Keskustelu

Juankosken keskustan virallinen ääni Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi17.5.2023 9.04
Kokoomus synnyttää närää kumppaneissaan. Miksi aina käy näin. Rahamiehen asenne ei ole helposti siirrettävissä politiikkaan. Sanon tämän kokemuksesta. Juankoskella kokoomuksella oli yleensä yksi valtuutettu, mutta kerran se tuplasi valtuutettujensa määrän, vaikka kannatus ei juuri noussutkaan. Voi sitä rehvastelua. Puolue oli aina tukenut keskustaa pyyteettömästi, mutta hetkessä se alkoikin esittää omia mielipiteitään. Siitä ei seurannut mitään hyvää. Ei varsinkaan puolueelle itselleen. Akm voisi viedä Orpopojalle terveisiä Juankoskelta ja välittää varoitukseni hyvissä ajoin.

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi17.5.2023 16.36
AKM voi ilmoittaa suurella mielihyvällä, että AKM on valistanut kokoomusta lähes koko pitkän ikänsä, että kaikkien suomalaisten pitää ensi sijassa asettaa Suomen etu kaikissa asioissa muiden kansainvälisten tavoitteiden yläpuolelle.

Vain 5.5 miljoonan ihmisen pienen maan ei pidä ottaa koko maailman yli 8 miljardin ihmisen tai miljardöörien rahahuolia kantaakseen!!!

Tästä syystä on häpeällistä, että Saarikko haluaa pitää KEPUN ulkopuolella, kun Suomen itsenäisyydestä käydään koko ajan kansainvälistä kauppaa!!!

Juankosken keskustan virallinen Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi18.5.2023 18.29
Akm ilmoittaa tehneensä näkymätöntä ja tuloksetonta työtä lähes koko pitkän ikänsä. Teoriaopetus ei useinkaan riitä. Käytännön harjoittelu on aina jäänyt kovin vähäiseksi. Nytkin näyttää pahalta. Orpopojasta ei joko tule pääministeriä lainkaan tai sitten tuo pesti jää lyhyeksi. Sanna Marin ja Annika Saarikko johtivat maata lähihistoriamme vaikeimpana aikana ryhdikkäästi. Sannan oma perhe-elämäkin uhrattiin maan hyväksi ja keskustan muhkea vaalivoitto uhrattiin niinikään tämän maan hyväksi. Kokoomus on opportunistinen puolue, joka haistelee tuulia ja miettii mihin suuntaan selkä on käännettävä, jotta saisi kulkea myötäisessä. Kyllä Sanna Marin oli johtaja. Tämä on tunnustettu maailmallakin.

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi19.5.2023 21.23
Keskustan virallinen ääni näyttää taas tapansa mukaan olevan ulkona reaalimaailmasta kuin konsanaan LUMIUKKO SATEESSA!!

Aikavälillä 2000-2022 Suomen maatalous on ajettu absoluuttiseen kriisiin ja tietysti kepuloiset ovat pääsääntöisesti olleet maa- ja metsätalousministereinä kyseisenä aikana.

Maatalouden nykyistä katastrofaalista tilaa kuvaa hyvin LUKEn Prof. Jyrki Niemen Taloustohtori tiedoston tiedot vuosilta 2000-2022:

□ Maatilojen lukumäärä on pudonnut vuoden 2000 81 161:stä vain vuoden 2022 tilalukuun 44 917, pudotusta siis 44.66%.

□ Maatilojen nimellinen tulos euroissa on laskenut -718 milj. EUR:sta -1 859 milj. EUR:on, pudotusta on siis ollut -158.91%.

□ Maatilojen reaalinen tulos euroissa on laskenut -1 120 milj. EUR:sta -1 989 milj. EUR:on, pudotusta on siis ollut -77.59%.

□ Keskimääräinen kannattavuus eli tuotto sijoitetulle pääomalla
□ aikavälillä 2000-2022 on ollut vain -2.9%.

□ Kuitenkin Maa- ja metsätalousministeriöstä ja STM:stä valtio on ohjannut reaalirahassa maatalouteen tukea aikavälillä 2000-2023 kumulatiivisesti reaalirahassa peräti 72.9 mrd EUR:a.

□ Vertailun vuoksi AKM on selvittänyt, että Suomen metsäteollisuus investoi Suomessa aikavälillä 2000-2023 yhteensä vain 27.4 mrd EUR:a.

Nyt on siis OIKEA AIKA muodostaa reformihallitus, johon ei valitettavasti tule mahtumaan ainuttakaan KEPUN TUNARIA puumattakaan SOSSUJEN OSUUSKAUPAN KASSASTA, josta Amerikan demokraattien ajatustushautomossa promovoitiin peräti KUNNIATOHTORI.

Tosin se, minkä alan kunniatohtoriksi entinen OSUUSKAUPAN KASSA promovoitiin on jäänyt epäselväksi ? ainakaan kysymyksessä ei ollut kansantaloustieteen tohtori, vaan ilmeisesti jonkin sosiaalisen tai bilealan kunniatohtori.

Virallinen ääni on siinäkin väärässä, että entinen OSUUSKAUPAN KASSA uhrasi koko perhe-elämänsä Suomen puolesta, kun entinen OSUUSKAUPAN KASSA lahjoitti Fortumin/Uniperin aiemmin omistamat Ruotsissa sijaitsevat ydin- ja vesivoimalat, joiden menetys merkitsi tulevan 30 vuoden ajalta ainakin 30 miljardin EUR:n vapaan kassavirran menetystä Suomen veronmaksajille.

ÖKYSIJOITTAJA MARKUS RÄIKKÖNENKIN sai tarpeekseen entisen OSUUSKAUPAN KASSAN rajojen rikkomisesta.

Myöskään KEPUn uhkaava vaalivoitto ei jäänyt piippuun, kun äänestäjät yksinkertaisesti vain huomasivat, että Annikka Saarikolla oli itse asiassa demujen jäsenkirja, mitä Annikka ei tullut julkisesti kuitenkaan kertoneeksi istuessaan OSUUSKAUPAN KASSAN johtamassa hallituksessa rahakirstun vartijana.

Annikka olisi pitänyt jo aikoja sitten kantaa VVM:n tiloista pihalle Securitasin turvamiesten toimesta.

ottoRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi20.5.2023 5.37
Mitä eroa on kepulla ja depulla?

Ei mitään.

Kepu näet pettää aina, depu jokatapauksessa.

Näin olen kuullut sanottavan.

Pitää paikkansa.

Kekkosslovakiassa kokoomusta ei päästetty hallitukseen ns. "yleisistä syistä."

Mitä olivat ne yleiset syyt?

Vauhtia tuohon tarkasteluun on haettava aina 1800-luvun loppuvuosilta. Ajalta, jota kutsutaan sortokaudeksi.

Kuka sorsi ja ketä?

Ryssä tietenkin. Ei pelkästään sortanut vaan yritti venäläistää maamme.

Samalla asialla ryssä on parhaillaan Ukrainassa sekä ns. ivy-maissa

Mutta sinne sortovuosiin.

Suomalaiset suhtautuivat venäläistämistoimiin eri tavoin.

Oli ns. myöntyväisyyslinja, passiivisen
vastarinnan linja ja aktiivinen vastarinta.

Noin karkeasti kolmeen jakaen.

Silloiset puolueet, nykyisten puolueiden edeltäjät, jakaantuivat kolmeen ryhmään tuon ajan suuren kysymyksen suhteen.

Jako toistui toisen maailmansodan jälkivuosina.

Myöntyväisyyslinja eli perseily itään kuitenkin onnistui saamaan hallitsevan roolin.

Ja sitä on sitten piisannut.

Viimeisin näyttö tästä oli ulkoministeri, ylioppilas Haaviston tekemä salailu, joka koski Venäjällä olevien edustustojemme rahaliikenteen katkaisua.

Siis tuota tilien jäädyttämisen salaamista viikkokausiksi.

Tämä, tämä on juuri sitä säälittävää paasikiveilyä ja kekkostelua, joka oli käydä kansallemme kohtalokkaaksi.

Muistellaanpa vaikka neukkujen tekemää ehdotusta yhteisistä sotaharjoituksista vuonna 1978.

Ilman kenraali Sutelaa ne joukot hilluisivat täällä edelleen!

Kokoomus, SMP ja perustuslailliset olivat tuona aikana ainoat ryhdikkäät puolueet noina vaaran aikoina.

Kuten niiden perilliset tänäänkin.

Kansamme olemassa olon kannalta tärkein kysymys on pitää ryssä loitolla tästä maasta.

Sama pätee kaikkiin ryssän hännystelijöihin.

Ne on pidettävä tiukasti ulkona.

Etenkin maan hallituksesta.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi12.6.2023 0.32
Kertaus on opintojen äiti, repetitio mater studiorum est. Akm:n kannattaa lukea uudelleen mitä olen tässä edellä kirjoittanut. Jos tästä lopulta hallitus tulisi, ei se pitkään kestäisi.

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi12.6.2023 16.26
AKM:ää viehättää virallisen äänen latinan taidot!!!

Minäkin vilkaisin taannoin latinan oppikirjan ensimmäistä sivua ruokatunnilla lukiossa, jonka olimme poika porukkalla päättäneet pystyttää kepuloisten johtamaan Pyhäsalmen kylään vuonna 1963.

Valitsin itse kuitenkin matikkalinjan, joten latinan opiskelu jäi siihen, mutta myöhemmin tuli kyllä innostuttua italian kielestäkin.

Meidän silloinen hieno rehtorimme, joka muuten on yhä edelleen hyvissä voimissa, oli silloin suomen kielen opettajana ja kertoi meille, että italian kieli on hyvin kaunis kieli, mutta suomen kieli oli myös pärjännyt erittäin hyvin kielien kauneuskilpailuissa.

Tuolloin suomalaiset kielitieteilijät olivat lähettäneet kilpailuun erinomaisen kauniin lauseen:

"Hevonen kulki yli sillan"

Ei kukaan voi väittää, etteikö tuo lause kuulosta hienolta kenenkä tähansa korvissa.

Kysymys on siis ikuisesti kauniista lauseesta ja hevonenhan on aina ollut myös työmiehen paras kaveri.

Ym. lyhyen latinan oppikirjassa ensimmäisellä sivulla ollut ensimmäinen kappale alkoi otsikolla:

"Sicilia est insula"

Jo silloin ajattelin, että onpa tuo latina helppo ja mukava kieli.

Myöhemmin minusta on tullut Italian ja italian kielen suuri FANI, mutta nyt on surun päivä.

Silvio Berlusconi on valitettavasti kuollut 86 vuotiaana.

Vasemmistolaisethan yritti taannoin jopa tappaa Silvionkin jollakin patsaalla, jolla raukkamaisesti löivät Silviota otsaan niin, että muistaaksen luut murtui ja veri virtasi.

Suomessahan VASEMMISTO- JA SETA JYRÄ TARJAKIN hyökkäsi tietysti SILVION kimppuun, kun SILVIO aivan ansaitusti piti huolen siitä, ettei EU:n ruokavirasto todellakaan tullut Suomeen.

Korvauksena saatiin kemikaalivirasto!!!

Olisihan se ollut tuolloin aivan ihmeellistä, jos vain noin 5.5 milj. ihmisen Suomi olisi alkanut valvomaan koko EU:n ruokakultuuria, kun meillä on ollut tätä sivistyksellistä elämääkin ollut vasta jostain vuodesta 1917 lähtien.

Italiassa on sentään ollut kaiken maailman filosofit ja Leonardo da Vincit jo ainakin pari tuhatta vuotta.

Tuo vasemmistolaisten viha perinteisiä perhearvoja vastaan on kaikin puolin vastenmielinen ilmiö, joka on pesiytynyt myös Suomen hienolle niemelle.

Viime viikollakin tuli Saimaalla seilattua ja läpi kauniin Itä-Suomen ajeltua.

Silmän kantamattomiin oli tuuheita metsiä ja myös viljavia peltoja ja mukavia maaseutu ihmisiä.

Minkäänlaista merkkiä en havainnut metsien raiskaamisesta tai hiilinielujen katoamisesta, päin vastoin.

Linnut lailoi, rannassa joutsenet uiskenteli ja jopa rantakäärmeet rantakivillä kiemurteli.

Minkäänlaista luontokatoa en siis havainnut. Itikoitakain oli ihan kiitettävästi.

Matkalla kuitenkin havaitsin ainakin puolikymmentä seisovaa tuulivoimalaa ja mietiskelin, miten seisova tuulivoimala voi tuottaa sellaista sähköä, jonka hinta on negatiivinen.

Kysymys täytyy olla täydellisestä huijauksesta.

Aikoinaanhan meille näytettiin telkkarissa sitäkin, kuinka URI GELLER hieromalla sai hopealusikatkin tapumaan ihan luokille.

AKM epäilee, että noissa tuulivoimalaoissa kysymyksessä on samasta valtamedian luomasta MAGIASTA.

Siis tuulivoimaloissa ja vetytaloudessa on pitkälle kysymyksessä samasta ilmiöstä, jossa grafiittisauvaa hangataan kissan nahkalla.

Tekisi hyvää, jos VIHERVASSARIT ottaisi vaikka joskus perinteiset polkupyörät alleen ja lähtisivät Suomen ihanaa luontoa katselemaan ihan paikan päältä.

Me ei tarvita mitään korruptioherroja ja narreja Brysselissä, jotka eivät ole koskaan maaseudulla käyneet, mutta suut jauhaa VALTAMEDIASSA LUONTOKADOSTA ja VIHREÄSTÄ SIIRTYMÄSTÄ, kun millään ilveellä ei Suomen vihreätä luontoa voi vihreämmäksi tehdä.

AKM epäilee ja on varmakin siitä, että viime kertaisessa ÄIJÄ FEMINISTI RINTEEN ja BILE SANNAN hallituksessa oli kysymys viiden häiriintyneen teinitytön toheloinnista, joka tuli maksamaan Suomen veronmaksajille kymmeniä miljardeja euroja ja tietysti kepuloisten HARMAA MATTI ja SAARIKKO olivat vielä rahakirstun vartijoina.

Nyt kun maan asioita ollaan laittamassa vihdoin kuntoon, niin eikäs kepuloiset toimi taas kuin aikoinnaan SVEN TUUVA Koljonvirran sillalla.

Kun esimies käski kääntymään oikealle, niin tietysti SVEN kääntyi vasemmalle.

AKM on niin yksinkertainen ihminen, että hän aina kuuntelee, mitä toiset ihmiset sanoo ja ottaa asioista itse selvää, niin ei sitten tule tehtyä kaikkia mahdollisia virheitä, joita härkäpäiset kepuloiset näyttää aina tekevän, kun pääsevät kiinni vallan kahvasta.

AKM on varma siitä, että keskustan virallinen äänikin muistaa, miten SVENille kävi Koljonvirran sillalla.

Se oli surullinen juttu, mutta nyt SAARIKKO näyttää unohtaneen kaikki historian opetukset siitäkin, ettei PAHALLE pidä antaa edes pikku sormea, koska kohta se syö koko käden.

Keskustan virallinen ääni näyttää höpisevän jostakin kokoomuksen hallituskelvottomuudesta, mutta virallinen ääni unohtaa sen, ettei kokoomuksessakaan kaikki ole vielä hurahtaneet transuaatteille.

Sitä paitsi Suomeen on noussut RIIKKA PURRAN ja JUSSI HALLA-AHON johdolla täysjärkisten oikeistolaisten ihmisten muodostama kansanliike, joka tulee lopulta pelastamaan Suomen sekä EU:n, Venäjän ja Amerikan korruptoituneen demokraattisen puoluekoneiston pakkovallasta.

Viimeistään vuonna 2024 maailmassa suunta kääntyy ja kommunistien sekä globalistien höpötykset laitetaan sivuraiteelle, kun Amerikkaan tulee äänivyöryllä presidentiksi Donald J. Trump.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi12.6.2023 22.56
Akm on lukenut Alkio-opiston latinan oppikirjasta ensimmäisen lauseen. Itse luin koko kirjan ja loppukokeen suorittaneena taitoni vastaa latinan pro eksercition suoritusta. Agraarisanasto on luonnollisesti itselleni parhaiten jäänyt mieleeni. Kasvien latinankieliset nimet eivät unohdu koskaan ja vielä viiden vuosikymmenen jälkeenkin voin opettaa akm:lle yhden maalaiselämää kuvaavan lauseen: In porto Persae vitulos pascant. Suomennettuna: Persialaiset paimentavat vasikoita satamassa.
Alkio- opiston paikallisoston puheenjohtajakurssiin kuului luonnollisesti latinan kurssin lisäksi lukion pitkää matematiikkaa vastaava kurssi, joka vastaa insinööriseminaarin matematiikan approbaturia kuten akm hyvin muistaa. Tämän kurssin käytyäni muistan, että luku jaettuna nollalla on tasan nolla eikä esim. ääretön.
No, tämä itsekehu jääköön tähän.
Myönnän, että olen todella heikosti perehtynyt Donald Trumpin ajatteluun. En ole lukenut hänen kirjoittamaansa omaelämänkertaakaan ehkä siksi, että sellaista ei ole eikä tule, saati syvällisempää selvitystä ajattelustaan, vaikka olen lukenut vastaavat teokset Obamalta, Bideniltä ja Harrisilta. Sen kuitenkin tiedän Trumpista, että hän rakastaa kirjoitettua sanaa. Tuskin hän muuten olisi kuljettanut laatikoittain vaikeita asiakirjoja presidentin kansliasta kotiinsa.
Oliko se niin, että Petteri Orpon puoliso oli Puolangalta? Ihminen on perimänsä ja ympäristötekijöidensä tulos. Tästäkö johtunee akm:n mieltymys pessimismiin puhuessaan keskustasta. Muuten niin viisaan miehen kannanotot eivät ole ymmärrettävissä.

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi13.6.2023 4.01
AKM ihailee keskustan virallisen äänen oppineisuutta, mutta sitä en ihaile, miten noin syvällisesti oppinut ihminen voi niin pahasti hairahtua "kaidalla poliittiselle polulla".

Toivottavasti virallinen ääni ei ole vielä mennyt tuolla poliittisella kaidalla polulla ihan samaan saattokuntoon kuin hänen suuri poliittinen idolinsa CROOKED "AVERAGE" JOE BIDEN, joka ei enää pysy tolpillaan edes lentäjien promovointi tilaisuudessa.

Eikä osaa kävellä turvamiesten saattamana edes VALKOISEN TALON nurmikolla työpaikalleen.

Tältä osinhan tilanne on Amerikassa selvästi pahempi kuin oli aikoinaan Kremlin muurilla käsiään heiluttaneilla Breshnevillä, Antropovilla ja Tsernenkolla!!!

Kolme raavasta sotilashenkilöä tarvittiin raahaamaan korruptoitunut CROOKED "AVERGE" JOE penkille huilaamaan, kun mies sileällä puhujakorokkeella rämähti mahalleen maahan tärkeässä juhlatilaisuudessa, eikä olisi enää pystyyn päässyt ilman kolmea avustavaa sotilashenkilöä.

CROOKED "AVERAGE" JOE ei enää osaa myöskään lausua sanaa "pilot" siis lentokoneen ohjaaja.

Luulisi, että jopa latinaa opiskellut keskustan virallinen ääni olisi edes jossain määrin tutustunut Amerikkaan ja sen johtajiin muutoin kuin vain YLE:n ja MTV:n uutislähetysten tai Ulkopoliittisen Instituutin väitöskirjatutkija Maria Lindenin (ent. Annala) tai Turun yliopiston Benita Heiskasen A-Studio lausuntojen kautta.

Minua ihmetyttää, kuinka noin sivistynyt ihminen kuin keskustan virallinen ääni voi ylipäätään valita iltalukemisekseen Obaman, Bidenin tai Kamalan Harrisin elämäkertoja, kun kuka tahansa amerikkalainen tai valveutunut suomalainenkin tietää, millaisia korruptioherroja Obama ja Biden ovat olleet, eikä Amerikassa kikattavaa Kamala Harrisia pidetä mitenkään täysipäisenä ihmisenä tai entisenä Kalifornian syyttäjänäkään, jonka ainoa tavoite on ollut vapauttaa murhamiehet ja muut rikolliset vankilasta lunnaita vastaan.

Meilläkin on ollut iät ajat käytössä ns. "puolueeton" lautamiesjärjestelmäkin oikeuslaitoksissa, vaikka missään tapauksessa puolueettomuudesta ei voi olla kysymys, koska lautamiehet valitaan poliittisin perustein, kuten alta selviää:

"Lautamiehen valitsee kunnanvaltuusto toimikauttaan vastaavaksi ajaksi.

Jos kunnasta valitaan useita lautamiehiä, heidän on mahdollisimman tasapuolisesti edustettava kunnan väestön ikä-, sukupuoli-, kieli- ja ammattijakaumaa.

Vaikka kunnalliset luottamushenkilöt valitaankin useimmiten poliittisin perustein, käräjäoikeuden lautamies ei voi esiintyä puoluetunnuksen alla.

Lautamiehen tehtäviä ei myöskään voida pitää kunnallisena luottamustehtävänä, vaikka valtuusto valitsee lautamiehet.

Pikemminkin on kyse valtiollisesta luottamustehtävästä.

Tuomioistuimen jäsenen on oltava ehdottoman puolueeton.

Hän jakaa oikeutta ja tulkitsee lakia."

AKM sanoisi tähän, että HÖPÖ HÖPÖ, ei tiikeri pääse raidoistaan varsinkaan sellaisessa kunnassa, jossa valtuustossa on iät ajat ollut esim. kepuloisten ehdoton enemmistö.

Ei ole tainnut Juankoskellakaan koskaan olla esim. kokoomuslaista lautamiestä, lautanaista tai lautahenkilöä valittuna oikeutta jakamassa ja lakia tulkitsemassa.

Ei ole sitten mikään ihme, että Juankoskellakin kyläkoulut on kohta kaikki lopetettu, eikä kukaan ole vuosikausiin maininnut sanallakaan mitään SILLIKUUKKI KESKUSKEITTIÖSTÄKÄÄN, jossa koko keittiöporukka tuntui olevan täysin uupuneita raskeiden töiden vuoksi jo ensimmäisen toimintavuotena, vaikka kysymyksessä oli ihan moderni keittiölaitos.

Ehkä olikin niin moderni keittiö, etteivät keittäjät osanneet vääntää oikeista namikoista ja sen takia puurot paloi pohjaan ja henkilökunta uupui työssään.

AKM otti aikoinaan Otaniemen teknillisessä korkeakoulussa yhdeksi oppiaineeksi myös työpsykologian pitkän kurssin, koska AKM tiesi, että työpaikoilla on hyvä osata näitä henkimaailman asioitakin, kun Suomessakaan ei enää saisi olla käytössä se supi suomalainen johtamistyyli eli "MANAGEMENT BY PERKELE".

Sen verran jäi noistakin opinnoista mieleen, että kaikkein raskainta on ns. passiivinen työ, jota tyypillisesti on esim. odottelu.

AKM on omisssa toimissaan pannut merkille tämänkin ilmiön siten, että mitä kiireempi töissä on, niin sitä paremmin työ maistuu, eikä kiireinen työ juurikaan rasita tavallista ihmistä.

UUNO TURHAPURO ELOKUVASSAKIN SPEDE, SIMO ja UUNO paiskivat töitä hiki hatussa ja lauleskelivat iloissaan: "Ain laulain työtäs tee, ain laulain työtäs tee.." ja tanssahtelivat laulun tahdissa.

Tästä voidaan päätellä, että ihminen on luotu tekemään työtä ilomielellä.

Jostain kumman syystä tämäkin tosiasia on nykyään Suomessa helposti unohtunut ja unohdus johtuu varmaan pääsääntöisesti siitä, ettei nykyään verojen jälkeen tunnu jäävän kenellekään latin latia käteen.

Mutta auta armias, jos joudut työpaikalla odottelemaan tai siirtelemään pöydillä kaiken maailman papereita, niin jopa äkkiä uupumus alkaa pukata päälle.

Nykyäänhän kaikki sihteeritkin ja yleensä kunnan ja valtionkin viranomaiset ovat suurelta osin uupuneita jo parin tunnin työrupeaman jälkeen.

Jos on kiire, niin AKM voi painaa töitä yhteen soittoon vaikka 12 tuntia, eikä siinä väsymystä voi tulla, jos työ mielekästä.

Tästä voidaan siis Juankosken kalliin SILLIKUUKKIKEITTÖNKIN osalta vetää sellainen johtopäätös, että modernissa keittiössä on ollut aivan posketon miehitys, jolloin suurin osa keittiöhenkilökunnasta on vain joutunut pyöritttelemään pekaloitaan ja se passiivien työ, jos mikä rasittaa ihmistä kaikkein eniten.

Noissa Petteri Orpon hallitusneuvotteluissakin alkaa porukka selvästi väsyä ja se on jo havaittavissa esim. RKP Anna-Maja Henrikssonin naamasta, kun Henriksson raukka yrittää vielä väen väkisin saada pystyyn 10 kansanedustajan voimin SINIPUNA- tai VIHERVASSARIEN HALLITUKSEN, vaikka sellaiset hallitusjunat äänestettiin jo 7 viikkoa sitten unholaan.

Toivottavasti Henrikssonista ei ainakaan oikeusministeriä tehdä, kun Henriksson saattaa hyvinkin olla jäävi käsittelemään mm. epäonnistunutta Sote-ratkaisua tai massiivista Fortumin katastrofia.

Kyllä täytyy sanoa, että sellaista hapanta naamaa, jota uupunut Henriksson säätytalolla yleensä nykyään näyttää, niin ei voi oikein verrata esim. hymyilevään KD:n Sari Essayahiin.

Mitä pitemmälle on noissa Petterin neuvottelupöydissä matkaa tehty, sitä iloisemmalta Sari on näyttänyt.

Tämäkään ei ole mikään ihme, koska Sari ymmärtää talouden päälle ehkä kaikkein parhaiten noista neuvotteljoista toimittuaan aiemmin yhden maailman suurimman tilintarkastusyhteisön palveluksessa.

AKM on ihan varma siitäkin, että Sari päihittäisi jopa virallisen äänenkin siinä kilpailussa, kun Fortumin tappioluvutkin jaetaan nollalla (= vastuun kantajien lukumäärä).

Virallinen ääni varamasti toteaa tästäkin, että Fortumin tappiot meni nollaksi, vaikka AKM:n mielestä tappiota tuli veronmaksajille lähes ääretön määrä, joka AKM käsityksen mukaan on perittävä vihervassarien talousneroilta vaikka valtakunnanoikeuden päätöksellä ja normaalin ulosottomenettelyn kautta.

Näinhän tavallisiakin ihmisiä kohdellaan.

Eihän töpeksineillä ministreillä voi mitään erikoisoikeuksia olla veronmaksajien rahojen tuhlauksen osalta.

AKM ei haluaa kuitenkaan ketään laittaa aivan lopulliseen liisteriin asiassa.

Siten voidaan hyvinkin harkita sitäkin, että ulosottomaksuissa voitaisiin soveltaa esim. 30 vuoden maksuaikaa tai jotakin lyhyempääkin siviilipalveluaikaa.

Kysymyksessähän ei näissäkään kohdissa ollut mistään vahingossa tehdyistä tyhmistä päätökistä, vaan aivan tavallisista tyhmyyksissä tehdyistä tahallisista teoista.

Kyllähän tässä on voinut olla kysymyksessä jopa jonkin tyyppistä uhmamielisyyttäkin.

Kuulusteluthan tässä olisi tietysti tärkeätä järjestää välittömästi Fortumista, epäonnistuneesta Sote-seikkailusta ja Opetushallituksen toimista heti, kun uusi hallitus saadaan pystyyn.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi13.6.2023 9.45
Nyt on akm:n yöunet jääneet vähiin. Vanhalle ihmiselle riittävä uni on tärkeä. Hyvän muistin säilyttämiseksi suorastaan välttämätöntä.
Donald Trumpilla tilanne on toinen. Hän on varannut lukemista kotiinsa. On laskettu, että Donaldin lukunopeudella ei 20 vuotta riitä asiakirjojen lukemiseen.
Mielestäni oikeustoimet voitaisiin häntä vastaan lopettaa ja hänet palkattaisiin valtion toimesta kotiinsa lukemaan asiakirjojaan.
Donald voisi lyhentää lukulomaansa urakoimalla. Akm tekee mieluista työtä helposti 20 tuntia vuorokaudessa. Donald voisi pyrkiä vain puoleen tästä. Lukemalla lukunopeus myös kehittyy. On mahdollista, että Donald suoriutuu tehtävästään ennen 90-vuotispäivää. Tietysti hän tarvitsee kotiinsa kuntopyörän, jos aikoo urakan jälkeen vielä asettua ehdolle republikaanien esivaaleissa.
Juankosken keskustan muistaa Donaldia lämmöllä ja pyytää akm:ää välittämään terveiset entiselle presidentille.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi14.6.2023 16.34
Trumpin touhut ja murheet vaikuttavat kaukaisilta. Lähempänä ovat omamme. Akm voisi valottaa useammaksi yhtiöksi pilkotun tehdasalueemme konkurssihuutokauppojen toteutusaikataua. Savon Sanomat kertoi asiasta jo keväällä, ainakin kuukausi taaksepäin.
Jo aikaisemmin talvella lehdessä kerrottiin kartanorakennuksen kaupasta. Hyvä tarjous peruuntui, kun pesänhoitaja ei tiennyt onko kartanon maapohjan omistaja myös rakennuksen omistaja. Lehto on onnistunut sotkemaan omistukset ja huutokauppojen toteutus siirtyy jatkuvasti.
Nykytilanteessa suojeltujen, mutta purkukuntoisten rakennusten myynti ei ole aivan yksinkertaista.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi15.6.2023 8.53
Tämän päivän Koillis-Savossa Krister Björkvist kertoo Bremium Boardin saaneen biovoimalalle toimiluvan. Tehdas on näiltä osin valmis käynnistymään. Pelkkä biovoimala ei kuitenkaan riitä mersun käynnistykseen, mutta lupaavalta nyt näyttää. Kristerin arvio myönteiselle kehitykselle on 50 prosentin todennäköisyys. Arvio on varovainen eli todellisuudessa todennäköisyys lienee 80 prosentin luokkaa.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi15.6.2023 16.06
Valvotut yöt ja kuumat päivät ovat tehneet akm:n väsyneeksi. Tämä on normaalia ihmiselle. Auringon pistos on siellä etelässä todellinen vaara, samoin punkit, kirjanpainajat ja tähtikirjaajat.
Enso sulkee tehtaansa Kotkassa ja Premium Board suunnittelee tehtaansa käynnistystä Juankoskella.Onko niin, että elinvoimainen teollisuus ja sykkivä elämä löytyy jatkossa hieman pohjoisempana kuin tähän asti?
Tältä näyttää. Elinvoima, keskustan kannatus, onnellisuus ja tyytyväisyys pakkautuvat samoille seuduille.
Asumistuen leikkaukset ja muu taloudellinen kuritus kiihdyttävät tätä kehitystä. Asumistukea maksetaan vain Helsingin seudulla, ei täällä. Eläkkeellä eläminen on täällä helpompaa. Soininvaaran analyysi asiasta oli mielenkiintoinen.

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi15.6.2023 17.51
AKM on otettu, kun keskustan virallinen ääni kantaa huolta AKM:n yöunista ja muistista.

Kyllä monet yöt on tullut seurattua Amerikan asioista Newsmax-kanavalta, josta virallinen äänikin voi ilmaiseksi tarkistaa Amerikan tilanteen reaaliajassa ja myös reaalitietoon perustuen.

Amerikastahan ei nykyään enää Suomessa saa riippumatonta tai sensuroimatonta tietoa niin sanotusta valtamediasta.

Suomessa sentään eilenkin YLE:n iltauutisissa kerrottiin, että Suomessa on maailman luotettavin media. Yli 80% kansasta uskoo joka ikisen sanan, jota YLE:n uutislähetyksissä kerrotaan.

Toden totta, onhan meillä kyllä työelämäprofessori SIXTEN KORKMANKIN, joka on todennut, että liittyminen EUROON oli aikoinaan iso virhe, mutta nyt demariaatteita ihannoidessaan SIXTEN on todennut tutkimuksissaan ja naisten lehtien syvähaastatteluissa, että EURO on ikuinen valuutta ja lähes ORAVAN NAHKAN veroinen maksuväline.

EURO on kuitenkin menettänyt arvostaan EUROON liittymisen jälkeen tilastokeskuksenkin äskettäin julkistaminen tietojen mukaan jo muistaakseni 34.5%.

EURO-liitoksen aikaan EURO maksoi suunnilleen 5.945 markkaa, mutta nykyään EURON ostovoima vastaa meillä enää nirkosesti 3.8 markkaa.

Samaa tahtia on siis vähentynyt myös koko Suomen kansantaloudellinen arvo kansainvälisillä markkinoilla ? pienenee siis kuin pyy maailmanlopun edellä.

Tästä saamme kiittää MANUA, korviaan myöten korruptoitunutta MOOSES LIPPOSTA ja tietysti myös UNILUKKARIA!!!

Jos tätä menoa jatketaan vielä toiset parikymmentä vuotta, niin EURON arvosta on silloin haihtunut taivaan tuuliin jo noin 70%:a.

Noin 40 vuoden päästä, jolloin Suomikin on ilmeisesti hiilineutraali maa, niin EURON arvokin lienee silloin jo suunnilleen nolla perinteiseen markkaan verrattuna.

Tästä voi vetää ainoastaan yhden johtopäätöksen: nuo saamarin sakemannit ja EU poliitikot tulivat Suomeen ja veivät meidän omaisuudet ja tyhjensivät päätöksillään vielä jokaisen iikan lompakotkin.

EUROON liityttäessä tietysti UNILUKKARIKIN todisti NordStream kaasuhankkeissa korruptiorahoilla rikastuneen MOOSES LIPPOSEN kanssa Eduskunnassa, että EURO on maailman vakain valuutta.

SIXTENINKIN aikoinaan heikoksi mainitsema Suomen pikkuriikkinen markka onkin kuitenkin ollut näköjään selvästi EUROA vahvempi maksuväline.

Amerikassa taas vain 12% amerikkalaisista uskoo sen, mitä demokraattien käsissä oleva sikäläinen valtamedia eli eetterissä CNN, CBS, NBS, MSNBC ja ABC syöttää WHOOPI GOLDBERG viihdettä ja demokraattien poliittista jargonia parhaisiin katseluaikoihin.

Viimeisimpänä amerikkalaisen median kehitysilmiönä on ollut nähtävissä, kuinka perinteinen konservatiivis-liberaali Australian mediamoguli RUBERT MURDOCHIN FOX NEWSkin on ryhtynyt rajoittamaan konservatiivisten ajatusten levittämistä kaikissa MURDOCHIN uutiskanavissa ja lehdissä kuten esim. johtavassa talouslehdessä (Wall Street Journal).

RUPERT MURDOCH ja hänen poikansa JAMES & suosikkipoika LACHLAN ovat kaikki innokkaasti osallistuneet poliittiseen hämmentämiseen Australiassa, Englannissa ja tietysti vuodesta 1972 lähtien myös USA:ssa.

JAMES näyttää tukeneen miljoonilla dollareilla vaimonsa kanssa vaalikampanjoissa JOE BIDENIA, kun taas RUPERT ja LACHLAN ovat olleet kallellaan republikaanien suuntaan ja he ovat tukeneet perinteistä korruptoitunutta ns. RINO porukkaa, joiden kärkinimiä ovat entinen kongressin puheenjohtaja PAUL RYAN jo Kentuckyn Senaattori MITCH MCDONNELL (81 v), joka on taas pitänyt republikaanien tahtipuikkoa käsissään vuodesta 2006 lähtien.

TRUMPIN tultua valituksi presidentiksi MAGA-liikkeen ajaminen konservatiivisten teemojen kautta MITCH MCDONNELL tuli riippuvaiseksi TRUMPIN tuesta, mutta TRUMP halusikin uudistaa korruptoitunutta republikaanista puoluetta, mikä taas johti siihen, että demokraattien NANCY PELOSIsta tuli kongressin puheenjohtaja ja ns. RINO republikaaneja edustanut lähes aina vaalit voittanut PAUL RYAN sai lähtöpassit, mutta hänet nimitettiin korvaukseksi palveluistaan 19.3.2019 FOXIN hallituksen jäseneksi.

Voidaan laskea, että tästä hetkestä alkoi PAUL RYANIN katkeroitunut taistelu ryvettymätöntä DONALD J. TRUMPIA vastaan.

RINOT MITT ROMNEY ja hänen aisaparinsa PAUL RYAN hävisivät presidentinvaalit surkeasti vuonna 2012 OBAMA & BIDEN kaksikolle.

Nyt RINO PAUL RYAN on kiertänyt eri uutiskanavilla kertomassa, että TRUMP on sopimaton presidentiksi.

Nähtävästi katkeroituneiden RINOJEN toimesta PAUL RYAN ja MITCH MCDONNELL hoitivat asiat FOXISSA siihen malliin, että lähes kaikilta konservatiivisilta toimittajilta on alettu sulkea suita.

Kaikeksi huipuksi FOX NEWS poisti kanavaltaan myös yhtiön ylivoimaisesti suosituimman TUCKER CARLSON uutisankkurin, kun CARLSON alkoi paljastella demokaraattien ja RINOJEN korruptiojuttuja ohjelmassaan.

TUCKER otti esille myös korruptoituneet presidentinvaalit vuonna 2020, joissa FOX News tiesi vaalien tuloksenkin jo parissa tunnissa, vaikka laittomia äänestyskaavakkeita toimitettiin kuorma-autoilla laskentakeskuksiin yön pimeydessä niin runsaasti, että ääniä oli annettu muutamissa ns. vaaankieliosavaltioissa huomattavasti enemmän kuin niissä oli äänivaltaisia äänestäjiä.

TUCKER CARLSON aiheutti myös FOXISSA ison hässäkän, kun hän yksinoikeudella julkaisi mm. Capitol Hillin January 6, 2000 hässäkästä totuuden mukaiset videot, joista oli aiemmin pari vuotta em. valtamedioissa levitetty vain joitakin sopivia clippejä, joilla oli pyritty osoittamaan vain se, että kysymyksessä oli lähes sotatila, vaikka kysymys oli itse asiassa melko rauhanomaisesta marssista Capitol Hillille.

Kenelläkään kyseiseen rakennukseen tunkeutuneella henkilöllä ei ollut minkäänlaista asetta, vaikka kaikki valtamedian uutiskanavat ovat nyt syöttäneet eetteriin jo lähes kolme vuotta putkeen, että kysymyksessä oli aseellinen kapina (insurrection).

Paikallisen valtamedian agitoimana voitiin siis käynnistää parin vuoden mittainen tutkintaprosessi, jonka avulla yritettiin epätoivoisesti todistaa, että TRUMP oli yllyttänyt kansanjoukot muka väkivaltaiseen vallankaappaukseen, kun TRUMP oli muka hävinnyt ns. rehelliset vaalit SENIILILLE JOE BIDENILLE, joka oli taas käynyt vaalikampanjaansa kellaristaan käsin, kun taas TRUMPIN vaalitilaisuuksissa näytti olevan kymmeniä tuhansia innokkaita kannattajia.

Harvoin on sellaista vallankumousta missään maailmalla kuitenkin järjestetty, jossa täysin aseettomat kansalaiset kävelevät FBI:n agenttien ohjauksessa sisään kongressin ovesta.

Suomessa taas 83% kansasta uskoo 100%:sti sen mitä YLE:n, MTV:n, ja TV4:n kanavilta meille syötetään vihervasemmistolaisten toimittajien toimesta.

Toissa yönä meni taas pitkään, kun seurasin Newsmax-kananavalta, miten asiat TRUMPIN osalta menivät Floridan Miamin oikeustalolla.

Suositan viralliselle äänellekin Newsmax-kanavan seuraamista. Kanava on ilmainen ja kertoo asiat riippumattomasti ja reaaliajassa.

Nykyään Newsmax on jopa suositumpi kuin perinteinen FOX News, jossa on vielä jollain tavalla jäljellä muutama asiallinen toimittajakin, mutta sieltäkin vähänkään konservatiivisia ajatuksia esittäviä toimittajia on heitetty ulos ja laitettu ajoittain hiljaiseksi, jos ovat erehtyneet esittämään aidosti kritiikkiä etenkin SENIILIN JOE BIDENIN korruptioporukan osalta.

TRUMP kävi siis Floridassa Miami oikeustalolla kuulemassa Seniilin Joe Bidenin oikeusministeri MERRICK GARLANDIN nimittämän maantierosvoa muistuttavan JACK SMITHIN 37 syytekohtaa, joissa maantierosvo oli rakentanut syytteet vuodelta 1917 ns. espinage actin varaan.

Väite siis oli, että TRUMP oli paljastanut salaisia tietoja ulkopuolisille (viholliselle taholle) ja oli vielä vastustanut oikeutta, kun oli neuvotellut arkistovirkailijoiden kanssa, mitä asiakirjoja TRUMP voi pitää hallussaan vartioiduissa ja lukituissa tiloissa Mar-o-Lagon kartanossa.

Kaikki Amerikan presidentit ovat vieneet papereitaan virkakausiensa loputtua yksityisiin säilytystiloihin.

Kuitenkin SENIILI JOE BIDEN oli vienyt näitä salaisia asiakirjoja jo senaattoriaikoinaan ja säilyttänyt niitä useissa lukitsemattomissa varastoissa ja mm. Corvette-autonsa tallissa, jonne kuka tahansa on voinut päästä papereita tutkimaan, kun kyseiseen varastoon on ollut täysi pääsy SENIILIN JOEN huumehörhö HUNTER-pojalla.

SENIILILLÄ JOELLA on ollut näissä varastoissa peräti 1850 laatikollista salaisia asiakirjoja, jotka ovat olleet JOEN nimissä olevan Delawaressa olevan yliopiston kirjastoss ("koulututuskeskuksessa"), jota kiinalaiset ovat rahoittaneet miljoonilla, ja jossa kukaan ei ole tietenkään valvonut, ketkä näitä asiakirjoja on tuossa "koulutuskeskuksessa" päässyt tutkiskelemaan.

Tämäkin SENIILIN JOE tohelointi oli täysin FBI:n ja CIA:n agenttien tiedossa ennen vuoden 2020 välivaaleja, mutta asiasta on vaiettu, eikä mitään syytteitä tai tutkimuksia näistäkään väärinkäytöksistä ole käynnistetty, vaikka kysymys on ollut huomattavasti törkeämmästä toiminnasta kuin näyttää olleen TRUMPIN kohdalla, koska SENIILILLÄ JOE:lle ei ollut senaattorin- tai varapresidentin aikana mitään oikeuksia säilytellä tällaisia papereita.

TRUMPILLA on taas koko ajan ollut presidentilliset oikeuden säilyttää, mitä tahansa presidentinaikaisia papereitaan sovitulla tavalla.

FBI:n kiväärimiehet ratsasivat TRUMPIN MAR-O-LAGO kartanon tilat sopivasti ennen vuoden 2022 välivaaleja ja murtautuivat jopa TRUMPIN tyhjään kassakaappiinkin.

Ratsarit varastivat TRUMPIN passit ja kaikki TRUMPIN terveyteenkin liittyneet asiakirjat.

FBI:n kiväärimiehet eivät jättäneet rauhaan edes TRUMPIN hienon vaimon eli MELANIAN alushousukaapistoja ja varmaan rintaliivivarastotkin tutkittiin, jonka jälkeen alettiin levittää valokuvia pitkin lattioita leviteltyjä muka salaisia asiakirjoja FAKE NEWS MEDIAAN kaikkien katsottavaksi.

Maatierosvoa muistuttava JACK SMITH oli selvittänyt, että TRUMPILLA oli kaikkiaan 10 000 A4:sta, joissa saattoi olla jotain salattua tietoa.

Tämähän merkitsee silloin sitä, että kysymyksessä on ollut 20 riisiä A4:sia eli neljä viiden riisin pientä pahvilaatikollista papereita.

AKM konttorissakin on enemmän salaisia A4 nippuja kuin FBI:n kiväärimiesten DONALD J. TRUMPIN kartanolta löydetyissä enintään neljässä HUIPPUSALAISESSA BOXISSA on ollut.

Keskustan virallisen äänen ei pidä olla huolissaan siitä, että TRUMP ei ehtisi noita salaisia arkistoja lukemaan elinaikanaan.

Itse asiassa AKM on sitä mieltä, että JUHANI SUOMI voisi nyt jo vihdoin keskeyttää URHO KEKKOSENKIN muistelmien tekemisen ja kävisi välillä tekemässä lyhyen referaatin SENIILILLE JOE BIDENILLE ja FBI:n agenteilla sekä oikeusministeri MERRIC GARLANDILLE noista MAR-O-LAGON arkaluontoisista papereista, niin saataisiin totuus tästäkin TRUMPIN noitavainosta vihdoin selvitettyä.

Keskeinen MAATIEROSVON syytekohta perustuu siihen, että TRUMP oli muka jossain yhteydessä pitänyt käsissään ehkä noin 5 liuskan selostusta, jossa on saatettu kuvata Iranin ydinohjelmaan liittyneitä suunnitelmia. Mitään todellista näyttöä tästäkään ei tietenkään ole olemassa.

Tiedossahan on se, että DONALD TRUMP laittoi jäihin OBAMAN ja SENIILIN JOEN sekä JOHN KERRYN neuvotteleman "ydinsulkuohjelman", joka kuitenkin tähtäsi ydinpommien tuottamiseen ja etenkin Israelin valtion tuhoamiseen sekä palestiinalaisten ISISIN terroristien tukemiseen.

TRUMPHAN taas neuvotteli Arabien ja Israelin kanssa ns. ABRAHAM ACCORD-rauhansopimuksen, joka useista aiemmista yrityksistä huolimatta ja jopa JIMMY CARTERIN Nobel-palkinnostakin huolimatta ei ollut onnistunut keneltäkään demokraatti- tai republikaani presidentiltä.

No TRUMP kävi oikeudessa toteamassa, että hän on syytön, vaikka maantierosvo JACK SMITH vaatii nyt TRUMPILLE jopa 400 vuoden kakkua.

Tämä teatteri piti nyt tietysti tehdä näyttävästi, kun kongressissa on nyt selvitetty, että AVERAGE JOE BIDEN, vaikka on siis älykkyydeltään korkeintaan keskimääräistä älykkyystasoa, on ollut erittäin ovela rikollinen yhdessä narkomaanipoikansa Hunterin kanssa.

JOE BIDENIN KORRUPTIOPERHE onkin hoitanut asiat periteisesti Delawaren osavaltiossa.

Kongressin tutkintaporukka ja muutamat senaattorit ovat nyt paljastaneet kaikessa karmeudessaan JOEN ja HUNTER BIDENIN vuosikymmeniä kestäneen ammattimaisen rahanpesun, jossa veroparatiisi osavaltioon Delawareen HUNTER on perustanut kymmenittäin ns. LLC-yhtiöitä, joihin rahaa on ohjattu ainakin 40 milj. taalaa, joka on sitten näiden peiteyritysten kautta ohjautunut JOE BIDENIN KORRUPTIOPERHEEN kiinteistöhankkeisiin ja muuhun liiketoimintaan sekä kaikenlaiseen ellosteluun.

Tiettävästi Senaattori CHUCK GRASLEYLLE on jo saanut käsiinsä FBI:ltä asiakirjja ja 17 äänitteittäkin, joissa SENIILI JOE junailee lahjusrahoja Ukrainasta Delawaren LLC firmoihin.

Näitä lahjusrahoja SENIILILLE JOE:lle on ohjattu useista pankeista hankittujen tilitietojen mukaan ainakin Ukrainasta, Kiinasta, Romaniasta, Venäjältä ja monesta muusta maasta.

Kongressissa ja senaatissa näyttää nyt olevan käytettävissä FBI:n vuosikausia salaamia asiakirjoja ja siis myös nauhoitteita, joissa SENIILI JOE BIDEN sopiin mm. Ukrainan entisen presidentti POROSHENKON kanssa, miten rahanpesuun erikoistuneesta ja läpeensä korruptoituneesta BURISMA-yhtiöstä on ohjatta HUNTER BIDENIN ohjeiden mukaan em. kymmeniin LLC-firmoihin.

Jopa AKM:kin on onnistunut kuuntelemaan SENIILIN JOEN ja POROSENKON välisen puhelinkeskustelun.

SENIILIN JOEN kohdalla kysymys on törkeästä vuosikymmeniä kestäneestä rahanpesusta, josta Amerikassakin tulee SENIILILLE JOE:lle taatusti elinkautinen.

TRUMP totesi vaalikampanjansa aikana vuonna 2016, että CROOKED HILLARY CLINTON joutuu vielä emailien hävittämisestä ja tietokoneensa sekä kännykkänsä vasaroinnista linnaan, mutta presidentiksi tultuaan TRUMP ei kuitenkaan ryhtynyt millään tavalla sellaisiin toimiin, että HILLARYÄ olisi lähdetty linnaan laittamaan, vaikka TRUMPILLA olisi silloin ollut siihen täydet oikeudet ja mahdollisuus määrätä oikeusministeri valitsemaan joku sopiva erikoissyyttäjä, joka olisi hoitanut likaisen työn HILLARYN osalta.

Tällaiseen ikävään operaatioon TRUMP ei siis kuitenkaan halunnut ryhtyä.

Käytyään kuulemassa Floridan Miamin oikeustalolla maantierosvo JACK SMITHIN syytteet TRUMP suunnisti Miamissa tapaamaan tavallista kansaa kuubalaisten siirtolaisten suosikkikahvilassa ja kansa otti sankarin vastaan riemumielin ja virittivät vielä DONALDILLE Happy Birthday-laulunkin etuajassa.

Teräkunnossa oli tuleva 77 vuotias kaveri ja todennäköinen tuleva Amerikan Presidentti nro 47.

Myöhemmin illalla New Jersey Golf-clubillaan TRUMP piti vielä hyvän puheen lentomatkansa jälkeen.

Ei tarvinnut kuiskaajia, eikä telepromptereita, vaan puhui kuin tavallinen ihminen puhuu tavallisille ihmisille.

Selväksi tuli, kuinka vastenmielisen operaation SENIILI KORRUPTOITUNUT JOE "AVERAGE" BIDEN on järjestänyt.

Selväksi tuli myös, että Amerikassa on niin two-tier oikeuslaitos, jossa demokraatit ovat nykyään ns. lain yläpuolella ja republikaanit taas ovat lain alapuolella.

DONALD J. TRUMPISTA on tehty median ja demokraattien johdolla sekä CIA:n ja FBI:n avustuksella Amerikan suurin rikollinen, jonka on vaikea nykyään saada hyviä asianajajia hoitamaan häneen kohdistettuja perättömiä syytteitä, koska lähes välittömästi tällaisten korkean profiilin asianajajien toimiluvat lakkautetaan, jolloin johtavat lakifirmat eivät mielellään uskalla lähteä TRUMPIN puolustustehtäviin.

Joka tapauksessa New Jerseyn terävässä puheessaan TRUMP totesi, kuinka BILL ja HILLARY CLINTON ovat selvinneet ilman syytteitä, vaikka BILLILTÄ katosi presidenttinä ollessaan jopa ydinsalkun tunnuskoodit.

HILLARY taas moukaroin 33 000 emailiaan tietokoneestaan vasarallaan muussiksi, mutta kuitenkin levitteli niitä sitä ennen mm. kohuasianajaja ANDREW WEISSAMANILLE, jonka demokraatit valitsivat ROBERT MUELLERIN demokraattien syyttäjäryhmään tutkimaan ns. TRUMPIN ns. CROSSFIRE HURRICANE syytöksiä, joissa HILLARY CLINTON oli maksanut ja syöttänyt FBI:lle ns. FAKE DOSSIERIN, jossa DONALD J. TRUMPISTA oli tehty Venäjän agentti.

Nyt nämäkin syytökset on kaikki todettu täysin perättömiksi äskettäin julkaistun erikoissyyttäjä JOHN DURHAMIN toimesta hänen 15.5.2023 julkaisemasta raportista.

Presidentin vaaleissa 2020 peräti 51 entistä CIA:n ja FBI:n johtajaa julkaisivat JOE BIDENIN nykyisen hallituksen ulkoministeri ANTHONY BLINKENIN junailemassa asiakirjassa tiedon, että SENIILIN JOE BIDENIN narkomaanipoika HUNTERIN ns. LabTop from Hell oli taas ns. Russian disinformation.

Tämänkin täysin valheellisen julkilausuman johdosta SENIILISTÄ JOE BIDENISTA tuli lopulta presidentti, kun vielä mm. Facebookin omistaja ja demokraatteja 415 milj. taalalla väärennettyjen vaalien laskennassa rahoittanut MARK ZUCKERBERG oli asentanut ns. Swing-osavaltioihin omat ns. Vote Harvesting boxit tuntemattomia ääniä varten, jotka sitten laskettiin SENIILIN JOE BIDEN ääniksi yön pimeydessä ja peitettyjen ikkunoiden takana suhteella 97% BIDEN 3% TRUMP.

New Jerseyn puheessaan Trump vielä mainitsi senkin, että Irakin sodan aikana, jolloin ns. RINO republikaani presidentti GEORGE W. BUSH ja hänen varapresidenttinsä DICK CHENEY olivat vallan kahvassa, BUSHILTA ja CHENEYLTÄ katosi kymmeniä tuhansia emaileja taivaan tuuliin ja kaiken lisäksi BUSH ja CHENEY vielä väittivät kivenkovaan, että SADDAMILLA oli hallussaan ns. massatuhoaseita.

Pentagonin edustajana silloin toiminut neekeri kenraali COLIN POWELLKIN kävi silloin jopa YK:ssa esittämässä muka satelliittikuvia Irakin ydinpommeista, mikä oli tietysti täyttä valetta ja se paljastui sitten karmealla tavalla SADDAMIN kukistamisen jälkeen.

TRUMP taas pääsi vastoin kaikkia valtamedian julkaisemia ns. puolueettomia galluppeja äänivyöryllä presidentiksi vuonna 2016, kun hän oli vaaliväittelyjen aikaan voimakkaasti ottanut kantaa Amerikan ulkomaisia sotaretkiä ja korruptiota vastaan ja mm. RINO republikaanien sotaretket Irakiin ja Afganistaniin olivat olleet TRUMPIN mielestä täysin mielettömiä ja perustuivat kansan harhauttamiseen.

Vaikutusvaltainen varapresidentti DICK CHENEY oli taas entinen HULLIBURTON yhtiön CEO, joka kuitenkin sotkeutui moniin epämääräisiin yrityskauppakuviohin ja nähtävästi myös yritysten tilinpäätöstietojen väärentelyyn.

CHENEY oli USA:n presidentin vaaleissa 2016 vielä TRUMPIN kannattaja, mutta suunta kääntyi, kun TRUMP paljasti CHENEYN ja BUSHIN Irakin mielettömät sotaoperaatiot, jotka sitten johtivat OBAMAN ja SENIILIIN JOE BIDENIN aikana ISISIN terroristitoiminnan käynnistämiseen Irakissa, Syyriassa ja Turkissa sekä ympäri Europpaa.

Tammikuun 6. päivän Capitol Hillin hässäkän jälkeen CHENEYN tytär LIZ CHENEY oli toinen ns. RINO republikaanien edustaja, joka liittyi demokraattien NANCY PELOSIN johtamaan FAKE NEWS TUTKINTARYHMMÄÄN, jossa TRUMP on yritetty kaikin mahdollisin keinon saada vankilaan siitäkin, kun iso joukko TRUMPIN MAGA-kannattajia ja jopa FBI:n agitoimia muita ns. ANTIFA mielenosoittajia tunkeutui kongressiin, jossa parhaillaan käsiteltiin vilpillisten 2020 vaalien tuloksia.

Hässäkässä muuan neekeri poliisi (MICHAEL LEROY BYRD) ampui sitten suoraan kuolettavasti otsaan ASHLEY BABBIT- nimistä nuorta naista, jolla oli päässään MAGA lippis.

BYRD väitti murhan jälkeen järjestetyssä televisiohaastattelussa, että aseeton Ashley uhkasi jotenkin häntä, kun hän lymysi oven takana ja odotti sopivaa hetkeä, jolloin voi toteuttaa murhan keskellä kirkasta päivää.

Nyttemmin tämäkin tammikuun valtaus on FAKE NEWS MEDIAN toimesta tehty jopa suuremmaksi tapaukseksi kuin Japanin isku PEARL HARBOURIIN toisen maailman sodan aikana vuonna 1941, jolloin mm. taistelulaiva US ARIZONA upposi mukanaan 1177 sotilasta.

Kuitenkin Fox Newsista erotettu suosikki uutisankkuri TUCKER CARLSON paljasti tästä operaatiota autenttisia kuvia, joissa häiriköitsijät kävelivät kaikessa rauhassa Capitol Hillin käytävillä poliisien kanssa.


Fake New Media taas ilmoitti eetteriin, että useita poliiseja kuoli hässäkässä, mutta TUCKER CARLSONIN julkaisemien videoiden perusteella nähdään, ettei yksikään poliisi loukkaantunut, kun he näyttivät ohjaavan kongressitaloon marssineita mielenosoitajia ympäri taloa täysin rauhaisissa merkeissä.

Media väitti kuolleita tulleen useita tästäkin hässäkästä ja, että yksi poliiseistakin kuoli, kun häntä lyötiin päähän vaahtosammuttimella, mikä tietysti oli täysi vale.

Kyseinen poliisi ohjasi kävelijöitä kuitenkin kaikessa rauhassa Capitol Hillin käytävillä, mutta kuoli myöhemmin kotonaan sydänhalvaukseen.

Hyvässä New Jerseyn puheessa DONALD J. TRUMP nyt kuitenkin totesi selkein sävelin, että mikäli hän tulee vuonna 2024 valituksi USA:n presidentiksi, niin hän nyt tulee toimimaan siten, että useisiin RIKOLLISIIN toimiin sotkeutunut JOE BIDEN ja hänen koko korruptioporukkansa asetetaan vihdoinkin lailliseen vastuuseen siitä, että tuo rikollisporukka on kaikin keinoin pyrkinyt tuhoamaan hänen perheensä ja samalla myös kaikki ne, jotka ovat kannattaneet hänen ajamaansa MAKE AMERICA GREAT AGAIN politiikkaa.

Tätä ei sovi epäillä, mutta voi hyvin olla, että SENIILI JOE BIDEN ja korruptoituneet FBI:n ja CIA:n agentit vielä järjestävät, jonkun salaliiton, jonka avulla TRUMP vielä murhataan ennen vuoden 2024 vaaleja.

Rehellisissä vaaleissa SENIILILLÄ JOE BIDENIILLA ei kuitenkaan kaiken tapahtuneen jälkeen missään tapauksessa tule olemaan mitään mahdollisuuksia voittaa DONALD J. TRUMPIA vuonna 2024, koska siinä vaiheessa KORRUPTOITUNUT SENIILI JOE on jo ilmeisesti SAATTOHOIDOSSA!!!

Viime yönä Newmax-kanavalta kävi ilmi, että Amerikan kongressissa on jo valmisteilla ainakin kahta lakiehdotusta, jossa käynnistetään SENIILIN JOE ns. Impeachment- menettely (viraltapano). Saa nähdä, miten tämä mahdollisesti etenee?

Alla ILTALEHDEN toimittaja ATTE LEHTOSEN analyysi TRUMPIN NEW JERSEYN asiapitoisesta puheesta:

"Puheessaan Trump jälleen kerran väitti oikeustapausta poliittiseksi ajojahdiksi.

Hän väittää tapauksen olevan poliittisesti motivoitunut temppu, jonka tarkoituksena on lyödä kapuloita hänen 2024 presidentinvaalikampanjan rattaisiin.

Hän syyttää etenkin istuvaa presidenttiä JOE BIDENIA syytteistään.

□ Korruptoituneen presidentin suurin poliittinen vastustaja pidätettiin väärennetyillä ja tekaistuilla syytöksillä - joihin hän ja monet muut presidentit olisivat syyllisiä - kesken presidentinvaalien, joissa hän tulee häviämään rumasti.

□ Tämä päivä jää historiaan häpeällisenä ja Joe Biden tullaan muistamaan ikuisesti.

Ei vain maamme historian korruptoituneimpana presidenttinä, vaan presidenttinä, joka yhdessä lähimpien roistojensa, epäonnistujiensa ja marxilaistensa kanssa yritti tuhota amerikkalaisen demokratian, Trump jyrisi.

Maanantaina Trump sanoi nimittävänsä erityissyyttäjän tutkimaan Bidenia, kun hänet valitaan uudestaan presidentiksi. Bidenia vastaan ei ole esitetty uskottavia rikossyytöksiä."

Iltalehteen toimittajaksi valittu ATTE LEHTOSEN viimeinen lause: "Bidenia vastaan ei ole esitetty uskottavia rikossyytteitä", osoittaa sen, miten kaukana media ja tässä tapauksessa ILTALEHTI on tosiasioiden seurannasta ja/tai niiden raportoinnista suomalaisille lukijoille.

On käsittämätöntä, että Suomessa voi toimia tällaisia tiedotusvälineitä kuin ILTALEHTI.

Aikoinaan Iltalehti perustettiin jonkinlaiseksi Ilta-Sanomien monopoli uutisoinnin tasapainottajaksi, mutta nyt näyttää siltä, että ILTALEHTEEN onkin pesiytynyt nuorten vihervassarien toimittajaporukka, joilla ei ole enää mitään käsitystä reaalimaailman asioista!!!!

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi15.6.2023 19.03
Voi, voi. Minä nukun makeasti viileässä huoneessani yön ja ystäväni akm tuskailee amerikkalaisten propagandalehtien ja tv-ohjelmien keskinäisissä kinailuissa. Tämä ei voi olla oikein.
Akm on tehnyt pitkän päivätyön suomalaisen puunjalostusteollisuuden palveluksessa ja on nyt ansaitulla eläkkeellä. Miten voin vapauttaa hänet tästä taakasta. Siihen minulla ei ole keinoja eikä ole keskustallakaan.
Akm:ltä ei riitä edes yhden lauseen mittaista kantaa Juankosken kartonkitehtaan käynnistämiseen tai konkurssihuutokauppaan tai Stora Enson vaikeuksiin, vaikka nämä ovat Vapaan Juankosken ja Suomen puumarkkinoiden tärkeitä asioita.
Jotakin olemme velvollisia tekemään entisen Juankosken ystävän pelastamiseksi. Syntyisiköhän täällä kansanliikettä, joka kustantaisi hänelle pienen mielenterveyden hoitoon suunnatun loman esim. Martin Teekissä.

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi15.6.2023 22.52
AKM:ää ei auringonpistos vaivaa, on vain ollut muita kiireitä.

AKM ei ole valitettavasti vähään aikaan ehtinyt seuraamaan Juankosken tilannetta ja sensuuri näyttää blockaavan kaikki asiaa koskevien tiedotteiden lähettämisen, joten asiasta ei voi aidosti keskustella ainakaan AKM:n toimesta.

Kyllä Mesrun uudelleen käynnistäminen tietysti AKM:ää ja voimalan uusi toimintalupa on tietysti positiivinen asia.

Toinen asia on sitten kartonkitehdas, jolle ympäristölupaa ei ilmeisesti tule heltiämään ilman isoja investointeja.

Tehdas tarvitsee koko tehdaskombinaatin liiketoimintaidean uuden tarkastelun.

AKM:llä tällaiset suunnitelmat on tullut mietittyä jo useampaan kertaan.

Virallinen ääni tekisi viisaasti, jos kävisi vaikka kahvilla yrityksen johtohenkilöiden luona ja kertoisi heille, että AKM lähtee mielellään auttamaan hankkeissa, jotta Römssy saadaan vihdoin uudelleen tulille.

Valitettavasti näyttä siltä, yhtiön johdossa jostain syystä ujoutta ottaa suoraan yhteys AKM:ään, mikä johtunee siitä, että keväällä 2011 epäonnistuneen käynnistysoperaation toteuttajaksi valittiin väärä hevonen.

Virallisen äänen on hyvä tietää sekin, että yksi näistäkin asiantuntijoista on jo vaihtanut toimialaa ja toimii nykyään vetyalan asiantunijana.

AKM palkkasi aikoinaan tämänkin nuoren ja innokkaan asiantuntijan metsäteollisiin hankkeisiin markkinatutkijaksi, mutta nyt hänenkin uskonsa metsäteollisuuteen näyttää siis kokonaan kadonneen metsäteollisissa hankkeissa.

Samalla tavalla on itse asiassa käynyt lähes kaikissa metsäteollisuuteen liittyneissä hankkeissa, joissa Mersun taannoiset yhteistyökumppanit näyttävät toimineen neuvonantajina.

AKM on moneen kertaan muistuttanut näilläkin palstoilla Hermannista, joka osti VALKO nimisen hyväsukuisen tamman tummilta Volgan takapenkillä ja tamma nuoli seuraavana aamuna Hermannin ojan pohjalta hereille.

Tästä Hermanni innostui kantamaan kauroja Valkolle, vaikka "Helsingin herrat" totesivat koko ajan Hermannille, että Valko pitäisi lopettaa.

Eihän se Hermanni "herroja" uskonut ja laukallehan Valko joutuikin Kuopion raveissa, kun sillä oli päässään pikkuinen vamma, jonka johdosta Hermanni päätti sitten lopulta Valkonsa lopettaa!!!!

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi15.6.2023 23.15
Neljännen kerran jälkeen sain yo, viestin sensuurista läpi, joka on valitettava osoitus siitä, että tehdasta ei ilmeisesti halutakaan käynnistää uudelleen, koska ilmeisesti ei haluta myöntää tehtyjä virheitä.

Virallinen ääni, joka on suorittanut Alkio-opistossa jo lähes latinan pitkän oppimääränkin tietää varmasti hyvin perinteisen konsulttialallakin tutuksi tulleen totuuden:

"REPETITIO MATER STUDIORUM EST - Kertaus on opintojen äiti"

Jos siis tehtaan käynnistys on jollakin tavalla epäonnistunut, niin ei ainakaan toista kertaa kannata samalla tavalla yrittää tehdasta käynnistää.

On siis laadittava kokonaan uusi liiketoimintasuunnitelma.

Tällaisen suunnitelman saa ostaa AKM:ltä, eikä asiassa tarvitse mitään suurempia konsuttiorganisaatioita lähteä vaivaamaan, koska AKM:n tiedostoissa on kaikki asiaa koskevat teknistaloudelliset tiedot, joilla tehdas saadaan käyntiin varmaankin viimeistään noin vuoden päästä.

Nyt on hyvä lähteä liikenteeseen ns. lyhyttä tilausta käyttäen, kun viimeksi ns. pitkä tilaus päättyi tehtaan lopulliseen pysäyttämiseen.

Koska kysymyksessä on iso ja kylän kannaltakin tärkeä työllistävä hanke, niin on myös syytä muistaa se perinteinen ahneellekin sopiva ohje, että elefantti on syötävä paloina.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi16.6.2023 0.28
Meneehän viestisi Kristerille saakka. Näin olen huomannut algoritmien kertovan. Yhtään tehtaan käynnistäjää ei Juankoskelta löydy, joten tästäkin syystä akm:n on elettävä terveellisesti ja nukuttava riittävästi.
Oma käytökseni on tunnetusti hillittyä, joten minun ei käy enää huonosti.
Huutokauppa-asiatkin ovat jo julkisia.

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi16.6.2023 16.45
Sensuurin johdosta yhä vaikeampaa on kirjoittaa järkevää tekstiä VAPAASEEN.

Ns. Pitkään tilaukseen perustunut tehtaan käynnistys epäonnistui, kun hanketta valmisteltiin salassa, jolloin itse asiassa estettiin tehtaan kunnollinen uudelleen käynistys.

Lyhyeen tilaukseen perustuvan toimintamallin toteuttaminen voidaan nyt aloittaa välittömästi, kun virallinen ääni huolehtii asiaa koskevan tilauksen AKM:n ohjeiden mukaisesti.

Toimeksiannon yksityiskohdista voidaan varmasti lopullisesti sopia vaikka MASAN TEEKISSÄ, kun samalla juodaan AKM:n voittamat OLYMPIA-VEIKKAUKSEN kahvit.

Saattaa hyvin olla, että MASA tarjoaa koko porukalle kahvit, kun kerrankin tulee paikalle porukka, joka toimii samalla tavalla kuin Amerikan tuleva 47 Presidentti Donald J. Trump, joka Floridan Miamin valeoikeudenkäynnin jälkeen meni paikalliseen Kuuban siirtolaisten omistamaan tavalliseen kahvilaan ja tarjosi omasta piikistään koko porukalle pöydän koreaksi ja porukka rukoili sen puolesta, että oikeus toteutuisi lopulta.

Suomessa nyt puhaltaa uudet tuulet todella pitkän vihervasemmistolaisen vyörytyksen jälkeen, kun REFORMIHALLITUS sai valmiiksi kelvollisen hallitusohjelmankin.

Suuri kiitos kuuluu nyt OIKEISTOLAISELLE NELIKOLLE, joka uskalsi katsoa totuutta silmiin ja aloittaa maan asioiden saattamisen oikeille raiteille.

On valitettavaa, ettei KESKUSTA lähtenyt mukaan maan asioiden kuntoon laittamisessa, vaikka AKM laati hallitusneuvottelijoille MAA- ja METSÄTALOUDEN TILANNEKUVAN neuvottelijoiden käyttöön.

On selvää, että KEPUN olisi pitänyt lähteä mukaan maata uudistamaan, kun esim. Suomen kauppataseen vaje oli vuonna 2022 jo noin 10 miljardia euroa ja tästä yli 4.7 miljardia euroa johtui maataloustuotteista.

AKM on esittänyt monia keinoja, joilla Suomen maatalous voidaan pelastaa ja maataloustuotteiden kauppatase voidaan helposti muuttaa ylijäämäiseksi, kun tiedostetan se, että Suomen maataloutta ei pidä kehittää vain 5.5 milj. ihmisen tarpeita varten, kun maailmassa on vähintään 5000 milj. nälkäistä ja janoista ihmistä.

SAARIKON piti olla ÄIJÄFEMINISTI RINTEEN ja SANNA MARININ hallituksessa puolustamassa ainakin maatalouden etuja, mutta SAARIKKO lähtikin vihervassarien leiriin ajamaan maahan väkisin demarien kanssa pelkkään julkiseen sote-sektoriin perustuvia kalliita soten hallitushimmeleitä ja kaiken maailman typeriä hoitajamitoituksia, kun maassa ei tunnu enää olevan hoitajilla halua toimia koko toimialalla.

Syytkin ovat aivan selvät: kun koko ikääntyvä kansa ajetaan väksin yhden rajallisen toimijan tuutista sisään, niin on aivan selvää, että tuutti ei vedä, hoitajat ylirasittuvat ja jonot pitenee ihan samalla tavalla kuin AKM:n Espoonlahden S-Marketissa, kun paikalla on vain yksi kassa, mutta kyllä S-Marketissakin hyvin nopeasti lisäkassoja tulee lepohuoneesta, jos jonot pitenee.

Samalla tavalla myös Nöykkiön Lidlissä hyvin nopeasti järjestyy paikalla toinen tai kolmaskin kassa, jos jonomuodostus alkaa kovasti pitenemään.

NEUVOSTOLIITOSSAHAN tämä jonotus vietiin ihan huippuunsa (UNILUKKARIKIN on tätä Suomen jonottamista usein ihannoinut, kuinka kärsivällisiä me ollaan, vaikka monissa R-Kiskan jonoissa voi puukkokin nykyään heilua), kun jokaisen kadunkulmaan pysähtyneen jalankulkijan perään alkoi heti muodostua jonoa, kun kansa luuli, että leipää olisi nyt vihdoin myynnissä.

Miten on mahdollista, että KEPU on tosiaan ollut ajamassa tällaistakin mielettömyyttä Sote-palvelujen osalta, kun yksityisellä puolella kapasiteettia on tietysti tälläkin sektorilla ainakin viisinkertainen määrä, kunhan vain lainsäädännöllä ja valvonnalla asiat hoidetaan siten, ettei "sote-putkista" muodustu Natsi-Saksan aikaisia kaasukammioita, joissa vanhemmalle väelle on tiedossa vain saattohoito.

Suomen ryvettyneiden asioiden lopullinen kuntoon saattaminen vaatii kuitenkin vähintään kaksi vaalikautta ja on kohtalaisen varmaa, että neljän vuoden päästä joudutaan vielä panostamaan lisää toimiin, joilla lisää kasvua on saatavissa.

Ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää, että maassa on lähes kahdeksan prosentin työttömyys, kun URHO KEKKONENKIN energiakriisin jälkeen jo vuonna 1975 runnasi pystyyn MARTTI MIETTUSEN HÄTÄTILAHALLITUKSEN, kun maassa oli 60 000 työtöntä.

Nyt maassa on työttöminä ja kaikenlaisessa myös ns. "teatterikoulutuksessa" kaikkiaan jo suunnilleen 500 000 suomalaista, joten ei ole mikään ihme, että huhtikuun vaaleista kansa ilmoitti, että SANNA MARININ VIHERVASSARI PORUKAN toimille on pantava päätepiste.

Nyt näyttää siltä, että SANNA MARINISTA riittää Iltalehdessä enää juttua vain siitä, kuinka SANNA on hakeutunut JARI HEDMANIN tenniskurssille ja JARI näyttää hehkuttavan SANNAN nopeita jalkoja ja hyvää pallosilmää - tietysti virnistellen jossain selfiessä, jossa JARI seisoo taustalla kuin NAVRATILOVAN valmentaja konsanaan.

AKM voi kertoa viralliselle äänelle, että myös AKM on osallistunut tenniskurssille jo opiskeluaikoinaan ja kuinkas ollakaan AKM:n valmentajana oli tuolloin JARI HEDMAN isä HEIKKI HEDMAN. HEDMAN perusti tenniskoulunsa vuonna 1969 ja on ehdottomasti koko Suomen tärkein tennisvalmentaja.

Kurssien aikana Pyhäsalmen kaivoksella ja myöhemmin myös Otaniemen urheiluhallissa HEIKKI HEDMAN totesi, että AKM:llä oli myös erinomainen pallosilmä ja yrityisesti kaima kehui AKM kovia kämmen ja rystylyöntejä.

Tenniksessä ja kaikissa muissakin lajeissa kuten myös politiikassa KATSE ON AINA PIDETTÄVÄ PALLOSSA!!!

Näyttää siltä, että aika moni AKM:n 24.5.2023 päähallitusneuvottelijoille em. tilannekuvassa esittämä reformi on näköjään kirjattu hallitusohjelmaan.

Nyt kun hallitusohjelmakin on selvä, niin meillä on korkea aika lähteä ihan oikeasti katsomaan, miten RÖMSSY saadaan taas tulille ja Juankosken riutunut kyläyhteisö entiseen kukoistukseensa.

Ilman paikallista vahvaa tukea tämä ei voi toteutua. Kaikkien on siis PUHALLETTAVA YHTEEN HIILEEN!!!

PELIN POLITIIKKA ON SYYTÄ UNOHTAA TÄRKEÄSSÄ ASIASSA!!!

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi16.6.2023 23.11
Uuteen hallitukseen tulee ministeriksi Sari Essayah. Saamme pitkästä sikaa oman ministerin Savosta. Sari kertoikin jo, että viitostietä parannetaan Leppävirralta Kuopioon päin. Tämä tarkoittaa, että moottoritietä jatkettanee Leppävirralle asti.
Markku Rossihan taisteli aikoinaan linja-autopysäkin Airakselan risteykseen. Sari jatkaa tämän elintärkeän infran valmistumista niin, että kohta ajamme moottoritietä Varkauteen asti.
Sarista tulee maa- ja metsätalousministeri. Olemme tästä asiasta iloisia. Hävisimme vaalit, mutta meidän kävi lopulta paremmin kuin hyvin. Akm haistelee tuulet oikein, kun ennustaa Savoon hyviä aikoja. Akm:n pää on jo nyt mennyt onnesta sekaisin ja velat ovat muuttuneet saataviksi. Vaaliveikkauksen tappiot ovat kääntyneet aivan joksikin muuksi. Olen ymmärtäväinen tässä tilanteessa.

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi17.6.2023 0.39
AKM:n tavoitteena on ollut saada Sari maatalousministeriksi ja siksi kirjoitin Sarille sekä Riikalle selvät ohjeet siitäkin, miten Suomen maatalous pelastetaan ja Pohjois- sekä Itä-Suomen asiat otetaan nyt erityistarkkailuun.

Sydäntä lämmitti, kun Sari totesi tiedotustilaisuudessa, että maataloustuotteeet voivat tulevaisuudessa olla merkittäviä vientituotteita.

Tässä ei tarvita rakettitiedettä vaan sitä, että joka ikinen tila nähdään potentiaalisena integroituneena bioyrityksenä.

Jo 1990-luvun laman jälkeen eräskin merkittävä AKM asiakas totesi, että kyllä pojat on ihmeitä tehneet, kun AKM lanseerasi pienen projektiryhmänsä kanssa yritysjohdolle ns. neljännen polven johdon PROFIT MAKER- järjestelmän, jonka olimme kehitelleet yhdessä APPLEN kanssa.

Hyvä moni vuotinen asiakkamme totesi projektipäällikköni karonkkatilaisuudessa, että "poikien kehittämä PROFIT MAKER näkyy muuttavan velatkin saataviksi".

Tällaiselle järjestelmälle on nyt ilman muuta Suomessa tilaus vähän joka alalla, jos sattuu seuraamaan, mitä yritysmaailmassa nykyään tapahtuu ja on tapahtunut.

Tämä uusi ajattelu johtaa satoihin tuhansiin uusiin yrityksiin ja työpaikkoihin maaseudulla.

Kun vielä työkykyiset halukkaat eläkeläisetkin houkutellaan työelämän palvelukseen verotuksellisin keinoin, kuten nyt näyttää reformihallituksen toimin tapahtuvan, niin kylläpä todellakin Suomen nykyiset velatkin muuttuu saataviksi, kun ei väkisin aleta kouluttamaan kielitaidottomista muukalaisista hoitohenkilökuntaa tai yrittäjiä Suomeen, kun meillä on jo nyt vähintään 1 500 000 suomalaista, jotka heti voivat tarttua töihin, kun vain verotuskysymykset korjataan.

Tässäkään reformissa tarvitaan vain parin lakipykälän muuttaminen nykyisessä Tulo- ja verolaissa.

Kokenut lakimies kirjoittaa tarvittavat muutokset ja pykälät TVL:iin korkeintaan kahdessa päivässä!!!

Kouluissa oleellista on, että oppilaat oppivat lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan.

Taloudellisen ajattelun opettaminen on syytä aloittaa jo kouluissa, jossa nykyissä opetusohjelmissa näköjään korostetaan vain sitä, kuinka tärkeätä verojen maksaminen on.

Eihän työteon motiivi voi olla pelkästään verojen maksaminen.

Työtähän tehdään ja yritetään sen vuoksi, että saataisiin kasvatettua yhteistä kansantaloudellista kakkua, josta sitten voidaan kohtuullinen osa suunnata tarpellisiin hyväksi havaittuihin hankkeisiin.

AKM:n sydäntä lämmittää se, että hallitusneuvottelijat laativat hallitusohjelman, jossa Suomi on täsmälleen itsensä kokoinen, eikä sellainen savijaloilla seisova olkipukki, jota ÄIJÄFEMINISTI eduskunnasta ulos äänestetty ANTTI RINNE, SANNA MARIN ja kepun SAARIKKO lähtivät vastuuttomasti Suomen veronmaksajien rahoilla rakentamaan.

Näyttää siltä, että KORONASEKOILUTKIN joutuvat vielä uuteen syyniin ja toivottavasti sama tulee vielä koskemaan FORTUMIN UNIPER-katastrofia.

AKM on varma, että keskustan virallinen äänikin lähtee innolla AKM:n kanssa Juankosken autioituvaa kyläyhteisöäkin kehittämään.

ottoRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi17.6.2023 5.36
Joutuu myöntämään, jotta Orpon sitkeys yllätti.

Onko hän ensimmäinen todellinen kokoomuslainen sitten Juha Rihtniemen?

Alku näyttää lupaavalta.

Huolimatta siitä, jotta hallitusohjelma on helvetin pitkä ja pikkutarkka, on siinä isot asiat kohdallaan.

Työnteko ja yrittäminen ensin.

Eritoten suomalainen työnteko ja yrittäminen.

Jos aikaa ja rahaa jää, niin sitten maailmanparantaminen kaikkine vouhotuksineen.

Kuten muuan työmies sanoo.

Toisin kuin ex-pm.

Pääministeri, joka istui valmiiseen pöytään.

Valmiille, ilman että olisi käynyt läpi sen myllyn, minkä Petteri nyt kävi.

Harva muistaa, tai haluaa muistaa, jotta "vappusatanenhan"" sen edesmenneen hallitusohjelman neuvotteli.

"Vappusatanen" vappusatasella.

Sen hinta suomalaiselle veronmaksajalla on 40.000 miljoonaa + korot.

Eikä siinä ole vasta kuin alku.

Vaan työtä, työtä on tulevalla hallituksella.

Työtä, työtä kurjassa säässä.

Myrskyvaroitushan tuli tilaamatta ilman viivytystä.

Sen päälle vielä jokapäiväinen kusipäitten vittuilu.

Onnittelen ja otan osaa...

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi17.6.2023 8.59
En tiennytkään, että akm on kirjoittanut Sarin ja Riikan osuuden hallitusneuvotteluvaatimuksiin. Luulin että ainoastaan Petterin osuus olisi akm:n kynästä lähtöisin.
En tarkalleen muista nimeä diagnoosille, jota akm:n oireet muistuttavat, mutta sellainen on keksitty jo. Tähän on vielä lisättävä Trumpin mega-ohjelma, joka niinikään on akm:n sanelema.
Jos Juankosken kunta olisi vielä olemassa, palkkaisin työmies Putkosen ja akm:n viikoksi palvelukseemme tai en palkkaisi, vaan ainoastaan kutsuisin. Heillä olisi hyvää tahtoa Juankoskea kohtaan ilman pienintäkään ajatusta palkasta tai kunniasta, jos olen heitä oikein ymmärtänyt.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi18.6.2023 0.20
Pitkä Jukolan yö on edessä. Pelkän ruudun ääressä tälläkin kertaa. Onhan tuosta omakohtaistakin kokemusta kuten useimmalla metsässä eläneellä. Moukari ja suunnistus ovat sukulaislajeja. Molemmissa lajeissa voi kokea miltä tuntuu olla pää pyörällä.
Akm saattaa olla menossa mukana, koska monet älyllään voimistelevat harrastavat suunnistusta.ja tämäkertainen tapahtuma on Porvoossa.

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi18.6.2023 13.58
AKM harrastaa suunnistusta nykyään lähinnä virtuaalisesti.

Minulta hävisi suurin into suunnistukseen, kun huomasin RUK kurssilla 124 - 1967, että minulla ei ole mitään mahdollisuutta kilpailla tasaväkisesti tykkipatterissamme samaan aikaan palvelleen entisen suunnistuksen Suomen mestarin kanssa.

Moukaria heittäessään varmaan myös keskustan virallinen ääni on aina halunnut olla alansa ykkönen tai vähintään palkintopallilla.

Ehkä juuri tästä syystä virallinen ääni on jopa suorittanut ALKIO OPISTOSSA myös latinan pitkän kurssin.

AKM on kohtalaisen varma, ettei maatalon poika normaalisti latinaa pellolla tai ojankaivuussa tarvitse.

Virallinen ääni on siis tähdännyt muihin tehtäviin kuin maatilan ylläpitämiseen ja kehittämiseen.

AKM on melkoisen varma, että virallisen äänen latinan harrastus kumpuaa halusta käyttää puheissaan latinakielisiä ilmauksia, jolloin kuulijoille jää helposti sellainen mielikuva, että kyllä nyt kysymyksessä täytyy olla korkeasti sivistynyt ihminen - ilmeisesti lähes katolisen papin tapainen henkilö.

Saattaa olla, että keskustan virallinen ääni on salaa haaveillut joskus tulevansa jopa keskustan puoluesihteeriksi entisen puoluesihteerin ja nykyään saarnamieheksi ryhtyneen Timo Laanisen tapaan.

AKM on myös aina mielellään kuunnellut hyvien "saarnamiesten" puheita.

AKM:llä ei kuitenkaan ole mitään sitä vastaan, jos virallinen ääni on pyrkinyt politiikan huipulle esim. näiden henkisten harrastusten avulla - päin vastoin.

Virallinen ääni on AKM:n mielestä ollut kuitenkin aina sanansa mittainen mies, joka tilanteen mukaan on myös osannut korjata mielipiteitään ainakin silloin, kun viisas vaimo antanut hänelle tarvittavat ohjeet.

AKM on usein seurannut Jukolan kisoja televisiosta ja AKM kyllä pitää suunnistuksesta ja metsissä samoiluista, mutta samoilukunto ei valitettavasti enää ole paras mahdollinen.

Tällä kertaa kiinnitin huomiota ensimmäisen kerran Jukola viestiin, kun havaitsin ensinnäkin sen epätoivoisen populismin ja tekopyhyyden, kun viestin järjestäjät Urheiluruudussa mainostivat, että tällä kertaa Jukolassa keskeisenä teemana on tapahtuman HIILIJALANJÄLJEN SELVITTÄMINEN.

Tämän irvokkaampaa motiivia ei jopa kansainvälistä mainetta saaneeseen perinteiseen viestikisaan voi enää keksiä.

Haiken huippu oli, kun yöllä - oliko suunnilleen klo 05:00 FAKE NEWS TOIMITTAJAT haastattelivat vihreiden entistä epäonnistunutta puheenjohtaja TOUKO AALTOA, joka oli osallistunut kisaan ensimmäistä kertaa.

TOUKO kertoi samoilleensa metsässä muistaakseni yli 5 tuntia ja oli matkan varrella harrastanut kaikkea muuta kuin suunnistusta.

AKM pani merkille, että kisassa näytti juoksevan samaan aikaan miesten kanssa myös naisia, joten AKM epäilee, että TOUKO on hyvinkin saattanut keskittyä suunnistuksessa lähinnä naispuolisten suunnistajien perässä juoksuun.

AKM muistelee, että TOUKOLLA meni aikoinaan nuo naisasiatkin sekaisin muistakseni Mikkelin Visulahden huvipuistossa, mikä sitten johti TOUKON avioliitonkin rikkoutumiseen.

AKM:n mielestä kyllä TOUKOKIN saa riiustella kenen kanssa tahansa, mutta kyllä TOUKON pitäisi nyt käyttäytyä kaikin puolin säällisesti, kun on äskettäin tullut valituksi hiuksen hienolla äänten enemmistöllä TOIVAKAN kunnanjohtajaksi.

TOUKO on tiettävästi Savonlinnasta kotoisin ja Savonlinna on monella tapaa myös AKM:lle rakas paikkakunta, kuten on koko Itä-Suomikin, joten TOUKOLLE voi tästäkin syystä toivottaa menestystä uudessa vastuullisessa tehtävässään.

Käsittääkseni PERSUT ovat jo todenneet, ettei TOUKOLLA ollut pätevyyttä toimia kunnanjohtajana, joten saa nähdä, miten tässäkin vielä käy, kun nykyään niin helposti saattaa joutua somen armottomiin hampaisiin, vaikka yhden ainoan sanan tai harkitsemattoman teon vuoksi.

Toisaalta taas, jos on onnistunut pääsemään peräti ministeritasolle, kuten esim. SANNA MARIN sattui pääsemään ikään kuin sattumakorppina, niin silloin some saattaa kovista pyrkyreistä alkaa kasvattamaan jopa ns. "valtiomiehiä tai etenkin valtionaisia tai jopa valtiohenkilöitä", vaikka kyseisillä henkilöillä ei edellytyksiä eikä pätevyyttä tällaisiin vaativiin tehtäviin olisi lainkaan.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi18.6.2023 16.24
On hyvä, että akm herää huomaamaan miten vaativa tehtävä maatilan ylläpito on. Siinä tarvitaan insinöörin, ekonomin, metsänhoitajan, agronomin, historian- erityisesti aatehistorian tuntijan taitoja. Tämän lisäksi jokainen maasta elävä tietää, että kasvun antaja on vielä kaiken tämän asiantuntemuksen yläpuolella. On hyvä, jos akm näitä sivuja lukemalla on lopulta oivaltanut, että suomalaisen paras asiantuntemus lepää keskustan leveillä harteilla. Enpä kaiken tämän ajatuksenvaihdon jälkeen osaa antaa akm:lle parempaa neuvoa kuin hakeutua Alkio-opiston paikallisosaston puheenjohtajakurssille tai itsenäisyyspäiväpuheenpitokurssille, jos tätä vaativaa koulutusta vielä tarjotaan. Olen pannut merkille akm:n kyvyn tiedon hankinnassa ja sanan suoltamisen innossa. Nämähän ovat aivan erinomainen lisä keskustapoliitikolle. Julkisesti jaettavan tiedon lähdekriittinen analysointi on ehkä eniten työtä vaativa osio insinöörille enkä ole aivan varma onko tämä puute enää korjattavissa.

ottoRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi18.6.2023 18.23
Näinpä päästiin aidanseipäästä toiseen, kolmanteen ja...

Suomen suveen mahtuu jos jonkinmoista. On Jukolaa, festaria joka lähtöön ja tietenkin kesäteatteria.

Ja tapahtumia.

Hauskimmasta päästä on mielestäni tuo sonkajärveläisten akankanto.

Jo ajat sitten kaikille mantereille tunnetuksi tullut rieha.

Alkunsahan tämä kisailu on saanut Nilsiän metsärosvoilta.

Nämähän ryöstelivät kaiken muun ohella taloista tyttäriä ja saattoi mennä joku emäntäkin siinä samalla.

Joskus taloineen.

Rosvopäällikkö Ronkaisen kerrotaan olleen tässä erityisen etevä.

Kovasti näin jälkikäteen kummastelen miksei edesmennyt Juankoski saanut vastaavaa aikaiseksi.

Siis vastaavanlaista kesäriehaa.

Kovasti olivat piirikunnallisia nuo viritykset silloin.

Sillä olisihan aihetta ja ideoita ollut.

Ollut jopa valintaan saakka.

Mikäpä olisi Akankannon vastapainoksi ollut kehitellä kisa, jossa akka työntää ukkoaan vaikkapa perinteisellä maitokärrillä.

Hyvin olisi istunut maatalouspitäjän imagoon.

Ja ruukkilaisille kottikärrysarja, selvähän se.

Ukon ei tietenkään niin selvän olisi tarvinnut olla.

Olisiko tuollainen 2,5 promillea sopiva minimivaatimus?

Lähtöpaikka tietysti Patis.

Maali taas kanavalla.

Pikamatkalla uuden Juankosken kanavan sulut ja kestävyysmatkalla taas Karjalankoski.

Ajanotto hetkestä kun ukko nousee pintaan.

Jokunen keskeytys olisi voinut tietysti tulla mutta olisiko siitä seurannut sen isompaa vahinkoa?

Voi kysyä.

VÄ tuossa lupaili kutsuvansa erään työmiehen konsultiksi jotta kylä lähtisi uuteen nousuun.

Viikoksi tosin vain.

En oikein usko tuon keinon tepsivän.

Puhuuhan mies yhtenään työstä ja yrittämisestä.

Vieläpä suomalaisesta työstä ja yrittämisestä.

Annan molemmille, akm:lle ja VÄ:lle vinkin, joka voisi tepsiä:

Kutsutaan kylään Eeva biodee ja Anna-Maja.

Ja völjyyn lisäksi tämä uusi vihreä nainen.

Nimeä en nyt muista mutta melkoinen moottoriturpa vaikutti olevan.

Nämähän polkaisevat hetkessä käyntiin
toimet, jotka johtavat tehtaan uudelleenkäynnistymiseen aivan itsestään.

Omia aikojaan kuten savolaisen on tapana sanoa.

Ja sitä myötä kunnan uudelleen itsenäistymiseen heti kohta.

Jopa kolmen.

Siis kolme uutta kuntaa tänne Savoon.

Näiden ensimmäinen askarehan luonnollisesti on sieltä heidän huippuosaamisen kovasta ytimestä.

Kaikki näet alkaa väestönvaihdolla...

ottoRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi18.6.2023 18.45
Se tuossa edellä jäi sanomatta, jotta vähän olen huolissani kokoomuksen tavasta jakaa noita salkkuja.

Peräti kahdelle tuli tuplakantajat.

Ei ole hyvä asia ja kertoo väännöstä puolueen sisällä.

Eniten harmittaa, jotta Lapin poika jäi ilman salkkua kokonaan.

Onneksi Anna-Kaisa Ikonen sai ehkä painavimman salkun näissä oloissa.

Se häneltä tulee onnistumamaan.

Mutta miksi jollekin Satoselle piti antaa puolikas enkä Oulun komeetankaan esiintulosta paljon hurraa.

Peruskansa näytti tehneen kelpo valinnat.

Mari Rantanen, luunkova hesalainen sisäministeriksi ja Halla-Jussi sitten jakamaan puheenvuoroja sekä pitämään järjestystä salissa.

Sitä hommaa muuten piisaa...

ottoRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi18.6.2023 18.59
Jaa, pitää jatkaa vielä.

En heti havainnut, jotta elinkeinoministerin, tuon ex-hevosmiehen salkku meni jakoon myös.

Puistolla olisi ollut tietoa, taitoa ja osaamista reippaasti yli sen mitä salkku vaatii.

Toisesta puolikkaasta en sano mitään.

Jospa se tästä kuitenkin.

Kyllä kokoomuksesta on johtavaksi puolueeksi, kyllä, kyllä

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi18.6.2023 22.13
PETTERIÄHÄN vihervassarit pitivät taannoin pelkkänä PROSENTIN OSANA, mutta mitäs vielä.

Kun PETTERI pääsi kiinni vallankahvasta, niin nähtiin heti, mitä merkistee se, että talossa on kerrankin ISÄNTÄ.

ISÄNNÄTTÖMÄSSÄ talossa Suomi on ollut jo vuosikymmet, mutta kansan mitta tuli nyt vaaleissa täyteen ja nyt tahti vihdoin näyttää muuttuvan.

Sääliksi käy ITKIJÄ EUKKOJA JA UKKOJA: kulttijohtaja SANNA MARINIA, ANTTI LINDTMANIA, LI ANDERSSONIA sekä tietysti pullantuoksuista KEPUN SAARIKKOA, jonka olisi nyt viisainta erota KEPUN puheenjohtajan paikalta, koska ajoi yhdessä DEMUJEN ja muiden vihervassarien kanssa koko Suomen talouden ja myös LEVEÄHARTEISEN SOTEN täyteen kaaokseen.

SAARIKKO halusi kalifiksi kalifin paikalle ja samalla SAARIKON itsekäs vallanhalu näyttää nyt tuhonneen KEPUN yli 100 vuotiaan puolueen marginaaliseksi häirikköpuolueeksi, joka pelasi korttinsa siihen malliin, että edessä voi olla sama kohtalo kuin taannoin oli kokoomuksella - 21 vuoden istunto yhtä soittoa jäähyaitiossa.

Onhan se selvää, että joskus poliitikkojakin on laitettava vastuuseen tekosistaan!!!

Kunhan korona- ja Fortum - katastrofit vielä selvitetään, niin kyllähän tässä saattaa vielä monelta PUNATULKULLA olla asiaa jopa valtakunnanoikeuteen.

PUNATULKKUJEN toimet asettaa joka tapauksessa taannoiset KAUKO JUHANTALON KOPLAUSHOMMAT tulitikkuleikin tasoiseksi näpertelyksi, kun taas PUNATULKKUJEN jäljiltä saatiin koko SUOMI - niminen talo poltettua melkein maan tasalle.

Täyspäisiä ministreitä näyttää nyt tulevan ainakin 18 kappaletta.

Jonkun verran tässä vielä huolettaa tuon ANNA-MAJAN jatkuva vaikerrus selvässä asiassa, kun maan asioita ryhdytään ihan oikeasti panemaan kuntoon.

ANNA-MAJALLAHAN oli neuvottelujen aikankin koko ajan jopa fyysisiä ongelmiakin, joten saa nähdä, miten ANNA-MAJAN marssikunto tulee näissä talkoissa kestämään, kun PERUSKOULUISTA ja LUKIOISTAKIN pitäisi valmistua sellaisa nuoria, jotka osaavat lukea, kirjoittaa ja laskea.

Se rakenteilla olevassa koulu-uudistuksessa vielä arveluttaa, pystyykö äärimmäisen liberaali ja taannoin kaikki vihervasemmiston teesit hyväksynyt ANNA-MAJA opetusministerinä takaamaan sen, että tulevaisuudessa oppilaat lukutaidon lisäksi vielä oppivat luetun ymmärtämisen jalon taidon.

Tunnettu tosiasiahan on, että ulkoa opiskellessa kysymys on sama kuin kantaisi vettä kaivoon ja sen jälkeen alkaisi vielä onkia kaivosta.

ottoRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi20.6.2023 15.52
Jäähyväistunnelmissa nyt mennään.

Niin pulska emäntä Oripäästä kuin osulan kassalta maan johtoon ponnahtanut olivat mustissaan kuin kirkkomummot ennenwanhaan.

Haikea oli tunnelma. Otan osaa...

Paljonhan tehtyä tuli:
18-vuotiaaksi koulun penkillä ja siitä sitten pikku hiljaa eläkkeelle, sipilän sössimä sotekin maaliin saatiin ja tietysti se korona.

Koronakin selätetty, tietty.

Varsin vähälle jäi kuitenkin tuo natotus.

Harva olisi uskonut, jotta vappusatasella siihenkin yllettiin.

Vappusatasella todellakin.

Eihän näet tämä maailmankuulu Sanna tärvännyt kallista aikaansa hallitusneuvotteluihin.

Viikkotolkullahan siinäkin olisi pitänyt istua.

Valmiiseen pöytään tuli hän.

Kuten pulska emäntä myös.

Kun lopulta siitä maanvaivasta eroon päästiin...

Mutta Nato.

Olisi siitä voinut puhetta pitempäänkin pitää.

Kosmopoliitti Martti Ahtisaari, Mara siis, lausui heti kärkeen, jotta Suomenhan aivan luonnollisesti tulee kuulua jäsenenä kaikkiin läntisiin järjestöihin.

Selvähän se.

Ainakin minulle se valkeni joskus oppikoulupoikana.

Kiitos edesmenneen sanomalehtikirjailija Jouko Tyyrin.

Harvinaisen tolkullinen suomalainen...

Mutta käännetäänpä nyt katse oikeaan.

Joidenkin mielestä äärioikeaan.

Siis äärilaidasta toiseen.

Sanottakoon vielä, jotta ei sitä olisi voinut todeksi joskus uskoa, jotta Erkkikin Naton puolesta äänestäisi.

Erkki, kadulta joskus aloittanut. Oliko vuosi 1968 ja elokuu ennen sorsanmehtuuta?

Toinen kadulta aloittanut on taas pitänyt suunsa visusti kiinni.

Ei edes sen padon räjäyttäminen sitä patoa avannut.

Mutta se ei nyt kuulu tähän.

Ennen Jussia on maassa taas hallitus.

Entisestä onkin aikaa...

Maa katsoo ja kulkee nyt oikeaan päin!

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi20.6.2023 23.31
APOSTOLIN kyydillä lähti koko BILE SANNAn korruptioporukka UNILUKKARIN LINNASTA.

Punatulkkujen parvi hajosi kuin harmaiden varpusten parvi, kun keisarien vaatteet riisuttiin kylmästi UNILUKKARIN ohjaamassa teatterissa valtioneuvoston linnassa.

OTTOkin pani merkille, että mustissaan lähtivät häpeämään touhujaan kuin entiset kirkkomäen körtti - ja lestadiolaismuijat.

Saavatpahan vähän tuntumaa siitäkin, miltä apostolinkyyti maistaa mustan valtion ministeriauton takapenkin sijasta.

Ei näkynyt KUU KIURUSTA KESÄlläkään enää rihveliataulua repussaan, joten kansallistaitelijan työkin näyttää nyt päättyvän lyhyeen.

Kyllähän tässä herää kysymys siitäkin, onko KUU KIURUSTA KESÄÄN mahdollisesti syyllistynyt jopa lahjuksen ottamiseen, kun on vähän jokaiselle STM:n virkamiehelle joko lahjoittanut tai myynyt kallisarvoisen taideteoksen, joista osa näyttää nyt olevan TARZAN ohjeiden mukaan esillä jo kansallistaiteilijan ensimäisessä taidenäyttelyssäkin Helsingissä Paasitornin Sirkus salissa.

AKM toivottaa onnea ja menestystä Kristalle uuden harrastuksen johdosta!!!

Alustavien tietojen mukaan Kristan lahjat näyttäytyvät selvästi parempina kuvataiteiden alalla kuin vaikeiden sote asioiden hoidossa, jossa lopputuloksena onkin ollut yli 4 vuoden punnerruksesta täydellinen kansallinen katastrofi.

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi21.6.2023 18.40
Vasta nimitetyn REFORMIHALLITUKSEN uunituoreesta nimityspotretista nähdään, että Suomeen saatiin nyt kaikkien aikojen soreasäärisin hallitus, jossa näyttää olevan jopa selvä naisenemmistö.

AKM onnittelee vielä kerran tuoretta reformihallitusta ja toivottaa sille pitkää ikää, vaikka Eduskunnassa koko vihervassarien porukka itki ääneen ja esitti jo ensimmäisessä istunnossa yksimielisesti epäluottamusta hallitukselle.

AKM muistelee, että ensimmäisen kerran Suomen historiassa ministeriksi on nyt valittu entinen maailmanmestari, siis nykyinen Koillis-Savosta kotoisin oleva hieno maatalousministeri SARI ESSAYAH.

Saattaa hyvin olla, että tulevassa presidentin vaalissa SARISTA tulee vielä Suomen Presidentti, jos SARI innostuu näistäkin asioista.

UNILUKKARIN jälkeen Suomeen tarvitaankin suoraselkäinen ja tasapainoinen ihminen, jota pitkäkään matka ei uuvuta.

Toistaiseksi presidenttikisaan ILTALEHTI ja ILTA-SANOMAT sekä koko muu VALTAMEDIA ovat omissa Leijonat ja Lampaat vertailuissaan olleet valitsemassa presidentiksi seuraavia jo presidentin tehtäviin kelvottomiksi todettuja WANNABE ehdokkaita kuten

□ Hjallis Harkimo
□ Pekka Haavisto
□ Olli Rehn
□ Mika Aaltola

Mikäli vielä SARI innostuu MAAN ÄIDIKSI ryhtymisestä, niin kyllä silloin voidaan olla varmoja, että maahan saadaan tasapainoinen ja kaikkien ihmisten perusarvoja kunnioittava ihminen.

SARIN alla oleva lyhyt CV kertoo karulla tavalla, että Pekka Haavistolla tai Olli Rehnillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia päihittää SARIA tulevassa kisassa, mikäli SARI siihen lähtee.

?Sari Miriam Essayah (s. 21. helmikuuta 1967 Haukivuori) on suomalainen kristillisdemokraattinen poliitikko sekä entinen kilpakävelijä ja maailmanmestari vuodelta 1993.

Essayah on toiminut puolueensa puheenjohtajana vuodesta 2015 sekä Suomen maa- ja metsätalousministerinä vuodesta 2023.

Suomen Kristillisdemokraattiseen puolueeseen kuuluva Essayah oli puolueensa ehdokas jo presidentinvaaleissa 2012.

Kansanedustajana hän on toiminut vuosina 2003?2007 ja uudelleen vuodesta 2015 lähtien. Vuosina 2009-2014 Essayah oli Euroopan parlamentin jäsen.

Kilpakävelijänä Essayah on vuoden 1993 maailmanmestari Stuttgartista sekä 1994 euroopanmestari Helsingistä.

Essayah valittiin Vuoden naisurheilijaksi vuosina 1993 ja 1994.

Essayah teki urheilu-urallaan seitsemän edelleen voimassa olevaa Suomen ennätystä.

Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri.

Essayahin johdolla kristillisdemokraateista on tullut konservatiivinen yleispuolue, joka tavoittelee kannustavaa perusturvaa ja paikallista sopimista sekä antaisi perheille ja vanhustenhuoltoon lisää rahaa.

Vuodesta 2016 lähtien Essayah on ollut Kansainvälisen olympiakomitean jäsenen.

Hän on KOK:n kahdeksas suomalaisjäsen.

Essayahin perhe asuu Lapinlahdella.?

Nyt SARI alkaa laittaa Suomen katastrofaaliseen tilaan vajonnutta maa- metsätalouttakin kuntoon.

Samalla myös autioituvat kylät tulevat muuttumaan eläviksi jälleen.

Maalla täytyy olla hyvä kaikkien asua!!!!

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi21.6.2023 22.51
Niin valitettavasti huomaankin nyt heti, että yo. WANNABE presidenttiehdokkaiden listan osalta joudun tuoreeltaan pyytämään PAAVOLTA anteeksi, etten yo. presidenttien WANNABE listassa muistanut mainita PAAVO VÄYRYSTÄ ehdokkaana.

PAAVOHAN on meillä aina ollut varteenotettava presidenttiehdokas muistaakseni jo 1970-luvulta lähtien ja ainoastaan KEPUN ihastus SINIPUNA SEIREENIEN kutsuun on estänyt sen, että PAAVOSTA olisi meille jo aiemmin tullut Presidentti.

AKM ajatteleekin, että PAAVO saattaa lopulta ollakin KEPUN SYVIEN rivien joukossa selvästi kankeata ja töksäyttelevää OLLI REHNIÄ suositumpi ehdokas presidentiksi.

OLLI REHNIN todellinen sielunmaisemahan tulikin jo esille heti, kun PETTERI ORPO oli saanut pystyyn hienon REFORMIHALLITUKSENSA.

Taannoin FENNOVOIMAN venäläisten hyssyttelyssä törkeästi epäonnistunut KIVIHIILI- ja NIKKELI OLLIHAN näyttää jo nyt poliittisena SP:n pääjohtajana heti puuttuvan REFORMIHALLITUKSEN HALLITUSOHJELMAANKIN siten, että LAILLISESTI VALITUN HALLITUKSEN täytyy kysyä Suomen Pankilta ja EKP:ltä, millaista sisä- ja ulkopoliittista ohjelmaa Suomessa ryhdytään ajamaan KOKO KANSAKUNNAN pelastamiseksi.

Tämäkin pikaistuksissa tehty reaktio puhuu vahvasti sen puolesta, että OLLI on valmis myymään ilmeisesti jopa oman äitinsäkin EU:n korruptiopankkiireille ja muille EU:n vasemmistolaisille pelureille.

ottoRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi23.6.2023 5.44
Paavo on ryssän kätyri.

Olli taas bryssän.

Maa tarvitsee presidentin, joka on oikeasti länkkäri.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi5.7.2023 10.27
Kokoomuksen asema ei ole helppo. Siltä puuttuu kansan todellinen tuki. Se ei uskalla eikä se osaa. Sama on sanottava persuista. Puolueet ovat luonteeltaan oppositiopuolueita. Oppositiossa on opittu löysien puhuminen, mutta sama peli ei voi jatkua hallituksessa. Kokoomus, persut, kristilliset ja ruotsalaiset muodostivat Juankosken valtuustossa häviävän pienen yhteensä m3-5 edustajan vähemmistön, jolla hallitukseen saivat 0-1 paikkaa. En voi kuvitellakaan, että nämä olisivat joku kaunis päivä ryhtyneet käyttämään valtaa Juankoskella. Mitä siitä olisi tullutkaan.
Lopulta suurimmat syylliset löytyvät äänestäjistä. Taisinpa varoittaa.

mualainenRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi5.7.2023 11.44
Mitäkö ois tullutkaan oikeistovallankäytöllä Juankoskelle????

Ei ois voinut tulla huonompaa, kuin kepudemuvallalla.
Juankoski pyyhkiytyi kartalta

ottoRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi5.7.2023 16.48
VÄ:llä lienee valikoiva dementia.

Muisti pelaa pätkittäin.

Toivottavasti myös palaa.

Sehän olisi kaikkien etu.

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi5.7.2023 17.04
Suuresti arvostamani keskustan virallisen äänen pitäisi ALKIO-OPISTON käyneenä tiedostaa poliitikan teon keskeinen ydin.

Valtaan nousee sellaiset henkilöt ja puolueet, joilla on kansan enemmistön tuki.

2.4.2023 eduskuntavaaleissa yli 62% äänestäjistä antoi tukensa nykyiselle reformihallitukselle, jonka tehtäväksi tuli laittaa täyteen kaaokseen Sanna Marinin vihervasemmistolaisen halituksen toimesta ajama Suomen kansantalous, sosiaali- ja terveydenhuolto sekä marxilaiseksi kidustusjärjestelmäksi viety koulutusjärjestelmä.

Kouluista puhuttaessa jopa entinen opetusministeri Li Andersson on esittänyt kaikille tietoja, että Suomen asema PISA-vertailuissakin on laskenut vuodesta 2016 alaspäin kuin HELUNA lehmän häntä ja joka viikko 40 000 oppilasta joutuu väkivallan kohteeksi.

Suuri kansan enemmistö siis antoi tukensa muutoksen ja reformien puolesta 2.4.2023.

Reformihallituksen erinomainen reformiohjelma valmistui 20.6.2023.

Siis kansan suuri enemmistö tilasi ja sai, mitä tilasi.

Tulee mieleen edesmennyt Vironperän Isäntä JUSSI, joka Turun puoluekokouksessa vuonna 1980 hävisi muistaakseni vain 100 äänellä puheenjohtajan vaalin Paavo Väyryselle, jonka jälkeen totesi: "Kansa on puhunut, pulinat pois".

Kyllä kansa on nyt antanut valtakirjan kokoomukselle ja persuille 2.4.2023 vaalissa ja vielä selvin numeroin, joten "pulinat pois".

Ainoa taho, joka ei voi tulosta hyväksyä on ns. VALTAMEDIA ja sen vihervasemmistolaiset "korruptiotoimittajat".

Täytyy muistaa, että VALTAMEDIA on valtiojohtoisen YLE:n ja yksityisellä puolella Sanoma-konsernin käsissä.

TÄMÄ VALTAMEDIA muodostaa ns. neljännen valtiomahdin, joka kuitenkin Suomessa näyttää nykyään kasvaneen suuremmaksi kuin perinteinen vallan kolmijako on.

VALTAMEDIA voi siis itse asiassa ainakin haluta, mitkä puolueet voivat istua hallituksessa ja mitkä ministerit ovat kelvollisia toimimaan ministereinä ja/tai tietysti mitkä asiat saa olla hallitusohjelmassa.

Täytyy kuitenkin muistaa, että Suomen VALTAMEDIAA johdetaan amerikkalaisten Googlen, Facebookin, Twittwerin ja CNN:n mediayhtiöiden sekä monien muiden globaalien yksisilmäisten paikallisten demokraattisten miljardöörien omistamien ns. BIG TECH-yritysten ohjauksessa.

Tässäkin informaatiosodassa täytyy muistaa, että nettiin syntyneen VALTAMEDIAN toiminnasta globaalit mainostulot kattavat yhtiöiden mahtavista tuloista 80-98%.

Nykyään maailmaa ohjataan siis suureksi osaksi näiden mielikuviin perustuvien mainosten avulla, jolloin itsenäiselle ajattelulle ei jää sijaa.

Esimerkiksi vuonna 2022 Google mainostulot verrattuna Suomen valtion budjettiin ja YLE:n sekä Sanoma-konserni kaikkiin tuloihin olivat seuraavat:

- Googlen mainostulot 213 541 milj. EUR
- Suomen valtion budjetti 268 650 milj. EUR
- YLE:n liikevaihto 511.8 milj. EUR
- Sanoma-konsernin liikevaihto 1 298.3 milj. EUR

Jos verrataan suomalaisten toimijoiden vuoden 2022 tuloja pelkästään Googlen mainostuloihin, niin tulos on seuraava:

- Valtion tulot 126%
- YLE:n tulot 0.2%
- Sanoma-konsernin tulot 0.6%

Koko suomalainen yhteiskuntajärjestelmä on siis massiivisen kulttuurivallankumouksen ja globaalin aivopesun kohteena.

Vastaavaa esim. YLE:n vyörytys oli vaaran vuosina 1945-1949, kun YLE:n pääjohtajana oli marxilainen Hella Vuolijoki ja taas YYA sopimuksen aikaan, kun Reporadion aikana kokoomus eristettiin Kekkosen toimesta 21 vuodeksi täysin hallitusvastuusta.

Nyt Suomeen VALTAMEDIA yrittää taas syöttää kansalle samaa Amerikan ja EU:n pakkovaltaa!!!!

2.4.2023 eduskuntavaalissa kansa kuitenkin sanoi, ettei se vaan käy. Me ollaan tiukasti tavallista suomalaista junttiporukkaa ja pidetään huolta suomalaisista perusarvoista!!!

Aamen!!!

ottoRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi6.7.2023 6.53
Aloitanpa lainauksella:

"Koko suomalainen yhteiskuntajärjestelmä on siis massiivisen kulttuurivallankumouksen ja globaalin aivopesun kohteena."

Eipä tuohon ole juuri lisättävää.

Aivopesua suorittaa kasvoton kulttuurimarxismi, joka jo 50-luvulla tuli siihen lopputulokseen, jotta on helpompaa ottaa haltuun oma pää kuin pääoma.

Siis jokaisen ihmisen oma pää.

Tätä liikettä on kutsuttu ns. frankfurtilaiseksi koulukunnaksi.

Sen keskeisiin hahmoihin ovat kuuluneet Max Horkheimerin lisäksi esim. Theodor Adorno, Herbert Marcuse, Erich Fromm, Leo Löwenthal ja Friedrich Pollock. Koulukunnan oppi-isät, kuinkas muuten, ovat Karl Marx ja Sigmund Freud.

Tästä maaperästä sikiää aikamme monet käsittämättömät ilmiöt, joita akm:n mainitsema valtamedia ehdollistaa päihimme aamusta iltaan aina kun jotain mediaa seuraamme.

Yle eritoten.

Kiinalaiset ja venäläiset ovat toki pelissä mukana omilla keinoillaan.

Kokin trollitehdas aloitti jo 90-luvun viimeisenä vuosina kestopropagandan levittämisen eri viestimissä.

Keskustelupalstoilla hääri alinomaa puolenkymmentä trollia.

Kiinalaiset ovat taas kaapanneet softaa haltuunsa siinä mitassa, jotta harva edes tunnistaa näitä huaweitä.

Mitä todennäköisimmin tämäkin keskustelupalsta on jonkun tällaisen vipeltäjän hallussa.

Tällainen on siis tämän aikakauden ihmisen maailma.

Mutta.

Onko kokkareista johtavaksi vai ei ole?

Eilinen (lausutaan öylönen) uutispäivä oli hauska.

Taitaa se Purra olla ilkeä ihminen.

Ainakin vähän.

Olihan Rydmanin nosto ministeriksi muistutus siitä, jotta tuo kansanliike ei ole unohtanut sitä, mitä tapahtui Jyväskylässä kesällä 2017.

Oli siinä terveiset Orpon lisäksi itselleen Saulille.

Olisi hauska nähdä tämän ilmeet kun muodollinen nimitys tapahtuu.

Seurataan.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi6.7.2023 8.24
Juuri tässä on molempien johtavien hallituspuolueiden politiikan ydin sanoiksi puettuna: Hauska nähdä ilmeet, kun seuraava siirtomme toteutuu.
Kun politiikalla ei ole sisältöä, riittää seuraavaksi siirroksi pelkkä reaktio.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi6.7.2023 11.40
Porvarihallituksen taaperrus on nostanut keskustan kannatuksen huimaan 0,3 prosenttiyksikön nousuun. Nyt täytyy vain toivoa, ettei uudet vaalit tule liian nopeasti. Toivon porvarihallituksen kestävän ainakin ensi kevääseen. Vuoden päästä voisi olla uusien vaalien aika.
Maanviljelijänä olen oppinut kasvun salaisuuden. Se on tämä ikuinen oivallus vehnänjyvästä. Riitta Purralle toivon aivan vilpittömästi kärsivällisyyttä, vaikka kannatuskäyrä kääntyykin alaspäin.

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi6.7.2023 18.29
Nytkähtihän se KEPUN kannatus prosentin murto-osan verran ylöspäin!!!

AKM ihmettelee, miksi tällainen gallup haluttiin juuri nyt julkista, kun eihän meillä ole vaaleista vasta kuin pari kuukautta ja koko ajanhan VALTAMEDIA on YLE:n johdolla rummuttanut, että vaalien tulos oli väärä.

Totta kai gallup antoi tällaisen tuloksen, kun 85% kansasta pitää totena kaiken, mitä YLE kertoo!!!

Luottamus YLE:enhän on meillä korkeampi kuin luottamus Venäjällä ja Kiinassa on Putiniin ja presidentti XI:hin.

Täytyy onnitella Ilta-Sanomien toimittaja Iida Hallikaistakin, joka juhannuksen aikaan kuvasi ELOVENA ANNIKAN IS:n aukeamalle.

ELOVENA ANNIKA sai todellisen buustin KEPUN kannatukseen, kun Iida Hallikainen on laittanut juttunsa otsikkoon KISSAN KOKOISIN KIRJAIMIN MAAGISEN sanan MEGA!!!

ELOVENA ANNIKA oli kirjoittanut valtiovarainministerin ohjekirjeen RIIKALLE!!!

ELOVENA ANNIKAN masinoiman VIHREÄN SIIRTYMÄN aikaan otsikkoon olisi kuitenkin pitänyt laitaa jotenkin etuliite GIGA tai TERA, niin ehkä KEPUn kannatus olisi noussut vielä lisää 0.01-0.02%:lla.

Muistelen, että jotkut savolaiset irvileuat ovat käyttäneet tällaisesta kannatuksen noususta samaa ilmaisua, jota käytetään, kun itikat harjoittaa seksiä peltikatolla.

Itikoista puheen ollen, YLE ilmoitti Uudenmaan uutisissaan joku hetki sitten, että Suomesta on löytynyt joku uusi itikan vieraslaji, joka tuntuu levittävän jotain tautia ainakin linnuissa.

Alla tärkeä YLE:n tiedote itikoista:

"29.6. 9:57

Päivitetty 29.6. 10:21

Jaa
Porin rannikkoseudulta on löytynyt hyttyslaji, jota ei ole aiemmin tavattu Suomessa.

Löydön teki Helsingin yliopiston virologian osaston tutkija Lorna Culverwell. Löydetty laji on latinankieliseltä nimeltään Culex modestus, ja siitä tuli 44. Suomesta löydetty hyttyslaji.

- Tämän lajin edustajia löytyi vain yksi kappale, mutta pidän epätodennäköisenä, että se olisi lajinsa ainoa edustaja Suomessa, Culverwell sanoo Helsingin yliopiston tiedotteessa.

Uusi hyttyslaji löytyi Culverwellin kesällä 2022 Suomen rannikkoalueilta keräämistä hyönteisnäytteistä. Culverwell löysi yhden koirashyttysen, jonka laji varmistui sen sukuelinten tarkastelun ja DNA-analyysin perusteella.

Etelä-Euroopassa viruksen levittäjä
Kyseinen laji tunnetaan Etelä-Euroopassa Länsi-Niilin viruksen levittäjänä. Virus aiheuttaa tyypillisesti lievän infektion, jonka oireita ovat esimerkiksi kuume, päänsärky ja lihaskivut. Harvinaisissa tapauksissa virus voi aiheuttaa hermosto-oireita. Länsi-Niilin virusta ei ole toistaiseksi todettu Suomessa.

Yle kertoi vuonna 2018 silloin havaituista tartunnoista Etelä-Euroopassa. Tuolloin raportoitiin kuolemantapauksista muun muassa Kreikassa ja Italiassa, vaikkakin valtaosalla tartunnan saaneista oireet olivat lieviä.

THL on kertonut, että suurin osa Länsi-Niilin virustartunnoista on oireettomia tai lieväoireisia, mutta vanhukset ja pitkäaikaissairaat voivat kuitenkin saada vakavia keskushermosto-oireita.

- Suomalaisten ei kannata huolestua tästä hyttyslöydöstä, sillä Suomessa ei ole tavattu tartuntoja ihmisillä tai hevosilla.

Tämä löydös kuitenkin muistuttaa, miten tärkeää on tietää, mitä hyttyslajeja täällä elää.

Kun tiedämme, mitä tauteja hyttyset muualla maailmassa voivat levittää, voimme paremmin tutkia, miten todennäköisiä tartunnat olisivat tulevaisuudessa, Culverwell kertoo."

Ei ollut ELOVENA ANNIKA Iida Hallikaisen MEGA jutussa LIIN kaltainen jokaisen vasemmistolaisjuntin unelma kantakapakkaan maailmaa parantamaan, vaan ikuisen itkuvirren hoilaaja, kuinka demarit ja henkisesti rikkonainen SANNA on aina köyhän asialla, kun Kesärannassakin piti ruokkia koko suku valtion piikkiin, vaikka silloinen miehensä Markuskin oli samaan aikaan jopa ÖKYSIJOITTAJA.

ELOVENA ANNIKAN Mega luokan itkuvirsi satoi kauniisti Antti Lindtmanin laariin, vaikka Antti raukkakin näyttää nuoruudessaan liputtaneen vahvasti kansallissosialismin puolesta.

Kun YLE:n MOT toimitajat valtion rahoilla ovat ryhtyneet persuja ja erinomaista RIIKKA PURRAAKIN jahtaamaan, niin täytyy nyt ottaa esille sekin, kun STASIN keskeinen tiedottaja MOOSESKIN näköjään jo ÄRÄHTI UNILUKKARILLE, kun UNILUKKARI ei meinaa ottaa PETTERIÄ lounaalle SENIILIN BIDENIN kanssa 13.7.2023.

UNILUKKARI on selvästi kaukaa viisas, koska PETTERI saattaa vahingossa vuodattaa tiedon SENIILIN BIDENIN puheista.

Mitähän YLE:n MOT toimittajat seuraavaksi nostaa keskusteluun, kun MÄTÄKUU on jo menossa kovaa vauhtia kohti sateista naisten viikkoa????

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi13.7.2023 2.30
En oikein pidä tuosta akm:n Bidenille antamasta lisänimestä. Biden piti n
20 minuutin kirjoittamattoman puheen Vilnassa. Ei minkäänlaista sekoilua, johdonmukainen ja kuunneltava puhe. Mielelläni kuuntelisin akm:n tai Suomen pääministerin vastaavan esityksen. Antaisin anteeksi jonkun virheenkin nimittelemättä kumpaakaan seniiliksi. En vaadi nyt maan tavaksi tullutta anteeksipyyntöä ystävältäni, mutta pyydän lisänimen tarkistusta. Luulen, että kaikkien aikojen ehkä paras presidenttikään ei yltäisi Bidenin suoritukseen.

ottoRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi13.7.2023 11.38
Jaha, jää nähtäväksi missä maassa Joe-setä kertoo käyneensä?

Kyllä se puhe paperista luettiin.

Onneksi lukutaito näyttää olevan vielä jokseenkin ok.

Aika tuhdisti näyttää Joe-setä noille reissuilleen pakkaavan.

Tuli elävästi mieleen kesä 1975...

Turvallisuudesta, turvallisuudesta on nytkin kyse.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi14.7.2023 7.03
AKM:stä ei tule ministeriä. Kumpikaan puolue, ei persut eikä Kokoomus, ota sellaista riskiä, että nimittäisi ministeriksi Amerikan presidentin häpäisijän. Nyt tiedetään, että ministerin menneisyys täytyy olla puhdas ja viaton. Aivan sama koskee Ottoa, vaikka häntä tuskin ministeriksi pyydetäänkään.
Puhtaan menneisyyden omaavia kokeneita poliitikkoja on enää tosi harvassa. Itse tietysti olisin sellainen, mutta keskusta ei uskalla näissä oloissa hallitusvastuuseen kummankaan kohupuolueen kanssa.
Minna Reijonen olisi itselleni sopiva valtiovarainministeri, mutta hän on kirjoitellut jo vuosia Savon Sanomien lukijain palstalle. Olisi iso työ käydä nämä kirjoitukset läpi ja selvittää hänenkään kelpoisuutta. Nyt alkaa olla sellainen tilanne ettei sopivaa persuministeriä kerta kaikkiaan enää löydy. On harmi, jos hallitus kaatuu tähän.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi14.7.2023 8.08
Pyydän anteeksi tuota edellistä kirjoitusta ja omaa puhdasta menneisyyttäni. Olin jo unohtanut, että kehuskelin joskus moukarituloksillani, jotka oli mitattu katkenneella ja sittemmin liitetyllä mittanauhallani. Mitasta puuttui 3 metriä ja 16 senttiä. Leventelin täällä yli 40 metrin heitolla, vaikka todellisuudessa tulos oli hieman alle 40 metriä. Tästä näkee miten vaikeaa nykyisin on löytää ministeriä, jonka menneisyys on puhdas. Olen valmis hyväksymään Riikka Purran. Hänen 15 vuotta vanha kirjoitushan on pahasen tytön purkaus eikä sellaisen nostaminen julkisuuteen ole ainakaan keskustan ohjelmassa.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi14.7.2023 12.41
Persut ovat viime vuosina olleet aika innokkaita ministerien erottajia. Antti Rinteen ja Katri Kulmunin ajojahdit ovat vielä kipeästi muistissa. Näyttää pahasti siltä, että ilman Purran lähtöä ei uusi hallitus pääse alkuunkaan. Ei ole mikään ihme, vaikka koko hallituspohja murenee. Persujen ja ruotsalaisten on vaikea jatkaa samassa hallituksessa, vaikka mitä tehtäisiin.
Jos keskusta ei tule pelastamaan Orpoa, saattaa uudet vaalit olla edessä jo syksyllä.
Meille tämä syksy tulee hieman liian nopeasti. Olisimme paremmassa iskussa keväällä. Silloin kannatuksemme voisi olla taas yli 20 prosenttia.

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi15.7.2023 3.25
ANNA-MAJA HENRIKSSON on pilannut RKP:n valitettavasti lopullisesti.

RKP:sta tuli Marinin aikana selvä vasemmistopuolue ja valitettavasti ELOVENASTA tuli vielä demu.

Mutta, kun YLE:n toimesta on alettu kaivamaan luurankoja kaapeista, niin kaivetaan sitten niitä tasapuolisesti kaikista puolueista.

Tarkistetaan ensinnäkin kaikkien kansanedustajien yo-todistukset, gradut ja tohtorinväitöskirjat ja sen jäleen tutkitaan maakunta-arkistoista myös esi-isien ja äitien kaikki puheet ja kirjoitukset.

Muutama ilta sitten YLE lähetti jonkun porno-ohjelmankin ja siinä näytettiin myös entisen elokuvatarkastamon arkisto ja miten tarkastus tehtiin - elokuvissakin kuva kerrallaan ja jokaisesta hämähäkin kuvasta tuli kirjaus ja tarkastajan allekirjoitus.

Sitten todettiin, ei minkään valtakunnan arkistoihin mahdu kaikki tarkastettavat pornokasetit ja lehdet, jolloin todettiin, että eiköhän lopeteta tämä touhu.

Nyt olisi jo korkea aika lopettaa myös persujen tarkastus, heitäkin on yli 620 000 kpl.

Jos Anna-Maja Henriksson syvähaastattelee jokaisen persun vaikka 60 minuutin vauhdilla (syvähaastatteluun ei vähempi riitä), niin se tietää Anna-Majalle 1 698 vuoden työtä.

Kun RKP:llä taitaa olla noita kansanedustajia 10 kpl, niin tässähän taitaa tulla jokaisellle n. 170 vuoden työ.

Tällainen haastattelukierros saattaa ratkaista kerta heitolla koko Suomen työttömyysongelmankin.

Ainoa ongelma tässä vain on se, ettei tämä syvähaastatelu kasvata sentilläkkän kansantalouden kakkua.

Täytyy oikein ihmetellä, mitä tuon ANNA-MAJAN päässä oikein liikkuu - ei näköjään sovi lainkaan politiikkaan.

Sen voin luvata, ettei KEPUN kannatus enää koskaan nouse 10% korkeammaksi vaaleissa, pikemminkin kannatuskäyrä on samassa kulmassa kuin HELUNAN HÄNTÄ.

Virallinen ääni tekisi viisaasti, jos kävisi jututtamassa SARI ESSAYAHIA, niin SARI voisi ehkä kertoa, millaiset ohjeet AKM antoi SARILLE maatalouden nostamiseksi uuteen kukoistukseen jo tällä hallituskaudella, mutta niin syvään monttuun on KEPUN johdolla maataloudessa meillä menty, että lopullinen korjausliike vaatii 2 hallituskautta.

Jos syksyllä YLE meidät vie uusiin vaaleihin, niin siinä tapauksessa AKM kyllä käynnistää porukoiden kanssa sellaisen kansanliikeen, että Persuille tulee yli 50% kansanedustajista.

ottoRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi15.7.2023 9.45
Sehän nyt tässä viime päivinä tuli nähdyksi ja todetuksi kuka tai mikä oli vaalien suurin häviäjä.

Todellinen "bad looser"

No Ylepä tietenkin. Totesin tuon tuoreeltaan.

Kansalle ei näytä vieläkään valjenneen se, että Yle lietsoi äänestämään niin vassareita, vihreitä kuin kepua Marinin taakse.

Tämähän näkyi todella selvästi sitten vaalituloksessa.

Akm on täysin väärässä todetessaan, että kepu ei tule enää 10% ylittämään.

Kepun todellinen kannatushan liikkuu haarukassa 13-16 % sanoipa mittaukset mitä tahansa.

Tämä on valitettava tosiasia ja Otolla on tapana perustaa kaikki tosiasioihin.

Tosiasia on myös, jotta niin kokkarit, demut kuin kepukin polttivat kevään vaaleissa suurimman osan pelimerkeistään toisin kuin persut, jotka käyttivät vajaan puolisen milliä tähän.

Tietäen, jotta melko varmasti syksyllä tavataan samoissa merkeissä.

Viime päiväthän ovat selkeästi kertoneet, jotta rkp (lausutaan rasistinen kielipuolue) ei tule koskaan viemään eteenpäin hallitusohjelmassa olevaa maahanmuuttopoliittista ohjelmaa.

Ohjelmaa, joka pääpiirteittäin on sama kuin se Sipilän hallituksenkin hyväksymä paperi.

Kun sen toteuttamista vaadittiin toistamiseen, nostettiin pystyyn Juudas Iskariotin kyhäämä tivoli, jonka päänäytös esitettiin persujen puoluekokouksessa Jyväskylässä 2017.

Onko sitten ihme, jotta tämä sinisen tulevaisuuden äänitorvi aukoo päätään mediassa kuin mediassa lähes päivittäin?

Voit AKM aloittaa jo porukoiden kanssa sen kansanliikkeen kokoamisen.

