei saa menetellä.

Juankoskella oikeusasiamiehen päätös mapitettiin kaupungin arkistoon. Kyseisen mapin selkämyksessä tiettävästi luki "Sekalaista salainen".

Juankosken kaupungin liityttyä Kuopioon 1.1.2017 lähtien Juankosken kaupungin arkisto siirrettiin sitten Kuopion kaupungin isompaan arkistoon ja Juankosken kaupungin arkistopapereille osoitettiin oma lukollinen ja lukitti häkkikellari, jonka avain annettiin Kuopion kaupungin lakimiehen sihteerille.

Juankosken kaupungin häkkivaraston oven yläkulmaan Kuopion kaupungin lakimiehen sihteeri naulasi pahvisen lapun, johon on kirjattu: "Vanhentuneet asiat - ei aihetta toimenpiteisiin."

eeroRe: Apulaisoikeusasiamiehen joulujuhlalausunto10.11.2019 15:56
Olen vakaasti samaa mieltä juristin kanssa. Tarvitaanko suomessa muuttamaan lainsäädäntöä muutaman kymmenntuhannen ns. pakolaisen takia.

Minä olen senverran rasisti, ettei tän toimenpiteeseen tarvii ryhtyä.

Juristin alku jo sanoi avauksessaan, jota kannatan 100 % maassa maan tavalla.

Mediassa tälläviikolla kerrottinn ns. pakolaisnaisten suulla, miksi ei suomessa hyväksytä meidän perinteistä kulttuuria pukeutua näin. Tarkoitan heidän ns. burka. kasvojen ja pään peittämistä huivilla.
Mitä helevettiä he tunkeutuu suomeen, jos ei ymmärrä elää maassa maan tavalla..
Kuitenkin.... kun he paljastavat kasvonsa ja vartalonsa, ovat todella kauniita naisia.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: