Keskustelu

PVVarkauden Perus-Pekka erosi perussuomalaisista26.5.2015 11.48
Moro,
laitoin tämän uutisen sivuillemme, sillä samanlaisen teko tapahtui Juankoskella, jossa vapaa Juankoski-ryhmä erosi PS:stä. Silloin kuitenkin kovemmalla rytinällä.

-"Pekka Keto eroaa perussuomalaisista

Varkaus

Perussuomalaisten Varkauden voimahahmo Pekka Keto eroaa puolueesta. Syynä ovat hänen mukaansa ristiriidat piirijärjestön kanssa. Kedon lisäksi puolueen jätti myös neljä muuta Varkauden paikallisyhdistyksen perustajajäsentä.

- Tiettyjen ihmisten toiminta ei ole sitä mitä sen pitäisi olla. Tämä ratkaisu on kannanotto piiriä vastaan, hän toteaa.

Perussuomalaisten Pohjois-Savon piirin puheenjohtaja Pauli Ruotsalainen ei ota kantaa eron syihin. Hän kuvaa välejään Kedon kanssa asiallisiksi.

Keto muodostaa kesäkuusta alkaen yhden miehen valtuustoryhmän. Keto jatkaa kaupunginhallituksessa sitoutumattomana. Tämä sopii myös perussuomalaisten valtuustoryhmälle.

- En ota kantaa Pekan ratkaisuun ja siihen johtaneisiin syihin. Välit Pekan kanssa ovat hyvät, vahvistaa ryhmän puheenjohtaja Tiina Grönlund.

Kedon muodostaessa oman ryhmänsä jää perussuomalaisten ryhmä kolmen jäsenen varaan.

Keto nousi kaupunginvaltuustoon 2008 ja uusi paikkansa seuraavissa vaaleissa."
Toivon Pekka-kaimalleni onnea valitsemallaan tiellä. Tsemppiä. Keto on aina ollut Varkauden ns. oma ääni ja kansan ääni.

MKRe: Varkauden Perus-Pekka erosi perussuomalaisista26.5.2015 16.47
YLE uutisoi tänään: "
Kuva: Antti Karhunen / Yle

Varkauden kaupungin takausvastuut omistamansa Keski-Savon teollisuuskylän luottoihin kasvavat vauhdilla.

Kaupunginvaltuusto päätti maanantai-iltana yhteensä 13 miljoonan euron takauksista teollisuuskylään liittyen. Takauksista 8,5 miljoonaa kohdistuu pitkään tyhjillään olleeseen, konkurssiin ajautuneen akkutehtaan kiinteistöön.

Kaupunki joutui lisäämään takausmääräänsä tähän kohteeseen 3,9 miljoonalla, koska pankille entinen kiinteistövakuus ei enää riittänyt. Uuden akkutehtaan on määrä aloittaa tiloissa piakkoin.

Uuteen kirjolohen kalankasvatuslaitokseen Varkauden valtuusto puolestaan myönsi 4,5 miljoonan euron takauksen. Tilat uudelle yritykselle rakentaa Keski-Savon Teollisuuskylä.

"Riskit selkeämmin esiin"

Perussuomalaisten valtuutettu Pekka Keto aikoo tehdä takauspäätöksistä kunnallisvalituksen hallinto-oikeuteen. Kedon mielestä Keski-Savon Teollisuuskylä pitäisi saattaa yrityssaneeraukseen.

? Teollisuuskyläyhtiö pyörii pelkästään verorahoilla, Keto arvostelee.

? Nykyinen tilanne ja riskit pitäisi tuoda päättäjille paljon selkeämmin esiin. Nyt näin ei ole, hän toteaa.

? Varkaus on jo nyt selvästi kriisikunta, eikä verorahoja pidä käyttää tällaiseen, Keto sanoo.

Hän uskoo, että Varkaus joutuu pakkoliitetyksi naapurikuntien kanssa jossain vaiheessa kaupungin surkean taloustilanteen takia."

Hyvä Perus- Pekka. Kannattaa vielä kyselyttää yhdenvertaisuus muihin Varkauden yrityksiin nähden ja rikkooko takaus valtiontukena EU-n CEUT 108 tai 107 sopimuksien artikkeleitä.
Rajoittaako ja rikkooko kilpailusääntöjä. Näin nimittäin tekee, vaikka kyseessä kaupungin konserniin kuuluva yritys.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: