Keskustelu
Koululaiset jatkossa Kaaville | Juankosken tilanne vauhdittaa Kaavin yläkoulupäätöstä | 18.2.2014 17.17 |
Mittavan peruskorjauksen tarpeessa oleva Kaavin yläkoulu on pakottanut kaavilaiset käymään yläkoulua Tuusniemellä ja Juankoskella. Päätöksiä yläkoulun tulevaisuudesta ei ole vielä Kaavilla saatu aikaiseksi, mutta Juankosken epävarma tulevaisuus pakottaa nyt nopeampaan ratkaisuun. Mistä on kyse? Kaavi pyrkii päättämään kesään mennessä, rakentaako se yläkoululle omat uudet tilat Edellinen kunnanhallitus esitti uuden koulun rakentamista. Nyt tilanne arvioidaan uudelleen Kaavin entinen kunnanhallitus tuli siihen lopputulokseen, että kunta rakentaa uuden yläkoulun jo aikansa eläneen vanhan tilalle. Uuden kunnanhallituksen puheenjohtaja Eino Miettinen (ps.) sanoo, ettei päätöstä asiasta ole vielä kuitenkaan tehty. Osa valtuutetuista on sitä mieltä, että uusi koulu on liian kallis. Budjettiarvio oli alun perin kuusi miljoona euroa, mutta joidenkin mielestä se ei tulisi riittämään, Miettinen sanoo. Jos kunnalla ei ole omaa koulua, niin onko se itsenäisyytensä arvoinen? Eino Miettinen Vaihtoehtoina ovat vanhan koulun mittava peruskorjaus, uuden koulun rakentaminen tai yhteistyön jatkaminen Tuusniemen ja Juankosken kanssa. Juankosken epävarma tilanne heijastuu kuitenkin myös Kaavin yläkouluasiaan. Juankoski on pakkoliitosuhan alla. Ei tässä ole oikein varmuutta, että kenen kanssa jatkossa neuvotellaan. Joka tapauksessa Juankoskella koulun käyminen on kallis ratkaisu, kun siihen ei riitä valtion apu. Päätös ennen kesälomia Kaavin kunnanhallituksen puheenjohtaja Eino Miettinen on sitä mieltä, että Kaavilla pitää olla oma yläkoulunsa. Jos kunnalla ei ole terveyskeskusta tai omaa koulua, niin onko se enää edes itsenäisyytensä arvoinen, Miettinen kysyy. Hän laskee, että ilman terveyskeskusta ja koulua operoivien kuntien budjetista virtaa 70 - 80 prosenttia kunnan ulkopuolelle. Kouluttomuus aiheuttaisi Miettisen mielestä myös kovempia muuttotappioita jatkossa. Yläkoulutilannetta tarkastellaan seuraavan kerran 19. maaliskuuta valtuustoseminaarissa, jossa käydään läpi tarjolla olevat vaihtoehdot. Ennen kesälomia pitää saada päätös aikaiseksi, Miettinen paaluttaa. |
Kunnassa tulee olla oma koulu | Re: Juankosken tilanne vauhdittaa Kaavin yläkoulupäätöstä | 18.2.2014 17.31 |
Ehkä tässä on yksi syy Säyneisen opiskelijoiden siirtoon Juankoskelle. Kun Kaavi näyttää pyörtäneen aikaisemman päätöksensä, jotta Kaavilaiset jatkaisivat Juankoskella 2015. Nyt kyllä näyttää siltä, etteivät jatkakaan. Tietysti kun on voimakkaasti huhuttu myös, että Juankosken Ruukin koulussa on jo niin vakavat sisäilmaongelmat, jotta jo koulun peltikatostakin maalit sinkoilee levynä pihamaalle. Ei ole siis mikään ihme jos kaavilaisia on alkanut hirvittää laittaa enää sopimuksen loputtua nuorisoaan Juankoskelle opiskelemaan. Mikä se sellainen itsenäinen kunta on jos ei ole omaa koulua. |
eskimo | Re: Juankosken tilanne vauhdittaa Kaavin yläkoulupäätöstä | 18.2.2014 17.51 |
on kaavilla sentään alko,eli ovat ihan omavaraisia alkoholistien suhteen |
Pekka V | Re: Juankosken tilanne vauhdittaa Kaavin yläkoulupäätöstä | 18.2.2014 17.54 |
Moro, Juankoskella on ollut mahdollisuus antaa Kaaville asellainen tarjous, että se on helppo hyväksyä. Nyt sellaista ei ole tehty. Ja toiseksi, he ovat jo rakentamassa uutta koulukeskusta, niin miksi ei sinne muutamaa luokkahuonetta yläkoululaisille. Kaavilla nimittäin ajatellaan lähidemokraattisesti. Mutta Juankoskella ajatellaan, että annetaan muiden tehdä päätökset ja lakkautetaan kaikki lähidemokratian linnakkeet. Jos suoraan sanotaan, niin aivan perseestä. |
hysteriaa | Re: Juankosken tilanne vauhdittaa Kaavin yläkoulupäätöstä | 18.2.2014 20.53 |
Jos sinkitystä peltikatosta irtoaa maali, en lähtisi heti hysterisoimaan asialla, Katto ei tule läpiruostumaan ainakaan lähivuosikymmeninä. |
kaavilainen | Re: Juankosken tilanne vauhdittaa Kaavin yläkoulupäätöstä | 19.2.2014 6.14 |
Kaavillahan on jo päätös yläkoulu asiasta. Einon juoksupojathan teki siitä valitustakin. |
Ikkunapöydän raati Juankoskelta | Re: Juankosken tilanne vauhdittaa Kaavin yläkoulupäätöstä | 19.2.2014 7.52 |
On aivan turha alkaa antaa neuvoja Kaaville. Heillä on talous kunnossa ja peli avointa. Eino on mies paikallaan hallituksen puheenjohtajana. Häneltä voisi jopa pyytää neuvoa viisaaseen politiikkaan kuten kunnanjohtajaltakin. Tulokset puhuvat puolestaan eivätkä kaavilaisiksi naamioituneet koskelaiset. |
kaavilainen | Re: Juankosken tilanne vauhdittaa Kaavin yläkoulupäätöstä | 19.2.2014 8.54 |
Niin Einolta voitte pyytää neuvoja koulujen lakkauttamisiin.Ja peli ei ole todellakaan avointa niin kuin siellä luulette. |