Sitä näet tarvitaan.

Muuten meidät hukka perii.

Siis sen jälkeen kun metsämme, mineraalivaramme ja jopa pohjavetemme ovat ryöstetty toisten tarpeisiin.

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi16.7.2023 1.34
Meillä oli eilen Pyhäsalmen lukion luokkakokous ja pantiin merkille, että muutamia jäseniä oli valitettavasti taas joukosta poissa.

Tällä kertaa en ottanut esille Seniiliä JOE SETÄÄ, kun joukossamme oli Amerikassa asuva miellyttävä naishenkilö, joka vuonna 2016 pidetyssä vastaavassa kokouksessa oli juuri tullut Amerikasta ja oli äärimmäisen pettynyt, kun Trumpista oli tullut presidentti. Hän totesi, että nyt on heti käynnistettävä prosessi, jolla TRUMP saadaan erotettua.

Esitin tuolloin jo tietysti toisenlaisia käsityksiä, josta olisimme saaneet tietysti aikaan ilmiriidan, jos asiaa olisi enemmälti käsitelty.

Keskityimme sitten nytkin näihin tavallisiin asioihin, joista amerikkalaiset voivat puhua ns. small talkia, joka vastaa Suomen savoa, jossa vastuu on tietysti kuulijalla.

Tällä kertaa siis, vaikka Seniili MAFIA POMO JOE oli noussut koko suomalaisen media suurtähdeksi, niin AKM varoi tätä keskustelun aihetta, vaikka AKM oli pannut merkille, ettei Seniili Biden jaksanut puhua kuin vain 20 minuuttia ja illan päätähtenä Vilnassakin jättäytyi illalliselta pois (estettiin menemästä) ja vetäyityi yöpuulle, ettei olisi lopullisesti paljastanut kognitiivista (älyllistä) heikkoa tilaansa.

Puhuttiin kalastuksesta ja yhdessä tämän Amerikan suomalaisen kanssa valitsimme ateriaksi MUIKUT MUUSILLA ja pari muutakin ystävää päätyi samaan.
Erinomainen valinta!!!!

Toinen oikein miellyttävä äskettäin leskeksi jäädyt naisihminen kertoi omista tuoreista kalan saalistaan.

Mieleen jäi 850 gramman ahven ja sen paisto, 1.5 kilon siika ja yli kilon kokoinen SÄYNE.

SÄYNETTÄ oli ensin luultu sorvaksi, mutta sitten joku oli selvittänyt sen, että kysymyksessä oli SÄYNE (se selviää suomuista).

Toisaalta olisi pitänyt heti arvata, että kysymyksessä on SÄYNÄVÄ, kun järven nimikin on SÄYNETJÄRVI, joka laskee Saimaaseen.

AKM muuten pienenä sai ongella omasta Saimaan rannnasta elämäsä suurimman onkikalan, joka sattui olemaan 2.5 kilon kokoinen SÄYNE. Piti pyytää isää auttamaan, että saatiin se kiskottua rannalle.

En halunnut lähteä nyt Mafiapomo JOEta arvioimaan, enkä myöskään halunnut ottaa esille Suomessa kuumana käyvää YLE:n ja HESARIN sekä IP-lehtien agitoimaa PERSUJEN etenkin RIIKKA PURRAN noistavainoa, koska arvelin sen helposti aiheuttavan ristiriitaisia tunteita.

Heitinkin varovasti koepallon, jossa otin esille persujen Teemu Keskisarjan paljastukset mm. Kyllikki Saaren murhasta ja Marskista.

Tämä osoittautuikin erittäin hyväksi vedoksi, koska sitten kävi ilmi, ettei Teemun kirjoituksista välttämättä pidetty, mutta kun sitten kerroin tosiasioista tuosta Kyllikki Saarenkin tapauksesta ja Bodomin murhasta, niin tämä Amerikan suomalainen huomasikin, ettei hän olekaan enää kärryillä Suomen asioista.

Kävimme läpi myös ARMI KUUSELAN ja tässä yhteydessä kävi ilmi, ettei tämä Amerikan suomalainen ollut perillä ARMINKAAN elämän vaiheista.

Hän kuitekin tarkisti heti Googlesta, että ARMIHAN asuu Amerikassa ja on naimissa paikallisen diplomaatin kanssa. Totesimme yhdessä, että ARMI on vasta 84 vuotias ja hänellä näyttää olevan useampia ihan kunnon lapsia.

Näin sitä joutuu joskus tulemaan ihan Amerikasta asti Suomeen, kun haluaa oikeasti selvittää historiallisakin asioita.

Amerikka on nähtävästi sen verran iso maa, ettei siellä SUOMI joka päivä ole uutissa, eikä AKM usko sitäkään meikäläisen median höpötystä, että SANNA MARIN saisi Amerikan puheillaan rahoitettua Helsingistä ostamansa kalliin asunnon, kun korkokanta on noussut 0%:sta 4%:iin.

Keskustan virallinen ääni voisi nyt selvittää AKM:lle, kuinka monella prosentilla SANNA MARININ kalliin asunnon korkokanta nousi prosenteissa. Muistaaksen virallinen ääni sanoi aikoinaan, ettei nollalla voi jakaa!!!

AKM on taas sitä mieltä, että kyllä nollalla voi jakaa, mutta tuloksesta ei kukaan tiedä mitään eli siinäkin esiintyy tuo kiero savolaisuus, että vastuu on aina kuulijalla.

Erosimme taas hyvässä hengessä, mutta sen jälkeen innostuin keskutelemaan hyvän ystäväni kanssa vielä mm. TERRAFAMESTA, koska tämä kaverini tuntee nämä TERRAFAMEN asiat kuin omat taskunsa.

Tein testikysymyksen, olenko oikeassa, kun minulla on käsitys, että TERRAFAMEN sulfaattihomma on täyttä valetta.

Tämä kaverini vahvisti käsitykseni ja totesi, että häntä on pyydetty TERRAFAMEENKIN konsultoimaan, mitä asialle voisi tehdä.

Vastaus on ollut, ettei voi tehdä mitään.

Tilanne on sama kuin alokkalla armeijassa. On tehtävä "uusi asento".

Kaivoksen prosessi on täysin pielessä, eikä se tule koskaan saamaan uutta ympäristölupaa, sulfaattipäästöjensä vuoksi. Kaikki valuu pohjavesiin ja päätyy lopulta Oulunjärveen ja Saimaaseen.

Sulfaatin takia näitä ympäristölupia ei taida herua myös Haminan seudulle suunniteltuun akkutehtaaseen.

Melko varmasti myös vihreän teräksen ympäristölupa on kiven alla, että tuotteella ole edes ostajia. Aiesopimukset ovat tietysti aiesopimuksia, mutta tosisopimukset ovat sitten eri asia.

Koe-eränkin toimittaminen vasta valmistuneesta miljoonien tonnien ja miljardeja maksvasta tehtaasta voi olla aika kiinnostava testi varsinkin, jos ympäristölupakin vielä puuttuu.

Maito on siis kaatunut jo maahan ja nyt on käynnissä Amerikasta tuttu COVER UP -investointi ns. vihreän siirtymän teknologiaan.

Hän myös totesi, että akkukemikaaleihin muka käytettävä nikkelisulfaattia ei voi käyttää esim. Haminan seudulle eikä muuallekaan Suomeen suunniteluissa akuutehtaissa.

Terrafamen valmistama nikkelisulfaatti kuskataankin nykyään Kiinaan puhdisttavaksi, eikä kukaan tiedä, mitä sille tapahtuu.

Ystäväni myös vahivisti käsitykseni, että TERRAFAMEN esittämät laskelmat toiminnan kannattavuudesta eivät kestä päivänvaloa.

Tätähän AKM:kin on koko ajan korostanut ja yhdessä pohdimme sitäkin, kun nikkelin hinta on jo pitempään ollut laskussa ja maailman talous näyttää sakkaavan.

Sitten käsittelimme myös Pyhäsalmen kaivoksen tilannetta, jonka molemmat tunnemme erinomaisen hyvin, kun AKM:kin on ollut kaivoksella töissä kahteenkin kertaan.

Esitin kysymyksen, onko jätealtaalle kerättyä jätemalmia ryhdytty jotenkin käsittelemään?

Vastaus oli odotettu mutta myös hieman yllättävä, kun hän totesi, että näinhän se on. Entistä jätettä rikastetaan uudelleen paikallisessa rikastamossa ja siitä lähtee rikastettua malmia junalasteittain Siilinjärrvelle Yaran tehtaille. Kysymyshan on tässäkin miljoonien jätetonnien rikastamisesta.

Senkin sain kuulla, että paikalla on käynnissä aktiivinen malminetsintä, koska oletetaan, että sieltä saattaa löytyä vielä mielenkiintoisia malmeja.

En nyt rupea tässä koko pajatsoa taas tyhjentämään, mutta kyllä me sitten käsiteltiin myös nuo Svenssonit ja heidän kaivosyhtiönsä, joista tämä ystäväni ei antanut kovin korkeita pisteitä.

Osittai allekirjoitin tämänkin, kun on itsellä ollut pitkä omakohtainen kokemus ruotsalaisesta diskuteeraamisesta.

Sen sijaan hän totesi, että kyllä nuo venäläisten kaivos- ja rikastushankkeet, joita meillä on Suomessakin Harjavallassa ovat erinomaisen hyvin johdettuja, mutta suomalainen kaivosteollisuus on vähän niin kuin tulitikkulaatikoilla leikittäisiin, kun meidän yhtiöiden toimintaa verrataan mm. isojen kaivosyhtiöiden toimintaan Brasiliassa, Chilessä, Etelä-Afrikassa ja tietysti myös Australiassa ja Venäjällä.

Jokus toivoisi, että Suomen poliitikot tunnustaisivat sen tosiasian, että Suomi on yksi Euroopan pienimpiä maita, eikä meillä todellisuudessa ole mitään ylivoimasta osaamista oikeasti millään muulla alalla kuin Sonkajärvellä Akan kannossa!!!

Tästä syystäkin Römssy olisi pian saatava uudelleen käyntiin.

Virallisen äänekin olisi nyt korkea aika lopettaa ELOVENAN ihannointi ja äänikuningatar RIIKAN sekä muiden persujen ja Petterinkin noitavainot, koska RÖMSSYNKIN osalta KELLO KÄY, eikä Hakulista näy.

Ei tässäkään asiassa mitään RAKETTITIEDETTÄ tarvita.

AKM:hän totesi jo ensimmäisellä Juankosken käynnillään, että alue näyttää olevan selvästi malmipitoista aluetta, joten kyllähän sieltäkin täytyy kaiken järjen mukaan löytyä malmejakin vaikka kuinka paljon, kun ruvetaan oikein tutkimaan.

Tässäkin asiassa on voinu käydä aikoinaan niinkin, että Patruuanmäen isännät ovat hairahtuneet väärälle polulle, kun ovat ryhtyneet puuta jalostamaan, kun olisi pitänyt etsiäkin sitä malmin emäsuonta.

Näin sitä voidaan helposti hairahtua ihan vikateille ja senhän me tiedämme, että jos ns. liikeidea on pielessä, niin silloin ei vippaskonsteilla yhtiöstä voi saada kannattavaa millään.

Tämä sama asian on meillä myös YLE:ssä, jossa liikeidea on pielessä ja sitä kautta myös toimittajat ovat tomppeleita kesätoimittajien tasoa, joten ei ole ihme, että maassa on asiat täysin sekaisin.

Esim. ei tarvitse mainita kuin Saksan UMPTSIN miljardien "ilmakaupat" ja viimeisenä "aivan loistava" PEKKA LUNDMARKIN ja SARI BALDAUKSEN kymmenien miljardien eurojan UNIPER SUO.

Virallisen äänenkin on parasta pistää nyt mieleensä sekin, että AKM:llä sattuu olemaan melkoinen tietämys noista metallialan asioistakin.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi16.7.2023 6.29
On asioita, jotka pysyvät tosina ikuisesti. Matemaattiset totuudet ovat tällaisia. Jos akm olisi kaivanut ojaa kuten itse nuoruudessani, hän osaisi matematiikan perusteet. Ojan kaivuu urakkatyönä on opettavaista. Kun palkkatulon kertoo kaivetuilla metreillä, voi katsoa työn kannattavuutta. Jos kaivettuja metrejä on 0, on tulos aina nolla.
Jos urakkahinnaksi on sovittu 100 euroa ja ojaa on tullut 10 metriä, jaetaan 100/10 ja tulokseksi tulee 10 eli metrihinta on 10 euroa. Laskutoimituksen voi tarkistaa kertomalla tulon jakajaĺla.
Konsulttina voi elää huonommallakin laskupäällä. Voi esim. ryhtyä spekuloimaan kaivetun ojan mahdollisesti sisältämillä rikkauksilla, jotka kaivaja saa itselleen.
Nyt akm olisikin valmis muuttamaan kartonkitehtaamme malminjalostuslaitokseksi. Kyllä tämä muutos kuulostaa epäilyttävältä. Puu kasvaa näillä korkeuksilla varmasti. Varmemmin kuin nikkeli.
Talvivaaran nikkelistä olemme oppineet tekemään käypäistä tavaraa sekoittamalla sen hyvään venäläiseen nikkeliin.
Akm voisi mielestäni ryhtyä etsimään reseptiä, jossa Juankosken kartonki sekoitetaan hyvään kartonkiin vaikkapa aluksi valtionkin tuella. Tässä olisi hyvälle konsultiĺle kunniakas haaste.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi16.7.2023 21.47
Olen pettynyt. Tiedän, että akm:llä on oikeassa olemisen tarvetta ja jätin tarkoituksella yllä olevaan kommenttiini matemaattisen virheen, mutta eihän akm tätäkään tunnista. Akm:n ajatukset pyörivät liikaa persuhädässä ja Amerikan asioissa, mutta liian vähän Juankosken ja maaseudun ongelmissa. Luokkakokouksen elämää häiritsevän vaikutuksen ymmärrän, mutta eiköhän nyt ole aika terästäytyä ja palata tärkeämpiin kysymyksin.

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi16.7.2023 22.13
Pitihän se arvata, että virallinen ääni ryhtyy taas ylvästelemään tuolla nollalla jakamisellaan.

Virallinen ääni on jo kertonut, kuinka hän on huijannut moukarinheitossakin ja mittaillut pituuksia tahallisesti väärennetyllä mitalla.

Tällaisista tempuista pääsee puutavarakauppiaana ilmeisesti tiilenpäitä lukemaan, kun myy jollekin kakkosnelosia aina muutaman metrin todellista pituutta pitempinä.

Tätä samaa ns. "ojankaivajan" kaavaa noudattaen virallinen ääni luulee, että kepuloiset voivat nousta hallitukseen ELOVENAN johdolla, vaikka vaalitulos on nolla prosenttia, kun vain vaatii Ilta-Sanomissa, Iltalehdessä ja Palefacen Adressissa sekä YLE:n uutislähetyksissä tunnetun Härmän Jätkän eli KURVIT SUORIKSI ANTIN suulla Halla-Ahon Jussia keskeyttämään kansanedustajien kesäloman, jotta voidaan äänestää muka Suomen laillisissa vaaleissa kirkkkasti ÄÄNIKUNGATTAREKSI yli 42 000 äänellä valitun aivan loistavan valtiovarainministeri RIIKKA PURRAN LUOTTAMUKSESTA.

Tällainen typerä MÄTÄKUUN ÄÄNESTYS oli Suomen historiassa uskomattomin poliittinen ITSEMURHA.

Kansahan on 2.4.2023 jo äänestänyt RIIKKA PURRAN LUOTTAMUKSESTA ja hän on tämän maan ylivoimasesti luotetuin HENKILÖ ja vielä miellyttävän näköinen perinteisesti naimisissa oleva kaksi lasta synnyttänyt ja miehensä kanssa kasvattanut NAINEN!!!

Mitä vikaa tällaisessa LAATU NAISESSA voi olla esim. UNILUKKARIN tai VIRALLISEN ÄÄNENKIN mielestä????

Pitäisi virallisen äänekin tietää, että aikoinaan tuo metrin mittakin varmistettiin Pariisin museoon mittatikuksi talletetusta muistaakseni metrin mittaisena platinatankona, joka on varmasti vakio.

Nykyisin sekään ei enää tahdo riittää, kun joka paikassa huijaamisesta on tullut ns. maan tapa, niin tuo metrikin määritellään nykyään pituudeksi, jonka valo kulkee tyhjiössä 1/299 792 458 sekunnissa.

On selvää, ettei virallisella äänellä ole tällaisia mittalaitteita käytössään ja siksi, mihinkään virallisen äänen suorittamiin mittauksiin ei ole valitettavasti luottamista.

Muuten taas virallinen ääni on ilmeisesti luotettavimpia KEPUN jäseniä, mutta hänekin luottamuksensa KEPUUN on selvästi jo murtumispisteessä - sen verran paljon on tullut lunta tupaan, kun hänenkin ennusteensä järkiään menneet täysin pieleen.

Virallisen äänen olisi pitänyt ottaa tohtori Ahti Karjalaisen ennustuslausunnoista vaarin.

Tuon Pariisin platinasauvan avulla samalla luotiin myös pohja koko kansainväliselle SI-mittajärjestelmälle, jossa kilokin on kilo jne.

Tätä järjestelmäähän käytetään sitten mm. vaakojen kohdalla, jotka aina tulee kaupoissakin vaaita, ettei kauppias pääse huijaamaan samalla tavalla kuin virallinen ääni näyttää jatkuvasti ainakin pituusmittauksissa tällaista huijaamista harrastaneen.

Amerikassahan ei ole vielä täydellissti menty tähän SI-järjestelmään, joten ilmeisesti sikäläinen mittajärjestelmä (U.S. Customary System) kaikkine muunnoskertoimineen aiheuttaa sitten pitkässä juoksussa myös suurikin heittoja esim. ns. VIHREÄN SIIRTYMÄN ja ennustetun MAAILMAN LOPUN alkuvuosien osalta.

AKM on sanonut tälläkin portaalilla jo monta kertaa, ettei pyörää kannata moneen kertaan keksiä.

Myöskän pahvista ei kannata pyörää tehdä, kun se ei selvästikään kestä sateella.

Kultaa ei myöskään kannata siemenkullasta kasvattaa, mutta RÖMSSYN kohdalla kannattaa mahdollisimman pian suorittaa liiketoimintasunnitelman tarkistus.

Tämä voidaan AKM avustuksella toteuttaa jopa muutamassa minuutissa ja vaikka yhteistyössä virallisen äänen kanssa.

Tässä testissä saatetaan tarvita virallisen äänenkin laskutaitoja.

Ehdotankin, että virallinen ääni kysyy Ristoferilta nykyisestä toiminnasta kaksi alla olevaa lukua vuodelta 2022:

- pääoman kertonopeus
- voittomarginaali

Sen jälkeen me yhdessä virallisen äänen kanssa kerromme luvut keskenään ja jos tulos on pienempi kuin +10%, niin on pakko suorittaa liiketoimintasuunitelman totaali päivitys.

Tämän "kognitiivisen testin" jälkeen AKM voi sitten kertoa, mihin toimenpiteisiin on syytä ryhtyä.

AKM:llä on kyllä erinomaiset suhteet nykyiseen reformihalitukseen olemassa, niin tietysti hyvään hankkeseen rahaa löytyy jopa valtion tulevasta budjetista, kunhan vain tehdään kelvollinen ehdotus.

Tätäkin taustaa vasten on aivan, kummallista, että virallinen äänikin tai ELOVENA yrittää tehdä kaikkensa, että RIIKAN urakin sataisiin loppumaan ennekuin edes Römssyn kehitysrahat on saatu eduskunnassa vahvistettua.

Tälläistä tyhmyyttä ei olisi pitänyt edes ALKIO OPISTOSSAKAAN opettaa viralliselle äänelle.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi17.7.2023 1.19
Minun pitäisi Kristoferilta kysyä kaksi lukua, joista ainakin toinen on juuri se numero jonka kertotauluun olen erikoistunut. Sen luvun kertominen millä tahansa on se mitä et halua minun toistavan. Tästä taas seuraa että meidän on ryhdyttävä ùudistamaan lìketoimintasuunnitelmaa. Toivon kuitenkin, että emme tässä ryhtyisi kääntämään kaikkia kiviä, vaan pysyisimme puunjalostuksessa.
Liiketoimintasuunnitelman laatiminen on joka tapauksessa hyvä ja tarpeellinen toimi. Se pitää meidät poissa persuaatteesta ja Amerikan asioista joksikin aikaa.
Itselleni tällainen toiminta on uutta, mutta ei aivan vierasta, koska olen harrastanut kaupankäyntiä esim. maustekauppaa ja sienten ja marjojen keruuta, mutta en nappikauppaa, joka on aikuiselle miehelle vähäpätöistä toimintaa.
Mikäli olen oikein ymmärtänyt, kiinnostaa akm:tä puuhun nojaava pääomavaltainen teollinen toiminta. Tässä tarvitaan yhteiskunnan tukitoimia, joita ei näinä aikoina juuri ole tarjolla. Onpahan meillä kuitenkin suunnitelma valmiina ensi kevääksi, jolloin toivomme vanhojen hyvien aikojen palaavan keskustan vaalivoiton myötä.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi12.8.2023 7.56
Olen avannut keskustelun kokoomuksen kyvystä johtaa maamme hallitusta. Avauksesta on kulunut kohta kolme kuukautta. Mitään ei ole tapahtunut. Tarkoitan, ettei mitään hyvää ole tapahtunut. Uutisotsikot viipyvät päivästä toiseen sisäisissä riidoissa.
Luulen, ettei tilanne parane tästä mitenkään. Demarit eivät astu kokoomuksen johtamaan hallitukseen persujen tilalle. Näinköhän mennään uusiin vaaleihin ensi keväänä?
Keskustaa ei ainakaan voi syyttää epäonnistumisesta. Olemme tukeneet uutta hallitusta pysymällä hiljaa. Emme tarkoituksella ole kritisoineet Orpoa mitenkään, jos nyt ei näitä minun kirjoituksia täällä lasketa kritiikiksi.

