Keskustelu

alan kolmas miesJO TOISELLE PÄÄTOIMITTAJALLE POTKUT13.3.2023 18.52
FAKE NEWS MEDIA on selvästi siirtynyt vaiheeseen, jossa Suomen johtavia medioita näyttää johtavan ns. VISIONÄÄRISET HUIPPUTOIMITTAJAT.

Vähän aikaa sitten koko Suomen FAKE NEWS MEDIA itki sitä, kun Suomen ehkä kaikkein VIHERVASEMMISTOLAISIN VISIONÄÄRI ja SANANVAPAUDEN PUOLUSTAJA otettiin SANOMAN konttorin parkkipaikalta kiinni kaatokännissä soitettuaan koko yön haitaria Helsingin Pintakapakassa.

Nyt AAMULEHDEN VISIONÄÄRINEN PÄÄTOIMITTAJA on törttöillyt Tampereella näköjään hyvinkin vastaavalla tavalla, kuten ILTALEHDEN asiaa koskevasta alla olevasta uustisoinnista havaitaan:

"Aamulehden vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu jättää tehtävänsä. Asiasta kerrotaan Sanoman tiedotteessa.

Tuulensuu osallistui viime lauantaina Tampereen yliopiston journalistiikan ainejärjestön Vostokin 30-vuotisjuhlille Tampereella ja hänen on uutisoitu käyttäytyneen epäasiallisesti.

IL:n tietojen mukaan järjestyksenvalvojat poistivat Tuulensuun vuosijuhlien jatkopaikkana toimineesta baarista. IL:n tietojen mukaan Tuulensuu oli käyttäytynyt asiattomasti jo varsinaisissa vuosijuhlissa.

Selkeä päihtymys ja epäasiallinen käytös
Sanoman mukaan tapahtumia on selvitetty tarkemmin.

Tiedossa on tällä hetkellä selkeä päihtymys tärkeässä sidosryhmätilaisuudessa sekä epäasiallinen, ahdistavaksi koettu, käytös naisia kohtaan.

□ Emme hyväksy epäasiallista käytöstä emmekä minkäänlaista häirintää työssä tai työhön liittyvissä tapahtumissa, tähän meillä on selkeä ohjeistus, sanoo Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pia Kalsta.

□ Myös alkoholinkäyttöön liittyen meillä on olemassa toimintamallit, joita on varmasti hyvä edelleen tarkentaa. Pahoittelemme Jussi Tuulensuun käytöstä.

Sanoma Median viestintäpäällikkö Hanna Johde kertoi Iltalehdelle, että Sanoman johto kävi tapahtumien kulkua läpi Tuulensuun kanssa.

□ Hän teki itse omat johtopäätöksensä, Johde kertoo tekstiviestitse.

"Näiden tapahtumien valossa"

□ Näiden tapahtumien valossa en näe mahdolliseksi uskottavasti jatkaa Aamulehden vastaavan päätoimittajan tehtävässä. Luovun siitä, jotta Aamulehdellä, Sanoman Pirkanmaan journalistiyhteisöllä ja brändeillä olisi parhaat mahdolliset edellytykset jatkaa hyvää työtään ja lukijoidensa palvelemista, Tuulensuu sanoo Sanoman tiedotteessa.

Iltalehti tavoitti Tuulensuun irtisanoutumisuutisen jälkeen. Iltalehti kysyi, mitä ovat ?tapahtumat?, joiden valossa hän eroaa.

□ Olen kommentoinut asiaa tänään Twitterissä ja yhtiön tiedotteessa. Minulla ei ole tällä erää lisättävää, Tuulensuu ilmoitti Iltalehdelle tekstiviestitse maanantaina, Tuulensuu viestitti.

Aiemmin IL:n haastattelema Tuulensuu ei kokenut tai muistanut toimineensa väärin Vostokin vuosijuhlissa.

□ Minua kiinnostaisi myös kuulla, että mitä on tapahtunut, Tuulensuu kysyi sunnuntaina IL:n toimittajalta."

Alkaa olla korkea aika puuttua Suomenkin sairaaksi menneeseen MEDIA-ALAAN, jossa pintajulkkikset ja kaikenmaailman vihervassarit ovat hurahtaneet amerikkalaisen demokraattiomisteisen propagandakoneiston kuuliaiksi yksipuolisen informaation pakkosyöttäjiksi ilman minkäänlaista kykyä kriittiseen asioiden käsittelyyn.

Paras tapa on sanoa irti kaikki sitoumukset FAKE NEWS MEDIOIDEN kanssa, johon Amerikassa kansa on jo selvästi kääntymässä.

Nämäkään tapaukset eivät ole yksittäisiä tapauksia, vaan kytkeytyvät tiiviisti siihen banaaliin menoon, jota BILE SANNA ja koko hänen johtamansa VIHERVASEMMISTOLAINEN HALLITUS on nyt jo lähes neljä vuotta Suomessa harrastanut, eikä kukaan ole ottanut vastuuta mistään töppäyksestä, jossa Suomen veronmaksajille on tullut ainakin 44 miljardin euron lasku maksuun!!!!

ENOUGH, is ENOUGH!!!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: