Keskustelu
PV | Esteellisyys tapaus Kuopiossa | 29.9.2015 12.54 |
Moro, tässä hyvä lausunto Kuopion lukion rehtorin mahdollisesta esteellisyydestä: "Johtajalta vaaditaan eettistä esimerkkiä Heikki Toivanen Julkisjohtamisen professori Ari Salminen Vaasan yliopistosta sanoo, että muodollisilla tekijöillä, kuten virkavapaudella, sivutoimiluvalla ja jääväämisellä perusteleminen ei ole riittävää jos ulkoapäin näyttää siltä, että rehtori kuitenkin järjestelee asioita. - Hänellä on virkavapaallakin ollessaan tosiasiallista vaikutusvaltaa. - Ja mitä suuremmat mahdolliset taloudelliset edut ovat, sitä pahempi tilanne on. Professori Salminen korostaa johtajan vastuuta näyttää eettistä esimerkkiä omassa yhteisössään. - Se, että hän markkinoi tiettyä järjestelmää tai laitteistoa opiskelijoille, on kohtuutonta. Sen voi tulkita vaikutusvallan käytöksi. - Muodollisen jääväämisen lisäksi pitää pystyä jääväämään asiallisesti eli ei voi olla mukana valmistelussa, suunnittelussa ja ideoinnissa. Salminen näkee, että Kuopion tapauksessa käydään vähintään epäeettisyyden rajoilla, vaikka varsinaisia sääntöjä ei rikottaisikaan. |