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi12.8.2023 16.24
Valtamedia ja oppositio ovat olleet järkyttyneitä 2.4.2023 vaalituloksesta, kun VELKAVIISIKON PELIPÖYTÄ kaatui yhdessä yössä.

Valtamedia teki SANNA MARINISTA "MAAILMAN NUORIMMAN PÄÄMINISTERIN", jonka tuhotyön jälki näkyy nyt läpi koko suomalaisen yhteiskunnan.

En viitsi lähteä luettelemaan kaikkea pahaa, mitä HÄIRIINTYNEEN MARININ VELKAVIISIKKO sai lyhyenä aikana aikaiseksi.

Näin koulujen alettua voin vain todeta, että koko Suomen sivistyksellinen kivijalka on nykyisessä WOKISTISESSA PERUSKOULUSSA ja muissa oppilaitoksissa YLIOPISTOJA myöten tuhottu.

Peruskouluissa poliisin tilastojen mukaan jopa 40 000 oppilasta on joka viikko eri tyyppisen väkivallan kohteena ja todellinen luku on varmaan ainakin kaksinkertainen.

Yli 30% varhaiseläkkeelle hakautuvista ihmisistä on meillä nykyään alle 35 vuotiaita.

Psykiatrisen erikoissairaanhoidon piirissä Suomessa on nykyään jo noin 250 000 henkilöä.

Kun työvoiman ulkopuolella on Suomessa nykyään eri ikäryhmissä ihmisiä seuraavasti:

- 15-24 v: 283 000 hlöä
- 15-64 v: 706 000 hlöä
- 15-75 v: 1 297 000 hlöä

Niin voidaan olettaa, että näissäkin ikäryhmissä täytyy olla ainakin 20% sellaisia henkilöitä, jotka ovat jääneet tai jättäytyneet työvoiman ulkopuolelle erinäisistä mielenterveydellisistä syistä.

Tämä aproksimaatio johtaa siihen, että meillä voi yhteiskunnassa nykyään olla jo kaikein kaikkiaan noin 509 000 sellaista henkilöä, jotka ovat erityyppisten mielenterveyspalvelujen tarpeessa.

Monilla etenkin nuorilla henkilöillä on erilaisia pelkotiloja terveytensä, seksuaalisuutensa, tulevaisuutensa, opiskelujensa, työssäkäynnin tai mahdollisten irtisanomisuhkien ja taloudellisen tilanteensa vuoksi jne.

Valtamedian ja etenkin YLE:n, Hesarin ja IP-lehtien jatkuva kansan pelottelu periaatteella 24h/7 milloin maapallon lämpenemisellä, maailman lopulla 5 vuoden päästä, luontokadolla, hiilijalanjäljillä ja kiihtyvästi nyt em. 2.4.2023 vaalituloksen selvittyä totaali RASISMILLA, jonka ovat tähän maahan aiheuttaneet yli 620 000 persuja äänestäneet "äärioikeistoon tai natseihin" kuuluvat lainkuuliaiset Suomen kansalaiset.

MARIN ei ollut millään tavoin EHJÄ IHMINEN, joka voidaan asettaa hoitamaan Suomen kaltaisen pienen ja riitaisenkin maan asioita.

MARIN on osoittautunut suureksi RASISTIKSI, joka omilla RASISTISILLA PUHEILLAAN hyökkäsi koko hallituskautensa ajan etenkin PERSUJEN ja myös KOKOOMUKSEN kimppuun yhdessä VIHERVASSARIEN ja valitettavasti myös KEPUN kanssa.

SAARIKKO pelasi VELKAVIISIKON HALLITUKSESSA KAKSILLA korteilla, kun makasi joka yö DEMARIN vieressä ja oman ilmoituksensa mukaan aina kiirehti kotiinkin, että pääsi viettämään LAATUAIKAA DEMARINSA KANSSA.

AKM piti aikoinaan pahana sitäkin, että SAARIKKO juonitteli LUONNONKAUNIIN KATRIN pois KEPUN puheenjohtajan tehtävistä.

AKM:llä oli jo silloin käsitys, että TERRA SIPILÄ petti LUONNONKAUNIIN KATRIN, mitä pitääkin kyllä kovasti ihmetellä, kun TERRA SIPILÄ on tiettävästi kotoisin PESSIMISTIEN kylästä Puolangalta, jonka markkinoilla aikonaan AKM:kin sai jo 1950-luvun alussa haistella ja kuulostella niitä tunnelmia, mitä kansan syvät rivit ihan oikeasti ajattelee KAINUUN KORVESSA.

Samaa ajattelua AKM on laajasti kuulostellut myös eri puolilla Itä-Suomea ja tietysti Savon maalla ja Karjalan kunnailla.

On häpeällistä, että KEPU on kokonaan unohtanut Suomen asian ja nyt korruptoituneen SAARIKON johdolla heittäytyi virallisen äänenkin ilmoituksen mukaan tukemaan reformihallitusta "hiljaisesti hyssyttelemällä oppositiossa" ja siten muka tukee reformihallituksen politiikkaa.

Maataloudenkin kuntoon laittaminen on jouduttu jättämään lähes yksin omaan SARI ESSAYAHINKIN harteille.

AKM ei kuitenkaan epäile SARIN HARTEIDEN kestokykyä, jotka maa- ja metsätaloudessa on taatusti vahvemmat kuin TERRA SIPILÄN ja SAARIKON ajama ns. LEVEIDEN HARTEIDEN SOTE, jonka rahoituskin on täysin ilmassa ja lainaraojen varassa, kun vielä lainojen korkokannatkin ovat nousseet jo satoja prosentteja.

SARI onkin yksi parhaista ministereistä tässä maassa ja saattaisi sopia UNILUKKARIN jälkeen erinomaisesti myös Suomen Presidentiksi.

Presidenttiehdokkaaksi ryhtyessään SARIN ei tarvitse lähteä pitämään mitään Presidentti seminaaria UKKO PEKAN kotitilalle, kun pelkkä ilmoitus medialle herättää heti SARIN laajat tukijoukot keräämään tarpeelliset 20 000 nimeä kisaa varten, kun Kristillisiä äänesti jo 2.4.2023 vaalissa peräti 130 694 varmasti rehellistä suomalaista.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi5.9.2023 2.09
Hallitus ei ole vielä saanut muuta aikaan kuin pari talotehtaan ja yhden paperitehtaan lopettamisen. Kotkassa, Pyhännällä ja Kempeleessä ei olla tyytyväisiä. Ei myöskään Juankoskella, vaikka meillä olisi nykyaikaisen droonitehtaan raaka-aineeksi sopivaa kartonkia suoltava laitos valmiina. Jusnkoskella kehitelty pientä sadettakin sietävä Tecta olisi lennokkien valmistukseen parasta mahdollista. Tecta on myös tutkassa täysin näkymätöntä. Akm tuntee tämän kartonkilaatumme kuten omat taskunsa, mutta kokoomuslaiseen tapaansa on asiasta täysin hiljaa. Muista vähemmän tärkeistä kyllä puhuu.

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi5.9.2023 3.43
AKM on aina ihaillut keskustan virallisen äänen korkeata sivistystasoa, joka vielä harvinaisella tavalla yhdistyy riuskaan ojankaivuun ja moukarinheittoon.

Kuitenkaan virallinen ääni ei ole päässyt vielä eroon KEPUN aina pettävistä raidoistaan.

Virallinen ääni laittaa yllä Sunilan sellutehtaan, Pyhännän ja Kempleen katastrofit sujuvasti nykyisen hyvän Reformihallituksen piikkiin, vaikka tällä hallituksella ei ole mitään tekemistä kyseisten katastrofien kanssa.

Sunilan sellutehdas on AKM:lle erittäin tuttu tehdas, jonka kanssa olin ensimmäisen kerran tekemisissä jo vuonna 1982, jolloin tehdas oli jo vaikeuksissa, mutta myöhemmin laitettiin sitten kuntoon mm. haihduttamon osalta.

Nytkin AKM:llä on kyllä Sunilalle valmis konsepti olemassa, mutta hätäiset Stora Enson päättäjät ovat näköjään ajatelleet toisin.

Tehtaan sulkemisen syyksihän on mainittu Venäjän tuontipuun loppuminen.

Eiköhän tällekin asialle voitaisi tehdä jotain, kun ei koko ajan kalisteltaisi sapelia venäläisten kanssa, kuten UNILUKKARI on nyt jo pitempään tehnyt hypättyään Seniilin Bidenin parhaaksi ystäväksi.

Jos virallinen ääni olisi huolellisesti lukenut AKM:n tekstejä, niin minähän jo löysin ratkaisunkin Römssyn käynnistyksen rahoitukseen, kun paljastin senkin, että Fortum näköjään ryösti Savon Voiman rahat myydessään Joensuun kaupolämpövoimalan Savon Voimalle 430 milj. euron myyntivoitolla (330%) Savon Voima Oyj:lle.

Eihän tämä ole millään tavoin kohtuullinen voitto, joten Savon Voima Oyj näyttää rikkoneen noita EU:n valtiontukisäännöksiä ja auttaneen Fortumia sadoilla miljoonilla euroilla.

Osa noista Fortumin saamista rahoista kuuluu tietysti itse asiassa Juankoskelle ja AKM onkin jo ajatellut että tuollainen 50 milj. euroa olisi sopiva summa, jolla Römssy pannaan pyörimään.

AKM tuntee kyllä erinomaisen hyvin TECTA:n olemattoman patentin ja muutointkin TECTAN tuotteena, joka itse asiassa upotti Römssyn aikoinaan konkurssiin.

Taannoiset TECTA viritykset olivat kuitenkin tuomittuja epäonnistumaan, kun määrät jäivät vähäisksi ja tuotantotalous oli heikko.

Virallisen äänen esittämä ajatus TECTA PÄÄLLYSTEISESTÄ DRONE kartongista vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Ainakin alustavasti tuntuisi hyvinkin mahdolliselta, että TECTA päällysteinen DRONE voisi hyvin olla tutkassa näkymätön laite, joka pelasti hyvin sateisellakin kelillä.

AKM ei siis pidä ihan mahdottomana ajatusta, että TECTA voisi sopia Ukrainan poikien pahvisiin droneihin. Kysyntää saattaisi olla laajemminkin NATON piirissä.

Nyt meidän täytyy vain saada neuvoteltua kaikki sopimukset kuntoon PB:n porukoiden ja Kuopion kaupungin kanssa ja tietysti ns. PITKÄ TILAUS, niin siitä se taas lähtee.

REFORMIHALLITUS on jo luvannut pitää UKRAINAN avustuslistojen kärjessä, joten meillähän alkaa olla kohta jo liiketoimintasuunnitelmakin valmiina.

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi30.9.2023 14.11
Nyt on jo tehty galluptutkimus uuden hallituksen mahdollisesta eliniästä. Suuri osa suomalaisista, jopa hallituspuolueita äänestäneistä, uskoo hallituksen kaatuvan ennen eduskuntakauden loppua.
Näin voi käydä. Sekä Purra että Orpo vaikuttavat kovin epävarmoilta toimissaan ja kannanotoissaaan.
Omat kannattajatkin ovat näin nopeasti menettämässä uskonsa tulevaisuuteen. Akm: nkin on harjoittanut voimansa. Hän mieluummin puhuu Amerikan murheista kuin oman maansa saati Juankosken huolista.
Se tiedetään, että mitä paremmaksi asiantuntijaksi tahtoo tulla sen suppeammaksi täytyy kiinnostuksen kohteensa rajata. Tästä syystä Juankoskella on opittu luottamaan keskustaan, varsinkin silloin kun on kyse oman asuinyhteisön tulevaisuudesta.

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi30.9.2023 23.23
AKM keskittyy oleellisten asioiden seurantaan ja kommentointiin.

AKM huomasi toki viime yönäkin tuon KUNTALIITON teettämän gallupin, jota YLE tietysti alkoi levittää lähetyksissään sitten epätoivoisesti läpi koko yön.

Totta kai asialla oli uutisoinnissa äänessä taas YLE:n pitkäaikainen pollitiikan toimittaja PEKKA KINNUNEN.

Ei reformihallituksen kannattajista kukaan ole menettämässä mitään uskoa siihen, että nyt "PUNTTI EI TUTISE", kun maan asioita on lähdetty panemaan kuntoon.

Ammattiyhdistyksessä taas pelihousut ovat jo revenneet, mutta lainsäädäntövalta kuuluu kuitenkin demokratiassa laillisesti 2.4.2023 valitulle Eduskunnalle ja valtioneuvostolle.

Galluppien perusteella ei lakeja säädetä, eikä myöskään ammattiyhdistyksii´llä ole
mitään lainsäädäntövaltaa.

Myöskään ei ole lainsäädäntövaltaa elokapinalllisilla yliopistojen valtaajilla, joita UNILUKKARI näyttää kuitenkin ihan avoimesti lausunnoillaan ja kehon kielelläänkin tukevan.

Eikä tietenkään kenenkään REFORMIHALLITUKSEN jäsenen tarvitse pyytää keneltäkän anteeksi myöskään sitä, jos KEPUN sotkemia maan asioita ryhdytään laittamaan kuntoon.

KEPU ei ole itse pyytänyt Suomen kansalta mitään anteeksi, vaikka on tuhonnut koko Suomen kansantalouden ja viimeksi sosiaali- ja terveyshuollon jopa vammaislakiakin myöten.

Vammaislaissakin rahaa oltiin nähtävästi jakamassa kaikille KEPUN, DEMUJEN , ja VIHERVASSARIEN kannattajille, mutta onneksi Eduskunnan oikeusasiamies totesi viime hetkellä, ettei tällaista lakia voida panna täytäntöön.

AKM vaikuttaa kulisseissa ja on jo 24.5.2023 lähettänyt REFORMIHALLITUKSEN edustajille ohjeet, miten maan asiat laitetaan kahden hallituskauden ailkana kuntoon.

Useimmat ehdotukset on jo otettu huomioon nykyisessä VAHVA ja VÄLITTÄVÄ SUOMI hallitusohjelmassa, mutta lisää hyviä ehdotuksia on taatusti luvassa, kun työmarkkinauudistukset saadaan käynnistettyä ja progressiivisesta himoverotuksesta päästään eroon.

Totta kai työnteon täytyy aina olla kannattavampaa kuin sosiaalitukien varassa eläminen.

AKM on todennut selkokielellä jo useampaan kertaan senkin, että Suomen BKT ei ole kasvanut reaalisesti senttiäkään 15 vuodessa ja tämän tosiasian on myös NALLE WAHLROOS vahvistanut mm. Sanna Ukkolan äskettäisessä podcastissa.

Tässä on keskeinen juurisyy, miksi SUKSI ei Suomessa luista.

Suomen pitäisi erota EUROSTA, niin saadaan kyllä vauhtia koneeseen.

Virallinen ääni luottaa KEPUUN kuin pukki sarviinsa, mutta mihin on hävinnyt VÄ:n Alkio-opiston opintojen myötä saatu sivistys ja korkea matemaattinen taito.

VÄ on niin innostunut NOLLALLA JAKAMISESTA, että VÄ ei nähtävästi osaa kertoa NOLLALLA.

Suomen BKT oli nykyrahassa vuonna 2008 262.3 miljardia euroa ja vuonna 2022 vain 264.8 miljradia euroa.

Kun tänä vuonna BKT ilmeisesti laskee noin yhden prosentin verran, niin reaalisen BKT:n kasvuksi tulee aikavälillä 2008-2023 suunnilleen PYÖREÄ NOLLA.

Ja kun mitä tahansa vuoden 2008 lopussa laskettua lukua kertoo viidentoista vuoden aikana nollakasvulla eli siis kertoimella (1+0/100)^15, niin tuo luku ei muutu miksikään.

KEPUHAN teki juuri omasta Terra Sipilän ja Markus Lohen sekä Annikka Saarikon ideoimasta LEVEÄHARTEISESTA SOTESTA jopa välikysymyksen Reformihallitukselle.

Koska Reformihallitus ei ole vielä ehtinyt koskettaa LEVEÄHARTEISEEN SOTEEN edes 5 metrin kepakolla, niin tietysti välikysymys kohdistuu nimenomaan KEPUn ja Sanna Marinin vihervasemmistolaisen hallituksen väkipakolla voimaan saattamaan SOTE-lainsäädäntöön, josta luonnollisestikaan ei ole tehty mitään järkeviä vaikutusaviota, kun Sanna Marinkin ajatteli, että LUONTO HOITAA TÄLLAISET PIKKUASIAT ihan luonnostaan, kun väestö ikääntyy ja vanhimmasta päästä kansalaisia aletaan NATSIEN tapaan työntää terveyskeskuksien etuovista sisään ja takapihan oven kautta porukka vähin äänin siirretään krematorioiden kellareihin odottamaan tuhkausta.

Suomen KEPUN ideoimassa LEVEÄHARTEISESSA HYVINVOINTIALUEIDEN SOTESSA on siis kysymys NATSEILTA peritystä modernimmasta kaasukammion versiosta.

AKM:n mielestä on ihan oikein, että KEPU tekee tällaisesta SOTEALAN uudistuksesta välikysymyksen, koska kysymys on epähumaanista tavasta hoitaa sairaita ja heikkokuntoisia ihmisiä.

Mitä taas tulee Juankosken asuinyhteisöön, josta VÄ on huolissaan, niin AKM on jo moneen kertaan todennut VÄ:lle, että Juankosken veronmaksajienkin on syytä lähteä yhdessä AKM:n kanssa vaatimaan Fortumilta kunnon korvaukset, kun kyseinen yhtiö huijasi Savon Voimaltakin 430 milj. euron voitot Joensuun vanhan kaukolämpövoimalan kaupoissa.

Iso osa tästäkin rahasta kuuluu siis ilman muuta Juankoskelle, jossa Fortumin vääryydellä hankkimien rahojen avulla voidaan kivuttomasti käynnistää seisova RÖMSSY, jonka jälkeen Juankosken asuinolotkin tietysti palautuvat entisen vauraan kunnan aikaiseen loistoon, jolloin kaikilla oli vielä palkallista työtäkin.

On alkanut tuntua, että VÄ:lläkin vieteri on jo pitempään ollut oikenemaan päin, kun nimenomaan nyt tarvittaisiin Juankoskellakin sitä SINNIÄ, josta Markku Pölönen aikoinaan mainitsi AKM:lle, kun ajattelimme tehdä elokuvan Juankosken taannoisista kähminnöistä.

VÄ:hän voisi tulla tähänkin tositarinaan yhdeksi käsikirjoittajaksi ja voisi pitää myös elokuvan ensi-iltaa edeltävässä JUANKOSKI NOUSUUN SEMINAARI 2:ssa alustuksen aiheesta:

"JOHDOSSA OLI VIKA, KUN VIRTA EI KULKENUT JUANKOSKELLA VUOSIKYMMENIIN"

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi1.10.2023 12.48
Valtuutan Akm:n hakemaan Fortumilta korvauksia Juankoskelle huonosta kaupasta koskien Joensuun lämpövoimalaa. Korvauksena vaivannäöstä maksamme Akm:lle 50 prosenttia palautetusta summasta kuitenkin enintään 100 miljoonaa euroa. Kunnalle tuleva osa käytetään Juankosken kartonkitehtaan käynnistykseen ja Juankosken keskustan vaalirahastoon, sama summa molemmille.

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi1.10.2023 13.59
Alkaahan se virallinen äänikin lämmetä, kun rahasta puhutaan.

Kyllä AKM:lle riittää vähempikin kuin 50%.

Pääasia on, että valtio laitetaan vastuuseen Juankosken kaupungin tuhoamisesta.

On mukava havaita, että nyt ollaan VÄ:n kanssa samassa veneessä!!!

Juankosken keskustan virallinen ääni Re: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi14.3.2024 21.51
Muistelin profetoineeni kokoomuksen menestyksestä pääministeripuolueena. Pitkäksi oli venähtänyt viestiketju, mutta voimme aivan hyvin jatkaa tästä. Kokoomuksen hallitustaival ei ole enää pitkä.
Keskusta ei ole heitellyt kapuloita kokoomuksen rattaisiin. Tänäänkin annoimme ilmaiseksi hyviä neuvoja Orpolle hallituksen kyselytunnilla. Näytti kuitenkin siltä, että Petteri ei keskittynyt neuvojen vastaanottoon, vaan mietti jo omaa puheenvuoroaan. Silloin, kun Annika Saarikko jakaa neuvojaan ilmaiseksi kannattaisi Petterinkin kuunnella.
Ilman keskustan osaamista Orpo jatkaa synkkää taivallustaan kohti hallituksensa eroa. Näin totaalista fiaskoa ei Suomen kaltaisen maan hallitus ole aivan äsken kokenutkaan. Uudet vaalit pidetään syksyllä.

alan kolmas miesRe: Kokoomuksesta ei ole johtavaksi puolueeksi15.3.2024 2.58
Tähän VIRALLISEN ÄÄNEN PROFETIAAN täytyy myöhemmin palata tarkemmin, mutta jo nyt voi todeta, että VIRALLINEN ÄÄNEN olisi pitänyt tällaista ennustustaan esittäessään muistaa, mitä AHTI KARJALAINEN aikoinaan sanoi ennustamista.

AHTIHAN totesi muistaakseni jotenkin siihen malliin, ettei KEPULOINEN PYSTY ENNUSTAMAAN EDES HISTORIALLISIA TAPAHTUMIA.

Näinhän tässä on taas KEPUN kanssa käynyt.

KEPU ENNUSTI TERRA SIPILÄN aikaan, että Suomi pannaan kuntoon, kun Kainuun Korvessa on TERRAFAME niminen KAINUUN IHME ja meille tulee YLILEVEÄHARTEINEN SOTE sekä VIHREÄ SIIRTYMÄ, jotka yhdessä PELASTAVAT SUOMEN HYVINVOINTIVALTION!!!

Nämä historialliset ennustukset, joissa KEPU on ollut antamassa neuvoja, ovat kuitenkin kaikki menneet pieleen, koska

KEPU PETTÄÄ AINA!!!!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: