Keskustelu
| alan kolmas mies | Erika käynnisti keskustelun maatalouspolitiikasta | 13.10.2015 1.49 |
| Erika Suominen on Koillis-Pravdassa tympääntynyt sateen pitämiseen, mutta raportoi kuitenkin positiivisia uutisia MTK:n tuottajaliittojen puheenjohtajien 16.9 julkistamasta yhteiskuntasopimuksesta. Viljelijät ovat luvanneeet tuottaa kuluttajille puhdasta ja turvallista ruokaa jatkossakin. Sellaista lupausta Erika ei ole kuullut, riittääkö ruoka myös nälkäisille mamuille vai tarjotaanko mamuille ja kantaväestöllekin vain vahingollista maitopottua Valion määräävän markkinaseman kautta. Joka tapauksessa viljelijöillä on aivan erilainen asenne yhteisten asioiden hoitoon kuin SAK:n änkyröillä ja maailman parhailla kätilöillä. Viljelijä ei heitä rukkasia naulaan, vaikka aina sataa ja pellotkin on lumen alla ainakin 6 kuukautta lämpöisenäkin vuotena. Erika on käynyt kellottamassa viljelijän työaikoja ja havainnut, että töitä paiskitaan vuorosysteemillä 24/7. Jos meillä on päiviä 365 vuodessa, niin viljelijän työaika on silloin 8 760 tuntia vuodessa. Kun SAK:n ja kunnanvirkailijoiden työaikaa vertaa tähän, niin minusta Juha Sipilä on ollut vielä hyvin varovasti liikkeellä, kun on esittänyt vain 100 lisätuntia vuodessa SAK:n porukalle ja kunnan vrkailijoille. Erikan ilmoittaman työmäärän mukaan kunnon viljelijä tekee tunteja yhden viikon aikana noin 168, joten ei Juhan tuottavuusloikkaa voi kovin kunnianhimoisena vielä pitää. Toinen kysymys on sitten se, saako Suomessa edes tehdä noin paljon töitä? Minä jouduin kerran eräässä insinööritoimistossa työsuojeluviranomaisen listoille erään toisen kolleegani kanssa, joka ei myöskään koskaan halunnut lopettaa työtekoa. Minusta mikään ei olekaan niin mukavaa kuin tehdä mielekkäitä töitä. Aina ei vain näin ole. Ahkeruus on ilomme ja laiskuus intohimomme. Sitten sanotaan niinkin, että hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä. En halua millään tavoin aliarvioida viljelijöiden raskasta ja riskipitoista työtekoa, mutta silti voidaan esittää kysymyksiä viljelijöiden tekemän työn osalta. Ensinnäkin voidaan todeta, että ainakaan millekään tuntipalkoille ei viljelijä näytä pääsevän. Viljelijän ja kuluttajan välissä on monet sormet, jotka ottavat leijonan osan siitä arvonnoususta, jonka alkupää on maahan kylvetty siemen ja loppupää on esim. K-kaupan hyllyllä tai maidonjuojan maitolasissa. Minusta tätä arvoketjua ei ole riittävästi Suomessa tutkittu. Tässä ketjussa pyörii miljardeja euroja, mutta kukaan ei oikein tiedä, minne rahat häviää. Uskon kyllä, että viljelijän osa ei ole suurin. Viljelijän osa muistuttaa kalastajan niukkaa osaa. Se mikä on tutkittu ja tiedetään melko hyvin, mutta ei vielä tarpeeksi, on että Suomen maataloustuki on vuosittain muistaakseni jo 5-6 miljardia euroa. Suuruudeltaan se on suurin piirtein yhtä suuri kuin Suomen työttömyystuki. Työttömyystuki maksetaan SAK:n änkyröille, kun maassa ei ole änkyröille töitä. Maataloustuki maksetaan viljelijöille, kun muutoin meillä viljelijöiden kohtalo olisi sama kuin SAK:n änkyröiden. Suomen kansantalous ei kestä sitä, että veronmaksajat joutuvat pitämään yllä yhtä aikaa isoa työttömien armeijaa ja myös korkeata elintarvikkeiden omavaraisuusastetta. Olen kyllä hyvin tietoinen siitä, että monet maainviljelijät ovat monipuolisia yrittäjiä ja taitavia ihmisiä. Ongelma kuitenkin on se, että maanviljelysyritysten kannattavuus on heikko aivan kuten Erika toteaa ajankohtaisessa kirjoituksessaan. Maanviljelijänkin pussi on tyhjä. Velkaa on jouduttu ottamaan ja pankithan eivät tunnetusti anna arvoa. Suomessa ollaan siis maanviljelyssäkin tultu viimeiselle viivalla. Jotain tarttis oikeasti tehdä, jotta suunta saadaan kääntymään. Minun mielestäni koko Suomen maatalouspolitiikka olisi mietittävä uusiksi. Tässä asiassa ei päästä eteenpäin, ellei maatalouteen ja elintarvehuoltoon sekä kauppaan liittyviä rahavirtoja avata aidosti julkiseen keskusteluun. Maatalouteen liittyvä metsätalous on minulle paljon tutumpi ala kuin maatalous, mutta tiedän, että metsätaloudessakin meillä on vuosikymmenien aikana touhu ollut suoraan sanottuna monella tavalla pölvästiä puurtamista ja tosiasioiden kiistämista, joka ei ole ollut hyväksi Suomen kansantaloudelle. En puutu tässä nyt niihin ongelmiin. Olen sata varma siitä, että myös maataloudessa voidaan muuttaa monia asioita positiivisempaan suuntaan. Juha Sipilä on insinööri, joten Juha saattaa nähdä myös maataloudessa parantamisen varaa. Erika on myös tällaisiin viitannut. Äskettäin oli myös telkkarissa joku kiuruvetinen maatalousyrittäjä, joka muistaakseni vei Brysseliin lomakkeista kudotun köyden päättäjille tiedoksi. Sitä en tiedä uskalsiko antaa. Kiuruvetisen maitotilallisen naisen haastattelusta kävi ilmi, että tilallisen aika menee suureksi osaksi kaikenlaisten kaavakkeiden täytöön. Epäilen, että Erika on kommentissaan raportoinut viljelijän koko vuotuisen työajan. Tuosta kiuruveden tapauksesta päätellen voisi olettaa, että jopa noin 70% viljelijän työajasta menee kaiken maailman kaavakkeiden täyttöön. Jos tämä huomioidaan, niin viljelijan työaika oikeasta työstä putoaa jo 2 628 tuntiin vuodessa, joka on jotenkin ihmimillinen määrä, jonka kaikki muutkin yrittäjät joutuvat lähes aina tekemään. Kaikilla muillakin yrittäjillä on myös huolenaan nuo kaiken maailman kaavakkeet. Muilla yrittäjillä ei kuitenkaan ole mitään lomauttajia apunaan, joita taas viljelijöillä tiettävästi on. Verottajahan ajattelee vielä nykyäänkin niin, että esim. liikevaihdossa 8 500 euroa vuodessa on joku raja, joka määrittelee yritystoiminnan luonteen. Tuohan on se maaginen raja, jota pienemmästä liiketoiminnasta ei ole peritty edes arvonlisäveroa. Kukahan meillä on ollut sellainen yritysasiantuntija verohallinnossa tai eduskunnassa, joka on pitänyt 708 euron kuukausiliikevaihtoa liiketoimintana? Nyt tuota ALV-rajaa ollaan kyllä nostamassa 10 000 euroon, mutta sehän pitäisi nostaa ainakin tasolle 50-100 000 euroa, mikä taso on keskimäärin muissakin sivistysmaissa. Pienessä kodinkoneliikeessä tuo vaatimaton 708 euron kuukausittainen liikevaihto tulee täyteen, kun myyt yhden paremman jääkappiyhdistelmän kuukaudessa. Kun kauppias on tietysti ostanut tuon jääkaapin maahantuojalta esim. hintaan 450 euroa, niin katettahan siinä on sitten peräti 258 euroa. Luulen, että ei sillä oikein nelihenkinen yrittäjäperehe elä. Tällainen ei ole mitään yritystoimintaa. Kummallista kyllä viljelijöillä 85% täytettävistä kaavakkeista johtuu kotimaisista viranomaisista. Lannan levityskin pitää raportoida moneen virastoon, kun sen voisi yhdestä kaavakkeesta kertoa jokaiselle kellokallelle. Minusta Suomen maataloudessa ei riitä Erikan mainitsema maanusko ja leivänkasvattajan sitkeys. Tätyy ryhtyä ihan oikasti muuttamaan vanhoja kutyymeja. Erikan raportoima puheenjohtajien Oras ORAS-2016-ohjelma, jolla puheenjohtajat osaltaan sitoutuvat huolehtimaan viljelijöiden toimeentulon turvaamisesta ja jaksamisesta ei selvästikään ole riittävä. Halitus varmaan vastuullisesti pitää huolta myös viljelijöistä hallitusohjelman mukaisesti. Erika toteaakin, että hallituksen ohjelmassa on seuraavat asiat: Tämä tarkoittaa byrokratian purkua ja lomituspalvelujen turvaamista. Rahoituksessa tarvitaan korkotukilainoja, valtiontakauksia ja vakauttamislainoja. Ja pankeilta, kymmenien miljoonien voittoineen, ymmärtämystä. Tuossa ohjelmassa ei kuitenkaan ole mitään merkkejä siitä, että tapahtuisi oleellinen muutos viljelijöiden saamiin muihin tuloihin kuin maataloustukeen. Minä luulen, että ratkaisu ei löydy puheenjohtajien korulaisesta ja juhlapuheista vaan toimintatapojen muutoksesta. Maatalousyrittäjien täytyy päästä nykyistä läheisempään kontaktiin elintarvikkeiden loppukäyttäjien kanssa. Tällä tarkoitan erilaisilta tiloilta, karjatiloilta, kanaloista, kasvihuoneista, perunapelloilta ja muilta pelloilta ja viinitiloilta esteetöntä ja suoraa myyntiä asiakkaille ilman rajoituksia esim. netin kautta. Tässä se on maanviljelijänkin tulevaisuus, jolloin ei tarvitse enää raataa 8 760 tuntia vuodessa enkä 50 sentin tuntipalkalla. Luulen kyllä, että tulevaisuudessa viljelijäkin joutuu tekemään enemmän töitä leipänsä eteen kuin esim. suojattu kunnaviraston työntekijä omassa kammiossaan neljän seinän sisällä. Pitkän aikavälin tavoite on oltava viljelijälläkin se, että on itsensä herra. Se on vain sellainen se yrittäjän kohtalo. Yrittäjä ei ole virkamies. Kaikki on itsestä kiinni tulevaisuuden Suomessa ja vielä enemmän muualla. |
||